L
*Lilli**
Vieras
Kiitos muuten vinkistä macadamia, täytyy tuollainen turvalaita hommata ehdottomasti! Ja Miklun kummitäti on sopivasti huomenna menossa Ikeaan
Niin, ja varmaan se itse sänky pitää kanssa hankkia
Mun isä vei minut ja miehen eilen syömään, synttärilahjaksi
Minulla on keskiviikkona synttärit ja miehellä 21. päivä. Mun äiti viime viikolla muistutti että mulla on synttärit pian, tuli aika yllätyksenä
En yhtään olisi muistanut, en varmaan tänä päivänäkään 
Mutta oli tosiaan ihanaa syödä oikein pitkän kaavan mukaan hyvässä ravintolassa. Miklu oli kotona, anoppi tuli hoitamaan
Tuo vapaailta onkin sitten kostautunut tänään, Miklu on raivonnut oikein olan takaa. Oli hän väsynytkin, mutta niin olen nyt minäkin
Lelut on saaneet kyytiä, samoin äiti. Minun rauhoitteluyritykset sai Miklun vaan raivoamaan enemmän. Lopulta iskin pojan rattaisiin, just ennen päiväuniaikaa ja läksin kävelylle. Ajattelin että huutakoon siinä sitten, mutta rauhoittuihan hän. Lenkin jälkeen äiti sai taas paljon haleja ja pusuja 
Nämä raivarit tuntuu olevan pahimmillaan aina kun Miklu on anopin seurassa ollut pitempään, tai kummitätinsä. He kun tekevät kaiken mitä Miklu haluaa. Kotona sitten onkin Miklulla kestämistä kun en anna periksi mitään mitä en ennenkään ole periksi antanut, enkä voi häntä huomioida joka ikinen hetki. Kun on tuota pyykkiä ja ruuanlaittoakin välillä....