**Huhtihiput Helmikuussa 2008**

vuotaraaputin :hug: olitki käyny täs välis kirjoittaas...
voi surku, mulla menee kyllä yli ymmärryksen tommoset ukot, anteeksi vaan.. mut ku on lapsia ja yhteinen talous yms niin mikä siinä on niin pelottavaa siinä naimisiin menossa? sehän on vaan kaikkien etu - juridisesti ja muutenki...

 

vuotaraaputin Voi... :hug: Mä tiiän tunteen kyllä tosi hyvin. Tosin sain miehen sitten ylipuhuttua monen vuoden työn jälkeen ja mentiin viime kesänä naimisiin.(Ukko oli lopulta innostuneempi kuin minä)
Mutta tiiän kuin inhottavalta tuo tuntuu. Ukko sanoi juuri samalla lailla. Eihän se mitään käytännössä muutakaan mutta varsinkin nyt kun on lapsi ja toinen tulossa niin on se jotenkin turvallisempaa..laillisestikaan! Tai en mä tiiä mut niin mä ainakin tunnen.

Siis älä luovuta

 

en siis tiiä mikä siinä pelottaa. tottahan on ettei se mitään muuta eikä rakkauden määrä muutu, mutta olisi se kiva jos kaikilla olisi sama sukunimi jne. huoh. pitänee yrittää taivutella, mutta miehen tuntien siihen menee monta vuotta. kyllä se aamulla halasi kun aloin itkeä (mitä olenkin tehnyt koko päivän) ja sanoi että me ollaan ihan samalla lailla yhdessä aina ja rakastetaan mutta ei kai hän sitten ole "valmis". en ollut minäkään vielä vuosi sitten mutta niin se mieli vaan on muuttunut... no, eiköhän se tästä. laitetaan suurin osa mielipahasta hormonien piikkiin jälleen kerran.

 

Vuotaraaputin:
Halit siulle :hug: Pojat on poikia, se sormus tekee ilmeisesti asioista noin miehen näkökulmasta liian todellista, sitä vetkutetaan ja vetkutetaan... Niin meilläkin monta vuotta, kunnes nyt sitten, kun vaavi on tuloillaan, mies retosteli kaikille, että tulee yksi "Mäkinen" lisää, jolloin kysyin, että miten niin, onhan se 50/50 mahdollisuus, että tuleekin yksi "Nieminen" lisää... Seuraavalla viikolla mies sitten sanoi, että josko nyt sitten vaihdettaisiin kaksi sukunimeä yhteen sukunimeen, niin kuin sitten itsenäisyyspäivänä teimmekin Muutoin en ottanut edes koko asiaa puheeksi, mutta tuo tuntui tehoavan

Millä ilveellä te saatte noita kuvia lisättyä tänne keskustelupuolelle? Mie oon ilmeisesti vähän ummikko (siinäkin suhteessa;-)

Kummituspoika palautettu, nyt saakin hetken röhnöttää ihan vain itsekseen =) (Ostin sitten litran jäätelöäkin, joka täytyy äkkiä salaa syödä ennen kun ukko tulee töistä, ettei tarvitse alkaa sitäkin tasailemaan )

Päivän jatkoja kaikille

Dooris ja Väinö 35+2

 

Vuotaraaputin :hug: Olipas nyt tylsää. Joo eihän siinä rakkauden määrästä ole kysymys, mutta naisesta ehkä tuntuu vielä ikävämmältä vastaava tilanne kuin miehestä (meidän mies on ainakin niin tottunut kuulemaan eitä joka tilanteessa, ettei ehkä hetkauttaisi yhtä paljon kuin mua, jos keräisin rohkeutta kysyäkseni). Ei ehkä mies ymmärrä sitä samalla tavalla. Meillä puolestaan niin päin, että naimisiin mentiin, mutta mun nimeä ei ukko suostunut ottamaan Vasta Anton syntymän jälkeen päätettiin sekin, että hän saa miehen nimen. Ei siis meillä ole siinä mielessä helpottanut käytännön elämää, mutta mulle on kyllä tärkeää, että ollaan naimisissa, joten ymmärrän, että tilanne harmittaa sua.

Pulttis, mä oon myös noita painojuttuja itkeskellyt. Mulla kuitenkin jo noin 20 kiloa koossa... Vaan taisipa siihen Juu jo ehtiä sanomaankin, että siinäpä on sitten lapselle mistä ottaa ravintoansa. Mulla laski nopeasti paino esikoisen syntymän jälkeen, joten olin jossain vaiheessa vähän surullinenkin siitä, että en ole riittävän pehmeä syli Kaukaiselta tuntuu kyllä nyt se aika... Mutta kaipa ne kilot joskus hupenevat :hug:

 

anu, dacapo ja kalenteri
joo, tiedän ettei toi mun 13kg ole sillein paljon, mutta kun ylimääräistä ollut jo ennestään.
esikoisesta keräsin 30kg, joten anu- tiedän todellakin mitä on kun tulee niin hirveästi painoa.
toisesta keräsin 18kg ja nyt olen niin tyytyväinen ollut painon nousuun tai siihen ettei ole noussut että tämän päivän punnistus tiputti mut tosi korkealta.
kun en todellakaan ole tyyppiä että paino tippuu helposti synnytyksen jälkeen.. en tosiaankaan. vaan saan tehdä töitä sen eteen kovasti. :ashamed:
no, itsehän olen suuhuni laittanut ruokaa.. |O |O

taitaa muutenkin vaan olla huono päivä tänään, pojat riehuneet hela dagen ja mä olen aivan loppu kaikkeen.. :ashamed:
siihen sitten tuo paino asia ja mul.kku neuvolantäti joka on ihan kädetön eikä niin asiallinen. (anteeksi kielenkäyttö ) :snotty:

tänään ekaa kertaa tuli olokin että en halua tätä vauvaa. ihan kamala ajatus mutta en tiedä mistä sekin tuli.. kaiketi pas.ka olo ja väsymys tekee senkin.

onko muille tullut samanlaisia ajatuksia (tuskin)???? :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed:

joten mä taidan käydä illalla ajoissa nukkumaan ja toivoa että huomenna on paljon parempi päivä edess. tosin työ sellainen, joten tuskin.. :x :snotty:

*vali, vali, vali.....* :kieh:

 

PulttiBois: :hug: :hug: :hug:

 

Pulttis :hug: kyllä mullaki on heikkona hetkenä käynyt samanmoiset ajatukset mielessä, kuulunee asiaan.

 

Vuotaraaputin voi sinua! :hug: Ei noita miehiä vain aina voi ymmärtää...Pieni vinkki kuitenkin, ihan juridiselta kantilta, vaikka tämä pahalta tuntuisikin: tehkää testamentti, jossa teille molemmille (kun teillä kerran on lapsiakin) taataan samat oikeudet kuin aviopareille. Sitten ainakin se aspekti olisi hoidettu, vaikkakaan ei se tietty korvaa sitä henkistä pahaa oloa, mitä tuo tietty aiheuttaa. Koitahan jaksella! :flower:

Pulttis älä huoli, kyllä ihan varmasti jokainen raskaana oleva nainen käy läpi myös noita negatiivisiakin asioita! Vaikka tämä minunkin babyni on äärimmäisen toivottu, silti joskus hormonien, väsymyksen, kipujen ja pelkojen keskellä tulee mieleen, että mitä tässä on tullutkaan tehtyä...mutta, onneksi tietää, että seuraava päivä on aina parempi ja taas jaksaa iloita tästä mahtavasta elämän vaiheesta ja odotuksesta. Jos niitä negatiivisia ajatuksia ei olisi, ei niistä positiivisistakaan osaisi nauttia!!

Jaksua kaikille!! :hug:

 

Marika, meillä on jo keskinäinen testamentti. eli siis jos toinen kuolee, toinen perii...

äh, jos sitä huomenna ois parempi

niin ja Pulttis, välillä on hetkittäin olo että "kunpa tää raskaus ois pian ohi" mutta sitten iskee paniikki että "elä herranjumala vielä synny, odota ainakin pari viikkoa"
mutta ymmärrän kyllä täysin sun tunteen. ja minkäs sitä omille tunteilleen voi :/
itellä tulee kuitenkin niin verrattua tätä esikoisen odotukseen, joka oli helpoimmasta päästä ja nyt on sitten kaikki mahdolliset vaivat ja lääkitykset mutta loppusuoralla onneksi mennään, kohta helpottaa! ja negatiivisistakin tunteista sekä raskausaikana että sen jälkeen on ihan hyvä puhua avoimesti :hug:

 

Pulttis :hug: , mulla puolestaan on sellainen tosi kärsimätön olo vauvan suhteen, että en voi sanoa toivovani, ettei vauvaa olisi tulossa. Sen sijaan musta tuntuu, että ajattelen vauvan odotusta liikaa projektina, joka on pian saatettava loppuun, eikä ehkä kovin kaksista suhdetta tähän tulokkaaseen ole muodostunut, tai siis sellaista persoonallista suhdetta niin kuin Anttoon häntä odottaessani. Vaikea selittää... :ashamed: Odotin odotusta vuoden, eli luulisi olevan erittäin toivottu lapsi ja onkin. Varsinainen äidinrakkaus ei ole vielä varsinaisesti herännyt tätä toista kohtaan, niin karulta kuin tuntuukin sanoa. Molempien lasten odotuksen aikana mulla on kyllä tullut välillä väsyneenä ja huonovointisena mieleen, ettei tainnut olla kovin hyvä ajatus... =) Ekoissa synnytyssupistuksissani mm. muistan näin ajatelleeni.

Vuotaraaputin, harmittaa kyllä sun puolesta. Tosiaan oon sitä mieltä, että jos nainen jotain ehdottaa, siihen saisi kyllä mies suostua, ellei tosiaan edes "muuta mitään". :kieh: Vielä kiinnostaisi tietää, miten kävi Aina-Ilonan kosinnan?

Mulla räkäisyys sen kuin lisääntyy, jäävät huomisen menot väliin ja se vähän ottaa pattiin. Mies ja poika alkavat sen sijaan näyttää paremmilta.

 

Pulttikselle :hug: tuolle se tuntuu täälläkin,kun sattuu todella huono päivä :ashamed: niitäkin tuntuu nykyään olevan useampia viikossa,mut ehkä se kuuluu asiaan,meilläkin tätä raskautta odotettu kolme vuotta ja taisin jo monesti julistaa sinä aikana, et jos joskus raskaudun ni en ainakaa valita oli olo mikä tahansa,mut mitenkähän kävi :ashamed: :ashamed:

Vuotaraaputtimelle myös :hug: mullakin meni tuohon miehen pehmittämiseen 7 1/2 vuotta tai no en nyt alust asti yrittäny,mut pitkään ehittiin kuitenkin olla yhdessä,kunnes nyt joulukuussa vihdoin toisillemme sanoimme tahdon.Toivottavasti se mies teilläkin joskus ymmärtää :hug:

Aina-Ilonallakin oli kosinta tänään edessä.Mites sulla meni? =)

Mulla alkaa olee just sämpylät valmiina viiminen pellillinen uunissa
Neuvola kuulumisia tältä päivältä
rv 35+6
sf34
hb 118
rr 133/88
painoa 850g/vk
turvotus +
liikkeet ++
syke 147

Muuten siis kaikki ok,mut painoa taas tullu kamalasti,mut minkäs voi ku turvottaa mä oon kuiteski omast mielest syöny vähemmän viime aikoina + liikkunu enemmän et en jaksa uskoo et ois pelkkää läskii :/

Mut nyt taidan lähteä ottaa noi viimisetki sämpylät uunista ulos ja sit sohvalle makoilee

 

Jatketaan täällä

http://kaksplus.fi/keskustelu/t984821#m10083932