Helmimasut 2009 ~marraskuussa~

Äitiyspäivärahapäätöstä ei ole täälläkään kuulunut, vaikka äippäpakkaus on jo tullut. Mutta nyt kun lukaisin tuon äippäpakkauspäätöksen paperin, niin siinä mulla ainakin lukee, että päivärahapäätös tehdään 16.12. jälkeen. Mistähän sekin johtuu, etteivät sitä voi jo nyt tehdä kun kuitenkin osa porukkaa on jo omansa saaneet...

Toukka: onpa kurja tilanne :hug:

Selällä makaaminen on mulla itseasiassa kaikista paras asento, jolloin ei tunnu pahalta. Kylkiasennoissa saattaa tulla pahojakin vihlaisuita ja kunnon jomotusta. Eiköhän sitä jotenkin kroppa kertoisi jos se olisi vauvan kannalta vaarallista tuo selällään makoilu..?

Väsyttämisestä sen verran, että nukuinpa sitten viime yönä vissiin 13 tuntia :eek: Ehkä tuli stressinkin vuoksi ihan hyvään aikaan tämä sairasloma kun noin hurjat unentarpeet on.

Lahden tapaaminen: Mä tulen Riihimäeltä ja juna olisi perillä Lahdessa joko 11.54 tai 12.54. Eli jos siis tulijoita olisi samalla junalla, niin voisihan sitä yhdessä sitten suunnistaa tuonne keskustaan? Toisaalta, siihen haavemamman kyytiin mahtuisi, niin sekin kyllä passaa mulle (tämä kävely kun on niin hidasta meikäläisellä ) Olisiko ehkä hyvä vaihtaa meiliosoitteita / puh.numeroita näiden Lahden tapaamiseen osallistuvien kesken niin voidaan sopia paremmin yksityiskohdista? Ei tarvitisi sitten bongailla täällä tuohon tapaamiseen liittyviä viestejä, ettei vain mene harvapäisyyden vuoksi ohi :whistle:

Huomasinpa tuossa juuri, että mun tissit ovat alkaneet valua oikein kunnolla, kun mun fleecetakin ulkopuolessa on näkyvissä märkä läntti :eek: Apua, jos tämä vain kiihtyy tästä. Niin, ja mulla on myös tisseissä pakottavaa tunnetta, eli saattaa siis hyvinkin olla niiden valmistautumista imetykseen.

Palataan taas :D

Niisku ja mötkö 28+6
 
Moi!!

En malttanut kaikkia viestejä vielä lukea, mitä eilisen jälkeen oli tullut kun pitää jo kommentoida, etten unohda :D :ashamed: .

Unikeko: Joo, kuulosti tutulta :LOL: .(se, että teki mieli kävellä juuriharjojen päällä kun kutisutti niin kun hepatoosi oli pahimmillaan). Se kutina on todellakin sellaista, että sen huomaa, että jotain kummaa siinä on, on vaan PAKKO raapia ja mitä karheampi apuväline, sen parempi :D :D .

Selällään makaamista olikin jo kommentoitu mutta pakko sanoa myös sananen kun tätä olen itsekin miettinyt ja hiljattain lääkäriltä kysynyt. Kuulemma silloin kun itselle tulee huono olo selällään makaamisesta niin silloin ei kannata enää maata niin koska vauveli painaa alaonttolaskimoihin(?!?muistinkohan oikein, anyway, verisuonista kyse) , eikä veri kierrä hyvin. Jos taas itsellä on ihan hyvä olo kun makaa selällään, ei vauvallakaan ole huono olla, näin lääkäri sanoi mulle kun murehdin omaa selälläni makaamista ja kysyin, voiko vauvalla olla silti huono olla vaikka oma oloni olisi hyvä. :xmas:

Toukallekos oli käynyt kurjasti saikun ja palkan kanssa?? täältä lähtee lento :hug: kurja tilanne mutta ihana koiruus kun ymmärsi lohduttaa :)

Terkuin, Möökö ja muruli 29+4 :heart:

...jatkaa lukemista :xmas:

Muoks ja lisäys:

Mä oon enemmänkin sen kannalla, että geeneillä on isoin osa jos ajattelee vauvan kokoa....meillä on pojut olleet syntyessään 4030g, 3100g, 4530g, 3895g ja pienin on siroluisin ja tyystin eri kroppainen kuin tuo isoin syntyessään. Isoin on huonoin syömäänkin muuten....hmmm...toki varmasti vauvan kokoon voi vaikuttaa äidin suuren herkkumäärät mutta silti, geenien piikkiin laittaisin enemmänkin isokokoisuuden.
 
Glow
Mulla on kans ton tekstin lihavoinninkanssa se ongelma et ne menee just päinvastoin, joten luovuin sen käytöstä :D

SMIRGELIN; Sama täällä, mä kävin tänään sokerirastuksessa. Eihän se ollukaan kamalaa, ei se litku pahaa ollu, mä luulin et sitä ois pitäny juoda suurempi määrä. Eka tunnin aikana oli vähän paha tuskanen olo, mut tokan aikana alko olla ihan hyvä olo. Odotan huomista ihan tulisilla hiilillä että saa tulokset. Mä kans nappasin kaapista karkkipussin ja sanoin miehelle, et tää syödää nyt, kun vielä ainakin voi :D ja tähän asti mun ei juurikan ole edes tehny mieli syödä karkkia raskausaikana!!!

TOUKKA, Iso :hug: Tosi inhottava tilanne, voi itku! Voin kuvitella miltä tuntuu. Minä sain palkkakuitin eilen ja hepulit, omaa tyhmyyttäni kylläkin, oli menny sitten isomman % mukaan veroa, vuosituloraja ylittynyt :( Saan sentään jotain käteen, että ei niin paha kun sulla, mut harmitti! Selvittelin nyt että ehdinkö joulukuun palkkaa varten muutta vero% vähän suuremmaksi ettei mee ihan sitä kauheen isoo %. Saatko muuten toukka, veronpalautuksia? että ees jotain helpotusta? On nää tämmöset raha-asia yllärit ikäviä!

Oih, mä löysin kaupasta suklaan tuoksuista shampoota & hoitoainetta, siis ihan nivean, eikä jotain kampaamon kallista vaihtoehtoo. Mut, sehän on bruneteille... Mulla toi väri vaihtelee blondin ja ruskeen välillä. Nyt on blondi päältä ja tumma alta, olin just miettiny että vaikka on kauhee juurikasvu, meen vasta just ennen ristiäisiä parturiin, mut ostinpa nyt sitten suklaanruskean hiusvärin :D :xmas:
Vieläkun jaksais laittaa sen värin päähän...

Huomiseen :wave:
 
Iltaa,

toukka No voi itku :( Olisko hyötyä jos äitiysraha sitten laskettaisiinki 06 verotuksen perusteella eikä vikan 6 kk:n?

tatuka
Jos sä teet raskasta 'äijä' hommaa niin ihan selkeetä että et pysty loppuun saakka täysillä tekee, ei siinä pitäs olla lekurill emitään epäselvää! Eli saikkua vaan ku alkaa tuntuu siltä. Mua jo alko ärsyttää ku asiakaskäynnillä asiakas kysy että "pääseksä sen salkkusi kanssa vai kannanko minä?"..kai mä nyt jaksan mun salkun kantaa tai sitte ottaisin kevyemmän nyssäkän matkaan... Mut siis hyväähän hän tarkoitti, tuli vaan jokseen kömpelö olo :/

äippärahapäätös Tuli aika nopskaa mulle, en osaa sanoo kauan meni, mut n. vko äitiyspakkauksen tulosta tuli rahnupäätös. Sit jos haluaa että tosiaan se lasketaan sen vikan 6 kk:n perusteella, niin siinä tapauksessa se kaiketi voidaan vasta laskee viimetingassa, eiks ni?

soikku Toi sun amme kuulostaa samalta ku se mun, mä maksoin 29e, et hyvään hintaan olet saanu :)

Lahti tapaamisesta Ilmotelkaa haluatteko Niisku ym. että pörhällän noutamaan mamma-limusiinillani, vai nähdäänkö suoraan keskustassa. Mulle käy kaikki :)

Mä sain työkaverilta 5 laatikollista vauvakamaa ja nyt sitä on sit niinku niin liikaa, että en jaksanu edes käydä niitä läpi. On vaatetta 50cm:stä tonne 80een. Ainun käsikäyttöinen rintapumppu, imetystyyny ( varmaan itsetehty ku ei kovin muhkea), Philipsin itkuhälytin ( yksinkertainen malli..ja ilman käyttöohjetta ), leikki alusta ja joitain mammavaatteita, 2 paitaa, yhet housut taidan ottaa. Huh huu..osan vaatteista kyllä palautan. Niin ja oliha sitteri ja vauvapulkkaki. Paljonhan tosta setistä pitäs maksaa? Mitä mieltä?

Nyt pitää mennä syömään hornetteja enneku tuo mies syö kaikki..sellaista huutia tulee ;)

haavemamma ja nöksy 30+0
 
pur
ooh. Jotain olin siis aikaisemmin päivällä kommentoimassa. Mutta kun rupes toi näppiskin ryppyilee niin menin niin tunteesen, etten nyt enää muista yhtään mitä oon lukenu ja aatellu. Paitsi niin :LOL: :LOL: On helpotavaa huomata tosiaan miten täällä tuntuu melko moni taablaavan melko vajaalla muistiresurssilla.

Käykö muilla niin, et jos käyttää noita hymiöitä niin sivu heittää tuonne alkuun ja aina pitää tulla takas alas jatkaa kirjotusta :eek: ? Argh! Ja kun on tottunu jo niitä kyttää noita ei tällä päällä enää muista olla kyttämättä. :D

Sit viel semosta, että kyllä nyt ainakin kaikki mun lähesistä pitäis mua varmaan ihan hulluna... En nyt jaksa kertoo mistä tää juttu lähti. Välissä kuitenkin kerkesin jo miehen parhaan kaverinkanssa keskustelee mm. talkista :D :D. ...Kuitenkin loppujen lopuksi eksyin vahingossa vaipattomuudest kertoville sivuille ja olin ihan et ooo, enpä oo tullu ajatelleeks. Mä siis päätin et meil ainakin melko pian aletaan harjoittelee osavaipattomuutta. Senhän olinki jo alunperinkin päättny et mun vauva opetetaan potalla viimeistään 2010 kesällä. Kesä tuntuu aika helpolta ajalta semmoseen touhuun. Mut nyt eihän sitä tiedä vaik aikasemminki päästäis, katotaan :D

Kyllä tää vanhemmuus kaikenlaisia asioita mieleen työntää
Pur ja vaavi 27+3
 
Äippärahasta Mulle sanottiin Kelassa, että ei voi ite vaikuttaa siihen että haluaako rahat 06 vai 6kk perusteella. Että he laskevat sen siellä ja jos 6kk tulot on vuosituloiksi muutettuina 20% isommat kuin 06 tulot, menee silloin sen mukaan. Muutoin aina viimeksi valmistuneen verotuksen mukaan.

Haavemamma, aikamoisen kasan oot tavaraa saanut! Ihan kateellisena luin kun me tuskin saadaan mistään mitään. Tuttujen vauvat on joko liian isoja (tavarat annettu jo pois) tai liian pieniä (käyttää ite vielä ). Kannattaa varmaan kysyä siltä kaveriltas, että millaista hintaa se oli ajatellut. Tuskin paljoa kuitenkaan maksaisin, jos kerran tavarat on sille itselle tarpeettomia. Ja nehän voi antaa takaisin sitten kun ei itse enää tarvitse.

Kvartti ja Taotao 29+2
 
Niin siis mä palautan jo heti osan koska en kerrassaan tarttee noin paljoa kun olen ostellut itsekin jo. Kun olis tienny... tai toisaalta olisin varmaan kyl silti halunnu uusiakin. Noi ei ole nimittäin mitään ihan priimaa, ku useammalla lapsella olleita, siks palautankin heti osan.
Sen tiijän että takas ne ei haluu enää vuoden päästä ku pesue on heillä kasassa jo.
En mäkää hirveetä summaa meinannu, mut jotakin ny kumminki aattelisin.
 
kelan sanomissa oli juttua siitä että äitiyspäiväraha nousee.. ainakin jos saa sen minimin eli 380e niin 2009 saa vähän reilu 500e
ja samoin lapsilisään tulee korotus kolmannesta lapsesta... jne..
ja myös kodinhoidon tuki nousee ja tää kaikki tapahtuu 2009 -->
kannattaa lukea uusin kelan sanomat sivu 12 tai kysyä kelasta!
:heart:
 
Tulin pika pikaa kommentoimaan kela asiaan:
Ompas erilaisia käytäntöjä, viitaten Kvart Överille annettuihin tietoihin :eek:
2007 kun hain äitiyspäivärahaa esikoisesta, niin sain itse päättää haenko vuoden 2005 verotietojen mukaan, vai 6kk palkka tietojen mukaan.

Valitsin 6kk palkkatietojen mukaan lasketun äpäivärahan.
Ja nyt HUOM toukka
silloin (2007) työnantajani vähensi työaikaani n.50% ennen äitiyslomalle jääntiä, ja jos äpäiväraha olisi laskettu heti lomallejäädystä päivästä 6kk taaksepäin, olisi se ollut huomattavasti pienempi, mutta soitin silloin kelaan ja sain sumplittua sen 6kk palkkakauden alkavaksi niin ettei tuo loppupään työajanvähennys vaikuttanut äpäivärahaan, sillä se viimeinen kuukausi töissä ei vastannut mun normaalia kuukausipalkkaa.
Eli näin pystyi ainakin viimevuonna toimimaan, kannattaa siis ottaa kelaan yhteys ja kertoa tilanne!
Toivottavasti sait jotain selkoa tästä tekstistä, on vähän vaikea selittää näin kirjoittaen :)
 
heippa!! Täällä ollaan taustalla taas lueskeltu juttuja.. miten se on niin vaikeeta kommentoida vaikka mieli tekisi.. aina tulee jotain muuta ja kiire on.. (öhöm.. saikulla ei hirveen kiire luulisi olevan) :kieh: noh, Kelan asiaa täälläkin, tänään tuli postiluukusta äitiysavustuspäätös, eli pakkaus haettavissa parin vkon päästä, mutta äippäraha päätöstä ei näkynyt vielä ainakaan kelan sivuilla kun kävin lukemassa,

ja noista tapaamisista, onko kukaan Jyväskylässä halukas tapaamisiin, vai tais mennä äänet Lahdelle.

huhuhuijaa.. viikot senkun lyhenee.. loppu häämöttää..
Kävin viime viikolla äitipolilla ton diabeteksen takia kontrollissa, ja kaikki oli hyvin, Kalevi painoi jo 1,2kg siellä se tyytyväisenä köllötteli!!

Perhevalmennuksessa kävin alkuviikosta, ja koin sen aika turhanpäiväiseksi, noh saipahan iltansa kulumaan.. ihan mielenkiintoisia asioita käsiteltiin, mutta eipä tuosta mielestäni ollut mitään hyötyä. Joka puolella varmaan aika erilaiset valmennukset.

Puhuttu selällään makaamisesta/nukkumisesta, täällä ainakin huono olo tulee ja rupeaa särkemään hyvinkin nopeasti, minäkin olen kuullut tuosta vauvan hapen saannin puutteesta.

Satuitteko kattomaan 45-minuuttia keskiviikkona, kyllä pisti kyyneleet silmiin kun seurasi sitä, mitä tuhoa ja hirveyksiä sitä jotkut pystyy lapselleen tekemään jo raskausvaiheessa... noh.. meitä on moneksi..

Uutta masukuvaa päivitelty profiiliin..
Audriina ja Kalevi 29+1
 
Nyt on pakko kysyä, eikö äippärahapäätös tehdä suurimmalle osalle meistä vuoden 2007 verotuksen mukaan kun se on viimeinen vahvistettu verotus?? Minä ainakin elin siinä luulossa enkä pyytäny käsittelyä viimeisen 6 kuukauden tulojen mukaan...
 
Kyllä oon tyytyväinen, että sain olla saikulla edes nää kaksi päivää. En ole tosin saanut tehtyä mitään kotihommia mitä ajattelin, masu painaa jne. jne. Ja kymmenen viikkoa pitäisi vielä jaksaa. Olin suunnitellut vaikka mitä kaappien siivoamista äippälomalle, taitaapa jäädä tekemättä. |O

Äitiysrahan olisin saanut 2006 mukaan, mutta tulojen nousun takia hain 6 kk:n mukaan. Ja päätös tuli varsin pikaisesti, jo lokakuussa. Täyttä palkkaa saan ekat 3 kk, kiitos työehtosopparimme.

Nyt menen pitkälleni, kun taas meni yöllä pari tuntia valvoessa.

Kössi 30+1
 
Hei tuohon huonomuistisuuteen auttaa oikeasti omega3:t - vauva vie äidiltä ne ihan tyystin jos ei kiinnitä huomiota siihen ja sitten on mamma ihan pölhönä ja höttöpäisenä. Eli jos tunnistat hatarapäisyyden oireet, osta purkki jotain kalaöljyä (ei kalanmaksaöljyä - siinä on ymmärtääkseni A-vitamiinia liikaa) tai Möllerin kapseleita. Ne auttaa. Tai sitten voi tietysti syödä oikein paljon sellaisia ruokia missä on omega3:sta, eli esim. rasvaista kalaa.

Vibravauvat on mullekin tuttu juttu edellisestä raskaudesta, silloin mm kerran heräsin siihen kun luulin että puhelin soi äänettömällä ja tärisee mahan alla. No eihän siellä mitään puhelinta ollut, maha tärisi ihan itse. Sillon kuulin sellaisen selityksen, että poikavauva pissaa mahassa ja siksi se tärisee. Selitys kuulosti minusta ihan hölmöltä enkä vieläkään oikein osta sitä, mutta sen jälkeen olen kysellyt raskaana olevilta täriseekö maha, ja kaikki joilla on tärissyt ovat saaneet pojan. Eli ehkä jotain yhteyttä kuitenkin voisi olla tärinän ja pippelin välillä... :LOL: Mullakin edellinen oli poika ja nyt (kun maha ei ole tärissyt) on ultrassa povattu tyttöä.

Mulla oli eilen neuvolalääkäri. Varsin pikainen visiitti oli, terveydenhoitajan kanssa tulee aina lätistyä pidempään omia tuntemuksia mutta tämä vaan asiallisesti suoritti mittaukset ja kirjasi tulokset ylös ja se siitä. Painoa mulle tulee edelleen 600g viikossa, aika paljon mutta en siitä stressaa. Muuten oli kaikki ok, sykkeet 140 ja kohdunsuulla ja -kaulassa ei mitään muutoksia. Hyvä niin.

Naru rv27
 
Kiitos kaikille :hug: ja tuesta ja ehdotuksista, täs on vaan silleikin huono tilanne et ku olin 04-08 kevät asti opiskelija niin jos haluan ees jonkin näköstä vähän paremapaa äippärahaa saada ni se täytyypi ottaa ihan viimeisemmän 6kk mukaan, mut siinä on se pieni toive et ku oon sairaslomalla niin kelan pitäis automaattisesti laskee sen ajan tulot aikaisempienb mukaan tosi sekava mut siis tyyliin et ne laskee vuoden tulot viimeisen 5kk palkkatulojen perusteella. No joka tapauksessa oon päättänyt selvitä tästäkin ja oon varma että saan vanhemmiltani vähän apua ja sitten käännyn kyllä sossun puoleen kun mieskin on vielä toistaiseksi opiskelijan nimissä niin luulis et valtio vois vähän jeesata. Mut oikeesti kiitos tuesta on ollu tarpeen! :hug:

Mamma meeting LAHTI mäkin voin koukata rautatieaseman kautta autolla niin ei tarvii kenekään ottaa spurtteja. Ehdotan että kaikki Lahteen tulevat laittaa yv:tä mulle tai haavemammalle vaihdetaan tietoja esim facebook, s.posti ja puhelin nro, ni me sitten haavemamman kaa voitais jakaa ne tiedot meille kaikille?

Ni ja amme puuttuu meiltäkin, onneks se ei paljoo maksa ja taidan vihjasta anopille et sellasen jos sais....

Toukka ja pissaava poitsu....
 
Hauska tuo pissajuttu :LOL: Meille on sit varmaan tulossa tyttö.

Sokerirasitus arvot oli ok. En kyllä yhtään muista mitä ne oli, koska terkkari luetteli ne niin äkkiä ja oon melkoinen lahopää :whistle: Miten muuten muualla, kun kaikki mitä oon netistä lukenu niin se paasto ennen rasitusta kestäis 12h, mut mulle sanottiin et illalla saa kymmeneltä syödä vika kerran ja kahdeksalta alkoi koe, eli vaan 10h paastohan tuohon tuli :/

Tuosta omega3:sta mulle se lääkäri, joka on myös diplomihomeopaatti, sanoi että omega-3Forte ois raskaana olevalle paras ja tehokkain ratkaisu. Ja lahopäisyydestä sen verran, että menin tänään hammaslääkäriin ja kuulin et se oli ollut eilen. intin siinä sit että varmasti mulle sanottiin, että on perjantaina. Kaivoin oikein kalenterinkin esille ja niinhän se aika oli torstain kohdalla. :eek: Auts, tuli sit myöhästymismaksu maksettavaks. :LOL: Ja viimeks eilen kattelin kalenteria et joo'o huomenna on sit tuo hammaslääkäri. :ashamed:

Liittoonkin soittelin tänään ja jätin tuon miun sairauspäivärahasotkun heidän hoidettavakseen... Saas nähä tuleeko nyt toimintaa hakemuksen käsittelyyn. Sain aamulla kelalla käynnin jälkeen niin kauheen itkukohtauksen, et vollotin täysillä koko matkan kotiin ja sit alkoi vielä supistelemaankin. Sit kun avasin kotioven, niin itku loppui kuin seinään ja aloin raivoa täynnä soitella sinne liittoon ja hoitamaan asioita. Ihanat hormonit. :heart:

Nyt meen ottaa särkylääkkeen, ettei kehittys ihan järkyttävää migreeniä tästä stressistä.

smirgelin ja viuhti 27+4. hui miten paljon :eek:
 
Tässä tämä viimeisin tilanne ja nyt pesen käteni ja keskityn Lahden meetinkeihin :) Eli Audriina Jyväskylässä oli 2 tapaamaan kiinnostunutta ja kaks ehkää.

Mamma-meetinkiin halukkaat ja ehdotuksia kokoontumispaikoista: ( sulkeissa jos joku on ilmaissut voivansa lähteä myös toiseenkin kaupunkiin, mutta ensisijaisesti antanut äänensä johonkin muuhun kaupunkiin )
Jyväskylä 2 ( 4)
Lahti 10( 12)
Kajaani 3 ( 4)
Kuopio 5 ( 6)
Pääkaupunkiseutu 4 ( 5)
Tampere 1
Turku 3
 
Toukka:
Mamma meeting LAHTI mäkin voin koukata rautatieaseman kautta autolla niin ei tarvii kenekään ottaa spurtteja. Ehdotan että kaikki Lahteen tulevat laittaa yv:tä mulle tai haavemammalle vaihdetaan tietoja esim facebook, s.posti ja puhelin nro, ni me sitten haavemamman kaa voitais jakaa ne tiedot meille kaikille?
Laittakaa vaan vaikka Toukalle kaikki s-postia puh nron kera, niin Toukka laittaa si kimppameiliä meille kaikille :)

Täällä muuten kaikki hyvin, tänään Hkiin pikkujouluilee tyttöin kanssa, kivaa :)
Lähdin tänään autolla liikenteeseen ja en huomannu irrottaa lohkolämppärin piuhaa, kunnes ihmettelin kolinaa..onneks pysähdyin kattoo ennen motaria ja siellähän se johto kolisteli auton pohjaan :p Että näinköhän se harvapäisyys on iskemässä tännekin. Mä muuten olen syöny koko ajan Lysin kalaöljykapseleita ja en mä nyt vielä tähän mennessä mitään ihan kauheesti ole unohdellut, että suosittelen, jollei syö 3 x vko kalaa noin muuten.

Nasu Meille tulee tyttö ja mä nyt en tiä onko se vibraa, ennemminkin elohiirimäinen tunne vasemmassa kyljessä ja etenkin kun makaa kyljellään, että en tiijä si. Toi pissa juttu kuulostaa kyllä sarjassamme niin uskomattomalta, että mielummin uskoisin siihen keuhkotreeniin lapsiveden kanssa, mutta tuskin sekään sais noin voimakasta tunnetta aikaan. Sanokaa nyt vielä joku, että se pienokainen piereskelee siellä, niin siitä johtuu vibrat. Mä voin sit sanoo et joo mut eihän meidän prinsessa nyt sellaista :LOL:

Mukavaa viikonloppua!

haavemamma ja nökerö 30+1
 
Laittelin Toukalle yv:nä tietoni sitä Lahden tapaamista varten :) Eli jos jatketaan asiasta sopimista sitten meilitse/puhelimitse. Tosi kiva nähdä teitä ihan face to face, ollaan jo niin pitkään täällä keskusteltukin :hug:

Äippärahapäätöksestä vielä, että mulla on myös sellainen käsitys että mikäli äitiyspäivärahaa alkaa saamaan vuoden 2009 puolella, niin silloin käytetään tuota vahvistettua 2007 verotusta (tai sitä 6 kk palkkatuloa, mikäli se on yli 20% suurempi kuin vahvistettu verotus). Mutta jos äitiysloma alkaa jo tän vuoden puolella - kuten siis meistä osalla saattaa jo alkaa - niin sitten käytetään tuota 2006 verotusta.

Oletteko muuten ostaneet esim huuto.netistä jotain tavaroita vauvoille? Mä ostin poikavauvan vaatepaketin (jossa n. 30 osaa eli kohtuu iso) ja maksoin siitä postikuluineen 20e. Ja tavara oli ihan kelvollista ja hyväkuntoista eli tosi tyytyväinen olen ostokseen. Lisäksi tuli huudettua ihana pinnasänky sieltä 50 e:llä (uutena kaupassa yli 200e) ja se oli myös tosi hyväkuntoinen. Näiden perusteella siis voisin suositella tuota kanavaa, jos haluaa säästää kuluissa eikä ole tuttavilta kovin paljoa tulossa apuja. Vaunut ja turvakaukalo täytyy sitten hankkia uutena (mulla on sellainen päähänpinttymä ) koska niistä ei voi tietää kuinka on säilytetty ja onko ollut esim kolaroidussa autossa, ja niihin sitten saakin uppoamaan rahaa :$

Itkuisuudesta vielä, eli sain tällä viikolla sen äitiyspakkauksen, niin enkö taas itkeä pillittänyt sitäkin ihan hirmuisesti! Mä en kestä näköjään nähdä mitään vauvoihin liittyvää, saatika katsella tv:stä ohjelmia synnytyksestä. Mä nimittäin itken ihan kunnolla aina kun tv:ssä vauva päästää ensimmäisen parkaisunsa...

Eipä tässä ihmeempiä tällä kertaa, palataan taas :wave:

Niisku ja mötkö 29+0 :heart:
 
Merkkiä vain ja omat murheet. Palkasta jäi niin vähän kaikkien laskujen jälkeen et jäi lahjat ostamatta, en saa edes siskon pienille ostettua joululahjoja saati ruokaa itselleni :'( :'( Ei yhtään tuo joulutunnelmaa, minulla on lähisukuni isoin palkka ja minä en saa mitään ostettua, ja vaikka joulu on yhdessäolon aikaa niin on se pettymys muille kuitenkin kun kaikki ostanu minulle vaikka mitä(tai siis vauvalle) ja minä en voi ostaa mitään.
Kuukauden olen suunnitellut ja nyt on mentävä Huuto.netiin sitten myymään kaikki mitä en nyt tarvitse et saa jotain rahaa. Ainakin edes laskut/velat maksettu pois että jos jotain positiivista haluaa tässä nähdä. :'( :'( Menen makaamaan sängyn pohjalle ja unohdun sinne, ei jaksa nyt mitään.

a & a 27+4
 

Yhteistyössä