Yli 3-kymppiset esikkoa odottavat II

Lauralein ja Nefer, Meillä myös hikkaillaan. Välillä tekisi mieli lohdutella pikkuista, kun hikka vaan kestää ja kestää ja on tosi voimakas. Mutta kai se jotenkin kuuluu asiaan.

Mulle tuli eilen neuvolassa sapiskaa... En kuulema lepää tarpeeksi. No, tottahan se kyllä on :ashamed: Verenpaine, joka on koko raskausajan ollut hirveän hyvä, oli pompannut tosi korkeaksi. Nyt olen menossa torstaina uudestaan mittaukseen ja jos ei ole laskenut, niin sitten näytille sairaalaan. Ton verenpaineen lisäksi mulla on ollut päänsärkyä ja oikea jalkaterä turpoaa iltaa kohden aina melkoisesti. Neuvolantäti oli vähän huolissaan, että jos raskausmyrkytystä olisi ilmassa Toivottavasti ei.

Vauva on jo yli kolme kiloinen ja viikkojakin on 37+4 eli kaikki olisi ihan hyvin vaikka pikkuinen syntyisi jo nyt. Kysyin neuvolasta, että käynnistääkö ne synnytyksen, jos verenpaine ei laske. Eivät kuulema, vaan saa lääkityksen :/ Ajattelin soittaa tutulle akupunktiohoitajalle ja kysyä, josko hän pystyisi vauhdittamaan synnytyksen käynnistymistä. En millään haluaisi verenpainelääkitystä...

auringonkukka ja pikkuinen rv 37+4

Ps. Siitä kätilön "lahjomisesta"... En tarkoittanut, että pitäisi "lahjoa". Mulla vaan on ollut pari aivan ihanaa kätilöä keskusteluissa sairaalalla ja jos sellainen kultakimpale vielä sattuisi synnytykseenkin mukaan, niin kyseessä ei olisi tilanne, että olisi pakko antaa joku pikku juttu, vaan itse ainakin haluaisin antaa jotain... No, nää on näitä mun "outouksia" :snotty:

 

Onnea ultrassa olleille!
Ginniferkin taisi pari pv sitten vielä kirjoitella eli ei vielä synnyttämässä?

Täällä tällä hetkelläkin hikka- tai mikä lie hengenhaukkomisharjoitus- menossa, kestänyt jo jokusen aikaa. Tyyppi on myös joko vaihtanut vähän asentoa tai ulottuu vain eri tavalla kuin ennemmin; tuntuu että heiluu nyt joka suunnassa samaan aikaan, miten edes mahdollista?! Tossa navan ympärillä pitkään ollut joku kova, polvi tms jota liu'uttelee pitkin mahanseinämää, hikotus tuntuu aina ihan alamahassa ja välillä niitä ikäviä "osumia" jossain kohdunkaulan tienoilla, pääksi olen olettanut. Näitten lisäksi sitten ollut usein myllerrystä vasemmalla alhaalla ja oikealla ylhäällä, mutta nyt on kaukana kaukana oikeassa kyljessä, oikeen sattuu kun kylkiin ja maksaan tunkee!

Olipas seikkaperäinen selostus, ihan kuin jotain kiinnostais.

Piti itse asiassa tulla tänne purnaamaan taas Kelan toimintaa: mulla siis erityisäitiysrahakausi menossa, eka kausi tuli täyteen viime viikolla, ja poikkeuksena varsinaiseen äitiysrahan saamiseen, pitää nyt aina kauden päätyttyä toimittaa Kelalle vielä erikseen lappu että ihan oikeasti en ole ollut töissä tänä aikana. No, postitin lapun heti sinä päivänä kun sen aikasintaan sai laittaa. Eikä rahoja kuulunut, siispä soitin. Selvisi että maksupäiväksi on merkattu tuo sama pv kun lapun saa postittaa, ja koska siis perillä seuraavana päivänä, ei ehdikään siihen alkuperäiseen maksupäivään vaan siirtyy seuraavalle kaudelle, siis kk:n päähän! Siis 2kk ilman rahaa?! No, tässä on viime viikot olu itku NIIN herkässä että samantienhän tuli taas hermoitku, ja se tuntuu tietyissä paikoissa auttavan, Kelan tätikin sitten lupasi toimittaa viestiä että saisin rahat parin päivän päästä. Selvyyttä en sen sijaan saaut miten jaksot jatkossa menee mutta täti sanoi että voisin lapun palauttaa jatkossa etukäteen että ehtii maksupäivään; tiedä sitten kuinka paljon etukäteen ja tuleeko sitten noottia että ei päde kun on todisteltu etukäteen tulevia päiviä... Että osaa olla vaikeeta! Työttömäthän voi tuon ilmoituksen tehdä netissä ja jos kirjallisesti tekevät, luvataan tyyliin seuraavana päivänä rahat tilille.

Äh, ärsyttää taas niin että parasta lähteä metsälenkille koirain kanssa, siellä ainakin rauhoittuu!

Viikkoja 30+1, tää onkin jännää kun alkaa jo 3:lla, huiiiiiiiiii! Moni on viime aikoina kommentoinut että mulla on kovin pieni maha, vaikka se itsestä tuntuu usein hyvinkin isolta ja hankalalta. Mutta nyt kyllä noussut kovasti. Ai niin, mun piti jo mennä, heipätihei!

 

minimi kelan touhu on usein niin jännittävää että ymmärtääkseen sitä touhua pitäisi varmaan suorittaa yliopistossa tutkinto kelan säännöistä / käytännöistä. Ei niitä tavallinen pulliainen voi aina ymmärtää.
Mulla ei muuten mene jakeluun, että miksi pitää erikseen aina ilmoittaa että kaudella ei ole käyty töissä? No ehkä mun ei tarvitsekkaan.

Auringonkukka tiedän lähipiiristäni parikin tapausta että kätilölle / kätilöille on viety täytekakut synnytyksen jälkeen sekä kiitoskortti. Mutta sen kummemmista lahjonnoista en tiedä.
Meillä isäntä on päättänyt, että kun toukka on tullut maailmaan lähetetään meitä lapsettomuusklinikalla hoitaneelle lääkärille valtaisa kukkalähetys kiitos kortteineen. Muita lahjontoja ei olla vielä mietitty.

Arvatkaa kenellä on iskenyt pesänrakennusvimma? Ei taida olla kauaa kun hehkutin että meillä on tavarat jo hyvällä mallillaan, niin kävikös pötkylä tänään sitten työmatkalla huonekaluliikkeessä ja sieltähän oli ostettava vauvan vaatteille oma vaatekaappi ja lipasto? Kunhan toi rakas mieheni kotiutuu ja saa selville mitä tänään on touhuttu, niin voi olla että toimittaa mut pikkuhiljaa jonnekkin laitokseen vähän lepäämään

Onkos muilla ollut tällaista ihan naurettavaksi paisunutta väsymystä? Tänään pääsin siis töistä jo yhdeksältä aamulla ja vaikka nukuinkin ihan mainiot 9 tunnin yöunet, niin kotiin päästyäni ja koiran lenkitettyäni olen vain nukkunut ja heräsinkin vasta tunti sitten. Eli pienet päivätirsat kestivät suunnilleen viisi tuntia ja nytkin tuntuu että nukkumaan voisi painella ihan kohta takaisin. Vaikka miten tekisi mieli tehdä kaikenlaista, niin työnteon lisäksi käyn ainoastaan koiran kanssa lenkeillä ja muu aika meneekin nukkuessa. Eihän tällainen voi olla normaalia?
Ens viikolla olisi neuvolalääkäri ja mietin tässä ankarasti, josko pyytäisi sairaslomaa, jos tämä väsymys ei pikkuhiljaa helpota.

Voikaa hyvin ja paksusti

Pötkylä ja pikkuElvis 26+5

 

Jepjep, täällä ollaan edelleen. :wave: Neuvolassa kävin taas tänään ja tällä menolla vielä ensi viikollakin. Vauvan pää on täysin kiinnittynyt ja kaikki muutenkin hyvin ja valmiina... Mutta vaikka välillä tuntuukin, että hän oikein jaloilla mun kylkiluista tukea ottaen pungertaa itseään tiukemmin tuonne alas, niin muita merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei kyllä edelleenkään ole.

Minimi, otan osaa Kela-kamppailun johdosta! On se kyllä ihmeellinen laitos. Eipä ne taida aina itsekään ymmärtää omia sääntöjään, tai sitten homma pelaa yksinkertaisesti jollain itseohjautuvalla kaaosteorialla.

Pötkylä, väsymys lähti kun pääsi pois töistä! Mä olin loppuaikoina niin väsynyt, että en todella saanut tehtyä mitään, edes päätöksiä. Niinpä onkin sitten lähes kaikki vauva-valmistelut tehty vasta loman aikana (ja hieman on vielä keskenkin). On mulla vieläkin joskus sellaisia väsymyspäiviä, mutta nyt kun saa tehdä kaikkea omaan tahtiin ja nukkua kun nukuttaa, niin ei ne elämää mitenkään häiritse. Itse asiassa, vaikka odotan jo kovasti sitä nyyttiä, niin täytyy myöntää, että nautin kyllä kovasti näistäkin ihanista päivistä ja viikoista.

Hikkaa oli meilläkin kovasti jokin aika sitten, mutta nyt enää lyhyitä pätkiä silloin tällöin. Luulen, että se liittyy siihen vaiheeseen kun hengitysvalmius on kiivaasti kehittymässä. Eli vauva varmaan harjoittelee sitä pallean toimintaa niin että se menee välillä vallan kramppiin. Välillä se tosiaan oli aika tuskaisen tuntuista.

Omppuja kuorimaan, että saan piirakan uuniin.

Ginnifer 39+1

 

Moikkelis moi! Ginnifer - hyvä kun herätit minutkin tajuamaan kaikki ne "vaarat", joita vaatteissa piilee. Ehkäpä pian starttaavalla äitiyslomalla innostun huudattamaan pyykkikonetta - tosin varmaan mahtuu yhteen koneelliseen kaikki pienen pienet vaatteet.

Tiila, se shoppailuinto tulee jos on tullakseen. Minäkään en ole itse ostanut kuin muutaman (lue: alle kymmenen) vaatteen. Sen sijaan äitini on ostellut vaatteita ihan roppakaupalla...

Kätiöiden "lahjonnasta"... Mulla on käynyt mielessä, että voisihan niille jonkun suklaarasian ostaa, jos ovat oikein kultaisia. No, katsotaan nyt ensin, onko yhtään kätilöä töissä silloin kun meikäläisen pitäisi synnyttää. Nimittäin jos tehyläiset toteuttavat sen joukkoirtisanomisen 19.11. niin kuinka ollakaan se on sama viikko, jolloin minulla on LA. Pitänee siis oikeasti aloittaa kohta puolin se SSS sekä kaikenlainen muu ylenmääräinen fyysinen rasitus, että synnyttäisin ennen joukkoirtisanoutumista. Onneksi tässä on vielä hetki aikaa seurata, miten tilanne kehittyy.

Voi hitsi, nyt tulikin kiireellistä menoa enkä ehdi kirjoittaa sitä kaikkea, mitä olin ajatellut. (Huokaisette varmasti syvään .) Palaan kuitenkin asiaan toisella kertaa.

Hyviä vointeja ja toivottavasti kohta saadaan taas äksöniä. Ginniferille herkullisia hetkiä omenapiirakan kanssa, nam!

Nefer 34+3

 

Pitkästä aikaa minullakin on aikaa pikaisesti käydä täällä mutka. Kyllä se vauva pistää oikeasti arjen rutiinit niin uusiksi, ettei koneella oloon ole enää juuri aikaa. Vaikka tyttö nukkuu paljon, on tekemistä aina niin paljon (tai sitten pitää nukkua itsekin), ettei ehdi koneelle.

Pikkuneiti kasvaa hurjaa vauhtia, ainakin omaan silmään näyttää siltä. Oma olo on vielä niin ja näin. Minähän menetin verta aika paljon (hb sairaalassa 81) ja sain pari pussia verta. Samoin mulle tehtiin iso episiotomia (5cm pitkä, 3cm syvä ) ja repesin lisäksi 2. asteen repeytymän emättimen puolelle. Tikkejä ommeltiin 15 min ajan kolmeen kerrokseen.

Ponnistusvaihe oli pitkä ja hankala: vauva ei meinannut mahtua ulos ja jäi kiinni mm. päästä ja vyötäröstä sekä kohdunsuulle että emättimen suulle. Lopuksi lääkäri odotti oven takana imukupin kanssa, kun pää oli jo ulkona, mutta vyötärö oli jumissa kohdunsuulla. Vauvan sydänäänet heikkenivät, minut pakotettiin ponnistamaan vaikkei supistusta ollut, toinen kätilö työnsi vauvaa pepusta ulos ja lopulta onnistuin. Olihan se tunne sitten mahtava, kun sain vauvan rinnalleni, mutta olin ihan tajun menettämisen rajoilla, joten en voinut kauaa pitää vauvaa rinnallani.

Olin tosi, tosi kipeä. Lisäksi kotiin päästyäni haava tulehtui, osa tikeistä aukesi ja mä jouduin antibioottikuurille. Nyt on viimeinen päivä kuuria menossa ja pystyn ekaa kertaa istumaan joten kuten 2,5 viikkoon. Minulle jäi aikamoiset kauhukuvat synnytyksestä, tai pikemminkin ponnistuksesta, mutta pääasia kuitenkin, että vauva on terve! Jatkossa harkitsen kyllä vakavasti sektiota, kun ahtaus oli oikeasti suuri ongelma.

Ai niin, valitin aikoinaan hurjasta turvotuksesta ja painonnoususta raskauden loppupuolella. Myrkytyksestä johtuvaa turvotusta se sitten olikin: paino putosi ekan 1,5 vk:n aikana 15 kiloa ja enää on 2kg jäljellä lähtöpainosta!!!

Nyt taas vauva kutsuu, joten jatkan matkaa.. Hyvää odotusaikaa kaikille ja onnea vauvaantuneille!

 

Heipparallaa täältäkin :wave:

On ollut vaikeuksia päästä kirjoittelemaan, kun miehen vanhemmat ovat olleet kyläilemässä(lue:tekemässä remonttia) ja aina kun olen koneelle ehtinyt, nämä sivut ovat olleet ihan tukossa :/

Ihanaa, että saatiinkin nyt remonttia vauhdilla eteenpäin ja nyt näyttää jo oikeasti siltä, että hyvä siitä tulee
Tosin se tarkoitti parin päivän säntäilyä rautakaupoissa, puutavaraliikkeissä ym. Siellä minä sitten yritin pysyä perässä kun muut kipittävät hirmuista vauhtia eteenpäin
Meninkin sitten tiistaina neuvolaan kesken koko rumban ja varoitin neuvolantätiäkin, että voi olla paineet koholla, kun en ollut edes nukkunut edellisenä yönä juuri lainkaan. Pikkuisen olikin paineet nousseet ja tädiltä tuli sapiskaa, että lepäämään pitäisi kyllä ehtiä. :ashamed:
Nyt tilanne on rauhoittunut, joten nyt sitten lepäillään.

Synnytyskään ei liene ihan ovella, kun ei tuosta juoksemisesta kummemmaksi tullut. Iltaisin supistelee epäsäännölisesti.
Ja näyttäisi tosiaan, että tässä ehtisi lakon alta pois. Sellaista neuvolastakin uskallettiin luvata. Neferin puolesta sitten jännittääkin. Meillähän täällä Tampereella kaavailtiin sellaista, että synnyttäjät ohjataan Hämeenlinnaan tai Vaasaan(!) Joo, Vaasaanhan on vaivaiset 242 km. Ihme ideoita.

Minä myös olen pessyt kaikki vaatteet, lakanat ja makuupussin. Ulkohaalaria en ainakaan vielä. Vaunujen kanssa mietin tuota samaa, kuin Ginnifer, kun meidän vaunuissa on vähän kumma "uutuuden" haju.

Kelasta täytyy todeta, että täällä meilläpäin siihen ei voi luottaa yhtään. Työn puolesta on tullut se laitos hyvin tutuksi ja voi taivas, miten paljon ne pystyy sähläämään. Kannattaa tosiaan aina tarkistaaa kaikki, mitä sieltä tulee. Mulle ei ole tullut vielä ä-rahapäätöstäkään, vaikka kolmatta viikkoa mennään ä-lomalla. Se varmastikin johtuu kyllä siitä, että saan töistä palkkaa jouluun asti. Olisi silti kiva tietää, mitä sen jälkeen käteen tulee.

Kiva kulla iloisia ultrakuulumisia ja harmillista, kun Piipalla oli noin ikävä kokemus, toivottavasti ensi kerralla sitten paremmin. Pikaista toipumista ja ihania vauva-päiviä :hug:

Hikkaa paljon täälläkin eli lienee ihan asiaan kuuluvaa, vaikka tuntuu kyllä kiusalliselta vauvankin puolesta.

Yritän kammeta itseni nyt ylös tästä tuolista ja suunnata muihin puuhiin. Ihan järkyttävän pökkelöksi nimittäin menee, kun vähän aikaa istuu tai makaa
Voikaa taas hyvin!

-Dana 37+3

 

Piti vielä tuosta kätilön muistamisesta, että meillä tosiaan sairaalan seinällä näkyi kiitos-kortteja kätilöille, joten se lienee yleisin tapa. En sitten tiedä ovatko muutakin sen lisäksi toimittaneet.

 

Tervehdys!

Piipan synnytys ei kuulostanut kaikkein miellyttävimmältä kokemukselta. Ihme kyllä silti vieläkään nämä kurjat kertomukset ei herätä mussa minkäänlaisia pelkoja lähiaikoina edessä olevaan koettelemusta kohtaa. Ainoa kohta milloin pieni epävarmuus hiipi mieleen oli se synnytystapa-arvion yhteydessä tehty sisätutkimus, joka oli jokseenkin kivulias. Siloin ekaa kertaa tuli mieleen, että mitä se varsinainen synnytys sitten onkaan. Koskaan ennen ei sisätutkimus ole sattunut, mutta tuolla kertaa sattui ja tuntui inhottavalta.

Väsymyksestä Pötkylä oli kirjoitellut ja mullahan tuollaista väsymystä oli aika noilla viikoilla, mutta onneksi olin silloin kesälomalla ja pystyi nukkumaan päivisinkin. Mulla se väsymys kuitenkin todennäköisesti johtui niistä kilppariarvoista, jotka olivat tuossa kohtaa romahtaneet. Kesäloman jälkeen olin pirteämpi kunnes nyt sitten taas äippälomalla väsymys on lisääntynyt. Onneksi kaks viimeistä päivää olen ollut selvästi pirteämpi, mutta sitä ennen olisin voinut nukkua aina ja aina vaan.

Kätilön muistamista emme ole sen enempää ajatteleet, mutta jos kokemus positiivinen niin varmasti häntä mielellään jotenkin muistaa. Joko pelkällä kortilla tai sitten jollain kukkapuskalla, suklaarasialla tai vastaavalla. Katsotaan sitten perästäpäin.

Aika jännä muuten miten päivät voivat tässä kohtaa olla erilaisia. Tai siis mulla ainakin toisina päivinä on tosi raskas olla ja olisin ihan valmis samantien luopumaan mahasta ja sitten taas toisina päivinä, kuten tänäänkin, mahaa ei suunnilleen edes huomaa ja olo on ihan normaali ja kevyt. S:iin on jo panostettu, mutta eipä niistä mistään ole sen kummempia tuntemuksia tullut.

Tällä hetkellä olo siis täälläpäin loistava muutoin, mutta suren täällä aamuista kampaajakäyntiäni, jonka tulos mielestäni ihan kamala! Vaikka tulevina viikkoina sitä varmasti on enimmäkseen neljän seinän sisällä ja hiuksilla ei siksi niin väliä, niin silti tuntuu kurjalta, kun näissä hiuksissa en tosiaan tunne oloani kotoisaksi. Väri siis meni ihan metsään ja on jotain ihan muuta kuin pyysin. Värin myötä olo nyt kuin viisikymppisellä tantalla. Kerroin tyytymättömyydestäni kyllä jo heti kampaajalle ja sanoi, että jos parin pesun jälkeen vielä tuntuu samalta niin korjataan sitä. Mietityttää vain, että missä välissä sitä mahdetaan ehtiä korjamaan, kun ajat aina tosi kortilla ja sitä ei koskaan tiedä, että mikä päivä on lähtö laitokselle edessä. Tekis mieli saman tien soittaa ja pyytää uusi aika, mutta ehkä tässä pitää ainakin yön yli nukkua ja katsoa, että muuttuko mieli.

Lauralein Rv 37+3

 

Heipä hei pitkästä aikaa... Kauheesti olen käynyt lukemassa taas kuulumisia mutta en oo saanu aikaseks kirjotella ite mitään. Nyt on semmonen vaihe että mikään ei kiinnosta sitten ollenkaan :/ (älkää ottako henk.koht. ) Tuntuu että mä tunnistan kaikki oireet ittestäni mitä oon teiltäki lukenu, on kuka missäki vaiheessa tahansa :/ Väsymys on ihan mieletön, en osaa ottaa rauhallisesti ja neuvolassa käydessä ne sanokin että nyt otetaan pikkasen rauhallisemmin ja pisti mut lepäilemään. Yksi syy on se että mulla kans pomppii noi paineet koko ajan, varsinki jos oon huonosti nukkunu. Kaikki ketuttaa ihan mielettömästi ja itkettää ja vali vali... Sori kauheesti :ashamed: Onko muilla ollu tämmösiä kamalia mielialanvaihteluita ja oikeesti tuntuu että pää on sekoomassa. Kaikki asiat tuntuu niin järjettömän suurilta vaikka ne ei sitä olis. Mä niin kuvittelin että tää vaihe ois sitä aah niin ihanaa energistä keskiraskautta. Mies on onneks ihana, tiiä mitä tekisinkää ilman sitä

Vauvalla kaikki on hyvin. Sydänääniä ollaan useesti nyt kuunneltu neuvolassa ja liikkeet tuntuu tosi hyvin.

Piipan synnytyskokemus pisti ekoja kertoja miettimään synnytystä. Jotenki sen on sysänny pois mielestä vaan. Nyt neuvolassa puhuttiin sitten kans enemmän siitä. Pitäis valmennuksiin alkaa ilmoittautua. Saa sitten nähdä pidetäänkö niitä kun sattus tonne marras-joulukuulle. Sitten ne kyseli erityistoiveita synnytystä ajatellen. Enhän mä osannu mitään miettiä edes. Onks joku toivonu jotain erityistä? Mullahan on vielä yks ultra istukan takia niin sitten näkee että synnytänkö mä edes alateitse.

Oikein ihanaa loppuviikkoa

Anno+kaveri 22+4

 

Anno,
mulla oli juuri noilla viikoilla joku ihmeen sekoilukausi. Tuntui, ettei pää ollut ollenkaan oma. En muista, kirjoittelinko siitä tänne, mutta mm. eksyin pyöräillessä oikein kunnolla ihan tutuilla seuduilla ja unohtelin yhtä ja toista. Ruokahalu oli tosi huono. Kaikkiaan tunttui, etten ollut tälä planeetalla ollenkaan. Mies oli musta jo aika huolissaan ja olin itsekin peloissani.
Jotenkin ihmeellisesti se vaihe sitten meni ohi ja alkoi tuntua taas suht. normaalilta. Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä päässä (tai jossain) sílloin oikeasti tapahtui.
Nin, enkä minäkään ole osannut mitään toiveita synnytyksestä kertoa. Mun neuvolatäti sanoi, etttei ne niitä juurikaan lue sairaalassa ja valmennuksessakin sanottiin, että kannattaa sitten synnärille tullessa ja asian edetessä kertoa mitä haluaisi kokeilla esim. jakkaraa tms.

Lauralein, mulla on vähän sama homma hiusten kanssa. Koitan selviytyä aika ruman värin kanssa, mutta uskon, että ajan kanssa tästä tulee vielä ihan hyvä. Kannattaa tosiaan muutama pesu katsoa, miten käy, mutta on mullekin käynyt niin, että korjaus on saatava välittömästi.
Riippuu vähän miten se väri on väärä. Esim. vaaleiden raitojen keltaisuus/punaisuus yleensä häviää pesujen myötä ainakin mulla.

Joo, sellasta

 

Tervehdys tyttöset!

Mä kävin tällä viikolla sokerirasituksessa ja se oli mun mielestä aika karsea kokemus. Aikaa varatessa mulle kerrottiin, että jos tulee huono olo niin on mahdollisuus päästä lepäämään, mutta todellisuus olikin ihan toista. Litku oli ihan kamalan makuista ja se meinasi tulla moneen kertaan ulos. Siinä sitä sitten vaan istuttiin täpötäydessä odotushuoneessa oksennuspussi kourassa ja pää pyörällä. Pari kertaa oli tosi lähellä etten kuukahtanut siihen lattialle, mutta onneksi muut asiakkaat olivat tosi mukavia ja auttoivat ylös lattialta. Labran henkilökunta ei reagoinnut mitenkään vaikka heille asiasta kerrottiin. Toivottavasti moiseen ei tarvitse toista kertaa mennä, tulokset sitten kuulen ensi viikolla neuvolalääkärillä.

Mä kyllä toivon kovasti että saisin siltä neuvolalääkäriltä sairaslomaa, nyt ei nimittäin enää jaksa yhtään. Työpäivät on yhtä piinaa kun väsyttää ihan järjettömästi ja väsymys aiheuttaa taas pinnan kiristymistä ja se taas herkästi vaikuttaa koko työyhteisöön. Ei ole kivaa duunikavereillakaan tehdä töitä yliväsyneen raskaana olevan naisen kanssa. Vaikka pakko myöntää etteivät duunikaveritkaan aina niin fiksuja ole, eilenkin oli tilanne jossa eräs läheinen työkaveri polki jalkaa lattiaan ja veti mielettömät itkuraivarit (kirosanoja ja työkavereiden haukkumista säästelemättä), ihan vaan sen takia että koko maailma ei pyörinytkään tämän yhden ihmisen pillin mukaan. Blaah.

Mulla maha on pullahtanut niin valtavaksi, ettei tosikaan. Veljeni, jolla on 4 lasta kävi meillä kylässä ja totesi suorasukaiseen tapaansa ettei hänen vaimollaan ole yhdessäkään raskaudessa ollut yhtä suurta vatsaa kuin mulla. Mietti kovasti että voiko tosiaan olla totta että masussa asuu vain yksi vauva. Eikä veljeni suinkaan ole ainoa joka asiaa on pohtinut. Oikeastaan kaikki ihmettelevät vatsan valtavaa kokoa ja tässähän on vielä kolmisen kuukautta aikaa kasvattaa tätä pötsiä. Ei voi muuta kuin ihmetellä että minkälaisiin mittoihin se oikein kasvaa?

Ja vielä lisäksi raskausdementia vaivaa ihan huolella. Jos lähden esimerkiksi kauppaan, puolessa välissä matkaa en muista minne olen menossa ja miksi. Kaikki hommat jää puoleen väliin, kun unohdan koko mitä olinkaan taas tekemässä. Tässä eräänä päivänä mieheni töistä tullessaan ilmoitti heti ovella että nyt on varmaan soosit palaneet pohjaan, ja minä olin vaan miettinyt että mitäköhän ne naapurit oikein laittavat ruuaksi kun haisee niin pahalta Siinä sitten meni kattila poikineen piloille, onneksi ei ehtinyt koko huusholli palaa poroiksi.

No niin, nyt tuli tuutin täydeltä vain ja ainoastaan omaa napaa, anteeksi kovasti.

t. pötkylä ja pikkuElvis 27+1

 

Yritin jo aiemmin kirjoitella, mutta sähkökatko pilasi suunnitelmani ja samalla hävitti kaiken, mitä olin jo naputellut... Se on kyllä ärsyttävää aina :kieh:

Pötkylä Minä luulin, että oma sokerirasituskokeeni oli epämiellyttävä, mutta tuo miten sinua kohdeltiin... Sehän on ihan järkkyä |O
Minä voin myös pahoin siitä litkusta. Kai se on ihan ymmärrettävää, kun ei 12 tuntiin ole saanut syödä tai juoda mitään ja sitten kun jotain suuhunsa saa, niin siinä on sokeria aivan valtava määrä. Sanoin sille labran tädille, että en kyllä pysy menemään odotushuoneeseen, koska joko a) tulee yrjö tai b) pyörryn. No, täti laittoi mut siihen vastaanottohuoneen sängylle makaamaan ja otti siinä vieressä vastaan ne 50 muuta verikokeissa kävijää Silloin ei kyllä naurattanut ollenkaan. Tunsin oloni ihan eläintarhan asukkaaksi, jota kaikki käyvät ihmettelemässä. Mutta oli se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin tuo, mitä sinulle tehtiin. No, pitää vaan ajatella, että se koe on äidin ja lapsen parhaaksi.

Oma napa: Eilen kävin neuvolassa taas, kun maanantaina ne verenpaineet oli niin korkealla. Nyt oli jo ihan hyvät lukemat, eli kai lepääminen on auttanut. Kävin eilen myös akupunktiossa, mutta ainakaan vielä ei ole synnytys käynnistynyt Illalla oli tosin hirveän paljon supistuksia, mutta nekin loppui sitten. Ja eihän tässä nyt vielä mitään hätää olekaan, koska se painekin laski takaisin normaaliksi.

Ai niin, pötkylä. Jos et saa neuvolalääkäriltä sairaslomaa, niin mene yksityiselle. En kyllä tajua, mikset saisi, koska onhan äidin jaksaminen ja hyvinvointi raskaudessa ihan a ja o. Sano ihan suoraan, ettet yksinkertaisesti jaksa töissä.

Tällaista tällä kertaa.

auringonkukka ja pikkuinen rv38

 

Minulta myös pötkylälle terveiset, että lomalle vaan! Lyöt vaan pöytään kaikki oireet, tuntemukset ja fiilikset, ja liioittele vaikka niin kauan että saat lomalapun. Loppujen lopuksi sinä itse parhaiten tiedät milloin raja on tullut vastaan, ja lapsen kannalta se on aivan sama mistä huono olo johtuu - hänen ei pidä joutua siitä kärsimään!

Mulla oli kesä- ja äitiysloman välissä 8 viikkoa, joista etukäteen ajattelin että se menee hyvin ja nopeasti, kun maaliviiva siintää ja olin ollut kesällä niin hyvävointinen. Mutta täyttä tuskaahan se oli; istuminen teki tosi pahaa ja korvien väli ei vaan enää kestänyt sitä ympäristöä ja niitä ihmisiä. Jäin sairikselle 3 viikkoa ennen ä-lomaa, mutta jo sitä ennen oli ollut kolmisen viikkoa sellaista aikaa, että olin joutunut ottamaan lyhyempiä saikkuja. En vaan pystynyt olemaan siellä viittä päivää putkeen. Ja onhan se tosiaan työkavereitakin kohtaan reilumpaa, että tilanne selkiintyy johonkin suuntaan: saadaan työt jaetuksi eikä tarvitse joka päivä arvuutella että mikä on tilanne.

Täällä voidaan edelleen paksusti, tai ilmeisesti ei sitten niin kovin, päätellen pötkylän saamista masukommenteista! Mulle on tullut enemmän toisenlaista kommenttia. Viime viikolla mua syytettiin jo huonosta laskupäästä kun kerroin että LA on ihan tossa huulilla - mua verrattiin johonkin tyyppiin joka odottaa joulukuussa ja on kuulemma jo pitkään ollut mua isompi... No, näin(kin) meitä on moneksi. Ja Lauralein, mulla ihan sama, että vatsa tuntuu eri päivinä erilaiselta: välillä on niin tiellä, ettei mikään onnistu, ja sit taas tuntuu kun ei sitä oliskaan!

Tuolla Lokakuisten puolella joku kertoi lukeneensa, että synnytys käynnistyy yleisimmin 38+2 viikkoa hedelmöityksestä. Minulla tuo olis sitten ens keskiviikkona, 2 päivää LA:n jälkeen... Sopisi oikein mainiosti: syntymä voisi venyä seuraavaan vuorokauteen niin tulisi liputuspäivälle, ja itse ehtisin toipua tästä flunssasta.

Ginnifer 39+4

 

Ihana kuulla muiden kommentteja noista henkisistä oireista... Ja pötkylä :hug: Mulla ainaki neuvolalääkäri laitto just saikkua raskaudesta johtuvan uupumuksen takia. Täällä ainakin ne oli tosi ymmärtäväisiä, neuvolasta sai heti ajan lääkärille joka pisti saman tien viikoks pelistä pois. Ja sano että jos vähäänkään tuntuu ettei tunteet oo laantunu ja väsyttää niin sitten takasin. Kuulemma tässä vaiheessa on nyt helpompi ottaa aikalisää josko tilanne helpottuis kun sitten kun tän seurauksena supistelis... Tuli muuten mieleen että onkohan se sun työkaveri raskaana ku must tuntuu että mä ite tunnistan tosta itkuraivari kohtauksesta ja välil muaki ketuttaa kun maailma ei pyöri mun navan ympärillä Tsemppiä sulle ja kaikile muillekin :wave:

 

No, on se nyt kumma jos ei ala jo Pötkylälle sitä saikkua tippua :kieh: Pitääkö tulla vähän kouluttamaan sitä lääkäriä! *^&%¤#

Hmm... joo..
Satuitteko kattoon eilen tullutta mtv3 faktan Vauvatalo-ohjelmaa? Oli sellanen jenkkihömppä synnytyksistä. En viitsinyt kauheesti kattoo, mutta siinä oli juttua, että niillä siellä Miamissa synntyksissä on aina ruuhkaa täyden kuun aikaan. Se vaikuttaa jotenkin lapsiveteen ja käynnistää sitten synntyksiä.
Seuraava täysikuu olis täällä 10.11. että olisko se sitten se mun synnytysajankohta...

Pötkylällä ja Auringonkukallaoli ikäviä kokemuksia sokerirasituksesta. Mulle se ei ollut ollenkaan ikävä juttu. Juoma oli musta ihan hyvää. Sellasta vähän laimean colan makuista. Sain valita kylmänä tai huoneenlämpöisenä ja otin kylmänä. Kattelin telkkaria odotustilassa ihan hyvävointisena. Yllättävän hyvin selvisin siitä syömättömyydestäkin, vaikka sitä eniten jännitin.
Oon kuullut kyllä muiltakin negatiivisia kokemuksia. Kyllä meitä vaan on niin monenlaisia ja erilailla reagoivia, että ei voi mitään asiaa yleistää.

Auuuh! Mun maha kiristää rinnan alta ihan kamalasti, vaikka on laskeutunut jo alemmaksi. Tympeää!

-Dana 37+4

 

Ollaan me ihmiset vain niin erilaisia. Hyvä niin, sillä muuten olisi maailma tylsä. Mullekin tämä vain tuli mieleen juuri noista kirjoitelluista sokerirasituksesta sekä mahan koosta. Sokerirasituskoe tuntuu useimmille olevan inhottava kokemus, mutta mullakaan sen kanssa ei onneksi ollut mitään ongelmia. Etukäteenkin lähinnä mietin, että miten saan ajan kulumaan. Sekin pieni ongelma meni sitten kuitenkin ihan hyvin, kun olin varannut pari omaa lehteä mukaan. Mulle ei annettu vaihtoehtoa valita kylmän tai huoneenlämpöisen väliltä, mutta se lämminkin juoma meni ihan hyvin alas ja aamun syömättömyys ei sekään tuntunut pahalta varmaankin siksi, kun olen jo yläasteiästä asti ollut tosi huono syömään aamupalaa ja yleensä lounas on päivän eka ruokailuni. Ei mitenkään viisasta, mutta tuohon sitä vain on tottunut. Harmi, että tuo koe on monelle paljon kurjempi kokemus.

Mahan koosta minäkin olen saanut vain Ginniferin kaltaisia kommentteja, että niin ja niin paljon myöhemmin saavalla on jo paljon isompi vauvamaha ja äitiyspolilla ja neuvolassakin ovat kyselleet, että saanko paljon kommentteja mahan pienuudesta, kun monella on jo pari kuukautta aikaisemmin tämän kokoinen maha. Ei kuulemma uskoisi, että laskettuun aikaan on enää muutamia viikkoja. Ja ihmisten ihmetyksen tosiaan huomaa, kun sen jollekin kyselijälle kertoo... Vaikka tuntuu, että nyt ihan lopussa vatsa onkin ottanut kasvupyrähdyksen, niin näyttää tuo maha loppuun asti tosiaan olevan kovin kovin pieni. Ja ehkä tämä pitkä varsi saa mahan näyttämään entistä pienemmältä. Onneksi vatsa sentään on selvä vauvamaha, joten en yhtään pane pahakseni, vaikka näin pienenä onkin pysynyt. Varmastikin olo paljon kevyempi, kuin jos pitäisi paljon isompaa mahaa kantaa.

Nyt Pötkylä tosiaan vaikka liioittelet vielä tuntemuksiasi, jos ei jo noilla todellisilla tunnu lomaa tippuvan. Toivottavasti pääset pian lepäämään.

Sain muuten ma-aamuksi kampaajalle ajan, että tätä väriä koitetaan jotenkin korjata, joten sinne mahaankin tiedoksi, ettei ihan pariin päivään saa vielä tulla.


Lauralein rv 37+4

 

Sokerirasituksesta vielä... Mulla oli varmaan kaikkein vaikeinta siinä 12 tunnin paastoajassa se, ettei saanut juoda. Olen jo kuukausia käynyt yöllä pissalla 1-2 tunnin välein ja mun on pakko myös juoda sillä samalla reissulla. Eli juon yön aikana varmaan litran vettä. Tiedän, että olisi varmaan helpompaa sen pissalla ravaamisen kannalta, jos en joisi yöllä, mutta kun on niin kauhea jano :/

Ginnifer ja Lauralein Saanko udella teidän sf-mittoja? Mulla oli eilen neuvola (rv 37+6) ja sf-mitta oli 35,5 cm. Tuli vaan mieleen, kun mulle on moni sanonut, että masu on ihan valtava. Mulla on lähtöpainoa tosi paljon ja alkuraskaudesta kyselin muutamalta isompi kokoiselta äidiltä, että miten heillä on vauvamasu tullut näkyviin. Yksi sanoi, että hänestä ei edes huomannut, että oli raskaana. Hänellä oli mennyt samat farkutkin raskausaikana, kuin ennen raskautta. Mutta ei mulla kyllä. Paljonhan se riippuu ihmisen kropasta, että pullahtaako masu näkyviin miten selvästi. Minua jotenkin ärsyttää, kun moni on ihan hämmästynyt, kuinka napakka mun maha on. Siis ihmiset kuvittelevat, että tuossa mahan päällä on sellainen pehmeä ja tutiseva kerros, koska muutenkin olen tällainen paksukainen :kieh:

Mulla on taas pään sisäisiä huolia... (Ihanaa, että on tällainen paikka, jossa voi puhua niistäkin asioista, joita ei muuten oikein kehtaa ääneen sanoa) Aiemmin pelkäsin sitä repeämistä synnytyksessä. No, on se pelko vieläkin olemassa, mutta ei niin voimakkaana, kun lääkäri synnytystapa-arviossa sanoi, että ihan hyvin mahtuu tulemaan yli neljä kiloinenkin. Ja kuitenkin hän veikkasi vauvaa 3,5 - 4 kiloiseksi, ei sen isommaksi.

Mutta se mikä on alkanut ahdistamaan *huoh*... Minua pelottaa, että mitä jos vauvalle käy jotain näin viime metreillä. Mun ystävien vauva kuoli viime vuoden lokakuussa kohtuun 9 päivää lasketun ajan jälkeen. Mitään syytä siihen ei ole vieläkään löytynyt. Lääkäreiden mukaan vauva oli täysin terve. Muutama päivä sitten luin tuolta "lokakuisista", että jollekin oli käynyt se ihan sama kauhea asia, että täysiaikainen vauva oli kuollut kohtuun. :'( Nyt olen ihan hermoheikkona, jos on hetkikin hiljaista aikaa masussa. Tiedän toki, että vauva nukkuu tosi paljon, mutta jotenkin aina hiipii mieleen epäilys, että mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa. Ja sitten, kun liikahtaa, niin helpotus on niin valtava, että melkein tulee itku. Sekoan varmaan pikkuhiljaa ihan oikeasti :'(

Auringonkukka ja pikkuinen rv 38 tasan

 

auringonkukka,

mulla ollut sf-mitta tässä loppumetreillä
36+2 33cm
38+2 35.5 cm
39+1 36.5cm

Oon siis 177cm pitkä ja aika hoikka. Painoa tullut tähän mennessä 11 kiloa. Luulen että se on toi pituus mikä tekee että tilaa on. Itsehän sitä mahan kokoa on jotenkin vaikea arvioida; peilistä kun katson niin se näyttää valtavalta - siis tulee mieleen, että miten tuollaisen ulokkeen kanssa edes pysyy pystyssä!

Mielenmaisemasta en oikein osaa kommentoida... Kyllä mullekin tulee paniikkeja, mutta ne on aika hetkellisiä. Viimeksi tänä aamuna tuntui vatsassa jotenkin liian hiljaiselta ja kauheat ajatukset lähti liikkeelle. Mutta mä olen kai sellainen järki-ihminen, että osaan itselleni vakuuttaa, että ei kannata huolehtia kun todennäköisyys on niin hirveän pieni että mitään pahaa sattuisi. Ja vieläpä vähän sillä lailla, että jos lähellä on jotain sattunut (niinkuin sinun ystävillesi), niin sehän ikäänkuin edelleen pienentää todennäköisyyttä, että sinullekin kävisi niin.

Ginnifer 39+4

 

Auringonkukka,
mulla myös pyörii nyt pelkoja päässä ja tänä aamuna täytyi oikein "töniä" masua, että sain vauvan liikkeelle, kun oli niin hiljaista. Sain myös miehen siskolta stetoskoopin lainaan ja sillä tulee välillä kuunneltua sydänääniä varmuuden vuoksi.
Kai tämä kuuluu kuvioon ja ihmeen rennosti oon muuten tämän ottanutkin.

Masun koosta omalta osalta (vaikkei multa edes kysytty )...
32 viikosta on mennyt siellä yläkäyrällä. Viimeksi 34 (rv.37+1). Silti kaikki ovat kommentoineet mun masua aika pieneksi (liekö kohteliaisuuttaan?). Olen aikas lyhyt, 157cm, joten kai se sitten vaikuttaa tuohon mittaankin jotenkin. Mun masu on myös aivan edessä eli takaa päin ei huomaa, kuin notkoselän.
Hirveen iso pallo se mun mielestä nyt on

Viikonlopun jatkoja kaikille!

-Dana 37+5

 

Tervehdys taas täältäkin! Tyttö nukkuu, joten on taas hetki aikaa käydä koneella. On pieni kyllä NIIN suloinen.. täytyy myöntää, että en ole elämässäni saanut aiemmin mitään näin suurta ja mahtavaa aikaiseksi! Äidin rakkaus omaan lapseen on kyllä jotain sellaista, mitä ei tiennyt aiemmin olevan edes olemassakaan! :heart: :heart: :heart:

Oma olo on EHKÄ vähän parempi, tosin jouduin uudelle antibioottikuurille. Käy sääliksi kyllä vauvaa, kun ekan viikon ajan söin joka päivä kovia kipulääkkeitä. Sitten olikin 10 pv antibioottikuuri ja nyt alkoi taas toinen. Tyttö täyttää tänään vasta 3 viikkoa ja on jo saanut noin paljon lääkkeitä elimistöönsä. Kävin ostamassa nyt RelaDropseja (maitohappobakteereita), jos ne helpottaisivat pikkuisen masuvaivoja, joita nämä lääkkeet ilmiselvästi aiheuttaa.

Niin, haava ei ole siis vieläkään parantunut. Kävin eilen neuvolassa ja kaksi terkkaria yhdessä kauhisteli, miten valtava haava ja miten paljon tikkejä mulla on alapäässä. Just mietin, että kun (toivottavasti) joskus saa alapään fyysisesti kuntoon, niin sitten alkaakin se henkinen parantaminen; miten saada oma seksuaalinen itsetunto takaisin, kun olo tuntuu lähinnä silvotulta (ja siltä alapää näyttääkin). :'(

Jostain syystä mun elimistö lisäksi vierastaa niitä sulavia tikkejä eikä ne ole sulaneet mulla. Terkkarit ja lääkäri yhdessä yrittivät saada niitä pois, mutta niitä on niin PALJON, että jäi osittain yritykseksi. Nyt pitää taas maanantaina käydä näyttämässä, mikä on tilanne, ja jos ei ole parantunut, niin sitten Oysin Gynen polille.

Itkettää välillä tämä tilanne tosi paljon. :'( Onneksi kuitenkin vauva on terve!!! Voi silti olla, että alatiesynnytykset jäi tältä naiselta tähän yhteen kertaan ja jos lapsia lisää vielä tulee, sektio lienee ainoa tapa. Eihän siinä ole mitään järkeä, että jos sektiohaava on noin 10 cm niin mulle pitää alatiesynnytyksessäkin tehdä lähes yhtä iso leikkaus + lisäksi repeän.

Olipas tämä negatiivinen purkaus. Sori. Tunteet on taas vain vähän pinnassa, kuten synnytyksen jälkeen varmasti monesti onkin. Hyvää viikonloppua kuitenkin kaikille!

 

Piipa :hug: Uskon, että haava ja repeäminen ovat tuskalliset sekä fyysisesti, että henkisesti. Toivottavasti haava alkaa paranemaan pikaisesti. En osaa sanoa oikein mitään. Mutta yritä kestää. :hug:

 

Jaksamista, Piipa. Sulla on ollut (ja on) rankka kokemus, ja hormonimyrsky siihen päälle niin eihän se ole ihme jos tunteet ovat pinnassa. Mutta tännehän niitä saa vapaasti purkaa, siksihän me täällä ollaan... Tai niin olen ymmärtänyt. On nimittäin ihka ensimmäinen kerta mulle kun olen mihinkään keskustelupalstoille kirjoitellut. Enkä nyt varsinkaan koskaan ajatellut jääväni niin koukkuun että pitää joka päivä käydä kuulumiset lukaisemassa!

Mulla on fiilikset olleet koko raskauden ajan lähinnä yläkäyrällä. Jotain raivon aiheita on toki esiintynyt kela-sotkujen ja muiden tiimoilta, mutta niistäkin oon jotenkin selvinnyt aika helposti verrattuna synkempiin aikoihin. Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että sama aurinko jatkuu myös kun vauva vihdoin päättää tulla maailmaan. B)

Ginnifer 39+6

 

Jaksamista Piipalle myös täältä. On oikeasti kurjaa, että synnytyksestä, jonka pitäisi olla naiselle mieletön kokemus kipuineen kaikkineen, jää jälkipyykiksi hurjat haavat ja tulehdukset. Toivottavasti haava paranee kuitenkin pian. Ja kuten Ginniferkin tuossa kirjoitteli, niin tämä on juuri oikea paikka purkaa tunteitaan, niin positiivisia kuin negatiivisiakin.

Piipa myös mainitsi erään erittäin tärkeän asian, nimittäin synnytyksen jälkeisen seksuaali-identiteetin. Mä olen itse miettinyt asiaa aika paljonkin, etenkin kun meillä ei seksi ole onnistunut enää moneen kuukauteen (tai siltä ainakin tuntuu). Mulla on paikat niin ahtaat, ettei sinne ilman kipua tungeta mitään hammastikkua isompaa ja mies on tietysti ihan mielettömän turhautunut. Saas nähdä miten käy synnytyksen jälkeen kun kroppa kuitenkin kokee aika suuren muodonmuutoksen lyhyessä ajassa.

Mulla on pari päivää ollut mieletön huoli siitä että onko masukaverilla kaikki kunnossa, kun liikkuu (muka) niin vähän. Masua sitten pitää tökkiä ja töniä että sieltä jotain liikettä saisi tuntuviin. Todennäköisestihän kaikki on kunnossa ja kaveri potkii jonnekkin kohdun takaseinään, niin liikkeet eivät tunnu niin selvinä. Onneksi tosiaan on ihan kohta se neukkalääkäri, siellä ainakin kuunnellaan sydänäänet. Toivon että tämän kertainen lääkäri olisi fiksumpi kuin edellinen. Itse siis ilmoitin neuvolassa etten samalle lääkärille mene enää ikinä, enkä mistään syystä. Mulla on siis ollut ylipainoa jo ennen raskautta (mielestäni ei paljoa, mutta kuitenkin) ja tämä edellinen lääkäri ei pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kun ylipainoon. Vauvan voinnista viis, mutta kun äiti on niin LIHAVA, ettei mistään tullut mitään. Ei sisätutkimusta voi kuulemma tehdä ylipainoisille, sydänääniä tuskin löydetään ylipainoisilta ym ym. Ja kaiken kukkuraksi neuvolassa tiedetään tämän kyseisen lääkärin asennevammasta ja siitä että syrjii ihmisiä joilla on ylipainoa; riippumatta siitä onko liika kiloja kertynyt viisi vai viisitoista.

Jahas, jos sitten seuraavaksi alkaisi selvittämään ystävämme KELAn äitiyspäivärahapäätöstä. Siinä kun on merkittävä virhe ja jo etukäteen ottaa kaaliin, se että minun pitää selvittää ja pyytää korjausta asiaan joka johtuu työnantajan antamasta ilmoituksesta. PRKLE!

Voikaa hyvin ja nauttikaa ihanista syyspäivistä.

Pötkylä ja PikkuElvis 27+?

Muokkaus:

Missä on KIRSIKKA?

 

Huomenta kaikille!

Mun on nyt pakko kirjoittaa tuosta Pötkylän esiin nostamasta ylipaino-asiasta. En muista olenko täällä aiemmin kirjoittanut kokemuksistani, mutta jos olen, niin laitetaan tämä kertaus raskaus-dementian piikkiin

Kopioin osan tekstistä tuolta toisesta viestiketjusta, jossa muutkin isompi kokoiset odottajat ovat kertoneet kokemuksiaan.

Minuun on neuvolantäti suhtautunut tosi ihanasti. Olin ensin itse ihan paniikissa, koska olen koko ikäni saanut kuulla painostani joka puolelta. Mutta neuvolantäti oli ihana ja rauhoitteli sanomalla, että nyt mennään näillä eväillä mitkä on ja monet muutkin ovat ylipainoisina selvinneet varsin hienosti raskaudesta, en siis ole mikään erikoistapaus. Se helpotti. Samaten lääkäri, jolla olen käynyt tarkastuksissa on ollut tosi mukava, eikä kertaakaan ole sanonut ikävästi painostani. Toki siitä ollaan puhuttu, mutta täysin asiallisesti ja lähinnä sen takia, kun olen itse jotain kysynyt.

Minulla oli varsinkin alkuraskaudesta tosi paljon pelkoja vauvan puolesta. Olin varma, että jotain kamalaa vielä tapahtuu. Tätä vauvaa on yritetty saada jo kauan ja en uskaltanut luottaa siihen, että vihdoin meille on tulossa se niin hartaasti odotettu pikkuinen. Vieläkin välillä iskee paniikki, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin.

Viikkoja oli reilu 30, kun vessassa käydessäni huomasin vuotavani verta. Tämä tapaus siis on sattunut jo junkun aikaa sitten, koska nyt viikkoja on 38+3. Soitin neuvolaan, mutta siellä ei ollut ketään siihen aikaan vastaamassa. Sitten soitin äippäpolille ja he kehottivat meitä tulemaan näytille. Lähdimme heti ja minut laitettiin käyrille. Vauva oli tosi liikkuvainen ja sillä näytti olevan kaikki hyvin Se kyllä helpotti niin suunnattomasti.

Käyrän jälkeen päivystävä lääkäri "tutki" minut. Oli ihan kamalaa. Lääkäri ei saanut jostain syystä ultralaitetta toimimaan niinkuin olisi halunnut ja ei nähnyt juuri mitään sillä. Silloin alkoi tulla "totuuksia". Kaikki johtuu kuulema valtavasta koostani ja laitteita ei ole tarkoitettu sellaisten ihramassojen tutkimiseen jne. Voi miten se sattui :'( Olin niin onnellinen, että vauvalla oli kaikki kunnossa, mutta samalla hetkellä lääkärin sanat satuttivat tosi paljon. Kätilö oli kyllä tosi ihana. Hän seisoi siinä toisella puolellani ja silitti hiljaa käsivarttani, kun lääkäri oikein haukkui. Kumpikaan meistä, kätilö enkä minä, saatu sanottua lääkärille mitään.

Lääkäri ei saanut tehtyä kokoarviota, ei pystynyt määrittämään istukan sijaintia, ei saanut napavirtauksia jne. Ja kaikki johtui vaan ja ainoastaan minun koostani. Kaikkein kummallisinta tässä oli se, että edellisellä viikolla kävin samaisessa paikassa ja kätilö teki ultran. Siinä oli vielä harjoittelija vieressä seuraamassa ja kätilö selitti hänelle, kuinka hienosti kaikki näkyy. Missään ei ollut mitään ongelmaa ja vauvan kooksi hän arvioi silloin 2300g.

Minua suuresti ihmetyttää, mikä oikeus muilla ihmisillä on tarttua toisen ihmisen ominaisuuksiin, kuten ylipainoon, noin hanakasti. Tiedän toki, että ylipaino ei ole hyväksi. Ja jos vaan olisin pystynyt, niin olisin siitä tehnyt eron jo aikaa sitten. Mutta minulle ainakin laihduttaminen on todella vaikeaa. Ja kun kiloja on tiputettavana niin paljon, niin motivaation kanssa on tosi paljon ongelmia. Tuntuu kuin laihdutus olisi loputon suo... Mutta olipa laihdutus helppoa tai vaikeaa, niin mitä tässä vaiheessa kenenkään hyödyttää alkaa haukkumaan kiloista? En minä raskausaikana kuitenkaan laihdutuskuurille ala. Ja haukkuminen saa vaan masentumaan. Sekö on sitten hyvä?

Tästä lääkärikäynnistä on aikaa siis jo jonkun verran. Mutta aina välillä ne lääkärin inhottavat sanat palaavat mieleeni. RV 36 käytiin synnytystapa-asrviossa ja sen teki osaston ylilääkäri. Kerroin hänelle edellisestä kokemuksestani ja hän vaikutti olevansa vilpittömästi pahoillaan. Sanoi vielä, ettei näe mitään hyötyä lääkärin käytöksessä, päin vastoin. Toivon todella, että ovat ottaneet asian puheeksi siellä. Ylipaino on muutenkin, ainakin minulle, arka asia ja raskaana kun tunteet on muutenkin pinnassa ja huoli pikkuisesta on suuri, niin arvostelu tuntuu tosi pahalta.

Nyt pitää lähteä etsimään tarpeeksi lämmintä vaatetta päälle. Meillä on pakkasta -7 astetta ja hui miten kylmältä se tuntuukaan. Ajattelin siis lehden hakea laatikosta, jonne on n.50 metriä matkaa suuntaansa

Ai niin, tietääkö kukaan rintatulehduksesta mitään? Voiko sen saada jo ennen vauvan syntymää? Mulla tulee jotain kirkasta nestettä rinnoista, kaiketikin sitä esimaitoa. Ja nyt kun ilmat on kylmenneet, niin pienikin ulkoilu saa rinnat niiiiin kipeiksi ja kivistäviksi. Ajattelin vaan, että kuinka hyvin oikein pitää suojautua, ettei tulehdus pääse iskemään?

Terveisin
auringonkukka ja pikkuinen rv38+3