***HUHTIKUISET Marraskuussa***

mirabel Mä huomasin! :D Aina niin kiva huomata, että tulee uusi odotuspino.

Me taidetaan isommat hankinnat tehdä joulun jälkeen. Ehkäpä joskus sitten, kun on edes 24 viikkoa täynnä.

Oloon ei oikein mitään uutta, kävely sattuu nivusiin ja väsyttää.

rv19+1
 
Sapfo vau, sä sait ajan pelkopolille tosi nopeaan! Mihin sairaalaan se on? Onko kutsu vaan sinulle, vai myös miehelle? Mä kävin eilen neuvolassa ja pyysin myös lähetettä pelkopolille kun on pakaasia tuolta ensimmäisestä synnytyksestä ja haluaisin, että joku edes selittäisi miten siinä saattoi käydä niin ja mielellään vakuuttaisi ettei sama tule toistumaan. =) Meillä siis esikoisen synnytys meni kuin tanssi siihen kunnes kalvot puhkaistiin ja napanuora luiskahti osittain esiin. Lapsi saatiin onneksi revittyä (kuvaa parhaiten) ulos ennen kuin vakavampia vammmoja ehti syntyä, mutta oli hapettomana useita minuutteja. Luulin jo, että pieni oli kuollut. Mä ihmettelen vaan, että miten se napanuora pääsi sinne väliin, jos vauva oli kiinnittynyt? Mulla on oma teoria, mutta haluaisin jonkun kertovan mistä tämä johtui. Synnytyksen jälkeen kätilö oli jotenkin melkein hysteerinen ja toisteli falsettiin nousevalla äänellä miten vauva olisi kuollut, jos vedet olisi menneet kotona. Nyt mua sitten mietityttää, että mitäs jos seuraava synnytys alkaisikin vesien menolla kotona... Neuvolatäti sanoi, että tapaavat kutsua juttelemaan polille sekä äidin että isän, mikä oli mulle yllätys. Saa nähdä milloin kutsu tulee ja sanotaanko siinä jotain isästä myös.

Kivoja masukuvia Jensku ja Empuuu! :heart:

Mä sain myös neuvolasta Kelan paperit ja nyt pitäisi päättää pakkaus vai raha. Toisaalta haluaisin hirveästi pakkauksen, mutta meillä on esikoiselta tallessa paljon ja kaikki ne pakkauksen vaatteet ei musta ole niin mahdottoman nättejä. Sitten taas 140 euroa on sellainen raha, että se varmaan aika helposti häviää ei mihinkään ja sitten ei ole mitään äitiysavustusta juuri tälle vauvalle. Ja on se niin ihana se pakkaus kun se tulee kotiin ja pääsee räpläämään niitä kaikkia pikkuruisia vaatteita ja tarvikkeita. :heart: Mä olen miettinyt, jos hakisi esikoisen äitiyspakkauslaatikon alas ja täyttäisi siihen sitten niitä 140e vaatteita ja tarvikkeita, jos se tuntuisi enemmän omanlaiselta "pakkaukselta" sillä tavoin. Vielähän tuota ehtii miettiä...

Onnea kaikille rakenneultrassa käyneille! :flower:

Filuuri 22+
 
Mä kirjotan nyt nopeasti hyvin omanapaisen viestin ja painun sitten nukkumaan. Tuun myöhemmin kommentoimaan. :)

Eli neuvolassa käyty:
Paino oli noussut kilon viime käynnistä, lähtöpainoon tullut 600 grammaa lisää.
Verenpaine: 115/78
Hemoglobiini: 127
Kohdunpohjan korkeus: 19,5
Syke: 130
ja liikkeet: ++

Sitten saatiin Kelan paprut, täytyy täytellä ne vaikka loppuviikon aikana.
Sokerirasitukseen sain ajan 29.12. ja seuraava neuvola 30.12.
Perhevalmennusta täällä ei ole ollenkaan, sitten synnytysvalmennus myöhemmin. Lääkärineuvola tulee seuraavan kerran vasta joskus viikolla 32.

Mutta sitten se mikä omaa mieltä lämmitti ehkä eniten oli se että terkkari kirjoitti mulle loppuviikon sairaslomaa tän jatkuvan unettomuuden takia. Olin ihan nukkuneenrukous tuolla neuvolassa. Viime yön valvoin taas ja mietin vaan työasioita. Taitaa olla siis työstressiä..
No nyt lepään loppuviikon ja kuulemma jos yhtään maanantaina tuntuu vielä sille että kaipaan lepoa niin soitto neuvolaan ja lääkärin kautta pidempi sairasloma.
Sanoi että raskauden aikana voit hakea sairaslomaa sitten ihan mistä asiasta vaan, että nyt on se pieni kaikista tärkeintä mitä on. :)

Sitten neuvolan päälle kävin suuhygienistillä, sekin näitä vauva-asioita. Keskusteltiin vauvan hampaiden hoidosta ja sitten tehtiin tarkastus sekä hammaskiven poisto.

Tässä tämän kuulumiset, nyt unille mars!

- Hapsiainen ja Herne 22+1
 
Filuuri - kutsu tuli Jorvin pelkopolille ja sinne saa tulla myös mies, mutta kuoressa luki vain minun nimeni. Menen kuitenkin yksin.

Kävin katsomassa Kelan verkkopalvelussa hakemuksiani jotka lähetin maanantaina sähköisesti ja perään maapostissa tuon neuvolan todistuksen. Sivuillani luki että äitiysavustus ja lapsilisä on jo ratkaistu =) ja vanhempainrahahakemus käsiteltävänä. Onpa nopeaa toimintaa. Äitiysavustus maksetaan jo ensi viikolla tililleni rahana :heart:

Te jotka mietitte tuplia niin meillä on nämä

http://www.vaunula.fi/jovitriton.htm

Tosi kiva kuosi ja huokea hinta. Ovat kestäneet jo pari vuotta todella huolimatonta käyttöä :whistle:

 
Huomasin minäkin tuon elokuistenpinon,ja totean vain että "huh huh,ollaanpas me jo PITKÄLLÄ naiset,hyvä me!"
(.) Olen taas saikulla,kaks päivää kävin kärvistelemässä töissä,mutta ku ei pysty,niin ei pysy.Sit eilen myös sain uuden neuvola ajan,17.12, jeeeee,jopa TOINEN neuvola mulla!!!
sitten äitiyspakkauksesta,onkohan täällä sellaista,joka sitä ei aio ottaa?Nimittäin olisin valmis sellaisen joltakin ostamaan,kun täällä Norjassa ei mitään sellaista saa....Olikos se niin,että jos sitä pakkausta ei ota,niin rahana saa sitten sen 140e?Paljonko olisi käypä hinta (avaamattomasta) pakkauksesta?180e?200? Laittakaas tarjouksia,ne jotka mielellään haluis omansa lähettää eteenpäin mulle....

hemmi ja Papu 21+2
 
Pissatestin tulokset, kaikki negatiivista. Mistä ihmeestä kutina johtuu?
No, pitää tarkkailla ja jos jatkuu niin sitten uudelleen neuvolaan ja lääkärille.

Mulla on seuraava neuvola 1.12. joten kai sinne asti voin kärvistellä. 2.12. on neuvolassa lääkäripäivä jos siihen sitten pääsis ylimääräisenä. Tosin hyvin epätodennäköistä mutta ainahan sitä voi toivoa.
Nimittäin tuo lääkäri on aina myöhässä, niin ihana ja perustellinen kuin onkin mutta silti..

Pähkäilen täällä sänkyasioita. Kuopus pitäisi siirtä piakkoin jatkettavaan, joten siis ostaako uusi (kolmas) jatkettava vai esikoiselle esim monitoimisänky missä olisi työpöytä samassa. Hän aloittaa eskarin enssyksynä niin vähän sitä mielessäpitäen.
Sitten keskimmäinen voisi siirtyä kerrossängyn yläsänkyyn ja kuopus alas.
Vai jatkettava, ja esikoiselle syksyllä koulupöytä?

Huonejärjestelykin tuottaa päänvaivaa. Meillä on 4 makkaria, joista yhdessä on nyt tietokone pöytineen. Pienimmässä nukkuu isot lapset me yhessä ja yksi makkareista on lasten leikkihuone.
Pikkumakkariin ei mahdu täysmittaista sänkyä tuon jatkettavan kerrossängyn lisäksi, huone ei ole tarpeeksi pitkä. Lyhyemmäksi sitä ei voi laitaa, siis tuota jatkettavaa koska keskimmäinen ei mahdu sitten siellä nukkumaan.
Tietokonehuoneessa on ovi pihalle, terassille joten en mielelläni tästä lasten huonetta tee. Mies ei halua meidän makkarista pois koska siellä on vaatehuone, joskin ihan täynnä varastoitua tavaraa joten ei siihen vaatteiden säilytyksessä tällä hetkellä ole.

Itse olin miettinyt että noihin kahteen isompaan tulisi tyttöjen huone ja poikien huone ja me itse työhuoneeseen ja pikkumakkarista tietokonehuone mutta ei ainakaan vielä ole mennyt läpi tämä ehdotus.. ehkä pieni painostus tarpeen ;)
 
Neuvolassa käyty ja kaikki kunnossa! =) Nyt vaan odotellaan kahden viikon päästä olevaa rakennuuä:tä :heart:

Mä huomasin kanssa että elokuisiakin on jo :D
Totesinpahan sitten vaan itsekseni, että onpas sinne pitkä aika. Elokuuhun siis. Että kyllä me ollaan jo aikas pitkällä arvoisat leidit :D

Onnittelut kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille tasapuolisesti! =) :flower:

Vakuutus aiotaa ottaa tällekin vauvalle. Sellainen syntymättömän vauvan vakuutus joka sitten jatkuu lapsen synnyttyä. Fenniasta varmaan otetaan tälläkin kertaa. Tosin me ei olla tarvittu koko vakuutusta pojan kanssa, koska ei oo ollut sillain kipeenä että siitä vakuutuksesta olis sitten jotain hyötyä ollut.. Mutta onpahan jos joskus tulee jotain.
Yhdellä tuttavallani kävi ikävästi kun lapsi syntyi 3kk etuajassa eikä he kerenneet sitten ottamaan vakuutusta, joten mikään ei kai sitten korvannut heidän sairaalakuluja. Vaikka tärkeintähän on, että lapsi on nyt terve ja voi hyvin! =)

Mitataanko teiltä muilta joka neuvolakäynnillä hemo?? Multa ei oo siis mitattu.

 
Hemoglobiini mitattiin ekassa ja kolmannessa neuvolassa, ei siis toisessa.

Katyana Pitääpä käydä katsomassa. :) En kyllä usko, että saadaan koko tuota pakettia yhtä halpaan hintaan, meinataan siis tilata Briteistä.

Muoks. Ei kun halpahan se oli. Mutta onko se tuo yksi väri vaan tarjouksessa? Eikä siihen kuulu kantokoppaa. Miten tuolta edes tilataan. :ashamed:
 
Muutama päivä kun on kiireisempää eikä kerkeä koneelle kuin piipahtamaan, niin täällähän on ihan kauheastis itten lukemista - sain taas todeta... :D JOten puolet jää taas kommentoimatta mitä piti :LOL:

Linea negra on mulla ollut joka raskaudessa, ja olen tosi kalkkilaivan kapteeni, joten en usko että liittyy mitenkään ihmisen ihonväriin. Tytöstä oli tummin ja ulottui rintalastaan saakka, pojista olleet lyhyempiä, toisesta navan alle ja toisesta vähän päälle.

Turvotusta ei ole ollut missään raskaudessa edes lopussa, ihan on sormukset saaneet olla sormissa =) Harmi että joillekin pukkaa jo nyt :( Juokaa vettä kovasti!

Vauvavakuutusta ei olla otettu yhdellekään.

ONNEA kaikille ultrassa käyneille hyvistä kuulumisista! =) Tuntuu tosiaan aika monelle käyneen samoin kuin meillekin, että tyttöolosta huolimatta pallit löydetty :LOL:

Mä sain ne Kelan paprut jo viime kerralla, vaikka viikkoja ei ollut tarpeeksi - oli sijainen ja se vaan sanoi että tapana antaa ne jo tässä vaiheessa. En tiedä miksi,e ikös siihen kuitenkin sen todistuksen tarvinnut? Ens neuvola onkin sitten mun eka lääkärineuvola. Rakenneultrassa katottiin ultralla kohdunkaulan pituus ja sitä oli hyvästi.

Ajankulusta on sanottava, että tuohon rakenneultraan asti aika meni tosi nopeesti, mutta sen jälkeen on mennyt ihan madellen :eek: Eikö luulis että toisin päin, kun ultraa kuitenkin odotti?! Mutta näin vaan on, ultrasta vasta viikko ja tuntuu että se oli pieni iäisyys sitten!

Nyt tuntuis että joku hiiva tulossa tms, alapäätä turvottaa ja vähän kutisee ja pikkarit hankaa :/ Pahus! Mitähän hiivalääkettä saikaan käyttää raskaana ollessa?

stoppis ja Oiva 21+2 *olenko mä nyt oikeissa viikoissa? Hemmikin siis samoissa =) eikun eipäs ookkaan ainakaan etusivun mukaan? :eek:*
 
lineanegrasta mulla tytöstä oli rintojen alle saakka tumma viiva ja sit pojasta vai napaan asti...ja nyt ei ollenkaan :eek: apuva apuva apuva ...mikähän tää kolmas sitten on :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: hih...
anteeksi väsymykseni :snotty: ;) :whistle:

vakuutusta ei oo ollu eikä oteta tällekään...

vaunuasiaa uskokaas tai älkää, mutta meillä uusia vaunuja kuumeilee mies :D mulle kelpais vanhatkin mutta kai me sit ostetaan uudet jos vaikka tammikuun alessa ois :)

jees mut töihin on riennettävä...
 
Muutama rivi taas ennen kotitöitä... Ihana hiljaisuus taas kun pienet nukkuu... :)

Hankinnoista sen verran, ei varmaan ihmeempiä tehdä. Aika hyvin kaikki kasassa.. :)
Osin vielä tuplana.. :LOL:
Uutta trikooliinaa haikailen, mutta sen ehtii.. Varmaan jokunen vaate tulee ostettua, eihän niitä voi olla ostamatta.. :D

Lineanegra aiemmissa ollut, ei vielä havaittavissa.. Sitä siis odotellessa..

Turvotus, aika monella tais olla aamuturvotusta.. Mulla iltaisin, sukista jää hirveet rannut nilkkoihin ja sormuksia ei meinaa saada pois.. :|

Vakuutus ei muillakaan ole ollut, ollaan oltu pääasiassa hyvin tyytyväisiä julkiseen terveydenhuoltoon. *kop kop koputan puuta* eikä ole tarvittu isompia lääkärireissuja tehdä.

Hemoglobiinista sen verran, sitä ei kuulema enää välttämättä seurata joka käynnillä. Vaan jos on aihetta. Muuten vissiin oliko peräti vaan alku ja loppuvaiheessa..
Mulla aina heikko joten pyydän aina sen ottamaan.

Hemmi: Kelan sivuillahan on se että laatikon saa ostaa reiman myymälästä, oliko vajaa 280e +pk:t hintaa sillä...
Muuten en osaa sanoa mitään tuosta hinta asiasta.. :D

Elokuiset tuli huomattua.. :) Muuten ajankulusta.. Ei mun mielestä hirveen nopeesti mene.. :ashamed:
Ehkä vois nopeamminkin mennä.. :D
Joulu vaan lähestyy kovaa kyytiä, mietin koskahan sitä alkais valmistelut.. Siis no lahjoja on jo hankittuna -liki kaikki. mutta laatikot, piparit, kakut ym ym.. Koskahan niitä tohtis alkaa laittelee.. Sunnuntainahan se olis eka adventtikin eli vois kai kohta koristeita hakea esille..
Joulukalenterit ajateltiin tänään hakea muksuille..

Jännä noista painoarvioista ultrassa, meillä ei tosiaan ollut mitään puhetta. Ehkä se tosiaan "jäi" kun mulla on edessä jokatapauksessa se synnytystapa-arvio sitten lopussa polilla.. Kurkkailin tuossa edellisiä kortteja (joo ei sais vertailla raskauksia.. :ashamed: ) ja menee aika samoilla mitoilla kuin neidin odotuksessa.. Saapa nähdä miten menee.. :D

Nyt lähden minäkin puuhailemaa, ettei taas käy niin että heräävät ennenkuin ehdin mitään tehdä.. :$

Ainiin stoppis kyseli siitä hiivalääkkeestä, mä olen ainakin käyttänyt canestenia. Sitä voidetta. Asetinta ei vissiin saanut käyttää, muuten ok..
 
Moikkis kaikille!

Kiiajaville Mulla on myös tuota selittämätöntä kutinaa. Pissa puhdas, ei hiivaa eikä tulehdusta. En tiedä mitä asialle pitäisi tehdä, liekkö joku raskausvitsaus!?!

Vakuutus otetaan varmaankin. Esikoisellakin on, mutta kertaakaan ei ole tarvittu. Tapiolasta otetaan. Esikoisen aikaan oltiin myöhässä asian suhteen, mentiin vajaa 2 kk ennen laskettua aikaa kyselemään vakuutusta, mutta saatiin kuitenkin se vauva/lapsivakuutus. Oon itse ollut pennusta asti asiakkaana, joten varmaan sillä perusteella saatiin, vaikka myöhässä oltiinkin.

Hemoglobiini on mitattu joka neuvolassa, kun olen sitä pyytänyt.

Linea negraa ei näy, eikä tullut esikoisenkaan aikaan. Oma lusikka soppaan sukupuoliveikkauksissa, meillä on esikoinen siis poika, eikä linea negraa.

Turvotusta ei juurikaan ole, eikä se onneksi vaivannut minua viime raskaudessakaan. Pystyin sormuksia pitämään loppuun asti.

Hankintoja Kaukalo ja rattaat on tiedossa. Vaatetta ja pinnis pitää hankkia. Ja tietty kaikenlaista pientä, kun ei meinata pakkausta ottaa. Pitää miettiä noita hankintoja ensi vuoden puolella.

Rakenneultraa odotellessa, ensi viikolla on aika. =)

Muoks. Iästä oli jossain vaiheessa puhetta. Minä täytän parin viikon päästä 25, ja mies tammikuun lopussa 27.

Santi 19+5
 
Ihania ultrakuulumisia jo monella!
Ensi viikolla on rakenneultra edessä ja mielenkiinnolla odotan mahtaako ultraava lääkäri suostua kertomaan sukupuolta jos sen sattuisi näkemään. On vähän sen oloinen mies, että... :/ Minulla ei ole oikeastaan sen pahemmin tyttö- tai poikaolo. Pojan nimen keksimisen vaikeus rassaa jatkuvasti, mutta muuten ei fiiliksiä suuntaan tai toiseen.

Turvakaukalo tuli tosiaan ostettua. Gracon logico s. Joku sitä muistaakseni manaili jo täällä, mutta olen myös kuullut siitä paljon hyvää, joten sellainen tarttui matkaan. En jaksa enää veivata turvavöiden kanssa, joten telakka on ihan ehdoton juttu. Esikoinen on niin nopea käänteissään, että helpommalla pääsee kun saa vain tökätä kaukalon paikalleen.

KiiajaVille tuo huonejärjestely kuulostaa fiksulta systeemiltä. Sanot vaan miehelle, että nyt tehdään näin ja sillä hyvä. ;) Meillä on aina ollut vaikeuksia saada ukko innostumaan huonekalujen siirtelystä, mutta kun olen itsepäisesti aloittanut niiden raahaamisen paikasta toiseen, on mieli alkanut kummasti muuttua. :LOL:

Elokuisten pino tuntuu kyllä hurjalta! Aika menee käsittämättömän nopeasti!!!

Alapään kutina ilmestyy täällä kehiin varsinkin kun valkovuotoa on reilummin tai se on tosi vetistä. Limakalvot ärtyvät ja alkavat protestoida. Pikkuhousunsuojat auttavat joskus, vaikka välillä tuntuu että vain pahentavat tilannetta. Joskus on auttanut vauvaöljyn suihkaisu pesun jälkeen. Suojaa ilmakalvoja ja pääsevät "paranemaan" rauhassa. Apteekeissa on varmaan tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita. Ainakin joskus muista nähneeni mainoksia ph-tasapainoon liittyvistä tuotteista, liekö niistä apua vaivaan???

Nyt täytyy keskittyä sapuskan tekoon!

Donu ja Pikkuinen 19+2
 
Donu me ostettiin esikoiselle 2 vuotta sitten juuri tuo logico s ja tosi tyytyväisiä oltiin hankintaan. On niin näppärä käyttää, että oksat pois!

Vihdoin sain minäkin ultrakutsun, eli 18.12 pääsen kurkkailemaan mitä Sulolle kuuluu. Silloin olis sitten viikkoja kasassa 24+1. Mies ei taida päästä mukaan kun on aamuvuorossa, mutta ei voi mitään.

Alapään kutina vaivaa aina välillä. Tarviikin kokeilla tota öljyämistä, josko se auttais pahimpiin syyhyihin.

Reilu viikko seuraavaan neuvolaan. Kauhistuttaa jo valmiiksi painon nousu, tuntuu, että koko aika turpoon lisää ihan silmissä. Ei oo kivaa! Esikoisesta kun paino nousi huomattavasti hitaampaa tahtia. Toisaalta silloin kyllä ehti treenaamaan hiukan eri tahtiin kuin nykyisin. Täytyy vissiin ruveta katteleen hiukan noita syömisiä, ettei nyt ihan muodottomaksi turpoa.

manteli ja Sulo 21+0 *POKS*
 
Jenskuliini :hug: Voimia! Kun et tiedä mitä on tapahtunut, ei kannata asiaa liikaa spekuloida, mutta ilman syytä harvemmin on tapana ihmisiä pitää laitoksella yön yli... Sitä kannattaa miettiä tässä kohdassa tarkkaan mitä oikeasti elämääsi haluat. Vähän aikaa sitten oli ne sekoilut, joihin mm. poltteluakin liittyi ja nyt tämä. :| Tosi kurja tilanne!
 
Niinpä.... olen miettinyt vakavasti eroa ja aijon puhua siitä kihlattuni kanssa kun hän tulee...kun tulee....!!! Minä pyörryin tänään ja täällä kävi ambulanssi... Ei todettu mitään erikoista, olin juuri syönyt, joten siitä ei voinut olla kyse. Ne epäilivät tressiä, suuri määrä tressiä voi kuulemma aiheuttaa pyörtymistä.... :'( olen todella huolissani vauvasta ja siitä miten itse jaksan kaiken tämän..... Päätäni särkee aika paljon, mutta se voi johtua myös itkemisestä....
 
merkkailen lähinnä..

Jensku No huh! Toivottavasti asia selviää ja ois jotain harmitonta..

Issias on täällä alkanu vaivaan enemmän.. :( EI KIVA! Tänään vaivannu jo melkosesti.. Ei kärsi kumarrella ku heti pistää tonne pakaraan ja säteilee takareiteen.. :| Ei kyl yhtään kiva jos alkaa jo nyt rajoittaan. Esikon kohdalla alko vaivaan vasta joskus 32-34 viikon tietämillä..

Hankinnoista: Kaikki tarvittava oikeestaan on esikoiselta tallessa. Tyttöveikkauskin kun saatiin niin ei tarvii oikeestaan ostaa nyt sit vaatteitakaan.. Esikoinenkin siis tyttö.

Telakallisesta turvakaukalosta haaveilin, mutta taidankin säästää nekin rahat ja käyttää tulokkaalla tuota esikon vanhaa Oran kaukaloa, joka on kyllä ihan moitteettomassa, lähes uutta vastaavassa kunnossa. Esikolla tällähetkellä Graco Cosmic, johon sitten tämäkin saa siirtyä kaukalon jälkeen. Esikko siirtyi tuohon jo 6-7kkn iässä ja ehtii siirtyä tuosta sitte vyöistuimeen ennen ku pikkunen tarvii tuota..

Vaunut hankitaan uudet, jospa keväällä löytys jostain alesta sellaset jotka ehdottomasti haluan.. (Emmaljunga Classic Sport)

).) Maanantaina ois sit neuvola. Täytyy keskustella terkan kans tuosta ratsastuksen jatkamisesta ja sen tauolle jättämisestä, kaiken muun lisäksi..

Kellis ja Aarre 21+3
 
Jenskuliini :hug: Mieti oikeasti, mitä elämältäsi haluat. Vaikka tekisit nyt päätöksen jatkaa yksin (tai kaksin vauvan kanssa), ei se tarkoita, että mies olisi pois elämästänne ikuisesti. Hänhän saattaisi hyvinkin "muuttua" kasvaessaan henkisesti ja saattaisitte myöhemmin päätyä takaisin yhteen. Mutta tuo jatkuva stressi ei voi olla hyväksi sinulle ja vauvalle.

Kävin tänään lymfaterapiassa. Oli ensimmäinen kerta ja miellyttävä kokemus. Tekijä oli Vodder-lymfaterapeutti/sairaanhoitaja. Kasvoissa oli hoitajankin mielestä kovasti turvotusta, mutta hänen mielestään kädet ja jalat eivät olleet niinkään turvoksissa. Oli ihanaa vain maata paikallaan 1,5h.

Iskias on alkanut vaivata hieman täälläkin. Ehkä noin viikon verran vaivannut. Ei kiva. :/ Pelottaa, että päädytään taas leikkaukseen, kuten kävi vuosi sitten. Mä en halua siihen tilaan enää takaisin, elämäni kauheimmat viikot olivat juuri ennen kuin jouduin lopulta leikkauspöydälle!!!! :'( Mä tosin hieman epäilen, että mulla alkoi tämä kipu viikko sitten bailatinon jälkeen, kun en muista sitä ennen nyt tässä raskaudessa tästä kärsineeni.

Hemoglobiini mitataan käsittääkseni vähintään kolmesti raskauden aikana. Minä pyysin itse viime kerralla mittausta, kun oli sellainen olo, että on tippunut. Ja olihan se: 146 --> 110.

Linea negrasta on vielä kommentoitava, että esikoisella se tosiaan oli todella tumma ja ulottui myös korkealle navan yli. Ja tyttö tuli. Jotkuthan sanovat, että linea negran pituus olisi myös jotenkin yhteydessä sukupuoleen. Tiedä sitten..

Nyt yritän levätä hetken, terapeutti sanoi, että lymfan jälkeen pitäisi ottaa vuorokausi rennosti.

Piipa rv 20+3
 
Yeb
Hemmi, me ei ainakaan olla pakkausta ottamassa :wave: Ja mun mielestä käypä hinta on se 140?. Mullehan on sama maksaako sen rahan sinä vai Kela :) Tietysti se kulkeutuminen sitten sinne Norjaan saattaakin olla jonkun verran kalliimpaa.. Paitsi jos te käytte täällä Suomessa tai jotain sukulaisia kulkee teillä kylässä, sittenhän kulkisi mukana.

Voi Jenskuliini tota sun äijää :hug: Mä oon samaa mieltä kuin Piipa, eli vaikka nyt päättäisitkin jatkaa kaksin vauvan kanssa, se ei tarkoita sitä että niin pitäisi olla aina. Jos mies saisi aikaa sitten vähän kasvaa ja ajatella asioita? Inhottavaa kun joudut raskaana ollessa käymään näin vaikeita asioita läpi!

Kaukalo- ja vaunuhankinnat alkaa olemaan näköjään nyt ajankohtaisempia :) Meillä on turvakaukalo telakalla esikoisen jäljiltä, MaxiCosi Cabriofix ja siihen ollaan oltu enemmän ku tyytyväisiä! Isokokoinen tyttö mahtui siihen hyvin vielä reilun vuoden iässä. Yhdistelmätkin on silloin 2,5 vuotta sitten uutena ostetut mutta voi kauhea mikä vaunukuume! Tekisi niin mieli uusia kärryjä vaikka noikin on tosi hyvät. Tai siis tulevat taas olemaan kunhan mies saisi aikaseks tilata vähän kuluneiden/rikkoontuneiden osien tilalle uusia.. Mä kun en noista korjaushommista mitään ymmärrä :kieh:

Vauvavakuutus meillä oli esikoisesta, nyt lähetin tarjouspyynnön, saas nähä mitä vastaavat. Esikoisen vakuutukselle ei ole ollut käyttöä mutta eihän sitä koskaan tiedä. Nyt on vaan niin tiukkaa rahallisesti että jos varausmaksu on kovin suuri ei meillä siihen nyt ole varaa :ashamed:

Mun mielestä aika kuluu ihan sutjakkaasti. Hauskaa tosiaan huomata että on jo elokuisiakin! Mä aion nauttia nyt vielä tästä kun on vain yksi lapsi, vaikka toinen on todellakin toivottu ja yritetty niin tiedän että se muuttaa elämän :) Siksi haluan nyt kiiruhtamatta nauttia tästä hetkestä.

Turvotuksesta ei täälläkään onneksi kärsitä. Viimeksi olin vain aavistuksen jaloista turvonnut mutta silloin olikin kuuma kesäkuu :)

Yeb 21+5
 
Hei vaan kaikille PITKÄSTÄ aikaa!!

En mä ehdi täällä käydä :ashamed: Aika menee esikoisen kanssa niin totaalisesti.
Raskausviikoista ei ole enää tietoakaan :D , jossain puolen välin hujakoillahan sitä mennään. Ens viikolla on rakenneultra ja sitä pikkasen jännään. Toivottavasti tällä villillä masuasukilla on kaikki hyvin. Liikkeet oon nyt tuntenu jo nelisen viikkoa, joten elossa tuo kaveri tuntuu ainakin olevan. :D
La:kin muuttu sillon np-ultrassa, se on nyt 24.4.
 

Yhteistyössä