Syyskuun suloisuudet 2013 *Maaliskuussa*

Poks poks jo viikolle 15. :) Voi, miten musta tuntuu, että muilla juoksee viikot lujaa, ja
itsellä vasta 14+1.

Ihana lukea teidän kuulumisia, itse olen niin laiska kirjoittelemaan. Työt imee tällä hetkellä niin täysin mehut, että sitä mielellään vain lueskelee teidän kirjoituksia.

Ja täällä kanssa halutaan tietää sukupuoli rakenneultrassa, johon vielä hetki aikaa, 7.5. on aika varattuna.

Aurinkoista viikonloppua, ja ihanaa masun kasvatusta!

Plamsu75 + Pieni 14+1
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uudet odottajat! :flower:

Stina Ilmottelethan sitten tietosi, kun olet valmis tulemaan listalle. :) Mä yleisesti "julkistin" esikoisen raskauden rakenneultran jälkeen, mutta sitä ennen jo kerrottiin lähimmille sukulaisille ja ystäville. Riippuu aika paljon omasta kropasta, miten pystyy salailemaan. Toisilla pompsahtaa maha esiin hyvissä ajoin, toisilla taas sitä mahaa saa odotella pitkään.

Matkasuunnitelmia ulkomaille ei tässä vaiheessa enää ole. Ainoastaan joku risteily Tukholmaan voisi tulla kysymykseen. Veikkaan, että olen sen verran kipeä kesällä, ettei reissuilu voinnin puolesta tule kysymykseen.

serenade Joo, sitä valkkaria tulee vähän liiankin kanssa. En tykkää!

Synnytystä en ole sen ihmeellisemmin miettinyt. Toivon kovasti, että alakautta onnistuisi, koska jostain syystä pelkään sektiota (josta ei siis kokemusta).

ON Tämä viikko on tuntunut jotenkin erityisen pitkältä, huoh! Kovin väsynyt ja saamaton olo ollut. Tosin esikoinen on pitänyt huolen, ettei mamma vaan sohvalla makaa. Monta pitkää päivää vielä punktioon. Tää odottaminen on kaikkein raastavinta! Toivon kovasti mahan kasvamista, koska näytän nyt pelkästään lihavalta :) Ehkä jotain kasvua tullut tai ainakin turvotusta, kun toppahousut kiristää kovin.

Viikonloppu alkaa ihan kohta ja sitä myötä miehen loma! Huippua! Mukavaa viikonloppua! :)

Kirskis ja Namu 15+2
 
Valkkaria lorahtelee täälläkin, ja välillä se on ihan erilaista kuin ennen, öö sellaista venyvämpää ja sitkeää. Yök.

Synnytyksessä hirvittää vähän kaikki. Ekaa kun odotan niin ei tiedä mitä se on. Kaikkein eniten pelottaa sektioon joutuminen, ajatuskin noiden vatsanpeitteiden leikkaamisesta saa naaman valkoiseksi.. Alatiesynnytyksestä en saa mielestäni ajatusta, että mitä jos oonkin tuolta alakerrasta jotenkin "viallinen" eikä se onnistukaan! Jää jumiin tai vuodan kuiviin tai jotain sellaista. Hui. Järjellä yritän itseäni rauhoitella, ettei kannata murehtia asiaa johon ei voi kauheasti vaikuttaa. Ja onhan miljardit muutkin lapsia synnyttäneet, miksen siis minäkin. Mutta silti. Hrrr.

Tunteet menee vuoristorataa. Välillä tulee ihan hirmuisia onnellisuudenpuuskia, välillä taas "kyllästyttää" koko raskauden ajattelu. :D

Nyt onkin kuukausi ilman mitään neuvoloita ja toukokuussa meilläkin vasta rakenneultra, joten pitäis jotenkin saada aika kulumaan nopeammin. Ja toisaalta taas ei :)

susu_v 14+2
 
Kait tämä uusi tilanne vaan pistää mietityttämään?!

Mua muuten houkuttelis käydä tässä joskus rv 15+ tsekkaamassa näkyykö jo sukupuolet... Muita? ;)
Mulla on kaksosraskaus takana ja uskon että johtuu siitä kun kaksosraskus on kuitenki iha erillainen kokemus, kai sua on neuvottu jo että loppua kohti sulla on paljon noita kontrollikäyntejä ultralla? Me käytii puolenvälin jälkee parin viikon välein ja joka kerta saatii varmistus sukupuolille ;D Sillai ohimemmen suosittelen liittymään monikko-onnea foorumiin, lupaan että siellä osataan vastata jokaiseen kysymykseen liittyen tuplaodotukseen :)) Itse juttelin siellä koko monikkoraskauden ja pitkälle taaperoikään, sitten ajanpuutteen takia jäi mutta tietyt mammat ovat vieläkin kavereita facebookis ja vaihetaan kuulumisia :)

Täällä aamu alko taas silmät ristissä, esikoisellaki vapaa päivä ni herätys oliki jo 6.30. Sunnuntaiksi pitäis ruokalista laatia ku mun vanhemmat tulee lounaalle, jotain pääsiäisperus herkkuja täälä mietiskelen :p

Makia ja nelonen 13+6
 
Moikka!

Nyt munkin on pakko liityä mukaan, jos vain vielä mahtuu... Olen käynyt lukemassa kuulumisia jo tammikuusta lähtien. Tunnutte kaikki siis jo tosi tutuilta!

Olen 32-vuotias ja tuleva mussukka olisi meille kolmas. Kotona meillä on kaksi poikaa. Tällä hetkellä viikkoja on 13+4. LA 23.9.

En osaa värjätä tätä punaisella!!!
Mutta olisikohan se näin;

Aatoksia/32v./3.lapsi/23.9./TAYS

Terveisin
Aatoksia ja mussukka 13+4
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
esikoisen raskausaikan en osannu pelätä synnytystä nyt ku tiiän mitä se on nii tunnelmat on erit. mutta ensikertalaisille .avoimin mielin. ei kananta suunnitella koska se mene juuri omalla painollaan :) oma henkinen valmistatuminen auttaa paljon. hyvä pohtia jo nyt tarviiko käyvä pelkopolilla.

täällä on ihan kauhea tuuli! netti pätki ja puhelin verkottomanna aina välillä. jee! sain ommeltua ne mitä aijoinki joten :D
 
Heipss

susu_v no hyvä että jonkun muukin keskittyminen on nyt hankalampaa! Vaikka saisin luettua en kyllä muista juuriakaan. Vielä kun kesäloma tulee ja nää tentit tarttis saada pois!
Synnytys en oo vielä oikeastaan uskaltanu miettiä ja jännittää niin hurjasti! Mutta täytyy vaan pitää mieli avoimena.
Matkasuunnitelmia vanhempien ja siskon kanssa piti kesäkuussa lähteä Turkin lämpöön, itse epäilen ja äitikin huolestui :D Saas ny nähdä mutta ainaki heinäkuussa Tallinaa xD

VIIKONLOPPU. Tänään luennon jälkeen tulin kottii ja nukuin päiväunet :D Siinä nukuinkin sitte 1,5h. Tänään vaan olen kotona. Jotain hyvää ruokaa haluis tehdä :) Mieskin on taas jossain ja menee yövuoroo. Huomenna menen syömään vanhempien luokse ja taas tarviis selvitellä tätä parisuhdetta!
Nyt iski nälkä! :D

Gilda ja Mini 16+3
 
On ollu hiljasta oma kirjottelu :ashamed: jännitti viime viikot toi np-ultra niin paljon, ettei saanu aikaseks mitään.

Nyt on sekin takana ja kaikki hienosti. Yksi pieni viikkoja vastaava aktiivinen sikiö, jolla turvotusta 1,1mm. Toisesta alusta/pussista ei näkynyt enää mitään. Saatiin virallinen laskettuaikakin viimein. Seulontatulokset ylimääräisenä palveluna soitettiin iltapäivällä, eikä kohonnutta riskiä ole downiin eikä 18-tris. :heart:

Seuraava etappi rakenneultra, siellä saadaan vasta nuo aivot tutkittua mikä mua aina mietityttää historiasta johtuen.

Eli laskettuaika on 25.9.

Orchid ja Taotao 13+0 :heart:
 
Illan kähmään kerkesin lukea pari edellistä sivua :) jos nyt muistais mistä puhuttu...

pissavaivat kukas se nyt oli jolla kirvelyä... ? Mulla oli tokassa raskaudessa saman tyyppistä vaivaa. Tutkittiin ja tutkittiin ja joku perusteellisempi koe otettiin pissasta josta löyty joku tulehdus. Ei jaksa muistaa nimeä ku aikaa on jo 6 vuotta, mut ei löytyny tavan pissatestissä. Muistaakseni piti olla pitkään pissimättä ja juomatta? ennen koetta. Toivottavasti helpottaa, helvetillinen vaiva.

hajuherkkyys kun haistais jotain olis kiva, melkein koko ajan ollu nenä tukossa vaikka ei oo flunssaa.

kertomisesta tänään kerroin yhdelle kaverille kun sattu tulemaan laitoksella vastaan =) muuten tietää kaksi kaveria ja sisko. Lapsille kerrottiin kanssa tänään ja saa nähdä kuinka kauan se enää salaisuutena pysyy :whistle: Huomenna pitäs vanhemmille kertoa, mut katotaan nyt jos eivät ite hokaa saanko kerrottua... järkytys tulee olemaan heille kun tuota 3. jo kauhistelivat.

tavarat paljon kerkesin vauvatavaraa myydä kun ei meille pitänyt enää lapsia tulla, joten ostoksille pitää lähteä mutta vasta joskus myöhemmin. Kirppiksiltä nyt tarttuu aina jotain mukaan, et kesällä varmaan alkaa täydennys.

synnytys ei pelota, kaikki olleet hyvin erilaisia synnytyksiä niin annetaan mennä omalla painolla

sukupuoli tänään saatiin jo veikkaus sukupuolesta... ite en tiiä haluunko varmuutta mut mies haluaa tietää. Olis kiva jotenkin säilyttää salaisuus loppuun saakka. Tää on eka raskaus missä mulle ei vielä ainakaan ole tullu mitään oloa :rolleyes: neljä poikaa on tullu kannettua niin saa nähdä...

Jotain muisti sentäs... Jospa tästä aktivoituis kun sain tuon ultrahuolen pois harteilta :ashamed:

Viikonloppuja :wave:

Orchid ja Taotao edelleen 13+0
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Aivastus ja samalla lorahdus... ;) Nytkö se jo alkaa¿
En oo jaksanu kirjotella,mutta lukenu olen päivittäin :D

Eipä täällä mitään ihmeempää... Maha paisuu ja neuvola ois tiistaina, jospa sitten ne kauan odotetut SYDÄNÄÄNET kuunneltais!
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Matkasuunnitelmista: Me ollaan varattu kesäkuulle reissu Välimerelle jo aikoja sitten (en silloin edes tiennyt olevani raskaana). Nyt on alkanut vähän mietityttämään koko reissu,kun silloin olisi jo RV 29..Työkaveri on nyt niillä viikoilla ja on jo jättimäinen;). Lisäksi hänellä supistaa yms. joten en kyllä yhtään tiedä uskaltaako sitä lähteä?? Omaa tulevaa olotilaa ei tietty voi ennustaa kovin pitkälle,näkee sitten kesäkuussa:)

Moonan&Napura 16+1
 
moonan: Mä kyllä ajattelen niin, että jos raskaus on sujunut normaalisti, ei mikään estä lähtemästä reissuun noilla viikoilla. Paitsi jos itsestä tuntuu tosi raskaalta jonnekin lähteminen, asia on eri..mä olen tällainen reissaajatyyppi muutenkin, että matkustelu on minusta vain rentouttavaa :cool: Jotkut tietty stressaavat enemmän, joten jokainen kai tietää itsensä parhaiten. Sitä en ymmärrä, ettei "uskaltaisi" lähteä, mitä vaarallista niissä muissa maissa oikein on? Asuuhan sielläkin ihmisiä ja hyvin voivat :kieh:
 
mirka j arvaa olenko kade?? esikoisen ootusaikana ratsastin aktiivisesti 7kk asti. nyt ees muista koska viimeksi ollu hevosen selässä :(

nii muisti toimii omia uriaan, puolet unohtuu mitä piti tehä/sano yms :D aijotaa nselvittää sukupuoli jos vain pieni suostuu näyttään kumpi on. toivoma että saatas tietää. pojista selvis heti. mie toivon tyttöä ja siksi tunteet heittelee entä sonki poika mikä on hyvinki mahollista? sitte soimaan itteäni tyttö toiveesta. vaikka yhtärakakita oli kumpi tahansa. sukulaiset, tuttavat ja kaverit jankaa son sitte oltava tytttö, olen sanonu kaikille että meille tulee kolmas poika nii sitte ovat olleet, jaa no vielä yks sitte että saatta tytön? hmmm

tintta iita 17+4
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Törkeitä kommentteja tuollaiset "jaa no vielä yks että saatta tytön", herranjumala miten ihmiset on aivottomia! En kyllä kuuntelis sekuntiakaan tollasta. Mitä hemmetin väliä sillä sukupuolella varsinkaan tuttaville ja sukulaisille on? Lapsiahan tosiaan tilataan jostain katalogista mistä voi valita värin ja muut ominaisuudet.... mur.

susu_v 14+3
 
Tuosta matkailusta sellasta tuli mieleen, että miun mielestä (voin olla siis väärässäkin) lentoyhtiöillä on joku rv-raja minkä jälkeen eivät lennätä (taisi olla tosin joskus 35+ viikoilla). Lääkäriltä kuitenkin kannattaa sen hetkisen raskaudentilan määritys ja 'lentolupa' pyytää. Itse en lähtisi eteläisen Euroopan tai Aasian maihin matkalle raskaana ollessani. Siellä bakteerikannat ovat niin erilaiset omimme verrattuna. Toki siellä asuvat ihmiset niiden kanssa pärjäävät, mutta vastaavasti heille meidän bakteerikanta voi olla heidän elimistölleen shokki, jos tulevat lomailemaan tänne. Tosin olenkin yltiövarovainen tässä tilassa, koska nää tyypit jotka miussa asuu on jo niin hirmuisen rakkaita, etten halua vaarantaa mitään. Kaikkea voi tietysti sattua täällä pienessä koto-Suomessakin, mutta silti... Sitä paitsi mie viihdyn täällä mörrin perseessä keskellä ei-mitään :) Mie sain lapsena ja nuorena reissata ihan riittävästi, niin ei ole tarvetta juuri nyt lähteä ulkomaille.

Sama juttu on viinasten kanssa, olen juonut kiintiöni täyteen jo kauan ennen 30 ikävuotta, joten kenellekään ei ole tarvinnut selitellä juomattomuuttani nyt. Mies on muutenkin se sosiaalisempi yksilö meistä kahdesta. Tupakoinnin lopetin yli 7 vuotta sitten yli 10 vuoden sauhuttelun jälkeen, silloin kun alettiin hengailla tuon 'iskän' kanssa. Tsemppiä siis teille kaikille, jotka olette lopettaneet sauhuttelun!

Wiitahepo hippoineen 14+3
 
matkailusta senverra, että ite tykkään kyllä reissata ja jos on ns. normaaliraskaus, että kaikki on ok, niin reissuun vaan jos haluttaa :D Eipä se raskaus mikään este ole matkailulle. Bakteereiltaki välttyy ihan maalaisjärjellä. Ei se bakteerikanta kuitenkaan täällä euroopassa niin älyttömästi meijän suomalaisten bakteerikannasta eroa..
Me lähetään ensviikolla etelän lämpöön. Ihana vaan maata ja ottaa aurinkoa koko viikko! Siitä saa sitten tas voimaa ootella tulevaa kesää ;)

Kävin sairaalassa lääkärissä. Sain hormonipiikin. Nyt piikitellään sitte jokaviikko. Sen pitäs auttaa tuohon kohdunkaulan pitkänäpysymiseen. Onko kellään kokemusta? Tuleeko jotaki sivuoireita? Inhoan piikkejä :( Mutta siis positiivisia uutisia kuitenkin, että kaikki oli ok ja piikitellään nyt vaan, jos sillä välttyis osastollamakoilulta sitten... :)

Oma olo on niin hyvä! Tää raskaus on menny kyllä kivasti. Välillä tuntuu onko sitä edes raskaana, kun ei mitään eroa ole normitilaan :) Liikkeitä en oikeastaan vielä tunne. Jotakin "haamupotkuja". Mutta eskoisestakin meni lähelle puoltaväliä.

seinis ja beib 14+2
 
  • Tykkää
Reactions: susu_v
Tuo bakteerikantojen erilaisuus on vähän liioiteltu myytti. Nykyään ihmiset elävät muutenkin liian kliinisesti ja käyttävät jotain käsidesiä jatkuvasti, ei ihme että allergiat lisääntyy ja samantien kun kotoa lähtee sairastuu johonkin flunssaan tai vatsatautiin. Ihmisillä ei ole edes normaalia vastustuskykyä enää. Normaali hygienia ja järki riittää ulkomaillakin. Mutta toki jos sellaiset asiat stressaa niin parempi tietysti olla lähtemättä.

Suurin osa lentoyhtiöistä vaatii rv 28 lähtien todistuksen siitä, että raskaus on sujunut normaalisti. Sellaisen saa neuvolasta näppärästi. Rentouttavia reissuja kaikille jotka sellaista suunnittelevat! :)

Mäkään en tunne mitään liikkeitä vielä, iltaisin on niin kovat ilmavaivat etten erottaisi kyllä potkuja pierusta :D

susu_v 14+3
 
  • Tykkää
Reactions: Neminka
Yksin kotona ja koneellehan piti tulla käväsemään :D

uusille syyskuisille Tervetuloa mukaan :wave: kiva, kun tulee lisää porukkaa tähän iloiseen joukkoon :D

ihmisten kommentit osaa olla RAIVOSTUTTAVIA :kieh: mä oon niin kyllästynyt kuuntelemaan, kun joka suunnalta tulee kommentti "tulis nyt tyttö teille!" |O eihän siinä mitään, mutta ei vaan jaksais kuunnella tuollaisi juttuja joka välis, kun tää vauva on joko tyttö TAI poika! Meillä kolme poikaa niin tottahan kaikki hokee tuota tyttöä, hoki jo viime kerralla. Nytkun ite on tottunut ajatukseen, että on poikia, en edes osaa enään odottaa tyttöä. Mulle ei oo sukupuolella mitään väliä, terveys on ensisijainen juttu. Kieltämättä on kuitenkin alkanut mielenkiinto herätä ja ehkä kuitenkin vois rakenneultrassa kysyä, jos näkyis kumpi on :whistle: se on kyllä varma etten sano kellekkää ärsyttäville hokijoille yhtään mitään. Tekis mieli sanoa/laittaa viestiä sittenki kun on syntynyt, että VAUVA syntyi... jne. eikä mainita sanallakaan kumpi tuli :LOL:

matkustelu on kivaa ja lähtisin reissuun, jos olis rahaa. Mun osalta vaan ei tarvi miettiä uskallanko lähteä, kun me ei Suomen rajojen ulkopuolelle kuitenkaan lähdetä. Kesällä, jos joku reissu tehdään, niin varmaan ihan kotimaassa pysytään :)

synnytystä olen miettinyt ja jotenkin se aina tulee mieleen uudestaan :D oon hyvillä mielin enkä halua paljon etukäteen suunnitella. Edelliset synnytykset on menny nopeesti ja hyvin, joten kyllähän pelkään onko tää nyt se kerta, kun meneekin vaikean kaavan mukaan :ashamed: mut ei auta murehtia. Eniten pelkään, jos jotain häikkää tulee enkä voi synnyttää alakautta.....mua pelottaa leikkaus jostain syystä, ajatuskin siitä :ashamed:
Täytyy olla murehtimatta. Kaikki menee hyvin =)

Mulle on iskenyt kamala himo katsella netistä vaunuja ja pinnasänkyjä :heart: en vaan todellakaan uskalla vielä ostaa, mutta kiva vähän silmäillä millaiset vaunut ostain. Mulla oli pojilla emmaljungat ja ne oli hyvät/kestävät. Maksaa vaan niin älyttömästi, että ajattelin, jos nuukailis tällä kertaa ja ostais jotkut halvemman merkkiset. Vaikka toisaalta eihän sitä tiedä jääkö tää käyttäjä viimeiseksi :whistle: pitää aina ottaa se vara, että niitä tarvitaan vielä ;) me ollaan vaan annettu/myity kaikki vauvan jutut....kaikki pitää ostaa. Onneksi siskolta saan turvakaukalon. Ihanaa, kun kesällä voi alkaa sit kaikkia tosissaan ostelemaan ja katselemaan.
Malttamaton fiilis on :D

Delila 14+5 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
matkustamisesta Mä voin kertoa oman kokemuksen tälleen esimerkkinä miten hankalaa asioiden hoitaminen voi jossain olla. Kannattaa varautua todella kaikkeen.

1. Lähettiin Italiaan kun olin rv21 Hesassa kaikki ok. Paluumatkalla olikin hankaluuksia selittää Rooman lentokentällä, että raskausviikkoja vasta 21. Äitiyskortti ja lääkärin todistus oli varuiksi mukana, kummastakaan ei ollut mitään hyötyä. Ei oltu pakettimatkalla vaan Finskin lennolla, ei vaan sattunut olemaan siinä ekalla tiskillä suomalaista virkailijaa. Maha oli virkailijan mielestä niin iso, etten mitenkään voinut olla rv21 ja kun ne vielä kysyy raskauskuukaudet ja taitavat jotenkin täysiä kuukausia laskea tms. ihan sekasin se koko homma kuitenkin meni. Eivät todellakaan meinanneet päästää koneeseen. Onneks työvuoroon tuli suomalainen ja kaikki selvisi ja kerettiin koneeseen.

2. Oltiin pakettimatkalla Cyproksella kun olin rv23 ja jälleen sama ongelma. Lääkärintodistuksesta ja käännöksestä huolimatta eivät meinannu päästää koneeseen. Oli yölento ja kentällä oli tosi vähän henkilökuntaa. Edes suomalaisen oppaan vakuuttelut ei auttaneet vaan virkailija soitti paikalle pomonsa, joka oli samaa mieltä, että en pääse kotiin enää. Suomalaisen oppaan kanssa saatiin ne sitten soittamaan Suomeen ( en tiiä kenet ne keskellä yötä sai kiinni kentältä tai matkatoimistosta) ja kauheiden vakuuttelujen jälkeen pääsin koneeseen. Onneks oli lento 8,5tuntia myöhässä muuten olisin myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Oli muuten aika tuskasta odottaa sitä myöhässä olevaa lentoa kun yksikään paikka ei ollu siellä kentällä porttien luona auki. Ei ollu syötövää ei juotavaa.

Nämä siis sattuneet eri raskauksissa. Muuten matkustaminen raskaana on mukavan rentouttavaa =) kunhan ei valitse liian kuumaa kohdetta.
Matkavakuutushan ei välttämättä sitten korvaa kuluja jos joutuu raskauden takia käymään siellä lääkärissä. Ja kuulin myös, että matkan peruutusoikeus ei kata raskauden johdosta syntynyttä matkustuskieltoa. Näin kävi kaverille.

ihmisten kommentit meillä kun kanssa ennestään 3 poikaa niin kyllähän sitä saa kuulla " ajattele miten ihanaa jos tekin saisitte viimein tytön " en jaksa kiinnittää enempää huomiota. Ajattelin kanssa ilmottaa " vauva syntynyt" enkä muuta :D siinäpähän ihmettelevät ristiäisiin saakka kumpi on syntynyt :LOL:

ON En saanu tänään kerrottua vanhemmilleni :ashamed: ei vaan tullu sellasta hetkeä. Löysin sellaset vaatteet, jotka hyvin peitti masun ja kun eivät sitä itse huomanneet niin ei oikein parin tunnin istumisen jälkeen enää viittiny paukauttaa uutista ilmoille. Saas nähdä kuinka kauan onnistun tän pitämään salassa. Nyt tietää siis meiän perheen lisäks sisko ja sen mies sekä 4 kaveria ja varmaan niiden miehetkin.

Orchid ja Taotao 13+1
 
Hyvä huomio BeiBei ;) Hih, täytynee päivittää tilaa uudestaan kunhan mies tulee kotiin ;P

Ihana mun iskä! Kysy tänään kun oltiin niillä syömässä,että kuinkas pitkällä mä jo oon kun näkyy niin selvästi :')
Ja se on paljon mun hömelöltä isältä se.
Ihan kun tuntuis jotain möyrimistä, mut kyllä vielä haluisin varmuudeksi kuulla sydänääniä että tietäi masussa olevan elämää VARMASTI! Äh, taidan olla ikuinen pessimisti tän raskauden suhteen...

Matkustelusta Me ei kyllä mennä minnekään pitkälle kun on noi hevoset ja koirat. Korkeintaan mökille pariksi yöksi. Ja muutenkin kun kesä on niin ihanaa aikaa täällä maalla olla :)

Mirka J. & AkuElma 16+2
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Kävin edellisessä raskaudessa Turkissa raskausviikolla 26. Vähän meinas verenpaineet nousta kun eivät meinanneet päästää koneeseen. No haiskahti pahasti rahastukselta, kun halusivat lääkärin palkkion käteisellä ja sen jälkeen päästivät lennolle.

Ajattelin kuitenkin myös tässä raskaudessa lähteä ulkomaille :) Eli ehkä se avoin asenne auttaa oli tilanne mikä tahansa...

Aatoksia + mussukka 13+6
 

Yhteistyössä