Huomenta tytsyt!
Bellamariialla oli hienoja ultrauutisia, paljon onnea! Sukupuolenkin tiedätte... ja meinaatte pitää salassa. Voi ei, minä ainakin halkean uteliaisuudesta. =)
Niinhän se olikin että kirjoittelit tosiaan tuosta seerumiseulasta, laho pää ja raskausdementia iski. Kiitos kun jaoit tarinasi! Minulla ei ole lähipiirissä kehitysvammaisia, mutta tiedän itseni, en varmaan henkisesti kestäisi niitä paineita mitä kehitysvammaisen lapsen kasvattaminen toisi mukanaan. Mitä olen kuullut ja lukenut, olisi elämä yhtä taistelua etujen ja tukien saamiseksi ja pelkoa siitä että koska lapsukainen olisi viimeistä päivää meidän keskuudessamme. Monet down-lapset ovat ihana aurinkoisia persoonia ja saattavat pärjätä hyvin elämässään. Mutta kuten kirjoitit liittyy oireyhtymään usein myös muita sairauksia kuten sydänvikaa.
Vaikeita asioita, varsinkin kun noista seuloista ei kuitenkaan saa mitään varmaa vastausta. Taidan toimia kuten Tehis tuonne lokakuisiin vastasi, että otan seerumiseulan jos np-ultran tulos on normaalista poikkeava. Kiitos teille kaikille ketkä vastasitte gallupiin!
Vähän kevyempään aiheeseen seuravaaksi: Ilmavaivat. Mieskin aamulla tokaisi että on mammalla tuo kaasuttelu lisääntynyt huomattavasti tämän raskauden myötä. Voi elämän kevät sentään. Töissä on kyllä välillä tosi tuskainen olo kun mahassa möyryää...
Kauriilla oli myös ultrassa kaikki hyvin ja lupa synnyttää alateitse. Hieno homma! Huimaa, nyt sitten jäädään vain odottamaan koska humu-pekka päättää ulostaututa. =)
Kiitos kun siivosit listamme. Enpäs ollut minäkään kiinnittänyt huomiota että olimme kaikki siellä kahteen kertaan.
Maariallakin kaikki hyvin ja painoarvio ok. Meidän tytteli oli 4015g ja 54cm syntyessään ja tiedettiin että iso tyttö on tulossa. Siitä huolimatta Kättärillä ei haluttu lähteä käynnistämään synnytystä. Reilun viikon tytteli päätti majailla yksiössään yliaikaa. Mahtui kuitenkin hyvin syntymään, eli ei hätää vaikka eivät käynnistäisikään. Itsestään alkava synnytys on luonnollisempi sekä synnyttäjälle että lapselle.
Hienoa että Naks sait saikkua ja pääset nyt lepäämään. Onneksi lääkärit ottavat kyllä vakavasti nuo supistukset ja määräävät helposti saikkua. Nyt kotiin vaan laittelemaan pesää valmiiksi vauvelille.
Hui miten alhainen hemppa Sämpyllä on! Toivottavasti saat sen rautakuurilla nousemaan. Hienoa että kaikki oli neuvolassa ok! Kohta pääsetkin lepäilemään ja ulkoilemaan, eiköhän se hemppakin siitä ala nousemaan.
Kyllä se vauveli taitaa olla jo niin alhaalla ja kaivautuu vieläkin alemmas. Muistelen että mulla oli myös loppuraskaudesta ikäviä tuntemuksia, aivan kuin joku olisi sukkapuikkoa tunkenut emättimeen. Yöks! Johtui vissiin juuri tuosta kiinnittymisestä.
Tehis sai närästyksen sitten palkkioksi pienestä juhlistuksesta. No, ehkä sen kestää. Toivottavasti tuo munkki sentään maistui hyvälle! =) On se kumma miten sitä kroppa ja suu tosiaan tottuu tiettyyn ruokavalioon. Muutama vuosi sitten pidin tiukkaa linjaa rasvojen suhteen, joulun aikaan sitten annoin itselleni luvan syödä joulutortun. Hyi olkoon miten pahalle se maistui ja kitalakeen jäi kauhea rasvakerros. Nyt olen tosiaan karsinut nuo sokerit ja piilorasvat taas minimiin eikä se suklaa enää maistukaan hyvälle, tai se yksi pala hitaasti nautittuna tuo sen tyydytyksen. Mehukeitto, hedelmät tai jugurtti maistuu paljon paremmalle ja tyydyttää makeanhimon hetkessä. Olen todella ylpeä itsestäni ja toivon tosissani että se myös näkyy vaa'alla ensi nla-kerralla. Muuten kyllä lannistun täysin. Olen kuitenkin aika luottavaisin mielin, koska edellisessä raskaudessa en varsinaisesti lihonut. Kiloja kertyi juuri sen verran kun vauva, istukka yms. painoivat. Nämä ylimääräiset kilot olen sitten kerryttänyt äippäloman aikana herkuttelulla... grh, että voin olla vihainen itselleni.
Kirpulle tsemppiä nla-lääkäriin!
Mitäs muuten Pikku2:lle kuuluu? Mamakin on ehtinyt kiireiltänsä vain pikaisesti pyörähtämään, toivottavasti oksuolo on jo hieman hellittänyt.
Ah miten ihanaa tosiaan että meillä kaikilla menee niin hyvin tällä hetkellä. Minäkin eilen kotiin ajaessani ajattelin että kuinka onnekas sitä voikaan olla. On ihana mies ja aivan ihan lapsukainen ja sitten vielä mahdollisesti saisimme yhden lapsukaisen lisää. Näitä onnen hetkiä tulee ajoittain ja sitten realismi iskee. En oikein vieläkään uskalla ihan täysillä luottaa olevani raskaana. Ehkä sitten tuon ensi viikon lääkärikäynnin jälkeen ja sitten tuon np-ultran jälkeen. Niitä siis odotellessa, ja tietty lähestyvää viikonloppua.
Ihanaa päivää ja hyviä vointeja teille kaikille!
Jazz rv 11+2
Nyt harjoitellaan kotielämää ja kaikki hyvin