HELMIKUUN HELMET 2013 *tammikuu*

Mun luottotatskaaja ei hakkaa kuvia raskaana oleville tai imettäville. Toisaalta sillä vara valita, muistaakseni semmonen vuoden jono ollunna. Mutta mikäs kiire siinä, nythän sitä voiskin aikaa varata.
Nänninäppylöitä täälläkin, aina rämplänny tommosia kun olen semmonen nyplääjä hiplaaja etten malta olla koskematta. Hieman nänneistä vuotanut kirkasta tai sameahkoa nestettä. Käsittääkseni rintojen herättely ei kumminkaan ole huono juttu tässä vaiheessa. Itselläni aika pienet nännit niin vanha ohjehan on että niitä pitäis etukäteen pyöritellä ja venyttää. Lähinnä toivoisin atoopikkona että iho kestää.

Vempukka ja kaveri 39+1
 
Meinasin tukehtua pullaani, kun bongasin tuolta lokakuisten ensimmäisen keskustelun! Voi apua, siitä on itsellä kutakuinkin kahdeksan kuukautta, kun ensimmäisen kerran kirjoitti tähän helmikuisten ketjuun. 8 kuukautta!

Tuuliannaliina kyselit tuosta isyysvapaasta. Ehdottomasti kannattaa aloittaa isän vapaa vasta sitten, kun pääsit kotiin vauvan kanssa. Meillä isä aloittaa heti, kun pitää jonkun hoitaa koiraakin ja sairaalaan on melkoinen matka. Muussa tapauksessa olisi ilman muuta aloittanut vasta sitten, kun tullaan kotiin.

Keltakukka 38+1
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR
pitäneekin kysyä tuota tatskausta imetysaikana... en siis oo tatskaajalta vielä edes kysyny, enkä neuvolantädiltäkään.. no jos ei voi imetysaikana tatskata ni katellaa sit ens vuonna :D toivottavasti imetys sujuu taas hyvin =)
 
halibut Se olin mä, joka siitä clipperin vattulehtiteestä kirjotin. Ne teepussit sisältää siis muitakin yrttejä, muistaakseni malvaa ja ruusunnuppua. Wikipedian mukaan jompi kumpi noista käynnistää synnytyksen ja siks en uskaltanut sitä juoda. Tää tapahtui siis ennen rv 30! Nythän ois enemmän ku suotavaa, et synnytys lähtee käyntiin:D Yrttien käyttö raskausaikana sit taas muuten on jokasen oman harkinnan alla. Vattulehtiteetä oon tässä raskaudessa juonut alle puolesta välistä ja viime raskaudessa samaten. Viimeisin synnytys mulla oli ihan eri maata kuin 2 ekaa, joissa en juonut tota teetä, niin siks uskon siihen! En mäkään raskaana ollessa sillä oo vaikutusta huomannu.

Nänneissä/nännipihoissa mullakin valkosia pisteitä/näppyjä/kuivia maitokokkareita. Mä kanssa puristelen niitä, kun en saa pidettyä sormiani erossa, mut muistelisin, ettei niitä suositella puristettavan. Maitokokkareet voi kyllä aiheuttaa sitten oikeen tiehyttukoksen/rintatulehduksenkin, että ne kannattaa kyllä sitten imetysaikana poistaa! Mullakin oli muuten tosi pienet nännit ennen kuin aloin esikoista imettää, mutta kyllä ne siitä kasvoi...

kiikkalainen 38+0 poks poks
 
Iltaa masuilijat ja jo pienokaisen masun ulkopuolelle saaneet

Viiville Isot onnittelut!

Älkää puhuko tatuoinneista kun miulla vaan kuume nousee, pitkään se on ollukki ja viime keväänä päätin että syksyllä otan mutta suunnitelma muuttuki tähän pienokaisen odotukseen. Ja nyt sitten oottelen että pystyy ottamaan mustetta lisää nahkan alle. Oon jostakin kuullu että imettäville ei suositella tatuointia ja ite meinasin ainaki oottaa siihen asti etten enää imetä. :)

Eilen kävin synnytysvalmennuksessa jonka piti kätilö. Kerto kyllä ainakin noista kivunlievityksistä synnytyksen aikana ja ihan olihan se mielenkiintonen muutenkin. Kierrättivät synnytysosastolla ja lapsivuodeosastolla. Ainut asia mikä jäi häirihtemään oli että vuodeosastolla saa vierailla ainoastaan isät ja syntyvän lapsen sisarukset :(. Ite aattelin sitten synnytyksen jälkeen kysyä niiltä hoitajilta jos ainakin oma äiti pääsis käymään siellä.

Näin muuten viime yönä unta että miulla oli jo pienokainen sylissä. Sitten näin päivämäärän 16.2. Olikohan enne uni että millon syntyy?

Doris ja Kössi 36+0 Poks
 
Tatuointia ei tosiaan suositella tehtäväksi raskauden/imetyksen aikana ja suurin osa ei edes siihen suostu. Imetyksen aikana kai jo useampi niitä tekee. Ilmeisesti ongelma on vaan siinä, että jos tulehduksen saa niin joutuu lääkkeitä syömään, joita ei sitten äidinmaidon kautta saa lapselle välittyä.. Itse olen sen näin käsittänyt, korjatkaa jos joku tietää paremmin! :)

Vilinäitille tsemppiä tiistaille! Aikamoinen jössikkö teille on tulossa :D

Ja isyysvapaasta piti mainita, että meillä kun vauva todennäköisesti on useamman viikon sairaalassa, niin mies aloittaa vapaan vasta kun vauva pääsee kotiin. Ja me otettiin heti kaikki kolme viikkoa siihen alkuun kun mullakin menee aikaa sektiosta toipumiseen ja vauva-arki varmaan pienen leikkauspotilaan hoidon kannalta on melko erilaista... Kohtahan sitä on sitten jo kesäloman aika ja joulukuussa saa pitää jo niitä seuraavia vapaita :)
 
Pikkasen jännittää ku huomenna on se äitipolinaika klo: 11 ja viimeksi kun kävin niin sanoi, että jos tilanne on kypsä 28 pvä niin pyöritellään reunoja ja mahdolliseti puhkaistaan kalvot jotta saatais taattua se sairaalasynnytys.. Iik jokohan huomenna mun odotus päättyy? <3 Saakohan sitä nukuttua!?

Pipsa4 38+3
 
eli siis uutta tatskaa saa sitten joskus vuonna 2014. No mieluummin imetän pikkuista turvallisesti ja otan kuvat sitten myöhemmin, kerkiäähän sitä =) .
Katotaan sit ens keväänä josko saatais hoitorumba liikkeelle, ollaan mietitty et tähän perään yritetään sitten saada seuraava/seuraavat lapsoset. Mulla alkaa tulla ikä vastaan ja toi raju endo lisänä niin ei voi enää odotella. Mutta kohan nyt ensin saadaan tämä muru masun ulkopuolelle ;)

nyt leffan pariin :)

hiippis ja muru 38+5
 
Ensi viikolla on siis ketjussa ainakin kolme sovittua sektiota ja yksi mahdollinen käynnistys. Ja varmasti tulee vielä ihan spontaaneja synnytyksiä:) Nyt niitä vauvoja tulee, ihanaa:heart:

Onnea ja tsemppiä kaikille tuleviin koitoksiin! Täällä ei mitään uutta, perjantaita odotellaan niiiiin kovasti! Nyt on pienellä petikin valmiina kotona, se ois nyt kaikki vauvaa vaille valmista:)
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR ja Kengumamma
Täällä on supistellut säännöllisesti ja aika napakasti jo ainakin parin tunnin ajan, nyt supistusväli noin 10-13 min, jännää! Supistukset eivät ole kyllä vielä erityisen kivuliaita, joten en ole vielä edes soittanut synnärille vaan katsellaan täällä kotona miten tilanne etenee vai eteneekö. Kerran aiemmin pari viikkoa sitten yöllä oli myöskin säännöllisiä suppareita 7 min välein, mutta ne loppuivat itsestään. Päivitän kuulumisia jos lähdetään synnärille!

Ensari84 ja vaavi (39+2)
 
Vilinäitille tsemppiä 29. päivän sektioon!

Pipsa4 Sullakin hurjan jännät paikat huomenna! Tosi paljon tsemppiä sinnekin.

Ja Ensarikin siellä vielä lisää jännitystä pöytään! Toivottavasti sielläkin asiat etenee halutulla tavalla.

Voi vitsi alkaa olla kyllä jännät ajat :)

Keltakukka 38+2
 
Lapsivesi meni tossa 23.15, joten soitettiin sinne synnärillekin. Kyllä tää meidän vauva taitaa nyt olla tulossa! Meillähän on tyttölupauskin, joten se täällä palstalla odotettu seuraava tyttövauva taitaa olla meidän! :) Pärjätään kotona vielä hyvin kun ei ole kipujakaan, joten saatiin ohjeeksi soitella uudelleen sit kun supistaa kipeämmin ja tiheämmin tai viimeistään aamusella näytille. Kylläpä jännittää, mutta iloisella ja hyvällä tavalla. Vähän samanlainen fiilis kuin lapsena kun odotti joulupukkia kylään...

Ensari
 
Voi että Ensari mua jännittää niin sinun puolesta! Onnea synnytykseen! :heart:

Ja onnea sektioiden odottajille ensi viikkoon :heart: en muista kellä kaikilla se oli niin ei voi "nimellä" toivotulla onnea :D

Meijän vauva ei varmaan suostu poistumaan yksiöstään ikinä. Tuntuu että kaikkien muitten vauvat syntyy muttei meidän :D viime yönä olisin ollut erittäin valmis synnyttämään. Heräsin yöllä vessaan ja aattelin että nyt voisi mennä lapsivedet ja menisin herättämään miehen, mutta eeeeei! Odotin vielä hetken jos vaikka lorahtaisi :D oon hieman malttamaton. Ja kateellinen niille joilla vauva on varmasti sylissä ensi viikolla :heart: miulle kans! :heart:

Täällä ei väsytä sitten pätkääkään. Onneksi mies on myös hereillä niin ei yksin tarvitse. Tuotakin jännittää kovasti synnytys jo. :heart: pussaili äsken masua, ihana :heart:

kaksikielisyydestä piti muuten jo aiemmin kommentoida että meillä on kaksikielinen perhe tulossa, mutten kerro täällä toista kieltä jottei tutut tunnista :D haluan olla salaperäinen :D

facebook ryhmä miten siihen voikaan liittyä? Haluisin liittyä niin kelle pistän viestiä ja mitä viestiin kirjoitan että ryhmään pääsen? :D en tajua noita ryhmiä.

Kohta koittamaan nukkumista, ja voisi vähän ehkä ässäillä jos vaikka vauva haluaisi nopeammin muuttaa tänne meidän kanssa ;) :heart:

Bettis ja rakas 39+1 :heart:
 
Hihiii! Hurjaa tuo Ensarin touhu :D Kohta siellä on vauva kainalossa, ihanaa!

Minä henkilökohtaisesti olen tällä välin tullut hulluksi. Olen jo tovin ajatellut ottaa talteen kaikki Kaksplussan viestini, niin niistä jää ikään kuin odotuspäiväkirja. Joopa joo, ei ollutkaan ihan niin helppo homma, kun omasta profiilista löytyy suoraan vain 100 tuoreinta viestiä ja loput on sitten hujan hajan missä lie. No, olen nyt sitten käynyt läpi helmikuisten juttelut toukokuusta asti ja sieltä manuaalisesti kopsannut jokaisen oman viestin ja vastaukset niihin. Huuuuh, kun on puuduttavaa hommaa! No, nyt jo lokakuuhun asti hoidettu, joten enköhän mä sen vielä joskus valmiiksi saa. Oli kyllä kiva samalla muistella tätä meidän yhteistä taivalta :)

Keltakukka 38+3 (kerta vuorokausikin kerkes jo tässä plärätessä vaihtua)
Ainiin ja kattelin, että jos ultran mukaan päiviä laskis, niin tänään olis jo 39+0 hihii!
 
Täällähän on ihan mahdoton meno, aina illasta!! Jakauteuneet ilmoittautukaa jotta teita saadaan onnitella!! :heart:

Täällä ei mitään tapahdu ;) eikä kyllä ois vielä toivottavakaan.. ei ennen keskiviikkoa..
Aattelin kipittää tänään lapsirevohkan kanssa kappahalliin ostamaan imetysliivejä, kattoo nyt miten jaksan, nuorinta pitäs kantaa koko kauppareissu, laitoin jo yksöisvaunut säilöön. ois vaan ne tuplat käytössä, noloa ois niitten kanssa kruisailla ilman toista menijää..

Oli kyllä niin uneton yö että mitenkähän jaksaa iltaan... eka ei saa unta, sitten herää ihan turhaan monta kertaa ja nukahtamisesta ei tietoakaan, vessaan tietty 4 kertaa-- Huoh... Nyt sitten kolottaa lantiosta polviin saakka, kuin mnekat ois..
Viikonloppu meni kyläillessä, voi huokaus, miten sellasestakin voi väsähtää niin kovin?!

Neiti-81, paljonko pikkuisilla on jo arvioitua painoa? vieläkö jaksat odotella vai onko jokin käynnistyspäivä sovittu?

Kengu
 
Kylläpäs on jännää nyt avata tämä ketju, kun koko ajan joku synnyttää=)

Täällä saisi odotus loppua, enää ei mahdu edes äitiyshousut päälle (onneksi on yhdet tuulihousut, jotka vielä menee...) ja paitavalikoimakin kutistuu kovaa vauhtia. Mitään äitiysvaatteita en enää osta, mutta imetysvaatteita on nyt tullut haalittua. Liiveistä epäilen, että vain yhdet taitaa mahtua enää imetyksen alkaessa, mutta pakko oli hankkia parit muutkin liivit jo odotusaikana. Ehkä jatkokappaleella saan toisiin Carriwellin liiveihin mittaa sen verran, että sopisivat nekin. Imetystoppeja olen ostanut viisi, ja kuudes on postissa matkalla. Niillä yritän pärjätä, koska normitopillakin aion imettää ei niin julkisissa paikoissa, kun ei pikku vilautus haittaa:D
Boobin topit tuntuu tosi kätevän oloisilta ainakin vielä, ostin pari niitä Before&After-toppeja, jotka sopii siis sekä odotukseen että imetykseen. Niissä on rypytys masun kohdalla. Toivottavasti olisivat hyviä, kun eivät ihan halpoja olleet. Muuten on Mamalicious-paita, yksi tuntematon merkki ja sitten ihan Lindexin perusimetystoppi. Yksi ainoa paita on hihallinen, kun olen ymmärtänyt raskauden jälkeen hikeä pukkaavan aika helposti, niin halusin vain toppeja. Ei jäisi sitten heti mitään kainalohikiläikkiä...

Pilkku_ ja pylleröinen 39+4
 
Hei pitkästä aikaa! Ihan aluksi kovasti onnea kaikille jotka on jo vauvat saaneet kainaloon! :)

Jospa sitä nyt näin loppua kohti sais vihdoin vähän aktivoiduttua täälläkin kun on saatu muutto ja remonttihommat aikalailla pakettiin. Tässä on ollu niin kauheesti kiirettä ja puuhaa että oon kyllä käynyt jutut lueskelemassa mutta en oo saanu mitään kirjoteltua. Jos sitä nyt sit rupeis keskittymään tähän odotukseen vihdoin ja rupeis pistämään paikkoja kuntoon pientä varten.

Muutettiin uudelle paikkakunnalle, tai siis mies on täältä kotoisin mutta mä en tunne juurikaan muita kun miehen sukulaisia. Omat vanhemmat ja läheiset jäi 300km päähän.. Ostettiin ensimmäinen oma asunto ja pistettiin yläkerran pinnat aika pitkälti uusiks. Listat enää puuttuu ja sit saa ruveta ihan kunnolla sisustamaan. Vaunutkin saatiin vihdoin viikonloppuna hankittua, päädyttiin nyt sit Emmaljungan duo edgeen ja on ne vaan hienot, kyllä niissä kelpaa matkustaa. Nyt puuttuu enää jotain pientä, kuten amme, peppurasva jne, mutta kyllä ne ehtii. Niin ja lipasto vauvan huoneeseen on vielä hankkimatta, en malttais millään odottaa et saan noi jo pestyt pienet vaatteet muovilaatikoista lipastoon asti!

Imetysliivejä tilasin parit netistä, aattelin kokeilla noita saumattomia mistä täällä on ollu aiemmin puhetta. Toivottavasti otin oikeeta kokoa, vaikea arvioida kun tähän mennessä tissit on pysyny aikalailla samankokoisina kuin ennen raskautta. Oon käyttänyt lähinnä Changen liivejä, joissa se kokomerkintä on niin erilainen ku monissa muissa merkeissä (mulla Changen liiveissä 65F vaikka noin muuten kuppikoko ehkä C?) et on jotenkin vaikea nyt miettiä et mikä olis sopiva.

Ristiäisistä on ollut myös puhetta, niiden eteen en oo kyllä tehnyt vielä yhtään mitään enkä ajatellut pitää edes mitään kiirettä asian kanssa. Sen verran oon ajatellut että haluaisin pitää ne täällä kotona jos vaan saadaan paikat sillai kuntoon että tänne mahtuu kunnolla. Tarkoituksena olis kutsua vaan meidän vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset mutta kyllä siitäkin jo aikamoinen porukka kertyy. Kastemekko on valmiina odottamassa, siinä on kastettu aikanaan jo mun mummu ja hänen veli, heidän molempien lapset, lapsenlapset ja sit jo tästä uudestakin sukupolvesta pari mun serkun lasta. Rusettia on kuulemma jouduttu pariin kertaan vaihtamaan kun on vähän reissussa päässyt rähjääntymään, erityisesti tuo vaaleanpunainen kun on paljon tyttöjä suvussa :D

Tänään olis sit edessä äitiyspoli-käynti synnytystapa-arvion merkeissä, tehdään täällä kaikille ensisynnyttäjille. Mitään merkkejä jotka viittais synnytyksen lähestymiseen ei oo ollu, ehkä valkovuoto muuttunut runsaammaksi ja limaisemmaksi kuin ennen mutta siinä se sit onkin. Vatsan kovettumisia on joo, mutta ei kyllä mitään kivuliasta. Mulla onkin sellanen tunne että tää raskaus tulee kestämään yli lasketun ajan (toivottavasti olisin väärässä!), minäkin oon syntyny aikanaan kolmisen viikkoa lasketun ajan jälkeen...

Hepa_ 37+2
 
Piitkästä aikaa ja edelleen menossa mukana :)
Maailman ihanimmat onnittelut teille jotka jo vauvamussukat syliin saaneet <3 Sekä teille (meille) kaikille suurensuuret tsempitykset tuleviin loppurutistuksiin :)

Mukana taustalla ja hengessä ollut koko ajan, käynyt lukemassa teittien kuulumisia. Itsellä ei ole ollut mahdollista osallistua keskusteluun :(
Jos nyt pystyisin "huonot tapani" korjaamaan :)
Täällä siis odotellaan jo malttamattomana pienen saapumista perheeseemme, kaikki olisi jo valmiina, vain se tärkein eli vauva puuttuu :) Kaikki ajallansa...
Raskaus-aika on sujunut hyvin ja melkein voin jo kuluneita kuukausia haikeudella muistella että aika on mennyt liian nopeasti, masua tulee ikävä !!! Kuinkahan taas tuntee "haamu-liikkeitä ja potkuja" :)
Paljon olisi asiaa, mitä kirjoittaa (omaa napaa), osallistua keskusteluihin, kysymyksiä ja mielipiteitä ja jne. :) Myöskin tuosta FB-ryhmästä olisin kiinnostunut. Kuinkas siihen pääsee liittymään??
Aurinkoista maanantaita kaikille :)

-MininMama ja Murunen 37+2
 
Hei kaikille ja erityisonnittelut synnyttäneille! <3 Eipä tässä jaksaisi enää itse odottaa oman vauvan syliin saamista...

Perjantai-iltana olimme miehen kanssa aivan varmoja, että nyt lähti synnytys käyntiin, kun ennakoivat supistukset tihenivät ja muuttuivat sitten yhä kivuliaammiksi ollen lopulta puuskutuksen arvoisia. Ne kestivät tarkalleen aina minuutin ja niitä tuli 2-6 minuutin välein iltakahdeksasta asti. Soitimme jo vanhemmilleni, että tänä yönä varmaan tarvitaan hoitoapua esikoisen kanssa, mutta vielä mitä! Klo 23 olimme molemmat todella väsyneitä ja päätimme yrittää levätä jos ei nukkua pystyisi. Heti kun menin makuuasentoon niin supistukset vaimenivat kuumiksi jomotteluiksi ja väli alkoi pidetä ensin 10 minuuttiin ja sitten pidemmäksi, ja jossakin vaiheessa nukahdin. Viideltä heräsin taas kipeämpiin supistuksiin, mutta ne loppuivat tunnissa. Muuten ei lauantaina tullutkaan enää edes harkkasupistuksia, ja eilen tuli sekä harkka- että kivuliaita supistuksia, mutta aina ne loppuivat lyhyeen. Eli ehkä se tästä hiljalleen alkaisi edetä, mutta voi tässä vielä mennä muutama viikkokin, huoh...

Ompelukone on tainnut nyt lopultakin hajota, kestihän se ainakin sen 30 vuotta... Ärsyttää, kun suunnitelmissa oli tehdä itse vauvan aktiviteettimatto, imetystyyny ja korjailla muutamaa kestovaippaa, muttei oikein rahatilanne anna myöten uuden koneen ostoa. Voi jehna!

Joku puhui muistaakseni kuivuneista maitokokkareista (?) nännien päässä: täältäkin löytyy! Olen vähän karhealla pyyhkeellä niitä välillä hieronut pois, mutta hitsi että menee nännit siitä kipeäksi. Hyvähän se olisi vähän nännejä jo etukäteen karaista, kun esikoisenkin aikaan toinen nänni meni verille ja imettäminen oli yhtä tuskaa sen ensimmäisen viikon. Mutta ei toi pyyhe siltikään kivalta tunnu! :D

Tulipas ärtyisä ja omanapainen päivitys, mutta tulkoon. On kyllä ollut viime päivinä kiukkuisuutta ilmassa...

Nappikeitto ja R 39+3
 
Heippa!

Minulle annettiin tänään sektio "tuomio"
Esikoisen synnytyksessä sain kolmannen asteen repeämät mistä paranin kuitenkin tosi hyvin. Näin pitkälle lääkärit äippäpolilla antoivat minun haaveilla alatie synnytyksestä,joka siis oli minun toiveeni kovan leikkauspelon takia. No tänään paikalla oli sitten hyvin kärttyinen erikoislääkäri joka oikein ihmetteli miksi minulle edes on missään vaiheessa sanottu että olisi mitenkään mahdollista synnyttää alateitse. Hän oli töykeä eikä ymmärtänyt yhtään kun koitin sanoa että leikkaus todella pelottaa minua hän vain naurahteli.
Menin ihan shokkiin ja itkin vain. Lääkäriltä menin vielä kätilön juttusille ja hänkin hiukan ihmetteli tapahtunutta, miksi minulle edes annettiin sitten toivoa normi synnytyksestä jos se kerran on täysin mahdotonta. Jos minulle oltaisiin heti sanottu että synnytys tapahtuu sektiolla, olisin jo nämä kahdeksan kuukautta siihen voinut varautua ja sopeutua, nyt se tuntui pommilta.

Kaikkein kamalinta on että en heti tajunnut että kyseisenä päivänä kun sektio on, ei meillä ole esikoiselle hoitajaa. Äitini on silloin matkoilla ja muita isovanhempia ei ole.
Onko kenelläkään tietoa voisinko soittaa sairaalaan ja pyytää uutta sektiopäivää? Leikkauspäiviä on kuulemma kyllä viikossa vain yksi, joten en tiedä kuinka mahtaa onnistua. Nyt itkettää ja ahdistaa ja pelottaa sekin että joudun sinne leikkaukseen aivan yksin ilman miestä.
Voiko kamalampaa olla :/

Anteeksi tämä omanapaisuus mutta pakko purkaa johonkin tätä pelkoa ja pettymystä :(

Nopsu 37+1
 

Yhteistyössä