Täältäkin supertsempitykset Teapotille! On varmaan rankkaa kun joutuu vain makoilemaan, mutta eiköhän jokainen lisäpäivä massussa ole kuitenkin sen arvoista. :heart: Vinkkinä neuvoisin kokeilemaan äänikirjoja. Niitä saa ainakin pääkaupunkiseudulla kirjastosta. Itse olen joskus kipeänä kuunnellut, muistelen että esim. taru sormusten herrasta on äänikirjankin todella pitkä, siinä sais ehkä ajan kulumaan.
(.) Omassa navassa ei paljoa uutta. Mullahan laskettu aika on vasta toukokuun lopulla - ja tuntemukset lähestyvästä synnytyksestä ovat aivan miniminissä! Tuntuu, että vauvan potkut ja liikeetkin on niin maltillisia, ettei vatsa kiusaa mua juuri lainkaan. Vatsa ei paina keuhkojakaan - olo on aivan normaali. Iltaisin kuitenkin nivusia painaa ja vauva saattaa kääntyä asentoon, josta liikkeelle lähteminen tekee kipeää - ja onpa minullakin askel lyhentynyt, tuntuu keljulta ottaa normaalimittainen pitkä askel.
Muutosta valittelin viime kerralla kun kirjoitin. Nyt on mieli jo rauhoittunut ja olen tyytynyt siihen, että muutamme vasta kun vauva on jo syntynyt. Tosi paljon rauhoitti kun sain vauvalle raivattua oman nurkkauksen ja laitettua tavaroita valmiiksi. Eikä yritetä mitään yhden päivän muuttoa, vaan otetaan vuokrakämppä vielä kokonaiseksi kuukaudeksi, niin saadaan kaikessa rauhassa maalata ja siivota tavaroiden kantamisen ohella.
Vaatteista olisin vielä kysellyt, kun ei itse tiedetä... Eli kuinka paljon niitä bodeja ja potkareita pitää olla? Eli kuinka monta 50 cm vaatekertaa tarvitaan ja sitten niitä suurempiakin kokoja? Tuossa aiemmin oli puhetta myös lämpimästä pukeutumisesta: mulla on ollut se mielikuva, että kun vaavi on tottunut siihen
37 lämpöön, voi suomen kesä tuntua hiukan kolealta ja että lämmintä vaatetta pitäisi siis laittaa kesälläkin. Ainakin hattua ajattelin käyttää koko kesän.
Äitiyspakkauksesta valitin myös viimeksi. Mun hakemus on siis tehty helmikuussa ja yhä edelleen kelan sivuilla status on "asiakirja saapunut". Eilen menetin hermoni ja laitoin sinne kirjallisen kyselyn (olin siis jo soittanut aiemmin). Kävikin ilmi, että mun hakemus oli tosiaan unohtunut johonkin väärään jonoon. Eli toivottavasti jo pian pääsemme mekin ihmettelemään sitä omaa äitiyspakkausta :wave: