Hei vaan!
Mietin kauan uskaltautuisinko rekisteröitymään ja ilmoittautumaan tänne, mutta päätin ottaa härkää sarvista kiinni.
Olen siis 24-vuotias ja ensimmäistä odotan, synnytyssairaala tulee todennäköisesti olemaan tuo Kätilöopisto ja laskettu aika 26.4.. Olen yksin, mutta tämä ei ole vahinko. Lapsen isä on mun hyvä kaveri ja lapsi on erittäin toivottu, hyvin suunniteltu ja minun. Tilanne on epätavallinen, mutta mun ihan oma valinta. Lähipiirissä ne, joille olen kertonut, on ollut tosi onnellisia ja innoissaan mun puolesta, tosin työterveyslääkäriltä tuli kunnon moraalisaarna, kun kävin siellä pyörähtämässä... Mulla on ympärillä niin tiivis tukiverkosto, että vaikka olen "yksin" en hetkeäkään epäile olevani ihan oikeasti yksin.
Olen vauvakuumeillut ihan teinistä asti, mutta nyt elämäntilanne soi sen, että päätin jutella tämän kyseisen herrashenkilön kanssa ja yrittää. Kerrasta napsahti, mikä tuli vähän shokkina, sillä olin valmistautunut siihen, että joudutaan yrittämään vaikka kuinka kauan. Nyt tässä kuitenkin ollaan, viikkoja 9+1 ja kaikki on käsittääkseni mennyt ihan ok. Eka neuvola on 30.9., siksi niin myöhään että olen ollut koko syyskuun reissussa ja palailen kotiin tämän viikon lopussa. Innolla ja jännityksellä odotan sitä ja etenkin ekaa ultraa.
Olen vähän pihalla suoraan sanottuna, mutta luotan siihen että kaikki kyllä selviää. Yritän pitää positiivista asennetta yllä ja toivoa, että kaikki menee hyvin, vaikka pikku paniikki meinaa hiipiä aina silloin tällöin (mitä jos siellä ei nyt olekaan ketään?). Oireita on kyllä ihan kunnolla - pahoinvointia, maha pömpöttää, rinnat on järkyttävän kipeät ja turvonneet ja pissalla pitää ravata koko ajan. Ehkä sitä pitää uskoa kropan merkkien ja alussa tekemieni neljän positiivisen testin jälkeen, että ihmisen alku siellä kellii
Tulipa pitkä sepustus, anteeksi pyydän ja toivon ettei täällä tuomita sinkkuäitejä