Tervehdys! Vaihdoin nimimerkkiä, kun Keeping up appearances on vähän hankala tänne. En tiedä näkyykö uusi vielä vai vasta seuraavassa viestissä.
Katsotaas, mitä muistan kommentoida teidän miettimiin juttuihin.
Ovistesteistä. Mä tein niitä jokusen, kun esikoista yritettiin. Sen huomasin, että testeissä on tosi paljon eroja. Mä opin luottamaan vain Clearbluen ovistesteihin. Se on siitäkin hyvä, että se näyttää suoraan, onko LH noussut tarpeeksi vai ei. Ei tarvitse vertailla viivojen vahvuuksia siis. Onhan ne tosin aika tyyriitä ne Clearbluen testit, se miinuksena. Nyt en aio heti alkaa edes tikuttaa ovista... Katsotaan kauanko kestää ennen kuin "sorrun"...
Olitte myös tunnepuolesta kirjoitelleet viime aikoina. Täytyy sanoa, että katkeruus ja kateus tuli tutuiksi esikoisen yritysaikoihin. (Meillä siis lapsettomuustausta, esikoista yritettiin kolme vuotta ja sai lopulta alkunsa ivf:llä.) Ja olin katkera omasta kohtalostani ja kateellinen niille, jotka tulivat helposti raskaaksi (tai lopulta ylipäänsä niille, jotka tulivat raskaaksi). Surin itsekseni ja miehen kanssa, vaikka muille näytin aina vain iloista naamaa. Voin siis hyvin samaistua tunteisiinne. Mulle vaan se pahin pelko oli se, että jään kokonaan lapsettomaksi. Nyt kun meillä on meidän ihana esikoispoika, niin mulle ei ainakaan vielä ole tullut samanlaisia tunteita kuin silloin. Jotenkin mä luulen, että niitä ei tulekaan, vaikka koskaan ei kannattaisi etukäteen arvella, miten tulee tuntemaan. Meillä on pari alkiota vielä pakkasessa ja jos luomuilut ei auta niin kyllä me ne käydään vielä koittamassa, mutta tuskin lähdetään enää ivf:ään. Eletään sitten kolmestaan. Mutta ymmärrän täysin sen, että toisen lapsen kaipuu voi olla yhtä suuri tai suurempi kuin ensimmäisen.
KS09: kyllä minäkin olen jotain pientä häivähdystä näkevinäni. Toivotaan, että se siitä vahvistuu...
Titinä