Voi kääk,
Piia-Liisa jo synnytyspuuhissa!!! :-0 Tsemppiä kovasti!!! Voi, sieltä syntyy nyt sitten pienenpieni helmikuinen ehkä jo marraskuulle! :heart:
Cannes, esikoisemme oli
perätilavauva ja vaikka koitettiin ulkokäännöstä (viikolla 37 ja toisen kerran parin päivän kuluttua), ei suostunut kääntymään. En uskaltanut synnyttää alakautta, joten
suunniteltu sektio tehtiin 39+0. Jännitin sektiota todella paljon, leikkauksia kun ei ollut tarvinnut siihen astisessa elämässäni tehdä minkäänlaisia. Kaikki meni kuitenkin hyvin, hieman jossain vaiheessa laski mulla verenpaineet liian alas ja tuli huono-olo, mutta sain samantien adrenaliinia tipalla ja helpotti. Sektion jälkeen oli parin päivän ajan kipupumppu, josta tuli kipulääkettä suoraan suoneen, sillä oli negatiivisena vaikutuksena julmettu kutina, siihen sain sitten taas toista lääkettä, se taas hikoilutti pahasti... Kipupumpun pois saatuani olo helpotti nopeasti ja pääsin kunnolla jalkeille ja paraneminen saattoi alkaa. Sektiohaava parani hyvin, ainoa ongelma tuli, kun viikko sektiosta kaaduin liukkaassa (helmikuu) mäessä mennessämme vauvan kanssa neuvolaan ja yksi tikeistä (mulla oli sulavat tikit) ratkesi hieman. Sain sitten antibiootit, kun alkoi hieman ärtyä ja niillä meni onneksi ohi ilman pahempaa tulehdusta. Buranaa vetelin toista viikkoa, mutta aika pian pärjäsin jo ihan ilman kipulääkkeitä. Sektiosta toipuu tosiaan hitaammin kuin normaalisti sujuneesta alatiesynnytyksestä, mutta ei se maailmanloppu ole, uskaltaisin sektioonkin uudelleen jos esim. perätilavauvaa olisi tulossa.
Itse käväisin tänään (taas)
lääkärineuvolassa, tämä olin nyt jo 3. lääkärineuvola tässä raskaudessa, sillä mulla on ollut kivuliaampiakin supistuksia jonkin verran ja päivittäin supistelee liian usein. Jos olisin työelämässä (olen siis kotiäitinä), olisi kuulemma passitettu sairaslomalle, nyt vaan pyydettiin olemaan kotona tekemättä yhtään ylimääräistä, ei imurointeja, lattianpesuja sun muita raskaampia, eikä pitäisi kauppakassejakaan enää kanniskella, eikä lapsia pahemmin nostella. Että vaikka kohdunsuun tilanne olikin onneksi vielä ok, supistuksista voi päätellä, ettei pidä rehkiä yhtään. Tämän tuomion saatuani ajelin sitten ystäviä tapaamaan Ikeaan ja vetäistiin kuopuksen kanssa lounas siellä.
Ostinpa sitten hauskaa mustavalkoista kangasta pinnasängyn pehmusteita varten. Aion päällystää vanhat perusvalkoiset suojat hauskemman näköisiksi.
Ai niin, lääkäri vahvisti epäilyni vauvan asennosta; pää alaspäin on! On tuntunut jo usein melkoista punkemista lantioon, huh.
Kengumamma, täälläkin naksuu/poksahtelee mahassa, mutta olen kuvitellut sen olevan jotain kalvojen napsauttelua tms. En ole osannut liittää nivelten naksumiseen... Onkohan siis samanlaista ääntä täällä kuin siellä?
Meilläkin on mietintää, kuinka
lasten hoidon saa järjestymään
synnytyksen ajaksi. Äitini kyllä tulee paikalle heti kun pyydetään, mutta hän asuu n. 370 km:n päässä, sama matka myös toiseen mummolaan. Kai me saataisiin vaikka serkkuni tänne hetkeksi, jos tosi paikka tulisi, mutta hänellä itsellään ei ole lapsia ollenkaan, eikä lastenhoitokokemusta muutenkaan... Isommat (6v ja 8v) meillä toki jo hieman osaavat itsestään huolta pitää, mutta tuo 2,5v vie kyllä hoitajan ajan... Noh, edellisillä synnytyskeikoilla äitini on tullut meille jo pari viikkoa ennen laskettua aikaa "päivystämään", ehkä se on edessä nytkin.
Matkaa synnärille meiltä on kymmenisen kilometriä.
Keltakukka, Tyksissä siis tosiaan painetaan sitä ovisummeria, siinä on synnyttäjille ihan oma nappula. Siitä, miten mies sinne sitten auton parkkeerattuaan pääsi, ei mulla ole enää mitään hajua ja kolmesti siellä jo synnyttämässä ollut.
Kai se siitä samasta ovesta tuli?
Edellisten vauvojen syntymäkoot ovat meillä olleet; esikoinen (tyttö) rv.39+0 (suunniteltu sektio) 3290g/48cm, toinen (tyttö) rv.40+0 3865g/54cm, kolmas (tyttö), rd-diagnoosi; rv.40+5 3860g/53,5cm.
Jopas taas kirjoitin julmetun pitkät tekstit, pahoittelen, en taida olla vähäsanainen kirjallisesti, jos en suullisestikaan... Hups.
Bliss ja Poikanen 29+6