**TOUKOTAAPEROT06**

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja macadamia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Essi kävelee :) Eilen lähti liikkeelle, tänään ei vielä ole luonnistunut. Saman ikäseksi siis odotutti kuin minulla aikanaan.

Eilinen oli tuon miehenkin suhteen hyvä päivä. Me hoidetaan Essiä aikalailla 50-50, mutta kaikki muu onkin sitten vähän epätasaisesti jakautunut. Eilenkin mies vähän pisti hanttiin, kun kysyin jostain, kumman haluais tehdä. (Me siis usein jaetaan työt ensin ja sitten hoidetaan osuutemme.) Nipisti kyllä äkkiä suunsa kiinni, kun sarkastisesti vastasin, että eikaitsiinä, minä teen sitten molemmat. Taisi huomata, että mun moitteet on osuneet ihan oikeaan. Silloinkin kun mies jotain tekee, niin se vinkuu ja raivoaa koko ajan. Ja minä tietenkin pahoitan mieleni. Ei kotityöt ole mitään ylimääräistä inhaa, vaan pakollinen "paha". Mun mielestä puuhastelu on ihan kivaa. Tai siis miksi siitä pitää tehdä molemmille inhottavaa valittamalla?! Turpa kiinni ja töihin. Kyllä siitä saa kivan ja tyytyväisen mielen, kun hoitaa kotia. Jauhan tästä nyt ihan loputtomiin, mutta mun pitää psyykata itseäni, että jaksan taistella loppuelämäni puolesta. Haaveena on kuitenkin hoitaa itselle jatkotutkinto parin vuoden sisällä, eikä se onnistu, jos vastuulla on työ, koti ja lapsi. Sain tutkimusidean pari päivää sitten imuroidessani ja nyt sille pitäisi tehdäkin jotain. Kesäkuusta asti olen yrittänyt pohtia, mille alan ja nyt aihe sitten tipahti niskaan :)

Mulla on tässä muutama tunti aikaa itselle. Illaksi lähden keikalle, siis töihin, ja mahdollisesti serkun kanssa viihteelle illalla, ellei mies pistä pahasti hanttiin.

Onko Antsukalla muuten kivaa koulussa? Olis ihan huippua päästä välillä opiskelemaan. Se tekee aivoille hyvää. Työnteossa on tietenkin hyvä puoli joka kuun lopussa ;) En oikeasti saa rahoja edes kulumaan. Pärjättiin ihan hyvin miehenkin tilillä ja mun satunnaisilla satasilla. Nyt mun palkka on ihan ekstraa ja säästänkin keittiöremppaa ja äänentoistolaitteita varten. Keväällä olisi tarkoitus laittaa alakerta uusiksi ja siksi mietin sitä sisustusapuakin. Uskon, että hyvällä suunnittelulla lopulta säästää, kun ei tule virheostoksia ja tyylikkään kodin jälleenmyyntikin on helpompaa.

Nyt heipsankeipsan! Menen suihkuun ja nautin olostani.
 
No ohan tuo koulu virkistävää aivoille. Paitsi, että inhoon meiän opiskelutekniikkaa yli kaiken(pbl). Siks se takkuaaki vähäsen. mut kyllä siitä läpi pääsee(ehkä muutamalla uusinnalla). Mä vaan tahtoisin oikeasti oppia, enkä vaan päästä läpi ://// Eilen laitoin hakemuksen opinnäytetyön aiheen hyväksymisestä, eli kohta pääsee senkin kimppuun ja kevääksi ois tarkotus saaha se valmiiksi.

Onnea Essille <3 Eikö ookkin sulosta kun toinen kävelee :)

Eipä kait muuta.. Ida on vaan joka päivä ihanampi(johtuen siitä, kun joutuu olemaan erossa :))) <3 )
 
Hienoa hienoa Essi! <3 Mimmi tulee perästä, hassua; on vähän konttaillut tässä parina iltana ihan oikeasti kun aiemmin on vain peppukiitänyt ja 'konttauskiitänyt' oikea jalka mahan alla ;-D Seisomaan nousua tuetta ja seisomista harjoittelee kovasti. Syö aikas siististi ihan ite esim semmoisen pienen jugurtin; purkki toisessa ja lusikka toisessa kädessä ;-) Äsken suostui istumaan potalle vaikkei sinne mitään tullutkaan. Käytiin tänään kaupungilla ja löytyi ne välikausikengät. Superfit on merkki ja pirskatin kalliit >60e mutta niinhän ne on lasten(kin) kunnolliset kengät. Mutta nyt meen tekeen vauvalelupussukan valmiiksi. :-)
 
Meikä meinaa vähän pudota teiän jutuista, ku ehin niin harvoin käväseen. Eli näyttäs siltä, et viikon välein:( Nytki just yx sijanen soitti mulle, et hän on sairaslomalla. Soitin yhelle toiselle tyypille, mut eipä tuo päässy sijaisen sijaisex. Joten taitaa olla ens viikolle kahex illax töitä:( Onnex ukko taitaa mennä aamuvuoroon. Tekeepä sillekki hyvää olla väliin Jennan kaa. Mulla on se onni, et ei sattunu kalenterissa oleen mitään palavereita ym. päiville, ni pystyn muuttaan työaikani illalle. Onni nää joustavat työajat. Mut niistä tsemppauksista, eli en sit tiiä ees mistä ootte Macaa tsempannu. Mut en kyl ehi nytkä lukeen koko viikon juttuja. Eli tsemppiä kaikille, mitä ikinä teillä onki meneillään. Tän sivun jutut lukasin, joten ONNEE hirmusesti Essille uusista taidoista. Ja kiva, ku Ida on niin ihana, niin ku Jennaki:)

Käytiin eilen systerin kaa shoppaileen oikein olan takaa. Sitä se teettää, ku eka tili on pussissa... Heti tuhoamaan. Ei oo mun tapasta, mut pakkosauma. Jenna sai toppahaalarin, kahet toppahanskat, toppakengät, lakin, sukat, housut ja bodyn. Sanoinki, et nyt sit pärjätäänki koko talvi. Heh heh, tais tulla luvattua vähän liikaa. Mut nyt on semmoset muskari- ym. paremmat vaatteet. Serkkupojalta kyllä piisaa arkikamaa. Itellekki löysin kolme halvempaa paitaa, housut, huivin ja Yön uusimman cd:n. Oon aikamoinen Yö-fani.

Mut nyt taas pitkästä aikaa kivien asetteluun pihalle, ku kelit taas hymyilee ja Jenna nukkuu...
 
Essi ja ylpeä äiti kiittävät! Me päästiin miehen kanssa piiitkästä aikaa yhdessä viihteelle eilen :) Ensin istuttiin iltaa naapurissa ja sitten mentiin kaksin ulos syömään ja vielä parille drinkille. Rentouttavaa ja kivaa ja Essikin saatiin hämättyä nukkumaan puoli kymmeneen. Nyt kun vielä saisi tuon miehen vähän peittoa heiluttelemaan, niin päivä olisi täydellinen ;)

Essin puhuminen on taas ottanut harppauksen eteenpäin, kun uudet sanat opitaan jo suoraan matkimalla. Siis kokeilee heti perään itse ja "maistelee" sanojen eroja: mummu, marja, malla jne. Essi myös syö pääosin itse. Välillä se tökkää lusikan äitin tai isin kouraan, jos on kovin vaikea saada paloja lusikkaan.

Löysin mieleisen toppahaalarin Essille ja nyt pitäisi päästä kauppaan. Minullakin on noita CD-tarpeita kertynyt, mutta niitä varten pitää mennä musiikkiliikkeeseen kaupunkiin, koska marketeista löytyy vain tuota listakamaa.

Nyt miehen kimppuun, hih.
 
Uuppista..

Ei mulla mitään, kunhan nostelen meitä ku oltiin tiputtu tokalle sivulle. Mimmi nukkui vaihteeksi kestossa (tsi pul-bambuhamppu-tasku ja pellavaa imuina) ja niinhän oli kosteus hiipinyt masun kohdasta bodyyn asti.. Täytynee tyytyä käyttään öisin kertiksiä.. :/
 
Paljon onnea Essille!!!

Miklulle on tullut taas jonkin sortin syömälakko. Hän siis pelleilee ja kiukuttelee ruokapöydässä, ei suostu itsekään syömään. Hän alkaa silmiään hieromaan ja painaa pään alas kun joku muu yrittää syöttää (samalla hymyilee). Mutta jos kädet ottaa pois, alkaa itku. Ja raivari tulee myös kun hänet nostaa pois ruokapöydästä. Vaan eipä kai tuo nälkään kuole, minä vaan olen niin tyystin kyllästynyt keksimään sirkustemppuja saadakseni hänet syömään :/

Täysin rahattomana käytiin Miklun kanssa kiertelemässä kaupassa tänään. Ja tarvittaisi vaikka mitä vaatetta Miklulle... Talvihanskat ja pipo, sitten ihan sisävaatetta. Tuntuu että poika on venynyt ihan hirveästi pienen ajan sisään, kahdet housutkin ovat yhtäkkiä jääneet lyhyiksi :O Ensi viikonloppuna on onneksi Miklun nimpparit, saadaan anopilta rahat talvihaalariin ja kenkiin :)
Säästötilille on varmaan pakko mennä kaivelemaan että saa vaatevarastot taas ajan tasalle...

 
Onpas mukamas ollut kiire ettei ole teitä kerennyt morjestamaan.

Lauantai oltiin lähes koko päivä shoppailemassa ja uskomatonta kuin kiltisti tuo meidän neiti istui sen ajan rattaissaan. Paremmin jaksoi kuin äitinsä :)

Sunnuntaina kävin koiran kanssa kisoissa ja persiilleen meni. Eipä ihme tämmöisellä treenauksella. Sen jälkeen sain siivousvimman ja juuri kun meinasin keretä ikkunoiden kimppuun niin tyttö heräs päikyiltä. Se siitä sitten. Touhusin siinä vielä omiani ja kun käännyin katsomaan tyttö seisoi koiran täysi vesikuppi kädessä ja katsoi minua suoraan silmiin pilke silmäskulmassa. Senhän tietää miten tämä tarina päättyy ;) No kaatoi siis koko satsin pitkin lattiaa ja sitä vettä oli paljon. Tyttö säikähti vähän itsekin ja hoki vaan vettä, vettä, vettä. Sanoin että äiti on nyt oikeesti äkäinen niin tyttö katsoi takas ja murisi. Tietää siis kun eläimet on vihaisia niin ne murisee. Sitten luuttusin lattiaa ja typy kannustaa vieressä taputtamalla ja höpöttelemällä. Sanoin että äitiä ei naurata nyt yhtään niin tuli viereen ja silitti päästä ja sanoi oi oi. Ei siis mitään risbektiä äitiä kohtaa =)

Mies on edelleen saikulla mutta päätettiin laittaa tyttö hoitoon jotta se joskus paranisi se käsi. Tenniskyynärpäälle ei tee hyvää tuommoinen lapsen hoito. Hyvillä mielillä se tyttö sinne jäi. Samantein lähti katsomaan titinallea siksi aikaa kun puuro valmistuu. Yhtään ei muistanut että äiti seisoo eteisessä eikä haikaillut perään. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jatkossakin tietty.

Onnea kävelijöille. Ketäs nyt on muita kuin Essi?? Hmmm... No eikös Mimmi ollut kans oppinut ainaski seisomaan. Äh, sori en mä muista.
 
Tere! Juu, Mimmi seisoo -nouseepa seisomaan myös mun sängyllä peiton päällä eli tasapainoa löytyy, puuttuu vaan se viimeinen hokaus laittaa töppöstä toisen eteen. Tuntuu muuten et Mimmille on tullu painoo, masu on tooosi pullea ja tyttö _painaa_ paljon, >12kg saletisti. Noh, jospa tuo siitä taas ohenee jahka 'saa jalat alleen' ;-D Mut nyt äkkiä lopetan ennenkuin mun aamuryysis alkaa..
 
Nyt loppuu veto! Työt ei tällä viikolla ole maistuneet sitten ol-len-kaan. Jasko onneksi vaihtuu nyt ja saa vähän muuta mietittävää. Tänään on myös yhden sijaisuuden viimeinen kerta ja saan viikot vähän rennommiksi.

Essi ei sitten ole perjantain jälkeen oikein uskaltautunut uusiin kävelykokeiluihin. Ruumiinrakenteessa on kuitenkin tapahtunut muutos. Vauvamaha häipyy, kun lapsi nousee pystyyn.

Mun pitää varmaan lähteä kohta hakemaan Essi kotiin. On ollut mummulla hoidossa, kun mummu niin kovasti halusi. Muttaku väsyttää vietävästi :/ Ja pitäis pyöräillä...
 
Hyvä Mimmi! Kohta sielläkin jo kävellään!

Itsekin tänään ihmettelin kuinka Miklu painaakin niin paljon :D Kauaa en enää jaksa häntä sylissä pitää, siitä onkin itkua seurannut. Sylivauva hän olisi edelleen, mutta minun voimani ovat ikävä kyllä rajalliset :)
Miklulla ei maha enää nykyään pömpötä muuten kuin jos se on aivan täynnä. Aika hoikka poika hän loppujen lopuksi on, mutta niin on pitkäkin.

Lähden torstaina Miklun kanssa reissuun, tuonne pääkaupunkiseudulle. Mennään moikkaamaan kummityttöä ja siskoa. Vasta viikko sitten he kävivät täällä :) Ei täällä kotonakaan jaksa koko aikaa kykkiä. Jäädään sinne yöksi, olisi vähän turhan rankka matka Miklulle istua yhteensä melkein neljä tuntia päivästä autossa. Kun ei hän autossa välttämättä enää edes nuku...

Huomenna tulen vielä varmaan kirjottelemaan! Aurinkoista päivänjatkoa :)
 
Ida nukkuu ja ite syön pikasesti(huomaatte varmaan miten pikasesti kun tässä kirjottelen ;) ). Sitte alan hommata yhtä esseetä alkuun. Sen loppu täytyy näkyä vasta kuukauden päästä, mut jos aion idan kanssa saaha sen valmiiksi, ni parempi alottaa ainaki ajoissa. Ku oon nyt yrittäny pyhittää Idan kanssaoloajan idalle ja sen uniajat eli joka päivä pari tuntia koulutehtäville(myös viikonloppusin). Saa nähä miten yrityksien käy lopulta. Mut puoliksi suunniteltu on puoliksi tehty :)))

Mies lähti pariksi päiväksi reissuun.tulee torstaina takasin. Ihan hyvä, et välillä meni..kun alko jo tää viiden viikon yhdessäolo ärsyttää. Siksi ehdotinkin, et lähtis vähän aiemmin. Nyt ajattelin tässä jossaa välissä, kun se on poissa käydä hankkiis sille vuosipäiväksi jotain lahjantynkää..toivottavasti se ei lue tätä, tai saa kyllä satikutia ;)

Mut lautanen on jo niin tyhjä, et täytyy alkaa kaivaa koulujuttuja esiin.
 
Nostan taas meidät kartalle.

Tyttö jäi taas hienosti hoitoon. Äiti jää vähän orpona aina ovensuuhun seisomaan. parempi kuiteskii näin :) Eilen niillä oli ollut tämän kaksi vuotiaan pojan kanssa konflikteja kun toinen oli tehnyt hienoja kakkuja ja tyttö oli mennyt ja särkenyt kaikki. Muutenkin leikit on erilaisia ja kinaa syntyy. Poika oli lyönyt lapiolla tinttiä mutta ei kait mitenkään kovin kovaa kun ei jälkiä näy. Toivottavasti tilanne tasoittuu.

Tulis jo Sinttu takas ja kertomaan meille herkkupaloja reissusta =) Voidaan tehdä virtuaalimatka kun ei muuten pääse ;)
 
Sintulle kiitos meilistä, mieltä lämmitti! <3 Ja tervetuloa takaisin Suomen syksyisiin maisemiin! Toivottavasti loma oli oikein onnistunut! :-D Kertomusta odotellessa.. ;-)
 
buongiorno, I'm back ;o)

jokos mun ja Nasun meiliyhteys taas takkuaa, kun laitoin tosiaan eilen lyhyen viestin.??.. taidan laittaa sen uudestaan, jospa nyt tulisi perille.

valokuvien koneelle siirtäminen ja matkakertomuksen kirjoittaminen jäävät tod.näk tuksun päikkäreiden aikaan tehtäviksi, ainakin poika roikkuu niin tiukasti nyt mun lahkeessa.... palaan siis asiaan myöhemmin tänään!

kiva olla taas kotona ja kiva päästä teidän kanssa turinoimaan!!!
 
Tervetuloa kotiin, Sinttu!

Mulla alkaa kaikesta huolimatta flunssa kolkutella :/ Sitä se eilinen väsymys varmaan tiesi. Nyt aivastuttaa ja kurkku tuntuu hankalalta. Essi on onneksi parantumassa. Tänään rokotustutkimuskäynnillä tarkastettiin korvat ja lääke oli purrut, vaikka korvissa vielä jotain näkyikin. Tutkimus meni paljon paremmin kuin viimeksi. Tietysti piti huutaa ja rimpuilla, mutta rauhoittuikin nopsaan. Käytiin myös pappaa tervehtimässä sairaalassa. Tuli eilen illalla Suomeen. Essi sippasi kotimatkalla autoon, enkä ehtinyt edes ruokaa antamaan. Meni siis ilman lounasta nukkumaan. Normaalisti meillä pidetään tiukasti ruokarytmistä kiinni. Hyi, äiti!

Alan nauttia vapaapäivästäni. Iltapäivällä on kyllä pankkireissu edessä.
 
Tervetuloa takaisin Sinttu!

Miklulla on nyt kolme poskihammasta, oikealta ylhäältä vielä puuttuu. Mutta nyt onkin yksi kulmahammas puheamassa hetkenä minä hyvänsä... Mahtaisiko näistä hammasjutuista johtua se että hänelle ei lämmin ruoka meinaa kelvata millään? Kaikki muu kyllä nyt menee mutta lämmintä ruokaa ei syö :/

Täytyy mennä vähän suunnittelemaan mitä huomiselle reissulle täytyy ottaa mukaan. Matkasänky tietty mutta sehän täytyy vielä tänään hakea Miklun kummitädiltä. Olen ihan poikki jo nyt...
 
laitoin teille s-postia. kertokaahan taas jos ei tuu perille.

tuukka on oppinut laittamaan yhden sormen pystyyn, kun häneltä kysyy että kuinka vanha tuukka on ;o) monesti joutuu eka näyttämään sormella itse, mutta toisinaan tuo toimii ilman apuakin..

tuukallakin taas tuo syöminen tökkii. tänään ei syönyt lämmintä ruokaa lainkaan, eikä iltapalaa. aamulla sentään meni vähän puuroa.

mun tarvii nyt alkaa selvimään puolukoita - ei kyllä yhtään huvittais...........

 
Vois kuvitella, että puhkeava hammas silleen tykyttää varsinkin, jos saa jotain lämmintä suuhunsa.

Sintulle suurkiitos postista! Luin tosi nopsaan läpi, mutta pitää vielä tavata uudestaan. Minulla on siis suuntana Rooma ja Napoli vajaan kuukauden päästä :) Mies saa pärjätä Essin kanssa kaksin kotona.

Käytiin "vähän" shoppailemassa. Essi sai Reiman talvihaalarin, sukkikset, tunikan, kypärälakin ja neljä kirjaa. Ja aamulla tosiaan mpr:n ja vesirokkorokotteen. Toivotaan nyt, ettei tällä kertaa nouse kuume. (Ja että minä selviäisin ilman tautia... poskiontelo kettuilee, nenä vuotaa solkenaan ja palelee.)

Pitää varmaan jättää BB tänään väliin ja suunnistaa nukkumaan, ettei olo enää pahene.

 
Kiitokset meileistä! Nauratti se haaksirikkokertomus, hihhih. ;-O Tuukkeli on kyllä söpö, ihan tulee Vaahteramäen Eemeli mieleen pellavapäästä! (ja ihan positiivisessa merkityksessä!) ;-D

Eilen taas yritin houkutella Mimmiä käveleen mutta siihen pariin töpsäytykseen se jää, rohkeus loppuu. Nukkui sentään osan yötä omassa sängyssään.. Heräsi toistamiseen klo5 ja meinasi vaan lähteä leikkimään mutta sain kaadettua neitin vielä sänkyyn -ihmettelenkin että mistäs nyt tuulee? Ja mitäs muuta.. Toivottavasti VP:n tauti lannistuis helpolla! (oon ite sairastanu lapsena paaaaljon nuita poskiontelotulehduksia ja on punkteerattu onteloita varmaan kymmeniä kertoja.. Onneksi nyt aikuisena se ei kauheasti vaivaa, en siis tule kovin kipeäksi vaikka onteloissa oiski tulehdus enkä tarvii kuuria niihin enää, menevät ohi itsestään -tai niin ainakin luulen) Hammastelijoille toivon myös nopeaa helpotusta!
 
Jennan serkkupoika oli alkanu vuorostaan viime yönä oksentamaan, joten en viitti viedä Jennaa vieläkä hoitoon. Täs ootellaan mun isän kotiutumista, jotta voin viedä Jennan vuorostaan sinne. On se onni, et näitä sukulaisia on täs ympärillä:) Jenna kylläki tuumaa koko ajan, että emmää, ku sanon sen menevän tutalle. Väittää mulle, että mummu ja vaunut. Eli mummulle pitäis päästä ja rattailla. Mut ei, nyt mennään tutalle ja piste. Kylläpä sinnekki tulee mummu, vaikkaki eri, iltapäivästä.

Lukasin tossa Sintun matkakertomuksen ja katottiin Jennan kans kuvat. Aikamoisen romaanin olitki ehtiny väsäämään. Mut nyt aletaan valmistautuun tutalle lähtöön...
 
mä meen tänään kaverin kanssa finnmatkojen tema-iltaan ;o)
vieraana on jaakko selin - se on mun mielestä pirteä tyyppi. kai siellä on jotain tarjoilua ja matkakeskustelua.. iskä jää tuksun kanssa iltaa viettämään.

huomenna mennään tuukan kanssa tutustumaan ryhmikseen ja maanantaina sit alkaa työt ja tuukka menee hoitoon useammaksi tunniksi. käytiin jo eilen vähän haistelemassa "työtuulia" samalla kun käytiin saunassa - hyvältä tuoksui. heh!

tuukka nukkuukin pitkiä unia. kukkui kyllä tuossa vajaa tunti sitten, mutta taisi sammahtaa uudelleen. on nyt nukkunut 2½ tuntia.

tuosta vaahteramäen eemeli-yhteydestä: mä sanoin miehelle lomalla, että on vaikea uskoa että tuukka on sen poika kun mies on niin tumma ja tuukka niiiiin vaalea pellavapää ;o)
 

Yhteistyössä