Chiquita :hug: voimia!
Mun isä sai parivuotta sitten aivoveritulpan joten voi hieman kuvitella miltä tuntuu. Vaikka hän ei leikkaukseen joutunutkaan, "vaan" teholla paripäivää tarkkailussa.
Sun Rise :hug: voimia myös!
Istukasta meilläkin vasta nyt rakenneultrassa tarkastettiin istukan paikka. Mulla se on takaseinämässä ja tulee kuulemma nousemaan ylöspäin joten mitään esteitä sen suhteen alatiesynnytykselle ei ole.
Sukupuoli selvisi myös en sitten malttanut olla tiedustelematta ja saihan sitten isukkikin tietää. Meille tulee poika. Melko selkeästi siellä pippeli ja kassit näkyi ettei jäänyt arvailujen varaan.
Poitsu, huomaattako te tuon pippelin
Nyt väsyttää taas armottomasti, ultrassa meni aikaa. Ultraajana oli salikätilö joka nyt opiskeli ultraamaan. Oli toki perusteellinen ja tarkka. Hän vielä halusi kokeneemman ultraajan varmistamaan vatsan ja tämä kokenut näytti kaikki muutkin alta 10min. Tuo eka ultrasi varmaan reilu puolituntia.
Aikaa meni yhteensä 2tuntia alun odotus mukaanlukien.
Neuvolassa olen käynyt 3 kertaa joista yksi oli neuvolalääkäri (9+0, 13+5, 18+3 )
Seuraava on 1.12. ja silloin saan Kelan paperit mukaani.
Meillä ei ole mitenkään säästety uudelleen synnyttäjien neuvolakäynneissä. Neuvolantäti saattaa pidentää välit 5 viikkoon mutta ei tietääkseni sitä pidemmälle.
KiiajaVille 20+4