Huomenta taas!
Ihana olo kerrankin kun Maya nukkuu... eilinen meni niin etta nukkui tosi vahan ja kitisi paljon, ja yolla sama juttu. Olo oli niin arsyyntynyt etta tana aamuna paatin pumpata ja syottaa pullosta, kun en vaan jaksa kokoajan yrittaa syottaa kun toinen ei saa kunnon otetta rinnasta. Seuraavalla syotolla ois tarkoitus kokeilla nyt sit niita rintakumeja. Toivottavasti auttais!! ipp
kan
Pitais varmaan itekin olla nukkumassa nyt mutta en malta, kivaa kun sai vihdoinkin vahan lueskella naita teidan juttujakin. Helpottaa taas tosi paljon kun lukee miten samanlaisia "ongelmia" muillakin on ollut. Meille neuvolan tati maanantaina sanoi etta vauva ei sais olla hereilla pidempaan kuin TUNNIN kerrallaan!! Siitapa meille sit huolta, kun maya valvoo valilla 4 tuntia putkeen... paivisin ja oisin. Mutta kun muille oon puhunut niin ovat kaikki sanoneet etta ei kannata kuunnella moista tatia. Harmi vaan etta sen saman tadin vastaanotolla on kaytava seuraavat pari kuukautta!
halusin siis kirjoittaa viela vahan siita
synnytyksesta. En varmaan jaksa kunnon selostetta, mutta nain se suunnilleen meni:
Lauantaina siis alkoi supistella kovasti, ja kipeasti, mutta valit vaihtelivat 10 ja 20 min valilla. Yolla klo 1 oli saannollisesti vajaa 10 min valein joten soitettiin synnarille ja lahdettiin naytille. Siella tarkistettiin ja olin vaivaiset 1cm auki joten lahetettiin taks kotiin unilaakkeen ja sarkylaakkeen kera.
Kotona supparit paheni ja oli tuskasen kipeita, sarkylaake ei auttanut yhtaan, ja unilaake ei tehonnut vaan sai mut ihmeen hoyretilaan. Mies soitti katilolle joka oli tehnyt tarkastuksen ja saatiin neuvoks kokeilla kylpya. Kylpy helpotti, mutta supparit tiheni niin etta oli 2 min valein joten klo 05 sunnuntai aamuna lahdettiin takas sairaalaan.
siella mulla oli siis tarkoitus synnyttaa sellaisella perhe osastolla, jossa oli oma huone (parisankyineen) omat katilot (eri sorttia kuin tavallisella synnytyspuolella) ja oma kylppari ammeineen. Oli tosi kiva ymparisto, ja katilo oli laittanut ammeen valmiiks ja sain soittaa omaa musiikkia taustalla.
Katilo totes etta vauva oli selka mun selkaa vasten ja siita johtui kamalat kivut, eli selkakipu oli kans niin paha ettei tullut supistusten valilla helpotusta. Vesi auttoi tosi paljon kipuihin, puolitti tuskan ja auttoi rentotumaan.
Alku meni hyvin, sain hengitettya hyvin supistuksien aikana ja rentouduinkin... mutta edistysta ei tapahtunut. Jossain vaiheessa laitettiin aqua rakkulat, joiden laittaminen sattui ihan kamalasti ja ei tehonnut selkakipuun kuuin noin tunnin ajaks. En suosittele!
supistukset paheni pahenemistaan mutta edistys tooosi hidasta. en muista enaa aikatauluja mutta jossain vaiheessa sunnunatina olin vasta 6 cm auki ja paattivat puhkaista kalvot. Ei kivaa...
Vesien meno ei edelleenkaan edistanyt tilannetta... En ollut halunnut kipulaaketta mutta paattivat antaa morfiinia (mita myrkkya) mika oli taysin kaikkea vastaan mita olin halunnut... mutta ei oikein ollut vaihtoehtoja. Sain kans jotain laaketta oksenteluun kun olin menossa jo tosi huonoon kuntoon.
Edelleen siis vedessa, ja edelleen se helpotti ja oli ihanaa olla omassa rauhassa, himmeissa valoissa, mies valilla altaassa mukana ja aivan ihanasti tukena. Katilot oli kaikki kans tosi ihania.
Morfiini vaikutti niin etta nukahtelin supistusten valilla aina minuutiks ja olin aika pihalla. Mutta oli hyva olo siita etta sain hengiteltya hyvin... ja en muista oliko tassa vaiheessa etta hengittelin aika paljon ilokaasuakin, joka auttoi alkuun mutta sit alkoi parin tunnin jalkjeen tekee pahaa.
Kun tuli seuraavan tarkistuksen aika en ollut edelleenkaan auennut yhtaan enempaa. Edelleen vain 6 cm. Nyt oli siis jo sunnuntai ilta myoha. Tassa vaiheessa mulla oli kuitenkin jo aivan hullu ponnistus tarve ja supistukset oli aivan jatkuvia. Katilot ehdotti siis etta oli pakko tehda jotain koska ediststa ei tapahtunut, ja mut oli siirrettava tavallisen synnytysosaston puolelle... mika oli kamalaa... jouduin huoneeseen joka oli taynna vakea (kaiken maailman laakareita ja urkkijoita) laitettiin epiduraali, tosi epamukavaa, supisteli kauheesti ja oli vaikee olla siina asennossa kun laakarilla kesti hullun kauan. mua itketti ja laakari oli ihan hirvea ukko joka kysyi etta mita ihmetta sa oikein itket (edelleen tekis mieli menna potkasee sita ukkoa rautasaappailla haarojen valiin!!)...
Epiduraali sai koko kropan tunnottomaks mutta kun en oikein tykkaa paikoillani olemisesta en saanut nukuttua yhtaan. mies tosin nukkuin lattialla tyynyjen paalla
Lopulta mulla oli 4 eri tippaa enka ees tieda enaa mita kaikkea niista syotettiin mun ruumiiseen... ainakin jotain kaynnistys ainetta etta aukeaisin enemman.
Maanantai aamuna tarkistettiin taas epiduraali sammutettiin. aloin liikuttelee jalkoja etta saisin tunnon takas. Edelleenkaan en ollut tarpeeks auki!!! Tassa vaiheessa katilo oli tosi huolissaan, ja soitti mun laakarin paikalle. Han ei siis ollut paikan paalla sairaalassa. Uhkailivat keisarin leikkauksella. Aivan kam,ala olo kun ajatteli etta niin pitkan urakan jalkeen leikattais... Ehdotin katilolle etta paasisin pois makuu asennosta, ja paasinkin nelinkontin tyynyjen varaan. Olin varma siis etta en auennut kunnolla makuuasennon takia. 5 min siita kun olin ollut neliunkontin katilo tarkasti ja olin taysin auki!!
Sain aloittaa puskemisen, ja siihen mennessa kun laakari saapui maya oli jo sen verran alhalla, etta leikkaus ei ollut enaa vaarana. Laakari sanoi antvansa mulle 30 min ja haippas. Lopulta sain kun sainkin vauvan ulos omin voimin eika tarvittu laakarin apua. Ponnistus vaihe kesti 1h 55 min!! Jossain vaiheesas huusin niille jo etta en kesta ja vetakaa se pentu ulos tai AMPUKAA MUT!!! Mutta eipa tarvinnut.... Maya syntyi 9 pisteen vauvana ja itki tunnin putkeen heti synnyttya!!
Mies oli ihan mieleton tuki, ja koko kokemus jotenkin yhdisti meita ihmeen tavalla. Ihmeellista oli sekin miten tohon ponnistus vaiheeseen asti sain sailytettya malttini ja kohtelin miesta ja muitakin hyvin enka panikoinut (paitsi silloin kun epiduraali laitettiin).
Ihanaa oli kans etta synnytyksen jalkeen paastiin takas siihen perhehuoneeseen. Nukuttiin sit siella kaikki 3 perhepedissa... mutta valitettavasti jouduttiin lahtee kotiin jo 24 h paasta. Jalkeenpain ajatellen ois ollut parempi pyytaa siirtoa tavalliselle puolelle taas ja jaada yksin mayan kanssa sinne viela pariks paivaks, mutta en voinut sita ensikertalaisena tietaa minkalainen tasta ekasta viikosta tuli.
Huh tulipa PITKA kertomus ei varmaan kukaan jaksanut lukea!!
Ja nyt tyttonen herailee jo taas, pitaa haipya!!
Manna ja Maya 10 paivan ikaisena
