Iltaa tännekin!
Eilen oli neuvola pitkästä aikaa.
Painoa on nyt tullut raskauden aikana vajaat 3 kiloa. Alun pahoinvointi ja painon putoaminen näkyy vieläkin.
Verenpaine oli 115/65. Aika normaali mulle.
Hemppa 94. Eli rautakuuri, ei ihme jos on vähän väsy.
Sydänäänet ja kaikki muukin ihan ok.
Liikunnasta oli puhetta. Ennen raskautta kävin ihan säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa jossain ohjatuilla tunneilla. Se sitten jäi kun oli ensin kauhean paha olo ja nyt en ole uskaltanut supisteluiden takia mennä. Äitiysjoogaan olen kovasti ollut menossa, mutta se on kuitenkin jäänyt. Jos sitten ensi viikolla uskaltautuisi. Arkiliikuntaa tulee normaalisti ihan reilusti kun tykkään kävellä ja pyöräillä ja puutarhan hoito on suosikkiharrastuksia. Vaan eipä ole tullut liikuttua viime aikoina, heti kun tekee jotain raskaampaa/kävelee kovempaa alkaa supistella siihen malliin että sohva on kovin houkutteleva vaihtoehto. Mutta ehtii sitä sitten liikkua taas vaunujen kanssa.
ärrierille osanotto anopin käytöksestä. Tarvitseeko kaikkea tosiaan sanoa ääneen? Ja onnittelut tyttölupauksesta!
Sabinelle parempaa mieltä. Toivottavasti vauva pian kääntyy toiseen asentoon ja liikkeet alkavat tuntua paremmin. Täällä ainakin välillä on selvästi hiljaisempaa, taitaa potkia edessä olevaa istukkaa silloin.
Iines79 onpa sulla huono tuuri noiden ultrausten kanssa! Kyllä siellä silti luulisi kaiken olevan kunnossa jos lääkäri kerran niin sanoi. Mutta jos se sinua kovin stressaa, niin ehkä sitä 4D:tä kannattaisi harkita? Menee sitä rahaa hullumpaankin kuin omaan mielenrauhaan. Paranemista itsellesi ja pojalle!
Metsälauha + Pyry tasan 22 vkoa