**Huhtihiput Helmikuussa 2008**

Hysteerinen voi sua :hug: tiedän kyllä tunteen. ite oon yrittänyt olla neuvomatta ekaa kertaa äidiksi tulevia kavereita, ainoastaan tuosta hormonimyrskystä oon sanonut että älkää välittäkö jos tulee tunne että haluatte yhtäkkiä heittää lapsen alas parvekkeelta. kunhan ette heitä. ja kun ne kilot tosiaan kerkiää tiputtaa sitten synnytyksen jälkeen omaan tahtiina, kohtahan me päästään tekemään vaunulenkkejäkin!

nivuskivut voipi johtua siitä että paikat pehmenee ja löystyy ja alkaa valmistua synnytykseen + vauva vielä painaa hermoja jne. näin mulle ainakin terkkari sanoi kun kyselin. terkkari suositteli lämpöä kipuihin, esimerkiksi kauratyynyä.
itelläni liitoskivut on hellittäneet, nyt jopa pystyisi kävelemään. MUTTA tulipa huomattua kun ulkoiltiin liukkailla hetki että eipä kävelläkään, kotona sain puhallella tovin ja kattelin jo kellostakin että mahtaako supparit lakata lainkaan. helpotti hieman kun heitin tytön kanssa kyljelleen ja otettiin yhdessä päiväunet. on näköjään tapana vetäistä puolen tunnin tehotirsat tytön kanssa yhtä aikaa :D

niin ja Joannan kanssa mulla on samanlaista, eli varsinkin yöllisten vessareissujen aikaan supistelee. sinällään hassua kun ne supistukset voi tuntua aina erilaisina. joskus puristaa alamahaa, joskus särkee koko mahaa, välillä tuntuu kuin joku tökkisi kuumalla sukkapuikolla ja kohtu menee kokoon, välillä särkee selkää ja jomottaa mahaa kuin menkkojen aikaan.
mieskin kattelee mun tukalaa oloa iltaisin ja silittää että "koita jaksaa vielä, koita jaksaa" ja mua vaan joko ärsyttää tai naurattaa että hyvähän se sun on sanoa :whistle: mutta ollaan me tässä jo voiton puolella!

vauvanvaatteet mä olen muuten jo pessyt. oon niin laiska etten silitä vaatteita B) vaatteet on kuitenkin laitettu paikalleen, samoin pikkuruiset sisävaipat ja villikset :heart: sairaalakassia en sentään vielä ole pakannut :LOL: mutta oon kyllä suunnitellut että mitä pakkaisin..

Anu, sä osaat huhtihippusen konkarina sanoa että mitähän sitten kannattaa kotiutumisvaatteeksi ottaa? piisaako ihan body+potkarit+myssy, tumput, töppöset, merinovillahaalari ja kevyt puku? mulla kun ois tollanen kevyttoppapuku, ei kauhean paksu. ja sitten tosiaan ihan kietaisubody ja puolipotkarit ja sitten on tuo setti minkä neuloin johon kuuluu kypärämyssy, potkarit, kietaisupaita, tumput ja töppöset. ne ei kauhean paksut ole eikä hiosta, mutta ovat lämpöset... ihan kun sitä ekaa kertaa ois taas vauvaa pukemassa :LOL:

niin joo, tein tällaisen. tosi nopsa oli tehdä ja koko on 80.


 
Moikka!

Vuotaraaputin, onpas ihana haltsu! Mäkin oon haaveillut yhden pienenpienen villahaalarin tekemisestä, voisi yhdelle olla vielä tilausta, kunhan on pieni. :) Langatkin olen ostanut, ja päässäni mallin miettinyt, tarttis vaan silmukkaluvut laskea, mikä ei mun vahvuus todellakaan. En ole taas aikoihin neulonut, mutta neulomaan innostunut ystäväni sai mutkin taas lämpenemään ajatukselle neulomisesta.

Sh07, hyvä kun uni palannut kehiin! Ymmärrän hermojen menettämisen muiden suhteen, mullakin ollut pitkin raskautta ihan hirveää risomista. En edes osaa perustella, miksi jotkut ihmiset ärsyttävät ihan kamalasti, kunhan ärsyttävät. :kieh:

Hysteerinen, mä en kans jaksa mitään paino- tai oikeastaan enää masukommenttejakaan. Typerää kyllä, tunnen itseni aivan epäonnistujaksi tän tähtitieteellisen vaa'anlukeman kanssa. Oon niin lyhytkin vielä. Lohduttaa vähän se, että esikoisesta tuli myös paljon (ei näin paljon) ja miinuksen puolelle mentiin, mutta silti, mistäs tiedän, miten käy tällä kertaa? Ei yhtään huvita kuulla mitään "mutta sä olitkin niin hirmu hoikka ennen raskautta" tms. - onks se sit niin, että raskauden jälkeen on mun vuoroni olla hirmu paljon vähemmän hoikka? :kieh:

No joo mutta paino tosiaan nousi päivän puheenaiheeksi neuvolassa tänään. Terkkari epäili, että kyseessä on turvotus, mutta ei se nyt kaikki voi sitä olla... Ja ne proteiinit, taas yhdellä plussalla. Niinpä ensi viikon lopulla seuraavassa neuvolassa (lääkärisellaisessa) katsotaan, mikä on sitten tilanne, ja jos vielä proteiinia yhdistettynä painonnousuun, ei kun vuorokausikeräystä taas kehiin. :/ Paapaun pää on kuulemma erittäin alhaalla. Sf 31 cm.

Lohdullista tänään: ihana ilma auringonpaisteineen ja sain neuvolasta "luvan" lähteä Aulangon kylpylään huomenna, hyvä ettei estettä sille ainakaan =)

Niin tosiaan, kukahan ekana jakautuu? Tulen tämän taakkani kanssa olemaan tosi kateellinen sille, kuka onkaan. :) Valivali.

Kalenteri ja Paapau 34 + 3
 
te joilla tulee maitoa rinnoista, minkälaista se on? mulla on ennen tullut ihan kirkasta nestettä mutta tänään on kivistänyt tissejä aika reippaasti ja pienellä puristuksella tulee sellaista ihme möhnää... siis vähän kellertävää ja sekoittuu siihen kirkkaaseen möhnään. ilmeisesti on sitä alkuimetyksen maitoa?
 
Heissan

Vuotaraaputin Joo mulla tulee ihan samallaista möhnää tisseistä :/ Varsinkin saunan jälkeen.
Mulla on toi nukkuminen käynyt nyt tosi vaikeaksi :kieh: Kädet puutuu ja lonkkia särkee ja kääntymiseen tarvii kohta nostokurkea :LOL:
Mua ärsyttää mun yks kaveri :kieh: Oli yrittänyt soittaa tossa pari päivää sit, mut en kerennyt sillo vastata ja en sit muistanut soittaa takas, ni tänään laitoin sit viestiä, ni ei anna nyt sit kuulua mitään itestään. Tiedän et on suuttunut.
Mut ihanaa mun lapsuuden ystävä tulee meille poikiensa kanssa keskiviikkona :D
Mut nyt pitää mennä ottamaan ruoka pois uunista ja mieskin tuli töistä.
Mukavaa alkanutta viikkoa :wave:

Baby dream ja "Topi" tasan 32
 
Anuuuko sitä puhui sämpylöiden leipomisesta..? No, siitä innostuneena minäkin sain inspiksen ja pyysin miestä tuomaan kaupasta sämpyläjauhoja. Joo, hän toi sämpyläjauhoja, joitain sikakalliita SPELT-sämpyläjauhoja, pienen pussin, joka ei yksin edes riitä puolen litran taikinaan....Meinasin napsahtaa, että mitä ihmettä mun rakas putkiaivo taas ajatteli siellä kaupassa, mutta en sitten viitsinyt, sen verran mua hellyttikin ajatus mun putkiaivosta siellä hyllyjen välissä sormi suussa.... :heart: :heart: Tämmöisiä nämä miehet ovat, tarvitsevat naisen maalaisjärkeä asiassa kuin asiassa. Oliko se
Dacapo, jonka mies teki "oharit" tässä hetki sitten...? Älä huoli, samaa munkin mieheni on joskus tehnyt, laitetaan kaikki nämä oharit, on sitten kyse baarista tai sämpyläjauhosta tai siitä, että hemmo ei tajua, että siivotakin pitäis joskus, ihan tuon putkiaivoisuuden piikkiin, ei muuta voi...... :p Mulla taitaa olla tänään lempeät hormonit vallalla, kun näin olen suvaitsevainen! :LOL:

Hysteerinen, sama juttu, ärsyttää täälläkin yhäkin vain kaikkitietävät ihmiset, masukommentit, painon nousun kyselijät...Kyse on mun kropastani, mun lapsestani ja mun elämästäni, eipä kukaan ole aiemmin tällä tasolla musta ollut "kiinnostunut", ärsyttää, että raskaus muka antaisi luvan tuommoiselle...No,meitä on moneksi, onneksi on fiksujakin ihmisiä joukossa, harmi vain, että ne pösilöt ovat enemmistönä. :eek: Ai niin, mulla on muuten ihan samanlaisia nivuskipuja kuin sullakin, ollut jo pitkän aikaa. Kävely pitää siis pitää ihan minimissään, muuten tuntuu, että en saa edes jalkaa toisen eteen irvistämättä. Ja niin, liiku siinä sitten! |O

Joku puhui kavereista, jotka pölöttävät vain omista asioistaan,,,olikohan se vuotaraaputin? Jep, tuommoisia on meikäläiselläkin. Koen sen kyllä aika loukkaavana asiana, että toinen ei vaivaudu edes kysymään miten voin, vaikka taatusti tietää, että tässä elellään jännittäviä ja maailmaa mullistavia aikoja ja pölisevät vain joistain ihan triviaaleistä työ-ym asioistaan...Jotkut eivät vain tajua, eivät sitten ollenkaan!!!

Pahimmaksi kuitenkin koen erityisesti yhden EX-kaverini, joka oli niin parasta kaveria ennen raskautta, hänelläkään ei ole lapsia, joten joskus oli kiva bilettää hänen kanssaan ym, kun useimmilla muilla kavereilla jo oli lapsia. No, kas, tulin raskaaksi ja tämän jälkeen tästä ihmisestä ei ole kuulunut mitään, ei edes onnitteluja!!!! Että tämmöisiäkin pösilöitä on!!!! Ilmeisesti hän kokee, että mun kanssa ei voi enää olla yhteyksissä, koska olen nyt eri kastissa tai jotain....Ihan sama toisaalta mitä tuommoinen taliaivo ajattelee, mutta silti pikkaisen ihmetyttää... :/

Joo, jos menis kuorimaan perunoita..jännää, haahaa! :LOL:

marika ja heppu 33+1
 
No niin.. sämpylät on tehty ja syöty =) No ei vaiskaan. Riitti niistä pakkaseenkin, mut luulempa ettei ne sielläkään kauaa vanhene :LOL: Mokkapalat on uunissa... kohta päästään herkuttelemaan :p

Ihanan haalarin oot vuotaraaputin tehnyt. Mua huvitti kyllä tuo että on "tosi nopsa tehdä", mulla menis tohon meinaan vuosi. Tumppuja vauvalle olen tehnyt kohta puolivuotta eikä ne ole vieläkään valmiit :LOL:

Mä olen kanssa noita sairaalasta kotiutumisvaatteita miettinyt. Riittääkö esim. body ja potkarit ja siihen päälle kevyttoppapuku vai pitääkö olla vielä jotain siinä välissä??? Tämä siis jos oletetaan et olis vaikka +10 astetta!!

Kenelläkään ei tainnut olla kokemusta siitä budendus puudutuksesta?

Joanna
 
Onpa mukava kuulla, että sain aikaan oikein leipomainnostuksen täällä! :D Pitää kai itsekin vielä sämpylät vääntää pakkaseen. Ei vaan yksi satsi riitä kovin pitkälle ku ne on tuoreena nii-in hyviä et menee parissa päivässä kaikki.

Marika jos yhtää lohduttaa niin ne spelttijauhot on TOSI terveellisiä! Mun äiti käyttää niitä paljon. Niistä voi tehä vähä mitä vaan.

vuotaraaputin poika kun syntyi 12.4.2006 niin meillä oli kotiutuessa 14.4. (illalla klo 21) vähemmän vaatetta, oli ihan vaan sisävaatekerta (body,puolipotkarit ja sit semmoset henkselipotkuhousut). Päässä silkkimyssy jonka päällä villamyssy. käsissä oli ne äp:n tumput ja siinä päällä villatumput, jalassa villasukat. Ja sit tietty haalari (kevyttoppa) ja huppu päässä. Sitä en enää muista oliko pienen ulkona kävelyn ajan viltti päällä - luulisin et oli, mut ainaki kaukalon aurinkosuoja tais olla tuulensuojana.
Ihanan haalarin olit muuten tehnyt, mies on vähä piruillut et mikset sinäkin tee itse/opettele ku oon kertonut sun luomuksista hälle..
maidosta mulla on tullu korkeintaan tippa, mut se on just semmosta kirkasta.. ja huomaa usein iltaisin ennen ku menee suihkuun et nänneissä on kuivaneena semmosta kirkasta jotain.... eli kai se on sitä "terni"maitoa.

Sh07 mukava kuulla et sait vähä nukuttua jo, toivottavasti sama linja jatkuu että pääset univeloista!

Piti varmaan monelle muullekin kommentoida jotain mut nyt katkes ajatus...

Anu
 
Vuotaraaputin Juu minullakin tulee samanlaista mönjää ja nimenomaan saunan jälkeen. Välillä tulee taas ihan kirkasta ja valkoista.

Käytiin tänään ostamassa vaunut, oi että ku ne on niin ihanat!!! =)

 
voi, mies toi mulle kukkia! ihan pyytämättä. tässä meinaan yks raaputin ollut hieman herkillä viime aikoina :whistle:
tänäänkin kun mies soitti että menisi yhdelle kaljalle niin meikäläinen itkua tihrustaa että mene vaan, kunhan et ole kauaa ja vakuutin että ei tartte tulla kotiin, ei ole hätää.
ai mitkä hormonit? asiaa auttaa sekin ettei miestä ole töiden takia kauheasti kotona näkynyt, nyt herra on pari päivää vapaalla :heart:

eipä mulla muuta. ihan omaa napaa.

ai niin, ihanat vaunut Tuimalla! kun ois rahaa ja tarvetta, ostettaisiin meillekin vaunut. vaan kun ei ole kumpaakaan :whistle:

ja kiitos kaikille, tuo haalari on oikeasti aika nopea tehdä. ja Palma-lanka on unelmanpehmeää :heart:
 
maidosta Mullahan siis rinnat "holvannu" jo alusta asti sitä kirkasta nestettä niin et oon saanut suojuksia pitää. Nyt parin viikon ajan tullut kellertävää maitoa, ja varsinkin saunan jälkeen hipaisukin riittää niin sitä ruutaa kuin suihkusta :LOL: :LOL:

Sh Onpa ihana kuulla et oot saanut jo nukuttua, nyt taas jaksaa =)

Täällä kans nivuskivut vaivaa ja sitten nuo "sukkapuikko" tuntemukset tuolla alapäässä. Kyllä käy välillä niin kipeää et tekis mieli huutaa :kieh: Kaikkea sitä joutuukaan kärsimään...muttei enää kauan :whistle:
 
No niin.. Miunkin piti tehdä niitä sämpylöitä, hain jopa aineetkin, mutta kun aloin maalaamaan tuota lastenhuonetta, en sitten enää jaksanutkaan sen jälkeen mitään... Kolmisen tuntia miltei vedin pohjamaalia, huomenna saa onneksi jo värinkin sitten seinään, mutta olo on aivan kuollut.. Noilla rappusilla keikkuminen ja varsinkin tuo lattianrajan maalaus.. Kun ei pysty kyykkimään, ja lattialle kun istui, ei meinannut enää ylös päästä... Nyt onkin sitten supistellut hetken aikaa mukavasti.. Mutta onhan saatu ainakin jotain aikaseksi =) Huomenna väännän kyllä tuon sämpylätaikinan heti ekaksi, niin hirveä himo moisiin iski :hug:

Vuotaraapurin; tosi söpö haalari :hug:

Tuima: Sika-ihanat vaunut, värikin on justiin miun makuuni =)

Kavereistakin on ollut puhetta.. Itselläni kaikki kaverit ovat suhtautuneet tosi kivasti, mitä nyt yksi parhaista kavereistani alkoi heti antamaan imetysohjeita, kun kuuli rv10, että olen raskaana :LOL: En oikein jaksanut vielä tuossa vaiheessa keskittyä ohjeisiin :whistle: Ja parhaan kaverini kanssa en ole oikein ilennyt kaameasti vaavista mesoa, vaikka tiedänkin, että hän on varmasti onnellinen meidän puolestamme.. Hänellä kun on ollut kamala vauvakuume jo usean vuoden ajan, ja sopivaa miestä ei ole vain vieläkään eteen ilmaantunut.. Hänkin on sentään jo 36 v, eli en viitsi kääntää veistä haavassa ihan tieten tahtoen ainakaan :hug:

Mie muuten pakkasin jo tuon sairaalakassinkin.. Paljonkohan siellä on säilytystilaa per henkilö :whistle: Kun en oikein osannut valita, mitä tarvitsen, homma ryöstäytyi sitten "vähän käsistä" ja otin vähän kaikenlaista :p

Mutta ihanaa iltaa kaikille toivotellen

Dooris ja Väinö 34+5
 
Joanna mitä puudutusta tarkoitat en ole kuullut tuommoisesta.
minulle tehtiin epiduraali ja sitten myöhemmin kun vaikutusloppui kohdunkaulanpuudutus eli parakervikaalipuudutus joka muuten sattui hirveästi laitettaessa..
kaipa se muuten vähän vaikutti vaikka kävikin kipeästi.

Suppis ja Ilta 35+3
 
Siis se olikin kovalla peellä eli pudendus puudutus.

Seuraava teksti on kopioitu yhdestä hämeenlinnan sairaalaa koskevasta artikkelista:
Vuonna 2004 epiduraalipuudutus
annettiin 50 %:lle ja kohdunkaulan
puudutus 30 %:lle. Lisäksi kätilöt
ovat käyttäneet enenevästi pudendushermon
puudutusta ponnistusvaiheen
helpottamiseen. Sen sai 48 % synnyttäjistä.
Samaan kehitykseen on liittynyt
episiotomioiden väheneminen 23 %:
iin
 
vuotaraaputin&Joanna: Kiitos vinkeistä sen riippukeinun hankkimiseen! Mies oli vaan ollut niin yli-innokas, että oli ehtinyt ennen mua jo löytää nettikaupan ja tilaamaan sen, mutta yritys hyvä kymmenen ;)

pian 6: tervetuloa huhtikuisiin!

Mun odotukseen on tullut pieni muutos: koko ajan olen toivonut malttamattomana, että tulisi vauva edes vähän ajoissa ettei odotus olisi niin pitkä. Mutta kun viikonloppuna hoideltiin veljen viikon vanhaa vauvaa, meidän molempien mieli vähän muuttui. Heidän vauva oli täysi aikainen ja iso (3900g, 52cm), mutta silti jotenkin niin avuton ja pieni, että nyt toivon sydämeni pohjasta, että tämä meidän prinsessa pysyisi ihan laskettuun aikaan asti masussa.
 
hysteerinen Joo lisää vain minut sinne listaan!
Nyt seuraa valitusta :kieh: Tämä mönkijä oli kuin olikin perätilassa edelleen, ai että kun olisin niin mielelläni ollut väärässä tuon asennon suhteen!!!! |O Mutta elän toivossa että tajuais käätyä oikeinpäin. Pahoin kuitenkin pelkään kun niin sitkeästi on istunut lähes koko ajan... jotta tämä tahtoo kans tulla pers edellä tähän maalimaan, noh olen kyllä ajatellu jotta jos mitkään käännytys yritykset ei sit tehoa, niin voihan pers edellä myös "sektioitua" :LOL: :p Noh, onneksi tässä on vielä aikaa...
ystävien kommenteista... noh, minä kans jotenski meinasin tyrttyä, kun kaikki tätä mun lapsilukua siunaa ja sitä miten mulla on hankalaa ja tulee oleen vaikeaa ja raskasta :eek: No asennetta sai vähän hakea, jotta sain nätisti aluksi vastattua näille ystäville... Tiedä onnistumis prosentista, mutta siunailut on loppunu.. Onkohan mulla jokin tiedostamaton ilme/ele, kun alan vastailla :LOL: Painon noususta.. ei muuten ollut noussu ku +300g/ vko Jipii jipii...!!!!
 
Pikaiseen tulen vaan kertomaan että kaikki edelleen hyvin.

Kommentoisin Vuotaraaputtimen "mitä pukea vauvalle päälle kotiintulo vaatteiksi" pähkäilyjä. Tuolla maaliskuisissa on kyseisestä asiasta puhuttu paljonkin ja kun nämä kelit muuttuu tätä vauhtii kokoajan lämpimämmiksi niin aika vaikeeta onkin pähkäily =)

Itse olen ajatellut näin: Pitkähijainen body, sukkahousut, siihen päälle ihana vaaleanpunainen gollege asu. Sitten villasukat, villatöppöset käsiin, kypärälakki, vähän paksumpi kevät myssy ja kevyttoppahaallari. Ei siis minkäänlaisia villavaatteita enää välikerrokseksi. Kuitenkin matkataan 15km autossa. Laskettu aika mulla siis maaliskuun lopussa, eli kelit voivat olla kovinkin plussan puolella. Miettiny oon myös, et mahtaako tuo kevät toppa pukukin olla jo liian kuuma, eli pärjäiskö esim saman tyyppisellä haalarilla ku äitiyspakkauksessa tuli välihaalarina?

Kauhean moni pukee aina vauvalle/lapselle liikaa päälle, eli maalaisjärkeä vain käyttäen. Se millä itse tarkenet, niin vauvasi tarkenee varmaan samalla tavoin, ehkä yhden välikerroksen lisäten. Jos vauva itkee että sillä on liian kuuma, niin samalla tavoin se ilmoittaa myös liika kylmyydestään.

Onko kukaan muuten seurannut neloselta ma, ti ja ke klo 9.30 ja klo 13 ohjelmaa: Meille tuli vauva.
Aika tyypillinen jenkki juttu, mut ihan hienosti dokumentoitu eli paljon asiaakin. Aina yhtä liikuttavan synnytyksen kera. Tunnustan jääneeni koukkuun laittamalla noina aamuna kellonkin oikein herättämään :heart:
 
angel Mä olen katsellut sitä ohjelmaa aina kun olen vaan muistanut. Ihan kiva sarja mut jotkut parit tai lähinnä isät on saanut mussa tunteet kuohuamaan. Esim. vimeviikolla sen kiinalaisen pariskunnan mies kun sen mielestä sen vaimo ei osannut mitään!!!

pian6 TErvetuloa vielä munkin puolesta joukkoomme =) Toivotaan että teidän mönkijä vielä suostuisi kääntymään oikein päin!! Mä kovasti jännitän sitä ettei tämä vaan päättäisi jossain vaiheessa kääntyä istumaan, kun on kuitenkin ollut raivotarjonnassa jo ainakin viikosta 26. Ja jotenkin se olis niin mun tuuria :/

Joanna ja tiltiäinen 34+3
 
Miekii täällä jännitelen, niinkun joku mietti tuolla, että kuka jakaantuu ensimmäisenä. :D Alkaa viikot olla jo niin paljon, että ihme jos ei parin vkon sisällä ala jo jotain kuulua jostain suunnalta.

Minulla torstaina kassellaan taas vauvan kokoa, kun tämmönen pikkujättiläinen on taas tulossa. Jännittää vähän, että mitenhän kauheesti hän nyt on kasvanu. Pari vkoa sitten kun oli jo 2125 grammaa painoa pikkumiehellä.

Pinna on kireänä jatkuvasti ja malttia ei löydy enää tippaakaan mihinkään.. En edes ihan kaikkia viestejä jaksanut täältä lukea, mitä muut on kirjoittaneet.. On niin joka paikka kipeä ja illalla varsinkin (kun ois aikaa) ei jaksa kauaa paikoillaan istua.. Pitää mennä makoilemaan sohvalle ja nostaa turvonnet jalkapötkylät ylös.

Heili 33+6
 
:kieh: :kieh: :kieh: Sen siitä saa ku siivoaa,h.......moisen yön :kieh: supistaa ja liitoskivut on kamalat,sain mä kolme tuntia nukuttua,sillä mä varmaan jaksankin koko päivän touhuta :headwall: sit viel närästys tähän päälle,ku tuli juotua kahvia eilen :headwall: :headwall: tyhmä tyhmä tyhmä
Näin meillä tämä päivä alkoi :/

Pian 6 Tervetuloa huhtihippuihin,en oo viel tainnu toivotella tervetulleeks :wave:

On sitä täälläkin suunnalla mietitty,kuka meistä ekana jakaantuu :whistle: Pitäsköhän tehä siitä G? :D

Piitsi rv35+3
 
Lyy
Enpäs ole taas ehtinyt oikein mukaan. Meillä oli nettikin melkein viikon poikki. Tervetuloa kaikille uusille!
Pakko oli tulla tännekin kertomaan... Me mennään perjantaina käymään maistraatissa!!! Ihan vaan tehdään liitostamme laillinen, mutta mies osti mulle kuitenkin ihanan sormuksen =)
Ollaan sovittu, että "häät" juhlitaan kesällä ja silloin pyydämme papin siunaamaan liiton, ehkäpä järjestämme ristiäisiin pienen extra-ohjelmanumeron :p
Toivottavsti sitten jo mahtuisin johonkin nättiin mekkoon :D , nyt tuntuu lähinnä tällaiset valasasut vain istuvan...
Onko täällä muita uusioperheitä? Meillähän tosiaan on miehellä jo kaksi lasta ennestään, meillä he kyllä asustelevat ihan vakituisesti, joten pidän heitä kyllä ihan omina muksuina. Miten uusioperheen/omat lapset suhtautuvat uuden tuloon? Meillä vauva pyörii poikien varsinkin vanhemman (11-v) jutuissa miltei päivittäin ja hän vaikuttaa hyvin innostuneelta uudesta tulokkaasta. Lapset ottaa asiat jotenkin niin ihanan luonollisesti: vauvoja syntyy ja that's it :D

Mutta siinäpä aamulukemisia huhtimammoille...

Ihania odotuksia kaikille toivottelee Lyy ja poitsu 31+6!
 
Kiehuttaa :headwall: Mun neuvolalääkäri peruttiin taas, jo toistamiseen! Onneksi mulle annettiin omalääkärin päivystysaika tilalle, että saan edes saikkulapun lähetettyä palkkoihin. Lappujen mukaan mun saikku on päättynyt jo 15.2. noiden lääkärien peruuntumisten vuoksi... Olen kuitenkin aivan varma, että omalääkäri ei tee sisätutkimusta, joten alakerran tilanne jää JÄLLEEN kerran pimentoon, ja epävarmuus tekemisten mahdollisuuksista myös siirtyy. Ja me kun oli suunniteltu lähtevämme pienelle reissulle viikonloppuna, jos olisin saanut "luvan" istua autossa. Kyllä nyt kihisyttää!
 
angel08 samaa meille tuli vauvaa mäki oon kattellu, kiva "valmentautua" synnytykseen ku siinä aina näytetään vähintään ponnistusvaiheestä pätkä.
Ja siis meillä toi kevyttoppapuku on nimenomaan semmonen äp:n vanupukua vastaava, EI toppapuku. Ja se viltti on hyvä olla mukana ku jos on kylmä ja tuuli käy niin sen voi ulkona kävelyn ajaksi nakata kaukalon päälle ja ottaa autossa sit pois.
Ja kai sillä oli ihan tarpeeksi päällä ku nukkui elämänsä ensimmäiset yli 4 tunnin unet siinä sairaalasta kotiin siirryttäessä, matkaa ei ole kans ku se 15 min.

pian6 Tervetuloa minunkin puolestani!

Joanna
jostain luin että teidän sairaalan kätilöt on vasta ollut opettamassa sen uuden puudutteen laittamista täällä TAYSissa, eli toivotaan että saan sen tällä kertaa. Mulle ku ei annettu ponnistusvaiheessa mitää kipulääkettä. Epid. oli loppunut jo varmaan tunti ennen, ilokaasua ei ponnistusvaiheeseen suositella.... joten luomuna ponnistin sen 20-30min.

Piitsille :hug: toivottavasti sait aamulla nukuttua.. Mulla kans on tosi herkästi lonkat kipeet jos teen jotain. Miehelle just sanoinki et jos vaan muistan niin kysyn neuvolasta sitä kunnon tukivyötä lainaan, ku tuntuu et joka ilta on ihan rikki ku menee maate.. Istuen vielä menis mut kipu on sietämätön ku pistää sohvalle makuulle. TOSIN lämmin vehnäpussi lantiolle on pelastus, siinä vaiheessa ku se alkaa olla jähtynyt (n.20min) on kipu lantiolta poissa ja voi mennä nukkumaan.

Lyy onnea tulevalle rouvalle! :flower:

Ja nii joo ku mainitsin ääneen et mauno on liikkunut mahassa huonommin niin het sen jälkeen on joka päivä liikkunut niin ettei ole perjantain jälkeen tarvinnut laskea liikkeitä. Hyvä hyvä.

Anu ja mauno 33+3
 

Yhteistyössä