TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 HELMIKUUSSA

Marmotta,onneks ei käynyt kuitenkaan pahemmin :hug: Mulla on useesti noita päiviä että mikä maa,mikä valuutta :D

Mun piti kehua että poika on oppinut taputtamaan... ei kyl lähe ääntä,mut siis kämmeniä hakkaa yhteen =)
 
marmotta mulle on meinannut käydä tuo sama kerran. kauheat itsesyytökset seurasi. mutta onneksi se vesi ei tosiaan ole kiehuvaa ja varmasti kylmällä ja bebanthenilla helpottaa. Tänäänhän on muuten perjantai 13. eli täytyypä itsekin ottaa varovasti.
painosta ei huvita edes puhua. Vielä olisi tuommoinen 8 kiloa lähtöpainoon ja siitäkin saisi tiputtaa, mutta kun ei tipu niin ei tipu.

Kauheaa painajaista näin ja olo on ollut koko aamun kamala sen pohjalta. unessa Ava oli päiväkodissa ja olivat olleet retkellä saaristossa. olivat sitten unohtaneet Avan nukkumaan alasti sinne rantakalliolle keskellä talvea. Olin itse jossain bileissä mistä appiukko joutui minut helikopterilla hakemaan Avaa etsimään. Tyttöä ei näkynyt missään, mutta lumessa oli konttausjäljet jotka päättyivät merenrantaan. Yritin sitten sinne jääkylmään veteen etsimään Avaa vaikka koko ajan tiesdin, että myöhäistähän se on. Hirveä uni. Kertoisiko jotain siitä kuinka työt ja niiden aloitus huolestuttaa vai olenko tulossa ´hulluksi?

jenni olethan päässyt puhumaan psykologin kanssa? paljon voimia. miten sen lääkityksen kanssa kävi?
 
katris: Mäkin olisin varmaan tuollasen unen jälkeen heränny kylmä hiki otsalta! Mähän näin silloin joku aika sitten unta et oltiin unohdettu poika vauvauintiin ja kun mentiin katsomaan niin siellä kellui naama alaspäin. Huh! Sulla varmaan käy aivot vähän kierroksille tuon työhön paluun myötä, mutta toisaalta asioita on aina turvallista työstää unissa. Toivottavasti viikonloppuna on jo mukavampia unia!! :hug:

Kiloista: Joo, herkut, herkut. Mä oon sellanen herkkuperse, ettei tosikaan. Kaikki herkut käy ja napsin niitä jos vaan kotoa löytyy :ashamed: Ei siis minkäänlaista itsekuria. Ja kun oon tunnesyöppö niin syön kun oon väsyny tms. Ja eihän tässä koskaan väsytä, eiiiii.... ;)

Repa: Onnea taputtajalle!! Meillä vaan vilkutetaan koko ajan :D

summer: Musta taas toi Kulta-aika lapsuuden on aivan ihana! Tykkään vielä kun on niitä vanhanaikaisia piirrustuksiakin siellä eikä megakiiltäviä nallepuheja ;) Mutta pääasia tietty et jotain saa jonnekin talteen.

Päätä särkee. Enkä oo päässy tänään vielä edes suihkuun :eek: Pojan pitäis kohta mennä päikkäreille, on nyt jotenkin ylivirkeä. Jospa sitten panostaisin itseeni kun nassikka uinahtaa :) Illalla menen mammakavereiden kanssa syömään. Italialaiseen ollaan menossa, kuulemma tooooosi hyvää ruokaa. Nam. Sitä odotan. Ei siis mitään baarireissua, ihan vaan kesy päivällinen ja ajoissa kotiin nukkumaan :D
 
Oliskohan mun motivaatio tipahtanut tänään postiluukusta... Saatiin hääkutsu mun serkun häihin huhtikuulle :LOL: Heti oli pakko käydä kokeilemassa juhlavermeitä kaapista ja todeta ettei toivoakaan |O No laskin et täs on 10 vko aikaa ja kyllähän siinä ajassa sen 5 kiloa on mahdollista hukata, itsestähän se vain on kiinni... :whistle:

Naukurille mukavaa iltaa täältä toiselta tunnesyöpöltä! :wave:
 
naukuri: Minä myönnän olevani myös tunne syöppö. Syön sekä iloon että suruun ja sen vuoksi juuri olenkin nyt näissä aivan liian suurissa lukemissa. Tosin nyt alkuvuoden olen yrittänyt vaihtaa makeat herkut hedelmiin ja vihanneksin.
 
Gallup...juu 11kg tuli painoa raskausaikana....haluaisin vielä painostani 7kg pois...ja sit jos se onnistuisi...niin vielä 2kg... :LOL: :kieh: :kieh: ...edelleen haaveita....mut en jaksa tällä hetkel panostaa itseeni :( ....omaa laiskuutta on...en kyl syö paljon...mut ne treenit puuttuu :ashamed: !!

Me oltii aamupäivä shoppailee..viimeset äippärahat piti käydä polttamas :ashamed: ....tarttui kyl vähän liikaa mukaan...mut kun oli tullut kevät uutuutta Name It:ltä...lankesin sellaseen tosi räikeeseen tunikaan Edithille...ihan tuli Peppi Pitkätossu mieleen...siihen sit piti sukkahousut ja sellaset mageet farkun näköset legginsit..ihan kuin pillifarkut :D ....hauska setti oli...menin kauppaan alen takia...ja ostin taas normaalihintasii :eek: ...oli pojille enempi ale vaatetta...sit kyl palkitsin itseni ja ostin laukun =) ...aattelin, et se on etukäteen ostettu synttärilahja ;) ....oli sellanen kapistus...et tarttu hihaan...enkä saanut irti :LOL:

Meil Mauri Kunnaksen vauvakirja...olen täytellyt...kun muistan :/ ..olen vähän huono nois...

Katrinainen...kamala painajainen :'( !!
 
Marmotta, mulla on lorahtanut esikoisen päälle hanasta kuumaa vettä. Ihan tässä syksyllä, kun se istu ammeessa... Kauhee ku harmitti. Jä tässä pari päivää sitten se laski ite hanasta kädelle kuumaa....olispa pitäny kattoa ite :| No sattuuhan noita, mutta paha mieli siitä tulee ittelle. Mä oon pienenä polttanu vaikka mihin itteni...eikä ole traumoja jäänyt.
 
Ainiin..ostin Edithille pallon =) ...nyt riehuu tuol lattialla ihan innoissaan...pistää pallon vieriin ja ryömii mahotonta vauhtii peräs :D ...neitil ei viel koskaan oo ollut tuollainen meno päällä ;) ...hyvä ostos...kehittyy meilläkin tuo liikuntapuoli ;) !!
 
Marmotta...kaikkea voi sattua...ja ei tosiaankaan voi tajuta tai huomata kaikkea missä voi vaara piileskellä...onneksi ei ihan tulikuumaa vettä tullut...ja jos on jo punaisuus hälvennyt, niin ei mitää hätää :hug: !...miä oon itse palanut kuumas suihkus nuorena...ja kipu oli kamala...huuto tuli, kun ihoon osui vaate...vatsan puolelta paloin :eek: ...aika paranti....
 
Naukuri, se on kyllä kaunis kirja, mutta se ei sovin mun kirjoitustyylille kun siinä on ne lauseen alut sillai valmiina. Tykkään jotenkin kirjottaa kaikkee sinne sillai vapaasti. Tossa kun on sillai tyyliin tyhjiä sivuja ja enemmän vapaata tilaa. Mutta niin me kaikki tykätään erilaisista =) Oon kyllä kova täyttämään noita kirjoja ja esikoisen kanssa katsellaan usein yhdessä sen kirjaa.
 
Poika nukkuu viimosia päikkyjä poikkeuksellisesti sisätiloissa... oltiin kaupungilla ja tovi sitten vasta kotiuduttiin,enkä jaksanu uudestaan pukea poitsulle päälle. Meinasin et jos tuolla vielä yhtään on valoa kun poika herää ja on syönyt,niin lähetään hetkeks pulkkailemaan. Saatiin vaarilta sellanen selkänojallinen pulkka eilen...

Matami... tää kävi kans tuhlaamassa :ashamed: Hitto,ei kyl pitäs enää senttiäkään... mutta joku pakkomielle on nyt päällä. Ja ihan itselleni taas,espiritin byysat.Kai miä otan nyt takasin,kun melkein vuoteen ei tullut ostettua yhtikäs mitään itelleen.
 
Matami,Mulla meni siihen päätöksen tulemiseen, omasta mielestäni ainakin,hirveen kauan... et eiköhän se sullekin tule piakkoin ja myönteisenä pakko kun kerta mullekin ja meillähää oli suht samat lähtökohdat =)
 
kilogallup: kiloja tuli 16, ja kaikki kilot on hävinny.. Nyt oon miinuksella 1,2 kiloa!!! Ajattelin vielä laihduttaa muutaman kilon, kun sujuu kuitenkin aika helposti. Nyt BMI normaali.. mutta toi vyötärö on kamala.

merika: pyrin liikkumaan (sillai että hengästyn) 4-5 kertaa viikossa.. ja joo, katon myös aika tarkasti mitä syön.. eli ettei kalorit mee yli.. sillä lähtee.

vauvakirja:
nallepuh. on musta ihan kiva.. mutta aika laiskasti täyttelen sitä.

Meillä nukuttiin koko viime yö ILMAN TUTIN LAITTOA!!! vähänks on levännyt olo mulla. ja muutenkin on semmonen aika rento ja lektee olo..

vaatteet: en osta pojalle merkkivaatteita (vastasinkohan tänä galluppiin jo ??? ) . löyttärin ja hennesin vaatteet on sopivan hintasia lompakolle.. porukat ostelee sitten bogia jne.. Kunnon ensikenkiin panostan ja ulkoilutamineisiin.

katrinainen: kamala painajainen.. työnalottelu jännitystä veikkailisin syyks.. alitajunta tekee vaan tepposet.

mä oon kanssa karmee herkkupeppu. ei mitään rajaa... ja shoppailemaan haluisin kanssa.

nyt syöttämään tota ipanaa!!
 
Perjantai 13. Moi kaikki, muillekin on sattunu, huoh. Tänään ollu kaikenlaista pientä haveria meilläkin, maija kaatuilee joka paikkaan ku yrittää nousta seisoon, kerran käsi jäi sellaseen välikköön, aattelin että koko käsi irtos pallonivel kuopasta . onneks ei. Sitten aattelin että lähetään vähän shoppaileen - eipä ollu palkka tullut. Noh sitten vaihdoinkin huonejärjestystä lastenhuoneen ja makkarin paikat vaihdoin sekä olohuoneen järjestin uuteen uskoon - ja yksin. Yksi antiikkikaappi seisoo tossa keskellä ja odottaa miestä kotiin saapuvaksi ;) Hirvittää kuinka paljon tulikaan naarmutettua lattioita - hirveellä sisulla siirtelin kaikki - hih. Onneks kohta pääsee nukkuun. :wave:

Onko kukaan siirtynyt jo siihen Nan tms vieroitus maitoon?
 
Perjantai 13. voi voi voi.... :( Mua ahdisti rinnasta aivan älyttömästi päivällä ja mietin et mikäköhän mun keuhkoissa nyt on, olin jo varaamassa aikaa lääkäriin kunnes alko röyhtäyttää... Jep jep, raskauden myötä ja sen jälkeen on alkanu näköjään mulla närästys vaivaamaan :(

Oon hoidellu koko päivän kaason hommia ja huomenna olisi sitten taas juhlapäivä. Shoppailtu siis täälläkin :wave: Sain hommattua likalle bodyn ja sukkikset juhlamekon seuraksi. Sitten löysin talvikengät ensi talveksi Stockkalta, Vikingin Goret -50%, voi vitsit oon niistä iloinen :D Sitten ostin likalle valjaat ja jalkapeitteen vaunuihin (joo-o, meidänpä vaunuissa ei tullu sellasta, kopassa vaan). Pinnejä ostin pitämään noi kolme ristikkäiskarvaa kurissa :D Äipälle löyty kengät :) Joten joo, tili on varmaan miinuksella, eikä mulle oo päätöstä kodinhoidontuesta tehty, et jepujee...

Marmotta, tollasta sattuu, älä siitä ota morkkista :hug: Meilläkin joka kerta kun likka on mukana suihkussa se jotenkin onnistuu potkasemaan hanan tulikuumalle ja sit ollaan vauhdilla suihkun alta vekette. Siis ihan joka kerta vaikka kuinka pitäis sitä sillai ettei ni aina.... :(

Kai shoppailun voi laskea liikuntamuodoksi, jos kuusi tuntia oot liikkeessä rattaiden kanssa ja ainoo minkä istut on 2x15min kun syötät muksun?
 
taidetaan käydä ostamas esikoiselle tuollainen gracon rally sport turvaistuin jonka sais myöhemmin muutettua istuinkorokkeeks, tuollaisen sais nyt alennuksesta 99e..

nyt kun en oo tänäänkään antanut makaroonia tytölle niin nukahti iltaunille ilman minkäänlaista kitinää, eikä koko päivänä ole ollut sellaisia kirkuhuutokohtauksiakaan mitä aiemmin oli..niin ja tuona aikana kun söi makaroonia/vehnää oli tytön masu ihan kovalla, ennen vehnää masu toimi hienosti ja nyt kun on vehnä kuvioista pois niin masu toimii taas ja kakka pehmeetä...siis voiko tästä nyt päätellä että tyttö olis jotenkin lievästi herkkä vehnälle tai jotain..?!nimittäin samanlaista kirkumista oli myös silloin joskus kun masu ei tykännyt perunasta, jota toki on nyt myöhemmin pystynyt syömään..no teen uusinta kokeilun makaronille myöhemmin josko sitten sopis..nyt ei ainakaan näytä sopivan :|

birdie: monilla on ollut takana hyvin nukuttu yö, sielläkin :D tekee tosiaan hyvää saada välillä levätä kunnolla..tälläisiä öitä lisää kaikille..
 
Kurpitsa,Vehnähän on viljoista yleisin allergian aiheuttaja...tai yliherkkyyden,eli paljon mahdollista että se tytön masua rassaa :/

Matami,Joo,nähdään ihmeessä...nyt kun meilläkin toi nuha alkaa oleen historiaa =) Ehkäpä ensiviikolla?

Edla,matami,Meikä palkitsi itteni (siitä et hienosti menin liukuportailla suoraan kaupanovesta sisään ja takasin ja siitä parkkihalliin autolle,huima liikuntamäärä :LOL: )Hesen hampurilaisaterialla :D

On toi lekkeily kyllä päässy hiukan nyt lopahtamaan... on niin kylmä ja muita tekosyitä ;) Oon niin kyllästynyt tahkoomaan yksinäni noita samoja reittejä.... kesällä on jotenkin kivempi. Mutta tuleehan tota liikuttua siitä huolimatta niinkuin arkiliikuntaa...mut enempikin vois =)
Miä kuulun niihin ihmisiin ketkä jättää syömättä kun on stressiä tai surua tms.,normaalisti kyl syön ihan hyvin,vihanneksia ja hedelmiä,mut nyt on lisäks tullu naposteltuu karkkia ja vastaavaa jonkin verran,ei oo aiemmin kuulunu tapoihin :/ Ihme et tää paino on niin alhasissa lukemissa... veikkaampa et tulee nousemaan vielä tässä ajan kuluessa :p

Käytiin pojan kanssa pulkkailemassa ja voi sitä riemua! Nauroi ihan ääneen :D
Yllätin myös irvistelemästä peilille eteisessä,ihmettelin ekaks et mikä tota lasta vaivaa ennenkuin tajusin :LOL:
Ja nyt lähtee taputuksestakin ääntä ;)
Niin ja ihan kummallista touhua pojalla tuossa lattialla ollut.. ihankuin pyrkis seisomaan ilman tukea :eek:

Odottelen koska käy kutsu yläkertaan...on nyt puolisentuntia ollut nukkumassa. Ruoka on maittanut tänään hyvin,jopa pienet sattumat on uponnu oikein hyvin ja muutenkin harvinaisen hyväntuulinen sälli ollut. =)
 
=) Anna käveli just 4-5 askelta, ihan yksin tossa olkkarin puolella!!!!
Mulla on aamulla liikkarin veto ja samalla oon väsännyt ohjelmaa pojan sunnuntaisiin synttäreihin. Syömiset on viel ihan haussa.
raskauskiloja ei tullut, niitä on ennestään ihan tarpeeks. Eli nyt mun paino on kutakuinkin -9kg raskauden alkuun verrattuna, pitäis vielä yli 10kg pudottaa. Normaalipainoon on jälellä n. 3,2kg
 
Kriisi....onnea kävelytaidosta...aikasin teil lähdettiin =) !!...meil opittiin just ryömiin...eli kyl täs vaihees on suuria eroja kehittymisessä....

Repa...juu katellaan ensiviikkoo...ma ja ti on buukattu...mut loppuviikko taitaa olla melko hiljaista...miul vaan tuo eskarilaisen haku joka arkipäivä aikatauluttaa...
 
repa: mä oon samanlainen eli syömiset jää kun on surua tai murhetta, tulee sellainen luukku kurkkuun ja pelkkä ruuan näkeminenkin saa etomaan mut kun menee hyvin niin ruokakin ja etenkin herkut maittaa :p mä laiskistuin kanssa liikunnan suhteen kun olin hiukan kipeenä ja nyt on tosi vaikeeta saada itseään lähtemään lenkille tai kuntopyöräilemään..ens viikolla pitää kyllä ryhdistäytyä taas...

jokos kaikki muut on käyny ekalla käynnillä hammashoitolassa? me ollaan vähän myöhässä tässä asiassa..sain tänään vasta soitettua aikaa sinne kun aina oon joko unohtanut tai sit kun oon muistanut niin soittoaika on mennyt tai muuta mut nyt ollaan menossa hampaita ihastelemaan huhtikuun alussa..ollaan silloin jo 10kk mut paree myöhään kun ei milloinkaan...ans kattoo mitä huutoa se sitten on kun toinen vierastaakin niin paljon ja varsinkin silloin jos joku menee koskemaan..

kriisi: vautsi vau, ensi askeleet otettu =)
 
Kriisi,oho,ensiaskeleet jo,onnea niistä typylle :flower:

Hammashoitolassa käynti täälläpäin vasta 1,5vee,kuulemma :eek:

Matami,mulla on ihan sovittavissa mun ensviikon menot,siis et mitään päiviä en oo vielä lyönyt lukkoon... et katellaan sit loppuviikosta,miten sit saadaan aikataulut täsmäämään =)
 

Yhteistyössä