TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 HELMIKUUSSA

naukuri ja CarmenKiitos lahjavinkeistä :). Tuo bodyshop oli mulla päivällä mielessä, joten sieltä varmaankin käyn jotain ostamassa. Mahdollisesti just jotain naukurin ehdottamaa jalkahoitotököttiä :).

ja Carmen Meille ei tullut kutsua siihen pneumokokkikonjukaatiomikänytoikeinolikaan -tutkimukseen, mutta J on saanut tuon pneumokokkirokotteen. J sai sen, kun osallistuttiin meningokokkirokotetutkimukseen.
 
Repa&Majj, ottakaa mutkin sit pingisporukkaan, jooko? Ma just mietin, etta olisko elokuussa alkanut meilla taa yohulina. Sita ennen oli perati ne pari ihan ok viikkoa. Tahan alkaa kylla jo tottua. Paivisin on tosi kuvottava olo kun vasyttaa, mutta silti roikun taalla vaikka kuinka myohaan.. :)

Merkkivaatteista oli muuten joskus puhetta ja piti kommentoida. Taalla on tosi arsyttavaa menna puistoon, kun siella on mummot turkki paalla syynaamassa muiden lasten vaatteiden merkit silla valin kun heidan kullanmurut syo multaa ja oksentaa satasen housuille. Ja illalla kaupugilla sit syynataan aitien vaatteet. Mun mielesta lapset on kuitenkin syyttomia tahan kulutusrumbaan ja merkkivaatepakkoon, niiden pitais saada olla lapsia eika silla sais olla yhtaan mitaan valia onko paalla kirppis- vai merkkivaate. En ma halua, etta Eeva menee kouluun jossa kiusataan jos ei ole tiettya merkkia. Siina mielessa hyva, etta Suomessa asutaan pienella paikkakunnalla, siella ehka viela ollaan enemman 'turvassa' talta kun isommissa paikoissa.
Eevalla on jonkin verran Burberrya ja paljon Benettonia ja Grain de Bleta, mutta en ma niita merkkien vuoksi osta, vaan siksi etta ne on natteja (ja koska en taysin ymmarra, etta vauvan vaatteeseen menee paljon vahemman kangasta kun minun vastaavaan, jos hinta on sama niin toinen on kallis). Ja Benettonia ollaan saatu lahjaksikin. Onneks taalla ei puiston mummot tieda esmes meidan Lindex-haalarin hintaa, sama S-marketista ostetun hatun kanssa. Eivat voi arvostella. Ja sekos niita ottaa paahan. :)
 
No niin, F nukkuu ja menikin ihan natisti untenmaille, otin tanaan ohjelmaan iltapuuron (taalla vasta 1v iassa aloitetaan useamman kuin 3 ruokakerraa paivassa), jospas yot rauhoittus. Taitaa olla mammalla hieman stressikin ja nyt laukee kun otin lasin punaviinia.

Carmen
Yksityinen paivahoito maksaa £1200-1500/ kuukausi tayspaivaisena. Nannykin sais mutta niiden palkat on paata huimaavat ja sitten on sellainen child minder eli kotipaivahoidon tyyppinen juttu. Meilla jaa meis kotiin kahdeksi ja puoleksi kuuksi ja mummo tulee sitten toukokuuksi. Kesakuu on avoin, mutta toivon etta saadaan suomesta joku hoitaan kesakuuksi.

Marmotta kengista, nain vahan jalkijunaan. Onkos siella Clarksia? niilla on kuulemma hyva lastenkenka valikoima. Merkkivaatteista Meillapain (Brixton) ei ehka merkeilla niin koreilla, paitsi joka iikalla on jotkut niket tai adidakset heti syntymasta jalassa :D . Meille on periytynyt yks guessin mekko jota ei keretty kayttaan kesalla kun oli iso, nyt liian pieni. Benettonia, Marcopoloa, Mexx ja muutama muu merkki loytyy, mutta en oo yhtaan merkki tietoinen. Itse tykkaan ostaa Nextin ja Gapin lasten vaatteita.

Joo, kellas olikaan toihin paluu? toivottavasti arki lahtee rullaan kivasti. Soittelin toihin ja meen ekaks iltavuoroon ja kuulemma leikkauslista on piiitka, se siita luvatusta pehmeasta laskusta, toivottavasti ei heti lykkaa mitaan paivystysta. Mulla on viela lomaa 3 1/2 viikkoa, huokaus.

Nyt tayttaan matkalaukkua...
 
huomenta |O |O

aamu alkoi meillä taas aikaisin 5:45 kuten viimeiset kuukaudet, turhan aikaista..esikoinenkin kömpi ylös jo 6:lta :headwall:

ollaankin lasten kans kolmisin koko hela dagen kun mies lähti jo aikaisin aamusta 5 jälkeen töihin ja tulee illalla vasta 22 jälkeen

 
Huomenta!

Yksi räkänokka löytyy täältä edelleen. Yö meni kyllä ihmeen hyvin, että en nyt vielä viitti lääkäriinkään viedä.

Merkkivaatteita ei meidän lapsilta löydy. Eikä kyllä multakaan. Itse asiassa eskoiselle oon tosi vähän ostanut vaatteita, kun saadaan miehen pikkuveljien kaikki vaatteet. Ovat nyt 9 ja 11 vuotiaita ja meidän poika täyttää 6v. Enpä ole pepillekään pahemmin ostellut kaupoista. Lastenvaatekirppikseltä (mll) ostan aina paljon ja sitten oon ostanu/saanut tuttujen vanhoja. Yhdeltä entiseltä työkaverilta kävin ostamassa pari laatikollista ja siinä oli jotain lennen ulkoilupukuja ja benettonin paitaa. Ihan h&m, lindex, sokos, cittari kamaa ostan, jos tarvii ostaa.

Esikoisen vein hoitoon n.1,5 vuotiaana ja se oli kauheeta. Sinne se jäi huutamaan ja minä menin päiväkotiin hoitamaan toisten lapsia. Tosi ristiriitasta oli ja itku tuli silmään aamusin itsellekin. Nopeesti se siitä sitten lähti sujumaan. Katotaan nyt sitten, että miten pitkälle pötkitään kotihoidontuella....

Pöydässä meillä on neidillä aina kädessä jotain. Joku lelu tai vaikka purkin kansi. Tai sitten leipää tai jotain muuta pieniä paloja pöydällä. Toimii meillä ainakin eikä ole tuottanut ongelmia. Sen kun välillä pitää viihtyä siinä aika kauankin....veikka syö ja äiti ja sitten on muutakin hommaa aina.
 
Summer, tiedatko kenelle vois antaa tavaraa myyntiin sinne MLL:n kirppikselle? Mulla olis laatikollinen pienia vaatteita enka oikein tieda mihin ne tyrkkais, ajattelin et jos lahjoittais myyntiin sinne kirppikselle. Tutuillekin syntyy vauvoja sellaiseen aikaan, ettei noi Eevan pienet talvihaalarit varmaan sovi niille ensi talvena. Ja kun osa vaatteista on kayttamattomia.. saali mataannyttaa niita jossain laatikon pohjalla odottamassa ei-mitaan.

Niinhan siina muuten sit kay, etta kun Eeva nukkuis alkuyon ihan ok niin ma en saa unta. Kahteen asti katselin kelloa ja mietin, etta kohta pitaa herata. Ja sit kolmelta pitikin, just kun nukahdin. Ja sit uudestaan puoli neljalta, neljalta jne. aina kuuteen asti jolloin tuli taysheratys ja ylos. |O Onneks paistaa aurinko, nayttais olevan lammin paiva tulossa. Ja mullon ystavanpaivatreffit! Taalla se on tosi iso juttu koko paiva, kuukausia muuta ole kaupassa ollutkaan kun sydamia. Ja karnevaalikamaa, meilta jaa ne ikava kylla valiin. :( Vuosi sitten jo suunnittelin Eevan tan vuoden pandapuvun valmiiksi. Ensi vuonna pitaa ajoittaa kevatreissu tanne paremmin.
 
Jossu :hug: Mikä risoo?

Merkkivaatteet: Juu,ei löydy meiltäkään...jos nyt espirit lasketaan merkkivaatteeks niin sit löytyy pari vaatepartta :D Ja perittyjä adidaksia,mitä en kyl juuri käytä... mul on joku adidas kammo :x Siis pojan vaatteista on kyse :D

Poika nukku oikein kivasti yön,syötiin vaan 2kertaa plus aamumaito 6 pintaan...

Marmotta,tervetuloa pingisporukkaan,pari jäsentä vielä niin saadaan turnaus aikaseksi :LOL:
 
Repa: Vähän kaikki. Oon joutunut edellisen elämän paskoja kaiveleen. Ja jotenkin kaikki on päin P:t. Syntyjä syviä tullut tässä pohdiskeltua ja syitä ja seurauksia ratkottua. Nyt vasta olen itselleni antanut luvan murtua ja myöntänyt etten olekaan niin kaikki voipa mitä olen itselleni ja muille yrittänyt uskotella. Lääkärin jo itselleni tilasin jotta saisin diagnoosin. Taitaa olla jostain/jonkinlaisesta masennuksesta vissiin kysymys. Ja tätä on jatkunut jo oikeastaan koko 2000-luku.

Tänään vast ensimmäisen kerran äitini kanssa sain jotakin asiasta puhuttua, mutta tarttis varmaan hänen kanssaan saada viettää muutama kahden keskinen "puhdistus" tunti. Ei olla missään riidoissa eikä muutenkaan huonoissa väleissä. On vaan jäänyt puhumattomia asiota joita vois olla hyvä puida äiti/tytär systeemillä.
 
merkkivaatteet: juu eipä pahemmin löydy, lassien vaatteet ulkovaatteina ( köyhä minä.. :LOL: ) en kyllä ymmärrä miks noita haukutaan, mielestäni kestäviä, hyvälaatuisia, lämpimiä vaatteita siinä missä muutkin ja aina se kaikkein kallein ei oo se parhain..
sisävaatteet on milloin mitäkin, vaatetta ostan lähinnä prismasta, h&m:lta, lindex:ltä, ja muista halppispaikoista..ainut paikka mistä en oo ostanut on kirppikset..en oo koskaan ostanut kirppiksiltä mitään tai pahemmin niissä käynyt..sieltä vois toki tehdä löytöjä halvalla..

jossu: :hug: on se välillä hyvä puhua mieltä painavista asioista ja hyvä että tunnistat oireet ja olet hakemassa apua myös lääkäristä. :hug:

repa: kiva että siellä on yö mennyt hyvin =)

summer: muistan kans kun esikoista jätin ekaa päivää hoitoon 1,5 vuotiaana, kyllä itku tuli itellekin kun poika yritti pitää lahkeesta kiinni ja itki mut onneks se sen ekan viikon jälkeen helpotti molemmilla..ja töissä vaan mietein poikaa..tän tytön kans tuo on edessä heti tammikuun alussa.

 
Syöminen on alkanut sujua ilman viihdytys tavaroita ;) Nyt paras apu on kun pojat syövät samaan aikaan. Joa katselee kun isoveli syö ja suu aukeaa ihan kivasti siinä samalla. Ja kun esikoinen on hoidossa niin minä vedän jugurttia samanlaisesta lasista kun Joa aamupuuroa :D

Merkkivaatteita on aika vähän, jotain ollaan saatu lahjaksi tai lainaan. Itse shoppailen paljon kirppiksellä tai sit jos kauppaan meen ni Lindexillä tai H&M:lla. Paljon tietty riippuu mitä ajatellaan merkkivaatteilla. Löytyyhän meiltä noita Puman, Addun ja Niken vaateita ja kenkiä mut en mä niitä ns. merkkivaatteiksi ajattele :whistle:

Meil alkaa olla vointi menossa parempaan suuntaan. Joan kans jouduin käymään päivystyksessä kun kuume nousu 40,4 asteeseen. Ottivat jotain testejä ja tulehdusarvot olivat vähän koholla. Epäilivät jotai virusta. Saatiin sit maskilla hengitellä jotain lääkettä ja päästiin parissa tunnissa kotiin. Onneksi nyt ei ole enää kuumetta ja yskäkin on alkanu hellittää nenä vähän valuu enää ajoittain.

Mä peukutan täällä et kaikki oltas nyt terveinä et päästään lauantaina lähteen päiväksi sinne Tallinnaan...

Piti viel kommentoida jotain mut ei voi enää muistaa mitä...
...joten :hug: kaikille!
 
Niin toi hoitojutska. Meil esikoinen lähti hoitoon noin 2,5 vuotiaana alkuun 2pv/vko. Alku oli tosi tahmeaa. Meni monta kuukautta ennenkuin kaveri tottui hoitopaikkaan ja vieraisiin ihmisiin :( Tuli kyllä useamman kerran mieleen että jäänkö kotiin... Meil ainakin pitkitti tottumista kun hoitopäiviä oli niin vähän. Useinhan se näyttää olevan niin että pienemmät tottuvat helpommin.
 
Jossu...hyvä, kun olet hakenut apua...yksin on aika rankkaa setviä asioita...miul on aika rankkoja kokemuksia menneisyydessä ja olen käynyt mtt:ssä...ilman apua en olisi selvinnyt...ystävätkään eivät aina ole hyvä tuki tietyissä asioissa....masennusta minäkin olen potenut...nuo itseään painavat asiat kannattaa yrittää puhua selviksi...helpottaa elämää suuresti...uskon, että asiat helpottuu kohdallasi, kun niitä aletaan purkaa ja hoitaa...jaksuja ja voima :hug: !!!

Merkkivaatteet....ei kyllä mitään kovinkaan kallista meiltä löydy...Marimekkoo, Espriteä, Name It ja jotain ulkolaisia jonkinverran...sitten ostan H&M ym....haluaisin kyllä joskus jotain erikoista ja kaunista...mut en raaski maksaa...Me&I on myös suosikki...jotain kutsuilta on tullut mukaan...nyt olen menos ens pe Jesper junior kutsuille...mut ehkä ostan jotain edukkaampaa sieltä.. =) !!...miul on sellainen anoppi, joka ei osta kuin merkkivaatteita...muut on sen mielestä huonoja :/ ....sieltä sitten tulee ihan kivoja vaatteita yleensä =) !!
 
Marmotta, en kyllä tiedä ketään....enkä tiedä millon on seuraavan kerran, kun just pari viikkoa sitten oli. Siellä on ihana käydä, kun aina löytää kauheesti. Eipä ole oikein ketään tuttuakaan kuka sais vauvan :| Ite sain myytyä melkein kaikki, kun mulla oli äitin kans pöytä sillon syksyllä kirpparilla. Mutta lisäähän nuita jää pieneks koko ajan.

Jossu :hug: oikein olet alkanut asioita ratkomaan!
 
johan on tänään päivä,,likka kitisee ja vinkuu koko ajan ja poika on menny ku päätön kana koko ajan ja touhottaa..turhan energinen
en ymmärrä tota likkaa kirkuu niin että korviin koskee, eikä suostunut nukahtamaan vikoille päikyille joten on siis herännyt 13:15 joten pitäs saada pidettyy ees sinne 18 asti hereillä..onnistuukohan, epäilen :headwall:

kirkuuko teidän vauvat vai onko meillä erikoistapaus täällä? eiks vauvat yleensä vaan itke.. :D tästä tapauksesta tulee varmasti oopperalaulaja, sen verran korkeelta vetää :LOL:

 
Täällä sattuu taas päähän ja pikkasen lämpöäkin on. Ärsyttävää et tulee tämmönen puoltauti eikä kunnolla hemmetti. Taas kökitään täs tilassa sitten pari viikkoa pöh! :kieh:

Ootteks lukenu ton P.o.P:in fleecehaalarista jutun, et niissä on tukehtumisvaara
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902129075346_uu.shtml

Kurpitsa, ei meillä varsinaista kirkumista ole, mutta ääntä lähtee vaikka muiden tarpeiks. Yleensä se äänitaso nousee tasan sillon ku esmes. uutisissa tulee joku itteä kiinnostava juttu :(

Ääh, nukuttaiskohan me vielä hetki... äiti tahtois... arvatkaas vaan... :p
 
Pöh, me mitään nukuta :headwall:

Mikä siinä on, et just noi kaikki vaarallisimmat jutut kiinnostaa, johdot, pistorasiat sähkölaitteet... oikee pikkuinsinööri :D :headwall:

Meillä opittiin tänään siirtymään konttausasennosta istumaan , sekä kertomaan et nyt tarttis ruokaa sanomalla mammammaammaa, sekä juomaan itse nokkiksesta, vaik vesi on edelleen yök :heart:

Jossu, kipeiden asioiden läpikäyminen on ajoittain niin tuskaa, mut sit ku niihin on tartuttu ni sit alkaa helpottaa, voimia :hug:

Merkkivaatteet,
en mä oikein tiiä, ei oo mun juttu, ennemmin panostan siihen et lapsi on puettu siisteihin ja nätteihin vaatteisiin, vaikka sitten ála henkkamaukka :D Eikä meidän kaapista löydy Ralph Laurenia, Guessia, YSL:ää tai mitään muutakaan tällaista merkkivaatetta. Keskiluokan merkkejä muutamia löytyy :)

Ruokapöydässä
, ekaks on ilman mitään ja sit ku alkaa osottaa mielenkiintoa mun suuhun laittamaan lusikkaan ja siihen koittaa tarttua, ni sit löytyy purkin kantta tms... Mut tää vaan sillon ku ollaan kaksin, muulloin riittää ku on muita syömässä kanssa :D
 
marmotta: Ei tietenkään unohdeta sinua, pitäähän meillä pingiksessä yks vaihtopelaajakin olla.. :LOL:

Viime yönä herättiin VAAN 2 kertaa! JIPPIII! :p Mutta nukkumaan meneminen oliki sitten taas eri juttu reilu 40min vaan siihen kului.. :whistle:

kurpitsa: Meillä kiljutaan ja karjutaan ja itketään ! :D

Kuinka monelle vauvalla muuten on sellainen vauva kirja? Meillä on sellanen muumi vauvakirja, saatiin ristiäis lahjaksi ja mun mielestä niitä on kiva täytellä.. :)

Hiljasta täällä! :wave: Mutta enpä mäkään enempään just nyt kerkee kirjotella..
 
jossu Voimia menneisyyden mörkäjen puintiin :hug: Minä olen aikanaan joutunut miettimään todella paljon vanhempieni ja heidän kasvatuksensa vaikutuksia omaan elämääni ja olenkin aika sinut tilanteen kanssa, vaikkei minusta täysipäistä saa tekemälläkään B) Harmittaa vaan, kun aina koittaessani ottaa asioita rakentavasti puheeksi vanhempieni kanssa he suuttuvat, koska kokevat minun syyllistävän heitä. Koita siinä sitten selittää, etten syytä heitä mistään vaan haluan vaan kertoa tuntojani, koska niiden asioiden läpikäynti on itselle tärkeää. Missään nimessä en halua toistaa samoja virheitä omien lasteni kanssa!
Kiva, jos sinä pystyt puhumaan suoraan äitisi kanssa!

Merkkivaatteita löytyy jonnin verran, mutta häpeäkseni on tunnustettava, että itseltä ja mieheltä paaaaljon enemmän kuin Nealta :ashamed: En vaan näe järkeä satsata aivan tolkuttomia summia vaatteisiin, jotka hyvässä lykyssä säilyvät puhtaina kaksi viikkoa (hemmetin porkkana, jota on JOKAISESSA valmisruoassa :kieh: ) tai sitten viimeistään käyvät pieniksi kuukaudessa. Mutta jotain sentään NEallakin: pidän peukkuja, että 80cm Gantin sammarimekko ei olisi liian iso vaan pimu saisi sen päälle lauantaina, kun menemme serkun ristiäisiin.

Saako repa udella mihin turvaistuimeen päädyitte? Koitin tehdä vertailuja uuden vauvalehden turvaistuin- jutun perusteella mutten tullut hullua hurskaammaksi :/

Vilman pesueelle paranemisia, että pääsette reissuun! Itselläni on jo kauhea matkakuume, kun pääsen tyttökavereiden kanssa sinne Stockikseen ensi viikolla :D

Ja hei ilouutisia: meillä on harrastus :wave: Kyllä oli työn ja tuskan takana löytää Turusta joku vauvaharrastus, joka ei osuisi klo 9-11 välille, mutta löytyihän se viimein - ja vielä kahdesti viikossa! Tiistaisin ja torstaisin on keskustassa MLL:n perhekahvila, jossa ainakin tänään oli porukkaa vaikka kuinka. Pelkäsin hieman etuköteen, että miten Nea reagoi muihin lapsiin, kun entisistä harrastuksista on kuukausi pari aikaa, mutta mitäs pimu mitään ihmetellyt vaan konttasi suoraan "vauvajengin" keskelle :LOL: Oli aikas söpöisen näköistä, kun neljä 9kk kaverusta istuivat ringissä ja touhusivat omiaan :heart:
Ja mikä siinä kerhossa on parasta on aika: se on avoinna klo 9-15 joten taatusti löytyy kaikille sopiva aika!

Vauvakirja on kovassa käytössä, meillä sellainen Kultapieni. Toinen tyhjä odottelee kaapissa Anteroa syntyväksi :heart:
 
Kurpitsa,meillä lähtee ihan ihmeellisiä ääniä pojalta...karjumista,kirkumista,huutelua :D Lisäks kun vääntää kakkaa niin ähkää todella kuuluvasti,suorastaan karjasee...ei jää epäselväks mitä tapahtuu vielä kun naama on punanen kuin paloauto :LOL:

Vauvakirja löytyy,sekä nalle puh,että Mauri kunnaksen... tuota jälkimmäistä oon täytelly aktiivisesti,mut pitänee toi puhkin joskus täyttää ajantasalle.Kunnaksen osti mummo ja minä ite ton puhin =) Mulla on sellanen perintöarkku mihin kerään kaikkea kasperin kamaa vauvavuosilta ja varmaan sit myöhemminkin.. lehtileikkeleitä,lehti syntymäpäivältä,kortitsairaalan rannekkeet jne...

Meillä herra on nyt parina päivänä nukkunu tosi minimaaliset päikyt iltapäivästä...hätinä 40 min ja sit on tillottanu vaunuissa täysin hereillä,ei saa jatkamaan unia millään. Tietää sitten sitä et on tosi väsy ja känkkä iltapesuilla :/
Nukahtaapi kyllä nykyään kun siirryttiin kokonaan nukkumaan tuohon meidän sänkyyn aivan samantien. Ei oikeestaan tarvi edes viereen mennä =)
Täytyy sanoo et paljon oon ton ipanan myötä karsinut "periaatteista" ja "säännöistä" mitä mulla oli mielessä ennen pojan syntymää ja ihan vielä tovi sitten... eipä niitä vauva-aikana paljon tarvita,pikemminkin tervettä maalaisjärkee... ihan sama mitä syö ja miten syö,kunhan syö tai ihan sama missä nukkuu ja miten,kunhan kaikki nukkuu :D Näillä eväillä tuntus säästyvän monelta harmilta =)
 

Yhteistyössä