TOUKOKUUN TOIVOTUT tammikuussa

Voimia Haaveilialle!

Kävimme 4d -ultrassa Lappeenrannan Felicitas -klinikalla joulukuun lopulla, kun rv oli 19+5. Meille sanottiin, että olemme liian aikaisessa..4d olisi ollut kuulema parempi tehdä viikoilla +30 jolloin lapsivettä on enemmän. Saa kuulema parempia kuvia.. No, emme olleet itse valinneet aikaa vaan toimistovirkailija oli suositellut meille tätä ajankohtaa. Joka tapauksessa saimme ihania kuvia pienokaisestamme! Veijari jopa haukotteli leveästi kuvatessa..Tosin niin teki isänsäkin monta kertaa ultran aikana ja sain hävetä silmät päästäni..:snotty: Oli kuulema huono tuoli herralla.. Kaikki pienokaisen rakenteet näyttivät olevan kunnossa ja se oli pääasia. Lääkäri yritti tiirailla pienokaisen jalkojen väliä ja heittikin oman arvionsa sukupuolesta...otti sen tosin takaisin session loppupuolella.

Eilen (rv21+6) kävimme äippäklinikalla rakenneultassa...ja meille sanottiin sen olevan turhaa, kun olimme jo ennen joulua käyneet 4d:ssä... :whistle: No, saatiin kuitenkin tiirailla jalkojen välystä ihan rauhassa, kun pienokainen taisi olla hieman unessa..ja poikaseltahan siellä näytti =) Isä oli innoissaan ja emokin liikuttui onnesta. Itsellä kun ei ollut mitään aikaisempia tuntemuksia kumpi siellä voisi olla..

Hei, esitänpä kysymyksen..Minkälaisia ulkoiluvaatteita käytätte kun maha kasvaa eikä enää mahdu entisiin? Mie en enää millään mahdu vanhoihin toppahousuihini ja eilen yritin käydä ostamassa isompia, niin ei siitäkään tullut mitään. Kaikki isot housut ovat leveitä mahan lisäksi myös reisistä.. Enkä itse ainakaan ole löytänyt koko Lappeenrannasta varsinaisia äitiystoppahousuja..Koiran kanssa on kuitenkin ulkoiltava joka päivä ja odotan vaan milloin vanhat housuni suorastaan räjähtävät jaloistani :ashamed:

Terveisin, Hjarta ja poikanen rv 22
 
Kiitti eeti tiedoista :) Pitää käydä kurkkaamassa HUS:n sivut ja soittaa heti ensi ke.

Alkaa jo pikkuhiljaa jänskättämään tuo H-hetki. Edellisessä poika syntyi kuukauden ennen laskettua aikaa ja siinä tuo istukka alkoi irtoamaan kesken unien. Mitään selitystä ei irtoamiselle löydetty ja nyt sitten pelottaa, josko tämäkin päättyy samanmoiseen leikkauskaaokseen. Mulla siis normaalista alatiesynnytyksestä aikaa hurumycket :eek:
 
Tervehdys!
Helsingin Felicitaksen 4d-ultra maksoi 220 euroa, josta saa Kelan korvauksen, mutta kun en ulkomailla asuvana kuulu Kelan piiriin, en tiedä paljonko se on. Itse olin ultran aikaan 18 + 5 ja lääkäri sanoi sen olevan hyvä aika ultraan. Jatkotoimenpiteenä hän suositteli uutta ultraa 26 viikolla, jolloin katsottaisiin, että vauvan kasvu seuraa käyriä. Viimeinen ultra tehdään sitten viikolla 36, jolloin arvioidaan synnytystapa. Seuraavaan ultraan menen täällä Englannissa viikolla 25, koska se on minulle ilmainen. Lääkäri sanoi, että voin pitää häneen tarvittaessa yhteyttä sähköpostitse, mikä on mahtava juttu näin ulkomailla asuvalle. Eli suosittelen Felicitasta lämpimästi.
 
Heippa taas pitkästä aikaa!
(Jokohan nyt kolmannella kerralla saa tän viestin ihan sivuille saakka enkä vaan sitä katoamaan...ärsyttävää!)
Kaikki on täälläkin kunnossa, vauvan potkut tuntuu tomerasti jo mahan läpikin. Esikolta tuntu 23-24 rv, tältä jo nyt. MIkä lie sokeri-hirviö siellä kasvaa, joutuu vielä irtokarkkiaddikti sokeridieetille.... Iskias vaivaa nyt enemmän kylmien ilmojen tultua, saman oli viimekin kerralla. Pirullinen vaiva..
Hirrrrmuisesti oli kysymyksiä, vastailen mitä muista: paino on noussut noin 6 kg, enkä jaksa asian vaivata mieltä. Sitten pudotan sen taas pois, kun aika on. Jumppaan yritän keretä säännöllisesti, eikä siihen kuulemma ole mitään tarkempaa ohjetta olemassa. Kysyin asiaa kätilöopiston lääkäriltä. Sitä saa tehdä, mikä hyvältä tuntuu! Alkaa kyllä pikku hiljaa omakin tossu hiljenemään, pissa meinaa karata ja yksinkertaisesti ei jaksa samoin kuin ennen. Housut mulle mahtuu nipin napin, siis toppikset. Viime raskaudessa otin sit miehen housut käyttöön, aika kivasti mahtuivat vaikka olin ISO IHMINEN.
Sain just ostettua kaksosten rattaat lapsosillemme, huippu juttu! Esikko on sit 2 v kun vauva putkahtaa, päästään sit helpommin liikkeellä kun ei tarvii taistella seisomalautojen kanssa..

Sinuhe ja Onni-Ilona 19 + 4 :heart:
 
Vaula
Kirpeää talvipäivää!

Voimia Haaveilijalle

Aika monelle täällä sukupuoli kerrottu ultrassa. Me ei rakenneultrassa edes kysytty ja taitaa HUS:lla olla semmoinen politiikka etteivät edes kerro. Parempi ehkä ettei kuule mitään arvailuja, kun ei ne kovin varmoja aina ole. Jollain tutuilla on mennyt arvio pieleen. Toisaalta oishan se jännä tietää. No, toukokuussa sitten :)

Mä olen yrittänyt käydä kerran pari viikossa salilla vähän jumppailemassa, kun meinaa selkä kipuilla. Kauheasti en uskalla revitellä, mutta varmaan kevyttä liikuntaa sopii harrastaa loppumetreille asti, jos vaan oma vointi antaa myöden. Ulkoilla vaan pitäisi enemmän.

Vielä olen pärjännyt tavallisilla housuilla, vaikka yhet mammapököt kaapissa odottavatkin. Toppatakit menee vielä ihan mukavasti päälle. Onneksi mahan ollessa suurimmillaan, alkaa kevät jo koittaa.

Selällään olemisesta. Ekassa raskaudessa mulla tuli loppuaikoina huono olo, jos jouduin selällään olemaan. Ultrissa käynti oli aika tuskallista. Tämä johtuuvarmaan just siitä, että laskimo/valtimo joutuu puristuksiin. Vielä olen pystynyt selällään makoilemaan.

Liontar, kyselit tuntemuksista raskauden aikana. Mulla oli aluksi aika sekavat tunteet, kun hormoonit myllersi ja itketti. Nyt odotus tuntuu ihan mukavalta. Tosin synnytyksen lähestyessä, on ekasta synnytyksestä jääneet huonot muistot tulleet mieleen.
Toivon, että kaikki menisi mukavasti ja saisin pienen terveenä syliin.
Pelottaa, että jokin menee pieleen.

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

 
kävin sit taas kuunteluttaa ne sydänäänet ja siellä se jumpsutti 150 :heart: tosin oli aika liikkuvainen paikasta toiseen et ei kauaa kerennyt kuunteleen :)
ootan vaan sitä päivää ja kunpa toi aika rientäs enemmän kevättä kohti, tuntis niitä muljahtelujakin ja potkuja kunnolla...kaippa sit kun hieman tuosta vielä kasvaa :whistle:
tyllerö 20+2
Millon aiotte muuten alkaa laittamaan sänkyjä,hoitopöytiä ym.paikoilleen??
Mulla olis jo kauhee inspiraatio päällä, mutta pitää odottaa ainakin huhtikuulle
 
päivänsäde mullakin on samanlaisia iskiaskipuja, sanoi lääkri, että vauva ilmeisesti painaa hermoa. Joten liikkua pitää, mutta apua siitä ei välttämättä aina ole. No mitäpä sitä ei lapsensa puolesta kestäisi.

Olen ihan väsynyt jo kolmen työpäivän jälkeen, joten kaipa tässä ihan oikeasti alkaa raskaus jo tuntumaan. Ihana kun on taas viikonloppu.
 
Annaliina 73 :Onko kellään ollut etistä istukkaa?
- Mulla oli viime raskaudessa marginaalisesti etinen istukka. Kontrollikäynti istukasta oli 28-32 viikkojen välillä, en muista paremmin tähän hätään. Kontrollissa istukka oli jo siirtynyt ja synnytys sujui normaalisti.
 
Haaveilija :hug: Otan osaa suureen suruusi..... :heart:

Painosta,ei hajuakaan mikä tilanne tällä hetkellä,mutta luulisin että lisää on tullut. En omista vaakaa,mutta ens tiistaina neuvola,joten siellä selviää.

Liikuntaa harrastan lähinnä kävelyn muodossa,kotona jumppailen silloin tällöin selkää yms. Mulla aika raskas seisomatyö joten sitä kautta tulee kyllä liikuttua päivittäin.

Vaatteita oon ostellu niukasti,kun tää odotusaika on niin lyhyt ja käteisvarat rajoitetut. Äipältä saan sellasen talvitakin,mihin mahdun isommallakin mahalla. Jonkunlaisetr lenkkeilyyn soveltuvat housut pitäs vielä jostain kehittää..

Pikkuhiljaa aletaan tässä tekemään tavarahankintoja,saadaan käytettynä melko paljon:turvakaukalo,pinnis,hoitopöytä,syöttis yms. Vaunut ostetaan ite ja rintarepun meinasin hankkia :)

Repa ja kutvonen rv 21+3
 
Huomenta,

PieniTytönTylleröinen: meillä on pinnasänky ollut paikoillaan jo yli kuukauden kun saatiin edullisesti hyvä käytettynä niin käytiin hakemassa. Lisäksi tällä viikolla ostin hoitotason, mikä nyt on myös jo paikoillaan pinniksen päällä. Lisäksi olemme ostaneet turvakaukalon myöskin käytettynä. Vaunutkin ajateltiin ostaa käytettynä, mutta ne ostetaan varmaan vasta joskus huhtikuussa jos nyt maltetaan! ;) Sitten pitäisi hankkia amme ja sitteri ja kantoliina varmaan ainakin.

Hyvää vkl:a kaikille!
 
Haaveilija: osaanotto pienokaisen menetyksen johdosta. paljon voimia teille :hug:

Täällä on tavarahankinnoista olllut puhetta meillä kaikki löytyy ennestään ja vaatteita ollaan osteltu uusia joten kaikki on valmiina..

Mulla on kauheat kivut ala vatsassa ja selässä..ei oikeen housuja meinaa jalkaansa saada. mies koettaa saada mut hakemaan nloppuajaksi sairaslomaa mut en oikeen viellä tiedä...mut kyl tää alkaa olla ihan sietämätöntä tää kipu.
 
Ilmottaudun tänne mukaan! Eli olen 21v ja odotetaan mieheni kanssa esikoista syntyväksi 4.5.2008 :heart: Rakenneultrassa käytiin jo joulukuun alussa ja siellä kaikki näytti olevan hyvin ja poika sieltä näyttäis tulevan! Synnytys on sitten Kättärillä... =)
 
Olen ollut niin laiskana koko aamun, että ihan hävettää... :ashamed: Olen edelleen aamutakissa, juuri söin aamupalan ja vieläkin tekisi mieli kellahtaa tuonne sohvalle ja nukkua hiukan.

Eilen tuli himo ostaa jätskiä ja ostin 2 litraa vanilja jäätelöä ja pakastemarjoja, jotka kiehautin ja laitoin jätskin päälle. Oli kyllä ihanaa. Kirppunen herätti aamuyöstä potkimalla rakkoa ja piti juosta vessaan. nyt tuo taitaa olla nukahtanut hetkeksi. Kovaa monotusta onkin viime päivinä ollut.

Tervetuloa mukaan pipa86, lisäsin sut listaan. Kivaa, kun joukkomme vieläkin lisääntyy.

katrinainen+kirppu 21+3
 
Suursiivous ohi |O ! Kaikki paikat kiiltää, joten nyt on lupa laiskotella loppupäivä :D
Myös meidän pikkuveijari on touhannut ahkerasti vatsanahan alla viime päivinä, mukava seurailla pikkuisen liikkeitä =) .

Täytyy mennä laittamaan ruokaa. Mukavaa viikonloppua!

t.Mariminti81 ja pikkuinen rv 22
 
moikka!
Tervetuloa mukaan pipa86.

Täällä kärvistellään kanssa alamasuvaivojen kanssa... Pissanäyte oli puhdas ja kontrolli vielä maanataina lääkärillä. Näinköhän kyse on kuitenkin kasvukivuista??? Toivotaan ettei mitään vakavaa ainakaan olis. No ainakin viikko sitten ultrassa kaikki oli ok. Eikös tuo 350g ole aika iso koko viikolle 19+5?? Mietin vaan että onkohan sieltä tulossa kauheen iso pötkäle meille ;)

Täällä ei edelleenkään tunnu kunnon potkuja. Missä vaiheessa teillä on tuntuneet "kunnon potkut" jos istukka on ollut edessä???? Kuplimista kyllä tuntuu, joten oon taas varmaan huolissani ihan turhaan...

PAINONNOUSUsta mulla on noussut meidän vaan mukaan noin 6,5 kiloa. En kyllä tiedä onko se paljon vai vähän.. Mutta olen kyllä syönytkin herkkuja ihan hyvällä omalla tunnolla.. Juurikin tässä on lauantai-pussi nenän edessä... :LOL:

liikunnasta käyn edelleenkin spinning-tunneilla ja bodypumpissa. Otan tietenkin rauhallisemmin ja keveämmillä painoilla.. Mutta vakaa aikomus on liikkua vielä pitkään...

eipä täällä kummosempia..

mukavaa viikonloppua

birdie81 + ahmatti rv 20+3
 
En tiedä olenko ainoa joka ajattelee näin, mutta olen ihan uskomattoman kiitollinen miehelleni ;) Siis siitä että jaksaa näitä kaiken maailman mielialan vaihteluita, valitusta siitä mistä milloinkin kolottaa tai kivistää, "paniikkikohtauksia" siitä että onkohan vauvalla kaikki hyvin jne, jne, jne Kyllä tässä raskauden aikana miehiltäkin hermoja kysytään. On kuitenkin kovin vaikea ymmärtää näitä kaikki juttuja kun ei voi itse kokea raskautta ja sen tuomia "ominaisuuksia". Tekee vaan mieli kiepsahtaa miehen kaulaan ja sanoa Suuri Kiitos! Välillä kun tuntuu että on itsekin vaikea ymmärtää itseään :LOL: Mulla ainakin tuntuu että kaikki tunteet tulee tupla-voimalla normaaliin nähden.
 
Katrinainen: ihana masukuva :heart:

Painosta, ennen joulua oli vajaa 3 kiloa tullut, en sitte nyt tiiä ku en omista vaakaa, vasta 17pvä seuraava neuvola.
Liikuntaa harrastan sen verran ku koiran kans lenkkeilen, aika paljon on supistellut niin ei sitten ees tohi paljon rehkiä, mulla vaan tahtoo olla vaikeaa olla paikoillaan
:D

 
Birdie81: Ei siinä oo mitään outoa, että et vielä tunne liikkeitä. Yleensäkkin (etenkin jos esikoinen on kyseessä) liikkeet alkaa tuntumaan siinä rv20-22, kun istukka on edessä. Ja vauvastakin se tietenkin riippuu myös, kuinka rauhallinen/vilkas on. Ja mihin se potkii.
Mullakin on istukka edessä, mutta mulla on kyl alkanu tuntumaan liikkeet todella aikasin..Mistä oon kyl tosi kiitollinen, ku mä oon tällänen hermoheikko ja hysteerinen ihan kaikesta mikä liittyy raskauteen. :)

Mullakin toi paino on lähteny nousuun...Mut mä vähän epäilen ettei se johdu vauvasta vaan suklaa herkuttelun takia. Mikä on muuten menny ihan mielipuoliseks!! Mun pakko saada suklaata ja mun on saatava just sitä suklaata mitä mä sillä hetkellä himoitsen...Pelottavaa.

 
Huomenta! :flower:

Meillä oli eilen netti kaatunut enkä päässyt useista yrityksistä huolimatta koneelle.. Hitsin Elisa, kun kenkkuilee aina välillä pitkiäkin aikoja putkeen :kieh: No, tulipahan kehitettyä muuta ohjelmaa sitten surffailun sijaan ja kävinkin salilla, jossa minulle tehtiin treeniohjelma raskauden loppuajaksi. Rakennettiin vanhasta ohjelmasta salitreeni, jota teen 1 krt/vko. Siinä keskitytään pyynnöstäni erityisesti keskivartalon harjoittamiseen, että olisi sitten hyvässä kunnossa synnytystä ajatellen. Lisäksi ohjelmaan tuli niska-selkä- jumppa 1 krt/vko sekä venyttelytunti 1 krt/vko. Vaikutti ainakin sen verran kevyeltä tuo suunnitelma, että uskon pystyväni (ja jaksavani ;) ) noudattaa sitä - ainakin sitten kun jään pois töistä, sillä kyllähän nuo työpäivät aika paljon voimia verottavat... :/

Pipa86 Tervetuloa mukaan! Meillä näyttääkin olevan laskettu aika saman päivänä :D Itse synnytän Naistenklinikalla.

Jenni30v. Olen kanssasi samaa mieltä mieheni urhoollisuudesta kestää kolotuksiani ja oikkujani noin yleisesti, mutta juuri edellispäivänä meillä oli täällä pieni tilanteen poikanen... Miekkonen hermostui, kun olin pari päivää sekoillut omiani: olin jotenkin todella maassa/pahantuulinen ilman mitään tietoista syytä. Raukka ei tajunnut yhtään missä mennään ja lopulta hermostui, kun mikään ei auttanut piristämän hullun vaimon mieltä :ashamed: Lisäksi sain hieman noottia, että hän ei jaksaisi aivan 24/7 näitä vauva- juttuja vaan kaipaisi ihan "normaaliakin" elämää ja puheenaiheita. Myönnän kyllä, että Nirppu on aika lailla ollut ainoa mielenkiinnon kohteeni viime aikoina, joten ihan aiheesta tuo taisi hermostua, mutta kyllä sen sitten arvaa mitä toisen kiukkukohtaus teki tällaiselle hormonien sekoittamalle päälle :/ Lupasin kuitenkin - niin miehelleni kuin itselleni - koittaa hieman jarrutella näiden vauvalässytysteni kanssa. Pitäisi koittaa meidän naistenkin ymmärtää, että miehille voi tuntua joskus ylivoimaiselta ajatukselta keskittyä 100% asiaan, joka ei ole yhtään niin konkreettinen vielä tässä vaiheessa heille kuin se on meille odottaville äideille.
No nyt miekkonen on ollut pienessä viikonloppureissussa miesporukalla ja uskon, että tulee ihan mielellään tänne vaimon ja massun luo :D

(.) Täällä alkoi tänään 24. raskausviikko ja Nirppu aloitti sen kunnon aamujumpalla: potki ihan kirjaimellisesti äidin ylös sängystä! Taisi pieni tuumia, että makoiltu on nyt rittävästi ja on aika ryhtyä hommiin :D Pitäisi siivota ja imuroida koti sekä laittaa ruoka ja leipoa kinkkupiirakka. Saamme nimittäin vieraita iltapäivällä. Joten eipä tässä kai muuta kuin heipat; tämä tyttö lähtee aamupalan tekoon ja sitten alkaa siivoilut!

Letkeää sunnuntaita kaikille!

Carmen ja Nirppu 23+0
 
weiss
Mukavan kirpakkata sunnuntaita! Pakko tulla kirjoittamaan tai muuten pino putoaa kauas.. Aika hiljaista on täällä ollut ja toivon todella, että toukokuiset palaisivat tänne kirjoittelemaan. On surku jos kaikki katoaa. En itsekään ole maailman ahkerin kirjoittaja, mutta piristystä tänne silti!!! Olo on ihtellä hyvä, sain jopa viime yönä nukkua 5 tuntia heräämäti!!!! Muutenkin välillä iskee sellainen sanattoman onnellinen olotila, ettei sitä voi kuvailla. Vauveli melskaa aivan hirvittävästi, mutta sehän on hyvä, välillä tuntuu, että pieni tulee masun läpi, kun hirviästi muljahtelee ja vattanahka venyy..
No, mutta hyvät sunnuntain jatkot, mie lähen ulkoilemaan..

weiss ja pikkuinen 21+5
 
Heissuli kaikki

Juu mää kanssa peesaan et kyllähän miehet varmaan saa kaikenlaista kulla mitä ei ehkä jaksaisi kuunnellakkaan kun meidän hormoonit pörrää :D

Me tultiin just uimasta kylpylästä oli mahtavaa..vaihtelua arkeen

Mulla vaan kivut vähän rajoittavat liikkumista ja se muuten alkaa vyötäröllä näkyä
:ashamed: mut en millään kehtaisi saikulle jäädä kun on miljoona projektia kesken ja asiakasjuttujakiin olisi vaikka enhän mä korvaamaton ole et hoitashan nen joku muu jos en minä pysty. Jotenkin vaan tuntuue et en viiti jäädä vaikka kävely onkin aika vaikeata kun koskee alamahaan ja selkään täysillä ja sit supistelee kun vähänkin enemmän liikkuu.

poika04 ja papu 22+3
 
Heipat!

Joo, hiljaisemmalta vaikuttaa tää palsta kuin ennen joulua: varmaan se privaattipuoli vetää paremmin.. Brighton calling kiitokset 4D hintatiedoista!

Olin eilen eka kertaa äitiysjoogassa ja oli kyllä ihanaa päästä liikkumaan ja venymään. Jonkinlainen "tunnelukko" liikunnan myötä tuntui aukeavan, koska olin joogan jälkeen aivan eri ihminen. Mieli oli pitkästä aikaa "niinkuin ennen" ja illalla sitten tuli itkupurskahduksia ihan vaan hyvästä olosta, voi tätä hormonien riemujuhlaa! Mies oli hämmennyksissään kun selitin olevani yhtä äkkiä vaan niin iloinen, että itkeä tyrskin kuin vesiputous :D Papu potki mahassa joogatessa ja supistuksilta vältyin lähes kokonaan. Suosittelen siis lämpimästi, jos vaan joogaan on mahdollisuus!

Kuulin eilen ystävältäni, joka on halunnut lasta jo jonkin aikaa, että vihdoin tärppäsi! Aivan mahtavaa, tuli itku silmään siitäkin. Tää raskaus on selvästi loitontanut meitä toisistamme. Ymmärrän tietty hyvin: on vaikeaa olla onnellinen toisen puolesta asiasta, joka itselle tuntuu ylitsepääsemättömältä ja ahdistaa. Nyt sitten ilmapiiri oli ihan toinen: iso muuri oli poispyyhitty ja olo oli helpottunut. Voi kun vielä kahdella muulla ystäväpariskunnalla onnistuisi niin olisi kyllä ihan mahtava kevät!

Olen keventänyt ruokavaliota nyt joulunjälkeen tietoisesti. Tuntuu vaan ettei tuo mahaeläjä ole oikein tyytyväinen tähän yli-terveys intoiluun, nälkä ei tunnu häviävän aina millään määrillä, kummaa hommaa. Ennen pärjäsin päivän vihersalaatilla ja parilla leivällä - nyt tuntuu suorastaan vitsiltä moinen.

Carmen Joo, itsekin mietin miten tuo mies jaksaa näitä tunteen purkauksia/ lapsijutustelua. Kieltämättä ajatukset on kyllä tosi paljon tuolla mahan puolella. Ystävien seurassa yritän tietoisti puhua muusta, mikä on kyllä ihan virkistävää itsellekin. ;)

No niin, ruoka onkin jo valmista :p ,heh, eli siis tässäpä kiteytyy tämänhetkisten ajatusten taso: papu-ruoka-nälkä-pissa-papu-nälkä... jep-jep: eikun syömään!

t. eeti+papulainen 22+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja eeti:
No niin, ruoka onkin jo valmista :p ,heh, eli siis tässäpä kiteytyy tämänhetkisten ajatusten taso: papu-ruoka-nälkä-pissa-papu-nälkä... jep-jep: eikun syömään!
Ajatukset tuntuvat kulkevan kovin samaa rataa mullakin. Mies nauraakin aina valilla, etta oøen kovasti "yksinkertaistanut" ajatusmaailmaani. Siis hyvalla sanoi. Tosin ressukka-parka saa jatkuvasti kestaa kaikkia raskaus-ruoka ym. neuroosejani. Iso kiitos rakkaalle.

Mies muuten tanaan tesasi, etta mita tapahtuu jos vahav tokkii mahaani (hellasti) ja vihaisia potkujahan sielta tuli vastaukseksi.
Mua vaan alkoi hiukan supistelemaan.

katrinainen ja kirppunen 22+4
 
katrinainen Mulle voi lisätä että poika tulossa
Kaikille uusille tervetuloa :wave:
Painoa kyselty... täytyy kaivaa puntari kaapin päältä ja kokeilla... HUH HUH.. kahden viikon aikana tullut 4 kiloa lisää... Tullu vähän syötyä... ja napsittua suklaata.... Sellaset sukulaiset täytyis ampuu ketkä anto suklaarasioita lahjaks... :LOL: Tullu melkeen joka ilta mussutettua yks kerros :kieh: :kieh: Nyt täytyy kyl lopettaa :ashamed: Mut nyt siis päästy tulokseen +2kg alussa tippu nelisen kiloo...

Hormoonit hyrrää myös välil ja liikaakin... olo on välillä piru ja sit taasen enkeli :saint: Saa mies parka ja lapset myöskin kestää :ashamed:

birdie81 Kyselit potkuista jos istukka edessä.. mulla nyt kolmisen viikkoa tainnut tuntua kunnon potkut. Aluksi sivuilta tuntui ja nyt jo joka puolelta. Kirpulla on ihana tapa aina kolmen neljän välillä yöllä rääkätä äitiä... Silloin sillä on potku-nyrkkeily harkat... :kieh: :LOL:

Onko teillä jo vaunut valmiina? Jos ostatte niin mistä? Itsellä tekisi mieli tilata uudet saksasta. Hartanin Topline CL:t niihin olen nyt ihastunut... Onko jollain kokemusta kyseisistä vaunuista? Meiltä kyllä löytyy vanhat vaunutkin, mutta ne on 90-luvun puolivälistä ja niitä säilytetty kylmässä ja kosteassa tilassa...

tmvk ja toukka 23+3
 

Yhteistyössä