**Tammivauvat2008**vol.6

Iidukalle: Onnea opiskelupaikasta!
Ja Gorthaurille onnea uuteen kotiin! :)

Meillä Albert ei kyllä nukkuis enää millään kaksia unia. Tänäänkin kun heräsi aamulla puol8, niin puoliltapäivin vielä ihan virkeänä touhusi. Puoli yhden jälkeen sain sit kellistettyä sen unten maille!

Pika käynti oli nyt vaan, pitää lähteä Albertia viihdyttämään!
 
Iidukka ja Hema: tosiaan se oli sairaalan unikoulu. Eli päivät hengailin Valtsun kanssa sairaalalla ja pihallakin käytiin jokapäivä raitistelemassa. Yöksi lähdin kotiin nukkumaan ja hoitsut puljas Valtsun kanssa. Tassuttelua käyttivät ja tosi hyvin toimi. Valtsu oli tyytynyt tutiin ja "tassutteluun" ilman sen kummempia rutinoita. Samalla ruokarytmiä muutettiin vähäsen ja velllit vaihdettiin maitoon. Tosi pienet jutut mutta siellä ainakin teki tehtävänsä ja nyt on itekin tarmoa täynnä. Haasteena on vaan kotona jatkaa samaa rataa. Mutta kerran Valtsulla ei näytä olevan mitään ongelmia nukkua koko yötä niin eipäs auta enää alkaa herätellä meikäläistä. Varmaan pari yötä menee että Valtsu huomaa samojen sääntöjen olevan myös kotona. Nyt kun on itse saanut nukkua niin jaksaa sitten pari yötä tassutellakin :D
 
maxmilian:tsemppiä vaan.jos kerran asioita saatu hyvälle mallille niin siitä hyvä jatkaa ja varmaan motivaatiotakin riittää kun tietää palkinnon =) itsellä ainakin nyt jaksaminen ollut toista kun sai päätökset tehtyä.
 
Terveisiä pulkkamäestä!

GORTHAUR: Onnea uuteen kotiin!

HEMA: Hienoa että unikoulu tuottaa tulosta, toivotaan että nyt ois teilläkin yöt oikeesti rauhottunu.

Me oltiin taas aamulla avoimessa päiväkodissa leikkimässä, kovin oli Lauralla kivaa. Hyvin viihtyy, kun muita lapsia ja paljon leluja.

Iltapäivällä nyt vihdoin maistettiin ensimmäistä kertaa jugurttia, viikonloppuna kun mieheltä unohtui... Ensin oli ilme ihmettelevä, mutta hyvin maistui, n. desin verran meni jugurttia puolikkaan banaanin kanssa. Tai enempikin ois varmaan menny jos ois ollu tarjolla. Äsken käytiin vielä pulkkamäessä ja nyt Laura tokilla unilla.

Illaksi suunnitteilla, josko mies ensin maalais Lauran kanssa sormiväreillä ja sitten siihen päälle kylpyyn. Huomenna sit ostamaan korttipohjia ja askartelemaan joulukortteja, Lauran taideteoksista.


 
Jiihaa,meillä nukuttiin sitten eka yö täysin heräämättä!!!Meillähän ei ole läpi yön nukuttu ollenkaan 10kk aikana =) Kyllä on iloinen äiti täällä tänä aamuna.

Mitäs muuta sitä ohjelmassa tänään..pitäis kai värkätä lisää sosetta pakkaseen Ellille ja mennä taas ahkerasti ulkoilemaan ja nauttimaan lumesta.Viime vuonna lunta oli kunnolla vaan viikon verran joten nyt otetaan kaikki irti =)
 
Huomenta!

HeMa: WAU!! :flower: Meillä nukuttiin joskus kuukausi sitten 12h putkeen heräämättä kahtena yönä peräkkäin. Nykyisin Albert herää maidolle n. 9h:n nukkumisen jälkeen, aika tarkalleen näin joka yö.

Me tuossa just herättiin vähän aikaa sitten, tässä just aamukahvia juon. Oon alkanu antamaan Albertille aamupuuron vasta jotain 45min hereillä olon jälkeen (aamulla ei saa herättyään ees maitoa, vaan aamuyöllä juo maidot) paremmin maistuu :) Meillä on nyt maistunu Albertille ihan hurjan hyvin ruoka. Tosi isoja annoksia syö reippaasti, eikä kokkareetkaan haittaa. En tiedä johtuuko siitä, että oon antanu nyt muutamana päivänä Albertille samaa ruokaa kuin itsekin syödään, ihan reilusti maustettua, jossa on hiukan suolaakin. Eilenkin kun tein makaronilaatikon, niin laitoin kyllä jauhelihamaustetta reippaasti, siinähän taitaa olla noin puolet suolaa, mutta ihan pelkkää suolaa en sitten lisännyt ollenkaan, vaan saa sitten aikuiset lisätä ruokaansa jos on tarve. Ja toissapäivän Albert söi hunajamarinoidusta kanasuikaleista tehtyä kastiketta ja riisiä, se oli herkkua :D
Nyt meillä sit siirryttiin kokonaan tavalliseen maitoon. Yksi purkki on vielä laukussa korviketta, mut taidan sen pitää siltä varalta, jos kaupungilla tms. tarvii joskus maitoa. Jatkossa varmaan sit ne 2dl hyla-maitotetrat mitkä säilyy lämpimässä, niin ovat ihan käteviä, jos tarvii jonnekin maitoa ottaa mukaan!

Jaahas, hommille olis lähdettävä :wave:
 
Katja:ei Ellikään varmnaan yli 9h nuku maidotta.21-6.30 nukkui ja sit huusikin maitoa kovaa ja korkeelta ja sit meillä jäätiinkin jo päivän toihuihin.

Meillä ei ihan noin pitkällä olla maidontotuttelussa.Pitää nyt tosissaan alkaa sytöttämään hapanmaitotuotteita.En mä korviketta aio kauheesti antaa kun kohta saa tavallista maitoo jo antaa.totutellaan sit siihen pikkuhiljaa ja jos vuoden iässä päästäis tissistäkin eroon.
 
Huomenia!

Täällä krapulainen olo. :x Yöllä kukuttiin klo 01-05 enempi vähempi. Takapakkia teki flunssa ja yösyötöt, nyt sitten kun ei maitoa tippunutkaan niin protestoitiin ja erittäin äänekkäästi. :D Vesipulloa kokeilin antaa, mutta sai vain suuremman suuttumuksen aikaan. Jospa ensi yö sitten taas paremmin, toivotaan!

HeMalle onnittelut ensimmäisestä nukutusta yöstä! :flower: Varmasti teki hyvää! Meilläkin tosiaan lasken nukutuksi yöksi sen, jos Emil nukkuu 5 saakka kun kuitenkin menee 8-9 välillä illalla nukkumaan. En usko että meillä poitsu tulee koskaan kovin pitkiä unia nukkumaan putkella, vaan on aikainen herääjä. Ehkä sit murrosikäisenä nukkuu puoleenpäivään.. ;)

maximilian: Kivalta kuulostaa tuo sairaalan unikoulu ja ilmeisen toimivalta, tsemppiä vaan teille jatkoon kotona!

Kävin eilen ostamassa pulkan ja nyt olisi tarkoitus lähteä vihdoin ulos tutustumaan lumeen. :heart: :xmas: Vähän on poitsulla edelleen yskää, mutta muuten vaikuttaisi terveeltä, joten nyt kyllä pakko päästä pois neljän seinän sisältä! Miehellä on vielä pitkä päivä tänään, ensin koulutuksessa ja sieltä suoraan asiakkaiden kanssa lätkämatsiin. Meillä siis koiranulkoilutus myös tiedossa, joten pakkokin lähteä ulkoilemaan. :xmas:
 
HeMa: Joo, meillä kun Albert tarvii 12-13h yöunet, kun päivällä nukkuu vaan yhdet 1½h päiväunet. Siksi saa ihan suosiolla maitopullonsa vielä aamuyöstä kun herää. Jospa sitä jossain vaiheessa alkais rytmi kääntyä niin että päivällä nukkuis pitkät unet, niin sit yöunet vähän lyhentyis, niin pärjäis sen yön syömättä. Noh, kaikki aikanaan :)

Iidukalle kovasti jaksuja :hug:
Itse lasken kokonaan nukutuksi yöksi sen, kun nukkuu koko yöunet heräämättä, eli meillä se vähintään 12h, kun sen verran tarvii unta yössä.

Me lähdetään nyt ulos :wave:
 
Huomenta :wave:

Voi Iidukka teidän yötä! Toivottavasti pääset päivällä päikkäreille :hug:

Ja Hemalle ONNITTELUT!!!!!! Tosi hienosti mennyt yö teillä:)

Se on kyllä hauska, miten nää lapsoset nukkuu niin erilaisia unia, meillä poika veti eilen kolmet päikkärit!!!! Ja päälle 11h yöunet :) Ja nyt on taas ekoilla päikkäreillä kahden tunnin valvomisen jälkeen. Yleensä siis nukkuu toki enää kahdet päikkärit, mutta eilen vetäs päivällä vielä semoiset "väliunet". Saas nähädä kuin tänään päivä etenee.... Lisääntynet päiväunet on meillä yleensä merkanneet lisääntyvää purukalustoa, joten täytyypä kurkkia suuhun tuossa päivemmällä.

Kiva lukea teidän kokemuksia ulkoilusta. Meillä kun ei olla juuri päästy ulkoilemaan, kun ensin poika oli kipeä ja sitten minä. No nyt alkaa mullakin elämä taas voittamaan ja niinpä kävästiin tuossa enne pojan unia vähän lunta ihmettelemässä. Taperokärryt sai kyytiä ja lumikolassa poikaa vedin, kun tuossa vähän lumihomia tein. Poika oli kyllä ihmeissään.

Tänään vietetään tässä ihan kotipäivää, huomenna ois vaikka mitä menoa, mutta täytyypä nyt katsoa, mihin sitä sitten mentäis, kun en mä kuitenkaan vielä ihan kunnossa ole.

Gorthaurille ONNEA UUTEEN KOTIIN :flower:

Kuulumisiin

Kide
 
iidukka:mä lasken nukutuksi yöksi sen kun herää sit kunnolla eikä jatka enää unia esim.maidon jälkeen :D meillä tuo 21-6.30 on täysin normaali yö eli ei Elli koskaan nuku 7 pidemmälle.

Päivän tavoitteet saavutettu.sosetta on pakkasessa ja oltiin aika kauan ulkona lumileikeissä.Ellikin viihtyi tunnin verran hyvin pulkassa ja konttailemassa.
Sit illalla vielä salille ja sit on päivä pulkassa
:wave:
 
Hello taas kiireen keskeltä!

hirmusti taas asioita täällä, muistankohan puoliakaa :D

Gorthaurlle onnea uuteen kotiin :flower:
Hemalle *jipii*-huuto, ja samanlaista onnee tulevii öihin. Jospa se nyt alkas hoksaa yön salat Ellitkin.
Iidukalle voimia öihin. Toivottavasti teilläki nopsaa saatais hyvä yörytmi. Tietty flunssat aina verottaa. Paljon jaksuja
:hug:

Katja noi onki kätevii ne 2dl tetra, ku niisson pillikin. Ootko kokeillu hoksaako aape pillillä imee. Mä kokeilin Lucan kaa, annoin maistaa isompien semmosta gefilusjugurttijuomaa. Ja hyvin hoksi. Alkuu piti hiukan painaa tetraa et eka satsi tuli suuhu, mut hyvin sitte alko. Huutohan siitä tuliki ku enempää ei sitten saanut. Sitten myöhemmin nekin on hyvii välipala juomia.

Mä täällä taas säädän sataa asiaa yhtä aikaa, kiirettä pitää. Mies tekee pitempää vuoroa et sais korvattuu ens viikon ku ollaan lomailemassa. Oih, sitä aikaa odotellessa. mut eka hippaloidaan pikkujoulut B)

Pitäski päästä ostaan jotain vaatetta kemuihin, mut näyttää aika olevan kortilla. :kieh: Saa taas käydä pikaostoksilla johonkin väliin. (ihan tuttu mulle kyl)

Mut nyt alko kauhia taistelu, pakko son mennä tuomaroimaan..
 
Mä nyt aattelin tulla pitkästä aikaa kirjoittelemaan!! :)
Sofia nukkuu, ihana rauha. Sofia tulee 29. päivä 10kk. Hullun nopeasti menee aika.
Reilu kk sitte lopetin imetyksen , ja nyt herää 1-2 kertaa yössä, (välil ei kertaakaa) tutin laitan ja vähä silitän niin jatkaa unia. Yleensä menee nukkumaan 20-21 ja heräilee siinä 7-8 aikoihin. Nukkuu päivisin 2-3 päiväunet jotka vaihtelee 1h-2,5h.
Nyt jo vähä oppinu itekseenki leikkimään, mut suurimman osan ajasta kyl roikkuu mun jaloissa. No ehkä helpottuu kun toinen syntyy ja kun saa kaverin!
=) Mulla nyt rv 18+6 menossa. Hyvin on menny, pahoinvointia ei oo ollu oikeestaa ollenkaa, väsymystä kylläkin mut oon lähes joka päivä ottanu itekki päiväunet ku Sofia nukkuu. Ihanaa kyl saada taas pikku käärö, vaik tuntuu et just Sofia oli vauva. :whistle: Muutaman viikon päästä rakenneultra, aateltiin kysyä et kumpi tulossa. Toisaalta toivois nyt poikaa, mut sit taas tyttö olis sinänsä mukava saada niin olis ainaki hyvät kaverit ku kasvavat. :)
Joko täällä on muitaki jotka ovat plussanneet? :heart:
 
Hei vaan!
HeMa: HIENO HOMMA!!!! Onnea!!! :flower:
Gorthaurille: onnea uuteen kotiin! :flower:
Iidukka: Voi kurja teidän öitä! Toivottavasti pian helpottais! :hug: Meillä yöt pelasti yksiin päikkäreihin siirtyminen, nyt Emma nukkuu 12 tuntia (noin, riippuu yöstä) putkeen syömättä! :D Välillä heräilee, mutta tutti riittää, Mutta esim. viime yönä nukkui 11 tuntia heräämättä!!! :D
Kide: pikaista paranemista teille! :hug:
Me ollaan kanssa ulkoiltu ahkeraan kun on niin ihanat ilmat. Eilen valjastin koiran pulkan eteen ja se veteli molempia tyttöjä pitkin lenkkipolkuja! :heart: :D Oli tytöillä hauskaa, voi sitä naurun määrää! :LOL:
Tänään oli Emman neuvola, pituus on 71 cm ja paino 8,860, hyvin kasvaa omalla käyrällään. Emma kovin sanoi neuvolassa sanoja, tuli pöytä, sinne, äiti, syli, täti, kato, tota, tätä.... Kyllä neukka kehui neitiä! :heart: Niin, ja Emma sai sen influenssa rokotteen. Toivottavasti ei tule sivuoireita.
Mamma on mennyt vielä huonompaan suuntaa, äsken lähdettiin viemään ambulanssilla isompaan sairaalaan ja uuteen leikkaukseen. :'( Mä oon ihan rikki ja niin huolissani! Mamma on mun elämän rakkain "aikuinen" ollut aina...
Niin, ja menkat alkoi tänään!!! :kieh: :kieh: :kieh: Vitsi kun oikein kramppaa maha, niin kovat kivut...
Tälläistä meille, nyt kahville kun sain tytöt päikkäreille!
Neamma ja neidit!
 
ansku88: Iidukka, piku81 ja mievaa ovat kanssa plussanneet! Muitakin siis jo pikkuhiljaa löytyy :D

Saaru: En oo kokeillut tuota pillillä juottamista, pitääpä kokeillakin joku päivä tuota. Sehän oliskin kätevä taito just jossain kaupungilla tms. niin ei tarviis tuttipulloakaan liata ollenkaan.

Albert nukkui taas tyypilliseen tapaan 1½h. Illalla sit seiskan jälkeen petiin. Huomenna kerhopäivä.

Me meinattiin lähteä taas ulkoilemaan, tuntuu että nää päivät menee paljon lupsakammin kun käy pari kertaa päivässä ulkona. Ei kaadu seinät niin helposti päälle.

muoks. Neammalle ihan kamalasti voimia :hug: Nuo on hirmu rankkoja juttuja. :|

Joko kaikki muut vauvat puhuu?, ei meillä jätkä sano vielä mitään oikeita sanoja.
 
Neammalle voimia :flower:

Niin ja "onnittelut" Neamma menkoista :D
Mulla alko kans menkat viime viikolla ekan kerran synnytyksen jälkeen, hyvä niin:)

Emma se taitaa olla oikea papupata kohta, kun kieli vääntyy jo nyt noin hyvin!!!!

Meidän poika ei varsinaisesti vielä sillai puhu, mutta omia sanoja tulee paljon: haukka, hakka, kukka, kakka.... Mutta ei ne vielä kohdistu oikeaan kohteeseen.

Mitens muuten muilla pinsettiote? Meidän pojalla se ei ole ihan tyylipuhdas vielä, peukku ei oikein tunnu oelvan kunnolla vielä matkassa.

Saarulle jaksamista arjenpyörittämiseen, kohta koittaa loma, ihan kohta =)

Ja Anskule kans voimia masun kasvattamiseen!

Meillä on koti ihan hyrskynmyrskyn, tarttis varmaan tehdä jotain.....
 
Neamma. Voimia! :hug:

Hema :flower:

Meillä ei puhuta vielä mitään. On vaan näitä oho, tätätätätä, päppäppäpää, mämmämmää.. Ymmärtää sanat ei, kukka, lamppu, kissa ja oman nimensä.

Pinsettiote on jo löytynyt. Tosin ei ole myöskään tyylipuhdas, mutta toimii... välillä vähän väärässä paikassa :kieh:

Kiitos onnitteluista :D Järkätään tuparitkin vajaan kolmen viikon päästä ja menuta oon tässä suunnitellut. Mitään kalliita antimia en tällä kertaa meinaa ostaa, nimiäiset maksoi ihan tuhottomasti!
Kevyt ateria on siis luvassa, koska joukossa on useita kalorien kyttääjiä ja pläskin karkottajia. Sitten kahvipöydän antimetkaan ei mitään kauheita kaloripommeja ole. Anoppikokelas ehdotti kahta pöytää tavisruokailijoille oma ja sitten laihduttajien pöytä. Mut yksin mä ne kaikki joudun tekemään niin silloin ruokalajit pidetään pienenä. Eli tämmöstä olisi sitten ruokapöydässä: Yrttiperunat, itämaiset lihakääröt, 2 eri salaattia ja juustohyrriä. Kahvipöydässä: poro-sienipiirakka, marja-kookospiirakka ja luumusydämet.

Ostettiin eilen Sampolle pulkka ja käytiin tossa päivällä vähän kokeilemassa kuinka kulkee. Sampo oli koko ajan ihan hapannaama, ei tainnut tykätä pulkkailusta. Tein lumipalloja ja heittelin ja rikoin niitä niin se oli hauskaa :snotty: Mä oletin, et kaikki lapset tykkää pulkkailusta..
 
Juu täälläkin ollaan vielä hengissä :D toistaiseksi...

Neammallle: paljon voimia, ei varmasti oo helppoo :'( jospa se käääntyy vielä hyväksi :hug:

Hemalle: onne hyvin menneestä yöstä :flower:

ja gothaurille onnea uuteen kotiin, nyt sitten ihan virallisesti..me muuten muutettiin elokuussa, ja ei olla vieläkään pidetty tupareita :ashamed:

Juu täällä pahoinvointi jatkuu :x tänään kävinneukassa ekaa kertaa ja terkka totes ett pitäs syödä ja juoda enemmän, mutta kun ei pysty.. hb oli 151 ja jotku keto aineet yhdellä plussalla... ois varmaan pakko alkaa väkipakolla jotain aamulla saamaan alas, mut miten :whistle: sain ultra ajankin 15.12 =) jihuu...

Juup ja meillä on kanssa ostettu Jasulle pulkka, kovasti Jasulla nauratti kun käytiin tänään kokeilemassa, mutta melko äkkiä enin innostus laantui..Poika meilläkin kyllä satunasiesti sanoo jotain esim. äiti, poppa (kuuma) ja heppa..olikohan vielä muita, mutta ei siis varmaan vielä ymmärrä mitä sanoo..

Mut nyt täytys vielä jatkaa vähän kotitöitä...joten :wave:
 
Kiitoksia kaikille tsempeistä, eiköhän nää yöt tästä mee parempaan taas.

Pikulle jaksamista pahoinvoinnin kanssa! :hug:

Itellä on pahin jo helpottanut, mutta toi syömättömyys on tuttua. En vaan tahdo saada mitään järkevää alas ja kaikista eniten etoo kun ite joutuu ruokaa laittamaan, sit ei tahdo mennä mitään kurkusta alas. Sen sijaan kahvilassa/kylässä tms ruoka maistuisi, eli mun pitäisi varmaan käydä joka päivä ulkona syömässä! :LOL: Kai ne on ne keittiön hajut mitkä eniten etoo ja sit menee ruokahalu kokonaan..Tänään oon onneksi saanut suht hyvin syötyä, eilen olin koiran kanssa lenkillä illalla ja tosi hitaasti tultiin kotiin kun alkoi huippaamaan ja oli heikko olo, ihan vaan siitä kun en ollu saanu taas ruokaa alas.. :x Nyt sit oonkin syönyt just sitä mitä on tehny mieli, tänään mm. paketin ilmakuivattua kinkkua. :p Kielletty sekin kai periaatteessa olisi, mutta pakko sitä on jotain saada syötyä.. :ashamed:

Meillä ois ensimmäinen ultra torstaina, sitä kovasti odotellaan, vihdoin saa nähdä onko masussa oikeasti jotakin elämää. :heart:

Sanoja
ei täällä vielä tule mitään, omaa kieltä sen sijaan puhutaan kyllä. :LOL: No, eiköhän tuo sitten aikanaan opi puhumaan.

Käytiin tänään pulkan kanssa koira pissattamassa, mutta ei ihan tahtonut poitsu pysyä kyydissä. Yhden kerran muksahti naamalleen suoraan hankeen ja huutohan siitä tuli...No, ehkä pulkkailu onnistuu sit paremmin kun oppii kävelemään jne. Pulkkamäkeen ei olla vielä menty, voi olla että jää sit vasta seuraaviin lumiin jos nää nyt tästä sulaa pois.
 

Yhteistyössä