Esikoishaaveista 2010 & 2011 plussanneet

Osittain kopioin tammikuisista, sori vaan laiskuuteni… :

Heippa kaikki! Kotiuduin eilen neljän viikon Dublinin-reissultani ja voi miten ihanaa onkaan olla taas kotona miehen ja koirien kanssa. Ja ylipäänsä Suomessa, jossa ovet aukeaa loogiseen suuntaan ja hanavesi maistuu hyvältä :LOL:

Onnittelut uusille plussanneille ja onnea myös ultrassa käyneille!

Lista on päivitetty. Voisitteko vilkaista omat tietonne, jos teillä on jotakin päivitettävää ollut ja ilmoittakaa puutoksista tai virheistä, joita epäilemättä on sinne lipsahtanut.

iseeyou Sun tiedot taitaa puuttua listasta ihan tykkänään, laitatko ne vielä! Jos siis ylipäänsä listalle :) ja Epa:n LA puuttuu.

Vauvatarvikkeita ei olla vielä ostettu, mutta ensimmäiset vaatteet kyllä ostin Dublinista. Nyt on pikkuisia puuvillaisia bodyja joku kahdeksan kappaletta ja viisi froteista ruokalappua, vaikka niitä nyt ei heti alussa välttämättä niin tarvitakaan. Vaunut ja turvakaukalo on kyllä päätetty, mutta ei niitä vielä hetkeen voi ostaa, kun ei ole säilytystilaa.

Liikkeitä on täällä tuntunut pari viikkoa :heart: Ei vielä mitenkään kovin voimakkaasti, mutta kyllä ne erottaa jo vatsan toimintaan liittyvistä tuntemuksista sun muista. Masu on kasvanut selvästi mun ja miehen silmään, mut ei valitettavasti vieläkään näytä muulta kuin läskiltä :( Toivottavasti asia muuttuu siinä vaiheessa, kun kohdun ylin kohta nousee navan yläpuolelle. Siihen ei varmaan enää kovin montaa viikkoa mene. Selällään maatessa kumpu on ihan selvä ja tuntuu jo aivan erilaiselta, kiinteämmältä ja kovemmalta. Mahallaan makaaminen tuntuu epämiellyttävältä, tosin en oo mahallaan nukkunut ollenkaan plussaamisen jälkeen, kun tissit on olleet siitä saakka melko herkät. Samoin kumartuessa huomaa masun olevan jo vähän tiellä. Seuraava neuvola mulla on torstaina ja rakenneultra on tasan viikon päästä eli 5.9. Pikkuhiljaa alkaa jänskättää… Eilen toki heti kotiin päästyä piti kuunnella dopplerilla pikkuista ja hyvin kuului syke.

Jomi & SS 19+1 :heart:
 
Laretzki
Nyt voi sitten sanoa, että kämppä on meidän :). Kylppäri täytyy rempata kokonaan, joten saa nähdä koska päästään muutorumba tekemään. Lisäksi siellä on vielä edellisen asukkaan tavaroita joka nukkui pois ja ilmeisesti selvittely hieman kesken, koska kysyivät että haittaako jos tavarat on siellä vielä jonkin aikaa. Noh, alotetaan siitä kylppäristä ja keittön ja eteisen seinien maalauksella kattellaan sitten :) Jee!

Päätä särkee jälleen ja mä en keksi enää millään mikä sitä helpottaisi :/. Mutta joo, eipä vissiin tarvi miehen pelätä mun kuihtumista (vaikka taktiikka onkin hieman kyseenalainen), tänään tuli vedettyä pitsa naamaan kun mies olikin päättänyt syödä töissä käydessään (on lomalla, niin ei ollut koko päivää) ja minä kärvistelen syömättä sen suurempaa kotona kun luulen että meidän oli tarkotus syödä yhdessä...Että sellasta miesten logiikkaa.

Lare ja Spyro 14+2
 
Onnea asunnosta Lare!! Kiva kun pääsette laittamaan omaa kotia. =) Btw... Ei kai se edellinen asukki nukkunu pois siinä kämpässä? En mä mikään taikauskonen ole mut vähän hirvittäis :D

Täällä meidän Tirppa potkii menemään. Oon nyt muutaman päivän tuntenu liikkeitä ja eilen kun söin vähän metrilakua niin tyyppi sai hullut sokerihumala-hepulit ja alko bailaamaan mahassa ihan kunnolla :D Aika jännittäviä oloja kyllä...
 
Jomi Kai mut voi listoille lisätä, kun kirjoittelin kuitenkin aikoinaan tuonne kuumeilupuolelle tähän pinoon. :) Eli iseeyou 23v LA 29.12.2011 Synnäri K-SKS poikalupaus.

Täällä olis tänään iltavuoroon meno parin viikon s-loman jälkeen, vieläpä vastuuilta.. Nooh, ehkä se siitä lähtee sujumaan kun tekee vaan. :) Ja huomenna ensimmäinen aamuvuoro varmaan kolmeen kuukauteen. Voi olla mukava herätys aamulla kuuden aikaan, kun tottunut nukkumaan puolille päivin :D

Meinasin eilen illalla ajaa Karhunpennun päälle. Katsoin ensin, että iso koira juoksemassa alle, mutta karhuhan se olikin. Onneksi juoksi nopsaan yli ni kerkesin himmailla vähän vauhtiakin pois etten toiseen osunut. Kyllä säikäytti, mutta samalla aika hieno nähdä karhu elävänä luonnossa. :)

Mulla oli viime viikon torstaina neuvola, eli viikot oli tuolloin 22+0
Suluissa alkutiedot
Paino +250g/vko (Koko raskausaikana tullut yhteensä 1,3kg)
Turvotus -
Paineet 104/64
Pissa puhdas
Sf-mitta 19
Vauvan syke 147-152
Liikkeet ++

Seuraavaksi onkin sitten sokerirasitus 21.9 ja seuraavana päivänä neuvola, jossa otetaan vasta-aineet verestä kun oma veriryhmä on B-.

Liikkeet Poitsu potkii jo kovasti, rakko varsinkin on aivan mahtava jalkapallo. :) Pojun asennosta ei ole mitään hajua, kun tuntuu potkua satelevan vähän joka puolelle. Joskus kyllä tuntuu sellaisia kunnon muljahduksia, kun se siellä kuperkeikkaa heittelee. :) Ja jonkinlaista unirytmiäkin on jo havaittavissa. Saas nähdä pitääkö se sitten synnytyksen jälkeenkin, nimittäin nyt poitsu tykkää ainakin yöstä valvoa suurimman osan aikaa. :D

Vauvantarvikkeista meillä on hommattuna oikeastaan kaikki suuremmat jo. Vaunut, häkkisänkyn, lipasto jossa hoitotaso, turvakaukalo telakalla ja hieman vaatteita jo omistetaan. :) Vielä saadaan ja ostellaan vaatteita lisää. Sitten olisi kaikkea pientä hommailtavaa, kuten vannaa, talkkia, bepanthenia yms hoitotarvikkeita. Nämä hommaan pikkuhiljaa vasta sitten, kun päästään ensi kuussa muuttamaan. :)

Larelle kovasti onnea uuteen asuntoon :heart:

Tää lähtee nyt ruoan laittoon ja suihkun kautta töihin.

iseeyou & Onni 22+5
 
Tää kirjottaa nyt vaan omahyväisesti omia kuulumisia. Täällä sietämätön viikonloppu takana. Kahta muuttoa tehty samanaikaisesti ja koira asiasta kehkeyty sellanen tilanne että siskon mies kirjoitti pe iltana facebookkiin päivityksen jossa luki "erään idiootin järjestämiä sotkuja selvitetty ja nyt yksi koira taloudessa lisää jes. ei tarvii kyseisen idiootin kanssa tekemisissä olla ennenkuin alkaa anteeksipyyntöjä sadella".. He siis käänsivät täysin takkinsa koira asiassa ja tekivät minusta syntipukin minun ja siskon yhteisiin päätöksiin ja puheisiin. Minä olen tässä sitten saanut anella anteeksi kaikkien muidenkin puolesta,koska minä olen aina ollut ainoa joka on osannut virheensä myöntää. Mutta kukaan ei multa pyytänyt julkista kyykytystä ja nöyryytystä anteeksi(joka on siis jatkunut vuosikausia heidän puoleltaan),tai siis ei ole ikinä pyytänyt. . Ja aina otetaan perhesuhteet aseeksi,koska sisko on mulle todella tärkeä :'( Enkä myöskään koskaan enään saa koskea meiltä lähteneeseen koiraan enkä heidän lapseen.
Ala-arvoista aiheuttaa tällasta mieli pahaa ja ahdistusta raskaana olevalle naiselle. Mun on särkenyt koko viikonlopun mahaa ihan hirveesti ja oon ihan varma et saan keskenmenon tän paskan takia.
Ei tänne muuta sitten :(
 
Onkohan Hyppy jo synnärillä? :)

Syysmyrsky johan on törkeetä käytöstä. Koita kestää :heart:

Omaan napaan ei oikeen mitään uutta, huomenna olis kela neuvola. Saa vihdoin kelaan paperit vietyä, ja pääsee odottelee äippäpakkausta :)

 
Laretzki
Höttis Ylihuomenna onkin neuvola ja meinaan kysyä että mistä se vois johtua. Tänäänkin meinaa alko aika tehokkaasti päätä jomottelemaan koulussa. Se tosin johtui todennäköisesti siitä, että oltiin ATK-luokas koko päivä. Kuten tullaan olemaan melkein koko syksy :/

Masussa on tänään ollut koko päivän sellainen inhottava paineen tunne. Varsinaisesti ei satu, mutta tuntuu tosi ilkeältä. Eikä se istuminen siellä koneen ääressä koulussa helpottanut oloa ollenkaan. Voisi nukkua pienet päivä unet, kun tänään kuitenkin ajeltu taas se 160 km ja huomenna kanssa. Voi kun pääsis jo tästä ainaisesta ajelusta, mutta eipä oo mahdollista vielä hetkeen. Onneksi tulee kuitenkin keväällä taukoa....
 
Joo kuumeilu-puolella on ihan kunnon plussa-kuhinat :heart:

Meidän Tirppa on nyt kyllä ilmoitellut itsestään liikkeillä hyvin tiuhaan ettei mulla ole enää epäilystä mitä tuo mystinen kuplinta on :heart:

Mä luulen että Hyppy on jo kotona, jos kaikki on menny hyvin. Niillähän piti olla viime viikolla jo käynnistysaika että kyllä niiden pieni on jo ulos tullut. Ovat varmaan niin vaaleanpunaisissa vauva-huuruissa vielä ettei ole ehtinyt tänne vielä kertoilemaan. :) Toivottavasti kaikki on hyvin heillä.
 
syysmyrsky voi apua mitä keskenkasvuisen meininkiä tuolla siskos miehellä.. Sori vaan ku suoraan sanon.. mie en kyllä voi ymmärtää tuollaista.. pitäis leipäläpensä vain pienemmällä! Ei kai noi tarvi FB:ssa mennä kertoilemaan.. Onko se mies nyt tietoinen, että asiat on yhdessä sun siskon kanssa sovittuja?!? Olis vihainen sille, jos siskos meni tekemään päätöksiä ilman, että jutteli miehen kanssa.. ei tarvi sulle siitä möykätä.. Kovasti voimia sinne ja leuka pystyyn.. ei tuollaisen miehen kanssa tarvi olla tekemisissä vaikka sun siskos mies onkin.. pääasia on että tulet toimeen siskos kanssa ja hän ymmärtää asian.. Ja mitä tuohon koiraan ja lapseen koskemiseen tulee, niin haloojaa.. kyllä se mies nyt taitaa olla vähän sekaisin..
Äläkä ressaa nyt liikaa tällä asialla.. Pidä kiinni vain omasta pikku kyytiläisestä ja nauti siitä..

Lare Hieno homma, että on pian neuvola.. saat ehkä jotain selvitystä päänsärkyys.. toivotaan että helpottaa pian. Ettei sulla ole sitten niskat ihan jumissa?!?

Sokruli hieno tuo sun banneri.. Ei varmaan haittaa jos mieki teen tuollaisen;)

ON.. täällä yrittää virtsatulehdus puskea pintaan... :kieh:toivottavasti ei tule.. olen nyt yrittänyt kovasti juoda puolukka ja karpalomehua ja sitten kunnon annoksia c-vitamiinia.. oireet huomattavasti vähentynyt ja miltei loppuneet.. nämä virtsatulehdukset on vaivannu minua jo aika kauan,(vuosia) mutta nyt olen saanut pidettyä ne c-vitamiinilla aisoissa.. Vuoteen ei ole ollu ainuttakaan..
Nyt tuntuu, että turvotus on hieman vähentynyt, mutta vatsa on jäänyt :D taidan tänään käydä vähän housu ostoksilla :D Kovasti odotan sitä ultraa ja olenkin miettinyt sitä yksityispuolta, että josko kävis siellä ennen tuota varhais-/np-ultraa.. en vain ole vielä päättänyt mitä teen..
Kävin eilen punttisalilla ja täytyy sanoa, että kyllä huomaa, että on sen jälkeen todella väsynyt.. olen nyt ottanut huomattavasti pienemmillä painoilla ja tehnyt rennommin, mutta kyllä se energia vaan hupenee.. jos siirtyis vain siihen lenkkeilyyn koiran kanssa..

Höttis ja MiniMe 9+6
 
Höttis Eilen käytiin sellanen rakentava keskustelu jossa minä kerroin oman kantani ja mun käskettiin vetää vittu päähäni :D seriously? Ei tähän kyl voi enään lisätä yhtään mitään,melkonen soppa on tullut hämmennettyä taholta jos toiselta :D Ja tosiaan pitää vielä sen verran sanoa et siitä tää kaikki onki lähteny ku sisko ei ole kotona kaikkea kertonu,ei myöskään sitä että oon yrittänyt asiaa sovitella. Siskon kanssa kaikki on ok,mutta en tiedä kuinka vaikeeksi tuo hänen miehensä kaikkien elämän tekee. Eihän se meinannu suostua tulemaan meen häihinkä ku sinne oli kutsuttu hänen mielestään niin ala-arvoista porukkaa :D se viikko kaudet kiusas siskoa ja äitiä siitä että hän lähtee reilaamaan ja festareille jne jne just sillonku on häät..

Ja olehan varovainen kun lenkkeilet koiran kanssa ettei veä sinuu kumoo! :heart:

Pissatulehduksista Mulla tuo on ollut kans yleinen vaiva ja nyt samoin että ei ole yli vuoteen ollu ja just neuvolassakin sanoin et se on ihan ennätyksellistä. Nyt katsotaan vielä ettei ole piileviä tulehduksia ja sanoi terkka mulle et jos ei nyt mitään piilevää löydy niin luultavasti pysyykin poissa ainakin raskauden ajan. Vuosi sitten mulla oli sellanen tulehdus joka meni munuaisiin asti yhdessä päivässä,ihan järkyttävä. Pyörryin päivystyksen vessaan karpalomehujeni kanssa ja pissasin pelkkää verta. Sairaalassa olin pari päivää ja sieltä kun pääsin niin alkoi lääkkeetki vaikuttamaan..Ja isäntä oli aivan hermona et nytkö se morsmaikku kuolee kuukautta ennen häitä :D

Neuvolasta Olin Ma tosiaan ekan kerran neuvolassa. Ei mitään ihmeellistä mut kuis moni teistä on ite kirjottanu äitiyskorttinsa :D se meinaan laitto mut itse kirjottamaan. Oli aika surullista katsottavaa että kolmas raskaus ja nolla synnytystä. Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin!

Lare Ja onnittelut teille uuteen kotiin! :) ps.mekin ollaan saatu muutto tehtyä.
 
syysmyrsky no kylläpäs osaa olla aikamoinen heppu tuo siskos mies.. mistähän kuusta se on tänne tippunu:confused::LOL: ja mun mielestä tuo mies kiusaa koko teidän porukkaa.. ja omaa vaimoaankin tuntuu "katsovan alaspäin".. Olen kokenut hieman samaa mun siskon entisen miehen kanssa ja täytyy sanoa, että onneksi sisko pääsi siitä eroon.. kyllä se osasi meidän koko perhettä mollata ja yritti rikkoa välejä.. tekee niin vieläkin vaikka ei ole meidän kanssa tekemisissä.. olen kuullut vain juttuja siitä kuinka se levittää paskaa meistä kaikista takanapäin yhteisille tutuille.. Joten p****t tuollaisista miehistä sanon mie!
Ja lupaan olla koiran kanssa varovainen.. täytyy sanoa, että muutaman kerran koira-herra on vetäny hihnassa niin äkkinäisesti, että meikällä tuntu alavatsa repeävän.. ei mukava tunne!!

Pissatulehduksista Itselläni vaivat yleensä alkaa välittömästi niin kovina, että pissan mukana tulee verta.. siis lähes joka kerta on ollu se ensioire niin paha.. Mutta onneksi ei ole munuaisiin asti menny.. Ja ehkä nyt hieman hermoilen tätä tulehdusta kun on raskaana, ettei käy mitään.. mullekin neuvolassa sanottiin, että seurataan tuota minun pissaa tarkemmin juuri tuon tulehdus tiheyden vuoksi.. ettei sitten ole mitään piilevää tulehdusta.. mullakin reilu vuosi sitten ole viimeeksi tulehdus ja se lähti vasta toisella lääkekuurilla.. joten sitkeää lajia on...

Neuvola Minun ei tarvinnu ite kirjoittaa mitään muuta kuin nimi alle siihen verikoelappuun.. Neuvolatäti oli hienosti jo kaikki täyttäny ennakkoon mitä pystyi ja muut sitten täydennettiin siinä istunnon aikana.. Ihmeellistä, että itse jouduit siihen kirjurin tehtäviin.. :confused:

 
Viimeksi muokattu:
Höttis Eihän toi banneri mikään mun yksinoikeus ole, että kaikki vaan tekemään sellanen ketkä haluaa :D

Kävin äsken neuvolassa, kaikki hyvin. Masu kasvaa yläkäyrän yläpuolella vielä, neukkutäti vaan kauhisteli ja sano että toivottavasti kasvu hidastuu tai mulla tulee olemaan tukala loppuraskaus :D Kelaan vietäväks sain papereita, ja synnärille piti täyttää tietolomake. Hui että tää aika menee nopeesti, kohta sitä ollaan jo synnärillä :D

Paino -3kg lähtöpainosta
RR 123/71
Pissa Puhdas
Kohdunpohjan korkeus 23cm
Syke +
Liikkeet ++

- Sokruli ja pikku neiti 23+2 -
 
Lare Onnittelut asunnosta! :) Varmasti hienoa päästä ihan omaan kotiin. Meillä ei oo valitettavasti ajankohtaista vielä pitkään aikaan varmastikaan, mutta onneksi tämä nykyinen vuokra-asunto on tosi kiva. Mahdutaan varmasti oikein hyvin vauvankin kanssa. Ja meillä on oma sauna, mikä on aivan ihanaa :heart: Mulla on myös ollut päänsärkyä viime aikoina ja pelkäänkin nyt, että verenpaine olis kohonnut.

iseeyou Hui kauhia, onneksi et osunut karhunpentuun :O Varmaan kyllä ihan hienoakin nähdä semmoinen ihan luonnossa – varsinkin kun on turvassa liikkuvassa autossa eikä esim. pennun ja emon välissä :D

syysmyrskykin taisi olla muuttopuuhissa, tsemppiä kovasti! Ja samoin tsemppiä siskon miehen kestämiseen… Koita vaan keskittyä masuasukkiin ja jättää tuommoiset idiootit omaan arvoonsa (vaikka onkin helpommin sanottu kuin tehty). Ja miksi sut laitettiin neuvolassa itse kirjottamaan äitiyskorttiin tiedot :confused: Erikoinen systeemi, mut mikäs siinä :D

PikkuHöttiäinen Huuh, toivottavasti säästyt virtsikseltä! Käsittääkseni se voi näin raskaana ollessa mennä herkemmin munuaisiin, joten hyvä, että sulla on siellä kunnon arsenaali ”lääkkeitä” käytössä.

tiuhti_ Onnea digin tuloksesta! :heart: Mä ootan jo sormet syyhyten, koska saan sut lisätä listaan mukaan :kiss:

(.) Parin päivää oli masussa hiljaisempaa, mutta ilmeisesti nyt on voimia kerätty, kun hentoja potkuja satelee ihan jatkuvalla syötöllä! :D Toivoisin vaan, että ne alkais pian tuntua päällepäinkin, mies nimittäin selvästi oottaa sitä jo kovasti. Epäilen kyllä vähän, että mulla olis istukka tossa etuseinämässä, mutta senpä näkee sitten maanantaina rakenneultrassa. :) Ihanaa muuten päästä neuvolaankin huomenna, kun tuntuu, että edellisestä kerrasta on jo ihan kauhean pitkä aika. Taas on kylläkin eri neuvolatäti, mut tän kai pitäisi olla sitten jatkossakin meillä. Toivottavasti osuu kemiat kohdalleen…

Jomi & SS 19+3
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
huomenna saa Jomppa lisätä mut listalle jos viiva on yhtääkää tummunut tästä päivästä :)

otte te murut aivan ihania ihmisiä :heart: mä oon ihan tippa linssissä täällä noista teidän sanoistanne! voi että miten voi ihmiset olla niin tärkeitä vaikka onkin kyseessä vaan palsta! ja kieltämättä, on tätä kyllä odotettu, ja viime hetkellä sit päätti että NYT on aika :) meinas aika käydä kyllä tiukille, meinasi meinaan tulla piiiiitkä tauko yritykseen! mut on kyllä niin epätodellinen olo, ei oo tosikaan! eihän tää voi olla totta :D lääkärikin soitti juuri ja "siunasi" tämän ja toivotti kovasti onnea odotukseen, kaikki hyvin siis senkin osalta :heart: nyt vaan toivotaan, että pikkanen jaksaa pysyä mukana loppuun saakka :)
 
Laretzki
Jomi No mua kyllä hirvittää jo nyt se velka, (mulla opintolainaa jo melkein 5000 euroa) jotenkin edelleen tuntuu siltä etten mä voi olla niin aikuinen että mä teen jotain tällästä. Mutta kuitenkin on jo fiksumpaa maksaa lainaa pois kun muuttaa isompaan vuokra-asuntoon ja maksaa siitä saman verran. Saa sitten pesämunan seuraavan asunnonostoon yms. Mieshän meillä alkuun noita maksaa, ei meinaa opintotuesta vuokran jälkeen oo varaa maksaa miehelle mitään, mutta keväällä sitten kun saa äippärahoja, eikä ole vuokraa maksettavana niin täytyy maksaa vastike kun mies maksaa lainaa. Välillä sitä potee huonoa omaa tuntoa siitä että elää miehen rahoilla, mutta ei tässä tilanteessa muuta voi.

Tää on taas näitä päiviä kun mies ei tee mitään oikein ja se laittaa vaan vituttamaan. Sovittiin että teen jauhelihakastikkeen kunhan pääsen kotiin 160 km ajomatkan jälkeen, käskin laittaa perunat kiehumaan tuntia ennen ja 10 min ennen soitin ja käskin laittaa pannun kuumenemaan ja alkaa paistaa jauhelihaa, jotta olisin päässyt heti tekemään kastikkeen kun pääsen sisälle. No eikö se helvetin ääliö ole unohtanut ostaa sen muovivispilän, josta eilenkin puhelimessa muistutin, miehen ollessa Anttilassa, jossa vispilöitä varmasti olisi ollut. Että pistää vituttamaan, en mä oliskaan halunnut syödä, saakeli.
 

Yhteistyössä