Esikoishaaveista 2010 & 2011 plussanneet

Laretzki
Mies odottaa jo selkeesti sitä että sekin tuntisi potkuja. Tuossa äsken nimittäin koitti kuunnella josko masusta kuuluisi mitään, kun ei olla sunnuntain jälkeen taas nähtykään.

Tuossa äsken sain hääpäivälahjaksi (sunnuntaina virallinen, mutta vaihdettiin jo tässä illalla, kun käytiin syömässäkin) Bola-korun: Bola-korujen verkkokauppa | bolakorut.fi | bola riipus, odotuskoru, raskauskoru. Kun sanoin joskus että haluaisin sellaisen ja sanoin myös, että haluaisin lahjaksi jotain pientä pysyvää, ja oli sitten hankkinut tuollaisen :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
Laretzki
Mä jatkan täällä jälleen yksin puheluani, mutta kai tänne joku tulee taas omiaankin kirjoittelemaan etten mä dominoi koko ketjua :D (miten niin liikaa aikaa? :LOL: )
Pitääpä tässä taas lähteä hetkeksi koulunpenkkiä kuluttamaan. Ei välttämättä kiinnostaisi mitenkään erityisesti, mutta en siellä onneksi neljään asti ole niinkuin tunnit oikeesti olisi. Mies tulee aikaisemmin hakemaan ja sitten lähdetään katsastaan parit lastentarvikeliikkeet vähän jo kyselemään tyhmiä turvakaukaloista yms. ettei sitten suoraan tarvitse hirveällä kiireellä ostaa. Lisäksi käydään katsomassa, josko löydettäisiin tapetti olohuoneen seinälle, niin mies pääsisi sitä sitten laittelemaan ensi viikolla seinään, jos vaan jonkun saa kaveriksi.

Lare ja Spyro 17+0 :heart:
 
Laretzki Et oo yksin porisemassa, mää liityn joukkoon :D

Omaa napaa Täällä kaikki on hyvin. Vasta nyt parin viikon sisällä olen huomannut pienen kummun vatsalla, mulla lähtee kasvamaan tuosta pallean alta. Ihan alhaalta on täysin littana vatsa ja sentti navan alta lähtee kumpu nousemaan kohti palleaa. Pientä kutinaa tuntuu välillä, varmaankin sikiön liikkeitä Aluksi ne kutinat tuntui tuolla ihan alhaalla, mutta nyt niitä on alkanut tuntua myös tuolla kylkien kohdalla. Odotan jo kovasti, että tuntisin kunnon liikkeitä! Töitä on nyt takana kolme viikkoa ja tykännyt olen. Olen nyt viikon ajan käyttänyt äippähousuja, ei tavalliset housut vielä edes ahdistaneet, mutta jotenkin on mukavampi ja rennompi olla äippähousuissa. Töissä suhtaudutaan todella hyvin tähän uutiseen ja esimies ei anna mun nostella mitään Pari viikkoa sitten neuvolassa kuulin ekaa kertaa sydänäänet, siellä se sydän jumputtelu reilu 150 Terkan mukaan pontevat ja vahvat äänet! Vanha doppleri oli käytössä ja saatiin äänet kuuluviin heti, mutta kaveri päätti pinkaista karkuun. Meni toiselle puolelle ja saatiin sieltäkin heti kuuluviin. Tirppana oli niin vauhdikas, että häiriöääniä kuului koko ajan, kun toinen vaan myllerteli siellä, harjoitteli varmaan sitä salibandyä Rakenneultraa 13.10. odotellaan jo kovasti, siellä halutaan kuulla sukupuoli. Toivottavasti vauva suostuu näyttämään haaruksiaan, kun olen kuullut näitäkin tarinoita, että vauva on pitänyt kintut tiukasti kiinni ja sukupuolta on ollut mahdotonta nähdä. Niin ja tänään poksutaan, 17 viikkoa tuli täyteen. Hurjan nopeasti on aika mennyt, kohta jo puolessa välissä raskautta!

Nyt on vihdoinkin päätetty meidän suuri päivä 2.2. mennään maistraattiin ja vauvan ristiäisissä meidät siunataan kirkossa. Sitten keväällä pidetään juhlat kavereille, vuokrataan mökki ja pukukoodina juhlavat vaatteet, ja siellä olisi sitten kaasojen ja bestmanin järjestämää pientä ohjelmaa. Mun polttarit on marraskuussa, muuta en tiedä Sormuskin olisi mielessä, millaisen haluan. Se on aika kallis, mutta siitä en kyllä tingi... Jos en saa kunnon hääjuhlia hääpukuineen, niin sormuksen pitää olla juuri sellainen unelmien täyttymys.

"kuumeilija" ja tirppana 17+0
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
tiuhti Mitäääääh???? Sä olet plussannut 1.9.??? AIVAN MAHTAVAA!!!! Sä jos kuka olet plussan ansainnut :heart: Mä kirjoittelinkin sulle esikoista haaveilevien puolella ja laitan tännekin :heart: Aivan mahtavaa, että oot täällä samalla puolella mun kanssa, vihdoinkin :heart: En voi muru sanoin kuvailla, miten onnellinen olen sun puolesta! Iso halaus :hug:
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
tiuhti Mä pikaiseen menin ketjua taaksepäin ja luin, että sä oot ollut sairaalassa useampaan otteeseen. Mikä muru on?

Memelisa
Mä ihan herkistyin sun hautausmaakäynnille, kun kerroit siitä. Ihanaa, että pikkuinen kertoi olemassaolostaan juuri niinä haikeina hetkinä ja lohdutti sua :heart: Suru on luonnollista ja anna itsellesi lupa ikävöidä, paikka pikkuiselle on aina olemassa sydämessäsi :heart: Sinne mahtuu myös uusi tulokas, on se sydän vaan sellainen aarrearkku, jonne kaikki mahtuvat! :heart:
 
Mihin kaikki on hävinny täältä? Kauheen hiljasta :eek:

Tänne ei mitään uutta kuulu. Keskiviikkona ois sokerirasitus, ja perjantaina lääkärineuvola. Pääsee taas kattelee pikku neitiä ultralla :)

Huomenna poksuu taas, viikot menee niin nopeesti :)

- Sokruli ja pikku tytteli 25+6 -
 
Tää tuli vaan pikaisesti poksumaan *POKSUTI, POKSUTI POKS* Se ois nyt 16 viikkoa täynnä ja 17 viikolle mennään. Mihin tää ajanjuoksu nyt lopahti? Tuntu et heittämällä tultiin tuohon viikkoon 15 asti, jonka jälkeen kaikki aika pysähty!!! Siis tosi inhottavaa... Ois voinu samaa rataa jatkua ;) No toisaalta jos tässä pääsis nauttimaan sit pikkuhiljaa tästä raskaudestakin.

Masu on kasvanu ihan kivasti, pikkasella on vissiin liikaa tilaa tuolla kun enää ei liikkeitä tunne niin selkeästi kuin aikasemmin. Sokeri-humalan aiheuttamisella saadaan hyvät liikkeet aikaan, mut ei viittis tuota karkkiakaan koko aikaa mussuttaa liikkeiden toivossa :D No, onneks on tuo dopleri ja sillä voi aina välillä tarkistaa tilanteen ja tänään pieni anto taas hyvin selkeän merkin siitä ettei tykkää et kuunnellaan. Oli taas vaan hetken anturin alla ja lähti kiitämään ku sai tarpeekseen :LOL: Ehkä mun pitäs vaan luottaa et kaikki menee nyt hyvin :heart:

Lare täällä kans koko ajan koitetaan pienen liikkeitä tuntee masun päältä mut aika epätoivosta vielä : / Voi olla et mies kerran tunsi kaksi potkua, mut varmoja ei olla. Ite en oo saanu todistettavia potkuja olleskaan käteen tuntumaan, vain muutamia muljahduksia joista kans en oo varma.

Bola-korusta oon vähän itekkin lämmenny, mut toisaalta en sitä kyllä jaksas ostaa. Ehkä jos kirpparilla tulis vastaan ni voisin ostaakkin, mut ei jaksa uutena sitä metästää.. Kaunis ajatus sillä kyllä on :heart:

Kuumeilija ihana kuulla susta pitkästä aikaa :heart: Oonki monta kertaa miettiny et mihin sä oot oikein kadonnu kun ei missään palstalla oo oikein näkyny. Ja elä muru huolehdi sun masusta kyllä se kerkee vielä kasvamaan :heart: Ja oo toisaalta onnellinen, sehän vaan voi tarkottaa sitäkin ettei sulle ylimääräsiä kiloja paljoa tule, tai tällanen kuva mulla on. Valtavat onnittelut tulevan hääpäivän johdosta! Me tullaan sit 5 kuukautta myöhemmin perässä ;) Joko kutsujen suunnittelu on kovassa käynnissä? Kiitos muute taas kerran, sä sait mun silmät taas kyynelehtimään kun niin nätisti kirjotit mulle :heart: on nää tunteet niin kauheen herkässä :)

sokruli Mä oon kyllä niin katkera sulle ku pääset pientä kattelemaan niin usein! Meillä neuvolassa ei oo ultraa ja neuvolalääkäri on toisessa paikassa, enkä usko et siellä ultraa olisi... Mulla oli tuo eka sokerirasitus pari viikkoa sitten, yks tai kaks vielä edessä... aika herkkua... Ekan tulokset saan tietää nyt keskiviikkona ku mulla on neuvolakäynti :) Meillä ois oikeesti tosi harvassa noi neuvolakäynnis (2 käyntiä ennen rv20+) Eli kauheesti nipistetty, onneks mä oon vähän erityisseurannassa ja nyt oon jo kaks kertaa käyny ja kolmas tulee nyt tulevalla viikolla.

Vielä pitäs jaksaa vajaa kaks viikkoo salaisuutta pitää, tahtosin kyllä jo huudella koko maailmalle, niinku osittain oon jo tehnykki :ashamed: Tuo miehen puoli suvusta on vaan niin autuaattoman tietämätön tapahtuneesta :p Varattiin reissunpäälle lomamökki et saadaan viettää laatuaikaa kahdestaan :heart: ja tehä mitä halutaan ja voidaan sit sieltä käsin käydä kyläilemässä, ei tartte kenenkään nurkissa homehtua, saapi olla vapaammin. Meillä on mökki kauniissa luonnonmaisemissa, odotan innolla :heart:

Voihan Kääk, nyt on sormus kotiutettu ja edelleen tosi kauniilta näyttää. Tuolla se vitriinikaapissa kovasti polttelee, vielä pitäs vajaa 10kk jaksaa odottaa sen saamista. Ja justiisa sain vielä kutsukortin prototyypin valmiksi, enää puuttuu tekstit sisälmyksestä (ajo-ohjeet & muu tärkeä informaatio). Et kyllä kohta alkaa jänskättää ku saa vielä tuon maistraatin kanssa sovittua vihkimiskellonajan :eek: Ens vuodesta tulee kyllä jännittävä :heart:

Tjooh, tulipa taas omaa napaa... mut täällä on ollu kyllä aivan liian hiljasta. Kommentoisin mielelläni toistenkin juttuja :)

Memelisa & Aurinkoinen Pikku-Apina 17+0
 
Laretzki
Sokruli Mä oon miettinyt samaa, enkä oo tänäänkään kehdannut tänne oikein mitään laittaa kun miljoona viestiä jo ennestään multa peräkkäin... :LOL:

Käytiin eilen miehen kanssa katselemassa turvakaukaloita ja tultiin vähän siihen tulokseen, että meille tulee Brion Primo. Siinä on telakassa sekä turvavyö kiinnitys että Isofix, mikä on ihan hyvä, kun mies on miettinyt auton vaihtoa. Tosi kivan olonen käteen kantaa ja pehmusteet oli tosi hyvän tuntusta materiaalia. Ja aika hyvään hintaan ne tuolta liikkeestä saisi, kun hinta oli telakan kanssa 189, ja netistä sen verran katsellut, että ei kannata tätä ainakaan netistä tilailla, et tulee kalliimmaksi kun postikulut tulee päälle...'

Lare ja Spyro 17+1
 
Mä oon Lare katellu kans tota samaa turvista. Mut toisaalta haluisin rokkibabysta tilata yhen pinkin, mut en taida uskaltaa ku en tiiä minkälainen se on :)

Memelisa Kyl se on kiva et mun vauvaa seuraillaan kunnolla tuolla mahassa, ku ei oikeen tiiä miten toi mun tauti mun raskauteen vaikuttaa.
 
Sokruli saanko udella sun sairauttasi? ei oo pakko kertoa :ashamed: multa on menny ihan ohi jos oot kertonu jo..

Lare onko sulla lauantaisinki koulua? :O vai enkö mä vaa hiffannu nyt jotain? :ashamed: löytykö tapetti? =)

Memelisa aivan ihana kuulla kuinka onnellinen olet :kiss: mulla tuli jotenki ihan kyyneleet silmiin siitä! huomaa tekstistä oikeesti.. oikein mukavaa mökkireissua! =)

"kuumeilija" ensin mun maha temppusi ja sitte nivelissä oli jotain, onneks oon nyt okei! :) ONNEA MURU :heart: sieki rouviinnut kohta! :heart: IHANAA! :kiss:

tänään poksutaan :heart: ja 3 yötä enää ultraan!!!!! =)

tiuhti ja Pikku T puupponen :heart: 6+0 **POKS**
 
Sunnuntai-iltoja vaan! Jospa sitä saisi aikaseksi taas pitkästä aikaa kirjotella tänne :)

tiuhti Toivottavasti saisit nyt olla ilman sairaalareissuja! Onneksi asiat on nyt jo hyvin, sekä vauvalla että äiskällä :) Ja juu, pesänrakennus kyllä on alkanut, eilisillankin vietin nimittäin siivoamalla. Sen sijaan noihin kouluhommiin ei edelleenkään ole motivaatiota… Mut hyvä, että sentään kotona jaksaa touhuta.

Sokruli Iskiasvaivoihin saattais auttaa jonkinlainen venyttely ja ehkä esim. lämmin kaurapussi? En ole kyllä kokeillut tuota kaurapussia nyt, vaikka mulla on tuo iskias vihoitellut jo monta viikkoa. On kuitenkin vielä siedettävissä. Ja ihan selvä vauvamasu sullakin on jo!

Vadelmavispipuuroa tein torstaina ison kattilallisen ja ihan yksin sain syödä sen, kun ei miehelle kelvannut. Oli tosi hyvää kyllä! Ensimmäistä kertaa tein nyt, kun huomasin uusimman Yhteishyvän ruokaliitteessä ohjeen. Ei mulla puolukoita oliskaan ollut, mutta vadelmia löytyy pakastimesta monta rasiaa.

Hypyllä oli kyllä kivuliaan kuuloinen synnytys. Mutta niin siinä taitaa aina käydä, että aika kultaa muistot ja kohta sitä ei enää niin selkeästi muistakaan ;)

PikkuHötölle onnittelut sydänäänten kuulemisesta! Se on ihmeellinen ääni :heart:

Lakusta ja salmiakista löysin tämmöisen linkin Etusivu - Terveysklinikat - Verenpaine - Extra - Terveysuutisia verenpaineesta - Lakritsin ahmiminen lisää ennenaikaisen syntymän riskiä - Tohtori.fi jossa sanotaan mm. näin: ”naisilla, jotka olivat odotusaikana mutustelleet noin 250 grammaa lakritsia tai salmiakkia viikoittain oli jopa kaksi - kolme kertaa muita suurempi riski synnyttää lapsi ennen 37. raskausviikkoa. Runsas lakritsin syöminen lisäsi myös hyvin ennenaikaisen eli ennen 34. raskausviikkoa tapahtuvan synnytyksen riskiä.” Eli jos nyt silloin tällöin koko pussin syö, niin ei varmasti ole haittaa, mutta ei kannata tosiaan joka viikko niin tehdä. Mulla on kans viime aikoina ollut aikamoinen himo lakritsiin, mutta täytyy yrittää pitäytyä satunnaisessa lakupötkössä tms.

Rahahuolet on valitettavan tuttuja tälläkin suunnalla… Voisin valittaa niistä vaikka kuinka pitkään, mutta en jaksa pilata muuten mukavaa sunnuntai-iltaa märehtimällä mitään niin ikävää :)

viida Onnea ihan mahdottoman kovasti hienoista ultrakuulumisista!

kuumeilijalle ja Memelisalle ihanaa häiden suunnitteluaikaa! On vielä niin elävänä muistoissa omat häät ja niiden suunnittelu. Huomenna me vietetään toista hääpäiväämme :heart:

taiska Ettei vaan käy niin, että rokotuksilla itkee sekä äiti että vauva :D Mun käsityksen mukaan seksiä saa harrastaa sitten, kun siltä tuntuu itsestä eli ei tarvitse odottaa jälkitarkastusta. Toki jos arveluttaa, niin voihan sitä sinne asti säästelläkin ;) Ihanasti tuo miehesi jo haaveilee kakkosesta! Toivottavasti seuraava lapsukainen ei anna odotuttaa itseään samalla lailla kuin esikoinen :hug:

Itkuherkkyydestä ja hormonien mylleryksestä olitte myös jutelleet. Musta taas tuntuu, että olen oikeastaan tasaisempi nyt raskaana ollessa. Muuten olen melkoisen temperamenttinen tapaus eli kiihdyn nollasta sataseen alta aikayksikön :ashamed: mutta nyt en raivostu läheskään niin helposti. Enkä mä myöskään oo nyt ollut kovin itkuherkkäkään, alkuun kyllä olin, mut sekin on vissiin tasaantunut.

(.) Mä oon nyt muutamana iltana ollut huomaavinani, että nänneissä on jotakin kuivunutta valkoista juttua, oliskohan maitoa? :eek: Sitä on siis ollut ihan pikkuisen vaan eikä oo liivit kastuneet tai mitään, mutta ei kyllä vielä tartteiskaan alkaa herumaan enemmälti. Vaivarintamalla ( :D ) on lähinnä tuo iskias edelleen kovin kipuileva ja tuskinpa se ainakaan helpottamaan päin on. Lisäksi alavatsaa vihloo silloin tällöin ja alaselkä meinaa myös kipeytyä. Muuten on olo todella hyvä. Tänään on tuntunut potkujakin enemmän kuin aiemmin tällä viikolla, joten vauva on varmaan taas kääntynyt potkuttelemaan kasvot vatsaan päin. Edelleen ne potkut on hentoisia eli ei mitään toivoa, että mies voisi tuntea niitä :( Mutta aateltiin tässä ennen nukkumaan menoa kuunnella vähän dopplerilla pikkuista, niin saa mieskin ottaa kontaktia jälkeläiseensä.

Varpaat mulla on kadonneet näkökentästä, kun seison suorassa, joten kaipa se maha kasvaa :D Täytyiskin taas ottaa masukuvaa joku päivä ja laittaa tännekin. Miehen piti tänään auttaa mua nousemaan pois auton kuskinpenkiltä :ashamed: Että ei oo kovin ketterä olo enää…

Tiistaina mulla onkin Kela-neuvola ja sitten alkaa äitiyspakkauksen odottelu :heart: Toivottavasti tulis nopsaan! Sitä ennen pitää täytellä loppuun netissä oleva esitietolomake synnärille, hui olkoon… Täytyis vielä päästä yhteisymmärrykseen nimien suhteen mahdollista hätäkastetta varten. Tytölle on jo kyllä nimi, mutta kun todennäköisesti pikkuinen on poika, niin ei se juuri auta :D

Jomi & SS 22+0 *poks*
 
Tiuhti mulla on ms-tauti, eli keskushermostosairaus. Eipä se nyt oo oireillu tän raskauden aikana ollenkaan, mut synnytyksen jälkeen voi tulla jotain pahenemisvaiheita.

Kiitos vinkistä Jomi. Pitääkin alkaa etsiä sellasta jostain =)

- Sokruli ja pikku neiti 26+0 *Poks poks* :heart: -
 
Sokruli, luetaanko se autoimmuunisairaudeksi? anteeksi kun utelen :ashamed: itselläni siis se suolistosairaus joka on autoimmuunisairaus, pitäisi olla kaikista parhaimmillaan raskauden aikana niinkuin yleensä kaikki autoimmuunisairaudet (poikkeuksia toki on), mutta jonkin ajan kuluttua synnytyksestä yleensä pahenee ainakin hetkellisesti.. sinulla toki sairaus on suuremmassa mittakaavassa kuin minun, vakavampi siis! mulla on suurempi riski joutua synnytyksen jälkeen leikkaukseen ku normaalisti. mutta sitäpä on turha miettiä vielä :) onko sulla kauan ehtiny olla diagnoosi sairaudestasi? ja ei oo sit pakko kertoo, sano heti jos alan ahdistelee sua liikaa sairaudestasi! onnea POKSUMISESTA :kiss:

Jomi, masukuvaa odotellessa =) onko sulla mitään apuja siihen iskiakseen? siihenkää ei oikein kipulääkkeet meinaa auttaa ja kun ei saa ku panadolia syödä niin eipä oo paljoa apuja siitä.. onnea poksumisesta :kiss: kiitos linkistä, pitää alkaa tutustumaan siihen :)

voi luoja, 2 yötä enää ultraan :D ja huomenna olis jo eka neuvolakin! HUI! =)

tiuhti ja Pikku T puupponen :heart: 6+1
justhan oli 4+ viikot :O kyllä tää aika vaan silti menee eteenpäin!
 
Tiuhti Juu, on se autoimmuunisairaus. Mulla on nyt ollut vuoden toi diagnoosi, kaks pahenemisvaihetta takanapäin. Nyt vaan pelottaa mitä se synnytyksen jälkeinen aika tulee olemaan, minkälainen pahenemisvaihe edessä jne. Ja tottakai multa saa udella kaikkea tohon liittyvää, vastailen mihin osaan vastata :)
 
Töttöröö ja terveiset Kreetalta =) Nyt tulee valtaosin omaa napaa, pahoittelut siitä!

Aamulla puoli kuuden aikaan oltiin kotona ja heräiltiin tossa kymmenen jälkeen. Voi hitto että täällä osaa olla kylmä kun on viettäny viikon +30 asteessa. :D Reissu meni hyvin ja söin esim. jätskiä ja paikallisia juustoja melko huoletta kun hygienia lähes samaa tasoa suomen kanssa. Ainoa mistä voisin valittaa oli IHAN JÄRKYTTÄVÄ turvotus mikä alkoi menolennolla ja alkaa nyt laskeutua. Ihan kipeät oli kinttuparat kun niin pulleana oli nilkat. Poitsu potkii kovasti päivittäin ja mieskin tunsi reissussa ekat potkut masun päältä. :heart: Oli ihan ihmeissään ja onnessaan. :) Ihanat maisemat, hyvää ruokaa ja lämpöä riitti. Suosittelen kaikille :)

Ajattelin käydä ostamassa tukisukat tulevia työviikkoja ajatellen nimittäin reissun aikana tuli puhelu, sain vakituisen viran ja aloitan työt 3.10 :) Osasto ei ole se mille ensisijaisesti hain mutta kakkosvaihtoehto kuitenkin. Nyt on hyvä mieli ja talous turvattu vaikkei unelma-duuni olekkaan. Saapi nähdä miten hyvin mummojen vuodehoito onnistuu kun maha tulee väliin :D

Sellaista tänne :) Tänään tai huomenna saadaan koirulit kotiin, niitä onkin ollut ikävä. Ensi viikolla olisi sitten kela-neuvola ja pikkuhiljaa pitäisi varata uutta sokerirasitusta.

Tiuhtille paljon voimia sairastamisien kanssa! Ja kaikille muillekin kovasti terkkuja ja hyviä vointeja! Kaikkia en nyt mitenkään pysty tässä huomioimaan yksilöllisesti mutta kyllä mulla on teitä ollut ikävä myös, niin hassulta kuin se kuulostaakin :hug: Huomenna taisi monella olla eka neuvola? Tulkaahan sitten kertomaan miten sujui :)

-Namppis ja tirppa 21+4 (hui, kohta on jo 22 täynnä)
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
Laretzki
Sokruli Mä tykkäsin Briosta ihan hirveesti siinä kun se tosiaan esitteli sitä, ja hintakaan ei ollut mahdoton kun sisälsi telakan. Toinen mitä näytti (merkkiä en muista) oli jotain parisataa pelkkä kaukalo plus siihen jalusta sit kanssa. Hyvin kun pitää niin tuo menee varmasti sitten seuraavallakin. Hirveästi kaikkialla vaahdotaan siitä miten kaukalo tulisi olla vaunuihin kiinnitettävä, mutta mun järkeen ei käy, että jos on vaunut ja kaukalot mukana molemmat, miksi hitossa mä pitäisin muksun kaukalossa?

Jomi Mun käsittääkseni usein saattaa käydä niin että jos on ennen raskautta hieman tempperamenttisempi, niin raskaus aikana sitten tasaantuu :)

(.) Mulla oli aamulla taas oikein kunnon känkkäränkkäpäivä :ashamed: Mies lähti siis tästä opiskelukämpiltä työkeikalle, ja olin sanonut että sen pitäisi aamulla valmistella itsensä niin että pääsen itsekin kymmeneksi koululle pyöräilemään. Miehen kun oli tarkoitus ennen kymmentä kanssa lähteä. No, eihän mies sitten saanut oikein mitään aamulla aikaseksi ja alkoi tasasen rankasti raivostuttamaan mua. Sitten vei vielä mun läppärin mukanaan, kun oli unohtanut muistitikun töihin johon olisi saanut ladattua jotain juttuja joita tarvis ja mulla ei sellasta ollut, koska se on miehen luona. Sitten se lähtiessä ignooras mut ihan täysin, ei pusua eikä mitään, niin mähän sitten aloin tekeen itkua siinä. Ja viimenen niitti oli se kun jouduin ulkovaatteet päällä siivoomaan kissanhiekan (olin tullut vielä pipon hakemaan), josta olin miehelle sanonut ihan aamusta, että voisiko se siivota sen kun en tykkää siitä yhtään, vaikken toksoa niinkään pelkää. Sit jouduin vielä polkemaan hirveellä kiireellä (pääsin vasta 10 jälkeen lähtemään) liian korkealla pöyrön satulalla ja joka ikinen polkasu vihlasi alavatsaa... (tuntui että Spyrokaan ei ehkä tykännyt litistyksissä olosta, koska koululle päästyäni olin sitä mieltä, että liikkeet tuntui paljon vahvemmin ja terävämmin kuin aikaisemmin)

No, mies tuli sitten takaisin tähän hakemaan kissat (kun vei auton mukanaan jotta voi tehdä muuttoa viikolla) ja ovella iski mulle käteen ensimmäiseksi kukkakimpun, jossa kolme vaaleanpunaista ruusua ja lumimarjoja. Lisäksi toi mulle Omar-pussin josta oon puhunut vaikka kuinka kauan. Kyllä mä itekin olin vähän pahoillani käytöksestäni, mutta onneksi mies kuitenkin ottaa aika lunkisti tuon. Tuossa lähtiessään, kun pyysin vielä anteeksi niin sanoi vain, että voin ruoskia itseäni ruusuilla ja antoi hymyillen pusun.

Että vaikka ne miehet on kuinka raivostuttavia, niin ei niitä ilman osaa silti elää :heart:

Mitäs muuta, neuvola olis tän viikon perjantaina, pääsee taas kuuntelemaan vauvan sykkeitä :). Rakenneultran jouduin siirtämään, kun osui hölmösti kahden vapaa viikon väliin, ja totta kai siinä kävi sit niin, että siirtyi viikkoa myöhäsemmäksi, eikä viikkoa aikaisemmaksi. Noh, ei siihen siltikään onneksi kovin pitkä aika ole.

Lare ja Spyro 17+2
 
Namppis Tervetuloa takaisin ja onnittelut työpaikasta! Kiva, että reissu meni hyvin :)

Mulla olisi kysymys dopplerin käyttäjille. Mä sain oman laitteeni viime torstaina, mutta en ole vielä pikkuisen sydänääniä saanut kuuluville (oma syke on tullut kyllä hyvinkin tutuksi :p ). Mutta yhdessä kohtaa kun pitää anturia paikoillaan kuuluu sellasta epämääräistä ”viuhdontaa”. Siis satunnaisia ääniä hyvinkin eri voimakkuuksilla, ei mitään säännöllistä. Mietin, että voiko dopplerilla kuulla sydänäänien lisäksi myös masuasukin liikkeitä? Se äänimaailma mikä sieltä tulee jotenkin sopis tähän ajatukseen. Tai sitten kuuntelen innoissani vaan jotain omia suolistoääniä :D

Sen verran napailen vielä, että tänä aamuna huomasin masussa napaan asti ulottuvan haalean pystyviivan, joka on siis ilmeisesti linea negra ... Aika hienoa, nyt tuntuu olo jotenkin vielä enemmän raskaana olevalta :)

mynttis & papu 11+3
 
tiuhti_ Saa nähdä koska sen masukuvan saa otettua, kun mun täytyy siihen hommaan värvätä mies. Eteisessä on niin hintsusti tilaa ja huono valaistus peilin edessä, etten saa itse kovin kummoisia kuvia aikaan. Ei mulla tuohon iskiakseen oo mitään apuja, mutta ei se vielä oo ihan hirmu pahana kuitenkaan. Jaloittelu auttaa aika hyvin, mutta toisaalta kovin pitkään ei passaa kävellä, kun sekin alkaa sitten sattua. Öisin tuo vasen jalka kipeytyy, kun kyljellään nukkuu, mutta viime yön mulla oli tyyny jalkojen välissä, niin jopahan tuntui mukavammalta! Oi että, sulla on ihan pian ultra, muakin jo alkaa jänskättää :heart:

Namppis Kivalta kuulostaa teidän reissu! Hurjasti onnea myös vakityöstä, kyllä se vaan on pieni lottovoitto nykyisellään :flower: Harmi, ettei se ykköstoive toteutunut.

mynttis Kyllä vaan voi dopplerilla kuulla sikiön liikkeitä. Meillä on ainakin kerran vauva jysäyttänyt potkun suoraan anturiin ja sen varsinkin kuulee hyvin, mutta myös muuta liikehdintää voi kuulla :) Säännöllinen viuh-viuh-ääni taas tulee istukasta.

Linea negraa ei näy täällä, mutta vatsa alkaa olla aika raidallinen. Raskausarpia on siis jo todella runsaasti.

(.) Eilisillan ja tämän päivän ihmetys on ollut vauvan potkut, jotka ihan yhtäkkiä tuntuu hurjan ylhäällä. Jossain tuolla oikeassa kyljessä, yli navan jo. Mietin tuossa, että onko vain jotain ihme lihasnykinää, mutta kyllä ne kovasti potkuilta tuntuu… Kaipa se kohdun korkein kohta on jo sitten niin ylhäällä ja vauva ehkä vaihtanut asentoa, kun aiemmat liikkeet on tuntuneet lähinnä ihan alhaalla. Pientä liikettä tuntuu edelleen sielläkin ajoittain. Ehkäpä ne on sitten nyrkit? Tosi ihanaa joka tapauksessa, että liikkeet tuntuu nyt selvemmin, kun viime viikko oli niin hiljainen. Meillä on tänään hääpäivä, joten yritän puhua pikkuiselle, että kun mies tulee illalla töistä, niin voisi potkutella sen verran kovasti, että isikin tuntis :heart:

Nyt koirien kanssa ulos. Alkais jo piisata nuo sateet :snotty:

Jomi & SS 22+1
 
Jomi Mä oon pistänyt kans merkille, että nänneissä on jotakin kuivunutta valkoista juttua. Ja mun nännipihat on alkanu kuivua niin, että iho hilseilee nännipihoissa ja välillä ne myös kutiaa kuivuudesta. Voi ei, iskiasvaiva on niin syvältä :( Mulla ollut erityisen paha pullistuma (melkein halvaannutti) ja melkein heti perään toinen pullistuma (ei läheskään niin paha kuin ensimmäinen) ja noista on jäänyt elinikäiset oireet, kun keho tavallaan oppi siihen kipuun. Päkiä ja pikkuvarvas puutuu edelleenkin silloin tällöin, hermosärkyä onneksi koko ajan vaan harvemmin ja harvemmin *koputtaa puuta*. Vielä ei ole raskaus vaikuttanut selkään ja toivon todella, ettei selkä menisi huonoon kuntoon, mikä näillä eväillä / kokemuksilla voi olla hyvinkin mahdollista. Kuitenkin töissä joudun nyt istumaan koneella aika paljon ennen kuin hankkeessa päästään niin pitkälle, että pääsen tekemään liikkuvasti töitä. Treenaatko selkää millään tavalla esim. kuntosalilla selän lihaksia vahvistamassa ja syviä vatsalihaksia tukemaan selkää (suosittelen treinerin tekemää ohjelmaa selälle!)? Entäs onko teillä sielläpäin mahdollisuutta selkäryhmään (liikuntaa fysioterapeutin johdolla!) raskaana oleville naisille? Mä kerroin neuvolassa noista pullistumista ja sieltä neuvottiin ilmoittautumaan selkäryhmään, ilmainen vieläpä. Nyt yksi teoriakerta ja kaksi jumppatuntia takana. Mutta tietysti, jos selkä on kuvilias ja oireet pahat, niin silloin ei voikaan tehdä mitään sellaista, mikä tuntuu yhtään pahalle. Mutta noi nyt tuli ekana mieleen =)

Memelisa Monesti aina mietin, että pitäisi käydä kirjoittelemassa täällä palstalla, mutta en oo jaksanut töiden jälkeen enää istahtaa koneelle. Töissä kuitenkin olen koneella aika paljon ja illat menee yllättävän nopeasti, ja tännehään saa aikaa kulumaan kiitettävästi :D Saatan joskus käydä vilkaisemassa yksityisviestit, että sinne kannattaa kirjoitella, niin sitä kautta saattaa olla nopeampi reagointikin *vink vink* ;) Kiitos onnitteluista muru! Ja suuren suuret onnitteluhalit teillekin :heart: Kyllä tää on vaan jotenkin jännää aikaa odottaa sitä suurta päivää. Sulla sormus jo odottamassa, aivan ihanaa!!!! Mä en pystyis olemaan hypistelemättä sellaista aarretta, jos saisin sormuksen kotiin ennen aikojaan. Olen kovin malttamaton, tunnetustikin :LOL: Mä en ole edes miettinyt kutsukorttien tekemistä, teen kutsukortit varmaankin ristiäisiin ja avioliiton siunaustilaisuuteen, mutta niihin kaveriporukalle pidettäviin juhliin tuskin teen kutsukortteja. Teilläkin maistraattivihkiminen! Onko jompikumpi teistä eronnut kirkosta ja millaiset juhlta ajattelitte järjestää? Meillä mies on halunnut erota kirkosta jo vaikka kuinka pitkään, mutta teki eroamisen vasta pari viikkoa takaperin vain ja ainoastaan sen takia, että odotti ensin meidän yhteisen päätöksen siitä, miten päätetään tehdä vihkimisen kanssa. Minusta oli ihanaa huomata, että mies ajatteli minua ennen kirkosta eroamistaan, että saatiin tehtyä päätös yhdessä :heart: Mulle kirkkohäät olisi ollut tärkeä asia, vaikken mikään uskovainen olekaan, mutta parisuhteessa on tehtävä komromisseja, joten päädyttiin sitten tällaiseen ratkaisuun, että meidät vihitään maistraatissa ja siunataan ristiäisten yhteydessä kirkossa - molemmat joustavat ja silti saavat mitä haluavat. Tunteen on todellakin herkässä nyt raskauden aikana, ihana kuulla, että osaan edes jollakin tavalla tuoda sulle lohtua :heart: Ja ihanaa kuulla, että sulla on kaikki hyvin ja osaat jo nauttiakin tästä raskaudesta!!! paljon halauksia muru :kiss:

tiuhti_ Ei ois enää muru pitkä aika ultraan :heart: Se on aivan mahtava kokemus ja tunne nähdä oma pikkuinen siellä masussa! Onko eka ultra? Onneks sulla on nyt kaikki hyvin, mä jo ehdin säikähtää! Ja ihanaa, että sä olet nyt täällä odottajien puolella :heart: Niin ja aika muuten menee vauhdilla... ennen raskautta sitä ajatteli, että miten kamalan pitkä aika on sitten odottaa vauvaa syliin asti, mutta nyt ajattelenkin niinpäin, että mihin tämä aika katoaa? :D

mynttis Mulla kuunneltiin neuvolassa oikein vanhalla dopplerillasydänääniä ja kaveri myllerteli siellä niin paljon, että kuului "häiriöääniä". Eli kyllä voi kuulla pikkuisen liikkeetkin sillä laitteella! :D

Namppis88
Oolalaa, sä oot ollu reissussa!!!! Mäkin haluan :D Eikö kuuma tehnyt sulle pahaa ollenkaan? Mä huomasin kesällä niillä helteillä, etten voinut nauttia lämpimästä säästä ollenkaan, kun en voinut olla auringossa. Ei mulle tullut huono olo, mutta muuten vaan oli tukala olla paahteessa. Nyt onkin ihanaa, kun on viileetä ja voin koirankin kanssa mennä ihan huoletta pitkin ja poikin. Mä kyllä rakastan aurinkoa yli kaiken ja olisin nytkin kesällä maannut rannalla, mutten kyennyt. Poika tulossa? :D Oliko sulla mitään poika- tai tyttötunnetta ennen kuin saitte tietää vauvan sukupuolen? Jos oli, miten se sulla ilmeni? Ja aika menee muuten älyttömän nopeasti!
 
Namppis88 Vautsi vau, ihan älyttömästi ONNEA vakkaripaikasta!!!! :flower: Ja miten ihanteellinen tilanne, raskaana ja viran vakinaistaminen, aivan mahtava uutinen! Oon niiiiiin onnellinen sun puolesta! Kerkesitkö olla miten pitkään töissä kyseisessä paikassa vai haitko ihan muualta tuohon taloon? On se vaan jotenkin turvallinen olo, kun talous on turvattu! Oot menossa kela-neuvolaan, niin onko se kaikille vai onko kaupunkikohtainen?? Mulle ei olla puhuttu neuvolassa mitään tällaisesta kela-neuvolakäynnistä. Käsittääkseni se on hakemuksen tekoa kelaan äippäraha-asiassa yms.?
 
Hei naiset..

Pahoittelen suuresti, etten ole ehtinyt käymään kirjoittelemassa saati sitten lukemassa tekstejä.. on ollut kiireitä..

Ajattelin vain pikaisesti tulla kertomaan, että tänään on eka lääkäri-neuvola ja jännittää hieman ja sitten onkin se eka ultra torstaina..
Tulen heti kertoilemaan sitten miten kävi ja mitä sanottiin.. :D

Hötö ja MiniMe 12+5 :heart:
 
"kuumeilija" Meillä vihkijä tulee vihkimään meiät juhlapaikalle. Maksaahan se hunajaa, mut on sen arvosta. Joten periaatteessa tulee normihäät, mutta vihkiminen on kirkon sijasta juhlapaikalla :heart: Meillä mies ei oo kuulunu ikinä kirkkoon, enkä sitä aijo sinne painostaa kun en itekkään kovin uskonnollinen ole, hieman harmittaa etten kirkonkäytävää saa kävellä, mutta järjestän jotain muuta ihanaa sit vihkiäisten yhteyteen, jotain speciaalia :)

Tiuhti_ sullakin on eka ultra jo ihan ovella, näin se aika menee tosi nopeesti :heart: koita nyt kovasti rentoutua ja nauttia olostasi :) Täältä lähtee paljon terveyshiukkasia, jotta ikävät masuvaivat, eikä muutkaan vaivat sua enää vaivais :heart:

Namppis, tervetuloa takaisin :wave: Ihanaa et teillä on ollu oikein rentouttava reissu, voiku itekki vielä pääsis jonnekkin ennen pienen syntymää, mut taitaa jäädä vaan haaveeksi : / Ja onnittelut vakipaikan saamisesta! Se on todellakin harvinaista tänä päivänä :heart:

Mä taisin bongata tänään eka kerran tuon linea negran. Todella haalea on eikä todellakaan nää jos ei sitä rupea tiirailemaan. Tuolta karvotuksen rajasta alkaa ja muutamaa senttiä vaille on napaan :)

Mynttis, pienen liikkeet kuuluu sellasina muljahduksina ja muksahuksina ja meiän neuvolatädin mukaan niihin voi luottaa ihan samallailla ku sydänääniin. "Viuv-Viuh" äänet tosiaan lähtee istukasta ja napanuorasta. Joskus oon seurannu sitä "viuh" ääntä ku oon pientä koittanu ettiä, yleensä sieltä päästä sit sydänääni löytyy :)

Mitäs syysmyrskyn reissussa on oikein tapahtunu? rupes ihan kiinnostamaan ku tuolleen kirjottelet :D Ei tosiaan oo pakko kertoo jos et halua.

Hötöllähän on aikainen lääkärineuvola, meillä viimeks ois ollu rv 15 ja nyt sitä on vielä venytetty pitemmälle, eli vasta joskus 20+ viikoilla!!! Ihan uskomatonta :eek: Täällä siis 3 tapaamista (2 neuvolaa + 1 lääkäri) ennen ~22 viikkoa... Järjetöntä sanon mä!


Huomenna ois onneks ylimääräinen neuvola. Oma neuvolatäti on sairaslomalla, mut saatiin onneks samalle päivälle korvaava aika :) Onneks pitävät meistä vähän parempaa huolta keväisen jäljiltä :) Täällä auringon alla ei mitään kummoista, päivä kerrallaan mennään eteenpäin :)

Memelisa & Aurinkoinen Pikku-Apina 17+2
 
40+0 poks eikä toiveitakaan mahasta eroon pääsystä.... ;)

Namppikselle onnea vakkaripaikasta :flower: :), itse myös sain juuri tuossa sairauslomalla ollessani vakitoimen. Olin siis ensin saikkarilla ennenaikaisten supistusten takia, siitä jäin kesäloman kautta ä-lomalle.
Tuosta piti sanomani, kun sanoit että lomalla söit huoletta, niin se pastörointihan ei käsittääkseni toimi aina ihan niin hyvin noissa ulkomaiden juustoissa ja siksi ne ovat nk. vältettävien listalla. Tuskin mitään huolta on, mutta listeriavaaran takia niistä vaahdotaan :) Kiva kuitenkin että loma sujui hienosti :)

tiuhtille tsemppiä jatkoon :)

Memelisa, kiva, että teillä kaikki hyvin ja olette paremmassa "huollossa" nyt :)

En osaa enää keskittyä tähän palstaan kun kirjoitatte niin paljon :D Mutta jatkan lueskelua ja tätä hiton pitkää odottelua. Oli aika tylsä ä-polikäynti, mutta johan se on opittu että eri lääkäreillä on kovin erilaiset mielipiteet :stick:
 
Viimeksi muokattu:
Noniin josko nyt kerkeis kirjoittamaan pidemmin :)

kuumeilija Ihana kuulla susta pitkästä aikaa ja ihanaa että kaikki on hyvin :)

Namppis Onnea työpaikasta! Kiva kun on työpaikka odottamassa kun mammaloma loppuu :)

Höttis Voi että sulla jo To ultra!! :heart: Tää odottaa kans aika paljon ensi tiistaita että pääsee ultraan! Heti sit kuulumiset tänne :)

Tiuhti Tsemppiä ultraan :heart: Siellä on varmaan neljä pikkusta,teilläkin sitkeetä yrtiystä takana niin katos koko ajan edestä :)

On Eli siis todella surullinen lapin matka takana. Meidän auto siis hajosi rukalle :D Niinkuin nyt meidän tuurilla olettaa saattaa!! Auto korjaaja ajoi sitten 13h rukalle auttamaan meitä auton kanssa että päästiin kotiin :D Että kyllä on helkkarin hienoa olla kotona!! Ja ei tosiaan sieltä kotoa kannata poistua ku kaikki reissut on valmiiksi tuhoon tuomittuja!
Täällä on issias alkanu nipistää mua pyllystä :( Inhottava vaiva töissä kyllä!
Vielä viikko ultraan ja alan käydä jo malttamattomaksi. Toivottavasti pienellä kaikki hyvin ja olisi voimissaan! oon nähny kaikkia ihme unia. :/ niin vähän jännittää!
 

Yhteistyössä