***LOKAMASSUT 2008 Huhtikuussa***

Oli tullut 10 sivua tekstiä sitten viimeisen käynnin, osan sain jo luettua, mutta osa jäi vielä lukematta... Laitan nyt vaan omaa napaa nopeasti.

Mulla runsas oksentelu jatkuu edelleen, senpä takia en olekaan päässyt tänne kirjoittelemaan. Alkuviikosta ei jaksanut edes sängystä nousta, ja olin jo varma, että pakko on sairaalaan lähteä, mutta sitten helpottikin sen verran, että sain edes jotain pysymään sisällä. Tämä aamu alkoi hyvin, mutta äsken aivan yhtäkkiä tuli taas yrjöt suuhun, joten se siitä sitten :(
Joutuuko muut käyttämään pahoinvointilääkkeitä? Mulla on käytössä, mutta ne tekee olon niin tokkuraiseksi, ettei tekisi mieli niitä ottaa. Eipä vaan oikein voi muutakaan.

Niskapoimu-ultrassa on käyty, siellä oli kaikki kunnossa. Sikiö vastasi viikkoja, ja turvotus oli alle millin. Kävin myös veriseulassa, vaikkei asia minua kovin paljoa innostakaan, sen tulokset tulevat ensi viikolla.

Nyt ei jaksa enempää naputella, hyviä vointeja kaikille!

Kirsikka rv 12+3
 
Katselin, että jotkut teistä ovat tilanneet Dopplerin, suomestako (kuuntelevauvaa.fi)?

Huomasin, että Ebay:sta samaa tuotetta saisi ihan parilla-kolmelläkympillä! Siis sitä "Angel...." nimistä jota tuo Suomalainen nettikauppakin myy. On tullut nyt ostettua noita mamma-vaatteita tuolta Ebayn nettihuutokaupasta, koska halvan dollarin ansioista sieltä saa halvemmalla kuin mitä esim. huuto.netistä - kannattaa siis tsekata!

Tosiaan aiemmin kerran kirjotin nimellä Eka, mutta jostakin syystä tämä sivu ei antanut mun enää sisäänkirjautua ja vaitti ettei s-postiosoitteellani ole mitään käyttätunnaria joten nyt sinnen nimimerkillä Eka-

Ebaysta vielä sen verran, että ilman luottokorttia ostelu sieltä menee konstikkaaksi, mutta jos omaat kansainvälisen luottokortin niin kaupankäynti sujuu kuin tanssi ;) PayPal maksusysteemin avulla yhdellekään vastaanottajalle ei välity luottokortin tiedot ja mun kohdalla ainakin nämä ostokseni ovat löytäneet perille... tullut tosiaan ostettua jo muutaman vuoden ajan vaatteita, koruja tms. Laiskana ihmisenä on helmpompaa kai ostetella himassa kuin jonotella kaupoissa ja toisaalta kyllä säästö kauppojenhintoihin verratuna on olltu melkoinen - tarjolla siellä sekä uutta että käytettyä tavaraa.

Mun mahani on aamulla aika normaali, mutta päivänmittaa pullahtaa ulos - nyt taitaa olla viikko 16 ensiviikolla. Ja menenkin keskiviikona neuvolaan käymään, kuukausi vielä ja on sitten se kakkosultra. Kunhan se on ylitetty niin meinaan käydä katselmaan vaunuja, pinnasänkyä tms. Kesäkuussa kun muutetaan ja varastotilaa on sitten useita kymmeniä neliöitä niin voipi tosiaan katselle noita isompiakin hankintoja kun on sitten paikka nille nuo tarvikekkeet laittaa odotaamaan.
 
Kirsikka, täällä kohtalotoveri eli sama yököttely jatkuu. Ja mieli on toisinaan tosi mustana :( . Olo on vetämätön ja nyt olen käynyt 6 kertaa tiputuksessa. Pahoinvointilääkkeet eivät tehonneet edellisessä raskaudessa, jossa yökötystä kesti koko raskausajan ja nyt tokavikan sairaalakeikan jälkeen kokeiltiin taas, eikä niistä ole mitään muuta iloa, kuin entistä väsyneempi ja vetämättömämpi olo. Koitetaan kuitenkin siirtää ajatukset siihen vauveliin, kyllä tämä pahoinvointi meiltäkin loppuu, viimeistään noin 25 viikon kuluttua. Ei tää kyllä varmaan paljon lohduta... :/
 
Täällä näköjään pahoinvointi osalla jatkuu :( Itellä on helpottanu mut uutena ihanuutena on närästys. Ihania uutisia on tullu taas np-ultrista =) On se niin ihanaa nähä pikkunen siellä masussa.

Meillä kuuluu hyvin sydänäänet tuolla kotidoplerilla. Tiiti tuppaa vaa olee sitä mieltä et muahan ei kuunnella. Pötkii aina pakoon :)

miimu ja tiitiäinen rv 14+5
 
Heipähei..

Eilen tuli käytyä juhlissa ja nyt on krapula :LOL: Ihan sitten myötätunnosta,ellei omenamehulla ole salattuja vaikutuksia.. Tosin siellä veti jengi aika rajusti röökiä sisätiloissa, eli oisi ollut sama melkein kun itse oisi polttanut.

Ainiin, lääkkeistä sen verran että mulle sanoi terkkari että kaikkia paikallishoitoja voi käyttää.
Kun kysyin siis esim.Canesten hoidosta. . Eli nenäsumutteet yms. olisivat sallittuja. Tosin niistäkin kannattaa varmaan vielä lukaista ohjeet ja kysyä apteekissa.

Närästykseen sain apteekista Gaviscon lääkettä, se toimii hieman eritavalla kun Rennie. Se muodostaa kalvon,ettei hapot pääse nousemaan.Vaahtoutuu hassusti (voi leikkiä vesikauhuista koiraa hetken :p )Ja ajattelin kokeilla josko se tehoaisi paremmin,Rennie kun ei ole auttanut.

Joo pakko varmaan raahautua pihalle,lähtis tää hedari raittiilla ilmalla. Ulkona on tosi surkea ilma vaan..

maisis & kupu 14+2
 
Minä olin myös eilen kavereiden kanssa viettämässä tyttöjeniltaa ja ajauduinpa muiden mukana myös baariinkin. Hauska ilta oli kyllä! :) Nyt olo onkin sen mukainen, ihan kun olisi kaamea krapula, vaikka tosiaan tuoremehu ja vesilinjalla olin. Todennäköisesti pelkkä valvominen jo saa pään kipeäksi ja olon tokkuraiseksi, kovin monen tunnin yöunia kun ei ole tullut nukuttua.. Voi niitä kaveriparkoja jotka vetivät kunnon kännit, mahtaa heillä olla mainio olo, kun oma olokin on näinkin huono.. ;)

Minä en raskausaikana halua lääkkeitä käyttää, paitsi joskus särkylääkkeenä panodolia jos on pakko. Ihan alkuraskaudessa, kun en vielä tiennyt rakaudesta, olin flunssassa ja käytin nenäsumutetta ja finrexiniä. Myöhemmin lueskelin molempien tuoteselosteita, niin kumpaakaan ei raskausaikana saisi käyttää, ei edes nenäsumutetta. Kai niissäkin on eroja, jos maisakaisalle on lääkäri sanonut nenäsumutteista toisin. En mitään stressiä ole noiden lääkkeiden käytöstä ottanut, kun en tosiaan silloin voinut tietää että raskaana olen. Jatkossa meinaan kyllä mahdollisimman vähän mitään lääkkeitä ottaa, jos ei ihan pakko ole. Kylähän monia lääkkeitä saa turvallisin mielin raskausaikana käyttää, mutta oma lääkkeideni käyttö on normaalistikin niin pientä, että uskon pärjääväni raskausajankin ilman.

Minulla myös on iho huonontunut huomattavasti tämän raskauden myötä. Normaalisti iho on ollut ihan hyvässä kunnossa, mutta nyt tuntuu että vaikka kuinka hyvin puhdistaa ja hoitaa ihoa, niin näppyjä on jokapaikka täynnä :( Kasvoissa ei onneksi kauheasti ole, mutta normaalia enemmän. Selkä, kaula ja rinnat ovat nyppyjä täynnä. Poikaa odottaessa ei ollut mitään iho-ongelmia, joten taas olen enemmän sitä mieltä että tämä on tyttöraskaus :)

Taidan ottaa maisakaisasta mallia ja lähteä pihalle vaikka kävelylle, vaikka ilma ei täälläkään mikään kaksinen ole. Vettä ei onneksi kuitenkaan sada.. vielä.. Kerrankin pääsisi yksin rauhassa lenkille kun mies on kotona ja poika nukkuu.. Ulkoilemaan siis :wave:

gibbon ja mytty 12+3

ps. Huomenna kauan odotettu ultra :D Tulen sitten ilmoittelemaan mitä siellä näkyi =)
 
Huomenia :wave: Minäkin olin eilen juhlimassa kummitätini 50-vuotispäiviä ja siellä vierähti neljään asti.Nyt on ollut ihan tokkurainen olo kun en muista koska viimeksi valvoin noin myöhään :D Ajatuksena kyllä oli tässä joku viikonloppu lähteä kavereiden kanssa tanssimaan baariin.Saa nähä nukahdanko kesken illan :D Onko muita ketkä aikovat käydä juhlimassa baareissa tms.vaikka raskaana? Esikoisesta en mennyt kertaakaan,sillon tosin kaikissa baareissa sai vielä polttaa mutta nyt olen ajatellut että mikäs mua estää kunhan kunto vaan sallii.

(.) Ummetus on päivän sana :x :x :x Tänään kävin ekan kerran kolmeen päivään :x Ajattelin tänään hakea kilokaupalla luumuja ja kiskoa ne kaikki naamariin kerralla :headwall: Olo on niin tuskanen.
Tiistaina on sisätautilääkäri Naikkarilla ja perjantaina neuvolalääkäri.Pääsee ekan kerran kuuntelee pikkusen sydäntä :heart:
Nyt sohvalle miehen kainaloon :wave:
-Laura ja MiniMatkustaja 15+3-
 
Naurukohtaus Itse ainakin meinaan käydä baareissa raskaana ollessakin, niin kauan kun se itsestä tuntuu hyvältä. Nykyään kun ei edes saa baareissa (ainakaan suurimmassa osassa) polttaa, niin hyvillä mielin meinaa käydä jos vain mieli tekee ja kunto kestää. Tosin en ole pariin vuoteen käynyt muutenkaan kun max. 5kertaa baarissa, niin voi olla ettei raskausaikanakaan niin kovin tule lähdettyä juhlimaan ja baariin. Esikoista odottaessa kävin muutaman kerran baarissa, mutta en kauaa pystynyt tupakan savussa olemaan, joten jätin sen sitten vallan. Nyt kuitenkin on eri kun ei tosiaan polteta sisällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Naurukohtaus:
Huomenia :wave: Minäkin olin eilen juhlimassa kummitätini 50-vuotispäiviä ja siellä vierähti neljään asti.Nyt on ollut ihan tokkurainen olo kun en muista koska viimeksi valvoin noin myöhään :D Ajatuksena kyllä oli tässä joku viikonloppu lähteä kavereiden kanssa tanssimaan baariin.Saa nähä nukahdanko kesken illan :D Onko muita ketkä aikovat käydä juhlimassa baareissa tms.vaikka raskaana?
Mua on pyydetty nyt joka viikonloppu mutta en aio käydä juhlimassa baareissa koko raskausaikana.Tuntuu kuin tekisin jotain väärin jos sinne menisin.Mietin kyllä lähtisinkö ravintolaan mutten lähtenyt sinnekään.Muistaa kun ite on kattonu baarissa pitkään naisia joilla vatsa pystyssä ja ajatellut että kuinka tyhmiä..Mutta ketään en siitäkään tuomitse,näin vain menettelen.
 
Iltapäiviä =)
Onkos teillä kokemuksia etuseinäistukasta että miten esim. vaikuttaa työntekoon myöhemmässä vaiheessa raskautta? Etenkin kun joutuu tuolla töissä pukkaamaan täysiä rullakoita kesällä liki kymmenen per päivä ja siinä extrana kantaa erinäisen määrän laatikoita... Voikohan siinä piillä riski saada osumaa istukan tienoolle? Olen koittanu kaivaa tietoa em. asiasta mutta aikas tuloksetta :( ultrassa vaan tosiaan tuli tämmönen asia ilmi että se istukka toistaseks nököttää siin etuseinässä, aiemmin se on aina ollu takaseinässä... Olisin kiitollinen tiedosta, kun taas tiiä koska muistan soitella neuvolantätille :whistle:
Oli tosiaan ultra 31.3. ja kaikki näytti olevan ok. Tosin huomasin jo nyt, että tulokas muistuttaa isäänsä turhan paljon yhdessä asiassa: kätilö sai ravistella ja töniä aika lailla ennenkuin kaveri heräsi ja liikkui ja muutti asentoaan tutkimukselle otollisemmaksi :)

Ei muuta kuin sunnuntain jatkoja kaikille!!!!
Jonna&unikeko 14+1
 
maisakaisa ja gibbon: tais tosiaan olla tujua mehua kun krapulan sai :LOL: Veikkaisin, et valvominen ja huono sisäilma (ainakin maisakaisalla) aiheutti tuon...

Muuten baareissa käynnistä... Mä en ole käyny muutenkaan juurikaan missään lasten syntymän jälkeen, ehkä kerra-pari vuodessa miehen kanssa jos on oltu esim. laivalla, niin tuskin lähen nytkään. Ainoostaan jos joku likkakaveri olis menossa niin ehkä voisin mennä, ovat vaan kans lasten kanssa niin ettei ehkä ekana tule mieleen baariin lähtö. =) Tai ehkä mä oon jo niin vanha, et toi baarielämä on koettu ja nähty :D Eikä sitä miestäkään tarvi metsästää :LOL:

gibbon: kattelin kans heti kotona olevat lääkkeet läpi kun tiesin, et oon raskaana ja ainakin Otrivinin nenäsumutteessa kiellettiin käyttö raskausaikana, samoin Recipect - yskälääkeessä. Tosin Recilar - yskälääkkeessä sanottiin, et käyttö on sallittu, samoin Panadol hot - juotavassa. Jotain helpotusta siis voi käyttää jos flunssa iskee. Tosin kannattaa katsoo tarkkaan ohjeet tai kysyä jos on epävarma. :)

Naurukohtaus: sulla on just menossa ne viikot kun ummetus voi iskee pahastikin... ruoka kulkeutuu suolistoon kaks kertaa normaalia hitaammin ja vesihävikin määräkin on tuplaantunu. Eli neuvona: juo paljon vettä siis todellakin useempi litra päivässä ja tietty huolehdi, et saat kuituja tarpeeks. Toisillahan auttaa ummetukseen myös banaani tai mustikka, tosin jotkut kärsii nimenomaan ummetuksesta jos noita syö ;)

jasmara ja masuasukki 14+2
 
höplömmöö tervetuloa myös sinulle =) ! Kuinka mones lapsi teille on nyt tulossa?

Kyllä minä aion jos on kaveriporukka lähdössä baareilemaan lähteä mukaan jos vain huvittaa. En ole nyt enää aikoihin käyny (verrattuna siihen mitä joskus hurjassa nuoruudessa :D ), eikä se niin tärkeää ole, mutta tosiaan kun tuo tupakanpolttoki on sisätiloissa nyt kielletty niin mitäs haittaakaan siitä olis.. Sieltähän kun tosiaan saa sitä tuoremehua ja vettäkin =) .

Miten muuten, aikooko kukaan festareille tänä kesänä? Minä olisin halunnu mielettömästi provinssiin, mutta se täytyy jättää väliin jo ihan välimatkojen ja majapaikan puutteen takia. En usko että teltassa on enää siinä vaiheessa kiva olla. Heinäkuussa on täällä kotipaikalla festarit ja sinne aion kyllä mennä! Mies tosin jo huolehti että pitääköhän meidän teettää semmoset isot kuulosuojaimet tuohon vatsan ympärille :LOL: .
 
Niin tervetuloa höplömmöö. =)

Mulla on myös istukka etupuolella, mut odotettavissa on et siirtyy takapuolelle kun kohtu kasvaa. Näin ainakin ultrassa sanoivat. Oliskohan sulla myös tuo mahdollisuus??
Jos se ei siirry, niin kyllä tuollaisessa työssä on varmasti riski, et osumia tulee.

mimmali: tuossa baariasiassa olen sun kanssa siinä mielessä samaa mieltä, et en mäkään loppuvaiheessa menis itteeni näyttään baarissa, siis silloin kun maha on jo selvästi näkyvissä (ehkä reilu 20 viikkoo). Pitäis siis kohtapuoliin mennä jos meinaa =)
 
Naurukohtaus Mikäs siinä raskaana juhliessa, jos vaan kunto kestää ja intoa riittää. Itseäni ei oo kyllä yhtään kiinnostanut baarit... onhan niissä jo ehtinyt pyöriä. Olin just eilen kavereiden tupareissa ja vaikka meno oli railakasta meinasin puolen yön jälkeen "sammahtaa". Väkisin sinnittelin kolmeen asti hereillä, mut tänä aamuna olo oli kuin pahimmassa krapulassa:) Lepoa tarvii nykyään sen verran, ettei jaksa myöhään kukkua:) Yksilöllistä sekin..

Nytkin on kyl semmonen olo, et pitäs ottaa päikkärit, joten en taida jaksaa enempiä löpistä.
Hyvät sunnuntai illat kaikille!

Irene & pikku veijarit 13+1
 
Itselle tää on kolmas lapsi, mutta yhteensähän näitä viipottajia tulee sitten syksyllä olemaan KUUSI :D ei tosin kokoaikaisesti, mutta kuitenkin. Eli miehellä on jo kolme ennestään.
Mikähän voima kiskois mut nyt tuonne lattianpesun pariin, oma hyvä tahtokaan kun ei näy piisaavan :p eikä nyt just ihmeemmin supistelekaan että sais hyvän syyn olla tekemäti mitään! Vaan kaippa se on pakko mennä :/
 
Joo niistä lääkkeistä vielä..
Itsekin pyrin kyllä välttämään jos vaan mahdollista. Mulla on ollut ongelmia nenän limakalvojen kanssa ja tuloksena on voimakkaita aivastelukohtauksia (erittäin rasittavaa).
Sain siihen reseptillä nenäsumutetta ennen kun olin raskaana. Kun luin netistä sen sumutteen vaikutuksista, niin TODELLAKIN jätin sen hakematta. Sarvikuono ja A-vitamiini tipat(nenätippa muodossa sallittua raskausaikanakin) saa nyt auttaa.
Päänsärkyynkin lääkettä paremmin monesti auttaa raitisilma tai uni. Tai kuppi kahvia..

Itse kyllä aion pyrkiä elämään mahdollisimman samanlaista elämää raskaana ollessa, kuin ennenkin. Jos on juhlat, käyn juhlissa, tai baarissa (ja todellakin kun niissä ei saa nykyisin oikeastaan polttaa) Käyn mielelläni kattoo tuttujen bändien keikkoja ja kyllä, meinasin ensi kesänä ainakin Ilosaari-Rokkiin ja ehkä Pori-Jazzeille.Tosin kummassakaan ei tarvitse majoittua telttaan.
Sitten kun lapsi syntyy, paljon asioita yleensäkin muuttuu.Mutta mun mielestä lapsi tulee perheeseen ja tottuu myös perheen tavoille.Eikä niin, että kaikki asiat menee lapsen ehdoilla. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.Siinä mun mielestä tehdään karhunpalvelus lapsellekin.

Ai ja ihoasiat. Sitähän ne sanoo, että tyttölapsi vie äidin kauneuden odotusaikana. Mulla on silleen "semisti" pari finniä silloin tällöin, mutta ei pahempaa ongelmaa.Ei ole kyllä ikinä ollutkaan. Äsken tuli käytyä piitkässä suihkussa (hävisi vihdoin "krapula") ja tein puhdistavan kasvonaamion, jalat voisi vielä huoltaa.. Sunnuntai luxusta =)
 
Hip hei taas pitkästä aikaa. Vielä itsekin sanoisin, että ihan normaalisti olen värjännyt hiuksia raskausaikana, elämästä saa liian vaikeeta kyllä jos itse vaan haluaa ja maalaisjärkeä saa käyttää. Tämä siis minun mielipiteeni. Lääkkeistä mietin noita nenäsuihkeita kun olin pari viikkoa sitten flunssassa, mutta en viitsinyt käyttää, kun ensin kokeilin sarvikuonoa, jolla olo helpottui huimasti! Suosittelen hankkimaan sarvikuonon kaikille, joilla nenä on tukossa. Noita Canesten yms hiivan paikallislääkkeitä voi käyttää turvallisesti, ainoastaan niiden ASETTIMIA ei suositella raskauden aikana, kun voi vahingoittaa kohdunsuuta jos asettaa sillä liian kovakouraisesti. Mutta ilman asetinsta siis ok käyttää, jopa suositeltavaa, kun ei se infektiokaan lapselle hyvää tee.....

Oma masukin alkaa olla jo aika iso, ei voi enää peitellä oikein keneltäkään....Isäkin sanoi eilen että kyllä susta huomaa että joku siellä masussa itää... =)

Muuten omaan napaan kaikki ok, pahoinvointia ei ole vieläkään ollut, tuskin enää tuleekaan. Väsymys vielä vaivaa, mutta ehkä sekin kohta helpottaa.....

Tervetuloa uusille!

Kirppiina ja mokkula H13+2
 

Yhteistyössä