Voi voi, tätä räkätautia, kun tuntuu tarttuvan jopa netin välityksellä

Meillä onneksi näyttäisi olevan paranemaan päin. Ja vastoin odotuksiani spi8nningillä taisikin olla vain positiivisia vaikutuksia. Itse en sairastunut juuri lainkaan.
Tomppa otti "taas" uuden edistysaskeleen. Oppi tänään kääntymään mahalta selälleen, ja tekikin sen heti neljä kertaa peräjälkeen. Senkin jälkeen on pariin otteeseen pyörähtänyt. Eli saapas nähä malttaako enää yrittääkään ryömimistä, kun heti kääntyy selälleen kun mahalleen laitetaan
Kokeilin eilen uutta nukkumisratkaisua. Kiikutin Tomin sängyn Jennan huoneeseen. Heh heh, eipä ollu ihan niin helppoa jatko. Tunnin verran koitin poikaa nukuttaa sinne huonolla menestyksellä. Lopulta luovutin (Idolsia yrittäessäni samalla seurata), ja nukutin hänet sänkyymme tissille. Jonne nukahti samantien. Siitä kannoin sitten uuteen huoneeseensa nukkumaan. Luovutin kyllä taas toisen kerran tuotuani pojan viereemme tissille. Loppuyön nukkui välissämme heräämättä

Eli ei ihan onnistunut aloitus kokeilullemme. Jenna pyrki myös pariin otteeseen väliimme, mutta hänet vein takaisin omaan sänkyyn. Toisella kerralla menin hänen viereensä nukkumaan, mutta heräsimme lähes samantien, kun mies heräsi työreissulleen joskus neljän kieppeillä. Painelimme Jennan kanssa tuolloin molemmat Tomin viereen koisaamaan. Eli sellaista yöhulinaa täällä. Mutta ensiaskel "parempaan" suuntaan on otettu, enkä aio pojan sänkyä heti takaisin huoneeseemme kiikuttaa. Jospa se siitä

Mutta Tomin "ähinät" kyllä kuulostivat toisesta päästä taloakin aivan siltä kuin sänky olisi ollut edelleenkin vieressäni

Nooh, eipä tarvi pelätä, ettenkö reagoisi hänen heräämiseensä.