**Maalismasut 2009** marraskuussa vol 1.

Kaa
On muuten vaikea, vaikea tehtävä yrittää keksiä nimiä... Pitäis pikkuhiljaa miettiä sellaiset asialliset nimet mahdollista hätäkastetta varten. Saahan ne sitten vaihtaa, mutta silti olisi mukava keksiä jo jotenkin hyvälle kuulostavat nimet. Lapsen mukaan sitten päätetään lopullinen nimi...

Viimeinen yövuoro on nyt takana. Hieman on haikea olo. Tykkään tehdä yövuoroja, mutta järjen ääni (ja lääkäri) kehotti lopettamaan ne jo nyt. Tuleepahan hieman normaalimpi päivärytmi, kohtahan se vauvakin aloittelee oman rytminsä rakentelua. Jos on samanlaiset unenlahjat kuin äidillään, niin ei tulo olemaan mikään ongelma nukkua yöllä ja vielä päivälläkin! :D

Mites muiden päivärytmi on muuttunut, vai pysyykö samana syntymään saakka?
 
Päivänpaistetta tuleville äideille!

Meillä on täällä Turussa ollut aivan ihana ilma koko päivän. Hiukan kyllä kadehdituttaa tuo lumi jota pohjoisempana kuuluu olevan.

Danjuska kiitos kysymästä, vointi on oikein hyvä kun malttaa ottaa rauhallisesti. Tämä lepäily on vain yllättävän turhauttavaa, olisi niin paljon tekemistä. Yritin tuossa aamulla hiukan siivoilla vaatehuonetta ja eipä aikaakaan niin oli pakko todeta ettei nyt edes se onnistu. Maha veti aivan kivikovaksi ja olo oli todella epämukava, eikä olo helpottunut ennen kuin menin maate. Pakko vain hyväksyä että nyt ei puuhailla juuri mitään.

Yhdessäoloaika olemme olleet miehen kanssa yhdessä 15 vuotta ja ajattelimme mennä naimisiin parin viikon päästä. Täytyyhän asioita pohtia rauhassa ennen kuin mihinkään suin päin ryhtyy ;) .

Mieliala on oikein tasainen. En jaksa väitellä miehenkään kanssa niistä asioista mistä yleensä. Kaan tuntemukset haaleasta vedestä taitavat vastata tätä oloa aika hyvin. Missäköhän muodossa ne rauhoittavat meille ujutetaan?

Nimiä minäkin olen miettinyt, ensi viikolla on neuvola ja sinne pitäisi palauttaa se synnärin kaavake, jossa kysellään niitä alustavia nimiehdotuksiakin. Tytölle olisi ollut nimiehdotus, mutta kun ne ultrassa lupailivat meille poikaa siskojen komenneltavaksi niin nyt ei oikein ole ajatuksia. Tykkäisin itse noista luontoaiheisista nimistä, mutta mies ei, niin ei sitten. Ostin nimikirjan ja ajattelin sitä selailla tässä viikonloppuna, josko sieltä jotain löytyisi. Sukututkimuksenkin voisi kaivaa esille, siellä voisi olla jotain sopivaa.

Mekin kävimme eilen hautausmaalla miehen isän haudalla. Hautausmaa oli todella kaunis kynttilämeri.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Metsälauha 21+3

 
hep hep pitäkähän miut listassa :wave:
kyllä nyt ketuttaa.
kirjoitin varmaan taas romaanin ja sitten kun lähetin sen tuli joku häikkä eikä se tallentanut sitä :headwall:
ei jaksais enään kirjoittaa samaa udestaan |O
täällä olo on tällä hetkellä mahtava ja toukka touhuaa kovin vatsassa.
eilen tuli käytyä tyksin pihalla oksentamassa.......
alkoi eilen kauheat kivut aivan kun supistuksia mitkä vaan koveni ja jouduin käymään tyksissä.
toukka ei onneksi ollut tulossa ulos ja kun se oksennus oli tullut niin kivut hieman lieventyivät.
voipi olla että vatsa ei tykännyt niistä ruuista mitä etelänmatkalla syötiin mutta vieläkin ihmetyttää ettei oksennus tullut jo aikasemmin kun tiistaina oli ensimmäisen kerran samanlaisia kramppeja mitkä tuntuivat ihan supistuksilta ja sitten että vatsa ei muuten ollut löysänä.
pääasia etteivät lopulta olleet supistuksia ja toukka voi vatsassa hyvin =)

cadillac ja toukka 22+5
 
Käytiin shoppailemassa ekana mahdollisena sunnuntai-aukiolopäivänä ja mukaan tarttui vauvanvaatteita :whistle: ylläri pylläri.

Mutta kun olivat niin sopöjä, niin minkäs sille mahtoi :saint:

yhdessä ollaan oltu 14 v, joista naimisissa 7v.
 
Hellouta vaan maalismammoille! :wave:

Täällä kotiuduttu pohjoisen reissulta, ihanaa oli.. LUNTA! :heart: Ikävä kyllä lumi loppui tuossa Valtimon kohdalla ajettaessa Joensuuhun päin. :( Matka meni muuten oikein mukavasti, välillä selkä meinasi kyllästyä istumiseen mutta yllättävän hyvin jaksoin kuitenkin.

Mulla tuo masu asukki myllää kyllä välillä niin että tekee ihan kipeetä. Esim. lenkillä monesti kaivautuu itsepintaisesti mahdollisimman alas ja vasempaan reunaan mahassa, silloin tuntuu että koko alamasu repeää. Muutaman kerran potkaissutkin niin kovaa että olen älähtänyt (osunu varmaan johonko hermoon). Toisinaan taas tyyppi riekkuu oikein tohinalla virtsarakon päällä tai potkii sitä, niin tulee ihan auttamaton pissahädän tunne.

Parisuhteesta sen verran, että ollaan tunnettu toisemme reilut 4 vuotta ja yhdessä ollaan asuttu 1,5v. Molemmat oltiin kauan ihastuneita toisiimme ja mieheni kertoi että olin hänen harras päiväuniensa kohde jo kauan ennen meidän seurustelun alkua, voih. :heart: Ensikesänä sitten astelemme kirkon käytävällä. :heart:

Niinu & itiö 22+3
 
Sunnuntaita vaan kaikille!

Jee! se on puoliväli nyt ja huomenna 4D-ultra!!

Maha on kyllä jo monessa asiassa tiellä, varsinkin kenkien laitossa...

Parisuhde: Me taisimme sitten "voittaa" :LOL: Yhdessä ollaan nimittäin oltu nyt 16 vuotta, kihloissa saman verran (puolen vuoden seurustelun jälkeen) ja naimisissa 12 vuotta. Ja esikoisemmehan siis on nyt 11 vuotta. :heart: Nuorena löydettiin toisemme ja heti kolahti!

Potkut tunsin eilen ensimmäistä kertaa mahan ulkopuolelta! Mies ei ole vielä ehtinyt kokea sitä, sillä vauva aina lopettaa potkimisen kun käden laittaa masulle.

Mieliala: Pari megaraivaria ja itkukohtausta on tullut tässä raskauden aikaan mutta pääsääntöisesti nyt on ollut tasaista viime aikoina. Alkuraskaudessa itkeskelin kaikesta...

ärrieri tasan 20 vkoa
 
Moi pitkästä aikaa. Mukana ollaan, vaikken olekaan kirjoitellut pitkään aikaan. Olen käynyt aina välillä vilkaisemassa ketjua.

Masuasukki on todella reipas tapaus ja potkut tuntuu hyvinkin selvästi. Onneksi eivät vielä satu, sen sijaan yllättävät useasti. Sukupuolesta ei ole mitään aavistusta. Ylihuomenna olisi rakenneultra ja jos se siellä sukupuoli selviää, niin kyllä me haluamme tietää kumpi siellä masussa myllää.

Olotila on aivan fantastinen. Käyn kolmesti viikossa salilla ja kolmesti ryhmäliikuntatunneilla. Viime viikolla oli tosin ensimmäinen kerta kun sykkeet tuntui nousevan helposti, eivätkä enää laskeneet niin nopeasti kuin normaalisti. Voi olla että täytyy vaihtaa kohta kiinteytys ja spinningtunnit uintiin. Pääasia että mitään kipuja ei ole ja jaksaa touhuta.

Masu on tullut parissa viikossa niin suureksi, että tuntuu jo kovasti hidastavan vauhtia ja lisäävän kömpelyyttä. Sukkien ja kenkien laitto ei meinaa onnistua enää seisaaltaan, vaan täytyy istua.... tuntuu ihan hölmöltä. Olotila ja vauhdin hidastuminen vaatii selvästikin totuttela =)
 
Parisuhteen pituuksia täällä kertoiltu. Me ollaan kans mieheni kanssa "vanha" pari, mutta hitaasti lämmenneitä...Yhdessä 12,5 vuotta, josta kihloissa 7 ja naimisissa 4.

Kyllä oli menny viikko koulussa (siis töissä) huvittava, kun teinarit on ruennu kyseleen muilta naisopeilta että olenko raskaana... Kukaan ei vain uskalla kysyä suoraan! Jokohan alkavalla viikolla...? Ei vielä niin hyvin maha näy, että voisivat olla täysin varmoja, mutta oli yks ysin poika omalta valvontaluokaltani kommentoinnu, että oon niin tukevoitunnu :LOL:

Potkuista : Nyt voi kyllä jo sanoa, että on ne ollu niitä jo monta viikkoa! Tänään ollu muutama jo ikävän tuntunenki, että pitänny prinsessaa toppuutella potkimastä äitiä... Potkii jotenki tonne niin alas.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille mammoille!

Kaatjuska + Kunto (21+09
 
Potkut tuntuvat jo ihan päivittäin, välillä kutitteluna, välillä ihan kunnon muksauksina. Vauva myös tuntuu työntelevän kohtua milloin mihinkin suuntaan, koska vatsa näyttää vaihtavan kokoa ja asentoa.

Vatsa alkaa selvästi kasvaa ja näkyä ja vähän olla jo tielläkin. Bussien korkeilla penkeillä ylösnousu sujuu helposti, mutta tänään huomasin kevyesti ähkiväni noustessani autosta.

Masun kasvu myös tuntuu ihan kunnon venytyksenä ja kiristyksenä alavatsalla Muuten olo on tosi mainio ja pahimmat iltaväsymykset (nukahtaminen sohvalle ennen iltauutisia) alkaa helpottaa. Urheilua olen kyllä keventänyt, eli vaihtanut juoksun reippaaseen kävelyyn sauvoilla tai ilman. Näillä rinnoilla ei enää hölkätä!

Yhdessä ehdimme miehen kanssa olla melkein seitsemän vuotta ennen häitä, joita vietettiin viime syksynä. Varsinaisia kihlajaisia emme koskaan viettäneet, Espanjassa (jossa asuttiin monta vuotta) se ei ole tapana, mutta melkein alusta asti olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta ja lapsista. Oikeastaan meidän ei edes pitänyt mennä naimisiin, mutta sitten ajatus rakkausjuhlista alkoi tuntua hauskalta. Ja hauskaa olikin: seremonia maistraatissa, minkä jälkeen kansainvälinen 25 hengen vierasjoukko ahtautui isoisän asuntoautoon juomaan kuohuvaa ja syömään leivoksia.

Tulevalla viikolla pitäisi istuttaa pomo alas puhumaan työsopimuksen jatkosta. Pari kuukautta sitten asia hermostutti tosi paljon, mutta nyt en jaksa ottaa stressiä - tärkeämpiä ja iloisempia asioita mielessä!

Hauskaa viikkoa kaikille!
Minilla ja pikku-Ada Emilia
 
Moikka!

Hetejn etsin meidän ketjua, kunnes tajusin et sitähän ollaan jo marraskuulla ja uus ketju korkattu. Iso Kiitos Kaalle! =)

Selailin vähän hätäsesti läpi sivut, kun on ollu lähes viikon taukoa ja tekstiä kertyny aika lailla. Olitte ainakin puhuneet tileistä. Meillä on molemmilla omat tilit, mutta rahat täysin yhteiset. Se maksaa kummalla on rahaa, eikä me ikinä tapella rahasta. Johtuu varmaa siitä ettei olla kumpikaan kauheen tarkkoja raha-asioissa.

Täällä olis kans yks kaupan alalla työskentelevä. =) Työni on lähinnä asikaspalvelua ja toimistohommia.

Parisuhteesta; me ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, josta 4 vuotta kihloissa ja 2 vuotta naimisissa. Yhdessä on asuttu 5,5 vuotta.

Ruoista; mä en ole kovin tarkka noista kielletysitä ruoista. Tuorejuustoja oon kyllä syönyt, sillä en usko et Suomessa voisi ruoasta saada listeriaa. Tai ainakin se on erittäin epätodennäköistä. Myös maksamakkaraa oon syönyt, vaikka eihän se enää kielletyllä listalla olekaan. Oikeastaan ainoa mitä oikeesti vältän, on graavikala, ulkomaiset juustot ja alkoholi. Tosin lasillisen punaviiniä olen juonut raskauden aikana 2 kertaa ja jouluna aioin juoda myös. :LOL:

Sukupuolesta; mä niin kovasti toivosin tyttöä, mutta oon aivan varma et poika sieltä on tulossa. Olis niin ihanaa saada meidän perheeseen myös tyttölapsi kun tuo esikoinen on poika. En kuitenkaan pety jos poika tulee, saanpahan ainakin kaikki esikoisen vaatteet kiertoon. :)

Omaa napaa; potkut tuntuu tosi selvästi, mutta eivät vielä mahan päältä. Vitamiineja en syö. Ekassa raskaudessa söin multitabseja, mut en nyt vaan oo saanut aikaseks ostaa niitä. Ja toisaalta kun olo on muutenkin loistava, niin en tunne tarvitsevani mitään vitskuja. Maha ei oo vielä ollut kertaakan tiellä, paitsi seksissä. :D Onko teillä muuten raskaus vaikuttanut seksiin? Määrään tai laatuun? Mulla ainakin tuntuu et halut on lisääntynyt, vaikken ikinä mikään pihtari oo ollutkaan. :LOL: Välillä on hankaalaa löytää aikaa seksille, mutta kyllä me ainakin pari kertaa viikossa pyritään sektaileen. Muuten tästä mammasta tulee tosi äreä... :LOL:

Tähän onkin vissiin hyvä lopettaa, joten mukavat alkuviikot kaikille ja voikaa paksusti. :D

marza ja masuvauva (edelleen vailla työnimeä...) 20+6 (20+0)
 
Iltaa

Ihanaa, kun aamulla täällä Espoossakin oli pakkasta ja tuoksui talvelta, vaikkei lunta täällä ole vielä tullukaan. Mutta eiköhän sitä vielä tule. Nythän vasta on 2. marraskuuta :LOL:

Metsälauhaonnea tulevista häistä. Nauttikaa täysillä. Päivä on aina ikimuistoinen. :flower:

Olo on hyvä, vauveli liikkuu aikas paljon. Mies tunsi eilen ekan kerran vauvelin liikkeet, kun laitoin käden masuni päälle. Ryhtyi urakalla siirtelemään kättä pitkin masua.

Tänään on siis 19+1 ja UÄ:n mukaan tasan 20+0. Muutaman viikon päästä on neuvola ja kolmen viikon päästä on II ultra. Heti seuraavalla viikolla onkin sitten 4 d ultra. Ihanaa ja samalla jännittää. :eek: ja ehkä myös jollain tavalla kauhistustuttaa. No jaa, normaaleja pelkoja.

Palataan asiaan. Sauna odottaa.

Ihanaa alkavaa viikkoa:)
 
kaatjuska minäkin olen ope mutta mun oppilaat sai heti syksyllä valita jos ne laitaa nuuskaa tai ottaa se pois tunnin aikana niin koko luokka saa haistaa oksennusta huoneessa. en huudele se pois lavuaarista. pojat ymmärrsi samantien mitä tarkoitin :LOL: eikä ne halunut pahetaa mun oloa. :D minulla on vaan poika oppilaana kun olen amiskella töissä. nekin kysyy joka päivä mun vointia ja mollyn vointia. mekin välillä mittailaan kenellä on isompi maha, kohta olen isompi :LOL: :LOL:

minulla oli pari viikkoa sitten niin kovat supistukset että huhu... neuvolalääkäri vaan totes että ei minulla ole mitään hätää, hän ei huomaa mitään mitä tekis vaarallista tehdä töitä. minä pitäis vaan tietää omat rajat ja tehdä töitä sen mukaan.... hmmm.. miten minä sitten opetan oppilaalle miten korjataan autoja kun en kykene kumartumaan auton alla tai päällä?? mutta se neuvolalääkäri on vähän pipi päässä, seuraavan kerran kun mulla on selkä/supistuksia käyn niin kun viime raskauden aikanakin työterveydellä saan samantieen saikkua, yritä vielä olla 7 viikkoa töissä ja sitten saikkua loppu ajan.

seksiä, joo minäkin tarvitsen sitä mutta ei joka asento enään toimi... mutta pakko saada.


minä ja molly 21+3
 
VIHDOIN! Meillä on nyt netti, johan tätä kuukausi odotettiin B) Ja mikäs sen hienompaa kuin nettailla uudella miniläppärillä, jonka saimme kavereilta kimppatuparilahjaksi.

Parisuhteen kestosta: Olemme olleet yhdessä reilu kolme vuotta, muutimme yhteen aikalailla heti seurustelun alettua ja menimme kihloihinkin 3kk seurustelun jälkeen. Naimisiin mentiin heti kun päästiin, eli mun 18-vuotissynttärinä, kun seurustelua oli takana reilut puolitoista vuotta. Sen vaan tajusi heti, että tuo tuossa on sellainen tyyppi jota tuun rakastamaan vielä vanhana kiikkustuolissa keikkuessanikin :heart: Ja tämä nopean etenemisen tahti kulkee suvussa, mun porukat meni naimisiin puolen vuoden seurustelun jälkeen ja ovat yhä onnellisesti naimisissa yli 20 avioliittovuoden jälkeen.

Seksistä: Musta on tullut ihan tuuliviiri, välillä himottaa hurjasti ja välillä ei vois vähempä innostaa peitonheiluttelu. Maha ei ainakaan toistaiseksi ole ollut meidän seksielämän tiellä, sain miehenkin vakuutettua siitä ettei seksi vahingoita vauvaa. Mites teidän miehet ovat suhtautuneet seksiin raskausaikana? Ovatko entisellään, innokkaampia vai onko halut kaikonneet? Mun mies on yhtä innokas kuin ennenkin, mutta ymmärtää hyvin jos sanon että nyt ei vaan tee mieli. Ja vielä paremmin, jos sanon että nyt tekee :D

Mulla alkaa olemaan tuo maidon heruminen jo vähän probleema, aamulla oli lakanatkin ihan märät, pitääköhän alkaa nukkua rintsikat+liivinsuojusyhdistelmä yllä? Mä olen vannoutunut ilkimullikkananukkuja, enkä tahtoisi alkaa ainakaan liivit päällä nukkumaan... Mites muut ovat toimineet ettei tarttis joka pivä pestä lakanapyykkiä?

Huomenna hammaslääkäri :$

upupa ja kovasti potkiva Multeri 21+6
 
sunnuntai- iltaa!!

me ollaan tunnettu ehkä 6 vuotta. seurusteltu 3 kihloissa puol vuotta ja naimissa puoli vuotta. et sellanen meijän suhteen tarina.

Mieliala on ihan jees. itkettää vaan aika herkästi, tai herkistyn. tulee vedet silmiin mut saan ne tsempattua pois :)

meillä tuo seksielämä on tässä viime viikkoina laantunu. alkuraskaudesta oli kunnon himohiiri :kieh: nyt tuntuu ettei oikein sytytä. tai sillon ku lähtis niin mies on heti menossa kahvia keittään tai ulos tms. eli ei oo kiinnostunu. mut läheisyyttä kaipaan. oksettaa vaan ku mies polttaa sikaria toisinaan niin se haju ON KARSEE!! niin ei tee mieli mennä kovin lähelle. mut päällisin puolin oon ihan tyytyäväinen.

muutenkin olo on ihan jees hyvä. tänään tuli niin kipee supistus et en saanu henkee. onnek se kesti vaan 5 sekuntia tms. mut ihan kauhee! nykyään aina ku aattelen synnytystä niin tulee oksettava ja heikko- olo. en voi aatella sitä yhtään. 4.5 kk aikaa siihen et kai tässä on aikaa valmistautua henkisesti...
hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja virkeää maanatai aamua kunhan se itse kullekin koittaa!!
 
niin piti jatkaa vielä et
musta tuntuu et mies vierastaa mun pyöristynyttä olemusta. jos laitan sen käden mun mahan päälle niin se pitää sitä siinä ehkä sekunnin ja sit alkaa tekeen jotain muuta. oon aina tykänny siitä et mun mahaa silitellään niin nyt se on miehelle ihan ku kielletty alue.
 
[/b]mianjo : Onpas sun poitsut huomaavaisia, kun ovat noin mukana hienosti ja kyselevät molempien vointia! Luulen kyllä, että yläkoulussa ovat hiljaista poikaa, voipi tyttösiä kiinnostaa enemmän...? Saas nähdä!
 
Huomenet
Vihdoinkin rupee tuntumaan liikkeitä. Ei nyt kunnon töytäisyjä mutta kyllä se vaavi tulla hiveltää
Parisuhteesta. Yhdessä ollaan oltu ja asuttu vajaat 1,5 vuotta. Ollaan tunnettu aikaisemmin ja oltiin jonkinlaisessa on/off suhteessa vajaa suosi ja sen jälkeen vuosi erossa kunnes palattiin takas virallisemmin yhteen. Sitä sitten huomaskin että miten tärkeä se toinen on vaikka ei sitä silloin myöntänyt. Saatiinpahan kumoikin kasvaa ja miettiä se vuosi tahollamme.Nykyäänhän tuntuu olevan vaikka minkälaisia parisuhteita että ei kait tässä kummajaisia olla.
Niin, mikä seksielämä? Minua kyllä haluttaisi mutta mies tuntuu pitävän minua impenä ja johan tässä kohta impeytyykin :LOL: . Nojoo, läheisyyttä ja haleja meillä kyllä piisaa että sen puoleen en valita. Saa nähdä nyt kun mies lähti tänään töhin neljän kukauden saikun jälkeen että miten mein arki palautuu uusiin uomiinsa. Minä teen tämän viikon iltaa joten eipä sitä paljoo toista nää. Neljän kukauden aikana kerkes nähdäkin tarpeeksi :kieh:

Hansku ja Sintti 19+3
 
myymä
Huomentarallaa!
Mies ja seksi: Esikoista odottaessa meidän seksielämä loppui 3kk ennen synnytystä koska kesken touhuilun esikoinen sattui potkasemaan aikas lujaa niin että mies tunsi sen ja sen jälkeen sanoi että "meitä on siinä yksi liikaa" :D Eli puoli vuotta meni sitten kokonaisuudessaan ennen kuin mitään seuraavan kerran tapahtui, se oli aika tuskaa (tosin synnytyksen jälkeen ei kyllä hirveesti tehnyt mielikään).
Tällä kertaa mies sanoi, että nyt hän ei sitten halua mtiään taukoja :D Oli se viimeks kai sen verran tuskallista ;)

Täällä olo oikein mainio muuten :)

myymä ja pikkuvelisisko 20+4

 
Huomenta!

Kaalle jälleen kiitokset uudesta pinosta :flower: !

Mistäs täällä on juteltu? Paljon on sivuja ehtinyt tulla, mä en ole kolmeen päivään jaksanut surffailla, kun on ollut niin kamala flunssa. Tänään tulin töihin kokeilemaan, että jaksanko olla koko päivän.

Sf-mitasta: Mulla oli rv 20+6 sf-mitta 21 cm ja pomppasi todellakin yli yläkäyrien. Mulle terkkari sanoi kylläkin, että uudelleensynnyttäjällä menee aina eka mitta yli ja tasaantuu siitä, sillä kohtu venyy paljon helpommin, kun se on venynyt jo kerran/useamman kerran aikaisemmin. Ei siis ollut yhtään huolissaan. Ja lapsiveden määrähän mulla on jo aikasemmin todettu normaaliksi.

Parisuhde: Me ollaan oltu yhdessä 7,5 vuotta. Siitä kihloissa kohta 5 vuotta ja naimisissa reilun 3 vuotta. Me toimittiin kanssa nopeasti tuon yhteenmuuttamisen kanssa, sillä asuimme seurustelun ekat 9 kk eri paikkakunnilla opiskelujen takia ja kun mä valmistuin, niin muutettiin samantien yhteen. Eikä meidän välimatka nyt niin pitkä ollut, vain vaivaiset 400 km :whistle: :D . Me oikeestaan asuttiin viikonloput toistemme luona heti ensitapaamisen jälkeen, muutenhan siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Joten kyllä kolahti täälläkin.

Raskaudessa ei mitään kummempia. Maha tuntuu olevan täälläkin jo tiellä. Kenkien laitto on aika ähinää ja autosta nouseminen on aika vaikean näköistä :LOL: . Mä en muuten ole vielä ostanut vauvalle kuin unisex-toppapuvun ja äp-laatikon reunapehmusteen. Voitin huutiksesta huudon ja odottelen kestovaippapakettia, sen oon nyt uskaltanut tehdä. Taytyiskin taas käydä kurkkimassa olisko uusia hyviä kohteita :) . Tänään mennäänkin ystäväperheen luokse kylään hakemaan meidän vauvanvaatteet ja valkkaamaan mitä heidän vaatteista halutaan. Lisäksi saan sieltä imetystyynyn.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Iines ja Sintti 22+2
 
Huomentapäivää!

Jopas olitte saanut paljon tekstiä aikaseks (olin ke-su siskon luona Ruotsissa), kesti aika kauan lukasta kaikki läpi...

Parisuhteen kestosta: Me ollaan miehen kans tavattu 2,5 vuotta sitten, yhteen muutettiin reilu vuosi sitten, kihloihin mentiin viime joulukuussa ja naimisiin mentiin nyt elokuussa. Aikas nopeeta toimintaa mut kun kolahti niin kolahti.. :)

Masusta: Nyt on masu ruvennut kasvamaan. Ruotsista sit ostinkin paljon äippävaatteita (2 housut, yhdet lappufarkut, 4 paitaa), kävin äitiysvaatekirppiksellä ja Polarn och Pyret-liikkeessä... :D Kun tulin laivalla takasin Suomeen ja olin karaokee kuuntelemassa niin joku mies vilkuili ja katteli mua pitkään ja sit kun tuli jutteleen niin kysy ekana että monennella kuulla oot.. Mä olin ihan luukku auki. :D Ei oo viä aikasemmin tää masu näkyny muille. Tosin nyt reissussa olikin ton vatsantoimimisen kanssa vähän ongelmia (vatsa ei toiminut 4 päivään), joten masu näytti paljon isommalta kun oikeesti onkaan... Sit vielä junassa yks tyttö sano vaarille että toi taitaa saada vauvan kun on niin iso maha.

Seksistä täällä on ollut myös juttua. Nyt raskausaikana on vähän tahti hidastunut, varsinkin kun mulla oli niin paljon niitä päänsärkyjä ja migreenejä. Mieli kyllä tekee ihan tasaseen tahtiin, yhteistä aikaa vaan ei niin helposti aina löydy, ja aikas väsynytkin oon ollut. Ja mähän meen nykyään paljon aikasemmin nukkumaankin kun mies.. Mut ehkä noin kerran viikossa vielä touhuillaan lakanoitten välissä. Mies tosin viime kerralla sano et vähän pelkää et litistää vauvaa.. Mä sanoin että enköhän mä sit huomaa jos jotain on vialla..

Vauvanvaatteita mulla alkaa olemaan jo tosi paljon. Jonkun verran oon ommellut ja sit tutulta ostin ison laatikollisen 50-62 senttisiä. Ja siskolta sain kans ison kasan vaatteita lainaan. Nyt pitää viä käydä niitä tarkemmin läpi ja kattoo et puuttuuko jotain.

Huomenna mennäänkin sit äippäpolilla käymään, ja siellä on sit samalla se rakenneultra. Vähän jänskättää kyllä! Toivottavasti toukka vilauttais sit et nähdään kumpaa sukupuolta se on. Näin vähän aikaa sitten unta et saatiin tietää että tyttöö odotetaan ja mä olin siinä unessa niiiiiin pettynyt. Oikein hävetti kun heräsin siitä. Kun ei sillä oikeesti oo väliä kumpi sieltä tulee, vaikka poikaa vähän toivoisinkin.

Keskiviikkona palaankin sitten pitkästä aikaa töihin. Toivottavasti jaksaisin siellä olla viä muutaman kuukauden eikä päänsäryt hirveesti vaivais.

Huh, jopas tuli tekstiä!

rv 21+1
 
Huomenta!

Parisuhde on meillä varmasti kaikkein lyhin B) Eli tavattiin maaliskuussa ja siitä eteenpäin ollaan oltu yhdessä joka päivä ja yö muutamaa työstä johtuvaa poikkeusta lukuunottamatta. Virallisesti yhteen muutettiin muistaakseni heinäkuussa (vai elokuussa?). Naimisiin on tarkoitus mennä, mutta en halua olla silloin raskaana tai imettää, joten ajankohta on auki. Ja kihloihin en halua mennä ennen kuin samalla päätetään häiden ajankohta.

Vatsa on tiellä kyllä jo varsinkin, kun yrittää lattialta poimia jotain. Talvikengät ostin nyt syksyllä mahdollisimman helpot jalkaan laitettavat, mutta kyllä näidenkin kanssa tulee ongelmia jossain vaiheessa. Kipeähköt supistukset tulevat edelleen silloin tällöin, mutta neuvolan mukaan ne ovat normaalia rasituksen yhteydessä. Salikortin pistän kuitenkin jäähylle nyt (vaikka en siellä muutenkaan ole pariin kuukauteen päässyt käymään)

Seksiä harrastetaan selvästi harvemmin kuin vielä pari kuukautta sitten. Toisaalta pistän raskauden piikkiin ja toisaalta sen asian, että meillä oli kuitenkin veilä vähän aikaa sitten se "alkuhuuma". Vatsa on tiellä kaikissa hyvissä aseinnoissa ja halutkin ovat selvästi laskeneet. Tuntuu muutenkin, että tuntoaistikin on alapäässä vähän lomalla. Ehkä tollaiset 3-4 kertaa viikossa tulee vielä seksiä harrastettua.

Neuvola on nyt torstaina ja silloin kuulee sitten lisää miten sujuu. Tänään on fysioterapeutin pitämä joku äitiysryhmä. Ties mitä sielläkin sitten jutellaan ja tehdään. Maitoa en ole saanut vielä puristamallakaan rinnoista, muutama kirkas tippa silloin tällöin vaan.

Mun tekis mieli kysyä taloustoimistosta, että kuinka pitkän sairasloman työpaikka vielä maksaa täyttä palkkaa. Tietäis hieman et miten tiukalle menis, jos lopussa joutuis jäämään sairaslomalle. Jotenkin en vaan kehtaa kysyä ja ärsyttää, ettei tollaista tietoa lue missään intrassa.

Melita ja Samuel 21+5
 

Yhteistyössä