** PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT VOL. 18**

Jep, mä voin kyllä vakavasti alkaa harkitsemaan tota päivittäjän paikkaa, jos ihmisiä ei häiritse se, ettei ehkä varsinkaan viikonloppusin joka päivä tule päivitettyä ja toisekseen jos se päivitys voi tulla mihin aikaan päivästä tahansa :D

Juh, täällä odotellaan edelleen sitä kadonnutta vuotoa =( Eilen oli aamupäivällä niin vahvat alamaha menkka väänteet, että mietin uskaltaako lähteä edes vauvauintiin jos monsuuni aukasee hanansa, iltaan mennessä ei vuotanut mitään, sitten yöllä valvoin parituntia supistusten siis oikeesti kauheiden supistusten takia, ja itku tuli kun sattui niin kamalasti, mutta edelleenkään ei ole vuotoa näkynyt :ashamed:
 
Huomenta kaikille!

Täällä taas aamuvirkkuna :D

Tein tänä aamuna toisen testin ja plussaviiva tuli, puolet vahvempi kuin edellinen. Ei kuitenkaan yhtävahva kuin kontrolli. Kyllä kai se nyt pitää uskoa että raskaana ollaan! Varmistan kuitenkin vielä keskiviikkona, jotenkin on nyt niin vaikea uskoa että tää olis vihdoin totta!

Voi KS09, toivottavasti se vuoto tulee pian! On sun kiertos jo nyt älyttömän pitkä....

Mä voisin loppuviikosta luovuttaa päivittäjän paikan eteenpäin (keskiviikon jälkeen kun olen tehnyt varmistuksen varmistustestin :D ) ja varmaan sit periaatteella että kuka ehtii ensin. Mut sanon sit hep, kun uuden ketjun saa aloittaa! :D
 
Huomenia.

Kysymys: Miten kierron laskeminen menikään? Onko ensimmäinen vuotopäivä kierron ekapäivä ja samalla edellisen kierron viimeinen päivä? Vai pelkästään kierron eka päivä? Höh, menkat ollut jo 20 vuotta ja vieläkään osaa laskea. :LOL:

Jos siis kierron eka päivä, niin nyt meneillään yk5 kiertopäivä 7/26-28. Greippimehua kuluu...

Onnea tällä välin raskautuneille! Tsemppiä!
 
heips ja ONNEA MIUMUKKA!!! :hug: :hug: :hug: Kyllä tossa päivittäjän roolissa taitaa taikaa olla ;) Toivottavasti muillakin plussat pöhisee pöntöissä tässä lähipäivinä :)

Mä olin ja olen vieläkin aika varma että nyt ei tärpänny vaikka ihan oikeaan aikaan töpistiinkin. Mitään semmosta "selkeetä oloa" ei ole nyt tullu, mitä viime kuussa oli ja sillonhan se pitikin hetken paikkansa. Mutta eipä kai se joka kk voi onnistuakaan...

Nyt pitänee syödä jotain, ettei tule heikotus-oloja :)

Mukavaa viikkoa ja plussatuulia kaikille! +++++++++++++ :whistle:
 
Suklaanappi:Mä olen ymmärtänyt, että kp 1 on eka kunnon vuotopäivä(tuhruilua ei siis lasketa) ja samalla siis kierron viimeinen päivä, sekavaa :D Eli kun vuoto alkaa niin on kp 1 ja samalla selviää sen kierron pituus B)

Miumukka:Hipehei, mitäs sanoin, ONNEA!!! :flower: Usko nyt vaan, raskaana oot!!! :heart:

runttipulla:Voi runttis... :hug: Pakko kyllä peesata sua :( Viime kierrossa myös tunsin, että ei ole tärpännyt ja niin kävi...Nyt on tosi ristiriitaiset fiilikset. Lämmöt tosi selkeästi koholla, vaikkei se nyt mitään kerro, ollut masukipuilua (mitä ei aiemmin), paleluttaa (johtuu lämmöistä ), mutta tänään kp25 sitten tuli olo, että ei ole tärpännyt. Mä niin vihaa kun sallin mun tyhmään pieneen pääkoppaan edes ajatusta mahdollisesta masukista, mutta kun menkat alkaa niin taas kolistaan ja lujaa alas |O

Terveisin epätoivoinen toive kuumemittari kainalossa ja lämmöt nyt 37,3(ennätys korkealla)ÄRH!!!
 
Hei vaan kaikille!

Täällä täti pakkailee jo kamojaan. Ajattelin tämän kierron aikana testata ihan testeillä (mitä en oo ikinä tehnyt) milloin itellä on ovulaatio, sillä aloitan noin kymmenen päivän kuluttua teroluteja ja oon lukenut palstoilta, että raskaus on mahdollinen vain jos ovis on ennen kuin aloitetaan terot. Joten ihan jänskättää, kun tapahtuu jotain uutta :LOL:

Halauksia kaikille, jotka ovat niitten tarpeessa, ..itsellä on jotenkin niin hyvä fiilis :)
 
Laiska ja kopio suoraan toisesta pinosta... :ashamed:

ON:Voi p...a mä sanon...Lämmöt tippunut, ei paleltele vaan hikoiluttaa ja vatsa todella menkkakipeä, ihan kuin viime kierrossakin kävi eli taidanpa kohta saada, ellen jopa jo huomenna, ilmoittaa jälleen tädin saapuneen Että nyt korpeaa, mutta olihan tää niin odotettavissa taas! No onneksi pääsen lauantaina oikein kunnolla irroittelemaan pitkästä aikaa! Vaikka mä kyllä mieluiten olisin seuraavan vuoden täysin raitis B)
 
Suklaanappi kuukautiskierto lasketaan silleen että se on kuukautisvuodon ekasta päivästä seuraavan kuun ensimmäiseen vuotopäivään,eli vaikka nyt näin että sulla on alkanu vaiks marraskuun viides(tämä on eka vuotopäivä) ja sit sun seuraavat menkat tulis vaik joulukuun viides,niin lasket sen niin että montako päivää niiden välillä tosiaan on.Ensimmäisestä ensimmäiseen siis.
 
Siis voi että mua ottaa päähän!Sanookas nyt te että kun tulee äitiyspäivärahaa,niin se ennakonpidätysprosentti on 20,eikö?Mä en tiedä miten tuolla yleisellä puolella jotkut väitti,että niillä prosentti jotain 6:tta ja 14:ta!Kai mulle sitten on verotoimisto valehdellut,kun sanoivat että minimiprosentti etuuksissa on20! Äsken kun laskin sen uudestaan verotoimiston sivuilla,niin se tosiaan on edelleen 20.En tajuu..Ja kun olen hankkinut sen muutosverokortin sosiaalietuutta varten (eli äitiys ja vanhempainrahaa tarkoittaa)-niin mikään ei muutu.Osaisko joku nyt valaista,tässä meinaa kohta alkaa se kodinhoitotuki ja kaikki..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sutinaa:
Mä olen myös edelleen mukana pinossa, vaikka mut on näköjään tiputettu viivan alle :ashamed:
Kiitos Sutinaa!

Ei ollu tarkoitus "tiputtaa" viivan alle, mä ajattelin että niin pysyn paremmin kärryillä siitä kuka tässä pinossa oikeasti mukana ja ne ketkä ei ilmoittele itsestään mitään on tuossa viivan alla ja poistelen sitten henkilöt ketkä ei ketjussa ole enää mukana! :)

Huomenna vielä testailemaan.... :)
 
heikku: vanhempainrahoista minimi ennakonpidätys on 20 % jos normaali veroprosentti on alle tuon. Mikäli normaali veroprosentti on yli 20 tulee tähän vielä 2 % lisäys. Mikäli tahtoo voi veroprosentin lasketuttaa sosiaalietuuksia varten uudelleen ja tällöin voi olla alle 20. (kelan hommia paljon tehnyt... )
Jos sulla alkaa kotihoidon tuki, kantsii päätöksen saatuasi ottaa yhteyttä verottajaan ja lasketuttaa uudelleen muutosverokortti.

Sutinaa: mä en luota ovistesteihin ennen ku viiva on täysin yhtä vahva kuin kontrolli... Eikös näin ohjeissa sanota. Mulla kaikki merkit oli ovista ja viivat vaan vahvistu mut ei ikänä yhtä vahvaks. Ultrassa selvis et mitään ei oo kasvamassa ja ovis jää tulematta... et näin.

Toivottavasti sulla käy paremmin ja ovis on tuloillaan ja harjoituksesta ei ikänä ole haittaa ;) eipä muuta ku peitot heilumaan
:LOL:

Ei mitään ihmeitä omaan napaan... kp 19/25 meneillään ja teroja popsitaan vielä hetki, sit clomit 3 tabl naamaan päivässä. sitä odotellessa...

Plussatuulia kaikille, onnea plussanneille ja halit ja kannustukset pettyneille :wave:
 
Sutinaa Mä käytin pari kiertoa sitten noita samoja testejä ja samalla tavalla kävi, eli juuri sama antoi plussaa ja toinen vain haaleaa viivaa, ja läpi kierron vielä :eek:
Eli sinuna luottaisin tuohon, joka ei nyt viivaa antanut, ainakin siihen saakka, kunnes toisessa testissä on vahvempi testi viiva, kuin kontrolli...
En tiedä, olisko toi toinen niin herkkä sitten että reagoi tosi pienestä vai mikä mättää, mutta mulla tosiaan kävi ihan samalla tavalla samoilla testeillä, ja ihan läpi kierron
 
Sutinaa, mulla ollut prisman joku halpispaketti ja niissä on nyt pari kertaa kun olen käyttäny, menny niin, että eka on ollut haalea viiva ja sitten se on parin päivän sisällä vahvistunu ja ollut todella tumma. Ohjeissa sanotaan että haaleampi viiva kuin se kontrolliviiva = nega. Eli pitää olla tummaakin tummempi jotta sen voi tulkita plussaksi. Kantsii varmaan tehdä nyt parin päivän aikana testejä niin sieltä se sit vahvistuu :) Ja varuiks jo alottelee duunailuun ;)

Täällä ei mitään ihmeitä edelleenkän, en edes nyt muista mikä kiertopäivä menossa, vasemmalla alamassussa tuntuu kummalliselle, siis kuin joku painas kokoajan mut en tiedä mistä se johtuu, tuskin raskaudesta sentään. Ja tietty paleltaa mutta kun laihdutan, niin siitähän se johtuu eli ei voi vetää johtopäätöksiä siitäkään :LOL: Mutta seuraavassa kierrossa sitten, katsellaan :)
 
No huomenta!Täällä eilen aloitettu taas petihommat,laskimpa tossa huvikseni millon hedelmälliset päivät alkaa,niin se olis sitten 4.päivä nyt,mutta näin aikasin kun alkaa jo rytkyttelemähän,niin vara parempi..juu,se siitä.

haicu:KIITOS kun valaisit asian niin,että mäkin sen ymmärrän,olishan mulla pitänyt noi olla jo aikapäiviä sitten selviä,mutta odotusaikana mä vaan pistin laput meneen eikä sitä sillon miettiny niin tarkasti :ashamed:

Lähdempä tästä kahvin keittoon!Ainiin, tyttö heräs tossa yhdeksältä,kitisi ja huusi kun peijooni aamupalan jälkeen,pistin pinnariin,niin sielähän toi nukkuu tyytyväisenä nyt.Tunnin oli hereillä,vähäks oon ihmeissäni täällä,että onkohän hälläkin jo joku kaamosväsymys vai mikä se nyt on.Tollasta tää on tän alkuviikon ollu,vaan arvatkaapa haittaako olleskaan... :D
 
KP 1 ja yk 4 sitten kurvasi tänne PRKL :headwall: Mulle voisi laittaan kierron pituudeksi nyt sitten 27-29, kiitos. Luteaalivaihe oli nyt sitten vain 9 päivää jos luotan kehon tuntemuksiin oviksesta(testeihin en ehtinyt saada sitä kiinni)ja lämpöihin. Masentaa kympillä. Mutta jos jotain positiivista niin pääsinpä taas jälleen uuteen kiertoon nopsaan. Mulla ei ole ikinä ennen ollut näin lyhyitä kiertoja!!! :D Mutta eipä pitkälle lohduta kun ei kroppa toimi. Tietääkö joku muuten, että jos syö clomfenkuurin niin vaikuttaako se mahdollisesti luteaalipituuteen? Eli kun yleensä ovuloin vasta kp19 paikkeilla niin clomeilla sen sais ehkä tapahtuvan jo kp13-14 kieppeillä(kuten kävi esikoisesta) niin josko se kierto sitten ois normaali eli jollei tärppää niin menis se 12-14 vrk ennen kuin täti tulee...Anteeksi sekava sepustus. Täytyy soittaa tänään sille lääkärille kun kerran käski, mutta on niin vaikeaa kysellä tällä kielipäällä näistä asioista...voi syvä huokaus!

Mutta muille muruille parempaa tuuria ja nyt niitä joulukuun plussia tänne ja sassiin! Puuuuh ++++++ :whistle: :wave: :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja heikku:
No huomenta!Täällä eilen aloitettu taas petihommat,laskimpa tossa huvikseni millon hedelmälliset päivät alkaa,niin se olis sitten 4.päivä nyt,mutta näin aikasin kun alkaa jo rytkyttelemähän,niin vara parempi..juu,se siitä.
:LOL: :LOL: :LOL:

Vähän mä repesin! En ees tiedä miks, mutta oli niin hauskasti muotoiltu !

Noh täällä kovasti jo jännään ensiviikkoa, ensi tiistaina olisi kp 28 ja mulla on vahva tunne, että jotain olisi jo tapahtunut. Testi odottaa kaapissa valmiina.

Oon kovin väsynyt sekä tissit on kipeet :kieh: että olisko jo r.oireista? voipi olla tai voipi olla että ei....

PALJON ONNEA MIUMUKKA !
 
Heiluttelen täällä, että vielä mukana ollaan, vaikkakin kiertopäivät huitelee kohta pilvissä...
Vuoto ei ole vieläkään alkanut, vaikka maha on kipuillut siihen malliin jo kovasti ja monen monta päivää :'(
 
täällä varoivainen onnellisuus; eli eilen tein ja toissa yönä :) testin ja herkkään testiin selkee haamu ja apteekin omaan toooodella haalea haamu, nyt on kp 29-30 joten kai se huomenna vahvistuu, en tee aiemmin . Toivon todella että nyt mennään loppuun asti :heart:
 
KS09:lle toivottelen pikaista menkkojen alkua niin pääset taas tositoimiin :)

Mä en tajua, mulla on täysin sellainen olotila (henkisesti), ettei nyt onnistunu mutta eilisen aikana mulle tuli ihan joku käsittömätön aknepöpö ja alaselkää särki ja särkee nytkin ja enimmäkseen paleltaa mut välillä meinaan paistua. Argh, voin helposti kuvitella vaihdevuosien tuntuvan tälle :D :D
Mutta siis näitä tuntemuksia ei vaan voi sivuuttaa vaikka pää sanoo että nope, ei nyt onnistunu - toisin kuin viime kuussa oli jotenkin selkeä olo että onnistu. Tai sitten menkat on vaan tulossa viikkoa ennen kuin pitäis, sillä niihin on vielä reilu viikko aikaa.

No, kuulostellaan ja jos 10 päivän päästä ei ole alkanu vielä mitään kuulumaan niin sitten varmaan uskaltaa testaillakin...

Mutta tämmöstä, paleluterveisiä vaan kaikille!
 

Yhteistyössä