*** LOKAMASSUT 2008 Helmikuussa***

Tällähän on vilkasta ollut. Tottahan me ollaan kaikki niin onnellisia ja innoissaan tässä vaiheessa. En ole vähään aikaan ehtinytkään lukemaan, ja nytkin vain viimeisimmät kuulumiset.

MIUKU, ihania uutisia ultrasta, hienoa että kaikki on hyvin.

Tervetuloa kaikille uusille ja onnea plussasta!
Erityisonnittelut GERIlle, pitkä yritys on teillä takana. On se hienoa, että hoidoista saa apua.

Omat kuulumiset lyhyesti, tällä viikolla on vasta peruttu lapsettomuuslääkärin tapaaminen, joka piti olla huomenna,mutta ei sitten tarvitsekaan mennä. Neuvolaan olisi tarkoitus olla yhteydessä tällä viikolla ja sopia ekaa käyntiä sekä ultraa (kai viikolle 10-12 täällä). En ajatellut varhaisultraan sitä ennen mennä, vaikka houkuttelisi sekin toisaalta. Oireita on sopivasti, että muistaa tilansa. Varsinkin iltaisin iskee väsymys.
Tänään kasassa 5+4.
 
Uusi ilmoittautuu jos sekaan sopii. eilen myöhään illalla tein raskaustestin ja selvä plussahan se oli. Olin kyllä ihan sekasin tuosta tuloksesta. reilu vuosi yritystä takana (välillä enempi ja vähempi) ja yksi km mukaan lukien. Esikoista tässä ootellaan ja toivotaan kovasti että kaikki menis hyvin ja pysyis pikkunen mukana. päivä päivältä paremmat mahdollisuudet.. :) laskettu aika olis raskauskiekon mukaan 19.10 oys. nyt siis 4+3 ehkäpä..

oloja ei sen kummempaa hieman etoo ja nippaileen masusta ja turvottaa. ja eilen kun tein lohta päivälliseksi niin luulin jo että se oli pilalla kun haisi nenään niin yököttävälle.

mitenkäs nuo ultrat ja muut onko eri paikkakunnilla suuria eroja että millon ekat neuvolat ja sydänäänet ja muut?

kun esikkoa ootellaan niin ihan uutta ja tuntematonta ihanaa kaikki :) :heart:
 
Onnittelut Paukkulille plussasta ja mukaanhan mahtuu :hug:

Ainakin meidän neuvolaan (Tampereella) varataan eka terveydenhoitajakäynti 8 viikolle, n. 12 viikolla on lääkäri ja ultra. Toinen ultra ajottuu n. 18 viikolle.

Tosin tosta toisesta lapsestani kävin ultrassa viikolla 14+4 (joka kyllä korjaantu 13+4), jälkimmäinen ultra oli 20+6 eli ajankohta voi heittää niistä "normaaleista" =)
Niin ja muistaakseni esikoisesta en käynyt ollenkaan ekassa ultrassa, vasta viikolla 18, vaikka asuttiin sentään Helsingissä silloin ;)
 
Paukkuli Onnea plussasta :flower:
Ja noista ultrista sen verran että tosiaan vaihtelee paikkakunnittain meillä Oulussa kunta tarjoaa vain ja ainostaan rakenneultran viikolla 20. Monesti näitä palstoja lukiessa tuntuu tuo np-ultra itsestään selvältä, mutta täällä sitä ei tarjota. Eli täällä tarjotaan veriseulaa ja jos se hälyttää niin sitten tutkitaan tarkemmin. Tosin itse olen tuon veriseulankin aina jättänyt välistä.
Neuvolaan meillä saa ekan ajan viikolle 8-10 ensisynnyttäjät kai yleensä viikolla 8 itse menen neuvolaan kun viikkoja on tasan yhdeksän ja täällä ei ainakaan siinä vaiheessa edes yritetä kuunnella sydän-ääniä vaan otetaan vaan verikokeet ja täytellään papereita ja jutellaan. Aikaa piti kuulemma varata tunti :eek: En ymmärrä miten siellä voi niin kauan mennä minulla kun on jo viides raskaus niin luulis että perusasiat tiedän jo ennestään. No tunnissa tuo kuopus kerkeää laittaa koko neuvolan matalaksi :LOL:
 
Tein yhden testin tänään vielä huvikseni eikä siihen tullut muuta kuin kontrolliviiva :| Johan meinasin ruveta itkua vääntämään mutta kaaso muistutti,että eilinenhän oli selvä plussa.Ja entäs tää olotila...kurkussa pyörii oksennanko-olotila,väsyttää VIETÄVÄSTI,häpyluun kohdalla vihlasee välistä mukavasti...Siis tiedän olevani raskaana mutta epäluulo välistä iskee :snotty: Teen vielä yhden testin pe:na!! :heart:
 
Onnea Paukkuli ja tervetuloa mukaan!! Olet ilmeisesti oulun suunnalta vai?
Mulla paha olo ja kamala turvotus vaan jatkuu..iltaa kohti pahenee vaan olo! Nukkua voisin vaikka kellon ympäri eikä varmaan tekis edes tiukkaa :LOL: Hermot menee niin pikku asioista ku vaan mahollista,välillä itteäki naurattaa!!
Eka neuvola piti olla ens ke mutta tänään soitti se neuvolatäti että sitä pitää siirtää viikolla eteenpäin ku sillä oli joku palaveri sillon :( Ei millään malttais oottaa!!
 
Jospa sitten minäkin liityn listalle. Plussailin tuossa viikon loppuna ja nyt olisi kait 4+1 menossa. Laskin että laskettu aika olisi 21.10. Toista lasta odotan, esikoinen täytti tammikuussa 2 vuotta. Tätä pikkukakkosta koitettiin saada aluille vajaan vuoden verran. Oli kyllä ihan yllätys tuo plussa kun jo meinasin toivoni menettää. Myös mukava yllätys oli että paras ystäväni alkoi myös odottamaan vasta. Hänellä on laskettuaika syyskuussa. Saadaan yhdessä kasvattaa mahoja.

Minulla on oireita ollut jo ennen plussausta, sillä olinkin ihan varma tästä ennen testin tekoa. Mies ei tietenkään meinanut uskoa kun olen menlkein joka kuukausi ollut valeraskaana yrityksen aikana =) Nämä oireet ja turvotus kyllä erosi noista vale oireista ihan selkeästi.... :whistle: Salaa toivon että olisi tyttö tuloillaan kun on jo tuo poika ja vaihtelun vuoksi olisi kiva pukea sitä rinsessaakin. Kuulostan ihan siltä että minulle riittäisi nukke tähän "vaivaan" , hih.

Itsestä sen verran että olen 25v. kotirouva ja kotiäiti. Olen ammatinkin opiskellut, mutta ei ole näyttänyt olevan kiire töihin kun kotona on niin mukava pojan kanssa ollut. Tosin rahan takia olisi pitänyt varmaan mennä jo aikoja sitten. Sekin nyt siirtyy taas jonkin verran, tosin onhan tässä aikaa vielä jos kukaan minua enää kohta ottaa minnekkään.

Neuvola ja lääkärineuvola on jo varattuna. Sain ajat vasta kuukauden pähän... ei millään malta odottaa että näkee onko siellä ketään oikeasti.

matonna ja pikkunen 4+1
 
kiitosta vain kaikille ja nuorityttö : olen oulusta, tai no oikeastaan tästä naapurikunnasta 10kilsan päästä. en oo vielä uskaltanu soitella neuvolaan ajattelin odottaa pari viikkoa sen soiton kans niin on vähä'n varmempi tästä omasta olotilasta. jänskättää. Onko teillä ollu mies mukana eka neuvolakäynnillä ? vai miten on `käytäntö` ?

niin ja onkos täällä joukossa muita alle 20 v odottajia? olis kiva kuulla muiden kokemuksia että miten on neuvolassa ja lääkärillä suhtauduttu ikään ja miten sukulaiset on suhtautuneet asiaan .. ja saa huomauttaa jos täällä on jo joku ketju perustettu nuorille odottajille :)

ja sitten vielä tilannekatsaus: :D tänää on ollu vatta sekasi ja vähäniinku menkka oireita ja hirveet ilmavaivat :D on kyllä semmonen raskaana-oleva-olo kun on ihan turvoksissa paikat. (voi kyllä johtua kauheesta karkin mussuttamisestakin :D )

hirvee myrsky täällä päin ainaki. tuulee niin että pelottaa että seinat hajoaa ja kun ajoin äsken kotiin niin tuntu että tuo meidän kottero ei pysy tiellä ollenkaan :D
 
Täällä päinkin on melkosta ilmakuplamyllerrystä vatsassa ja rinnat armottoman arat.Aina enne menkkoja on ollut tuota ilmaa ja niin nytkin ajattelin tilanteen olevan mutta tämä vaavi onkin päättänyt sitten ilmoitella tulostaa ihan muina oireina =) Itsestä sen verran,että 30 v. rajapyykki tavoitettu,3 lasta,tytöt 9 ja 10 v.,poika 4 v.,miehellä tämä on ensimmäinen.Häät 6.9.08 ja talon pitäs valmistua ens`kuussa.Tavattiinkin vasta 12/06,joten vauhtia on riittänyt :LOL: Ekalla yrityksellä tärppäs,siksi oon itekin hiukan varovainen vielä,vaikka vähän kaikki jo tietää,kun en osaa suutani pitää kiinni.Mies on ihan hassu..silittelee vatsaa ja virnuilee hölmön oloisena :heart: Ajattelin varata Tapiolan Diacoriin (asun siis Espoossa,muutto Lohjalle) aikasemman ultran,että nähdään tosiaan se sydän olevan,missä pitääkin!Neuvolaan soittelen vasta ens`vko:lla.Vaikka tämä on jo 4. vaaveli,niin ihan yhtä lailla sitä tekee mieli hössöttää B)
 
PAUKKULIIII!!!! Minä oon alle 20v :D Just täytin pari viikkoa sitte 19..entä sinä?
Minäku soitin neuvolaan nii se kysy että aiotko pitää lapsen.. :eek: varmaan katto että ompa nuori ja sinnehän varmaan paljon nuoret soittaa et haluaa abortin..
Mulla ainaki aikoo mies tulla mukaan jo eka neuvolaa :)
Kerroin nyt yhelle kaverilleni jonka kans oon päivittäin tekemisissä aika paljonkin, ja se itse sai keskenmenon viime syksynä. Nyt sitte hylkäsi minut sen takia ku ei kuulemma pysty olemaan minun kans!!
 
FPI
Heippa kaikille!

Onpas täällä tosiaan käyty kovasti keskustelua! ;)

Onnea uusille plussista ja tervetuloa! :heart:

Miuku, ihanaa, että kaikki on hyvin!

Nuortityttö, onpas ikävää, että ystäväsi tuolla tavoin reagoi asiaan! Häntä tietysti harmittaa oma km:sä ja ei pysty olemaan onnellinen sinun onnestasi, vaikka ystävien kyllä pitäisi pystyä! Tsemppiä!

Mulla on kanssa ultra huomenna iltapäivällä, jännittää kamalasti, että näkyykö syke, ettei vaan ole tuulimuna! Tulkaahan sitten kertomaan ultrakuulumiset Cristiina ja Hipsuli ja oliko vielä muilla huomenna ultria?

Mun maha turvottaa iltasin ihan kamalasti ja alaselkä on kipeä, huh!

FPI + pikku-pörris rv 6+4 (kai?)
 
FPI
Vielä piti sellaista kirjoittaa, että Tuulia78, itse olen käynyt gynellä Diacorissa viitisen vuotta, ihan tosi hyvä paikka, suosittelen Ilkka Räisästä, ihan huippu!

Niin ja kaikille oikein hyvää ystävänpäivää! :heart: :heart:
 
nuorityttö itsekkin 19. ja varmaan moni ihmettelee kun kerron että `vuosi` on ihan yritetty. mutta vuosi sitten tammikuussa tulin raskaaksi ihan yllättäen vaikka söin ehkäisypillereitä. parin viikon päästä se menikin sitten kesken se raskaus. ja sen jälkeen muutama kuukausi taukoa ja päätettiin että halutaan yrittää uutta vauvaa. muutama kk harrastettiin peti hommia ja en tullu raskaaksi. jotenkin mulla tuli taas ne km muistot mieleen ja päätettiin pistää katkolle nuo vauva haaveet kun itsestäni tuntu etten ollu valmis vielä tulemaan raskaaksi, kun en osaisi nauttia alkuraskaudesta ja olisin ihan hysteerisenä pelosta. vaikutti tuohon päätökseen myös se että valmistun tänä keväänä ammattiin niin olisi paljon helpompi yrittää vasta myöhemmin (niin ei olis koulu jäänyt jostain kuukaudesta kiinni.)

Siinä sitten koko syksyn mietin tätä vauva asiaa. Lueskelin tällä palstalla vauvakuumeisien, odottajien ja lapsen saaneiden palstoja. Koko ajan minulla oli mielessä tämä vauva asia ja omassa tuttavapiirissä hyvin monet ovat saaneet vauvan nyt viimeisen vuoden aikana. mikä ei tietystikkään helpota tätä vauvakuumetta :) Tuolle ukollekkin puhuin näistä haaveista ja suostuvainen oli, kunhan ensin olisin itse varmasti valmis tähän.

no siinä sitten öö... marraskuun lopussa lopetettiin ehkäisyn käyttö (kondomin siis, olen päättänyt että hormonaalista ehkäisyä en tule enää käyttämään. ei sovi minulle)
ja oltiin vähän niinku sillä asenteella aluksi että tulee jos on tullakseen. mutta pakko myöntää tässä viimeisessä kierrosta, mistä tärppäsi niin hommailtiin kyllä joka toinen päivä ihan säännölisesti menkkojen loppumisesta vielä kp25 asti. ja ihan tarkotuksella. eipä mies valitellu ;) :D

Nyt sitten olen tosi tyytyväinen että odotettiin tähän asti. Vaikka keskenmeno käy mielessä välillä niin olen päättänyt että jos se taas tulee niin sittenpähän tulee. yleensähän se on luonnon tapa hoitaa, jos on jotain vaikka todella pahoja kehityshäiriöitä. Ja itseä en ala syyttämään jos näin kävisi. Aika luottavaisin mielin kuitenkin olen että tällä kertaa pysyisi matkassa. :heart:

niin ja nuorityttö: Olikohan tuolla ystävälläsi erityisen huono tai masentava päivä. Toivottavasti, sillä on kyllä aika outoa käytöstä ja itsekästäkin häneltä sanoa tuollaista. Olisin varmaan keskenmenon aikaan itsekkin hieman hätkähtänyt tällaisesta uutisesta, mutta en kyllä kaveria sen takia menisi hylkäämään. Ja pitäisi hänen osata olla onnellinen sinun puolesta. Kaverisi kannattaisi itse sanoa reilusti jos ei halua kuulla kaikki pieniä tuntemuksia vaavista ja koko aikaista raskaudesta puhumista. Mutta nopeasti kaverisi jää kyllä ilman ystäviä jos meinaa kaikki jossain vaiheessa hyljätä kun tulevat raskaaksi. :D Toivottavasti se kaverisi tulee järkiinsä ja tulee pyytämään anteeksi sinulta.

Ja tänne voi onneksi purkaa kaiken maailman pikku nipistelyt ja tuntemukset, sillä en kyllä kavereilleni enkä miehelleni jokaista oiretta rupea selostamaan. hullunahan ne pitäisi.

Mä olen kans miettiny että pitäiskö tuon miehen tulla mukaan. täytyy keskustella sen kanssa ja jos haluaa tulla niin koittaa se neuvolareissu järjestää sillain että sekin pääsee töiltänsä.

ja sitten vielä oloja: vatta edelleen sekasin ja vähän samantapaisia kipuja ja turvotuksia ku menkkojen alkupäivinä mutta ei kuitenkaan ihan samanlaisia. niin ja en tiedä onko oire mutta kova jano koko ajan. ja kauheet karkin himot. ( on kyllä ihan muutenki :D )

Siis järkyttävät purkaukset tuli :LOL: noh toivottavasti kestätte
 
Paukkuli saanko kysyä mihin ammattiin valmistut keväällä? itekki valmistun toukokuussa,toivottavasti :D Joo siis se kaverini josta sanoin niin ei oo puhunu mulle mitään sen uutisen jälkeen (4päivää). Koulussa ei oo huomaavinaankaan minua enää,saatika sitte että soittelis vapaa-ajalla!! Mutta,sepä on hänen oma häpeä. Ei tuommonen oo oikea ystävä. sattuu vaan niin paljo ku mulla ei oo täällä oikeen muita kavereita ollu ku muutin viime kesänä niin kaikki kaverit jäi toiselle paikkakunnalle :ashamed:
 
Eihän tästä työnteosta tule mitään,kun aina hipsin koneelle ja näille sivuille :ashamed: PAUKKULI:mulla kans on outoa janon tunnetta.Ja sitten ne lukemattomat vessareissut siihen päälle...huh...Ihan samaan janontunteeseen saa sit varautua imetyksen aikana. FPI:kiitos suositteluista!!Nyt pitäs mennä laittamaan siivouskärryt valmiiksi huomista varten ja lähteä poikaa hakemaan hoidosta.Ällöttävä olokin hipsii taas pikku hiljaa kroppaan...tytöt varmaan ihmettelee,kun äiti kömpii sängylle het välipalan jälkeen.Tietokone auki ja pojalle SubJuniori,loistavat lapsenvahdit!!Kamala mua... :snotty:
 
no en vitti ihan tarkkaa nimikettä laittaa ku joku vielä tunnistaa. Palveluammattiin kuitenki. noh tuskimpa täällä kovin tuttuja liikkuu :) tai mistäpä sen tietää..

No ompa kyllä melko kaveri. Aika lapsellinen. Katkaisee toisen onnen takia välit huh huh. Me ollaan kerrottu vasta yhdelle mun kaverille ja se oli tosi ilonen. Luulempa että arvaili että meillä on vauvahaaveita. :heart:

Miten nuo kaikki ultrat ja muut millä raskausviikoilla on mitäkin? oon ihan tietämätön kaikesta :D
Mitenhän siellä neuvolassa suhtaudutaan.. Siellä on nyt kuulemma vielä joku sijainen ku se oikea neuvolantäti on äippälomalla ite. Ja se oli tosi tosi mukava. Toiv se sijainen on yhtä kiva. :)
 
Joo mullaki on siksi tuommonen tuoki nimimerkki ettei kukkaan tuttu tai puoli tuttu minua voi täältä tunnistaa :LOL: Mullakun just siirty neuvola viikolla eteenpäin niin se nainen sano että siellä on sijainen ku se ite on kaks viikkoa lomalla sillon.. ;) toivottavasti se on kiva! se nainen jonka siellä alunperin piti olla niin oon kuullu siitä kehuja et se on tosi kiva ja se kuulostiki tosi mukavalle :)
 
Tervetuloa uusille :wave: ja onnea iloisista ultrakuulumisista miukulle ja marimillalle ja tietysti jos oli muitakin. Tullut taas niin paljon tekstiä että ei muista kaikkea.

Kateellisena lueskelen noita teidän ultrakuulumisia, kun omaan on vielä niiiiin pitkä aika. Tosin nopsaahan se loppujen lopuksi menee, ja pitää tästä viimeisestä raskaudesta nyt yrittää sitten ottaa kaikki irti. Täällä on paha olo onneksi helpottanut, tosin eipä sitä kovin paljon ollutkaan. Muutenkin on ihan oireeton olo, niinkuin yleensä tässä vaiheessa. Pääsisipä jo kuulemaan sydänääniä ja tuntemaan potkuja niin vähän konkretisoituisi tämä olo.



 
Hyvää ystävänpäivää kaikille :wave:

nuorityttö: Toi on kyl ikävää jos kaveri hylkää ystävyyden sun raskauden takia

Mulla varmaan sairasloma jatkuu, meijän yksikköönki on nyt rantautunu se parvorokko. Neuvolasta pitäis kohta soittaa ja kertoo et jäänkö vielä kotiin makoilemaan.

miimu ja leo rv 6+1
 

Yhteistyössä