N
Nasu.
Vieras
Pikainen päivitys. Kaverini luona oli nastaa ja puhuttiin ihan sikana kaikesta ja toki muisteltiin hulluja teiniaikoja. Sunnuntaina käytiin lintsillä kun kaverilla sattui olemaan pari ranneketta hakematta ja käyttämättä. Kyllä kelpas mulle
Isin kans noilla oli mennyt paremmin kuin hyvin ja kertaakaan ei edes ollut kitissyt ja yön oli nukkunut heräämättä. Ja äiti kun tuli kotiin niin sit herättiin yöllä kolme kertaa. Nukutaanko teillä muilla ihan putkeen? Mä en tajuu miks toi tyttö oikein heräilee. Aika usein kyl se on sitä että tutti on kateissa. Mä kävelen lähes unessa laittaan tutin ja takas sänkyyn ja unet jatkuu heti eli ei se mua rasita tuo heräily mutta kait se kuitenkin jossain kohtaa rupee verottaan voimia. Viimeistään kun töissä paahtaa pää punaisena ja yöllä nukkuu pätkäunta.
Tänään käytiin yksityisellä näyttään sitä tissiä ja ei kans sanonut juuta eikä jaata. Samaa kuuria jatketaan ja kuukauden päästä uudestaan jos on vielä saman näköinen ja aikaisemmin jos pahenee tai suurenee. Eli tavallaan turhasta maksoin 56 eur.
Meillä ei kelpaa muut marjat kuin viinimarjat ja mustikat. Vatut sylkee heti ja mansikat samoin. Jogurtissa ei kuitenkaan saa olla mustikkakökköjä. Muutenkin on aika valikoiva kausi menossa ja aika tarkkaan taas funtsii mitä suostuu syömään.
Meillä kiivetään sohvalle vaikka tuo onkin aika mini tuo neiti. On äitiinsä tullut ja rakastaa kiipeilyä ihan kaikkialle. Pihalla olevaan liukumäkeenkin pääsee kiipeämään silmän räpäyksessä ja nyt vähän tajuaa onneksi idean et miten sieltä tullaan hallitusti alas. Ollaan siis opeteltu istumista mäen huipulla ja sitten vasta lähdetään laskuun.
Sinttu vouhota ihan rauhassa. Ainoastaan pieni kateus nostaa päätään kun meidän reissu meni jo te vasta kuumeilette. Niin ja usein kuulen sanottavan että onpas tyttö äitinsä näköinen
Tuo siis siihen kommenttiin kuvankauniista tytöstä... Hehheh, huono vitsi. Nyt syömään ja laittaan paikat kondikseen ja sit alkaa vikajakso tahdon asiasta.