**TOUKOTAAPEROT06**

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja macadamia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
VP:lle hauskaa matkaa!!!

mekin ollaan kallistumassa sille kannalle, ettei oteta influenssa-rokotusta. tuukka on ollut niin ihmeen terve, että meillä on vakaa usko hänen vastustuskykyynsä ;o)

mulla ei tää räkätauti ihan päivässä mennytkään ohi. viime yö oli kauhea - välillä oli nokka aivan tukossa ja kun hengittelin suun kautta, niin hetken päästä oli kuin olis hiekkapaperia syönyt. välillä taas räkä juoksi nenästä, niin että se tamponikikka olis ollut poikaa.... pää on kuin haminan kaupunki ja nenä punottaa kuin kahden viikon juomaputken päätteeksi. hehkee olo ;o)

meillä muuten ollaan lopettelemassa tissittelyä. tuukka ei enää isoja hörppyjä ota, eli on menettämässä mielenkiintonsa äidin tisseihin.. kerran päivässä mä enää imetän, eli eiköhän loppusuora häämötä. on käymässä tosi kivuttomasti tää lopetus, eikä mullakaan enää ole sen suhteen haikea olo - aikansa kutakin.

vai on Nasu työnnellyt sormia mankeliin. mä en ole mitään tuollaista tehnyt, mutta aamulla leikkipuistossa kaverin poika tykkäsi nuoleskella kiipeilytelineen tankoja, josta tuli elävästi mieleen ne kerrat kun pienenä menin ja tyrkkäsin huulet tai kielen kiinni metalliin talvipakkasella. ei järin viisasta sekään........
meidän suvussa kuitenkin kulkee jonkinlaista ”peukalo keskellä kämmentä”-syndroomaa (vertaan sitä nyt tuohon mankelihommaan) , koska sekä mun äiti että veli työnsivät kätensä sirkkeliin muutama kesä sitten. äiti on nyt yhtä sormea köyhempi, mutta veli sai pitää (muistaakseni…. nähdään tooooosi harvoin; hyvä selitys?????) kaikki sormensa.

Ihana se Nasun typyn kauneudenhoitotuokio mummun kanssa ;o) ja se juuston nakerrus...

Mimmille toivois jo terveen papereita siitä silmätulehduksesta!!!

mä tein eilen vakaan päätöksen, että heti kun tää räkätauti tokenee niin mä lähden punttisalille. jos koettais kaksi kertaa viikossa käydä ja pyytäis sellaisen jalka- ja vatsapainotteisen ohjelman näin aluksi, niin pääsis noista jenkkakahvoista eroon ja saisi jalat kuosiin. tää päätös mun on pakko pitää, koska muuten mun paino ei koskaan tule laskemaan. ja nyt ei ole hyvä olla, kun kaikki housut kinnaa.

tuukka muuten heräsi tuossa äsken ja nyt mulla on tosi kaamea olo. olin nääs laittanut pojan kakkavaipalla päikkäreille…….. en katsokaas haista mitään ja kun ei hän missään vaiheessa oo punnannut sillai näkyvästi, niin ei sitten tullut mieleen tarkistaa. nolo äiti ;o( hyi hyi!!!

 
VP:lle hyvää matkaa ;)

Macalle jaksuja <3 ja muillekin!

Ja mullee JIIIIIIIIIIIIIIIIPPPPPPPPPPPIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!
Siis essee valmis :) Ja tänää ku ollaan menossa ulos illalla, ni voidaanki olla sitte pidempään, koska huomista uniaikaa en aio istua koneella vaan maata sohvan pohjalla :). Sunnuntaina onki sit jatkettava muiden juttujen parissa. Mut huominen on vapaapäivä. En ookka tainu koulun alun jälkee pitää vapaata. joka päivä oon edes jonkin verran tehny jotaa koulujuttuja.

Eli nyt sohvalle lepuuttaa, et jaksaa illlalla lepuuttaa vähän eri tavalla aivoja.
 
Tervehdys taas viikon tauon jälkeen. Näköjään mä käyn aina viikonloppusin siivousten tienoilla teitä moikkailees:) Nyt luinkin oikein urakalla kaikki teiän viikon jutut. Siitä en kuiteska päässy selvyyteen, mikä Italian reissu VP:llä nyt on. Ilmeisesti kumminki liittyy töihin.

Jaa, että on täälä pari muutaki kakkosen yrittäjää, ei muuta ku tsemppiä yrityksiin. Sirppeliköhän se oli, joka kommentoi ehkäsyn poisjättöä halujen lisääjänä. Siihen voisin jatkaa, etten oo ees täs välis viittiny pillereihin sekaantua. Ollaan suosiolla vedetty kumilla ne harvat kerrat ku ollaan harrastettu.

Tänään sain viimein ja vihdoin käytyä valokuvaamossa tilaamassa hääkuvat ja kiitoskortit. Jes! Rahaahan niihin tietty menee hirveesti, mut... Onnex omat kuvat tuli halvoix, ku Ifillä eli Ifolorilla oli toi kiva tarjous. Tilasinki kerralla Jennan synttäreiltä tähän päivään asti. Niitä tuliki sitte itelle lähes sata + tuplat ym. sukulaisille häistä ja tietty vähän Jennastaki:)

Tosta pottailusta.. Jenna ilmottaa aina kotona, että kakkattaa. Tosi harvoin tulee vaippaan. Joskus typy mainitsee jopa pissastaki. Mut hoidossa tommosesta ei oo tietooka. Kyselin jo kälyltä, mitä mieltä se ois vaippojen poisjättämisestä. Se ois sille ihan ok, mut saa ny nähä viittiikö alkaa yrittään. Eipä tuo kyllä välttämättä montaa päivää veis. Mut ois se toisin helppoa tehä sit keväällä, ku pidän kolmen vuoden vuosilomat putkeen ennen äitiysloman alkua. Mut pitää kattoo.

Mä kyl kunnioitan kans hirveesti Macaa. Itellä ku noita hoitopaikkoja riittää ympärillä. Tänäänki mies ehotti anopille, ku oltiin sielä, et jos Jenna jäis sinne, ni mä saisin rauhassa siivottua. Ulkona kyl kysy multa, enkö mä ois halunnu jättää typyä sinne. Mä et tottakai, mut ku ei viittis aina vaivata, ku ei oikein tiiä sopiiko se. Ukko vaan, et sopii todellaki, joten... Sain taas siivottua rauhassa. Ei sen puoleen, anoppi jo huokailee et mitähän hän tekee ku talvi tulee... Joten kai se ihan mielikseen Jennaa väliin hoitelee. Mut jotenki sitä oottais, et noi mummut kyselis ite, et voisko typy tulla niille. Ei kehtais aina tyrkyttää sitä. Toisaalta haluaisin kyl viettää Jennan kans viikonloppusin mahollisimman paljon aikaa yhessä, ku illat on niin lyhyitä. Meillä menee lisäx illat aika lailla maristessa, ku Jenna on niin väsy. Typy alkaa pyyteleen nukkuumaan jo ennen kaheksaa. Mut en viissi päästää sitä sänkyyn ainaka ennen puol ysii, ku tietää sen heräävän kuuen mais. Huah! Nyt on saanu unohtaa lähes kokonaan BB:t sun muut myöhäisillan ohjelmat, ku joutuu itekki mennä suht aikasin nukkuun. Taisin viikko sit naureskella, et typy käy isänsä kans aamusin syömässä. No, se ihanuus loppu tällä viikolla, ku typylle ei kelpaa ku äiti:(

Ja siitä iästä Sinttu... No, eihän täs todellaka mitään ikäloppuja olla, mut... Tykkäisin tehä tenavat suht nuorena. Riskit koko ajan kasvaa ja eipä sitä enää niin jaksakka valvoo ja silleen:)

No, eiköhän tätä tekstii tullu taas ihan kivasti. Jaa no se pitää mainita tohon raskauteen liittyen, et painoo on tullu jo imetyksen lopetuksesta kuus kiloa. Kääks! Ensin luulin muuten vaan lihoavani tota vauhtii, mut kai sen saa ainaki osittain panna raskauden piikkiin. Tulihan sitä turvotusta ym. viimexki lähemmäs 20 kiloo:(
 
Minä täällä jännäilen herääkö Miklu taas kesken päiväunien. Hän on nyt kahtena päivänä nukkunut vartin ja herännyt kakkaamaan, vaipanvaihdon jälkeen ei unista olekaan tullut enää mitään... Nyt annoin välipalan ja maidon aikaisemmin, mutta ei sitä kakkaa kuitenkaan tullut ennen unia. Toivottavasti poitsu saa nyt kuitenkin nukuttua.

Toivottavasti Antsukalla oli kiva ilta!

Mies on vaihtamassa talvirenkaita anoppilassa, meidän pitäisi Miklun kanssa painua perässä illalla.

Nyt on pakko ottaa nokoset :)
 
..iskikin ihan tyhjää.. Eipä mulla kai muuta ollut kuin että perjantaista lähtien Mimmi on pääasiassa köpötellyt kahdella jalalla, tosin kävelytyylistä näkee et on vahva 'peppukiitäjäpohja' takana ;-D Sen kunniaksi käänsin _vihdoin_ rattaiden istiinosan naama menosuuntaan ;-)
 
Voi ryökäle, kirjotin pitkät rimpsut ja sitte Jenna pääs tuhoomaan koko satsin. Niinpä tietysti. Mitähän mä kirjotin... No, en kai mitään tähdellistä. Huokailin vaan ukon intoa olla ny sunnuntainaki vielä tähänki aikaan töillään tai siis hakkaamassa meille takkapuita. Eikä tuo oo saanu koko päivänä ees lämmintä ruokaa. Evääxki otti vain hedelmiä:(

Sit kerroin Jennan istuneen menosuuntaan keväästä asti.

Onnex olkoon Mimmille jalosta kävelytaidosta! Kirjottelit sillon fysioterapeutille menosta. Mietinki siellä puoli vuotta hypänneenä, et taitaa teillä olla turha reissu. Mut kyllähän se aina ihtiä helpottaa.

Mut Jenna haluaa kattoo yhtä videonpätkää, missä naapurin täti naurattaa sitä viime keväänä:)
 
Satu: juu, oli se fysiokäynti vaan semmonen 'varmuuden vuoksi' -käynti.

Mä oon nyt taas vähän huolissani Mimmistä; oli perjantaina pk:ssa nukkunut toiset miniunet iltapäivällä ja nyt äsken oli taas yhtäkkiä kun kaupasta tultiin niin ihan omituinen -nukku sylissä ja sit sängyllä makas vaan hiljaa ja katteli -mitä ihmettä tääkin nyt on??? Pissaa ei oo tullu nyt pitkään aikaan, oisko päässy nestehukka ylläättään ku ei oo kauheesti tänään juonu ja kun nyt on vähän aneemisempi syömiskausi meneillään..? Lämpöä mittasin 37,7c eli ei varsinaisesti kuumetta mut on kyl hieman lämpösempi. Nyt kyllä leikkii mun kännyllä tuolla sängyllä.. Huominen nyt kyllä ollaan kuiteskin kotona.
 
No niin, se pissi tuli mun sänkyyn ja kännykin sai osansa -onneks toimii ja oma vikahan tuo ;-/. Sitä mun piti vielä kommentoida et vähänkö hienoa jos Jenna on jo jättämässä vaipat pois! On ihan varmaan kuiva kun uusi tulokas syntyy. ;-) Mut kitinää joten->
 
Hui ku aika menee taas niin nopeaa. Oli tullut niin paljo juttua että piti lukea rauhassa, ja nyt tuntuu ettei jaksa enää kirjoittaa, hih...

Vaatetuksesta, kun siitä on ollu puhetta. Meillä on Empulla käytössä toistaiseksi vielä "välikausi"haalari, sen alla villapuku ja tarpeen mukaan college-pukua bodyn ja sukkisten päällä. Sillä on pärjänny aikastalailla hyvin. Täällä (Roissa) on välillä ollu jo niin raittiita päiviä että on miettiny josko laittais toppahaalarinki kohta päälle, mutta ehkä nyt vielä sinnitellään. Ohuet toppakintaat on ollu jo kädessä ja välillä niitten alla puuvillalapaset, ku neitillä tuntuu olevan välillä kädet kylmänä. Töissä tarhalla hoksaa että pikkuhiljaa vaatetus paksuuntuu kaikilla ja kai sitä samalla iteki laittaa neitille lisää vaatetta matkaan. Mukavasti osaavat kuiten neitille laittaa tarvittavan määrän vaatetta päälle.

Vaipoista tuli mieleen. On alettu käyttään taas tarravaippoja ku ne tulee puolet halvemmaksi ja tarhasta tuli pyyntö että jos vain suinki mahdollista niin sinne kans mielellään otettais ennemmin tarravaippoja. Helpottaa vaihtamista ku ei tartte ottaa kaikkia vaatteita vaihdon aikana pois. Totesin vaan että niin tosiaan :) ja aika kätevästi nuo sai jo vaihdettua ku neiti pysyy hetken paikallaankin (toisin ku aikaisemmin) :)

Macalle jaksamisia syysiltoihin neitin kanssa. Halit on aina tarpeen. Ja johan meillä alkaa nuo kakkospuuhat oleen useammalla mielessä, hauskaa... :) mies tuolla sai neitin nukutettua yöpuulle niin pääsin rauhassa koneelle. Varmaan kohta suuntaa nukkumaan, jos lähtis perään ku ollaan oltu taas pari yötä erillään (hellu ollu hirvimettällä ja me neitin kans löhötty kotona). Ikävä ku iskee niin yllättävän äkkiä :) mulla on semmoinen halipula ja läheisyyden kaipuu -aika, hih...

Mut tsemppiä kaikille nuhan kourissa oleville. Ja influenssarokotteesta vielä. Soitin neuvolaan 1,5 vuotis aikaa ja kehoitti miettimään josko halutaan rokote, niin saatetaan saada se suoraan siellä, ei tarttis mennä erikseen otattaan. Me taidetaan se ottaa ku mahdollisuus on, ja jos sillä vältyttäis isoimmat flunssat sitten.

Nyt mie lopettelen. Haleja ja jaksamisia kaikille :)
 
Mä kans kommentoisin Jennan touhuja sanalla WAU. Meillä ei ole saatu mitään pottaan ainakaan puoleen vuoteen vaikka päivittäin monesti nököttää potalla ja teillä osataan oikein pyytää. Siis tosi hyvin :) Meillä siis pottatouhut tökkii tosissaan ja olen vähän epätoivoinen, siis ei sillä että kiire olis mutta kun oikeesti mennyt jotain puoli vuotta ilman tulosta. Istuu nököttää potalla ja yritetään yhdessä pinnistää mutta ei. Sit kun laitetaan vaippa niin pari minuuttia ja tadaa, kakat on vaipassa. Samoiten käy pissin kanssa.

Mulla on kolmatta päivää pää kipee ja ärsyttää.

Toivottavasti Antsukalla oli kiva ilta!! Ja toivottavasti kipeät voivat jo paremmin!!
 
kaikille tasapuolisesti! meillä käydään potalla/pöntöllä (pinentimen kera) aina aamupalan ja lounaan jälkeen silloin lähes joka kerta tulee tarpeet ja muulloin Severi kyllä sanoo kakka ja osoittaa veskille päin tai menee sinne mutta jos ollaan vieraassa paikassa niin ei toivoakaan sitten ähelletään housuun: )
mulla ei oo edelleenkään mitään oireita että olis raskaana ei edes sen vertaa mitä Seveä odotellessa ja silloinkaan ei juuri mitään ollut: 0 mutta ihan kevein mielin kumminkin odottelen ensimmäisiä todisteita sydänääniä/ultraa niihin on vaan NIIN pitkä aika yli kk: ) hassua kun silloin Seveä odotellessa oli niin hysteerinen ja itkua vääns kun kokoajan pelotti joku asia ja käytiin miehenkaa varhais ultrassaki jne nyt ei olla edes harkittu: )
toivottavasti muillakin tärppää jotka pikku kakkosesta haaveilee!
mukavaa viikon alkua kaikille
Miira ja Seve
 
onnea Mimmille kävelemisen jalosta taidosta!!

tuukalla on nykyään kotona niin t-o-l-k-u-t-o-n meno koko ajan, että huh huijaa. koko ajan täytyy työntää kuorma-autoa tai taaperokärryä - juosten. on ilmeisesti oppinut tän jutun hoidossa... välillä pitää sitten heppu lyödä kärryn kyytiin ja kyörätä ympäri taloa, mutta siinä on äidin reisilihakset kovilla ;o)
pyöriminen on toinen hittijuttu. tuukka pyörii ympäri, ympäri, ympäri (siis ihan seisten) - niin kauan että alkaa huimata ja pyöriminen käydä huojahtelevaksi. mikä lie tuossakin niin hauskaa??

mä meninkin aamulla töihin jo seiskaan joten iskä vei tuukan hoitoon. vakavana oli sinne poitsu jäänyt, muttei kuitenkaan ollut itkenyt.
mulla on nyt työpäivä ohi, joten aattelin käväistä kaupungilla ennenkuin haen tuksun kotiin.

meillä ei myöskään pottailu ole suosiossa, mutta mä en jaksa siitä huolta kantaa. mun pahimmat hötkyilyt tuukan taidoista ja oppimisesta loppuivat, kun tuksu lähti kävelemään. nyt en ole huolissani, vaikka puhe onkin vielä ihan lapsenkengissä ja kakat tulevat vaippaan ;o)

meidän venekin muuten nostetaan tänään vesiltä. on sit virallisesti veneilykausi ohi - joten ensi kevättä odotellessa.......
 
Meidän Miklu tekee tuota samaa kuin Tuukka, pyörii ympyrää niin kovaa kuin pääsee ja sitten kikattaa kun on pää ihan pyörällä...

Oltiin tänään HopLopissa, sellasessa sisäleikkipuistossa. Miklu riehui ihan hirveästi, ja minä tietysti juoksin Miklun perässä :) Onneksi kummitäti oli mukana, sai vähän vuorotella :)
Ja se on kyllä kiva kun sinne ei aikuisilta maksa mitään sisälle, alle kolmevuotiaat maksaa 6 euroa ja kaksi tuntia siellä saa temmeltää. Siellä on kaikenmaailman pallomeriä ja kiipeilyhökötyksiä, aiotaan ehdottomasti mennä uudestaan!

Laskujen makseluun...
 
Sainpas pelastettua ennen kuin tipahdettiin tokalle sivulle.

Kuulosti kivalle paikalle tuo HopLop ja voitas mekin joskus ajella käymään. Viimeistään joskus vuoden päästä kun osaa kunnolla kiivetä ja riehua. Toisaalta tuntuu ettei äiti kestä enempää kiipelilyä ;) Meillä siis kiipeillään jatkuvasti ja ykköspaikka on könytä sohvan selkänojan päälle. Sinne on annettu kiivetä mutta hyppiminen on totaali kiellettyä sohvalla kun meno on niin holtitonta. Meillä kans harrastetaan tuota pyörimistä sekä juoksemista. Meillä kyytiä saavat sisällä nukenrattaat ja ulkona taaperokärry. Nyt meidän pikkuäiti on tosissaan innostunut vauvojen hoidosta ja yrittää kovasti riisua ja pukea niitä, sit vauvat käyvät rattailla ajelulla, välillä pitää nukkua että jaksaa ja sitten syödään. Hassu kun keittelee pikku kattilassa jotain ja sit rupeaa lusikalla ammentamaan pöperöä suuhun ja tottakai maitoa päälle :) Kaiken ne matkii.
 
Olen vähän ymmälläni ja säikähtänyt. Syötiin äsken Miklun kanssa välipalaa. Kun oltiin syöty, nostin hänet alas syöttötuolista. Tämä ei suostunut seisomaan ollenkaan, itki vaan. Ajattelin ensin että se on vaan väsykiukkua. Mutta hän ei suostunut laisinkaan nousemaan seisomaan eikä kävelemään, huusi kuin syötävä!
Otin hänet syliin jossa rauhoittui ja juotiin maito. Vaipanvaihdon yhteydessä yritin taas Miklua seisomaan - ei. Itkua.
Tutkin jalkapohjat ja nilkat, ei näkynyt tikkuja eikä mitään mustelmia tai ruhjeita. Sylissä taas rauhoittui. Hänen ollessa sylissä painelin jalkoja, ensin aristeli oikeaa jalkaa, vähän ajan päästä ei enää.
Nyt hän on nukkumassa, eli ei sitä jalkaa koko aikaa ainakaan koske? Enkä tiedä missä vaiheessa hän olisi sen loukannut, hän ei ole tänään mitään itkenyt. Oliko hän sittenkin vaan väsynyt? Olin jo aikeissa lähteä lääkäriinkiin saman tien, mutta nukkukoon nyt kun oli tooosi väsynytkin. Jos unien jälkeen vielä tuo jatkuu niin eihän siinä auta kun lekurille mennä. Kun en tosiaan tiedä yhtään mikä on kun ei mitään näy...

Äh, nyt olen ihan hermoraunio :)
 
Toivottavasti Miklu oli vain väsy :/

Mulla on huomenna iltapäivä koulua ja loppuviikko vapaata. Paitsi tietty tehtäviä Idan uniajalla. Miehelle yrittää nousta kuume tai on oikeestaa muutaman päivän lämpöilly..joten tekee silleki hyvää saaha levätä.

Ida itkee välillä edelleen aamusin. Se saa kohtauksen, jos se herää sillee, etten oo paikalla :((

Sunnuntaina oli järkky migreenikohtaus ja sitä vähän edelleen poden..tai sen jälkioloa eli voimattomuutta ja niinku kantas painavaa reppua selässä. Pitäis soittaa lääkärille, ettei noi lääkkeet ainaka auttanu pahensi vaa tilannetta. perjantaina oli ihan hauska ilta. Nyt lepäilemään, ku Ida on unilla.
 
Mä oon muutamia kertoja Mimmin kanssa myös saanut hieman säikkyä outoa käytöstä; esim sunnuntaina kun ihan yhtäkkiä itki vaan ja ei oikein mikään ollu hyvä ja sylissä sit torkkui ->sit hetken päästä alko lämpö nousta (vaikkei sitä ollutkaan kuin hieman eli ois voinu kuvitella ettei pieni kuume nyt ois saanu neitiä ihan lötköksi). Eli sieltä voipi Miklullekin nousta vielä kuume tms. Mut säikäyttäähän nuo tuommoset! Kerro sit miten poika voi! Niin ja relaa, yritä olla näyttämättä hermoiluasi lapselle, sehän pahentaa vaan tilannetta.. Toivottavasti oli vaan väsynyt!!!
 
Kiitos macadamia ja Antsukka!

Kyllä Miklu taisi olla vaan väsy, päiväunilta herätessä ei ollut enää mitään. Vaikka silloin aikaisemmin olin aivan varma että häntä sattuu kovin johonkin. Tiedä vaikka olisi sattunutkin sillä hetkellä...
Kyllähän nuo säikäyttää, kun ei tiedä yhtään mikä toista vaivaa!

Iltapala kutsuu!
 
Onneksi Miklulla ei ollut isompaa hätää (toivottavasti meni siis unella ohi). Meillä päin on liikkeellä vatsatautia, ja töissä on jo muutama lapsi + yks aikuinen semmoisen saanu. Täytyy toivoa ettei meille iske, ei meinaa ole kyllä hääviä oksentaa ja ripuloida, varsinkaan jos kyseessä on lapsi.

Neiti on ollu muutaman päivän oikein vänkkäkänkkä. En tiä hakeeko huomiota vai mitä... on niin ku ois tullu 1,5 vuoden uhma, hih.. Meinaa välillä ollä vähän kärty, joten mietin onko vielä korvissa jotain vai onko syynä taas hampaat, ne ku kasvaa kovaa kyytiä. Korvakontrolli on vasta viides päivä, joten toivotaan että ei ole niissä mitään, ettei tarttis aikaisemmin lähtä kiikuttamaan lekurille. Yöksi annoin supon, ku tuntuu että on monta yötä taas nukkunu levottomasti, josko sais nukuttua ens yön kokonaan.

Meillä pottaillaan aina silloin tällöin, aamupissa tulee yleensä aina pottaan ku mennään saman tien istumaan ku ylös noustaan. Kakka tulee taas vaihtelevasti, pitää osata niin tarkkaan seurata tilannetta ja neiti on niin nopea, että ku vähän ähkäisee niin se on sitten jo housussa, hih.. mutta yritys on kova ja onneksi välillä onnistaakin. Toivon mukaan Nasun typykin vielä löytää joku kerta potasta jotain niin siitä se ilo sitten irtoaa, heh.. meillä oli kyllä eka kerroilla tosi huisi ilme kasvoilla, ku hoksas että lirisee :)

Tämmöiset pikaterkut täältä. Lähen lukeen vähäksi aikaa (on niin hyvä kirja kesken että täytyy lukea aina ku mahollista, eli ku neiti nukkuu, hih) ja sitten nukkumaan hellun kainaloon.

Haleja
 
tere tere töiden lomasta

tällä viikolla tuukka on jäänyt joka päivä hoitoon ilman itkua, eilen ja tänään jopa niin ettei mun tarvinnut riisua kenkiä jalasta ja saattaa häntä leikkihuoneeseen. poitsu on selvästikin kotiutunut ;o)

onneksi Miklun oireet menivät ohi! kyllä tuollainen säikäyttää pahan kerran.

voi hittiläinen, kun meinaa pukata taas lomakuumetta vaikka just lomailtiin... kaveri lähtee ensi viikolla madeiralle, tuukan sisko joulukuussa hawaijille, työkaveri helmikuussa thaimaahan ja vielä siinä välillä tuksun kummitäti 7kk:ksi - vuodeksi australiaan......... aika kehnoja kohteita ovat valinneet ;o) ;o) ;o)
no, olosuhteiden pakosta me pysytellään suomen kamaralla nyt jonkin aikaa.

tukkeli se poukki taas puoli viiden aikaa ylös, mutta saatiin hänet huijattua vielä nukkumaan kun oli vähän aikaa saanut touhuta. hän nukkui sit seiskaan asti, mutta mä en kyllä kovin häävisti enää saanut unen päästä kiinni... mä olen aamuyöstä tosi huono nukkumaan, jos kerran herään - kai mä alitajuisesti "odotan" työpäivää, enkä uskalla nukahtaa?? vaikka en mä kyllä nukahtanut äippälomallakaan, vaikkei töihin tarvinnut lähteä.

vaipoista sen verran, että meille sanottiin heti että hoitoon mielellään tarravaipoissa, kun niitä on tosiaan helpompi vaihtaa. kotona sit käytetään päivisin housuvaippoja ja öisin tarravaippoja.

 
Se Miklun eilinen kiukku taisi johtua hampaasta, ylös puhkesi kulmahammas. Iltakin oli aikamoista kitinää, mutta ei mitään "oikeaa" itkua enää tullut :)

Kiva että Tuukka on jo kotiutunut hoitopaikkaan, miten mahtaa Miklun käydä kun joskus hoitoon menee? :D Hän on nimittäin aikamoinen mammanpoika... Pistän kyllä Miklun heti johonkin kerhoon kun ikä sen sallii, kun toistaiseksi ainakin tässä kotona olen. Pääsee poika edes kerran viikossa pois äidin helmasta :)

Minulle tuli muuten eilen se kutsu sinne AMK:n pääsykokeisiin :) Se olisi ensi kuun alussa ja kestää koko päivän, kahdeksasta viiteen. Tässä kohtaa tulee ongelma, mihin Miklu hoitoon siksi aikaa? Kaikki hoitajaehdokkaat ovat töissä, arkipäivä kun on kyseessä. Onneksi on vähän aikaa sumplia, jos sitä jotain keksisi...
Mieskin lupaili että hän jää sitten siksi päiväksi kotiin Miklun kanssa, mutta eihän sekään varmaa ole saako hän vapaaksi koko päivää...

Aurinkoista keskiviikon jatkoa!
 
Hyvä Lilli ettei teillä sitten ollut sen vakavampaa kuin väsymystä jaloissa. Säikähdin minäkin kun kirjoittelit siitä. On vaan ollut niin hulinaa etten ole kerennyt kirjoittelemaan. Taas on vääntöä hoitopaikassa ja mulla on sellainen olo kun toiselle kumarrat niin toiselle pyllistät. Kaks vahvaa ihmistä kiukkuaa mulle ja mä yritän sompailla siinä välissä ja pitää molemmat tyytyväisenä. Ymmärrän mieheni kannan ja ymmärrän hoitajan kannan. Toinen haluaa pitää kiinni siitä mistä on sovittu ja toinen taas joutuu pomppimaan työmiesten mielen mukaan raksalla. Yritin tänään selittää että olen pahoillani kun näitä yllättäviä pidempiä päiviä on mutta kun ei me omisteta kaivinkonetta niin me ei voida itse määritellä koska siellä kaivetaan vaan miehet tulee kun niille passsaa. Siis voin kiesus kun saatas tää nyt menemään nopeesti. Sit vielä mies on sitä mieltä että koska me maksetaan niin me voidaan itse määritellä koska viedään hoitoon, siis normi aikojen puitteissa, eikä niin että hoitaja sanoo että ei ennen puolta päivää jos mies on menossa iltaan töihin. Miten saan miehen ymmärtämään ja myös hoitajan ymmärtämään? Voisivat puhua keskenään mutta kaks vahvaluonteista ei ole hyvä yhdistelmä koska sitten oltas helposti pattitilanteessa.

Sintulle voisin sanoa et kuka hitto nyt haluaa lähteä johonkin hawaijille tai australiaan???? MINÄ!! =) Kuumetta pukkaa mutta ressiä sitäkin enempi johtuen tuosta aiemmin kirjoittamastani. Hienoa että Tuukka on kotiutunut näin pian ja niin hyvin :)
 
Voi ooneksi Miklulla ei ollut hampaita ja väsymystä kummempaa. Tuo meinasi kuulostaa jo aikasta pahalta.

Toivottavasti Nasu saat pidettyä rauhan maassa ja voimakaksikon suht tyytyväisinä hoitojärjestelyjen suhteen.

Kuulostaahan nuo Sintun mainitsemat kohteet TOSI upeilta, mutta... Meikä vetää normaalia tyyliään eikä anna asian liikaa käydä mielen päälle, niin hyvin menee. Sama kuin muinoin vauvakuumeiden ym. kanssa. Kun asiaa ei liikaa miettinyt, ei suoranaista vauvakuumetta koskaan ilmennytkään. Hmm. Aikamoista filosofointia tai jotain. Kuulostaa itestäkin ihan hullulta, mutta niin se vaan on. Tän ukon kans on turha haaveilla...

Me ollaan nyt Jennan kans kans pari päivää kotosalla. Serkkupojalla oli taas maanantaina flunssa, joka tarttu sit Jennaan ja serkkutyttöön. Poika parani lähes heti, Jennalla on toista päivää lähes 38c kuumetta ja käly soitti just hakeneensa kummitytöllemme antibioottikuurin. Mitään ei kuulema löytyny, mut on niin räkänen, ettei meinaa henki kulkee. Jennaki on räkänen, mut ei oonex noin pahasti. Nyt typy nukkuu. Heräs aamulla kuuelta, mut mentiin seittemän mais uuestan nukkuun ja nukuttiin lähes ysiin. Kummiski typy meinas vaihteex simahtaa syöttötuoliin, joten kannoin sen sänkyyn ennen kahta.

Saimpa sitte tänään tilattua itelle neuvolaanki ajan. Meni kyl ens viikon perjantaihin. Ihmeen kauas, kyseli sit suoraan et tilaako hän mulle niska-poimu-ultran. Tilautin sen ilman muuta. Kaikki selville vaan samantien.

Hah, vai näyttäs tässä tilanne siltä, et nää kohta isosisarix muuttuvat taaperomme meillä ja Miiralla on sit ekoina kuivia. Aika hupasa tilanne. Eli jos vois sanoo, ni sehän menee just niin ku kuuluuki:)

Mut nyt kuoriin perunoita, jos se ukko vaikka kohta alkais kotiutuun työmaalta.
 
tääläkin ja toiveissa olisjos vaik viel pääsiski kevään puolella: ) ei ehkä kumminkaa ihan noin ihaniin kohteisiin mitä Sinttu luetteli mut jonnekki kummiski olis kiva päästä koko perheen voimin.
Mä oon kyl haaveillu että Seve olis täysin kuiva kun uus vauva tulee mutta aina voi tulla tietty takapakkia ja sille ei mitään mahda onnistuu jos onnistuu no stres; )ja toinen mitä toivon että Seve osais syödä kokonaan ite nyt jo onneks aika hyvin! mut nää on vaan toiveita: )
hyvä tosiaan että Miklulla kaikki ok tommonen aina säikäyttää!
 

Yhteistyössä