Hei kaikki =)
Meillä oli tiistaina rakenneultra, kaikki hyvin, mutta tyhmänä en älynnyt kysyä mitään pituudesta, painosta tms, eikä kätilökään sitten mitään kertonut. Tajusin vasta kotimatkalla. Sukupuolesta päätettiin jo alussa ettei sitä kysytä, niin jännitys säilyy loppuun asti.
Edellisessä ultrassa oli ihan erilainen kätilö, joka kertoi kaikki tosi yksityiskohtasesti ja kyseli vointia ja kuulumisia, nyt taas tuntui koko homma olevan; tule sisään, käy siihen pöydälle ja maha paljaaksi, hyvältä näyttää, tässä pari kuvaa, näkemiin.
Meinasin jo puolivälissä nousta ylös ja keskeyttää koko kuvauksen, mutta ajattelin että mies haluaa nähdä. Sitte olin lähtiessä tosi huonolla tuulella ja käytettiin vielä kotimatka riitelyyn
No pääasia kuitenkin että kaikki on hyvin. Istukka oli takaseinässä, eli sen takia potkut on tuntunu tosi selvästi jo monta viikkoa. Nyt niissä alkaa olla jo voimaakin ja tuntuu selvästi mahan päältä ja joskus myös näkyy.
Olen tiistaista asti ollut sairaslomalla ja vasta huomasin että ensi viikon alussakin on kaksi vapaata, eli töihin tarvii mennä vasta keskiviikkona. Ajattelin että olisin voinut käyttää ajan hyödyksi ja ommella jotain pienelle valmiiksi, mutta netistä ei tunnu löytyvän mitään ohjeita.
Jos siis jollain on vinkkejä mitä tai miten tehdä, niin mielelläni ottaisin vastaan :flower:
Myrna & Möyriäinen 19+5