TOUKOKUUN TOIVOTUT tammikuussa

weiss
Sunnuntaita kaikille! Täällä mennään samaa rataa, pikkunen vaan ei taho taas millään rauhottua, myllertää minkä kerkiää.. :heart: Nuista kestovaippoiluista, mie aion turvautua kertakäyttösiin, liekö laiskuutta vai mitä? Tuossa äippäpakkauksen mukanahan tulee myös setti, jossa flanellivaippa ja suojahousu, vai miksikä sitä sanottiin.. Täällä ei kummosempia, lepäily jatkukoon.. Mukavat viikonalut kaikille! :wave:

weiss ja pikkunen 24+5 (taas kohta yksi viikko lopuillaan..)
 
Iltainen tervehdys!

Tulin pikaisesti kurkkaamaan kuulumiset ennen kuin pitää alkaa laittamaan paikkoja kuntoon huomista töihin paluuta ajatellen! Vähän pelottaa, että miten sitä jaksaa olla töissä kahden viikon sairasloman jälkeen, kun tämä lepo on tehnyt niin hyvää kaikille kivuille ja supistuksille. No huomenna sen sitten näkee; pelkäänpä vaan, että 8 tunnin töissä istuminen plus päälle junamatkat niin eipä tämä mamma paljon liikkeelle pääse iltasella :ashamed: Mulla on niin järkkyjä nuo lantion löystymisestä aihetuvat kivut ja ne vetävät koko keskikehon ihan jumiin. No mutta iloisella mielellä ainakin olen siitä, että pääsen taas ihmisten ilmoille ja näen työkaverit!

Kestovaippoja ei täällä kyllä aleta käyttämään, vaikka tiedän miten luontoystävällisiä ja taloudellisia ne olisivat. Jotenkin yököttää koko ajatus kakkasten vaippojen pesemisestä :/ Jätän siis sen touhun muille ja koitan itse säästää luontoa jollakin muulla tavalla ;)

Repa En tiedä minkälaisia vaunuja Oralla/Jovilla on tarjolla, mutta ne kahdet joita työntelin viime viikolla eivät kyllä yltäneet läheskään samalle "jämäkkyystasolle" noiden Teutonian Prestigoiden kanssa, samaten kangasosien ompelujälki ei ollut yhtä huoliteltua kuin Teutonioissa näytti olevan. Olen vähän sellainen kuluttaja, että maksan mielummin tuplahinnan kunnon tavarasta ettei sitten tarvitse heti olla ostamassa uusia (vaikka kyllähän tuo 900euroa hieman kauhistuttaa, pakko myöntää...). Mutta nämä(kin)ovat makuasioita, joista ei voi kiistellä - enkä minä ainakaan, kun en tosiaan ole Oran mallistoihin kunnolla tutustunut. Teillä on varmasti hyvät vaunut hankittuna! =)

Korkea kuume raskausaikana - samoin kuin liian kuumassa kylpeminen/saunominen - saattaa olla vahingollista sikiön keskushermostolle ja aiheuttaa jopa keskenmenoa, jos johtuu muusta kuin tavallisesta flunssasta. Netistä löytyy paljon tietoa aiheesta, Sarbba ja muut kiinnostuneet!

Nyt tämä "vaappu" lähtee lyllertämään miekkosen kainaloon :D
Mukavaa sunntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille!

 
Espoon kaupungin/neuvoloiden sivuilta napattu:

Onko flunssa vaarallinen?
Usein äidit saavat flunssia etenkin syksyisin ja talvisin, mutta nämä ovat yleensä vaarattomia sikiölle. Tavallinen vilustuminen ei aiheuta keskenmenoa. Jos kuume nousee kovin korkeaksi eli yli 39 asteeseen, sitä on syytä alentaa ympäristön viilentämisen lisäksi lääkkeellä (Panadol tai muu Parasetamol-valmiste). Muutoin on syytä välttää särkylääkkeitä.
 
Nyt hormonihäiriöissäni suutuin äärimmilleni, kun aloin ajatella tätä kestoiluasiaa. Meille se on ainoa vaihtoehto. Eihän me käytetä kertakäyttöastioitakaan tai muovisia kertakäyttövaatteita. Miksi ihmeessä sitten vaippoja? Satuin tänään just juttelemaan mummoni kanssa, joka siis todellinen ekoihminen, että ei voi ymmärtää, miten joku voi elää itsensä kans jos ei edes yritä säästää ympäristöä. Älkää suuttuko mulle, enhän minä voi muiden elämään puuttua, mutta kun siis maapallo ei todellakaan ole kenenkään yksityisomaisuutta. Huoh..
 
Carmen:Juu,ei kiistellä... :LOL: Pisti vaan silmään kun oli niin päinvastainen kokemus noista vaunuista,kangasosia myöten...tosin en minäkään ole perehtynyt tuohon oran koko mallistoon...
Ne Teutoniat on varmasti vimpan päälle jos hinta on 900euroa,mulla ei ole varaa ees haaveilla sellasista hinnoista :D

Tosta flunssasta,onkohan siis influenssa vaarallinen vauvalle? En oo sairastanut koskaan,et ei oo oikein hajuu miten se eroaa tavallisesta?Nythän on taas liikenteessä sitä...
 
Noista vaipoista vaan sen verta vielä, että onhan se rasite ympäristölle, kun noita muovisia vaippoja kertyy ihan hirmuisesti yhdestä lapsesta, mutta... Se on aika murto-osa kuitenkin siitä kaikesta, miten tähän maailmaan saatetaan saasteita ja muuta moskaa :|

En ole mitenkään ekoilua vastaan, mutta en myöskään innostu siitä tipan vertaa.. Muutenkaan lajittele sen kummemmin, pullot palautan ja ongelma jätteet vien tarkoitettuun paikkaan, sekä lehdet yleensä nakkaan lehtikeräykseen... Kierrätykseen vien osan vanhoista tavaroista :whistle:

Kukin tyylillään :whistle:
 
weiss
Pakko oli vielä tulla kahtomaan kuulumisia ja ihan pakko ottaa kantaa tuohon kestoiluun.. Pippa, koitahan rauhottua. Meistä varmaan jokainen tekee jotakin luonnon ja ympäristönsä eteen. En usko, että jos käyttää kertakäyttövaippoja, vahingoittaa sillä maapalloa tai jos on käyttämättä niin pallollamme on parempi elää, on toki totta, että vaipoista johtuvat jätevuoret ovat vuositasolla käsittämättömän suuret, mutta silti. Eiköhän maailmassa ole pahempia saastuttajia ja ongelmia, kuin kertakäyttövaipat. Ja eikös ainakin yhdeltä merkiltä lahjoiteta kehitysmaihin rokotteita ym., parantaahan tuokin maailmaa. Ja niinkuin Carmen totesi, että säästää luontoa sitten jollain muulla tavalla, eikä asioiden tarvitse olla suuria, eihän sitä tarvihe kaikkea elämässä muuttaa. Mie nostan hattua niille ihmisille, jotka oikiasti tekevät ja uskovat aatteisiinsa, mutta niitä ei maailmaan montaa mahdu. Ne jotka jättävät oravanpyörän, asuvat täysin luonnonmukaisesti, ilman sähköä ja tuottavat jopa itse ruokansa voivat sanoa ihteään ekoisteiksi. En taho ketään suututtaa, en sinuukaan Pippa, mutta kaikilla meillä on mielipiteemme ja kaikkia ei voi millänsäkään miellyttää, ei sanoilla tai teoilla. Mutta ei viihtitä nujakoimaan ruveta aiheesta, johon löytyy sata mielipidettä, enkä tarkoita, etteikö mielipiteitä saisi sanoa, vaan annetaan jokaisen elää ja tehdä nuo päätökset ihte, ketään syyllistämättä tai haukkumatta.
Taitaa miullakin nuo hormonit myllertää ja vilkastuttaa mieltä.. :p
 
Tuosta kestoilusta, että just tänään miehen kanssa siitä juteltiin ja tultiin jälleen kerran sihen tulokseen, että vaikka ajatuksena onkin hieno niin se ei ole meidän juttu.

myös mulle se on ajatuksena ehkä vähän "ällö" vaikka todellisuudessa on varmasti ihan "helppo ja siisti" juttu...Mutta itse en myöskään alkaisi kestoilemaan kuukautis suojien kanssa, siipä en myöskään vaippojen. Enkä pidä itseäni huonona äitinä tai kauheana "kriminaali luonnon tuhoojana" vaikka olemmekin kertiksiin päätyneet...

Mutta tosiaan kuten Mymmelis sanoi, niin kukin tyylillään. =)
 
Flunssasta Just olen toipunut ko taudista. Viikon oli enemmän ja vähemmän kuumetta (37-39 astetta ) ja joka paikka todellakin vietävän kipeänä. Itku tuli joinakin päivinä ihan pelkästä pahasta olosta :'( Ei influenssa ole yhtään vaarallisempi kuin tavis flunssakaan, mutta se voi olla aika äkänen raskaana ollessa. En tiedä kumpi meidän perheessä jyllää. Miehellä oli oireita kaks viikkoa joista viikko kuumetta, mulla viikko kuumetta ja oireet jatkuu edelleen ja nyt on vanhimmillakin lapsilla kuumetta, joten saa nähdä. Todella inhottava tauti :eek: Toivottavasti säästytte tältä.

Kestovaippailusta sitten seuraavaksi. Minä kestoilin jo esikoisen kanssa aikoinaan vuonna -94. Silloin onnistu ihan kivasti, mutta pyykkiä kyllä kertyi. Poika oppi kuivaksi jo hyvin aikaisin, kun en enää jaksanut niitten vaippojen kans :p Toisen lapsen kans kokeilin kans kestoilla, mutta vaikka testailin minkälaisia pesuaineita, niin iho ei hällä kestänyt. Eikä iho kestänyt kuin yhden sortin kertakäyttövaippojakaan, joten myös tällasia ongelmia voi vaippojen kanssa tulla.
 
auttakaa hysteeristä, olin anopilla syömässä ja oli laittanut naudan ulkofile pihvejä ja kastiketta. Pyysin omani kypsänä ja sainkin sen sellaisena, mutta muut söivät mediumina, ja varsin mediumina söivätkin. Huomasin vasta jo hyvällä omalla tunnolla kastiketta syöneenä, että anoppi tapasi lisätä medium pihveistä tulevan, verestävän liemen kastikkeeseen jota söimme. Ja joka siis ei todellakaan ollut enää kiehuvaa... Pitäisikö minun nyt ajatella kantavani mahdollisesti itävää toksoplasmoositartuntaa? Hitsi, ei pitäisi syödä kuin kotona kun hermostun näistä ruokajutuista niin helposti. Anopille en tietenkään kehdannut mitään sanoa, mutta murehdin nyt hirveästi. Kastike sinällään oli hyvää.

 
Morjentes kaikille!

Mulla on nyt kanssa 4D-kuva likasta tossa profiilin alla =)

Katrinainen, mä en tiiä jeesaaks tää sua ollenkaan, mutta mä olen syöny tässä matkan varrella muutaman pihvin mediumina. Ravintoloissa on vähän hankalaa saada täysin kypsänä vaikka kuinka haluaisi. Toisaalta mä olen ymmärtänyt, että suomessa tuon tartunnan saamisen riski on niin pieni (vaikka 80% raskaana olevista naisista toki on riskiryhmäs), että sen seulontaa ei edes ole aloitettu. Eli siis, riski on mun nähdäkseni todella pieni. Mä tiiän ton hysteerisyyden, koska ite olen ollu ton listeriapöpön kanssa helisemässä monta kertaa. :headwall:

Että tämmöstä, pitäis varmaan mennä nukkumaan jotta voi sitten aamulla herätä pirteenä duuniin.
 
edla-mamma oikeassa olet siinä, että riski on todella pieni. Sitä vaan helposti hysterisoituu kun syö jotain semmoista mitä ei ole ajatellut syödä. Ja ja toisaalta, jos tässä nýt sairastuu nuhakuumeeseen niin tietääpä sitten ainakin mitä testiä lääkäriltä varmuudeksi pyytää.

Hauskaa työviikon alkua kaikille :heart: !

katrinainen ja kirppunen 24+5
 
Huomenet kaikille möhömahoille :) Maanantai taas, viikko alussa ja uudet kujeet mielessä :p

Tänää olisi se labra, tulehdus testeineen ja titenkin ottavat klamydian ja ianakin tippurin, mikä kylläkin todettiin jo pois laskuista noissa neuvolan verikokeissa ihan alussa :) Jotenkin rivoa mennä sukupuoli testeihin, kun on raskaana. :ashamed: Vaikka juuh, voisihan se olla ilmestynyt jotain kautta pyhästi, niin kuin neitseellisesti konsanaan :LOL: No eih, siis loistojuttu, että kaikki moiset testataan, nää on taas näitä mun ajatuksen juoksuja, missä ei ole mitään järkeä..Liekö stressillä myös osansa asiaa, kun alkaa tämmöiset asiat olemaan jotenkin kummoisia :|
Viikonloppu meni aika pitkälti punkassa vaan maaten ja netistä tietoa etsiskellen, mistä nää supistukset voi johtua ja kaikkea ennen aikaisista synnytyksistä... Vanha sanonta kruunasi jälleen itsensä, tieto lisää tuskaa :/ Ei pitäisi lukea mitään semmoisia!

Osaakohan ne katsoa labrassa kohdunsuun tilanteen?? Olisi nimittäin mega hyvä, jos pystyisi edes vilkaisemaan, ei minun tarttis kävellä kylän päästä päähän päästäkseni eka labraan ja sitten toiseen päähän äitiyspolille tsekkaukseen ja sieltä taas takaisin kotiin B) Miten niin olisi hirmu hauskaa, jos olisi rahaa suhata taksilla?? :whistle:

Yö olikin varsin levoton, painajaisia riitti tasaisesti koko yöksi, vihdoin kun oli sitten saanut unen päästä kiinni :| Josko tämä nyt sitten tasaantuisi tästä, kun pääsee tutkimuksiin. Soitin eilen synnärille ja kysyin tilanteesta, sieltä tuumattiin, että koska tilanne on rauhoittunut, eli suppareita vähemmän ja kivuttomampia, ei tarvitse tulla tarkastukseen, vaan voipi odottaa maanantaille tai sitten torstaille sinne neuvola lääkärille :)

Äsgh, tunti vielä, niin pääsee lähtemään, onneksi kaveri vie mut sinne suuntaaan, yksi matka liukasteltavana vähemmän :|

Kummai juttuja koittavat suositella raskaana oleville, ennennoita labratestejä..."Ole 4-5 tuntia pissaamatta" :LOL: Hyvä jos kaksi pystyy olemaan kintut ristissä :p

KatrinainenJos kastike oli kuumaa, niin todennäköisesti lihasneste, mikä siitä medium-lihasta on otettu, niin on kypsynyt.
 
Katrinainen, kyllä minäkin luulen, että sä olet ihan ok. Otahan iisisti.

Ja ihan pieni juttu niistä kestovaipoista vielä, ne kakat jää sellaiseen paperiin, joten varsinaista velliä ei sinänsä tarvi pestä. Mutta kestovaipat tai kertikset, niin luulenpa, että kaikki me sitä kakkaa joudutaan vielä pesemään ihan tarpeeksemme. :LOL:

Mukavaa viikon alkua kaikille!
 
Mitäs kysymyksiä sitä olikaan viikonlopun aikana esitetty...

Rintojen vuotamisesta ainakin oli ollut puhetta. Mulla ihan pikkutippoja on tullut.

Vauvamasun mallin mukaan sukupuolen ennustaminen: mulla on pitänyt noista kahdesta ensimmäisestä paikkansa ja muutenkin mulla on ollut esikosta selvä tyttö tunne ja nykyisestä poika tunne. (Näin myös ovat). Nyt on jotenkin eipäs juupas tunne, eikä vatsakaan ole vielä ottanut mielestäni selvästi kumpaakaan mallia. Tosin painon nousuakaan ei tuon entisen vararavinnon vuoksi ole onneksi vielä tapahtunut.

Turvotusta ei ole vielä ilmestynyt sormiin. Toisinaan iltaisin sukista on painaumat jaloissa. Mahtaako johtua osittainistuma työstä.

Väsyttää, väsyttää ja vieläkin väsyttää. Vaikki viikko sitten aloitin lisä raudan ja multitabs raskausvitamiinit.

Liitos kipujakin on edelleenkin. Tosin viikonloppuna oli jo vähän helpompaa kuin viime viikolla muuten.

weiss: oliko se pakkauksen toppapuku todellakin kokoa 68 cm?

Meillä ei vielä olla tehty päätöstä otetaanko pakkaus vai ei. Mut jos esim toppapuku jää kokonsa puolesta käyttämättä täytyy todella tarkkaan harkita kannattaako. Mä olen kuitenkin hamsterin sukua ja olen noilta vanhemmilta lapsilta kuitenkin säästänyt kaikenlaista ja kokoista mm. toppapukuja.

Vaipat: Meillä on selkeä päätös. Sanokoon muut mitä tahansa. Kertakäyttöisiä käytetään. Tosin eivät lähde meiltä jätteenä kaatopaikalle ja vaan savuna ilmaan, josta tosin joku siitäkin vetää herneet nenään, mutta näin on meillä päätetty.

Nyt pitää aloittaan viikon työ rupeama.

Jossu & masuasukki 22+6
 
Katrinainen, joo mä todellakin olen huomannu ton saman, vähän väliä olen vaahdonnu ties mistä =) Se on kumma, vaikka riski olis jotain 0,1% luokkaa, niin omassa päässä se kääntyy 50-50 mahdollisuudeksi. Jotenkin sitä ei vaan siinä tilanteessa osaa ottaa rauhallisesti. Mutta kuten Mymmelis sano, niin se on kuitenkin on ollu medium-kypsää nestettä mitä siihen on laitettu. :hug:
 
Mymmelis: Mä saan tänään tulokset noista sukupuolitautitesteistä. Mulle neuvolalääkäri määräs tosiaan myös niihin (kaikkien muiden testien ohella) tuon supistelun/painontunteen ja kohdunsuun avautumisen vuoksi. Ja hyvähän tietty niin että karsivat kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin vaihtoehdot pois. Lääkäri oli vaan niin koomisen vaivautunut kun ehdotti että josko otettaisiin klamydia ja tippuri testit, se oikeasti vääntelehti vaivaantuneesti ja kakisti noita sanoja ulos suustaan :LOL: Eihän mulla mitään vastaan ollut, kun ei ole mitään syytä epäillä että olisi tuollaisia tässä tullut mistään...Vaikka eihän maailmasta koskaan tiedä, ei toiseen immeiseen kai koskaan voi 100 prosenttisesti luotta. Mutta luotan sen 99% tuohon ukkokultaa että eipä moisia pöpöjä meidän vällyissä luuraa.

Mä tässä taas tutkailen tilannetta ja mietin josko sittenkin soittaisin äippäpolille... Painon tunnetta kun edelleen vaan ilmestyy välistä tuonne alamahaan ja kun se kohdunsuukin on tosiaan jo vähän auennut. Eihän tässä välttämättä tosiaan hätää ole kun muistaa ottaa iisisti, eikä turhia riehu. Mutta jotenkin ehkä olis helpompi olla jos kävis ihan alan ammattilaisilla tarkistuttamassa tilanteen. En tiedä...Odotan varmaan nuo labratulokset ensin, josko sieltä löytyis joku pöpö sittenkin. Ottivat näytteet valkovuodostakin joten tavallaan toivon että sieltä löytyis jotain joka selittäis tämän tilanteen.

Kestoilusta: Mä luultavasti tulen kokeilemaan tuota, ihan noin silläkin ajatuksella että meinasin myös tuota vaipattomuutta opettella. Lähinnä haluaisin saaada lapsukaisen nopsaan pois vaipoista vaikka se tietysti vaatii vähän enemmän "paneutumista" asiaan. Ehkä ajattelen jotenkin vanhanaikaisesti, mutta eihän ennenkään lapset kulkenut vaipoissa jopa sinne kolme vuotiaaksi (no työkaverin muksu on 4 vuotias ja vaipoissa...) vaan oppivat potalle/pytylle aikaisin kun vaipat ei ollut mukavia. Eli en tahtoisi vauvani kulkevat vessa housuissaan kauaa. No nää saatta olla ekakertalaisen sinisilmäisiä ajatuksia ja toden tullessa eteen asiat muuttuvat.

Ympäristön kannalta en tuota kestovaippahommaa kyllä ajattele. Mun kierrätysinto loppui täysin vietettyäni ensimmäisen kerran Kiinassa pari kuukautta. Siellä roskis on yhtä kuin ikkuna josta kaikki paska heitetään suoraan ulos kadulle tai jokeen tai mitä siitä ikkunasta nyt avautuukaan. Elin kyläpahasessa joka muistutti lähinnä kaatopaikkaa...Ja kun mietti sen maan laajuutta ja väkimäärää niin kyllä he meidät muutkin vielä roskaan hukuttaa, puhumattakaan Intiasta...Lisäksi niiden kymmenien tuhansien hiilivoimaloiden päästöt ilmassa siellä. Kun asuin 8kk pätkän kiinassa näin peräti 3 päivänä tuona aikana noin suurin piirtein taivaan, muulloin vaan paksun harmaan saastemassan. Lämpötilasta vaan pystyi päättelemään paistoiko aurinko vai ei. No mutta mulla nuo on latistanut suurimman innon tosiaan kierrättää ja ekoilla...Vaikka tottahan sekin on että on tyhmää omaa pesäänsä sotkea, eli siis vaikka maailmanlaajuista parannusta ei pysty auttamaan, niin onhan oma maa kuitenkin puhdas ja siisti. Ja sen takia toki kannataan asioita joskus vähän miettiä. Puhdas vesikin kun on luksusta, kuten nyt tuon suruisan kuuluisan Nokian tapuksen tiimoilta on tullut ilmi. Tuollainen vesihän on arkipäivää varmaan suuremmassa osassa maailmaa...Ja meillä se on katastrofi, ja syystäkin.
 
Huomenta!

Mahan mallin mukaan sukupuolen veikkauksesta... Mulla pitänyt tähän asti paikkansa. Ja nyttenkin erittäin varmasti on poika tulossa ja mahan on edessä. Kaikki kysyy että onko se poika kuin noin edessä...

Turvotusta löytyy vaihtelevasti. Käytän kokoajan tukisukkia niin jaloissa sitä ei huomaa, mutta sormissa kylläkin... Nakkisormilla on kiva yrittää kirjoittaa tai kutoa... :LOL:

Vaipoista: Kertakäyttövaippoja käytetty ja tullaan käyttämään. Asenne vamma selvästi itsellä, mutta en jaksa sitä pesu rumbaa. Muutenkin pyykkiä saa kokoajan pestä.

Äitiyspakkausta en ajatellut ottaa tällä kertaa ollenkaan. Tytöllä siitä jäi yli puolet vaatteista käyttämästä, joten rahana sen nyt otan. Sillä rahalla voi sitten ostaa jotain hyödyllistä.

Meillä kaikki hankinnat ovat tehty. Nyt sitten vaan odotellaan että toukokuu tulisi :D Olen ostanut hankintoja pikku hiljaa. Kaukalo on ainoa mitä ei vielä ole, mutta se saadaan sukulaisilta kun jää heille pieneksi.

tmvk ja toukka 26+3
 
Huomenia!

Mielenkiintoinen keskustelu käynnissä kestoilusta...Toi on ihan totta että tosiasiassa nää meidän pienet ekoteot ei kauheesti maailman tilannetta paranna,kun tollaset maat kuin kiina yms. hoitaa asiansa noin. Mutta toisaalta jos kaikki ajattelis niin,ettei omilla teoilla oo merkitystä,niin kukaan ei tekis mitään ja se olis aika katastrofi....

Mutta jos vaipat itsessään olis suuri ympäristöuhka,niin luulis että asialle olis jo tehty jotain ylemmällä taholla.
Minä henk.koht yritän kestoilla edes osittain suurimmaks osaksi ihan rahasyistä,kertikset on tosi tyyriitä. Ja piileepä minullakin tuo ylevä ajatus kokeilla sitä vaipattomuutta :D Mutta onhan se kiva jos luontoakin siinä ohessa säästää...

Se mitä muut tekee tai on tekemättä luonnonhyväks on mun mielestä jokaisen oma omantunnonasia,eikä ehkä kuulu tänne palstalle :/
Kaikki tekee varmasti niinkuin parhaaksi näkee,eikä se tee meistä sen huonompaa tai parempaa ihmistä =)

Ja nyt aamupalaa... :p

Repa ja kutvonen rv 24+6
 
Täällä taas...
Niin, onhan se noiden vaippojen kanssa niin, että jokainen tekee tyylillään. Että ollaan ihan sulassa sovussa, oli ne vaipat millaiset sitten tahansa :saint:

Mun mielestä munkin maha on tuossa edessä, mutta tytöksi siellä 4D:ssä sanoivat. Oliks se niin, että edessä oleva on poika ja leveämpi maha on tyttö? Mulla menee nyt jotenkin ihan sekaisin, että mitä mikin tarkoitti?!

 
Jaahas neuvolassa käyty ja sokerirasituskokeessakin pyörähdin kun on hieman sukurasitteena tuo sokeritauti.(esikon kohdalla en käynyt mut nyt ajattelin et vaikka en painiindeksin mukaan ryhmään kuulu niin käyn tarkistuttamassa kun meillä on vähän jokaisella tuota vaivaa.).Sydänpamppaili 135 - 140 vauhtia paineet ok, paino ihan liikaa :D josta sain ylevän aatteen rueta tarkkailemaan vähän mitä suuhuni laitan...namut pannaan ja keksit. muuten en ota stressiä lihon minkä lihon ja sitten laihdutan kun voin.

Kestoilusta:Hieno ajatus, mutta ei sovi meille =)

Nyt laitan tulen punaisen tupani uuniin...ja suunnittelen iltaruokaa ja menen kauppaan...

poika04&papu 25+4
 
Heips=)
minäkin palailen viikonlopun vietosta palstailemaan....huh, hirveästi olette löpisseet viime päivinä :LOL: mutta mielenkiintoisia juttuja...
Kestoilusta ootte puhuneet... nostan hattua niille, jotka tähän ryhtyvät, meille ei tule edes mieleenkään, pesukone jyskyttää muutenkin väliin pariki kertaa päivässä :/ Ja eihän sekään luonnonsuojelullisesti kovin hyvä ole...

Masun muoto ei merkkaa mulle ainakaan mitään..kuten oon jo aiemminki todennu, esikosta levisin, joka suuntaan ja tyttö tuli (niin kuin pitikin..), mutta kakkosesta oli ihan 100% "etureppu" ja tyttö oli tämäkin... nyt masu näyttäisi poikamasulta (taas), mutta saas nähdä... jotenkin kovin alhaalla tämä kaveri viihtyy koko ajan... harvoin tuntuu yli navan liikkeitä :/ Lieköhän sitten jo ankkuroitunut paikoilleen :LOL:

Äitispakkausta en itse ottanut, vaan rahana otin sen, mutta nykyään tuo äp:haalari on tosiaan 68 cm... ja vuoden 2007 mallia varmaan kaikki toukokuiset tulee saamaan.. koska maalis- huhtikuussahan tulee se uusi pakkaus, mutta tottakai jakavat vanhat ensin loppuun =)

(.) edelleen vointi mitä mainioin, ei kolota eikä kivistä=) sen kunniaksi taidankin lähteä tyttösten kanssa tuonne kirpeään pakkasilmaan hiihtelemään=)

ja lääkärineuvola ensi viikolla, sitä odotellessa :wave:

äippä ja nytty rv 24+5 :heart:
 
Äippä84: Olen kade sulle, mäkin haluan tuollaisen raskauden. Se on se mun vaaleanpunainen unelma joka oli silloin ennen tätä - ensimmäistä - raskautta! Nyt oon kyllä joutunut nuo vaaleanpunaiset lasit riisumaan :LOL: valitettavasti. Mutta en silti epätoivoon vaivu, tää on lyhyt aika elämästä ja seuraavalla kertaa ehkä helpompaa! :saint:
 

Yhteistyössä