HELMIKUUN HELMET 2013 *marraskuu*

Olipa taas tuskallisen hidasta päästä kirjautumaan tänne sisälle! Ja välillä ei meinaa sivutkaan latautua millään...Kellään muulla tälläista ongelmaa? Ja ootteko huomanneet, että komenttien kellon ajat ovat edelleen kesäajassa (tai eilen ainakin vielä olivat)? :D

Mä täällä kärvistelen taas paastolla, aamulla maksa- ja sappiarvoverikokeisiin. Mulla alkoi valtava syyhy tossa pari viikkoa sitten ja kävin siitä sitten lääkärissäkin. Normi maksa-arvot olivat ihan OK, mutta sappiarvojahan ei saada kuin paastonäytteestä. Terveyskeskuksen nuori lääkäri soitti kuitenkin synnärin lääkärille ja sai sieltä sitten ohjeen kirjoittaa mulle Atraxia tähän kutinaan. Kutina meni silloin yhtäkkiä ohi ja alkoi uudelleen nyt menneenä perjantaina. Ajattelin, että haen nyt sitten sen lääkkeen apteekista ja järkytys oli suuri, kun ensimmäisenä silmiin osui paketista punainen kolmio! Kuulemma se eniten ja pisimmän aikaa käytössä ollut allergialääke, jota määrätään raskaana oleville. Ja paketin sisällä olevassa paperissa lukee kahteen kertaan, että ei saa käyttää raskauden tai imetyksen aikana! Kaikenlaista! No enpä ole sitä ottanut, vaikka varmistin neuvolasta ja lääkäriltä tuotteen "turvallisuuden".. Raavin mielummin!

Verenpaineista Mulla on aina olleet paineet luokkaa 120-130/80 ja nyt yhtäkkiä viime neuvolassa alkoi th niistä huolestumaan. Mitä hittoa!! :confused: Siis joo, ymmärtäisin, jos mun paineet olisivat alemmat normisti, mutta kun nuo ovat mulle aivan normitasoa..


Piia-Liisa Noi sun mahan kovettumiset kuulostaa kovinkin tutulle! Mä oon pitänyt niitä tän kaverin punkeemisena, koska jatkuvat niin pitkään ja lepoon meneminenkään ei useimmiten auta. Ja ovat tosiaan mulla olleet aina tuolla aivan alamahalla. Kun mä oon ymmärtänyt, että supistuksissa koko kohtu kovettuu..?!?

Torstaina olis neuvolalääkärikin, jota en kauheen innolla odota. Kyseisestä lääkäristä kun on aikas ristiriitaiset fiilikset työterveyden ajoilta. Toivottavasti vaan laittaa mut sitten suoraan eteen päin, jos niissä sappiarvoissa on jotain. Jotenkin luotan noihin SeKSn lääkäreihin pikkasen enemmän.. Influenssarokotteen otan torstaina neuvolakäynnillä!

Nyt alkaa jano viemään naista, parempi mennä maata, että jaksaa aamuun! Ja jee, tänään oli toiseksi viimeinen maanantai aamu ennen kuin jään kotiin lomailemaan! Jaksaa jaksaa, vaikka työmotivaatio on TÄYSIN hukassa!

Itseään raapiva Keisha ja mylläävä Jumppis 27+4
 
Täällä porskutellaan yöjunassa työreissusta kotia kohti. Muksu potkii ja mä pyörin sängyssä ku mikäki norsu. Jouduin tänään kävelemään pari kilsaa painavan repun kanssa ja voi jestas alko tehdä kipeetä. kaveri on nyt jossain niin häpyluun tuntumassa kiinni.

Mutta tässä makoillessa kun on kerrankin aikaa, niin nousee päähän hauskoja juttuja. Työreissulla tulee aina koti-ikävä ja nytkin mietin kotona olevia keittiön jouluvaloja ja öisiä vessakäyntejä. Jotenkin siitä on tullut kaunis öinen rutiini, kun hiivin koiran ohi jouluvalojen loisteessa vessaan ja vatsan asukin kanssa yritetään olla herättämättä miestä. että vessassakäynti kaunis traditio! :D

Ja sitten huomasin tässä että vatsan asukas näkyy ulospäin, kun nousee makuulta istumaan tai toisin päin. Keskellä vatsaa möllöttää tuollainen puikula!

Kauheeta oma-napa-vuodatusta! Hieman tylsää junassa :)

Keltakukka 28 + 2
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Voiskohan vielä liittyä ketjuun? Alusta asti oon lueskellu teijän tarinointia mutta en oo ite kirjaillu tänne mitään vaikka mieli on tehnykki. Elikkäs Doris87/25/1./PKKS ja LA on 24.2. Miulla onki vähä erilainen odotustarina, oottelen pienokaista yksin, mutta suuren tukijoukon ympäröimänä.

Doris87 ja Kössi 26+1
 
Keisha Joo, pari päivää on ollu, et ettei meinaa sivu latautua ja eilen grome herjas jotain ihan kummaa eikä hetkeen ees latautunu. Ja noi kellon ajat, ei ne aina oo ees kesäaikaa kun monta tuntia edellä tai jäljessä..

Sinunkin supistelut kuulostaa vähän hassulta, varsikin näillä viikoilla kun kohtu ei ees enää oo ihan alhaalla, tai siis, että se jos se alhaalla onkin, niin pitäshän se ylemmäs kuitenkin ylettyä. Mulla kovettuu se kohta missä lapsikin on, eli osa navanseutua ja kylkeä. Mutta empä mä silti mitään mene väittämään :)

:D keltakukan kauniit vessa rituaalit. Meillä on vähän samanlain, et rappujen kaiteessa on jouluvalot ja ne valaisee mun matkani vessaan, mutta mun silmät puol ummessa könyäminen on kaikkea muuta kun kaunista..

Tervetuloa mukaan Doris87 & Vempukka :) Mukaan mahtuu.


Äiti maa & Alli 29+3
 
Moikka kaikille taas pitkästä aikaa!

Tervetuloa mukaan uudet!! :flower:

Nää sivut on ainaki täällä latautunu oikeestaan koko viimeviikon ihan hel**tin hitaasti, siksipä en oo kirjotellu, kun oon koittanu aina välillä saaha teijän kirjotuksia lueskeltua, suunnilleen sivu kerrallaan, kun ei hermot oo riittäny avaamaan enempää sivuja :ashamed:

Neuvolalääkärillä
kävin viimeviikon tiistaina ja sen tiimoilta pitääki kysyä teiltä muilta, että missä asennossa teiltä mitataan tuo sf-mitta?? Pötkötättekö ihan pitkällään vai ootteko siinä gynekologisessa asennossa? Kun minun terkkari on mitannu sen aina ihan selällään ja lääkäri mittaski sitte tuosta toisesta asennosta, niin sehän sai ihan tosi paljon isomman mitan ja lähes kauhisteli sitä, sanoi että sitä pitää nyt kyllä tarkkailla. Muuten kaikki oli kyllä ihan kunnossa, laitanpas nyt minäki noita arvoja tänne: eli rv oli 28+3, painoo mulle oli tullu jo kaikkiaan n. 11 kiloo, turvotusta on tosi vähän, rr 122/74, hb 125, pissassa ei oo ollu ikinä mitään.

Muisti reistaa kyllä välillä tosi pahasti. Minun oli tarkotus nyt kirjotella kommentteja vaikka mihin teijän kirjottelemiin asioihin, mutta enpä nyt niitä muistakaan!! :stick:

No niitä harjotussupistuksia ainaki mulla on ollu joitaki viikkoja, kahella viimesimmällä "lenkillä" on käyny niin, että niitten jälkeen on tullu tuntuvia supistuksia ja viimeks supisti kyllä vähän jo sen lenkin aikanaki, joten se on sitte jääny :| Inhottavaa, kun tiiän että pitäis ja haluaisin liikkua, ehkäpä käyn tänään tai huomenna varovasti kokeilemassa, nyt kun kotona oon jo lomilla ennen varsinaista äitiysloman alkua, niin kerkee käymään päiväsaikaan kokeilemassa sitäki.

minä vaan -84 + juniori 29+3
 
Tervetuloa Doris87 ja Vempukka!

Kerro toki Doris87 tarinasi tarkemminkin, jos vain haluat. Minua kiinnostaa tämä kovasti, kun minulla kaveri sai lokakuussa yksin lapsen ja olen hänen kauttaan hyvinkin ymmärtänyt, että ei ole elämä silloin ihan samanlaista kuin tällä tavalla kahden aikuisen kanssa.

Hoksattiin eilen miehen kanssa, että nythän on jo liian myöhäistä hakea sitä ennen syntymää alkavaa vakuutusta lapselle. Ollaan selkeesti huonoja vanhempia jo ennen kuin toinen ehtii syntyä. No, onneksi lopulta on kyse kuitenkin vain rahasta. Luotan siihen, että lapsi hoidetaan myös julkisella puolella hyvin ja jos tulee kiire, niin sitten vaan maksetaan julkisella enemmän.
 
Hellurei pitkästä aikaa!

Olen siis hengissä vauvoineni, en tiedä onko edes kaivattu, kahlasin 9.11. iltapäivän tekstejä vielä eilen läpi ja anteeksi kaikille, luovutin... :ashamed: niin paljon kuulumisia, etten mitenkään pysy perässä.

Mulla oli pitkä listakin, mitä piti kommentoida, mutta nyt vedän kyllä tarinat ihan hatusta, koska en löydä sitä enää mistään :D

Sokerirasitus meni päin honkia. Paastoarvo oli raja-arvo ja niinpä mitattuani 6 päivää kotona, paastoarvot oli melkein joka aamu korkeat, söinpä edellisenä iltana viilin, ruisleivän, hedelmän tai en mitään. Viime yönä jo heräsin nälkään :( Tunnin arvot ei kohonneet kuin pari kertaa = söin liian ison annoksen puuroa himoissani aamiaisella ja toisella kertaa söin kaksi lautasillista kalakeittoa, koska se oli niin hyvää + kolme viipaletta ruisleipää. Eilisiltana söin puoli ysiltä kaksi näkkäriä rasvattomalla kinkulla ja päällä oli sen lisäksi vain kasviksia, ja paastoarvo oli taas sen 5.8. :( tänä aamuna palautin lapun neuvolaan ja sieltä lähti nyt sitten lähete taysiin tsekkaukseen. Toivottavasti vältyn insuliineilta, ravintoneuvojani meinasi, että voi johtua myös kromin puutteesta mutta sen kanssa pitää olla varovainen, koska sitä ei saa myöskään saada liikaa. Tilasin sitten sellaisen multimix-jutskan hänen määräyksestään, jossa on vähän kaikkea vitamiinia, jos jotakuta kiinnostaa, niin linkki on tässä: http://web.h2j.fi/terveolo/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=1550&category_id=52&manufacturer_id=0&option=com_virtuemart&Itemid=1

Sairaslomalle jouduin sitten minäkin lopulta, vaikka niin meinasin käydä töissä vielä, kun työtehtävät vaihtuivat. Viime tiistaina vein lapsia tarhaan, niin meinasin pyörtyä :( Eipä siinä auttanut kuin mennä terkkariin ja lääkäri kävi katsomassa minua ja totesi, että eiköhän mun työkunto ole nyt nähty. No, sopii mulle! Hitaasti, mutta varmasti, olen tässä pessyt ikkunoita pari päivässä ja laitellut kotia joulukuntoon olevinaan. Päästiin viimein muuttamaan laajennuksen puolelle ja alkaa olemaan tilaa :)

Vakuutusta ei nyt sitten otettu, en muistanut noilta edellisiltäkään hakea niitä korvauksia ja vaikka oltiin sairaalassakin, niin silti olisi ollut halvempaa ilman vakuutusta, vaikka korvaukset hainkin sinä vuonna. Kävi ilmi, ettei se korvaakaan niin paljoa, kuin kuvittelin, tosin ehdot ja maksutkin ovat muuttuneet näinä viitenä vuotena aika paljon. Aluksi omavastuu oli sen 60 euroa vuodessa, nykyisin ei taida saada alle satasen edes sitä.

Muisti se on mullakin menny ihan miten sattuu... eilen en muistanut pankkikortin tunnuslukua ja välillä puhun ihan pehmoisia :D mutta miehellä tuntuu olevan hauskaa mun kustannuksellani :D

Perjantaina on neuvola taasen, ehkä kirjaan sitten tapahtumia ja yritän nyt seurata vähän tiiviimmin tätä, kun olen kotona päivät :) Voikaa kaikki hyvin ja voimia makuuasennossa olevillekin kovasti!

Viivi + Tiiti 28+5
 
Neuvolassa käyty.

Verenpaineet tietenkin taivaissa, mutta kotona oon saanu hyviä lukuja, niin ei huolta. Väsymyksen syy ei ole hempassa, täsmälleen sama kuin viimeksi 126. Mutta maha... sf-mitta olikin sitten jo 34 (joka vastaa keskikäyrän lukua viikolla 40!!!!) Edelliset ovat olleet käyrien yläpuolella "omalla käyrällään", mutta tämä on jo sitten iso hyppäys jo siltäkin "käyrältä". Ja jalat koukussa tosiaan aina mitataan (lääkäri mitannut viimeksi ja muut on tuon saman th:n mittaamia). Mutta sanoi terkkari, että ei niin suurta huolta, kun sokereissa ei ole mitään eikä mulle ole tullut liikaa/liian nopeasti painoakaan. Menen silti ylimäääräiseen painoarvioon lääkärille kuukauden päästä. Kyllähän minä isoa vauvaa kuitenkin mielessäni odottelen, vaikka edellisessä ultrassa poika oli ihan keskikäyrillä.

Ja pitkät harkkasupistukset olivat terkkarille tuttu asia. Mulla on nyt ollut muutama sellainen "normaali" lyhytkin, joka supistaa enemmän tuolta alhaalta, mutta nämä pitkät on koko mahan alueella. Sanoi, että ei ole vaarallisia, jos eivät satu ja kuitenkin jossain vaiheessa supistus purkautuu. Kuulemma lapsen liikkuminen voi lisätä supistuksia. Mutta viesti on selvä: hidasta tahtia. Pitää kuulemma nyt kuitenkin herkästi olla neuvolaan yhteyksissä ja sitten laitetaan saikulle, jos alkaa olla tosi pitkiä/paljon.

Keishalle määrättiin tuota Ataraxia. Se taitaa olla yleislääke vähän kaikkeen, ekan kerran kuulin siitä kaverin koiran allergioissa ja toisen kaverin pikkulapselle määrättiin, jotta nukkuisi paremmin (taisi olla allergioitakin).

Ja jep Keltakukka, sehän tekee teistä tosi huonoja vanhempia, kun ei oo vakuutusta. :p Te sentään vaan unohditte, me ihan päätettiin, että ei oteta. :LOL:

ISO POKS

P-L 30+0

Ja tervetuloa uusille!
 
Okei, no hyvä juttu, et pitkä kestoisetkin harkkasupistukset on ihan normaaleja. :) Ikinä vaan ei oo vastaan tullu ketään kenellä olisi semmosia ollu, mutta aina oppii uutta. Nyt sit Piia-Liisa kans hidastat tahtia, eikä mitään vastaväitteitä.. :)

hyvä kuulla Viivistäkin Mä ainakin kaipailin :wave:

Mun tekis kuulkaa mieli nyt vetästä kunnon itkupotkut. Miten ihmisellä voi olla tämmönen tuuri!? Ne surullisen kuuluisat ekat vaunut meni rikki. Nyt aamulla hain noi uudemmat sisälle, (ulkoeteisessä kuivina ovat olleet) et katon miten niistä lähtee renkaat irti. Samalla ihmettelin kurkistus luukun mustia pisteitä.. HOMETTA!|O:kieh: Ei, ei nekään kalliit mitenkään olleet, mutta ei hitto soikoon. Nyt kuomu likoaa kloritessa. Mutta mietin, et jos ne pilkut saa pesemällä pois niin onko ne silti käyttökelpoiset vielä? Kantokopassakin oli, sitä en aijo ees pestä, ostan uuden jos noista vielä kalun saisi.. Mielipiteitä asiasta tietäviltä otan vastaan.

Niin niin ketuttaa...:kieh:
 
Äiti maa, en usko, että ne on pilalla! Ja ulkonahan niitä käytät, kun vain muistat säilyttääkin sitten esim. ulkoeteisessä! Likan vaunuissa oli samaisia pilkkuja, mutta pesin muistaakseni 90 asteessa kankaat ja ei tuo ole kyllä mitenkään erityisen kipeäkään ollut... eri asia, jos on ihan täynnä jotain kasvustoa. Minä olen henk. koht. sitä mieltä, ettei pienet bakteerihommat mitenkään haitaksi ole, mutta että ei tietenkään missään homeen keskellä sovi nukkua. Jäljethän niihin jää ja se laskee ehkä jälleenmyyntiarvoa, jos sitä hakee, mutta kyllä ne aivan käyttökelpoiset on. Tällaisen tekstin sain googlettamalla netistä: "Kyseiset mustat täplät eivät varsinaisesti ole hometta vaan homeen aineenvaihdunnan aiheuttamaa värjäytymää eli ns. mustia "home"-pilkkuja. Homeet voit pestä pois BioHomepesulla, mutta ilmeisesti olet jo varsinaisen homeen pessyt jollakin aineella. Mustista värjäymistä pääset eroon BioHometahranpoistolla. Muista kokeilla kuitenkin huomaamattomaan kohtaan ensin, sillä aine saattaa irroittaa herkistä materiaaleista hieman väriä. " Hometta vauvan rattaiden kankaissa | BioVasa
 
Kyllähän minä hidastan tahtia, mutta kotona ei voi enää paljoa rennommin ottaa. Luennoillakaan en ole juuri käynyt. Että kyllä se seuraavana hidastuksen paikka on melkein töistä kotiin jääminen. Liikkuminen on pelkkää kävelyä ja sitäkin niin kovin vähän. :( Kotona yritän edes vähän venytellä, kun esim kahvakuulat eivät heilahda enää mihinkään näiden käsien/ranteiden kanssa. Nyt kun en ole pariin päivään saanut edes rasvapurkkia puristettua...

Voi itku Äiti maan tuuria! :headwall: Minä heittäisin homeisen kankaan roskiin. Tosin olen herkkä niille muutenkin ja tosi varovainen. Olen altistunut homeelle ja saanut niin kummallisia oireita, että otan homeet (ja muut sisäilman eliöt) vakavasti. Altistuksesta johtuen haistan homeen ilmeisesti herkemmin kuin moni muu. Tänäänkin neuvolassa, kun otin takkini naulakosta, haistoin, että jonkun takissa haisee home...

P-L
 
Hello!

Kävin siellä perhevalmennuksessa ja oli suht turha käynti. Ei tuo mies tullut mukaan ja eikä se edes haitannut. Koska siellä ei ollut ainakaan mitään uutta. Ja hirveän hiljaisia ihmisiä. En sitten yksin viittinyt jutella :D
Siitä puheen ollen, niin pystyttekö muut istumaan kauan? Tai edes 10 min samassa asennossa? Kun siellä oli sillaiset puiset penkit, ja en siis millään saanut puoleen toista tuntiin hyvää asentoa! Tuli hiki ja ahdistus. En pysty kotonakaan enään istumaan hyvin. Aina pakko makaa tai edes puoliksi maata jos istuu penkillä. Mistähän se johtuu?

Ja toinen juttu, meillä on 2 kerroksinen koti, kun lähden rappusia kävelemään yläkertaan, olen aivan poikki! Pakko istua tai maata sängyllä hetki, ennen kuin voi jatkaa mitä olinkaan siellä tekemässä. Olen ihan hengästynytkin. Ja puuskutan vaan :D

Ja vielä; :D viime yönä ja edellisenäkin herään yöllä ja hirveä ahdistus ja ei saa siinäkään hyvää asentoa. Vauva kyllä silloin myllertää massussa eli olisikohan siitä?

Että sillaista! Lauantaina poksusin, mutten koskaan tule tänne poksumaan, koska se on lauantai ja jostain syystä en käy koneella paljoa viikonloppuisin. :D

Bettis ja rakas 29+3 <3

Ainiin ja tervetuloa uusille! :)
 
Uusille tervetuloa! =)

Doris87: kerro ihmeessä tarinasi, sitä vartenhan täällä ollaan, erilaisia kokemuksia jakamassa. Ihanaa että sulla on iso tukiverkko. :)

Viivi76:lle jaksuja, koeta ottaa rauhallisesti etkä hullunlailla rehki siellä kotonakaan. ;)

Verenpaineista sen verran, normaalit arvot on alle 130/80, alle 140/85 on vielä tyydyttävä. Mulla on täällä sairaalassa ollessa ollut luokkaa 125/75, eikä kukaan oo niitä kummastellut, vaikka mulla menee 3 kertaa päivässä Adalat 20mg (verenpainelääke) supistusten estoon.

Muisti reistaa täälläkin, vaan voipi johtua siitä kun joka päivä on niin samanlainen että katoaa koko ajantaju. :D

Omaa napaa: Tänään tulee täyteen 3 viikkoa sairaalassa. Hui. Mutta raskautta on onnistuttu jatkamaan tännekin saakka, jes! Ennusteet paranee päivä päivältä.

Vauva on kova potkimaan, erityisesti hän tykkää monottaa kylkiluihin, ja sekös tuntuu äidistä mukavalta (not.) Hän myös inhoaa ktg-käyrää yli kaiken, tänäänkin kesti lähemmäs kymmenen minuuttia että saatiin käyrät ruksuttamaan kun vauva potki anturit koko ajan pois paikoiltaan. Käyrää otetaan multa siis joka päivä "varmuuden vuoksi", vaikkei vauvalla mitään hätää olekaan.

Perjantaina mulla ihana päivä, varasin jalkahoidon sairaalan kosmetologilta. Innolla odotan, ihanaa hemmottelua!

Loppuun vielä huhuilen, missä ihmeessä on Nökönen!!?? Onkohan kaikki hyvin?

Adii 26+5
 
Bettis Minä pistän paremmaksi. 3 kerroksinen talo, pyykin pesu tapahtuu kellari kerroksessa ja sieltä tarvii könytä täysien pyykkikorien kanssa ja samoten viedä sinne. Tietokone on ylimässä kerroksessa ja olkkari & keittiö keskellä, et aika ravaamista tääläkin. + et oon hyvin onnettomuus altis, minä olen meidän perheessä eniten rappusistakin tippunut..

Piia-liisa No älä muuta sano :kieh: sillon kun ne kävin hakemassa niin oli pimeä, ettei niitä pilkkuja olisi ees nähnyt ja sen verran vähän niitä on, et nyt vasta huomasin kun aloin katselemaan. Ristiriitaset fiilikset on, mutta kai mä noita pesuaineita kokeilen. Tosin jos ne koneeseen pitää laittaa niin ei onnaa. Noissa on ne pidikkeet kiinni ja taatusti menisivät koneessa rikki. :kieh:
 
äiti maa mun ei tarvii kantaa edes mitään kuin itseni ja mahan niin olen hengästynyt ylhäällä :D

Aijotteko muuten pitää baby showerin ? Mä ainakin suunnittelin tossa uuden vuoden jälkeen pitää sillaiset. :)
 
Tai siis baby showerhan on yleensä niin että joku äidin ystävistä/läheisistä pitää ne, mutta aattelin kyllä ihan itse pitää. :D vähän rikon perinteitä. :D

Torstaina synnytysvalmennuksen toinen ja viim "osa" :) kai sinnekin menen vaikkei olisikaan mitään uutta. :)

Niin listatkaapas jotka jaksatte ns. pakolliset tavarat ennen syntymää?
Mullahan on tosiaan nyt vaunut ja paljon vaatteita. Ajattelin ostaa vielä kaukalon ja tietty vaipat ja tutit, tuttipullo, äidinmaidonkorviketta, bepanthen.. Olikohan muuta. Ja muut ostan vauvan syntymän jälkeen. Äitiyspakkauksessahan vauva nukkuu alussa ja myöhemmin ostan pinniksen. :) ja hoitopöydän.
Eli onko jotain muuta vielä, mitä ilman en pärjää vauvan kanssa? :) niin ja harsoja löytyy n. 20 kpl ;D

Bettis ja rakas masussa möyryäjä 29+3
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku_Pallo
Hirmusti tervetuloa uusille! Joukkoon mahtuu ja kertokaa ihmeessä itsestänne/stoorinne, mikäli sellainen hetki ja halu tulee. :)

Mulla on kans nää sivut ollu hirmu hitaat - mm.tänään töissä ei auennut ollenkaan. Kotikoneella kyllä toimii. Outoa. Ja raivostuttavaa.

Viivi76 voi hitsi, onpa ikävää noi sokeriarvot - toivon mukaan korjaantuu sillä kromilla. Mulla on kyllä noi omat mittaukset olleet kovastikin hyvät, onneksi. Riittää jo se, että joutuu mittailemaan - ahdistaa jo se. Nyt varsinkin, kun pitäis useilta päiviltä saada arvoja ennen ensi maanantain äippäpolin soittoaikaa, mutta mä oon ihan työkiireissä koko viikon enkä varmaan saa kuin korkeintaan kahdelta päivältä arvot mitattua. :( Huomenna yritän, jos kerkeisin mitata edes muutamat arvot.

Harkkasuppareita tuntuu täälläkin pitkien päivien jälkeen ja aikana - tänäänkin sain muutaman kerran nauttia niistä. Tirriäinen on melko kova liikkumaan niin ei ole ihme, jos sitten supistaakin. Kivuttomiahan nuo on, mutta huomaa kyllä, kun kiristyy eritoten tuo ylävatsan alue.

Synnytysvalmennukseen mennään sit keskussairaalaan suoraan - niiden käytäntöjen takia lähinnä. Tosin nyt kyllä kuulin, että täältä omasta kunnasta löytyisi yksi kätilö, joka voisi jopa yksityisesti käydä asioita läpi. Katsotaan, jos jää jotain epäselvää siitä keskussairaalan käynnistä niin saatanpa jopa ko.kätilö-ihmistä häiritä asian tiimoilta. :)

Bettis kyl mä jossain vaiheessa aattelin, et ois kiva pitää baby shower kavereiden kanssa, mutta mun lähimmät ystävät on pitkin poikin Suomen maata ja vaikeeta saada kaikki yhtä aikaa jonnekin niin jäänee nyt sitten välistä. :D Plus, ettei mulla riitä inspiraatio majottaa koko porukkaa, kun se teettää lisähommia ja nyt on ylitsepääsemättömän iso motivaatio-ongelma jopa pyykinpesun kanssa. :LOL:

Tuntuu kyllä nyt niin siltä, ettei tuo työ jaksa inspiroida/motivoida ollenkaan - johtunee isolta osaltaan siitä, että tuo jatkuva sade korpeaa sekä huomasin tänään, etten enää kyykisty enkä kumarru, kun tekee pahaa se ylösnousu. Hienoa siis, jos tiputan töissä jonkun nipsun tai kamman lattialle niin tarvin apuja sen nostamiseen. Ja olenhan tosiaan huomenna sekä ylihuomenna yksin töissä, kun äitee on isän kanssa Tampesterissa. Ehkä se tästä taas kohta. :)

Mä ihmettelen kyl edelleen, missä mun äitiyspakkaus viipyy... päätös oli annettu 1.11 ja paketti tilattu 2.11, muttei vieläkään ole tullut pakettikorttia noutoa varten. Täytynee huomenna soittaa KELAlle, jos ehdin, ja kysyä missä viipyy. Hidasta touhua tuntuu taas olevan. Hmph.

Pitäsköhän sitä jaksaa lähteä anoppilaan kattomaan lätkäpeliä? Jokerit-Kärpät ois Urholla, ja se on ihan mielenkiintonen matsi, mutta kun en millään jaksais istua epämukavasti 2,5h varsinkin, kun väsyttäis nyt hitusen... ja peliähän ei voi jättää kesken, se sit katotaan loppuun. Mun tuurilla kestää vielä iäisyyden voittomaalikisaan asti ja sen yli. :kieh:

Olenpas kauhea valittaja tänään. Anteeks. :ashamed:

Voisin ehkä sitten lähteä peliä katsomaan, jos on jätskiä. Nyt on sellainen olo, että jätski auttaa tähän. :)

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 27+5
 
Bettis, aika hyvin noilla pääsis alkuun ;D Mulla on tasan yksi HARSO! Ajattelin tilata tai ostaa lisää useampia. Kuviolliset olis kivoja, onko idiksiä mistä kannattais hakia sellaisia ? :confused:

Oii Adii tuo jalkahoito kuulostaa niin hyvälle. Oon tässä aatellu kun seisomatyötä teen ja päivät on rankkoja kaikkine liitoskipuineen, selkävaivoineen ja suppareineen, että joku rentouttava hemmotteluhoito ei olis pahitteeksi ?!! Saiskohan täälpäi jotai kivaa mammoille. Pitää ottaa selvää :)

Piiiiikkku_Pallo & möyrijä :heart: ja HEI SE ON 27+++++0 !
 
pikku_pallo mun harsot on hankittu Stockmannilta ja name it: stä. Mulla on pinkkejä, liiloja, raidallisia.. :) ihanan näköisiä.

Ja taas lähetän uuden kysymyksen! Sori mulla on aina monta kysymystä kerralla :D
Eli aattelin ehkä ostaa kaverilta pinnasängyn ja patjan ym. niin kannattaako mun ostaa siihen uus patja? Tai uus sijauspatja? Se on ollu kaverin lapsella 2 vuotta?

Bettis ja rakas <3
 
Uusille tervetuloa! Tarinoita vaan esille, mielellään niitä luetaan:)

Bettis itse hankkisin uuden patjan, Ikeasta ainakin näyttäisi saavan halvalla ihan peruspatjan. Me suunniteltiin hankkivamme ihan tavallinen vaahtomuovipatja.

Liikkeistä taas kyselen möyryääkö teidän muiden mukelot koko ajan? Kun tämä omani on aika laiskanoloinen, pari napakampaa potkua per päivä tulee, mutta muuten hyvin pientä liikettä ja aika vähän. Ollut jo monta päivää, eikä liikkeet muutenkaan ole vahvistuneet. Pikemminkin nyt tulee vähemmän niitä napakoita potkuja, kuin vaikka kolme viikkoa takaperin. Viikkoja nyt 29+5. Ja eniten liikettä tuntuu alhaalla, selvästi navan alapuolella. Välillä jotain pientä tunkemista ylävatsalla, mutta maha ei tosiaan mulju tai möyryä. Ja nykyään kiristää mahaa tosi usein (supistuksia ehkäpä?). Voiko vauva potkia esim. sisäelimiin päin, ja siksi ne ei juuri tunnu? Onko kellään kokemusta tai jollain toisellakin rauhaisa yksilö masussa?
 
Iltoja!

Verikokeista taas selvitty ja muistin pissankin viedä mennessäni (ja pihdata sitä aamuyöstä!).

Alkaa nää työpäivät oikeesti viemään mehut ja nyt kävin vielä kaupoilla töistä päin niin oon ihan poikki. Enää 8 työpäivää, jee!

Pilkku_ Mullahan mahassa asuu oikein liikkuva yksilö, mutta juuri tänään oli kaverin kanssa puhetta, että heidän toinen lapsi oli HYVIN rauhallinen mahassa. Esikoinen mylläsi ja liikkui, mutta toinen ei juuri kuin kerran kaksi päivässä monottanut äitiään. Oli kaveri ollut jopa huolissaan, kun liikkeitä oli niin vähän. Ja ne kuulemma vaan vähenivät siinä vkon 30 tienoilla, kun tila väheni. Eli ilmeisesti näillä masukkeilla on hyvin erilaisia tyylejä liikkua. Mulle neuvolassa sanottiinkin jo, että kannattaa varautua vilkkaaseen lapseen liikkeiden määrän perusteella :D

Äiti maa mä käsittelisin ne vaunut ensin homeentappoaineella ja antaisin sen vaikuttaa tarpeeksi pitkään, jotta kaikki homeitiöt olisivat varmasti kuolleet ja sitten pesisin vielä ne kankaat kunnolla. Eiköhän niistä vielä ihan kunnolliset saa!

Kaikkea muutakin piti taas kommentoida, mutta menee, hermo kun tää kirjottaminenkin tökkii tällä sivustolla tänään! Oonkohan aina sitten sellaseen aikaan saitilla, että on liikaa käyttäjiä ettei toimi? Kun en oo huomannut eroa eri selaintenkaan välillä.. Palaan astialle, josko tää alkais toimimaan paremmin!

Keisha ja Jumppis 27+5
 
Tässä miun tarina hieman lyhenneltynä. Raskaus tuli yllätyksenä miulle sekä myös herralle ketä silloin tapailin elikkäs ei todellakaan ollut suunniteltu tätä. Tiesin alusta asti että herra ei ainakaan halua lasta eikä osallistua mihinkään ja kaksi viikkoa mietittyäni mitä teen päätin että lapsen pidän. Tällä hetkellä en ainakaan vielä ole kertaakaan katunut päätöstäni. Perhe ja ystävät otti asian hieman hämmentyneenä vastaan. Tulevat isovanhemmat meni sekaisin onnesta vaikka ei heille ensimmäinen lapsenlapsi olekkaan. Ystävät ovat olleet hyvänä tukena ja ovat varmasti jatkossakin.

Synnytysvalmennus Synnytysvalmennukseen menen koska kyseessä on esikoinen ja mukaani otan ystävän joka tulee myös mukaan synnytykseen.

Miulla oli vielä jotain muutakin mielessä mutta en enää muistakkaan. : /

Doris87 ja Kössi 26+2
 
Pilkku__, minun mahassa asuu semmonen otus, joka on alusta saakka ollut erittäin aktiivinen liikkumaan. Yhessä vaiheessa oli pari päivää, jolloin en tuntenut liikkeitä, rv 21-22 tienoilla tais olla, kerkesin jo huolestumaan pahan kerran siitä :| Mutta jälleen tuo möyrii kuten ennen vanhaan ! :D Eilen syötyäni jäätelön pikkuinen päätti saada kunnon potkukohtauksen :heart:

Hei minulla olisi teille muille kysyttävää: Onko teillä ollut JO tässä vaiheessa turvotusta jaloissa ??? Juuri äsken huomasin käydessäni suihkussa, että yht'äkkiä polvien alapuolelle on ilmestynyt kunnon pussit täynnä nestettä. Onko normaalia vai syytä huoleen ? Ei muistaakseni ollut vielä eilen noita... :O


- Pikku Pallo ja mahassa möyrijä 27+0 P:heart:KS !
 
Pilkku_ tää meitin tirriäinen on kova liikkumaan. Joskus tulee kyllä päiviä, kun liikkuu vähemmän, mutta pääasiassa sitä liikettä piisaa vähän väliä - milloin tulee nyrkistä ja milloin monoa. :D Mut kuten Keisha sanoi, yksilöllisiä ovat nämä masuasukitkin - monesti tytöt ovat vilkkaampia liikkeissään kuin pojat, muttei sekään mikään absoluuttinen totuus tietenkään ole. :)

Doris87 onhan se aina erilaista ottaa yksin päävastuu lapsesta, mutta rohkea olet minun mielestäni. :) Ja ihanaa, kun on tuollainen tukiverkosto olemassa niin tietää, ettei ole yksin. :)

Voi elämä... Tulipa sitten äitiyspakkauksen saamisesta stoori jälkipolville kerrottavaksi. :LOL: Missään vaiheessa en saanut saapumisilmoitusta tästä paketista, sen olis pitäny olla mulla itseasiassa tasan kaks viikkoa sitten. Anoppi oli sitten tänään asioinut tuossa meidän postissa ja saanut paketin matkaansa, olisivat sen tän viikon lopulla jo lähettäneet takaisin. Kun sitten mentiin peliä katsomaan anoppilaan niin siinähän se eteisessä sitten nökötti. :D Uskomatonta. (pitää isältä kysäistä, kuka on ajanut tätä meidän lenkkiä silloin niin tietää, kuka on hukannut läpyskän) Mutta saatiin siis äitiyspakkaus viimein mutkien kautta ja tässä oli sitten se pienen paikkakunnan parhaus, kun paketit löytää perille vaikeampaakin reittiä. :D

Nyt sitten hyvillä mielin vähän iltapalaa ja sitten kohti sänkyä. :)

Kauniita unia, mammat! :heart:
 

Yhteistyössä