Helmimasut 2009 ~Syyskuussa~

pur
Tatuka: Voi ei, kyllä varmaan ottaa pannuun. Onneks oot jo löytäny vähä lohdutusta ittelles. Ei muuta kun lujasti kärsivällisyyttä sulle.

Mulla toistaiseksi parempi päivä ku eilen. Joku kirjotteli liikeistä ja tuli mileen et mulla tuntu sitöä kuuluisaa lepatusta viime viikolla. Tällä viikolla en oo huomannu mitään. Maha kuitenkin kasvaa kun on välillä niiiiin kireellä alhaalta ja paidoista huomaa kyllä et nyt kyllä venyy massu melkosta vauhtia. Aamulla kun vetäsee paidan niskaan niin illalla se jo on kikkana

:LOL: ainakin melkeen. Se on mun varmistus että jotain siellä varmasti tapahtuu. Mullakin neuvolassa sanno että istukka on tossa edessä ainakin vielä, voi kuulemma vielä muuttaa paikkaa. Meillä on miehen kanssa käyny sellanen flaksi et meidän neuvolaan on lahjoitettu joku vanhanaikainen ultralaite että kuvi voi käydä kattomassa vaikka joka päivä. Mua kyllä enempi kiinnostaa noi sydän äänet kun olen jostain lukenut, että ultraaminen saataisi jotenki häiritä lasta. Jostain syystä en oo siitä neuvolassa kehdannu sanoa ja tietysti erityisesti miehelle se on ihan erityinen mahis saada lapsesta konkreettinen asia. En kuitenkaan oo pyytäny ylimääräisiä kertoja kun kerran, sillonkin pyysin nimen omaan sydän äänet mut kuvan se otti silti. Hieno juttuhan se silleen on. :)
 
:wave:

Eilen olin taas tunnin kävelyllä ja joka kävelyreissun jälkeen mul on alapään luut? tai jotain ihan törkeen kipeet. Seuraava päivä täyty kulkee haarat levällää ku sattuu. Tunne on iha sellane ku viimesillää ku vauva painaa ittees alas. Onks kellää tollasii vaivoi?
Haluisin ees pari kertaa viikos käydä kävelyl mut melko kivuliast.

Ultranki o viäl yli iikko ja nyt on alkanu hiuka mietityttää kans et toivottavast kaik on ok ja osat tallel.

Ainaki se potkii kovin päivittäin :heart:

18+6
 
JeJa mulla ihan samat tuntemukset jo about viikko sitten :wave: Alkoi jo lenkillä hieman tuntua ja illalla oli jo aikast kipee! Niitä liitoskipuja varmaan... lohdutukseks voin kertoa, ett mun siskolla ne alkoi kans jo alussa, kesti koko raskauden ja vielä ½vuotta synnytyksestä :LOL: No ei kyllä kiva...lenkkeillä pitäis ett kilot pysyis kurissa mutta tekee kipeää...

Ja purkausta: mulle on jo "löytynyt" sijainen eikä kiva yhtään!! :kieh: Mur!!!! Onko muille jo sijaista päätetty???? Siis mun mielestä tää on VÄHÄN aikaista ja vielä otettiin sellainen tyyppi minkä kanssa ei kemiat oikein natsaa...ja mahdollista, että äitiyslomani jälkeen se vielä jää mun lähimmäksi kolleegaksi!! Siis mä oon NIIN vihainen ja pettynyt! Yritin sanoa, että etsitään vielä muita vaihtoehtoja mutta ei mua kuunneltu :kieh: Törkeää, mä oon NIIN vihainen. Mietin jo, että etsin äippäloman aikana toisen työpaikan... Damn.

T:pahantuulinen UÄ 17+5
 
Moi mammat,

meillä on huomenna se rakenneultra ja arvaatte varmaan, että jännittää!!! Miljoonaan kertaan oon miettiny millä sinne menen (autolla/julkisilla), tutkinut aikatauluja, kerrannut reittiä, panikoinut parkkipaikan löytämisestä. Miettinyt, että kauanko menee ja mitä sieltä löytyy :eek: On tää vaan kamalaa =) En oikein malta keskittyä mihinkään, sählään vain sitä sun tätä. Siivouspäiväkin olis ja aina vähän väliä täytyy käydä täällä lueskelemassa kommentteja tai muuten vain surffailla ympäriinsä - muka selkää lepuuttamassa :p No, joo-o. Mitähän tää on sit huomisaamuna, aika kun on vasta 10.30 :whistle: Kutoisko vaikka? Voi olla, että joudun vain purkamaan, joten ehkä on parasta tehdä jotain aivotonta: kattoo telkkarin "interaktiivisia" peliohjelmia vai ;)

Nyt täytyy mennä iltapalaa laittamaan ja lösähtää sit sinne telkkarin ääreen turruttamaan aivosoluja. Ciao,

nimiko 19+0
 
Ihan puhki edelleen ja mikään ei huvita. Ihan viimeisenä työt, on jotenkin niin vastenmieleistä kaikki että ihan tiukkaa tekee päästä sängystä aamuisin ylös. Lisäksi väsy väsy ja väsy. JOhan nyt kun viimeviikolla kehuin että "kenties raskausajan energisin viikko" :p Heti tuli kosto!

No silti pesin tänään ikkunat ( en tosin välejä) ja raahauduin puolen tunnin lenkille. Viikonloppu vietetään miehen kanssa eri paikoissa, joten tänään olis ollu kiva hoitaa 'parisuhdevelvollisuudet', mutta ei taida jaksaa enää..

Mä meen nukkuu tästä valittamasta...vali, vali, vali, vali....

Väsähtänyt ja tympiintynyt HM ja Nöksy 21+0
 
pur
HUomenta kaikille!

Ihan oli pakko tulla tänne jakamaan. Viimeyönä heräsin alavatsan ihan järkyttävään kipuun, kaikesta päättäen se oli supistus. Kesti noin 20 pitkää sekuntia. Vain yhden kerran sain sanottua ai! ja puritin tuskissani miestäni. Sitten se loppui ja kaikki tuntu heti olevan ihan hyvin. Onneksi olen täällä käynyt lukemassa teidän juttuja, muuten olisin voinut säikähtää pahan kerran. Sen verran jäin miettimään, et onko muilla ollu kovia supistuksia vielä tässä vaiheessa? Ensimmäisen kerran mulle sen myötä tuli konkreettisesti synnytyasiat mieleen.

haavemamma73 sympatiani kovasti puolellas tosta väsymyksestä. Tiedän, että se on jotenki tosi raskasta olla kokoajan väsyny. Toivotaan, että se menee ohi pian. Mulla se kesti kolme viikko ja nyt alkaa helpottaa.

Pur ja pikkanen 18+5
 
Heipsan piiiitkästä aikaa!

En oo yhtään ehtiny tän kuun juttuja lukemaan, reissussa oltu paljon. Bulgarian reissu meni hyvin, en toivottavasti saanu listeriaa, toksoa tai mitää muutakaan :D Vähän kyllä ollu flunssanen olo tässä viime aikoina..

Rakenne ultrassa käytiin viime perjantaina. Kaikki oli hyvin :) Vähän oli jäljessä viikoista kasvu, mut ei kuulemma mitään huolenaihetta. Painoarvio oli muistaakseni 356g. Oon ollu ihan alusta asti siitä varma että meille tulee toinen prinsessa, raskaudet on menny niiiiiin saman kaavan mukaan. Ainoot erot oon huomannu nyt kun oon asiaa miettiny, niin edellisessä raskaudessa oli koko ajan tosi hyvässä kunnossa iho, nyt ei! Ja nyt on koko ajan hirvee makean himo, viimeks ei mitenkään erityisesti. Mutta mutta, tuo vanhempi ja kokeneen oloinen mukava kätilö sanoi että jos arvata pitäis, hän veikkais että masussa matkustaapi poika! Varmaks ei osannu sanoa, että onko kuitenkin napanuora siel jalkojen välissä, mut joka kulmasta katottuna jotain siel selkeesti oli. Meni jotenki mun ajatukset sekasin, mun päässä poika ei ollu ollu edes vaihtoehtona! :eek: Siis aivan ihanaahan se olis saada pikkunen rinssi, mut jotenki en ollu osannu edes ajatella asiaa... Nyt taas huomaan ajattelevani pikkusta vaan poikana, vaikka ei se edes varmaa ole! :kieh: No samapa tuo kumpi se on, sekotti vaan äipän pään jo nyt :LOL:
Nyt kun ollaan jo 22.viikolla ja oon ultrassa nähny että kaikki pitäs olla hyvin, nyt vasta oon jotenki tajunnu et meille tosiaan on vauva tulossa. Oon alkanu ajattelee tuplavaunuja, kaikkia ihania vaatteita yms. Ei malttais kaupas kulkee vauvanvaatteiden ohi ostamatta mitään... vielä en oo kuitenkaan ostanu kun yhet sukkahousut ja kypärämyssyn. :)

Meijän pikkunen on pari päivää pitäny hirmusta showta masussa. Tuntuu ettei se ehdi nukkua ollenkaan, mahanahka vaan heiluu :D

Nyt lähettävä vaihtaa neidin vaippa, vähän tuntuu löyhkäävän :x

Ihanaa syksyä kaikille ja voikaahan mammat hyvin!!

Bianca ja pikkuinen 21+6
 
Glow
tatuka No uskon että ärsyttää. Se, et kauan odotettu ultra onki nyt vielä kauempana ja että väitetään et on soitetutu ja ilmotettu kun niin ei ole tehty |O mulla palais käpy tollasesta todellakin.
:hug:

Mua meinaa alkaa ärsyttää, kun ne esikoisen synttärit nyt vietetään huomenna ja yks sun toinen onki nyt täl viikol ja tänää viimeset ilmottelees että "me ei päästäkää lauantaina nii voidaaks tulla toiste". Ei siinä mitään...mut ketuttaa se et venyy monelle päivälle! Ihan kun mä viittisin harva se ilta olla tarjoiluja järkkäilemässä.
Ja "kiva" selittää lapselle joka on jotain tiettyä vierasta eli sukulaista odotellu kylääntu, että ei se nyt tulekaan kun sille tuli muuta. Ja kun se muuta on tyyliin "mä en varmaa jaksa niin aikasin herätä et tulisin..." tai että "ku mä lähdenki xxx:een".
Sitäpaitsi seuraavat 2 viikkoa on aikomus olla töissä jos vaan vointini on hyvä. Että ei tänne sit tulla tosta vaan kylään. Ja kahden viikon päästä ollaan kaukana suomesta B) ihanaa..
Kiitos, helpotti :ashamed:

Mä heräsin taas tänäaamuna ihan kamalaan kipuun vatsassa. Mieski heräs kun multa pääs ihan ääneen kauhee "ai, ai, ai" Mies pelästy et mikä nyt?! No joo, en tiedä mikä nyt.
Liekö niitä "normaaleita kasvu kipuja". Tai jotain... Onneksi lapsukainen sen jälkeen mahassa heilui, helpotti jotenkin mun mieltä.

Veto on ihan pois. Sen että kaupassa käytiin aamulla ja tunti oltiin ulkona. Mä oon ihan päikkäreitä vaille. Mut siivoilla vähän piti ja kohta tehdä kakku. Sentään osa porukkaa huomenna tulee!
 
Rakenneultrta takana ja kaikki oli siellä hyvin. Tyttö on myös meille näillä näkymin tulossa. :) olen niin onnellinen :heart:
Mulla oli kohdunvaltimoissa oli jotain häikkää vähän ja lääkäri sanoi että normaalin rajoilla kuitenkin mennään, eli huolestue ei tarvii.

sit veritulppa asiaa... eli viikolla 28 on kontrolli ja silloin aloitetaan pistoshoito. (tai jos perinnöllisyys on homo- tai heterogeenistä niin jommassa kummassa tapauksesessa aloitetaan jo aikaisemmin...eli siis jos olen perinyt sen molemmilta vanhemmiltani niin täytyy aikaistaa pistoksien aloittamista.)

Mutta tässä nämä minun uutiseni tällä kertaa :) hyvät viikonloput!

Jospi ja nykyisin Papuliina 19+6 (huomenna puolessa välissä) :heart:
 
Terveiset rakenneultrasta. Viikkojaan vastaava vauva siellä tuntui tyytyväisenä köllivän. Taitavasti väisteli ultraajaa, mutta kaikki tarpeellinen löydettiin ja saatiin mitatuksi. Mittoja kätilö ei sen kummemmin siinä meille luetellut, sanoi vain kaiken olevan kohdallaan. Mikäs se nyt olikaan tuo B-mitta, päälakiko? No siihen on äitiyskorttiin kuitenkin merkattu 44,4 mm. Kun sintti oli nt-ultrassa ollut kuukautisista laskettuna kaksi päivää pienempi, niin nyt palattiin taas samalle laskukaavalle eli viikkoja on nyt kasassa 19+3. Laskettu aika ei muuttunut kuitenkaan, onhan toi nyt sen verran pieni ero. Istukka oli tosiaan kohdun etuseinässä, mutta eiköhän ne liikkeet sieltä pikku hiljaa vahvistu ja terävöidy.

Huomenna ajattelin lähteä isommalle kirpparille katsastamaan vaate- ym. tarviketarjontaa. Talvihaalari pitäisi ainakin löytää, kun kaupoista on haluamani haalari myyty loppuun. Ei todellakaan houkuta ostaa tuollaiselle paikallaan pysyvälle toukalle mitään sadan euron Reimahaalaria. Olettekos muut jo katsastaneet/ostaneet talviasuja pikkuisille? Mihin olette päätyneet?

Ei muuta kuin mukavaa viikonloppua. Toivottavasti olisi hyvät ulkoilusäät,

nimiko 19+3
 
Nimiko mä ostin ekaksi talveksi papuselle semmoisen makuupussimallisen talvihaalarin (vaikka sen käyttö jääkin lyhytaiakaiseksi). Tykästyin siihen kaikin puolin, varsinkin, kun sen saa hyvin kiinni kaukaloon ja siinä on kaks vetoketjua, et saa avattua vauvaa herättämättä. :) Maksoi 25 erkkiä. Jotkut pitää kalliina, minä rahanarvoisena. :D

T. Kärppä ja papunen 17+6 (rakenneultra meillä vasta 19+6)
 
Mae
Pur Mä heräsin kanssa yhtenä aamuna siihen, että maha oli aivan kivikova ja koski niin pirusti.

Lorelai Meillä käy synttäreiden kanssa AINA noin. Nyt elokuussa ilmoitin päivän milloin saa tulla ja jos joku ei päässyt, ei tarvinut muulloin tulla. Ärsyttää se, että pitäisi olla joka päivä jotain laittamassa ja järjestämässä.

Nyt on pakko purkaa taas mun hieman pieniä ongelmia, mutta ongelmia ne on nekin, eikö joo?! :whistle:
Mua niin ärsyttää kun kaikki kauhistelee mun mahan kokoa. Ok, se on aika iso (sf oli 17, esikoisesta on ollu saman verran vasta rv23 ) , mutta minkäs mä sille teen. En mä oikeen tota mahaakaan saa poistettua tosta. Pitäis vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta kun mä oon nyt jo 10vk tota kuunnellu ja vielä olis 20 edessä, niin alkaa jo kohta korvista tulemaan lauseet "koska sulla on la?", "Ai vasta sitten, KAUHEEEEEN iso oot jo nyt!!!!", "Varmaan ratkeat ennen ku synnytät" |O :kieh:

Ja toinen... Lähdin äsken tuulettamaan päätäni, kun on vähän hermot kireänä (meidän 3v. on uhmakas ja samaan aikaan niin takertuva.....), lenkille. Olin oikein innoissani ja tuntui hyvältä, kunnes tuli 5min täyteen ja alkoi supistamaan ja vihlomaan nivusiin niin pirusti. Että se sitten siitä mukavuudesta. Taitaa lenkkeilyt olla lenkkeilty vähältä ajalta :kieh:

Semmoiset on perjantaifiilikset, toivottavasti muilla on vähän paremmat ;)

Mae 18+2
 
tatuka jo on käyny hama sille jonka piti ilmottaa! varmasti harmittaa ihan mielettömästi :kieh:

biancalle onnea mahdollisesta POIKALUPAUKSESTA ja jospille TYTTÖLUPAUKSESTA!
Sekä hmm..ketkäs muut olikaan ultrassa käyneet :ashamed: onnea kovasti hyvistä uutisista kuitenkin!! :flower: :flower: :flower:

mae mä olen kans saanu paljon kommentia mahan koosta. itsekin ihmetellyt välillä, mutta ohan se nyt hieno ja ihana ja oon niin ilonen et se on noinkin iso jo :D :heart:

maanantaina olis neuvola. ekaa kertaa elämässäni mua jänskää nousta vaakalle...
:p sanoo hän pizza nenän eessä..........

talvihaalarista pojalla oli viimetalvena perus lassien puku ja hyvä oli,ei myöskään hirveen hintanen.semmosta metsästän nytkin. Mytylle pitää joku käydä hakemassa tässä jossain vaiheessa myös, mut jos nyt eka tälle jo olemassa olevalle :D tai no kyllä mun mukaan tarttu tänään pinkki fleece haalari...........

mukavaa viikonloppua kaikille,toivotteleepi
labello ja mytty 20+5
 
heippa.
Onko kellään tullu koskaan vastaan , tai itselläään raskausaikana erikoista ihottumaa?
Mulla on käsissä ollut vuosia ns. kosketusihottumaa, joka ei tykkää mm. käsien pesusta sun pesuainesta ja muusta. Sitä ei ole ollut kahteen vuoteen, kunnes viime yönä oikea käsi alkoi kutista, ja nyt siinä on jo kämmenessä ja sormissa vesikelloja. Tästä nyt en ole niinkään huolestunut, kun sitä on ollut ennekin, mutta nyt mulla on näppylöitä jaloissa ja joka puolella kehoa. Ihan kaameesti kutittaa joka puolelta. Pieniä punasia näppyjä tai sellasia rykelmiä ne on. En tiijä pitäiskö kävästä huomenna ihan päivystyksessä, vai nauraako ne mut ulos sieltä. Ei siinä muuta, mut ei kai tää ole mitään rokkoo!??
Lisäksi mulla on sormenpäät ylituntoiset (heh mikä sana=), eli ihan kun sormenpäät olis täynnä haavoja, ja ne on aika turpeet. Mitäs tää sit on? Lekureita paikalla???
No ehkä tää on jotain verenkiertojuttuja, otapa selvää. Neuvola on vasta ke, ja kyllä meinasin vaan sinne asti odotella. Mitäpä mieltä ootte?
Sitten vielä tiedoksi..Liitoskipuja on todellakin.
Ja tuntuu et alapää roikkuu 10cm alempana, kuin ennen, se on niin turpee että luulis et olen synnyttämään menossa, onkos muillakin? Onhan?

jaana ja Aino rv 21+2
 
anteeksi kun minusta ei ole taas vähään aikaan kuulunu mitään, mutta kun meillä viikko alkanu niin kauheen hyvin.. tekstiä oli tullut muutama sivu, millään en nyt voi tässä koneella kipujen takia istua ja lukea kaikkia, mutta koitin kumminkin jotain..

meän viikonlopusta ja viikosta.. joka on todella hyvin alkanu :(

itellä alkanu pääkipu jo parisen viikkoa sitten, ei helpottanut lääkekuurikaan, väsyttää ihan kauheena, mahaa ja selkää särkee, eikä tee mieli yhtään ruokaa, i oo moneen päivään tehnyt..

lauantaina
---aamusta lähdettiin kaverin häihin rovaniemelle, jätettiin tytti mun äidille ja mentiin laurin kaa kahdestaan
---käytiin moikkaamassa häiden jälkeen laurin isäntää, kun on rollossa töissä ja oli mökillä niin vietiin sille ja sen työkaverille lottoa
---sit äiskän luo ja nukkumaan, tytin kaa meni parituntia yhden kitinän ja kätinän kanssa, ennen kuin nukahti loppujen lopuksi, ja kellohan olikin silloin jo puoli kakstoista

sunnuntai
---syötiin aamupalat ja lämmin ruoka lähdettiin ajamaan takaisin tornioon päin
---käytiin laurin isäntää ja sen työkaveri moikkaamassa keskellä kaupunkia ku ne oli töissä
---tultiin kotiin, syöpästiin, käytii hakee mulle ja laurille kebabrullat, ja tytti sai ranskalaisia (vaikka mulla ei itellä todellakaan ollut nälkä)
---mentiin vielä sitten käymään laurin siskon luona mutka, ku sillä mies iltavuorossa ja sillä meinas mennä omien tyttöjen kanssa hermot
---siellä syötiin (lauri ja tytti siis söi) iltapalaksi lappapuuroa
---sit kotiin ja nukkumaan ajoissa

maanantai
---lauri lähti seitsemäksi töihin ja me tytin kaa herättiin puoli kahdeksan maissa
---lauri soittaa kymmenen maissa, että hän tulee pois töistä keskenkaiken, ku hän oli saanut tieton että hänen isänsä oli keskenkaiken kaatunut työmaalla ja kiidätetty teholle keskussairaalaan, oli sydän infarkti
---syöpästiin kotona lämmin ruoka ja mentiin laurin siskon luo, kun laurikin meni sinne
---oli tarkoitus laurilla ja hänen siskollaan mennä kattoo isäntää, mutta ei ollut mitään järkeä kun satu sinne sairaalaan soitti, ja sitä pidetään nukutuksessa huomiseen (tiistaihin) puoleen päivään asti, joten mennään sinne varmaan sitten huomenna (tiistaina) käymään
---no sitten siihen samaan syssyyn laurin kaveri soitti, että hän oli viikonlopun ollut sairaalassa kun ei saanut happea, oli keuhkokuume, mutta oli onneksi päässyt pois
---sit kotiin, ja mieli tietenkin maassa

tiistai
---lauri ei mennyt töihin
---yhdeksän aikaan otettiin laurin veli kyytiin, sit satun luo, sieltä satu kyytiin ja rovaniemelle
---minä ja tytti mentiin mun äiskälle, ensin kun muut oli mennyt sairaalaan
---yhden maissa hain heidät pois sieltä, ei sitä ollu vielä herätetty, kun alettiin vasta 19.00 tänään (tiistaina) nostamaan ruumiinlämpöä (tällä hetkellä pidetty siellä 33 asteessa ja nukutuslääkkeet ja kipulääkkeet menny), nostetaan tunnissa 0.5astetta, ja sitten kun on se normaali lämpö niin unilääkettä ja muita kipulääkkeitä vähentään (eli mahdolliseasti huomenna (keskiviikkona) aamulla herää)
---lähdettiin ajamaan kotiin siinä kolmen maissa
---käytiin satun luo mentäessä satun ja näiden tädin luona ja hänellekin kerrottiin tilanne, sitten mentiin vähäksi aikaa satun luo
---seitsemän maissa lähdettiin sieltä käytiin kaupassa ja sitten laurin veli kotiin ja me laurin ja tytin kanssa kotiin
---kaikilla oli mieli vähä herkässä. tytti kiukutteli, laurilla paha olo, mulla paha olo, samasta ja eristä syystä, itellä menee heikosti ja vielä kaikki muu tähä päälle. omilla huolilla en kehtaa lauriakin vielä vaivata ku sillä on muutenkin rankkaa
---mentiin nukkuu

keskiviikko
---lauri lähti töihin
---satu aiko tänää soittaa teholle, että miten isän voi
---oottelen laurilta nyt soittoo tai sitten oottelen että se tulee kotiin
---tytin kaa menee välillä järki.. kiukuttelee ja pelleilee koko ajan
---itellä todella heikko-olo henkisesti ja fyysisesti

torstai:
---tytti taas tänää heränny kuuden maissa.. tuli mun viereen ku lauri lähti töihin, ei nukkunu, mutta mä torkahtelin siinä..
---noustiin sitten aamupesulle ja palalle siinä puoli 8 maissa..
---kaikki meilläkin ehkä menee parempaan suuntaan..
---laurin isäntä oli eilen herännyt ja aamupäivästä jutellu laurin siskon kaa puhelimessa
---illalla oli jouduttu antamaan nukahtamis ja rauhottumislääkettä, kun oli alkanu koko ajan nouseen sängystä ja lähteen sängystä pois, normaalia jäähdytyshoidon jälkeen

perjantai:
---meillä herätty tytin kaa vasta pikkasen ennen kahdeksaa, vissiin autto kun eilen käytiin tunnin kävely lenkki..
---itse olen nukkunu todella huonosti, näin painajaisia ja heräilin vähä väliä..
---eilen sain kumminkin makkareihin ja keittiöön silitettyä ja laitettua uudet verhot, vähä vaihtelua ja sitten vielä pestyä pari konetta pyykkiä.. ja sain tehtyä ruokaakin (hernekeittoa (kaupasta purkkia kumminkin) ja röllipöminää (makarooni-jauheliha-herne-maissa-paprika-sekoitusta) sekä hillasoppaa)
---voi olla että mua ei netissä vähää aikaa näy, kone pitää sellaista meteliä, että voi olla että vetelee viimeisiään.. ja uus saadaan sitten vasta joskus..
---tytti kävi äsken iltapesulla, ja kun rutiiniksi on tullut jo potalla käynti ennen hampaiden pesua ja yövaatteiden vaihtoa, niin kävi nytkin.. yleensä pissat lirahtaa, joskus ei sitäkään.. mutta nyt.... nyt tuli ISOT kakatkin pottaan :) vitsit että oon tyytyväinen..
---huomenna lauri lähtee veljensä ja siskonsa kanssa käymään rovaniemellä katsomassa isäänsä, mutta minä ja tytti jäämme kotiin, muutenkin rytmi vähä heittelee häränpyllyä, niin siksi ei jaksa nyt lähtee, ja kun itsellä on kipuja.. paljon kipuja..


mistähän johtuu kauheet pistoskivut munasarjojen kohdalla!? viikkoja tulee huomenna 21 täyteen, ja koko tämän päivän ollu Todella tuskaisia kipuja oikean munasarjan kohdalla. ei kärsi oikein olla missään asennossa.. auttakaa mua, mistä voi johtuu? vakavaa?

kukka80: mä vaan koitan jotenkin tuon paino asia kestää, aina se vaan masentaa kun käy neuvolassa vaa'alla ja se näyttää kilon tai puolikin kiloa lisää mitä edellisellä kerralla..

onnea ultrassa käyneille ja sukupuolesta vihjeitä saaneille..

t.pia, tytti 10/06, nökö 20+6
 
Jaanalle pikaisesti vaan kommentoin kun täällä yökyöpelinä kuulumisia lueskelen...

Mulla edellisessä raskaudessa tuli ehkä juuri puolen välin tienoilla kans outoa ihottumaa. Alkoi siitä että kyynärtaipeita kutitti. Pikku hiljaa levis koko käsiin, niskaan ja sisäreisiin :/ Ja voitte kuvitella mitä on istua koulunpenkillä kun joka paikkaa raavituttaa :kieh: Se oli just sellaista punaista rykelmää, ei kuitenkaan vesikelloja. Kävin lääkärissä, mutta ei nekään tiennyt mitä se on. Söin sitten xyzal (kirjotetaankohan noin) nimisiä allergia lääkkeitä jotta saisin elettyä sen kutinan kanssa ja kortisonilla rasvasin 2-3 krt päivässä, se helpotti jonkun verran. 2 viikkoa sitä kesti ja sen jälkeen ei ole ollut mitään vastaavaa. Arvoitukseksi jäi mistä se johtui. Toivotaan että sulla ei kestä noin kauaa, sen kanssa oli aikas hankala elää kun yötä päivää raavit ittees sormet ruvella :kieh: Toivottavasti ei tässä raskaudessa tuu mitään. Jaksuja sulle :hug:

Nyt nukkumaan!

Tiitteräinen 21+5
 
huomenta ja hei kaikille pitkästä aikaa =)

ihottumasta mie sain nokkosrokon korvaani ja sen taakse, ollut joskus aiemmin ja sehän voi helposti uusia jos on stressiä tms.. kyllä tää raskaus kaikkea teettää, eilen tuli eka kertaa elämässä nenästä verta, mulla on niin kuivat limakalvot nenässä ja suussa... hö..

rakenneultra monilla hyviä uutisia, samoin täällä kaikki oli mallillaan, mutta sukupuolta en saanut tietää, pakko oli lääkärille vähän vitsailla et jos ei alapäästä näy niin katsotaan aivoista, jos on putkiaivot niin selvä homma :D no lääkäri totesi ettei ole putkia vielä tähän mennessä keltään löytänyt ja pohdittiin että ehkä ne kehittyy myöhemmin.. =)
mutta tosiaa siellä kaikki hyvin ja tuli onnellinen olo, uusi ultra äippäpolilla rv30, nyt vauvalla painoa 280 g ja seuraavat pikkuisen kasvua, onneksi istukka oli siirtynyt takaseinään eikä ollut enää kohdunsuun päällä..

painosta rv20n ja painoa tullut 2 kg kaikenkaikkiaan, eli ihan ok., mulla on ylipainoa n.12 kg ennestään ja uusi neuvolantäti heti kättelyssä lykkäsi mulle KALORITAULUKOT ja ruokailuohjeet käteen, koska olen ylipainoinen jo valmiiksi, oli aavistuksen ahdistava käynti, kuitenkin vauvalla kaikki hyvin ja mun kaikki arvot ja kokeet loistavia, sen lisäksi painon nousu pysynyt hyvin hallinnassa nämä 20 ekaa viikkoa, mutta eipä tää täti kysynyt edes että miten voin tms. ainoastaan pauhasi ruoka jutuista, tiien että se on tärkeää, mutta osa mun ylipainosta on tullut kortisonista jota söin vuoden ja kuitenkin liikun paljon päivittäin, eli en ole mikään sohvaperuna... ekan kerran raskauden aikana sain huonoa palvelua, onneksi äippäpolilla oli ihana henkilökunta, mutta tuli ikävä mun ekaa neuvolantätiä.. :'(


bola korusta mistä niitä pystyikään tilata ja mitä maksoi? =)

supistuksia on ollut sellaisia et masu on yhtäkkiä tosi kova, ja nopeita liikkeitä tehdessä tulee repäisykipuja.. vaikka kohdun korkein kohta on navan kohdalla, tuntuu et vauva välillä painaa rakkoa kamalasti, se tekee musta lenkkeilystä vaikeaa kun pissihätä voi yllättää niin nopeasti, tarttee alkaa treenaa paikkoja vissiin..

viikot rientää kyllä kamalaa vauhtia, ihanaa sinänsä... mä jo jänskään helmikuuta jotta kuka synnyttää ensin ja tuleeko niitä tyttöjä vaiko poikia enempi meille... =)

mukavaa lauantaita :wave:
 
LAUANTAITA :wave:

Pur: Samalta kuulostaa nuo kivut kun mullakin. Välillä pitää suihkuun asti raahautua, et olo helpottaa. Mut niin kauan kun eivät ole säännöllisiä niin ei tarvitse kuulemma panikoida, tosin kannattaa käydä vähän väliä tarkastuttamassa kohdunsuun tilanne jos kivut jatkuvat.

Nimiko kyseli tuota haalariasiaa.. Itse ostin Lindexiltä ihan samanlaisen kuvaukseen sopivan haalaripussukan kun Kärppä kuvaili. Ostitko kärppä myöskin lindexiltä? minkä kokoisen? Musta ne 62cm näyttivät niin isoilta, että päädyin kuitenkin ostamaan 56cm.. :whistle:

Kasvaako muilla mahaan karvoja? Mulla on aina raskausaikana kasvanut sellaista vaaleaa, hentoista karvaa mahaan. Ärsyttävää :xmas:

Mulla pitäisi olla siivouspäivä, mutta lupasin lapsille, et käydään uimahallissa ja juoksukentällä... Kai sitä jossain välissä kerkee siivoomaan.
Mulla on niin kovia pääkipuja, että nukun aina kun mahdollista. Eilen menin 20.30 nukkumaan ja heräsin tänään 8 aikaan ja ei mitään helpotusta väsymykseen eikä pääkipuun.
Selkäsäryt on helpottanut tosi hyvin!

MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

-kyrsä ja nappula 19+1 (hui) :heart:
 
Huomenta kaikille

Itsekin olen taas keskittynyt vaan töihin, enkä ole ehtinyt edes lukemaan.
Rakenneultrasta - siitä on nyt toivuttu. Se oli 2 viikkoa sitten ja kieltämättä sitä odotti niin kovasti ja jännitti. Että ymmärrän hyvin Tatukaa ja tuota pettymystä siitä että ultra-aika siirtyi. Koita ajatella vaan positiivisesti, että sitten vauva on jo pidemmällä - jostain luin että rakenneultra ois ihan hyväkin tehdä vasta viikon 20 aikaan, onpahan kehittynyt pidemmälle. Mutta meillä sitten ei ollutkaan ihan niin ihanat ne uutiset - nyt en edes muista että kävinkö täällä pinossa asiasta edes mainitsemassa, en tainnut. Epäiltiin aivoissa ongelmia ja se oli aika järkyttävää, pelottavaa ja häkellyttävää. Meni siten se viikko epätodellisessa olossa, kunnes lääkärin tekemä uusi ultra paljasti, että kyseessä on ollut mittavirhe ja että kaikki on kyllä kunnossa. Tämän viikon olenkin sitten tosiaan koittanut alkaa uskomaan tähän juttuun ja ihailut masuani ja alkanut asennoitumaan aitoon odotukseen :)
Eli jos siellä rakenneultrassa jotain ilmenee - ja harvoin näin kuitenkin on - niin kyseessä voi olla vain mittavirhe. Piinaahan se uuteen ultraan odotus oli, mutta nyt siis kaikki hyvin. Ihanaa!

Lorelai - täällä myös kipuja,koitan niistä olla huolestumatta, mutta tosiaan herään niihin ja ilmeisesti jonkinlaista supistelua on. Samoin, Mae, mulla ei kävelylenkitkään enää onnistu, kipu tulee yllättävän nopeasti. En tajua miten tässä kunnostaan pitäisi huolta... Mainitsit sf-mitan - mulla ei sellaista ole edes vielä mitattu, nyt tuolla toisessa tarkemmassa rakenneultrassa kysyin, että mitä se on ja lääkäri sanoi, että häpyluun ja navan (muistankohan edes enää oikein) välinen mitta...no se kai sitten vihdoin mitataan neuvolassa, kunhan runsaan viikon päästä sinne vihdoin pääsen. Nauti masustasi ja koita kestää muiden hämmästelyt - meikällä kun tämä on eka vatsa niin olen aivan hullaantunut ja koko ajan mietin, että mitä isompi sen parempi, että saa kasvaa, jos se merkkaa että kaikki hyvin.

Bianca - mulla kävin toisinpäin, oli todella vahvapoikaolo ja ultrassa veikkasivat että voi olla kyllä tyttökin. Todettiin että meille siis tulee joko tyttö tai poika, eli jäi epäselväksi vielä kuitenkin. Ja nyt on tosiaan alkanut vauvakaupat kiinnostamaan ja tekisi mieli jopa shoppailla. Maltan kuitenkin vielä :)

Nimiko - sullakin ultra takana ja hyvät uutiset, onnea! Täällä kanssa istukka edessä ja siks kai liikkeet ja potkut ei sitte tunnu niin paljoa.

Nyt en enää muistakaan mitä kaikkea muuta pitikään kommentoida - katoan aamupalalle.
Ja tuota väsymystä, sitä riittää, kohta voisi taas ottaa lauantain kunniaksi pikku päikkärit - käytännössä olen viikonloppuisin levännyt, levännyt ja levännyt.

Aurinkoista lauantaita!
meikku ja kaveri 21+5
 
Huomenia!

Jaana25: Tosta ihottumasta; mun työkaverilla oli kans odotusajan puolivälissä punaista "pisteikästä" ihottumaa joka paikassa, lääkäri oli sanonut että johtuu hormooneista eikä sille tehty mitään, hävisi aikanaan. Kutisi kuulema kans kovasti.. Auttaiskohan jos rasvais vaan ahkerasti?

Kyrsä: Mä oon kans huomannut niitä untuvaisia karvoja mahassa... Ihan vaaleita ja aika pitkiäkin mutta hentoisempia kuin normi ihokarvat, kummallista.

Liitoskivuista: Tällä viikolla alkanut tuntumaan oikein urakalla! Illalla tosi kipee koko lantion seutu ja yön aikana levossa sitte vähän rauhoittuu. Eilen töissä meinas lähtee ihan toinen jalka alta kun viilsi niin kovin tuolta kankun päältä luusta... |O Muutenkin nyt tuntuu että maha alkaa jo sen verran kuormittaa kroppaa että alkaa olo olla aika tukalakin jo välillä. Varsinkin jos istuu kauan esim. autossa. Kiva kun tietää että tää on vasta "alkusoittoa"... ;)

Haalareista: Mitä mieltä ootte kokeneemmat kannattaako pikuiselle ostaa se pienempi toppapussukka/-haalari vai pärjäiskö sillä ä-pakkauksen haalarilla? Oon miettinyt että koska vauva syntyy keskellä talvea niin kai sille pitäis sopiva toppa-asu kuitenkin olla? Himottais semmonen HenkkaMaukan toppapussi ehkä kokoa 56cm mut sitte jos se kuitenkin osoittautuu turhaksi???? Emmää tiä, neuvokaa te muut... Kauheesti ei viittis rahaa hassata vaikka mieli tekiskin, jos kuitenkin jääkin tarpeettomaksi...

Neuvola meillä taas maanantaina, saadaan kuulema täytettäväksi ne Kelan paperit. Jee, sitten saa alkaa odottelemaan sitä äippäpakkausta!!! Töissäkin pomo eilen sanoi että pian päästäänkin sitten täyttelemään niitä äitiyslomahakemuksia. Hurjaa, alkaa vaikuttaa jo niin todelliselta.

Viikonlopun jatkoja! :flower:

T.Rosinante+Pötkö 21+6 (Huomenna paukkuu taas!)
 
Rosinante: Me ostettiin 56cm toppapussukka haalari. Meillä neiti on syntynyt 11.2 ja poju 27.2 ja ei niillä ollut toppapuku käytössä kun vajaa kuukauden. Me ostetaan vauvalle se topattu kantokassi niin hyvinkin pian voidaan siirtyä käyttämään vuorellista fleecepukua.
 

Yhteistyössä