***MAALISMASUT TAMMIKUUSSA ***

Kävin sitten kokeilemassa miltä tuo ulkoilu tuntuu..
Yllätyin itsekin kuinka hyvin kaikki tällä kertaa meni! Mahtava sää kertakaikkiaan. Ei ollut yhtään kolotusta koko reissulla, mutta siwan kautta kun tulin niin eikös tuossa korttelin päässä alkanut taas tutut kivut.
Pääasia että sain tehtyä reilun tunnin lenkin. Piristi ehdottomasti!

Ninni, kyllä me pian saadaan vauvelit maailmaan ja päästään tekemään ihania kävelyreissuja. :) Mulla on ihan päivästä kiinni tuo kipuilu. Välillä en pysty tosiaan edes alakerrassa käymään..

Nyt väsäämään tortillaa.. :)

 
Huh, täällä riehuttu koko päivä. Porukat ollut kylässä ja tietty olen sitten laitellut ruokaa ja en tietenkään ole malttanut levätä. Nyt tuntee jaloissaan. KÄytiin ihanassa aurinkosäässä tekemässä pitkä lenkki ja olo oli koko lenkin mainio. Nyt vielä paistelin pitsaa veljen kanssa, kun hän lähtee lomabussilla armeijaan vielä. Ja mies pitää hakee lentokentältä, kun on ollut poikien viikonloppua viettämässä kotiseudulla. Eli autolla ajoa tiedossa sellainen 100 kilsaa... Ensin 50 kilsaa veljen vientiin ja sit 50 ku käy lentokentällä. Harmi, ettei voi samalla reissulla hoitaa, kun miehen kone tulee niin myöhään.

Eilen kaupungilta en ostanut mitään vauvan vaatetta!!! Mies sanoi, että hipelöidä saa, mutta ei saa ostaa ennen kun syntyy... No, mummo osti vauvalle fleeceä, että teen vaunuun peiton. Ostin myös Marimekon Kuusama-kangasta olohuoneen uusiin tyynynpäällisiin. Eli tekemistä mammalomalle... Ja mummo toi vauvalle ihanan plyysisen, vanuvuorillisen haalarin ulkoilua varten. Sillä me sitten tullaan sairaalasta kotiin.

Tää viikonloppu on ollut tekstien perusteella monelle meistä aktiivista aikaa, jokainen on tehnyt urotekoja. Enteilisikö se tulevaa, että pieni pelko pepussa: vauva voi syntyä ihan milloin vain!!! Ja BiaBialle tosiaan onnittelut ensimmäisenä jakaantumisesta. Nappikselle peukkuja tositoimiin. Kukakohan lie seuraava... Saisivat vauvat pysyä ainakin helmikuulle masuissa.

Nyt pakko mennä vähän löhöilemään, niin jaksaa sitten ajella tuolla pimeällä... Onneks motarilla ja kehällä on valot... ainakin melkein koko matkan.

Misupai ja Helmis 35+1
 
Biabialle hurjasti onnea pikkuisen johdosta! Ja Nappikselle tervetuloa ja tsemppia!

Meilla oli perjantaina ultra ja nyt sit parin viikon paasta kontrolliultra, koska paino oli ihan alarajoilla viikkoihin nahden ja ilmeisesti just vauvan mahan ymparys. Sokereista? Te joilla oli ollu sokeriarvot korkeella ja ootte joko ruokavalio- tai muulla dietilla niin eiko se just oo sen takia ettei vauvasta tulis liian isoa ja siis just ettei mahan ymparys kasva tarpeettoman suureks? Oon nyt vahan pihalla, kun mut siis maarattiin dietille, mutta kuitenkin ultran arvion mukaan vauvan mahanymparys ja paino on alakayralla?! Hedelmat mullakin on sallittuja mutta 1 ateriaa kohti eli suunnilleen kolme paivassa.

Yhden tossun sain just kudottua valmiiks ja toista pitais alotella. Sitten villatakin kimppuun =) Ens viikolla kontrolli sokerista ja neuvola. Toivon etta se laakaritati on hyvalla paalla ja kirjottaa mulle pari vikaa viikkoa jonkinlaista sairaslomaa ja sit jaankin jo aitiyslomalle...

Saini ja bébé 32+2
 
Biabialle Paljon onnea vauvan johdosta! :heart:

Nappikselle tsemppiä koetukseen!

Täällä voinnissa ei mitään erikoista! Koko ajan tekee mieli makeaa. Tää on ihan kauheeta! Paino sen kun vaan nousee..

riksu + magsimus rv 33+5
 
Hassua että sitäollaan jo niin lähellä maaliskuuta että ensimmäiset vauvat saapuu,, hih, ihanaa!! Ja näyttihän tuokka olevan jo lokakuussa 2008 vauvan saavia ilmoittanut, että hurjaa miten tuo aika menee. Ei se ollu kun viime kesä kun positiivisen testin tein ja nyt jo näinkin pitkällä, että huomenna viikot 32+0.

Mulla alko iltapäivällä aivan mielettömästi särkee alaselkää,,, ihan yhtä tuskaa. Tuntuu välillä ettei jalatkaan kanna kun niin vihleksii. Lämpötyynyä oon yrittny pitää siinä ja se kyllä osittain helpottaa. Sit meidän neutokainen pyörähti tässä paripäivää sitten jotenkin aivan ihmeelliseen asentoon, että tuo ylämaha on todi kosketus arka, eikä kärsi olla yhtään etu kumarassa. Mutta muten vointi ihan tosi hyvä.
Mittailin tuota omaa vyötärön ympärystä, kun sitä on täällä mittailtu. Mulla oli huimat 98cm, että aika pieni mahainen olen. Mutta onhan sillä vielä 2kk aikaa rellahtaa jonka se varmasti tekeekin, ainakin aikaisemmin on niin käynyt.

Joo mutta eiköhän tässä taas tärkeimmät ja vointeja kaikille mammoille!!!
 
Tervehdys!
No niin täällä on oikein urakalla saatu sitten tänään aikaiseksi. Ostettiin Gesslein vision kolmipyöräiset vaunut käytettynä, mut ihan ku uudet.
Kiitos ninni vielä avuista =)
Sitten oon pyörittäny 4 koneellista pyykki, vauvan vaatteita jne..
Saatiin myös häkkisänky ja lipasto kasattua Voicen huoneeseen ja nyt näyttää niin söpöltä! Eka kertaa tuli oikein todella sellanen olo, ettei millään malttais et pääsis vauvelii jo hoitelemaan!
BiaBialle oikein ihania vauvantuoksuisia hetkiä sinne!
Nappis tervetuloa joukkoon mukavaan ja tsemppiä tosiaan loppurutistukseen. Tule ihmeessä kertomaan lisää itsestäni ja vauvasta =)

Sit olis taas tälläinen pähkinä mitä oon pureskellu, jos joku jolla jo lapsia osais vaikka auttaa.
Elikkä mun hullu anoppi osti meille jo ajat sitten tälläisen Gracon sitteri kompleksin joka keinuu ja soi itsekseen paristoilla.

Linkki:http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/GR07_Graco_keinu6sp_Gloria.jpg

Se on koottuna tuossa meidän teatterin lattialla ja on tosi iso "laitos" vaikka asumme tilavassa omakotitalossa, niin tuntuu ettei keinua noin vain paikasta toiseen siirrelläkkään.. Eli minun kysymykseni kuuluu Tarvinko käyttöön myös tavallisen perus sitterin?? Esim sitten ku vauva alkaa syömään kiinteää muttei vielä istu, niin sitterissähän on mukava syöttää. Toinen mitä mietin niin perus sitteriihän saa nostettua helposti paikasta toiseen, pöydälle, sängylle jne mut tätä gracon laitosta ei niin vaan siirrelläkään.
Tossa olis yks joka myös käytetyn abc desing sitterin 20? ostanko?

Jos luoja suo toisen lapsen joskus, niin onneksi sitä on sitten jo paljon viisaampi =) Mulla kun on pahoja perfektionistin piirteitä, niin ei aina tahdo jaksaa näiden miettimisten ja pähkäilyjen kanssa ;)

Voikaa hyvin, nyt kutsuu tv

Minä + Voice tasan 31 jee!!!
 

Moiks! KAikki hyvin tääl. Tajusin just että viikkoja on jo reilusti kasassa.. ja kyllä sen huomaa myös supistuksista jotka on selvästi lisääntynyt ja siitä että vauvan liikkeet tuntuvat välillä ikävinä muljahduksina rintojen alapuolella niin että pitää suoristaa ryhti, että saa henkeä kunnolla.

Nyt vaan odotellaan, keskiviikkona neuvolalääkäri niin tietää paremmin kohdunsuun tilanteen, sen joko supistukset on tehneet "tuhojaan". Kävely alkaa olla välillä hankalaa ja varsinkin just illalla huomaa kun on päivällä reippaasti ulkoillut ja touhunnut, väsy tulee aikasin ja alapäätä särkee...

saini81 Mietit niitä sokereita, niin mul oli esikkoa odottaessa raskausdiabetes, joka pysyi kurissa pelkällä ruokavalion muutoksella. Se on käsittääkseni just sen takia, ettei vauvasta kasva hyvin isoa ja myös sen takia, että kun vauva syntyy niin hänen sokeriarvojaan mitataan verikokeella muistaakseni neljän tunnin välein kolmena päivänä, etteivät ne romahda synnytyksen jälkeen. Eli maalaisjärjellä, jos äiti on ahminu sokeripitoista evästä ja sit pikkunen syntyy, eikä saakaan niin paljon sokeria niin ne arvot voi heitellä. Tämän takia myös imetys olis ensiarvoisen tärkeää heti vauvan synnyttyä, jotta se sama tuttu äidin sokeritasapaino säilyis. Näin mä käsitin sen silloin, korjatkaa jos joku tietää paremmin.

Mä näin yhden kauhean synnytysunen- sellaisen missä kaikki menee pieleen ja just niinku ei pitäis. Vauva synty kotiin, putosi vaan lattialle ja vaikutti, että muutenkaan ei ollut kunnossa. Sellainen inhottava painajais uni jossa huutaa paniikissa apua, eikä kukaan auta. Oli ihana herätä ja todeta ettei se ollut todellista vaan vauva on turvassa vielä masussa. Tää kertoo ehkä siitä, et alitajunnassa sitä miettii jo synnytystäkin, ehkä vähän ahdistuneena.

Iloisempiin juttuihin, vauvalle on suunnilleen kaikki valmiina. Tuteista lähtien (ostin vaaleenpunaisia.. miten mä uskalsinkin.. :whistle: ) Mietin päivittäin nimeä, emme ole päätyneet vielä mihinkään. Pari hyvää ehdotusta on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, lopullinen iskee sit tajuntaan ehkä vasta kun saa vaavin syliin ja kotiin, oppii tuntemaan.

angel08 Mulla on esikon vanha perus-sitteri, joka saa nyt viel kelvata.. Hienoa että olet saanut tuollaisen upea uuden sitteri-systeemin!En hirveästi osaa antaa vinkkejä tuohon, että tarviitko lisäksi sen tavallisen. Itse en käyttänyt esikolla sitteriä paljoa ollenkaan, kun taas siskollani oli tuollainen keinuva systeemi, ja hän kertoi sen olleen tosi paljon käytössä ja että vauva rauhottui siihen nukkumaankin välillä. Luulen, että saatan tarvita sitteriä nyt vauvalle enemmän kun mulla on hoidettavana myös tuo vajaa kaksi vuotias pikku-ukkoni. Siirtelyhän tuossa isommassa sitterissä just on se hankala- Voi olla ettet tarvitse sitä tavallista sitteriä lisäksi, toisaalta, jos sul ei oo rahasta pulaa niin anna mennä vaan! kaikki mikä voi helpottaa tavallista arkea vauvan kanssa, on vaan hyvästä! :D

Äh, nyt miehen kainaloon hetkeksi sohvalle ja sit nukkumaan!

enne ja aarre 34+3
 
Malla29
Mun odotus sai uuden käänteen kun perjantaina todettiin raskaushepatoosi. Ilmeisesti muut maalislaiset ovat siltä välttyneet? Kutinaa on ihan kaikkialla, iltaa ja yötä kohden paheten. Nyt ei enää yöt onnistu oikein ollenkaan kun herään kutinaan ja sitten jo jännityksellä kuulostelenkin vieläkö vauva on hengissä...
Perjantaihin asti kuvittelin kärvistelevän vielä pitkään yli lasketun, mutta hepatoosin vuoksi käynnistetään (toivottavasti!!) pari viikkoa etuajassa. Joten matkaa siihen on enää pari-kolme viikkoa. Piti käydä loput hankinnat hakemassa lauantaina, tietty jotain puuttuu mutta ne suurimmat ostettiin. Toisaalta lyhyt aika, toisaalta varsinkin öisin tuo aika tuntuu ahdistavan pitkältä! En voi sille mitään että pelottaa kovasti tuo kasvanut sikiökuoleman riski mitä pidemmälle raskaudessa mennään. :'( Joka tapauksessa loppuajan seuraillaan synnärillä vähän väliä veriarvojen muuttumisia ja sydänkäyrää, maksalääkitys on päällä joten sen puoleen pitäisi olla suht turvallinen olo.

Onnittelut jo vauvan saaneelle ja tsemppiä seuraavana vuorossa olevalle! Toivon kovasti tulevani pian perässä! :wave:

Malla ja neiti 34+5
 
BiaBialle oikein paljon onnea pienen pojan syntymän johdosta :flower: :heart:

ja Nippis tervetuloa ja tsemppiä myös sinulle, taidat tosiaan olla seuraava, joka meistä pienokaisensa näkee =)
tulehan kertoo väliaikatietoja, kun jakselet :)

nyt on jotenki nii laiska olo, etten jaksa kommentoida mitään, joten jos sitä huomenna sitten virkeemmällä mielellä..

äiskä ja vauveli 33+4 :heart:
 
Täällä kaikki hyvin. Sain pojan tänään vierihoitoon koska oli syönyt niin hyvin. Sopivasti innokkaan pumppailun seurauksena maito nousi rintoihin ja idyllin täydentää tutkimushuone josta saimme perhehuoneen. Huomenna tarkastetaan vielä bilirubiiniarvot pieneltä, jos huono saadaan lamppu omaan huoneeseen. Toistaiseksi ei mitään hätää, poika enemmänkin punainen kuin keltainen... B) odotamme siis biitsiä.

Kiitos taas kaikille ihanista viesteistä, mies kurkki olan yli ja ihmetteli kuinka onnitteluja vaan tulee. Ei mikään nettihirmu...

Nippis tsemppiä oikein paljon! Koita ottaa rennosti että kaveri pysyisi vielä kyydissä. Oletko saanut jo kortisonia? Mulla tulehdusarvot oli koko ajan alle 20, kiitos antibiootin ja saatin pelattua aikaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin, täällä peukut pystyssä! Onko teillä jo kokoarviota?

me6 ollaan täällä 52lla ainakin keskiviikkoon, tule piipahtamaan jos olet talossa! Asumme tosiaan tutkimushuoneessa, vastapäätä huone 517.

Nyt nukkumaan, noin tunti seuraavaan syöttöön...

BiaBia ja minisuursyömäri, sekä mies viereiseltä punkalta
 
Huoh...täällä kukutaan. Illalla alko menkkamaiset supistelut ja niiden jälkeen auva aloitti ennenkokemattoman riehumisen. Menoa ja melkettä oli niin et meinas ihan itku tulla. Jossain kohtaa yötä se sit rauhottu ja sain nukutukskin muutaman tunnin. Vessareissun jälkeen alko uus vastaava episodi, onneks lievempänä. No laitoin pomolle viestiä, että en pääse töihin aamulla.

Odottelen tässä et neuvola aukee ja soitan lekurille. Se tais nyt olla mun työnteko siinä ennen vauvan tuloa... Viimeks kun olin tossa 2 viikkoo saikulla niin lekuri sano et jos vielä noita suppareita kipeinä tulee niin sit se on loppuaika saikkua. Kai se vaan täytyy itekkin nyt vaan hyväksyy et se oli sit siinä.

Aika hassua...kun mulla ei nyt jää työpaikka odottamaan kun olin määräaikasena...et koskakohan sitä seuraavaks ylipäänsä menee töihin ja minne :)
No nyt vaan pikkuhiljaa pitää siirtyy totaaliselle mammaloma moodille ja alkaa tosissaan nauttii tästä ajanjaksosta elämässä kun on virallisesti ainakin jonkun aikaa "oravanpyörän" ulkopuolella.

Jos vaikka laittais jonkun leffan pyörimään ja koittais josko uni hiipis vahingossa vielä.

pitkäkoipi + fiina 31+1 JEEEEEEE!!!!!
(vitsi muuten nää uudet alkavat viikot on ihan ku juhlapäiviä!)

 
Täällä ollaan vielä yhdessä koossa =) Tulehdusarvot on ainakin tähän asti pysyneet normaaleina ja antibiootit siis ilmeisesti lopetetaan tänään. (?) Kortisonit sain siis jo silloin perjantai ja lauantai aamuina, ja supisteluita ollaan estelty piikeillä :( Vettä lorahtelee vähän väliä, no tänään on isompi lääkärin kierto niin sitten sen jälkeen ollaan varmaan viisampia. Painoarvio on +/- 2000g. Palaillaaan asiaan!!
 
Mulla kanssa levoton yö takana, heräsin joskus puol 3:n aikoihin kun ylävatsa ja selkä samasta kohtaa oli kun tulessa. Niin kauheelta tuntui, en tiedä onkohan mulla sappikiviä, supistukselta se kipu ei tuntunu koska kesti niin pitkään yhtäjaksoisesti (melkeen tunnin). Mulla oli kesällä aika alkuraskaudessa kerran ihan samanlaiset kivut, en muista otinko täällä silloin puheeksi. No, otin yöllä sit panadol zappia ja kuuman kyvyn ja rauhottui sit hetken päästä. Pää mulla on särkeny eilisestä asti, mittasin eilen verenpaineenkin, oiskohan ollu 127/77, eli ihan hyvät paineet. Mutta pää vaan särkee edelleen. Pitäisköhän soittaa neuvolaan, mitä ootte mieltä?

Nippis hyvä että tulehdusarvot pysyneet normaaleina jos vaikka vauva pysyis hetken vielä masussa.

BiaBIa ihanaa kun oot saanu pikkuisen jo vierihoitoon :heart: , nauttikaa ensimmäisistä yhteisistä hetkistänne, ne on niin pian ohi ja ennen kuin huomaatkaan ootte jo kotona arjen keskellä =)

Mallalle jaksamisia hepatoosin kanssa, kuulostaa inhottavalta! Sulla onneks kanssa viikkoja jo niin hyvin kasassa et varmaan haluat vauvan mahdollisimman pian ulos. Meneekin jännäks, kumpi saa ensin nyytin syliinsä, sä vai Nippis =)

Angel psta ihmeessä se toinen sitteri jos kerran halvalla saat. SItä voit sitten muutenkin raahata mukanas jos vauva menee esim. johonkin hoitoon ni on varmasti helpompi ottaa mukaan kuin se iso hienous =) Me ostettiin kans Gracon sitteri, tais Pikkuvaemollakin olla samanlainen, menee tosi pieneen tilaan, tärisee ja soittaa musiikkia mut ei tolleen keinu. Eli tollanen:
http://www.lastentarvike.fi/images/Paatuotekuvat/Large/GR07_Graco_sitteri_%20Gaia.jpg

Nimistä on taas ollu puhetta, meillähän on ollu jo pidemmän aikaa nimet valmiin, tuli sit kumpi vaan. Tyttöjen nimien valinta meni sillon aikanaan niin viime hetkille et nyt haluttiin olla ajoissa liikkeellä =) Meinaatteko muuten sit aikanaan paljastaa vauvojenne nimet täällä?
Ois kauheen kiva tietää minkä nimisiä kaikista maalismasukeista tuli.

Jaahas, nyt neiti ylös sängystä ja koulukuntoon. Pitäis varmaan keittää itelle kahvia jos vaikka päänsärky lähtis...

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille...
Ja ai niin, vinkki Turussa/Turun suunnalla asuville, Olivia&Oskari ilmoitti eilen et alen loppurysäys alkaa tänään, kaikki tuotteet -60 tai -70%...
Sinne tekis kovasti mieli pikaseen...

:heart: :Ninni ja Muru 33+1
 
Huomenet!

Supistuksia kovasti paljon täälläkin, illalla tuli pari semmosta... ei kipeää (tosin minähän en niitä KIPEIKSI oo sanonu koskaan, epämiellyttäviksi enenevässä määrin synnytyksen edetessä pidemmälle ja pidemmälle) mutta hitusen sitä epämiellyttävää tunnetta niihin liittyi, ja yhteen jopa paineen tunnetta alapäässä, ikäänkuin supistus olisi todella työntänyt vauvaa alaspäin jo! Mutta se oli vain se yksi, joten en huolestunut siitä. Nukkumaan ruvetessa piti oottaa yks supistus sängyn laidalla istuen, kun tuntui ettei kykene alkaa makaamaan, tällaista oli myös kun esikon synnytyssupparit alkoi, en voinut maata vaan istualtaan oli helpompaa olla.
Aamulla makailin hetkisen selälläni ja katseli pojan kanssa muumeja, ja siitä kun pyörähdin kyljelleni, tuntui tosi kova vihlaiseva kipu ihan kohdun yläosassa oikealla puolella.. mutta kun siitäkään ei mitään sen kummempaa tuntunut seuraavan, ja vauva pian liikkui kuitenkin, niin en taaskaan huolestunut, tai huolestuin kyllä kun kipu oli niin kova, mutta kun vauva kerta liikkuu, niin tod.näk. kaikki kuitenkin ok.

Sitä hennosti vaaleanpunertavaa valkovuotoa tulee edelleen, sitä mietin että pitäisikö siitä neuvolaan rimpauttaa, mutta toisaalta se on niin vähäisesti punertavaa, että tuntuu ehkä turhalta sinne soitella.. mitäpä se terkka siihen osaa sanoa. Tuntuu että tuskin alkaa tutkimaankaan, kun sitä ei tuon enempää tule, tai siis ei ole oikeasti veristä vuotoa.

Nimistä Meillä on nimi tytölle valmiina, pojalle ei. Tai on ajatuksia pojan nimestäkin toki, mutta ei valmista pakettia, niinkuin tytölle. Näin juuri viime yönä unta, että oli kastajaiset, vauva sai juuri aikomamme tytön nimen, itse vauvaa en vain nähnyt lainkaan! Unessahan kun ei useinkaan näe kasvoja, tai minä ainakaan en muista juuri koskaan nähneeni.. Unessa pappi tilaisuuden alkaessa röhnötti vain jollain penkillä puoli-istuvassa asennossa jalka rennosti toisen päällä, ja huuteli sieltä jotain... siskoni tenttasi nimeä, että pannaanko nimi heti pöytään, että alkakaahan kertoa mikä siitä tulee! Ja kun nimi kerrottiin, meidän äiti alkoi itkeä. Metka uni joo... :eek: Toivottavasti nimi ei tule olemaan ihan noin suuri järkytys suvulle, vaikka siinä yksi pikku juttu onkin, joka vähän mietityttää... kunpa voisinkin kysyä mielipiteitänne täällä, mutta siltä varalta että joku tuttu lukee näitä, ni en uskalla nimeä täällä paljastaa, siis ennen kuin se on saatu lapselle annettua. Sitten ainakin minulla olisi tarkoitus, että voisin sen teille kertoakin =)

Kauppaan pitäisi lähteä, vaikka pakkasta näyttäisi olevan melkein -15 astetta. Hyrrr!!

Ippu 33+0 tasaviikot :heart:
 
Huomenta!
Kiitos kaikille sitterivastauksista. Kyl mä taidan sen ostaa, tuli sitten käytettyä tai ei.. sen näkee sitten!
Harmillista ku monet nukkuu yönsä jo tosi huonosti =( Itse nukun taas ku tukki ja pissalle herätessäni aina vähän säikähdänkin ku nukun lähes mahani päällä tai selällään ja olo on kun ei raskaana oliskaan. Aina täytyy koittaa mahaa ja tarkistaa et onhan se vielä ;)
Mutta se mikä on inhottavaa mä oon alkanut näkemään lähes joka yö aivan hirveitä painajaisia menettämisestä! Tässä pari kamalaa esimerkkiä.
Edellsiyönä: olin jollakin festarikeikalla eturivissä ja siellä sattui mellakka, mä jäin ison mahani kanssa ihan alimmaiseksi ja ihmiset talloi minut maahan, yritin huutaa, että varokaa olen raskaana mutta kukaan ei kuullut. Sitten tuli joku iso mies ja kaatui suoraan mahani päälle.. Heräsin valtavaan itkuun =(
Toinen viimeyöltä: Mieheni kaatui kotona kivilattiaan ja löi päänsä, menetti tajunsa. Hänet kiidätettiin sairaalaan magneettikuvaan. Odotustilassa yksin istuessani lääkäri tuli ja istahti viereeni silittäen isoa mahaani ja sanoen: Miehesi voi ihan hyvin, sillä ei ole kipuja, mutta sinun on pidettävä itsestäsi nyt todella hyvää huolta ja syntyvästä vauvasta. Sitten se oli hetken hiljaa ja jatkoi: Vauvasi ei tulee koskaan kuulemaan isäsi puhetta, ei naurua. Isi nukkuu ikuista unta. Ja heräsin siihen ku mieheni herätti minut kun itkin.

Aivan hirveitä unia! Tuntuu että päiväkin alkaa huonosti noiden takia. No onneksi Turussa hiukan pilkahtelee aurinko =)

Nyt aamiaiselle!

Minä + Voice 31+1
 
Hellou!

Vaivat senkun tuntuu lisääntyvän loppua kohden kaikilla!

Biabia: Ihanaa, että sait vaavin viereesi! Toivotaan ettei hän kellastuisi niin saisit helliä ja sylitellä häntä.

Soittelin itekin neuvolaan, kun nyt viikon ajan supistellut kivuliaasti aina iltaisin. Lepoa vaan ja jos supistukset eivät lopu levolla niin sitten synnytysvastaanottoon. Lepo aina kyllä auttanut, mutta olen niin huono lepäämään kun olisi kaikenlaista hommaa :) Viikon päästä TAYSiin aika niin pääsee näkeen kohdunsuun tilanteen.

riksu + magsimus 33+6
 
Ihana aamu(päivä) täällä!! Tulee niin hyvä mieli heti kun aurinko paistaa. :) Pakkasta on näemmä 2.5 astetta, joten kivalta vaikuttaa!! Pakko kokeilla toimiiko kävelylenkki yhtä hyvin kuin eilen.. Ei kolottanut laisinkaan..

Kauratyyny
n puolesta voin sanoa sen verran, että kaksi yötä kun nukuin se tuolla alaselän alla niin sinne katosivat hankalat yöt! Nyt ei ole selkäkipuja ja nukun sikeästi useimmiten koko yön! Kannattaa kokeilla. Mulla auttoi.

Nimistä: Meillä on nimiä lähinnä tytölle.. Toivotaan että NKL:n kätilö oli oikeassa.. Mun mielestä hyvän nimen löytäminen on melko hankalaa.. Meillä on litania kauniita nimiä, mutta hyvää yhdistelmää on vaikea löytää. Oishan se mukava sitten nähdä minkä nimisiä meidän pikkuisista tuli. :) Ja muutenkin vielä vaihtaa kuulumisia silloin tällöin.

Unista: Hui mitä kauheita unia Angel olit nähnyt!!
Mä näen nykyisin lähinnä synnytysunia. Ne on vaan niin hassuja kun ei niihin liity mitään realistista. Viime yönä näin kauhu-unia tipan laitosta, neulakauhuinen kun olen.. Niillä oli uusi tapa, pikkusormi ja peukalo piti sellaisella isolla härvelillä naulata kiinni toisiinsa!! Auttaa kuulemma lääkkeen vaikutukseen. :eek: Sen jälkeen kun mut oltiin sidottu tuoliin sitä varten, ja uusi "tippa" laitettu, olinkin saanut jo vauvan, joka osasi puhua. :) ehkä jotain pientä käsittelyä vaatii vielä nämä mun ajatukseni.. kröhöm...

BiaBla: Ihanaa että olette päässeet vauvan kanssa jo hyvään alkuun. Ihan tulee hempeät fiilikset itsellekin. :heart: :flower:

Nyt reippailemaan!!

Laura+pikkuinen 34+0
 
angel Hui mitä unia!! Mutta onneksi vain unia! :hug:

Minä bongasin vasta nyt siitä neuvolasta saadusta vau'kirjan raskauskirjasta ne kupongit, millä sai semmosen synnytyskirjan, musiikki-cd:n, ja jotain tuotenäytteitä! Täyttelin ne heti ja kiikutin postiin, saas nähdä miten pian ne sieltä sit tulee.
Onko joku muu tilannu tuon synnytyskirjan, millainen se on?

Ippu 33+0
 
Mukavaa pakkaspäivää. Taitaa olla koko Suomessa edes vähän pakkasta..

Nimistä: me ei olla vielä löydetty sopivaa nimeä pojalle. Todella vaikeaa. Tuntuu, että kaikki kivat nimet on jo lähipiirissä käytössä. Toisaalta haluaisin että sopisi sisarussarjaan, eli suomalainen, ei r-kirjainta, kohtalaisen lyhyt ja lapsenkin helppo sanoa, mutta sellaista ei ole oikein löytynyt. Kaikki nimikirjat yms. on kahlattu läpi. Luultavasti "joudumme" antamaan ruotsalaistyyppisen nimen. Ne ovat tällä hetkellä meillä suosituimpia. Ja voin kyllä kertoa sen heti kun vaan jonkun kivan keksimme. Meillä on kaikkia lapsia kutsuttu "oikeilla" nimillä jo odotusaikana (nyt ei taideta ehtiä, koska nimeä ei vielä ole keksitty).

Minkälaisia patjoja teillä on vauvalle?

Nythän on niin paljon niitäkin tarjolla erilaisia. Toiset suosittelevat suhteellisen kovaa esim. vaahtomuovipatjaa, toiset taas pehmeämpiä patjoja. Jotenkin ajattelisin, että vauva nukkuisi paremmin pehmeämmällä patjalla, mutta jostain luin että kovempi patja ehkäisee kätkytkuolemalta... Siinäkin sitten taas pähkäilemistä. Ei sillä kyllä vielä niin kiire ole, kun ei ole sänkyäkään vielä ja luultavasti laitamme korisängyn ensisängyksi. Siihenkin kyllä pitäisi hankkia patja...

Oho, kello onkin jo noin paljon. Lupasin tehdä lapsille pannaria välipalaksi. Nyt tulee kiire!

Palaillaan taas!

Oonaliina 32+5

ps. kiitos Ninni vinkistä, koitan huomenna lähteä kaupungille, jos poikkeais tuolla Olivia&Oskarissakin






 
Reipasta iltapäivää täältäkin! Tässä on nyt sitten harjoiteltu kotona olemista jo monta tuntia! Kaiketi tähän saattaa tottua... Nukuin aamulla pitkään, kun tuo miehen haku kentältä venyi puolille öin. Kivaa toi Finnairin yms. touhu, kun kaikki kotimaan koneet oli vähintään puolituntia myöhässä... Illalla se tuntuu jo kahdelta tunnilta!!

Pyykit on silitetty, imuroitu on ja telkkuakin katseltu. Lenkiltä tulin juuri. Kunhan mies tulee töistä, niin lähdetään kävellen kauppaan tuohon 1,5 kilsan päähän. Myöhemmin illalla menen sitten balettiin. Saa nähdä, montako kertaa ehtii vielä käydä ennen synnytystä?!?! Ainoa vaiva, jonka liikunta tuottaa, on pissahätä kesken lenkin. Vauva lienee jo niin alhaalla, että painaa rakkoon, kun liikun.

Oonaliina: Meillä on pinniksessä Familonin Hipsu-vauvanpatja 9 cm. Ei jotenkin raaskita laittaa vauvaa 5 cm patjalle... Mielestäni tuo patja on sellainen sopivan pehmeä/kova ja siinä on tikattu päällinen. Luotan kotimaiseen.

Hurjia unia olette nähneet masuset!! Mie nukun yöni loistavasti edelleen, tosin voihan se olla, että sekin ilo loppuu lyhyeen... Masu antaa olla rauhassa, eikä yleensä mihinkään kolota. JOskus vauva riehuu kunnolla, mutta nukahdan siihen tasaiseen mylläämiseen. Isältä ja vaarilta peritty "nukkuu missä vaan ja milloin vaan-unenlahjat". Paitsi leireillä en ikinä nukkunu ekaa yötä hyvin, lattialla nimittäin!!! Prinsessa kai...

BiaBia: Mie oon kans tulossa synnyttämään NKL:lle. Mitä suosittelet mukaan otettavaksi (liivinsuojat, siteet, lämmintä vaatetta lisäksi jne..)? Saako sieltä perhehuoneen helposti? Kirjoitit, että teillä tehty perhehuone, onko siellä niin ruuhkaa?? Ensikertalaisena kaikki mietityttää ja olisikin kiva kuulla, miten homma toimii.

Huomenna lääkäri ja neuvola. Torstaina synnytysvalmennusilta, johon ajateltiin mennä katsomaan sitä kuuluisaa synnytysviedota. Nyt aattelin kattoo sen Meille tuli vauva tuolta boxista.

Misupai ja Helmis 35+2
 
Asteita mittarissa -18, sentäs aamusta laskenu ihan kivasti ku sillon oli -23. meinas auto olla vähän jäykkä kun tyttöö eskarin lähin viemään. No huomiseksihan se lupas jo lämpimämpää. Hyvä, hyvä :D

BiaBia:ella ONNITTELUT pienestä kääröstä!
:hug: :flower:

me6:hyviä vointeja sulle, särähtää kyllä pahasti korvaan tuo juttu. Mut toivotaan parasta, että myrkytys pysyy kurissa
:hug:

mama-L: Juu eikö olekkin hyvä että sentäs jotain saa luvan kanssa juua :D Muuten ku tuntuu että KAIKKI muu on kielletty! Ei mulla sentäs noin tiukkaa oo ku mamma muu:lla, ennemminki samaan malliin meen ton hexoduksen kanssa. Kohtuus on päivän sana, tiheet syönti välit ja pienet annosmäärät. Ja maitoa saa juoda 2dl 3kertaa/pv. Hedelmiä välipalana, esim. 1 appelsiini. Vaalee leipä on tietty pahasta, ruisleipää pitäis syödä ja ruan yhteydessä ei leipää vaan just välipalana niinku hedelmätkin. Ja sit mää olen syöny tota A jogurttia, siinähän sitä verensokeria laskevia aineksia.. (en muista mikä se on) ja sit väliin ihan tavallista rasvatonta jogurttia. Karkkiakin syön ja jäätelöä. Että aika pitkälti tavallista ruokaa syön. Insuliinia otan aamupalalla 8 yksikköä, lounaalla 6 yksikköä, päivällisellä 0-4 tarpeen mukaan ja sit yöksi 22 yksikköä. Paastot onki nyt pysyneet hyvin kurissa ja lapsikin kulkee täysin keskikäyrää. Ei siis näillä näkymin pitäis tulla liian pientä, eikä liian isoa. Painoarvio oli viime torstaina 2,5kg ja nyt mennään jo viikoilla 34+6. :D

Liikkeitäkin täällä pohdittu. Mulla kans noi liikkeet ajoittain käy kipeetä! Kamu monottaa oikein tunteella tonne kylkiluihin välistä, nii mammalla tulee tippa linssiin sen verta kipeetä se käy! Muutenkin "muljahtelee" miten sattuu ja pyllyä työntää.. aijaijai.. Todellakin välillä tuntuu siltä että kohtu repee kun kaverin siellä venyttelee! Mut eipähän ainakaan tarvi pohtia onko kaikki siellä hyvin ja ei tarvi liikkeitä laskeskella :D Liikettä kun on aamusta iltaan.. :)

Viikonloppu meni touhusasti. Perjantaina käytiin miehen kaa hapiksessa IKEA:ssa, osteettin se lipasto! Voi että mää oon niin tyytyväinen, ku lähettiin hakeen se :D Sit illalla mies meni pojan kaa kattoon tunturirallin EK:ta. Lauantai meni siivotessa. Tai miehän en muuta tehnykkään ku astiakoneen tyhjensin pariin otteeseen, tein ruan ja pesin vessan, mies hoiti imuroinnin ja lipaston kasaamisen. Mut ilta menikin sitten tossa sohvalla ku supisteli niin maan perkuleesti! Sunnuntaina käytiin veljen luona kylimässä tuolla 50km päässä ja illasta sit vielä miehen veljelle. Sit olikin viikonloppu pulkassa. :)

Mutta nyt tuo meidän neiti harvahammas (eilen lähti taas yksi maitohammas pois) oottelee mua leipomaan, jotenka se on moro! :wave:

Marmeladi & Masuasukki 34+6
 
Katsotaan joko 3. kerta todensanoisi ja tämä tekati tulisi perille asti. Jotain häikkää on kyllä nyt yhteyksissä tai meitin koneessa. No mutta katsotaan.. :eek:

Viikonloppu meni mukavasti tuolla tontilla touhutessa ja ruokaa laittaessa. Kuulumiset olen käynyt pikaseen lukemassa mutta kirjoittamaan en ole ehtinyt. Ja sitten kun olen niin tekstit on hävinnyt jonnekin bittiavaruuteen :/ PE***LE!!!

Ensinnäkin...
biabia lämpimät onnittelut koko perheelle pienen poikavauvan johdosta :heart: Ihanaa, että olette saaneet pojan jo vierihoitoon. Paljon voimia ja jaksamista sinne :hug:

nippis tervetuloa joukkoon mukaan. Tosin ei taida olla sulla pitkä visiitti täällä odotuspuolella.

Minä reippaana tyttönä olin tänään taasen spinningissä ja sain onneksi tällä kertaa pidettyä sykkeet hieman alhaisempana kuin viime viikolla.
Viikonlopun herkuttelu hieman tuntui... Mutta hengissä selvittiin! :D

Ihanaa kuulla että täällä on muitakin joilla yöt vaikeita ja näkee mitä ihmeellisimpiä unia. Siitä huomaa kuinka paljon nämä synnytysasiat alkaa pyörimään kaikkien ajatuksissa.
Itse synnytin koko viimeyön ja näin monet muutkin synnytykset siinä sivussa, hurjaa. Jostain pätkästä muistan että ihmettelin kun joku äiti synnytti lapsen jolla oli ihan älyttömän pieni pää (tyyliin 5 senttiä halkaisijaltaan). *huhhuh*
Ja meidän toi ihmemies on sellainen yökukkuja että välillä meinaa jopa hermot mennä kun liikehdintä tekee niin kipeätä ja alkaa heti kun illalla pitkäkseen pääsee. |O

Nyt pitää mennä antaa tytölle ruokaa mutta palaan myöhemmin :wave:

kleopatra ja ihmemies
 
Kivaa kun ollaan saatu jo yksi nyytti maailmaan.
Ninni78 mahtaiskohan olla oksennustautia. Itselläni alkoi eilen aamulla ylävatsakivut ja ihmettelin että mitä tämä on. Illalla sitten aloin oksentaa ja ihan hirveät kouristukset mahassa ja yläselässä. Kävin tyksissä ja vauvan kunto tarkastettiin. Vaavilla oli onneksi kaikki hyvin. Nyt on oma olokin jo parempi, mutta enpä muista koska olisi ollut noin raju oksennutauti. Kaverikin soitti ja kertoi myös olevansa mahataudissa.

Mulla olis ollu neuvola tänään, mutta jouduin sen perumaan. Keskiviikkona on tyksin synnärille tutustuminen: jipii! Nyt täyty mennä lepäilemään.

Jennah ja pikkuinen 34+4
 

Yhteistyössä