Sinttu, hyvinhän minulla meni

Olin kyllä maailman väsynein ihminen kun eilen kotiin pääsin kokeesta, tuli päivän aikana käytettyä aivoja enemmän kuin tämän puolentoista vuoden kotonaolon aikana..... Kahdeksaksi piti olla koululla (joka on muuten niin pirun kaukana

), oli nimenhuuto ja sitten monen tunnin odottelu psykologin haastatteluun. Joka kesti n. kymmenen minuuttia

Minulla oli juuri kivasti se haastattelu, en ehtinyt syömään kun painoin haastattelusta suoraan kirjalliseen kokeeseen. Joka kesti melkein neljä tuntia...
Sieltä raahauduin väsyneenä autolle ja kotiin

Mutta omaan suoritukseeni olen todella tyytyväinen, on tulos mikä tahansa. En ole mitään tuollaisia asioita joutunut aikoihin miettimään mitä kirjallisessa kokeessa, mutta kaikkeen sain vastattua!
Ja Miklu ja mies olivat pärjänneet paremmin kuin hyvin, Miklu ei ollut pistänyt showta pystyyn ruokaillessakaan, mitä hän tekee aina minun kanssa

Olivat mies ja poika kuin paita ja peppu loppuillankin, Miklusta näki että hän todella tykkäsi olla isin kanssa kahdestaan
Miklu muuten eilen ekaa kertaa yhdisti kaksi sanaa

Käytiin eilen illalla vielä anoppilassa ja siellä on sellainen mylly pihassa joka pyörii tuulen mukaan. Miklu tykkää katsella sitä kovasti

Eilen ei sitten tuullutkaan yhtään ja mylly pysyi aivan paikallaan. Miklu harmistuneena katseli ikkunasta myllyä ja sanoi 'ei pyö' eli ei pyöri

Sitä sitten voivoteltiin loppuilta, kun ei se mylly nyt pyörinyt laisinkaan
Luin VP:n postinkin tässä samalla. Onpas huima suunnitelma! Mutta hienolta kuulostaa

Itse en varmasti kykenisi moiseen, mutta en yhtään epäile etteikö se teiltä onnistuisi, mahtavaa

Matkakertomuskin oli ihana, pääsisipä itsekin pian ulkomaille...
Nasun tytön hoitaja on kyllä plääh... Kyllä sopimuksesta täytyy kiinni pitää, jos joulukuuhun asti on hoidosta sovittu.
Ihan tosihan se on että rahaahan se vaan on mitä taloon menee, mutta stressaa varmasti silti. Hienoa että huumorintaju teillä säilyy, sillä pötkii pitkälle!
Tuukan ja Sintun yöt kuulostavat hurjilta :/ Toivottavasti mies tajuaisi että sillä Tuukan viereen nostamisella ei tilannetta auteta... Kunpa pian Tuukkakin saisi yöunirytmistä kiinni
Joululahjaa olen minäkin miettinyt Miklulle, ja yksi taitaa olla ehdottomasti uusi lastenlaulu-cd. Meillä on pari mutta ne on jo niin puhki kuunneltuja että pieni vaihtelu virkistäisi. Mutta ei nuo samat kappaleet tunnu Miklua haittaavan, tanssiksi hän pistää aina kun musiikkia kuulee
Hyvää viikonloppua!