***TOUKOKUUN TOIVOTUT MAALISKUUSSA***

Vesisynnytyksestä - Mäkin olin lähinnä ajatellut sitä Tammisaarta, mutta asiasta tunnutaan olevan niin montaa mieltä, etten tiedä, kannattaako edes ryhtyä suunnittelemaan moista operaatiota. Rentoutumisallas olis kyllä ihana.

Katrinainen - Joo, kuntoprojekti vaan käyntiin kun saadaan vauvat turvallisesti maailmaan! Nyt lähden tästä mussuttamaan ostamiani Maxi-Tuplaa ja Ässä Mixejä. Täytyy sitä jotain hemmottelukonsteja olla käytettävänä, kun olo ei enää muuten ole kovinkaan nautittava. Aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
32 viikkoa täynnä tänään!

Kyllä sitä huomaa, että ei jaksa enää ihan samalla tavalla kuin ennen. Olin aamulla varsinainen duracell-pupu touhutessani ja jaksoin käydä koiran kanssa tunnin kävelylläkin, mutta sitten virta loppui. Oli pakko nukkua päiväunet ennen kaupassa käyntiä ja vieläkin on ihan pöpperöinen olo! Tekisi mieli mennä uudelleen nukkumaan.

Vauvan liikkeistä huomaa, että taitaa olla jo melko iso kaveri. Ei niinkään potki enää, vaan enempi muljuilee ja punkaa kohtua vasten. Äskettäin vauva oli vielä poikittain, mutta ei taida enää olla. Vauva nimittäin änkeytyy ihan tuonne ylös niin, että välillä on vaikea istuessa hengittää.
 
pakko vähän tilittää, anteeksi. puhuin juuri äitini kanssa, joka siis asuu suomessa. Oli hiukan huonolla päällä ja yhtäkkiä alkoi puhumaan mulle siitä, kuinka kauheaa on jos joku menee synnytyksessä pieleen ja ovat niin kaukana. Jotenkin olen nyt niin herkässä olotilassa, että en haluaisi puhua tuollaisista ja aloin itkemään. Tiedän ettei äitini tarkoittanut mitään pahaa ja toivoo meille kaikkea hyvää, mutta mielestäni olisi korrektimpaa välttää tuollaisia puheenaiheita ja ylimääräistä hermostumisesta ja järkytystä viimeisillään raskaana olevalle. Toivottavasti kukaan tuttu nyt ei tätä täältä äkkää. Mulla vaan hiukan pahamieli nyt. ja kirppunen onneksi potkii koko ajan. Mamman oma mussukka rakas :heart: .
 
Heippa möhikset!!

Mie lähdin ke iltana kovien supistelujen takia synnytysosastolle tutkimuksiin ja sille tielle jäin, kohdun suu lyhentynyt vähän ja alkaa olemaan pehmeä.liikkelle aukeneva(?)

Tänään pääsin kotiin, supisteluja ehkäisevien lääkkeiden kera... B) Muutto käynnissä ja mie se vaan saan makoilla maha pystyssä, kunm muut raataa, aika julmaa, mutta en kyllä tasan nouse!

Ruun painoa arvio oli 2kiloa :heart: Vauva voi hyvin, minull aemätin tulehdus, johon sain onneksi vihdoinkin lääkkeet!!!! Neukkulääkärille alusta asti valittantu vuodosta, MUTTA ON VAAN HYMISSYT, ETTÄ NORMAALIA. uLTRAAVA LÄÄKÄRI TUUMASI HETI, ETTÄ PAHANLAINEN TULEHDUS...teen valituksen ... :kieh:

Tulen jatkamaan, nyt nukkumaan, sairaalassa kun en osannut nukkua juurikaan yhtään... |O
 
Päiviä...

Ekakskin Cola,tervetuloa joukkoon :wave:

Katrinainen,musta on ihan normaalia että verenpaineet voi ekalla mittauksella näyttää ns.omiaan... Mulla on ollut paineiden kanssa pientä "ongelmaa" jo ennen raskautta,ja raskauden aikana selvis että se johtuu jännityksestä,eli ns. valkotakkipainetta. Kotona paineet on aina paljon alhaisemmat kuin neuvolassa. Tosin nyt ne on olleet ihan kohtuulliset sielläkin.
olitko kerennyt istua aloillas ennen ekaa mittausta,olitko just esim.noussut tutkimuspäydältä,kahvin juonti tms... Sekin voi aiheuttaa hetkellistä nousua. Paine pitäis áina mitata kahdesti että tulee luotettava tulos,niinkuin sulle tehtiinkin. Mulla kun on näyttänyt hiukan korkeampaa lukemaa kun normaalisti,ollaan venattu pieni tovi ja mitattu uudestaan ja se paine saattaa olla todella paljon alhaisempi,eli siis heilahtanut ihan kunnolla... mutta täti on vaan tyytyväinen tulokseen =) Myös sykkeet on korkeat sen mittarin mukaan aina,mutta kotona alhasemmat. Lääkärille asiasta mainitsin,mut se oli sitä mieltä että johtuu jännityksestä ja koska muita oireita ei ole niin on tuskin vakavaa...Tiedä sitten.
Äippäs ei nyt ajatellut loppuun asti raskaana olevan herkkää mieltä,mutta älä pahota mieltäsi...onneks sulla on lohduttaja masussa:hug:

Poika:Mulla kipuilee tai tuntuu tosi ikävältä lantion/alavatsan alueella kun vähänkin enemmän kävelen tai kovempaa...tai ehkäpä enemmän tuosta kohtaa mistä vatsa alkaa. neuvolatäti oli sitä mieltä että vauva painaa niin alas,että johtuu siitä. ja ite oon kyllä samaa mieltä koska tuntuu vain rasittaessa,ei siis kokoaikaa...

VesisynnytksestäEi ole täälläpäin mahdollinen,eli sitä ei tarvi miettiä
=)

Valmennuksista,meillä on kaikki 3 kertaa plus sairaalaan tutustuminen käyty... kaikki oli sellasia leppoisia keskusteluhenkisiä tapahtumia. Synnytyksestä katottiin video. Ei siellä mitään mullistavaa tietoa saanut,mutta musta oli kuitenkin kiva jutella muiden kanssa aiheesta =)

Perhehuoneita olis pari,joihin siis pääsee mikäli sill'ä hetkellä on vapaana...mutta esittivät tuolla valmennuksessa sen homman niin,että tuli sellanen mielikuva että isä on siellä lähes vankina tai potkastaan pihalle :LOL: Ja just niin että äiti ei liiku sängystä vaan isä palvelee jne...Ei oikein kuulostanut houkuttelevalta...

No niin,sitten meikän neuvolakuulumiset...

Painoa tullut +600/viikko
Paineet 120/75 (alipaine ei oo vielä koskaan ollut noin alhanen neuvolassa)
Hemppaa ei nyt katottu.
Syke vauvalla 155-160,hermostu taas niin pirusti kun täti häntä kopeloi,tuli kunnolla monoa :D
SF 31,hiukan keskikäyrän yläpuolella mennään omalla linjalla...
RT edelleen ja täti oikein hämmästy kun pää oli niin alhaalla,ja sanoikin ettei ihme että kävellessä painaa ja sattuu..
Ja pissa sitten perkule yhdellä plussalla :kieh: Pitää kiikuttaa maanantaina paastopissaa labraan ja tiistaina sitten saa kuulla joutuuko rasitukseen... Olen kyllä tällä viikolla syönyt enemmän makeeta kuin yleensä ja just eilenillalla vetäsin piirakkaa :ashamed: ,et en tiiä johtuisko siitä vai onko asiat pahemmin. Muuten oli ok.

No johan tässä taas juttua olikin,nyt pyykin ripustukseen |O

Repa ja kutvonen rv33+3
 
Cola tervetuloa!!

Mymmelis Tsemppiä!!! Yritä ottaa rauhallisesti, vaikka ehkä ottaakin aivoon kattoa sivusta kun muut muuttaa teidän tavaroita...

(.) Käytiin tänään ostamassa vauvalle vaatteita. Mukaan tarttu potkareita, bodeja, sukkia, huppariasu yms.. Kyllä noi lastenvaatteet osaa olla ihania.. Nyt sitten pyykkikone pesee pikkusen vaatteita...

Vointi on ihan ok.. Tänään on vaan närästänyt ihan sikana... Ja väsyttää kanssa... Taidan painua heti kohta nukkumaan... Ahmatti on yrittänyt koko päivän puskea kyljestä läpi, ja tuntuu olevan todella aktiivisella päällä. Hyvä niin..

Mukavaa viikonloppua kaikille!!

birdie + ahmatti rv 32+2
 
Mä oon hankkinut aivan mielettömästi vaatteita vauvalle :D En kyl oo viel pessyt kun mietin että jos nyt pesen, niin pitäiskö ne pestä uusiks viel sitten kun vauvan syntymään ei enää olisi kuin viikko tai pari? Joo, joka vauvan kohdalla samat aatteet :D
 
huomenna alkaa virallinen äippäloma :D
enpä olis uskonu et yhtenä kappaleena sinne asti pääsen. nyt sanoin itseni irti leposopimuksesta sängyn pohjalta.
pää ei enää kestä tuota pakko lepoa ja viikkoja alkaa olemaan niin hyvin et nyt saapi syntyä jos on tullakseen. ei uskalla tietty hulluna riehua mut pystyssä olen jo päivät ollu ja olo huomattavasti parempi ku uskaltaapi jaloitella ja kaupassakin jopa käydä.

mymmelis: otahan rauhassa nytten ku liikkeelle on kuitenki aukeneva. lepohan se on parasta nii ei vauvan paino laita aukeamaan enempää.
täällä tosissaan nii paljo näitä ennenaikaisesti auenneita ja supistelijoita.. :(

nemika+jäbä 34+5 =)
 
Katrinainen, kauanko ehdit siellä istua sielä ennen kuin eka kerta mitattiin? Mulla meinaa kaks vuotta sitten kävi vähän hassusti ku olin gynekologilla uusimassa pillerireseptii. Mulle tuli tosi kiire sinne ja kävelin reippaasti terkkariin ja siellä vauhdilla suoraan lääkärin tuoliin istumaan. Lääkäri ei antanu mun ollenkaan rauhottua, vaan pisti suoraan mitaten verenpaineen. No sehän hipo sitten taivaita, eikä se ottanu sitä toista mittausta joka sen OLIS PITÄNY ottaa. Merkkas mun papereihin et verenpaine korkea ja sitä on seurattava. Kolmen viikon kuluttua menin sitten omalle lääkärille käymään ja se katteli sitä koneelta tulevaa "varoitusta", pudisteli päätään ja mittas kolmeen kertaan mun verenpaineeni, joka oli aivan loistava. Poisti sen varoituksen sieltä sitten.... eli aika tärkeetä on ettei saa äheltää ennen sitä mittausta, vaan oikeesti istuu sen vartin ja antaa verenkierron tasaantua.
ja
Voi poika , mulla on kanssa välillä juuri tollaisia sun mainitsemia kipuja. Olen itekin miettiny ihan samaa tulehduksen mahdollisuutta (mut en onneks tässä ole painanu paniikkinappulaa), mut olen tullu tulokseen et likka se vaan siellä painaa. Ja mulla edelleen kyllä jatkuu noi ilmavaivat, jotka myös mulla tekee kipiää alas. Lantion mitoista ei mulla ole mitään käsitystä :|
 
repa kiitos. Olen kyllä jo päässyt tuon itkukohtaukseni yli ja alkaa jo hiukan oma reaktio hymyilyttämään.
edla-mamma istuin kyllä sen 15 minuuttia siellä, mutta ehkä sitten vaan jännitin sitä mittausta tai jotain? Toinen otettiin levosta ja oli siis paljon parempi. Lääkärikin sanoi, että raskausmyrkytyksessä ei verenpaineet noin heittele, joten ehkä se oli vaan joku mittausvirhe. toisaalta lääk´äri jopa jututti minua kesken ekan mittauksen, jospa se olisi vaikuttanut myös.
mymmelis ihme touhua. onneksi sait nyt hoitoa, ja vauvalla on kaikki hyvin. sinuna kyllä antaisin hiukan palautetta tuosta.

Kiitos kaikille kun tänne saa aina tulla jauhamaan ja tukea hakemaan Kerrassaan ihanaa porukkaa täällä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja summer81:
poika04, niin neljä viikkoa ja viisi päivää =) Mulla on kyllä olo, että tää ei siihen asti masussa viihdy. Tosi alhaalla ja vihloo aika kovastikin alas.
Ihan vaan pikakurkkauksella käymässä - iltaa tytsyt :flower: - mutta tästä summerin kommentista on pakko kysyä: onko vihlominen merkki siitä, että synntys olisi lähellä?? :eek: Minua nimittäin vihlonut jo muutamia päiviä tuonne alakertaan, ikäänkuin emättimeen, ja olen miettinyt että mitä ihmettä tämä nyt on. Muutoin Nirppuli majailee aika alhaalla, kun pisut meinaa tulla aina liikkeelle lähtiessä ja pienet tassut potkivat jo reipaasti navan yläpuolella :D

Kirjoittelen lisää viikonloppuna, nyt lukemaan ja rentoutumaan vällyjen väliin!

Carmen ja Nirppu rv 34+5
 
poika04: Täältä yövuorosta huhuilen :wave: eli löysin tämmöistä tietoa lantion mitoista kun on kysymyksessä perätilasynnytys:
Perätilasynnytyksen edellytyksenä pidetään lantiota, jonka yläaukeaman suora mitta on vähintään 11,5 cm ja ala-aukeaman kolmen mitan summa vähintään 32 cm
nyt vaan sitten tekemään johtopäätöksiä ;)

mymmelis: Lepoa nyt vaan!!! Hyvä, että tilanne rauhoittunut :hug:
 
Mymmelis: Tsemppiä täältäkin sinulle, tiedä kuinka raskasta pelkkä lepäilykin on...hermoja piinaavaa suorastaan. Mutta koita vaan jaksaa, siitä palkitaan kuitenkin hyvin =)

Taas sitten oman navan ympärillä olevia juttuja. Meidän tyttönen painaa jo 1670g, painoa tullut syntymäpainoon jo 300g ( +100g mitä paino tippui syntymän jälkeen). Pituuttakin 0n 2 cm tullut lisää. Ja pullostakin syödään jo hienosti, ei joka syötöllä, mutta kuitenkin. Itse taistelen maidontulon kanssa. Se on alkanut tyrehtyä oikein urakalla, vaikka kuinka yritän pumpata ja pumpata. En tiedä vaikuttaisko tuo kohdun tulehduskin siihen...Olen yrittänyt syödä kunnolla ja juoda riittävästi ja levätä. Tosin ei se liian helppoa tuo lepäily ole kun arki on sairaalla oloa, monta tuntia päivässä. Nostan hattua niille keskosten vanhemmille joilla on entuudestaan lapsia, päivät on varmaan tosi rankkoja lastenhoidon ja sairaalan välillä "palloillessa". Ei taatusit ole helppoa järkkäillä aikatauluja.

Ikävä pienetä neitiä kohtaan on järkyttävä, tuntuu niin tyhjältä kun hän ei ole kotona. Ja sydäntä raastaa aina lähteä kotiin ja jättää toinen sinne sairaalaan. Kotiin pääsystä ei ole tieto, ehkä 2-3 viikon päästä jos kaikki menee hyvin ja 2kg paino tavoitetaan.

Tässä pari uuttaa kuvaa kummasteltavaksi:

http://www.aijaa.com/v.php?i=1832546.jpg

http://www.aijaa.com/v.php?i=1832549.jpg
 
Voi että tuo Jennin Prinsessa on sitten SÖPÖ :heart:
Kuvia kun katsoo ja ihastelee, niin alkaa väkisin miettiä, että minkäköhän näköinen pikku-ukkeli siellä omassa massussa kellii.

Niin siitä Nippletestä Sen mitä kerkesin sitä käyttää, ennenkuin alkoi tuota maitoa erittyä ihan uunaalleen, niin minusta se on ainakin hyvä laite! Suosittelen ostoa. Muutaman kerran jälkeen oli jo nänni semmoisessa tanassa ;) että kyllä imetys onnistuu. Ja sitähän ei tosiaan sais enää käyttää, mutta oon minä sitä aina vähän kokeillu... Tahtoo niin kovasti imettää ilman niitä rintakumeja. On se kumminkin helpompaa, tyrkätä se tisu suoraan suuhun, kun se kumin viritys vie vähän aikaa, varsinkin jos on kovin vaativa lapsi...mulle ruokaa nyt ja heti tyyppi :heart:

Mutta nyt mukavaa keväistä lauantai päivää kaikille toukokuisille!

Tää ottaa lasagnen uuninsta :p ( ja senkin uhalla, että suolet tukkeutuu makaronista, syön sitä kyllä päivällä ) ! Ja sitten myö tytöt suunnataan uimahalliin :)

 
Voi että kun Jennin vauva on niin pikkuinen ja suloinen!!! :heart:

Tänään alkoi sitten se odotettu äippäloma!!! Vaikka saikulla ollaan oltu jo jokunen viikko, mutta helpottavalta tuntuu kun ei tarvitse ajatella työpaikkaa ollenkaan... =)

Verenpaineesta, minullakin kerran neuvolantäti otti verenpaineen melkein heti kun olin saapunut huoneeseen ja oli huimat lukemat, mutta sitten otettiin vaan vähän ajan päästä uudestaan ja oli normaalit. Olin tullu neuvolaan kävellen ja puhkuin ja puhisin vielä siellä huoneessakin, ihme kyllä kun ei jaksana oottaa täti. Olen laittanu neuvolaan aina jonkun edestä aukaistavan paidan niin ei tarvitse hengästyä paitaa pois ottaessa ja ettei vahingossakaan verenpaine nouse :p :LOL:

Mutta nyt ihan pitää lähteä ulos kun on niin kaunis aurinkoinen päivä... vai aamuko se vielä on B)

santrra 34+6
 
huomenet kaikille!
täällä synnärillä käynti takana viime yönä. pojan liikkeet loppui olemattomiin illan aikana ja 19 jälkeen en tuntenu ku onnettomia muljauksia enää ku painelin.
yhden jälkeen lähdin ajamaan sit sairaalaan. ja ultrasta näkyi sellane ihme mitä lääkärikään ei ole ku kerran aiemmin nähnyt. poika oli kääntäny kylkeä napanuora kädessään ja kietonu sit kaulaa pitkin sen ympäri ja oli ihan jumissa ku istukkakin edessä.
eipä sit päässy takasi kääntymään ja oli ihan jumissa toisessa nurkassa.. :eek:
onneks lääkäri sai kätilön kanssa avitettua poikaa ja käännettyä toiseen laitaan.
sen jälkeen alkoki sellane potkusarja tulemaan ettei loppua tullut.
jos eivät olisi onnistuneet niin sektio olisi ollut yöllä edessä ku sydänäänissä oli laskua kuitenkin.
onneks tuli lähdettyä tarkistukseen yöllä. olisi voinut huonosti käydä.
ja lääkäri sanoi ettei nämä yleensä ole mahdollisiakaan että näin käy. mut tämä poika on kyl huolta kerinny äipälle antamaan monen kerran jo.
mut loppu hyvin onneksi ja kotona ollaan. ja poju potkii vanhaan malliin masussa nyt. :D

nemika+jäbä 34+6
 
Voi että ihana Jenni tuo teidän rinsessa :heart: Mukava kuulla kuulumisia ja hienosti on pikkunen lähtenyt kasvamaan =)

nemika: Ohhoh, mikä homma, enpä oo tienny että tuollainenkin mahollista :eek: Hyvä että lähdit käymään synnärillä!!

sarbba rv 31+2

 
Suloinen vauva Jennillä :heart:
Täällä olis luvassa pyykkäystä ja siivousta - EI jaksas mutta PAKKO :p Saan tuon kuopuksen vaan ekana päikkäreille niin saan hommailla rauhassa, esikoinen katsoo kiltisti leffaa sen ajan kun mä siivoilen.
 
Huomenia!

Ihana tuo Jennin pikkuinen :heart: :heart: :heart: Kovasti nyt vaan kasvua plikalle,että saatte aarteen pian kotiin =)

Nemika,no jopas poika oli osannut tommosen tempun tehdä :eek: Siitä tulee varmaan kekseliäs pikkukundi :D Hyvä että kaikki on nyt hyvin :heart:

Repa ja kutvonen rv 33+4
 
weiss
Huomenia! Ihanan aurinkoinen ja keväinen ilma!
Mymmelis: Onneksi kaikki hyvin ja pieni vielä masussa. Nyt vaan lepäillään vielä hetki.
Nemika: Onneksi kaikki päätyi hyvin! Varmasti melkonen sydämenpysähys kokemus! Ja mitä tästä opimmekaan.. pienikin epäilys vauvan hyvinvoinnista, niin koskaan ei ole turhaa näytille lähtiä!
Saunasta: Oottako huomannu, että saunassa käynnillä ja jalkasäryilla/levottomilla jaloilla olisi mitään yhteistä? Mie nautin saunassa käynnistä ja miulla se rauhotti ennen supistuksiakin kun lämpö rentoutti paikat ja lihakset.. mutta nyt.. ei helsvetti, sekin ainoa ilo aiheuttaa nyt enemmän nuita särkyjä. Illalla käytiin, jotta uni maittais, niin ei, julmeton särky jaloissa ja selässä, oli pakko käpytellä taas aamuyön tunteihin saakka.. Jotta näin. Alan tosissani kyllästymään tähän olotilaan!!! Nautitaan silti ihanasta auringon lämmöstä, pian on jo huhtikuu!!!

weiss ja pikkuinen 33+4







:heart:
 
weiss
Jenni:! Piti siulle vielä halaukset lähettää!! Hymiöt pukkaa ihan omiin paikkoihin..
Tuo neiti saa minut aina ihan kyyneliin!!! Ihanaa, että kasvaa ja voimistuu. Pian sen jo kotiinkin varmasti saatte!
 
Jenni voi kun tuo teidän neiti on sulonen!!!!

Nemika Onneksi selvisit tilanteesta säikähdyksellä. Mahto olla kurja olo eilen, kun selvisi mistä on kysymys.. Taas rupee itteäkin pelottamaan että mitä kaikkea sitä voi sattua.. Onneks tommonen on kuitenkin harvinaista...

Meidän masuasukki on kääntynyt jotenkin toisinpäin, kun tänään potkut on tuntunut vasemman kyljen sijasta oikealle kyljelle... jotenkin on tosi väsynyt ja vetämätön olo, vaikka ulkona on ihana keli.. No jospa tästä piristyis...

mä lähden tästä kaupungille..

birdie ja ahmatti 32+ 3
 

Yhteistyössä