Lueskelin tuolla toisaalla synnytyskertomuksia, ja voi että mä vollotin täällä ihan vuolaimenaan! Kai se on myönnettävä viimein itellensäkin; Mä haluan kokea myös sen "tavallisen" ja onnistuneen synnytyksen :ashamed:
Järjestyksessä ensimmäisenä tietysti on halu saada toinen lapsi, halu saada pikkuselle kaveri, mutta oikeesti. Ekassa synnytyksessä kaikki meni niin pieleen kun vain pieleen voi mennä, ja välillä musta tuntuu, että itse olin niin hätänen, että halusin vaan lapsen pihalle äkkiä, muusta välittämättä. Siks stressasin ja jännitin ja kaikki meni vinoon

Vaikka olihan siinä paljon asioita mihin itse en olis voinut mitenkään vaikuttaa, vaikka olisin kuinka rentona ollut (esim. lapsiveden vähyys, sydänäänten katoaminen ym.)
Mua niin harmittaa jos poika jää ainokaiseksemme. Hää leikkii ihan yksin (tai äidin kanssa) kaikki päivät, mitäs sitten kun menee kouluun ja siihen asti on ollut meidän perheen lellikki, eihän hän mitenkään sopudu yhteisöön

Ja jos tuo kauhukertomus jää ainokaisekseni, jota voin kertoa sitten miniälle omasta synnytyksestä :'(
Anteeksi tämä purkautuminen. Mulla on vaan tänään niin nolla fiilis tästä koko lapsi touhusta. Me ei ikinä saada sitä toista lasta, miks mä olen niin paha?? Kaikki on mussa pielessä, joka estää lapsen saannin! Sitten ei tietysti löydy edes selvää syytä, jota lähteä hoitamaan. Sitten saadaan loppu ikämme vain ihmetellä mikä meni pieleen :ashamed:
Mutta ennenkaikkea mä olen iloinen tuosta yhdestä, koska senkin piti olla mahdottomuus, ainakin ilman hoitoja. Äidin oma ihme :heart: