"Unelmavartalosta Haaveilevat -2009 Tammikuussa"

heippa!
eilen olin ahkeraan lenkillä, 2 kertaa tuli käytyä, ensin 1½tuntia ja illemmalla ½tuntia! Oli hyvä mieli sen jälkeen, niin että ostin vikalla lenkillä litran jäätelöä ja kolmeen pekkaan se sitten herkuteltiin :ashamed:
Mutta muuten olen tosi tyytyväinen, kun en ole karkkia ostanut!!!! Ennen meni joka päivä pussillinenkin.
HUomasin kuitenkin että kun oon ollut vähän pienemmillä ruoka-annoksilla ja syönyt kevyemmin, niin maidon laatu taitaa olla melkosesti heikentynyt! Elikä en kauheesti viitsikään tuota ruokapuolta muuttaa, muutakuin sokerin käyttöä koitan vähentää. Ja lisään liikuntaa, kun en halua että imetys oman laihduttamisen takia lopahtaa! Eli se on nyt tärkein juttu, ja tippuu mitä tippuu liikunnan avulla on hyvä! Katsotaan sitten kun poika ei enää tissiä huoli, että miten painonpudotus jatkuu!

mutta itelle ihan hyvä fiilis, kun tuota sokeria ei niin paljoo mätä itteensä! jotenkin virkeempi olo heti! =)

oliko siis huomenna se virallinen punnituspäivä?
 
Heippa!

Helmi79 Perjantaisin on joo virallinen punnituspäivä. :)

Täällä sitä kauhulla odotellaan, on taas tullut repsahdettua vähän tässä. :ashamed: Tällä viikolla ollaan käyty mäkissä ja syöty suklaata, vaikka ei kyllä yhtään olisi saanut. Muutenkin huomasin tuossa että ei auta yhtään vähentää tuota syömistä, kun heti vaikuttaa maidon tuloon. :( En siis odottele nyt sitten kummempia tuloksia tässä pariin kuukauteen vielä.
Onneksi oon sentään jaksanu crossailla, 20 min aamulla ja illalla. Lisäksi kävin tuossa tiistaina hiihtämässä siskon kanssa 7 km lenkin.

Haaveilin myös että jos tässä vaikka pääsisi uimaan jossain vaiheessa, vähän hankalaa kun tän lapsikatraan kanssa on mitään säännöllistä alkaa harrastelemaan. Nyt on ollut niin paljon pakkastakin että enpä ole tuota mein pikkuista ulos viitsinyt viedä, että ei oo edes tullut käytyä kävelylläkään.
 
Mie yritän joka päivä kävellä oin 5km. Muuten onkin sit vatsalihakset mitä kotona teen. Salille ja sellaiseen ei vaan aika riitä, vaikka tahtoa olisi. Josko sit kesällä pääsis kunnolla pyöräilemään. On ainakin taakka takana jos ei muuten.

Ja huomenna olis taas punnitus päivä.

Tervetuloa uusille ja kaikille oikein paljon tsemppiä urakkaan.
 
Pamu: Oikein paljon tervetuloa! :flower: :hug: Kerkesin jo ihmetelläkin, että minne olet hävinnyt! Kateellisena kahtelen noita sun lukemia.. Sulla ei ole hirveästi enää pudotettavaa.

Mie kävin tänään viemässä tytöt päiväkotiin, jonka jälkeen menin tunniksi salille ja sitten jälkitarkastukseen. Siellä ei onneks sen kummempia, mitä nyt sanoi, että matalahko verenpaine, mutta onneksi hemoglobiini oli nousut normaaliksi. Mutta paino! Mittasi sillä vanhalla vaa'alla, joka näytti 68,3 kg :ashamed: . Ja ennen joulua olin jo 65 kg.. Että se siitä sitten.. Tulihan sitä toissa iltana muutama sipsi syötyä..
Piti kotona sitten käydä myös vaa'alla ja se näytti 67,8 kg eli hitusen vähemmän.. Mutta eipä paljoa lohduta. Tiedänpähän mitä viikon punnitus tuo tullessaan.

Huomenna olisi tarkoitus mennä tunniksi salille ja sit ois kahdet jumpat (bodypump + fitness pilates). Lauantain ohjelmassa olisi srk:n järjestämä retki fonttanellaan, jonne lähden tyttöjen kanssa. Mukaamme lähtee myös mun kaksi pikkusiskoa ja pikkuveli.

Sunnuntain pidän ihan lepopäivän ja ensi viikolla sitten taas ladylinella käymään.

22.1. saan oman ohjelman kuntosalille ym. Katsotaan kuinka hirveä se on.. Toivottavasti nyt ei hirveän paha olisi.

Mutta nyt kahtoo ohjelmia! :wave:

helmi:Kyllä se siitä pikku hiljaa. Hyvinhän sie oot jo käynyt lenkilläkin :D. Mie juoksin tänään 1,32 km juoksumatolla :whistle:
 
kauhistuttaa.. :ashamed:

en mene vielä vaa'alle kun se on makkarissa ja ukko pötköilee vielä.. aika levoton yö.. kahdella lapsella oli painajaisia.. aika varmasti samaan riitaan liittyviä kun kävivät kuin vuoropuhelua.. toinen toisella reunalla meidän makkaria.. :D

no kuitenkin palailen painon kanssa palstalle heti kun ehdin.. mikäli kone ei tilttaa ennen sitä.. *tämä surraa kuin helikopteri..* :whistle: :/
 
Huomenta vaan minunkin puolesta :wave: Vaikka tuo veikkonen tuossa niin iloisesti vilkuttelee,niin eipä voi sanoa että ainakaan mun punnitustulosta iloitsee*tai sitte JUST SIKS!*Pomppasin vaa'alle heti kun olin pistäny aamukahvit valumaan ja....68,6kg :ashamed: Eli parisataa grammaa oli enempi ku viime pe. :/ Ei hyvä,kun suuntana olis ALASPÄIN!!!
Noh,mutta intoa kyllä nyt kuitenki on ja syömisiä oon tarkkaillu,ulkoilu jääny vähiin ja kotijumppaaminen pikku hiljaa käynnissä =) Eli plussaa ja miinusta-nuo tekemiset.Niin ja oon jo katellu paikkallisten kuntosalien hinnastoja,jospa johonkin sen kausi-tai kk.kortin hommais.....!?Tästä on nimittäin jo yli 5v.kun oon salilla käyny... :eek:
Kyselin jo viime viikolla hiukan teiän kanssasisarien syömätottumuksista jne.!?Oli vaan pudonnu johonki tuolta alotussivulta...Eli kertokaas esim.pikkasen aamupalastanne,päivällisistä,välipaloista ja miten myöhään viikka iltasyöpöttely tapahtuu :attn: ;) !?
Mutta,nyt aamusumpin pariin......
 
Tässä tulevat ensimmäisen painonpudotusviikon kriittiset luvut:

Aloituspaino: 78 kg
Paino nyt: 77,2 kg
Muutos/Viikko: -800 g
BMI (edellinen lukema): 29,3 (29,7)


Koska tavoitteeseen 62 kiloa on hirmuinen matka, niin laitan itselleni ensimmäiseksi välitavoiteeksi 71 kiloa, minkä siis painoin ennen raskautta. Silloin voin alkaa penkoa vaatekaappiani ja löytää sieltä jotain päällepantavaakin :LOL: Viimeistään silloin kun huhtikuu alkaa, niin ollaan ensimmäisellä etapilla.

Ja lisää vaan naposteluvinkkejä kehiin! Eilen mulla oli lantunkannikka keittiön pöydälle helposti saatavilla, siitä kävin aina säännöllisesti leikkaamassa suupalasen, kun jotain teki mieli laittaa suuhun. Avainsanahan oli siis helppous.

Mutta löpinät sikseen ja Hesarin pariin. Mukavan kevyttä perjantaita kaikille! =)
 
Aloituspaino: 88,4 kg
Paino nyt: 90,4 kg
Muutos: +200g
BMI: 31,7 (31,6)

Suunta on huono mutta paino ei ollut noussut niin paljon kuin pelkäsin. Tänään päätin että ostan sitä kilostoppia. En tiedä onko siitä apua mutta kokeilen kuitenkin.

Mun ateriarytmi on tälläinen:

Aamupala:
ruisleipää, leikkele, juusto, kahvia ja jugurttia

Lounas:
puuroa, leipää ja tonnikalaa

välipala:
ruileipää, hedelmää

iltaruoka:
liharuoka, perunaa/pastaa/riisiä, raaste

iltapala:
ruisleipää, leikkele, kahvia

Paljon tulee syötyä ruisleipää. Se pitää nälän poissa mutta hiilareita tulee paljon. En tiedä mitä voisi kokeilla sen tilalle. Juustoa syön vain aamupalalla yhden viipaleen. Leikkelettä menee leivän päällä. Kokolihaa sellaista. Tonnikalaa syön lounaalla pitämään nälkää poissa. Proteiniia saan yli suositusten mutta se kai sallitaan laihduttaville. Ajattelin että lounaalla voisi kokeilla bataattikeittoa tai perunavelliä tai muuta vastaavaa vaihteeksi.

Tänään pääsen pitkästä aikaa altaaseen! Ihanaa!!!

Hyvää viikonloppua!

 
todellakin huono yö takana, ei paljoo jaksa kirjottaa....
vaakalla kävin ja oli aika ylläri! melkosesti nestettä lähtenyt!!!
lähtöpaino (tiistainako punnitsin?) 81,3kg
NYT 79,6! :D
JOTEN miinusta olis 1,6kg parissa päivässä

helmi (jotain piristystä tähän ankeeseen päivään, menee nyt taas imettään)
 
Huomenta!

Tässä olisi tän aamun punnitukset:
Aloituspaino: 89,1 kg
Paino nyt: 90,9 kg
Muutos/Viikko: -200 g
BMI (edellinen lukema): 31,9 (32,2)

Huomaa että on tullu taas syötyä. No mutta täällä psyykkaan itseäni että imetys on kuitenkin tärkeempää kun oma ulkomuoto, huhtikuussa viimeistään sitten oikein tehokasta painonpudotusta kehiin.

helmi Siullahan hienot pudotuslukemat. Tosi mahtavaa. :)

Toivottavasti muutkin saa hyviä lukemia alaspäin. Ja ketkä ei saa niin älkäähän lannistuko. :)
 
mandi, sun ruokailu kuulostaa varsin järkevältä ja terveelliseltä! =) emmä osais tuossa mitään muuttaa!

ja angel eyes, kiitos kannustuksesta!!! Mulla sama juttu, että imetys on nyt ykkösasia vielä, joten rauhallisesti mennään tän painonpudotuksen kanssa..
 
Heippa!

Mä olen ihan ihmeissäni tuon mun painon kanssa, tiistaina vaaka näytti 76.2 kg ja sitten tänään 78 tasan... Ja kun oikeesti olen syönyt ihan maltillisesti niin EN voi ymmärtää mistä tämä nyt johtuu...

Aloituspaino 77 kg
Paino nyt : 78kg
Painonmuutos: +1000g

Että tollanen rivi sitten tuli. Mutta nyt ei pidä masentua vaan eteenpäin vaan. Ja se ruokapäiväkirja on nyt otettava käyttöön. Koska ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se että mä sitten vaan napsin liikaa vaikka mielestäni en syö. Tai sitten syön unissani...

Nyt tytär lounaalle ja sitten miettimään tätä painonpudotusta....
 
Lisää napsuvinkkejä pyydettiin, ja kerron yhden hyvän. Jos teillä jää usein ruisleipäpussin pohjalle kuivumaan paloja jotka ei kelpaa kenellekään, siivuttakaa kuivuneet leipäpalat tikuiksi ja paistakaa pannulla tilkassa rypsiöljyä.... :p Varsinkin vaasan ruispaloista tulee TOSI ihania, ja niitä voi syödä naposteluhimoon...Mutta myös kasvissosekeittoon dipattuina taivaallisen hyviä :whistle: :eek: :p
 
Heipsan!

Tässäpä minun punnitus merkinnät tälle viikolle:

Aloituspaino: 82kg
Paino nyt: 80,9kg
Muutos/vko: -400g
BMI: 27,9


Oikeaan suuntaan ollaan menossa. :D Hitaasti, mutta varmasti. Taivoite päästä tammikuun aikana alle 80kg ja uskon sen olevan ihan mahdollistakin. :D Herkuista olen pysynyt loitolla. Huomenna saa taas vähän hekutella. Ajattelin, että tekisin kääretortun päiväkahvin seuraksi. :p

Onko teillä puolisot mukana laihdutuksessa? Meillä mies myös laihduttaa, mutta "ihan oikeasti". Nousi hänelläkin paino mun raskauden aikana. :LOL: Ylipainoinen on hänkin ja saanut pudotettua tammikuun aikana jo melkein 4kg. Helpompi yhdessä laihduttaa ja olla tiukkana herkkujen suhteen, kun on toinen tukena. Pysytään helpommin kaidalla tiellä. :LOL:
 
Aloituspaino: 78 kg
Paino nyt : 77.8kg
Muutos/vko -200g

Eipä juuri oo lähteny. NO, ehkä tää on vaan huono alku. Lenkille tänään jos vaan sää sallii, kolmas yövuoro starttaa muutaman tunnin päästä. Siellä olen napostellut porkkanaa ja lanttua mutta vatsahan kerää kivasti ilmaa porkkanapussin jälkeen... :whistle:

Puoliso ei osallistu lahdutukseen.
 
Minä olen teille kaikille kateellinen. Mutta onnellinen, kun olette saanut todella hyvin pudotettua painoa! :flower:

Itsellä on vain noususuunta :ashamed: . En mie kyl toissa päivänä niitä sipsejäkään pahemmin syönyt.. Jos ei ens viikolla ole edes -100g, niin mie en enää ala.. Mie lopetan koko painonpudotuksen!

Minulla tullut painoa viime viikkoon +500g :ashamed: . Eli tänään painoin: 67,3 kg..

Mies on omalta osaltaan mukana silleen, että katsoo minun perään jollain lailla :whistle: . Ei anna minun ihan mahottomasti syödä herkkuja. Ja on itsekin pudottanut painoa marraskuun alusta -20kg. Puvun kauluspaidan alle mahtuisin minäkin, kun kokeiltiin paitaa ennen ristiäisiä :D.

Mutta nyt valmistautuu salille, bodypump:in ja fitness pilatekseen. Huomenna olisi sitten fonttanella päivä :D


Ps: Katsokaa taas omat tiedot!
 
Vähän myöhäinen päivitys :ashamed: Takkusi jokin pahasti, kun en päässyt kirjautumaan, jumittui aina siihen :kieh: No, parempi myöhään...

Aloituspaino: 69.8
Paino nyt: 71.3
Muutos/viikko: -300g
BMI: 24.7(24.8)

Eli pompahti sitten kuitenkin paino takaisinpäin, tasan 70 näytti jo jossain välissä :p Liekö rajuhko liikunnan aloitus, vai mikä. Pääasia, että alaspäin meni =)

Onnittelut kaikille miinustaneille :flower:

Voisikos RD sullakin olla tuota "pumppiturvotusta"? Kun olet siellä salillakin ollut. Se nimittäin on ihan tosiasia, että kun yhtäkkiä alkaa liikkumaan paljon, niin hetken aikaa on lihaksissa enemmän nestettä. Ja tuleehan sitä juotuakin paljon enemmän.

Toisaalta mulla on aina näkyneet muutokset, siis ylitykset(kunnon mässyt) ja/tai ruodussa pysyminen, viiveellä. Ei koskaan ole näkynyt vaa'alla samalla viikolla, seuraavalla vasta. Mitään syytä pikkumiinukseen ei ole, ei sitten niin mitään ylimääräistä ole suuhun mennyt, vettä olen juonut paljon, liikkunut (kalorikulutusluku tällä viikolla tähän mennessä 2609), ei ole menkkaviikko, ei sitten niin mitään erityistä. Muuta kuin se liikunnan lisäys. Jos näin jatkuu, niin sitten täytyy tarkistaa vaan päivän kalorimäärää kohdilleen.

Mandi, ihan hyvältä näyttää päällisin puolin. Annoskoot/kalorit/pisteet antaisivat enemmän infoa ja esim. käytätkö leivän päällä rasvaa, mitä puuron joukossa on...jne. Joskus se painonpudotus vaatii hieman tutkailua =) Niinkuin itsekin totesit, niin kovin hiilaripitoista on ja sitä jäin miettimään, että mistä ihmeestä tulee proteiinia yli suosituksen? Tässä kohtaa voi se annoskoko olla juuri se avain =)

Nöpö , ruokapäikky on oiva apu. Niin tein nyt minäkin, kun loppuviimeksi tulin siihen tulokseen, että josko kuitenkin huijaan itseäni ja syönkin enemmän :D

Aiemmin kertoilinkin, että mies ei ole laihdutustarpeessa, mokomalla sikspäkki edelleen näkyvissä, mutta esikoinen on innostunut kevyestä ruokavaliosta :heart: Yhdessä duunaillaan iltasalaatit ja mietitään mitä ruuaksi milloinkin. Esikko siis 18w.

Mitäs jos jokainen kirjaisi yhden päivän syömiset tänne? Saisi uusia ideoita itse kukin. Kävisikö maanantai?
 
Mun piti kans jo osallistua tähän pinoon jo tammikuun alussa, mutta kävi niin että vaaka jonka ostin oli viallinen ja tänään sitten pääsin sen palauttaan. Huomenna meen ostaan uuden ja sitten maanantaina voisin liittyä teijän joukkoon :) Pituutta on 158cm, joten senkin takia 63kg paino mulle on liikaa. Tavoitepaino olis 50kg. Joskus pari vuotta sitten painoin vielä 47kg, mutta sitten tuli kaikkee elämään ja koska olen tunnesyöjä, nii herkuistahan ne kilot sitten alkoi nousemaan.

Mutta siis ilmotan vaikka sillon maanataina noi tietoni selvemmin :)
 
Huomenta!Kertokaa mulle miten mä OSAISIN laskea omien syömisieni kalorimäärät??? :attn: Siis jokaisessa paikassa toitotetaan kalorimääristä ja mä oon ihan avuton niitten suhteen :ashamed: En siis tajuu miten nyt laskisin esim.tän aamun(tähän mennessä....)syömien ja juotujen ruokien??kalorit:yks grahampaahtis,kevyt sipasu ;) margariinia,mukillinen teetä ja puol t'lusikallista sokeria ja vielä pari mukillista kahvia maidolla ja n.yks t'lusikallinen sokeria....!!!!!Vielä en oo ehtiny syömään ns.terveellistä täyttävämpää aamupalaa,tarkoitan kaurapuuroa mustikkakeitolla tai jogurttia.
Mut ihan oikeesti:AUTTAKAA MUA TOSSA ASIASSA!!!! :attn: :wave:

Kiloklubillakin pitäis merkata joka pv.syödyt kalorit,mut....mä en tajuu!!! :eek:
 
Huomenta!

Epätoivoinen myös Katselin tuossa kiloklubin sivuja, ja siellähän on esimerkiksi leipä merkitty X-kaloria/siivu, eli aktiivisesti kuin jaksat niitä katsella, niin saat vähän näppituntumaa kalorimääristä. Ja jos annoskoko esim. ruokalusikallinen voita on liikaa verrattuna käyttämääsi annokseen, niin sieltä saa myös annoskoon muutettu esim. teelusikaksi tai mikäli sulla on keittiövaaka käytössäsi, niin suoraan grammoiksi. Its olen aikanani(nimim. ikuinen laihduttaja) hankkinut digitaalisen keittiövaa´an juuri laihdutusta silmällä pitäen, ja nyt se on mulla koko ajan esillä. Eli kaikki ruoka-annokset mulla menevät sen vaa´an kautta, jo valmistusvaiheessa. Näin saan tuntumaa siihen, mitä mikäkin painaa ja kodin ulkopuolella syöminen on helpompaa, kun pystyy noin suurinpiirtein arvioimaan annoskoot. Ja mullahan on siis Keventäjät -sivusto käytössä. Ja laitan sulle tähän linkin, missä on yleisimpien ruokien annoskokoja, jolloin voit lähteä niistä katsomaan, mitä mikäkin keskiarvoisesti painaa:
http://www.ktl.fi/publications/ruokamittoja/index.html (en ole tänne aiemmin linkittänyt, eli jos linkki ei toimi, niin kopio edellinen vain osoitekenttään) Ja tietysti tutki aktiivisesti ravintosisältöjä tuotteiden käärepapereista, niissä on monesti merkitty juuri kaloria/siivu tms. Toivottavasti näistä oli apua. Joku kyseli päivän syömisistä, mä syön pääsääntöisesti sitä, mitä kaapista löytyy. Aamun aloitan aina kahvilla, ja vasta aamupäivällä lounasaikaan syön aamupalaa,yleensä leipää, vähän margariinia ja joko leikkelettä tai juustoa. Lounasta en siis varsinaisesti syö vaan haluan syödä päivällisellä niin, ettei tarvitse stressata sitä, riittääkö kalorit. Päivällisen mietin valmiiksi jo aamulla, ja teen Keventäjien kautta oman reseptin, jolloinka saan jo valmiiksi kalorit, mitä siihen suurinpiirtein menee. Tällä hetkellä meillä syödäänkin vasta 18-19 aikoihin, joten illasta napostelutarve ei kasva liian suureksi. Ja välipaloja syön enemmän kuin kaksi, tällä hetkellä ne koostuvat hedelmistä ja juureksista, sekä leivästä. Nuudelipusseja ja lämmin kuppi -keittoja löytyy kaapista, niillä saa hieman huijattua kamalaa suolaisen himoa(vrt. sipsit). Ja koska tällä hetkellä imetän, niin laihdutan noin 1600 kalorilla, kun imetys jonain päivänä loppuu, niin pudotan 1300 kaloriin. Sekavaa, mutta toimii tällä hetkellä, kun olen kokopäiväisesti kotona. :/ Vaikka tuntuu, että päivästä toiseen syö samoja ruokia, niin päivällisen etukäteissunnittelulla siihen saa onneksi vaihtelua. Kunhan saa pudotuksen pidemmälle, niin eiköhän sitä uskalla enemmän antaa itselleen liikkumavaraa. Ja tosiaan, ruokapäiväkirja on kaiken a ja o, ja sen tunnollinen täyttäminen. Johan tässä olikin paatosta taas yhdelle aamulle :laugh:
 

Yhteistyössä