Toukomurut 2014 ~ Huhtikuussa

Hyvää huomenta naiset :)

Mä olen jo tänään herännyt puoli kolmelta. Jes! Alkaa menemään järki näiden mun nukkumisten kanssa, mutta kaipa tuo keho tietää mitä tekee :)

Sairaala kassi on vielä itselläni pakkaamatta. Monesti on mielessä, mutta en oikein osaa päättää, että mihin kassiin pakkaisin ja mitä :D Omat särkylääkkeet (panadol) otan ainakin mukaan, kun ärsyttä se, ettei aina sairaalassa kerrota mitä kipulääkettä antavat. Viimeksi unohdin ottaa mukaan :/ Ja nekin lääkkeet mukaan vain siksi, että jos jälkisupparit on kovin kivuliaita. Viime kerralla oli synnytyksen jälkeen, niin että oli pakko vetää ilokaasua vielä niihin muutamiin :D Tärisin ja hikoilin kivusta, niin ukko iski maskin naaamaan ja käski hönkästä.

Pesänrakennusta on täälläkin tehty. Menee itselläni vaan sykleissä. Muutaman päivän touhuan, sitten iskee laiskuus ja en tee oikeastaan mitään ja sitten taas tulee touhuttua. Tää päivä taitaa olal niitä, että en touhua. Sen verran lyhyiksi jäi yöunet.

Neuvola on aamusta. Onneksi. Eilen sairaalassa mun verenpaineet oli kohonneet siitä, mitä normaalisti ovat ja kätilö otti kahdesti multa verenpaineen. Mä toivon, että ennakoi synnytystä eikä raskausmyrkytystä. Mutta kiva päästä tarkistamaan tilanne :) Samalla meinaan kysäistä meidän nuorimmaisen silmistä ja sitä ympäröivästä ihosta, kun saa ihan omituista ihottumaa. Nappasin valokuvankin todisteeksi. Lääkärillä kun ollaan ravattu, mutta silmät ei koskaan ole niin pahat kun sinne sitten päästään. Ja ukko on ihan sekopäinen huolesta..joka on aika huvittavaa. Yleinsä se on toisin päin.

Synnytys jännittää, mutta ootan sitä kuitenkin mielenkiinnolla. Hassua :) Sen verran on tullut luettua kertomuksia perätilasynnytyksistä, että en oikein osaa pelätä mitään muuta kuin sitä, että välilihaa joudutaan leikkaamaan :D

Vauvan kokoarvio kokoarvio oli eilen ultralla hitusen alle 3100g, vaikkakin lääkäri totesi, että käteen tuntuu kyllä hieman kookkaammalta. Maha kuitenkin on pieni, jota kätilökin kommentoi, että on aika pieni viikoille 37 :D

Jasso, mun pieni punasilmäni heräsi (näyttää ihan vampyyrilaspelta) joten se on mentävä :)

Joosukka ja MinuMuru, joka varmistui eilen pojaksi 37+1
 
Onnea matkaan Nitta!

Jotenkin kyllä välillä on niiiiiin kauhuissaan tulevasta synnytyksestä ettei mitään järkeä. Kätilölle maanantaina polikäynnillä yritin avautua tuntemuksista miehen rohkaisemana, vastaukset oli kuten arvelin.. esim. ajatukset siitä että jos tulee rytinällä niin miten toimin.. kätilön mielestä tosi mahtava jos on nopea synnytys.. mieski siihen yritti että varmaan sekin jännittää kun ei ehditty viimeksi mitään puudutuksia antaa.. No, siihen iloinen nauru ja kehu miestä kuin on osannut valita hyvän synnyttäjän vaimoksi kun ilmankin pärjää.. ja kaikki muutkin kysymykset sivuutettiin täysin.

Pieniä asioita, mutta ahdistaa eikä mihinkään saanut oikein mitään tukea tai järkevää vastausta.. onneks on välillä ihan levollinenkin mieli :)

Hyvät vaput kaikille!

Merge_ ja 38 + 0
 
Nyt on yöunet menneet täälläkin, tuli taas valvottua, vaikka illalla sammuin kuin saunalyhty. Eilen tuli tehtyä perusteellinen siivous, siihen päälle 10 km:n reipas lenkki ja yöllä supisteli jo lupaavasti, ja illalla tuli vähän ehkä limatulppaa, mut eipä supistele enää..että lenkille se on taas kammettava: / Toisaalta ajatus synnytyksestäkin on alkanut pelottaa, et miten menee, kun on aikaisempia isompi..

Nitalle tsemppia!

Hauskaa vappua kaikille!

Ollakovai...? ja 39+0
 
Tsemppiä Nitta!

Kiva kuulla Joosukka, että olet myös alatiesynnytykseen päätymässä. Tuuhan sit kertomaan, että oliko lantiokin riittävän iso siihen. Ite oon kans ihan luottavaisin mielin alatiesynnytyksen suhteen, mut jos jokin meneekin kuitenkin pahasti pieleen, ni sit tulee harmiteltua, et miks en sittenkin valinnut sektiota. Mut voishan siinä sektiossakin mennä jokin pahasti pieleen...Meillä mies on enemmän huolissaan. Pelkää, että jos jokin menee pieleen, että hätäsektiota ei saada suoritettua tarpeeks nopeesti. Luulen, että pelkää siinä sitä, että vauva saa joitan pysyviä vaurioita. Naureskeltiin yöllä kun nämä asiat valvotti, että pitäis lähettää mies pelkopolille...

Hauskaa vappua myös minulta kaikille!

Lokakuinen
 
Lokakuinen mikäli mä nyt oon oikein tulkinnut noita suomen tilastoja ja tietoja joihin oon törmännyt, niin vajavien komlikaatioiden riski on olleet yhtäläisiä alatiesynnytyksissä huolimatta siitä miten päin vauva on ollut tulossa. Joten mä sen vuoksi päädyin siihen,e ttä sektio on musta riskaalembi vaihtoehto jos mun lantio on tarpeeksi tilava alatiesynnytykseen :)

(.) Alatiesynnytys here I come! Eli mitat olivat vallan mainiot alatiesynnytykseen. Tosin, jos mitään ei ole tapahtunut ennen 19.5 niin on sitten silloin aamulla aika sairaalaan. synnyttämään vai varaamaan sektiota niin siitä en tiedä.

Joosukka aj MM 37+1
 
Terveisiä lääkäriltä, ois voinu jättää väliin, ihan turha reissu... No sen nyt sentään selvää sain, että ilmeisesti hieman laskeutunut. Mutta jotenkin oli ittelläkin niin kiire olo, että en tullut edes ajatelleeksi, ettei se kertonut eikä kirjannut mitään tilanteesta alakerrassa. :O Ilmeisesti siis ei mitään ole tapahtunut, koska kai muuten olisi sanonut?? Täytyy varmaan omalle th:lle soittaa perjantaina ja kysyä mitä se koneelle kirjasi... Strep-B:n sentään otti. Lisäksi oli ehkä sellainen olo, että kiitos äkkiä pois, koska käski mun hypätä pöydälle, jossa oli vielä edellisen tahrainen alusliina ja portailla jotain nestettä... Siihen kyllä sanoin, että "minäpä tästä vedän vähän puhdasta paperia". Hieman nolona hän sitten "joo ilman muuta, ilman muuta".... Liekö hieman uus lääkäri noissa hommissa, ainakin jälleen kerran eri kuin koskaan aiemmin.

Sf:kin jäi hieman hämärän peittoon, kun kirjasi ensin jotain ja korjasi sitä sitten kun ei osannut laittaa sitä pistettä taulukkoon käyrälle... 33 tai 34... Jätti merkitsemättä liikkeitä tai tarjontaa, mutta tiedän kyllä, että on ++ ja rt, lisäksi jätti kuittaamatta korttiin kun myöhemmin sitä katsoin.

Toivoakseni siis vielä mennään ensi viikolla neuvolaan niin tulee itselle jotenkin luottavaisempi fiilis mennä synnyttämään, kun kortissa on merkinnät oikein :D Vaikka mitäpä sen väliä, kai tää lapsonen syntyy silloin kun haluaa oli tuossa kortissa tekstiä tai ei.

Niin ja sitten vielä, olivat unohtaneet, että multa ois pitänyt ottaa jokin verikoe, koska aiempi lapsi oli valohoidossa... jotain vasta-aine asiaa. Joten käskivät mennä sinne nyt ennen vauvan syntymää, mitäs jos tulee vappu-vauva?? Perjantaina siis verikokeeseen, mutta en oikein käsittänyt tuota, koska olen rh+ , aiempi oli valohoidossa keskosuuden ja sairautensa vuoksi, todennäköisesti ei siis mistään vasta-ainejutusta ollut kyse, mutta onko muilta otettu ko. verikoetta ja miksi?

37+2
 
Viimeksi muokattu:
Hauskaa vappua kaikille! :flower:

Yöunet täälläkin taas melko hankalat, lonkkakipuihin herää jatkuvasti kääntämään kylkeä ja ennen aamua molemmat puolet on jo niin kipeenä ettei oikeen löydy hyvää asentoa.. Seljällään kun huono olo iskee heti..
Nyt allergia oireetkin ottamassa vallan :( Miten tässä kohta nukkuu ollenkaan.

Nyt voi varmaan jo huokasta, että toukokuulle päästiin kasassa. Sitten voi jo itsekkin ruveta enemmän tekemään taas. Kun olis jo "lupa" tulla. Ikkunan pesuun en kuitenkaan taida pystyä nyt siitepöly allergian ongelmilta.. Mutta jotain muuta.

Sitten saunan lämmitykseen :) Jos vähän helpottais oloa..

mintssi ja rinsessa 38+6
 
Jokohan nittalla on vauva sylissä:)?
Eilen kävin siellä verikokeissa ja hemoglobiini olikin noussut 98 jos oikein kuulin:) Lääkäri vaan sanoi että ensi viikon alusta pitäisi käydä vielä hakee rautaa suoneen ja mä kyllä hiljaa toivon että muksu syntyisi ennen sitä kun se tiputus oli melko kivuliasta(särki kamalasti kättä kun aine oli kylmää)..Synnytys kun on kovin kivuton tapahtuma :LOL:
Hiulu, aika jännä jos ottavat verikokeet jos oot kerran rh+..Onkohan ne katsonut oikeita lappuja :D? Mulle meinaan jossain vaiheessa suositteli sokerirasitusta kun edellinen oli kuulemman niin iso vauva:O itsellä oli varmaan hyvä ilme kun likkahan oli 2,6kg että aikamoinen jättiläinenhän se :kieh: oli jostain eksynyt mun papereihin.
Perätilasta pakko sanoa että itsekin kokeilisin alatiesynnytystä mikäli vaan luvan saisi. Siinä on kuitenkin vissiin jonkinlaiset valmiudet sektioon koko ajan jos ei näytä onnistuvan. Ja tarkastihan vauvaa vahditaan:)
Mulle laitettiin edellisessä synnytyksessä jo varmuuden vuoksi katetri kun vauvan sydänäänet heitteli mutta onneksi sain muksun alakautta pihalle ajoissa niin oli ns. turha.
Täällä on vaivana kamala päänsärky johon oon ottanut päivittäin panadolia..(Verenpaineet kuitenkin 103/70) Lisäksi öisin supistelee niin voisi pikkuhiljaa alkaa tapahtumaan jotakin kun mieskin huomisesta maanantaihin vapaalla.
Hyvää vappua kaikille,huomenna onkin jo meidän kuu =)
Avantasia ja viikari 37+2
 
Hei!
Minäkin täällä mietin Nittaa?Voimia!<3

Ja kiitos kaikille tsempanneille.Alkuhämmennyksen jälkeen olen ihan hyvillä mielin menossa huomenna käynnistykseen.Tänään lääkäri pyöräytti kalvot,kun olin jo jotain 2-3 senttiä auki.Hieman sattui tuo toimitus,mutta oikeastaan elättelen vähän toiveita,että lähtisi yöllä käyntiin ihan itsestään.

Tämä on kyllä ihana palsta.<3

Nyt lastenhoitajat saapuivat,sauna on kohta lämmin,koti on siivottu ja pyykit pesty,mutta kassi pakkaamatta.

Niin ja vapun kunniaksi simat juotu,munkit syöty,serpentiinit ja ilmapallot puhallettu...kohta pienet mussukat unille ja ehkä sitten se kassi.:)

Mukavaa vappua kaikille!
Mea ja tyttönen 37+6
 
Pakko kysyä että miten nuo kalvot pyöräytetään? Mulle tulee ihan kamala mielikuva siitä :x
Kohta ilmeisesti luvassa lisää vaaveja pinoon <3

noo lääkäri (yleensä) sisätutkimuksessa pyöräyttää sormella (1-2) MIKÄLI paikat on hieman auki n.2-3cm sormilla kohdunkaulan sisäpuolelta sikiökalvoja vasten. tämä toiminta on epämiellyttävän tuntuinen. mutta monesti laittaa supistuksiin tehoa ja voiimaa ja näin edes auttaa synnytystä =)
 

Yhteistyössä