*Tammikuu2008*SYYSKUU

mä meinaan kanssa ostaa 56 cm vaatteita.tyttö oli syntyessään 52cm ja mun mielestä eivät olleet 56 liian isoja.
toppapuvun ostaisin 62 jos joutuisin ostamaan mutta sain just tietää että saan kaverilta vauvalle toppiksen eli kaikki tuollaiset lämpöiset vaatteet vauvalle sitten onkin :)
 
On ollut vähän hassu päivä. Töissä ja kotona on kerinnyt istumaan koneella yliaikaa. Nyt siis juuri kotona, vatsa täynnä (vauvan ohella myös ruokaa). Ja TAAS siis koneella... ja täällä...

Naurattaa vieläkin kun otin kotiintulovaatteiksi tulevalle keskimmäiselle 60cm vaatteita ja ne oli pieniä. Poika oli 4180g ja 53,5 cm. Jätti. Bodyn napit ei menneetkään kiinni. Onneksi on lyhytjalkaista mallia, joten potkuhousuilla sai paikattua paljaan selän :LOL: Niin ja kätilöt sanoi ennen synnytystä, että tuskin on neljää kiloa.

Ai maailma taistelin itseäni vastaan Keskisen lastenvaateosastolla (sinne kun on suht lyhyt automatka meiltä)!! Ihania 60 - 62 cm vaatteita alennuksessa. Olikohan 3 euroa kappale. Potkuhousuja kans. Huh huh. Ne oli onneksi vain vaaleansinisiä tai -punaisia, joten oli helppo kuitenkin taistella. En voi sietää sitä tummaa vaaleanpunaista, mikä malva tai fuksia nyt onkaan. YÖK!!! Ja ennestään KAIKKI vaatteet (lähes) sinisiä, joten selvisin vaan hypistelyllä. Ja kauhea vimma olisi laittaa vauvanvaatteet jo lipastoon. Yritän hokea, että hei mennään kuitenkin vasta viikolla 22, mutta kun järki on lomalla niin minkäs teet. Haistelin niitä männä viikolla ja ah... olin aivan jossakin euforisessa mamma-tilassa. :D

johnu
 
Heips,

Olin jo aiemmin tänään koneella ja ehdin sopivasti jotain nakutella kun kone joku softa kaatui ja piti puutata kone...Hohojaa. No uusi yritys!

Lellu: ihan kauheaa! Olen kuullut noista kuumekouristuksista lähipiiristä ja miehellä ollut myös pienenä. Ja kuulemma on tosi yleistä pojilla! Itsekin panikoin kun pojalla kuume nousee, mutta onneksi sillä on ollut korkeimmillaan vain jotain 39 luokkaa... Kaverin pojalla ollut 2-3 kertaa ja kerran ambulanssimiehet paikalla, meni niin vakavaksi... Ihan hirveetä ja olen tosi hysteerinen tuon puolesta!

Mä olen myös jättmässä pois laatikon. Meillä kun on vielä hyvässä kuosissa ihan kaikki vuodelta -05, niin tuntuisi turhalta ottaa uusi. En kyllä ymmärrä mitä muut ihmettelee jos ei ota laatikkoa, sehän on ihan kunkin oma asia?

Täällä on ollut varsinainen äityiden koettelmus! Pojalla tuli eilen illalla ennen nukkumaamenoa pahin uhma/raivoamiskohtaus ikinä! Ekaa kertaa itselläkin meni ihan oikeaksi suuttumukseksi ja tuntui ettei homma ole hallussa. Olen aina ennen saanut juteltua asiat rauhalliseksi ja antamalla hieman aikaa että pojalta pääsee höyryt pihalle. Nyt tuntui ettei mikään auta?? Lopulta oli pakko vain karjua loppu touhulle. Mä kun jo luulin että uhmailut on jo olleet - mutta olivat nähtävästi pientä harjoittelua vain. Aamullakin jaksoi vielä känkkäillä kun ei saanut lastenohjelmia katsoa (eilisten raivon takia), mutta onneksi päivä jatkui suht hyvissä tunnelmissa eikä edes kysellyt enää tv:n perään, joten ehkäpä tämä taas tästä. Luojan kiitos nämä jutut tulevat vain pienissä ryppäissä ja aika-ajoittain!

Mä en kyllä ole vielä ajatellut ostaa yhtään mitään vaatetta uudelle vauvalle. Tuntuu että niitä esikoisen jäljiltä on yllin-kyllin, mutta pitää vielä katsoa läpi. Jotain ehkä enemmän lämpimiä täytyy varmistaa että löytyy ja joku superlämmin toppapuku vauvakokoiselle... Mutta mulla ei ole vielä kiirettä - kyllä sitä sitten ehtii ja ehkäpä maltan jopa odotta ihan joulunjälkeisiä alennusmyyntejä :whistle:

Nyt lyö pää jo niin tyhjää kun täällä jo ilta hyvässä vauhdissa, eli parempi lopetella kun ei muistu enää mieleen mitä kaikkea pitikään vastailla ;)

Öitä!

JonnaP ja PikkuPotkijaPomPom
 
Heippa!

Tännehän on tullut taas paljon kirjoituksia =) . Ja uusia mammoja -tervetuloa!

Vein minäkin tänään äippärahahakemuksen kelaan, minimiraha sieltä on tulossa kun olen vielä opiskelija :/ ... voi kurjuus! Sanoivat, että pari viikkoa menee pakkauksen saapumisessa. Asumistukea aion hakea ja kelan täti sanoi että kannattaa hakea vasta kun vauva on syntynyt, saa kuulemma suuremman?? Monimutkaista... en yhtään ihmettele sitä että lasten hankkimista lykätään tulevaisuuteen, kun monella tulotaso tippuu. Harmillista!

Pieniä vaatteita olen jonkin verran hankkinut, muutaman kokoa 50 (reiluja) ja useampia 56/58/62. Kirppareilta olen tehnyt hyviä löytöjä =) . Vaikka meille sanottiin ultrassa että poika on tulossa, en ole kuitenkaan uskaltanut sinisiä vaatteita hankkia... eihän sitä koskaan tiedä! Pinnasänky puuttuu meiltäkin. Olen yrittänyt etsiä käytettyä, mutta ei oikein mieleistä tahdo löytyä. Kivalta näytti tuo Lellun hankkima pinnis!

Kestoja on mietitty täälläkin, mutta aloittaminen tuntuu vaikealta... Harso-villahousu-yhdistelmä kuullostaisi helpoimmalta aloittaa. Ehkä kestoiluun ehtii perehtyä sitten vähän ennen syntymää kun ei enää ole koulukiireitä ja kunnolla ajatella asiaa =) . Kantoliinan hankin jo varastoon ja hieman olen sitä jo testaillut. Aluksi sitominen tuntui todella vaikealta, varsinkin kun liina on pitkä, mutta harjoitus tekee mestarin! Toivottavasti sitten tammikuussa pääsee toden teolla liinaa "testaamaan" :) !

Vakuutuksista: Me kilpailutettiin muistaakseni Turva, Fennia, Pohjola, If ja Lähivakuutus. Pohjola ja If olivat mielestäni liian kalliita. Turva taisi olla edullisin, Lähivakuutus ja Fennia melko samanhintaisia. Ehdot taitavat olla aika samanlaisia kaikissa, korvaussummissa eroja toki löytyi. Päädyimme kuitenkin Lähivakuutukseen, se tuntui luotettavimmalta ja olimme saaneet siitä positiivista palautetta korvausten saamisessa ym. Samalla vaihdoimme kaikki muutkin vakuutukset Lähivakuutukseen. Vakuutusviidakko on aikamoinen. Tärkeintä on ehkä kuitenkin että on edes jonkinlainen vakuutus isompien kulujen varalle.

Muuten täällä on tainnut alkaa Se Seesteinen Keskiraskaus... pikkunen potkii masussa ja muistaa ilmoitella olemassaolostaan. Välillä unohdan (?) että olen raskaana. Ehkä pitäisi nauttia tästä energisestä ja melko kivuttomasta olosta :p !

Voikaa hyvin :wave: !

-Kirppu ja Paolo 23 tasan-
 
Hei!

vakuutusten suhteen ollaan päätetty, että otetaan se Pohjolasta, vaikka mielestäni se on siellä melko kallis ja min. omavastuu on 100 e (tosin koskee vuotta). Tulee edulliseksi, jos lapsi sairastaa paljon. Meillä on muutkin vakuutukset siellä, joten emme jaksa kilpailuttaa muita yhtiöitä.

4D ultra on käyty. Poika sieltä on tulossa :D Saatiin myös kasvokuvia, mutta en osaa sanoa, omaako joitakin suvun piirteitä tms. Todennäköisesti vauva muuttuu vielä paljon, kun saa pyöreyttä lisää.

Kestovaippailu kuulostaa kyllä järkevältä ajatukslta, mutta jotenkin se kakkavaippojen parissa touhuilu ei kiinnosta. Todennäköisesti käytetään kertakäyttövaippoja, Lidl:stä saa ainakin halpoja. Olisihan se kestovaippojen käyttö ekologisempaa ja kaiken lisäksi halvempaa...

Tilattiin vaunut ping pong verkkokaupasta. Gesslein trend malli pehmeällä kantokopalla. Vaikuttivat kaupassa keveiltä työntää ja ovat kivan näköiset. Jäi epäselväksi kuinka kauan toimitus kestää, mutta eiköhän ne parissa kuukaudessa tule perille. Olen saanut siskolta vauvanvaatteita, ja päätän sitten äitiyspakkauksen saatuani mitä hankintoja itse vielä teen.
Pitäisi päivittää profiilikuvaa, kun vatsa on aika lailla eri mallinen kuin tuossa aiemmassa... Ei sitä voi enää peittää, ja takit ei mahdu kiinni. Huomenna lähdetään takkiostoksille.

Mukavaa syysviikkoa!

T:Hazelnut rv 24 +3
 
Huomenta,

No niin taas pääkin pelaa vähän virkeämmin :) Vaikka mies on työmatkalla, niin onneksi sai jotenkin nukuttua. On se outoa vaikka se niin paljon on reissanut täällä, niin vieläkin mulla kestää totutella yksin nukkumiseen?

Mutta eilen unohtui ihan tuo vakuutusasia! Mä kyllä ajattelin vielä ottaa sen tälle toisellekin. Esikoiselle otettiin silloisten vertausten perusteella (kilpailutin jotain 5 suurinta) Veritakselta, sen saa ottaa "syntymättömälle lapselle", mutta voimaanhan se astuu vasta kun vauva syntyy. Se maksoi 240 e vuosi ja 4 vuotiaasta tippuu 140 euroon ja omavastuu on 45 euroa.
Niissä on aikamoinen viidakko selvitellä, mutta se kyllä kannattaa koska ne eroavat aika paljon toisistaan! Täytyykin tässä täytellä hakemus viime sunnuntain turmasta, kun löi hampaansa... Hyvä kun sekin tuli mieleen! :)
Ja joku kertoi että oli huonoja kokemuksia If:stä, niin mun täytyy sanoa että meillä taas on ollut tosi hyvä kokemus heistä (kotivakuutus). Poikamme on rikkoonut mun kännykän ja vanhempien Mac:in näytön ja yksi soitto vaan ja rahat ropisi tilille.

Hazelnut: onnea uusista menopeleistä! Meillä kesti sen just joku 8 vkoa toimitus, kun luultavasti tekevät rattaat kuosien mukaan sitä mukaan kun niitä tilataan? Tai näin itse veikkaisin ;) Mutta ihaninta oli kun tuli suoraan kotiin DHL:llä, vai UPS:illa... Mutta näet sitten netistä missä ne menevät (koska saapuneet maahan, koska lähetti jo tuomassa ja kas ding dong ovikello jo soi ;).

Nyt täytyy aktivoitua tähän aurinkoiseen päivään!

JonnaP ja PikkuPoing
 
ajattelin minäkin kirjoittaa jotain ku ollaa tuolla 2sivulla tippuneina.. :eek:

meille ei mitää ihmempiä.. ens tiistaina on kontrolli ultra jota odotan innolla/vähemmän innolla.. en oikein tiedä mitä ajatella... :D

hazelnut onnea poika uutisista.. tuntuu et on paljon tulossa poikia nyt tammikuussa.. :D vaikka ens alkuu näytti tyttö puoleiselta..

joku mainitsi tuurin vauvan veetteista.. ite haluisin lähtee kans siellä käymään ku meiltäkää ei sinn eol ku reilu tunin ajomatka, mut siellä menee ni penteleesti sitä rahaa ku sinne lähtee ku luulee kaiken olevan halpaa ja sit hampstraa ja sit kassalla huomaakin summan olevan satoja euroja... :LOL: näin mulle käy.. ite ku olen siitä ihan tuurin vierestä kotoisin ni siellä tulee sillon tällöin käytyäkin ksukua moikkaamassa... ;)

mut josko sitä siellä pyörähtäs tuossa ens kuussa tai marraskuun alusta ku vielä pystyy autossa tuon matkan istumaa... :)

mutta pidemmittä puheitta... hyvää v.loppua kaikille mammoille ja masuille... :wave: meillä huomenna pieni suur siivous ja vähän rempan poikasta... ;)

peikko ja poitsu 24+0
 
ei oo oikeen mitään kerrottavaa...
pitäs alkaa vähän kattoo mitä suuhun laittaa ettei tuu musta mitään jättiläistä :)
sitä en kyllä ymmärrä kun joku mainitsi ettei 4d aina pidä paikkaansa,meille se bruuno ainakin näytti missä on häpyhuulet että tyttö tulee. niin jotenkin hassulta kuulostaa että voiskin tulla tyttö vaikka on nähnyt häpyhuulet ruudulla..

vaatteista... no minä olen jotain muutamia ostanut.. pitäs sielä kotiintulo vaatteet ostaa ja joku talvihattu,muuta ei tarviikkaan kun kaikkea on ja ylikin pursuaa esikon jälvjiltä.. varmasti ostan 50cm vaatteet kotiin tuloon, sekin on niin hassua että miten nin erikokoisia lapsia voi syntyä,esikko oli 2270g ja no ei tiä tuleeko tästä yhtäpieni vai normaalinkokonen.. se vähän pelottaa että tulis semmonen normaalikokoinen tai iso vauva kun esikko oli nin ihanan pieni ja helppo synnyttää.. :) esikolle kaikki 50cm oli aivan liian isoja ja ei niitä 44cm kyllä tullu sit ostettuu.. mut nyt varmaan ostasin jonkun yhen bodyn ja potkarit jos niin pieni tulisi.. :)

kauhia tilan puute meillää. loppuu tila kesken.. pitäs varmaan varastoa tai jotain raivata kun ei vaan mahu.. meillä on liikaa tavaraa.. äsken juuri soisin tonne sossuun ja kyin että oisiko heiltä mahdollista saada tuohon asunnon hakuun nopeutusta eli jotain puoltoa. no se sano että tuun kuukauden päästä keskustelee asiasta että ne on tosi tarkkoja sen kanssa että voiko antaa kun kaupungilla on vielä tosi heikko tuo asunto tarjonta. niin ja se puhu vähän hassusti ett jos on 3henkilöä niin keskimääräinen huoneiston koko olisi 3hk ja n.78neliötä ja 770 vuokra ja 4henkilön kohalla 4hk n90neliötä ja 900vuokra.. aika paljon niillä saa olla vuokra...
mut pointti oli kuitenkin se että kerroin että meille tulossa 4perheenjäsen ja tarvittais isompi ja sen sanomisen mukaan meijän pitäs saada mut sit sano kuitenkin että meillä kuulostais olevan aika hyvällä mallilla asiat ja kun pieni esikoinenkin vielä.. puhu vähän niinku silleen ittensä pussiin... jos kukaan tajusi mitään...

mut minä meen nyt pelleilee et sais ton esikon nukkuu kun eilen siirryttiin jatkettavaan sänkyyn nin ei taho oikeen nukahtaa.. :)

nasu 23+ :attn:
 
Heippa kaikille!

Täällä rv25 täynnä. Masu kasvanut sopivassa suhteessa (ei mikään iso), mutta äiti ehkä sitäkin enemmän. Painoa tullut nyt 6-7 kiloa. Ekalta tuli koko ajalta 15 kg (syntyi elokuussa -06). Ja raskautta jäljellä vielä about 15 viikkoa...

Vakuutusasiaa en ole muistanut oikeen vielä ajatella. Ekalle otettiin Fenniasta syntymättömän lapsen vakuutus, joka jatkui sit normaalina vakuutuksena. Nyt meillä on ollut vakuutuksesta hyötyä kun pojalla ollut yli puoli vuotta korvatulehduksia yhtenään. Alkoi puolen vuoden iässä ja niitä riitti joka kuukaudelle kunnes laitettiin putket korviin. Ollaan maksettu vain yhden kerran 50 ?:n omavastuuosuus ja vakuutus korvannut kaikki. Nyt haetaan vielä takautuvasti kelalta sairaan lapsen hoitotukea.

Kelalle vein mäkin äippärahahakemuksen ja olin iloinen saadessani tietää, että saan ajalta 1.1.-21.2. täyttä palkkaa, joten hiphurraa sitä rikkautta tähän aikaan nähden. Olen siis kotona kodinhoidontuella nyt (vähän reilu 200 ?).

Lellu: voi kamalaa teidän pojan kuumekouristusta, varmasti tuntui aivan kamalalta!Meillä ei ONNEKSI ole niitä ollut, vaikka noiden korvatulehdusten myötä ollaan kyllä kovasti sairasteltu ja kuumeiltu. Viime viikonloppuna ukkeli sai tosin jonkin yöllisen kauhukohtauksen (paha uni tms.?): huusi kurkku suorana aivan yhtä äkkiä ja veti itseään aivan jäykäksi kunoli niin säikähtänyt. Tuntui sekin kamalalta, mutta meni aika pian ohitse. Silmät oli auki, mutta näin, että oli aivan unessa silti...

Mua vähän vaivaa kun en tiedä tulevan vauvan sukupuolta. Rakenneultrassa ei näkynyt. En tiiä pitäisikö sitä mennä yksityiselle ultraan vielä...ja muutenkin varmistamaan, että kaikki ois hyvin...Jossain lehdessä (kaksplus tai vastaava) joku lääkäri suositteli, että vähintään 4 ultrakäyntiä ois hyvä, mut emmä sit tiiä. Aika kalliiksi tulee kun Seinäjoellahan ei ainakaan kuulu kun kaksi ultraa vakiona. Kaikissa kunnissa ei sitäkään. Jokainen päättäköön tahollaan. Mulla tuli viimeksi loppuraskaudessa eli viimeisenä kuukautena viikoittain käyntejä äippäpolilla kun seurattiin vaavia korkean verenpaineeni vuoksi.

Tänä aamuna oon herännyt klo 5.00, joten huh miten sitä jaksaa tutun häät tänään viettää... Nyt pikku-ukko heräs, joten häntä tässä syötäämään yms. Mies lähdössä raksapuuhiin taas...

VOINTEJA MAMIT!!!

Terkuin Sallu ja "alakerran kaveri"

 
Lauantai huomenet!
Täälä yks väsyny möhömahainen mami. Oli taas niin raskas työviikko et huhhuh! Lisäksi vielä esikon kerhot ja molempien poikien lääkärit (eri päivinä tietty) Onneksi maanantaina on lääkäri neukka, jospa sais pikkusen pätkä leposaikkua. Töissä on kyllä jo niin tuskasta melkeepä kaikki, kävely, nostelu/siirtely(laatikoita&säkkejä) kyykkiminen yms.

Mutta täällä näyttää olevan paljon keskustelua kaikesta. Joka päivä olen kyllä lukemassa käyny että mukana ollaan:)
Mä ostin 56cm kotiintulovaatteet ja yökkärin. Olikohan vielä yks bodykin 56cm. Ja "vanhoja" vaatteita löytyy kans 56, mutta eipä juurikaan 50cm vaatetta ole. Ne menee niin hetkessä pieneksi, jos mahtunevat ollenkaa. Kuopus oli syntyessäänkin jo 53cm :) Enemmän ollaan satsattu 62cm vaatteisiin ku ne menee kuitenkin niin paljon pitempään.

Voi kauhia, järkytyin ihan ku puntarilla piipahin...Oli tullut 10kg alkupainoon lisää |O Nyt pitää vaa koittaa et tasoittus tuo painon tulo ja ettei kauhiasti enää tulisi. Aikasemmissa raskauksissa on tullut n13-15kg. Pitää toivoa että samaa luokka tulis nytkin.

Nyt on amme(+jalat) ostettuna, ja jospa tänään kävis vielä pinniksenkin hakemassa. Vaatekaapin hyllytkin pitäs alkaa olemaan valmiina, niin saa noi vaatteetkin sitten kaappiin. Sitteriä ollaan tässä pähkäilty että millainen ostettaisiin.. Millaisia teillä on? Ihan tavallinen on ollu aikasemmin pojilla, mut nyt pikkasen olen katellut tuota babybjörn:in 1-2-3 sitteriä, mut on aikas hintava. Sitä on niin kehuttu että on hyvä ku vauva saa pienelläkin liikkeellä keinutettu itseään siinä. Mutta saapi taas nähä :D Ku hankintoja on tehtynä niin pitää aina löytää uusi mistä aloittaa pähkäileminen :LOL: Nyt sitten tuo sitteri!

Mutta jos tässä lähtis aamukaffen keittoon. Jospa sais pikkasen nollattua tätä väsymystä tässä viikonlopun aikana. Hommaa ois kuitenkin koko lopulle. Kaupassa käyntiä, siivoilua, esikon kiekkoharjoitukset ja puolukkaakin tekin mieli käydä poimiin edes pikkasen..En vaa tiä kui se onnistuu tuo kyykkiminen ku on niin tuskasta. Pitää ottaa jokin missä istuskella. Ja sisko meinas lähtee mukaa, jospa se ois reippaampana :saint:

Muksaa lauantaita!

Saaru ja Aattomiäs 26+1
 
Ei oikein mitään asiaa, mutta ajattelin nostaa pinoa kun ollaan tiputtu niin alas...

Täälläkin raskaus tuo tullessaan tuskaisen olon, onneksi ei ole muuta vaivaa kuin migreenit ja käsien puutuminen ja näiden käsien takia käynkin enemmän lukemassa kun kirjoittamassa

Voikaa hyvin ja nauttikaa ihanasta syksystä

pötkylä ja pikkuElvis 23+3
 
On joo mennyt vähän hiljaisemman puoleiseksi täällä. Monella varmaa se ihana ja seesteinen keskiraskaus menossa ja nautiskellaan.
Mulla huomenna neukkalääkäri jossa tietty katotaan kohduntilanteet yms. En kyllä usko et siellä mitää kummosta näkyy vaikka supisteleekin jonnin verran. Kipeitä ne ei kuitenkaa ole. Jotenki tuntuu et yhtä "timmissä" kunnossa mennää ku aikasemminkin, mutta koskaanhan ei tiedä. Unia olen paljon nähnyt että tämä pikkuinen syntyisin aikaisin. Monet kerrat nähnyt että ihan pikkaisen pojan saan syliini. Mutta muuten tuntemukset ja pienet"pelot" on että sieltä taas syntyy hurjasti yliaikainen iso mies. Tää masukin on kerran jo nyt aika melkonen ja painoaki on tullu. Sokerorasitukseenkin menen joskus yli rv30 joskus, mutta ei niissä aikasemminkaa ole ollut mitään. Kunhan ei isompi vain ole kuin kuopus oli syntyessään. Syntyi 3vk yliaikasena ja painoin 4280g ja pikkasen jumitti vartalosta, mut ei mitää pahenpaa onneksi.
Mutta juu..sunnuntaina jatkoja! Meillä aamupalan tekoon ja sitten hallille esikon kiekkoharjoituksiin =)

Saaru ja Aattomiäs 26+2
 
sunnuntaita vaan!
Täällä olotila vaihtelee kovasti.Kohtu taitaa kasvaa aikalailla koska jomottelee tuosta ympäriltä ja alhaalta ja nyt tuntuu että kävellessä pistää ja vähän sattuukin.Töissä joutuu (vaikka kuinka yrittää välttää)nostelemaan potilaita ja kyykkimään lattialla ja se alkaa ottaa jo hieman voimille.
Palautuminen työpäivistä kestää kauemmin ja uni maistuis.
Mulla kanssa tuota painoa on nyt alkanut tulla, ihan samaan tapaan kun esikoisesta,ikävä kyllä.yritän hoidella ruokahimoja hedelmillä mutta kyllä sitä niihin herkkuihin sortuu.
mutta eipä tässä auta muuta kun palailla kotitöiden pariin ,pitää vielä lähteä iltavuoroon töihin
 
Täällä kanssa maha kasvaa niin että suorastaan vatsanahkaa kiristää. Kovasti oon koittanut masua rasvailla ettei mitään mahdottomia raskausarpia jäisi. Koko perjantain teputin messuilla ja kyllä todella huomas että on raskaana. Ja ruoka maistuu, oikein hirvittää mitä neuvolan puntari näyttää. No onneksi vaikka painoa tulee niin on se taas tippunutkin ennalleen. Että enpä taida jaksaa tosta painosta murehtia.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille.
 
mulla kans tuntuu et mahanahkat repee kun tuo etumus on kasvanu nyt hurjaa vauhtia ja vauhti taitaa vaan kiihtyä tästä etiepäin.. :whistle: mä olen kans havannoinu et ei kovin moni käy enää kirjoittelee et melkeempä sama pieni porukka tässä päivittäis jotain turisee.. minne on kaikki hävinneet?? :eek: noh eikähän juttua rupee maalis-joulukuulla tulee kun päästää ite kukin mammalomailee ni sit on aikaa.. :D

itellä nää sunnuntait jotenkin niiiiiiiin tylsiä ja pitkäveteisiä.. eilen on siivottu ja laitettu kämppää kuosiin ni nyt tuntuu oikeesti sille et ei o mitää tekemistä... :/

tää joutu lähtee lauantaina äitipolille käymään kun sattu mahaan koko illan ni pirusti ja sit lähti nosta kaupantekijäisiks kuumetta ja yökkäyttääkin rupes.. :( siellä sit käytii näytillä supistuksia tuli, mut ku olivat kivuttomia ni niistähän ei mitää haittaa ollu.. vauvalla kans oli kaikki kunnossa,mitä en kyllä epäillykkää, oma olo van meni suoraa sanottuna ni p*skaks et oli pakko mennä näytille et mitä se nyt on... muutaei oikein reissusta irronnu ku et mun kohtu kasvaa kuulemma ni julmettua vauhtia nyt et kivut on siitä ja olisko flussa sit tulossa tuon kuumeilun puolesta.. :/ vauvan paino arvio oli jotain 600g tienoilla, en nyt taas muista eikä sitä taidettu kovin tarkasti ottaakaa, mut tiistain akontrolli ni siellä aijon kyllä valittaa kaikki mahdolliset vaivani nyt yhdellä kertaa ja saa tietää sen painoarvionkin tarkemmin..

et sellaista tänään.. taidan miehen kans lähtee vaihtaa vähän järjestystä olohuoneesee nyt ku se on kotona, yksin ei enä viiti noita isoja painavia tavaroita siirrellä... :wave:

peikko ja poitsu 24+2
 
Eipä täälläkään mitään erikoista. Leppoisaa sunnuntaita vietellään :)

Perjantaina saadaan sitten avain uuteen asuntoon ja päästään pikkuhiljaa muuttamaan. Meillä on 3 viikkoa aikaa muuttaa tuohon naapurirappuun, joten mikään kiire ei ole. Mutta ihana päästä touhuamaan sen muuton kanssa; oon niin kovasti sitä odotellut jo :)

Mulla ei tunnu masu kovin rajusti kasvavan, ennemminkin vähän vaivihkaa. Ehkä se kasvuspurtti on vielä edessäpäin. Pitäisköhän mitata tuon masun ympärys niin huomaisi, että on se todella kasvanut ja iso ;)

Mulla muuten vauvan painoarvio viime viikolla (24+4) 870g... Hui! Sulle pikkupeikko ei varmaan sanottu mitään arviota vauvan koosta laskettuna aikana, vai sanottiinko? Hyvä, että kaikki oli kunnossa :) Parempihan se on turhaan käydä näytillä kun jättää menemättä, jos jotain syytä huoleen olisikin.

Tällaista. Seuraava neuvola on vasta parin viikon päästä. Seuraavana päivänä onkin tytön 2v. neuvola. Mitenhän sitä ne synttäritkin järjestää muuton keskellä. Hmm. Ihan kivaa, että tulee tähän seesteiseen aikaan jotain mietittävää ja puuhattavaa :)

Viikonlopun jatkoja ja reipasta alkavaa viikkoa kaikille!

Jimena 25+1
 
Meillä on ihan tavallinen Lastentarvikkeesta ostettu (oisko Emma -merkkinen) sitteri ja oon ollut siihen tosi tyytyväinen. Esikoisen aikoihin meillä oli lainassa joku vanha ja tuo Emma oli siihen verrattuna todella ihana :)

Yhdellä kaverilla on tuo Babybjörnin sitteri ja se on kehunut sitä valtavasti juuri tuon helpon liikkuvuuden takia; vauva todellakin saa itsensä siinä helposti liikkeelle.

Niin ja unohdinhan mä äsken kirjoittaa, että ostin eilen vauvalle kotiintulobodyn (saa nähdä ehdinkö vielä muuttaa mieleni, kun tammikuulle on kuitenkin vielä aikaa ;) ). Meillä mies ei tiedä vauvan sukupuolta, joten en voi ostaa mitään punaista. Potkuhousuiksi ostan varmaan keltaiset. Henkalla oli yhdet, mutten vielä ostanut, kun haluaisin ihan peruspotkarit, en veluuria tmv. Oletteko te muut löytäneet muuten mistään tavallisia potkareita (tuntuu muutenkin että kaikki ovat vaan puolipotkareita!)? Sinisiä ja punaisia oon jonkun verran nähnyt, mutta muita värejä en.

 
Huh kun oli kamala viikko, töissä oli tosi rankkaa, tein kuitenkin hommat loppuun, ja sitten iski vielä kauhea flunssa. Sängyn pohjalla on kaikki aika kotosalla mennyt. Nyt oltiin viikonloppu mun vanhempien nurkissa, ihan vaan lepäilin sielläkin ja herkuttelin äitin tekemällä ruoalla :p

Kivan näköinen tuo Jimena ostama body :) Mä oon kans kaipaillu ihan perus potkareita ja muutenkin perusvaatetta, sillon keskisillä sitä oli kun siä piipahdin. Muuten on tullutkin ostettua just henkalta ja lindexiltä ja jotain tutan vaatetta kans. Meiltä on kyl matkaa keskisille, ettei ihan joka päivä tuu sinne lähettyä. Vaatteista vielä, että meilläkin panostettu kokoon 62, muutama 56 vaate on kans. Pienempiä ei osteta, kyllä kai se koko kuitenkin sen verran kulkee suvussa ettei meille kovin pientä tuu (minä 54cm ja mies 57cm syntyessään)..
Onko kaikki sitä mieltä että sitteri kannattaa hankkia? Joskus kuulin jonkun puhuvan ettei tarvis.. Meillä tehdään varmaan seuraavia hankintoja sitten kun verotiedot vahvistuu.. Kangas ostoksille lähen äitin kanns kylläkin piakkoin, niin päästään ompelupuuhiin. Mies rupes nyt pinnasänkyä kunnostaa ja meinaa siihen päälle värkätä sen hoitotason.

Meille tulee äitiyspakkaus, hakemuksen oon jättänyt pari viikkoo sit ja puhui jostain reilusta kuukaudesta täällä tampereen seudulla. Jokainen itse tekee sen päätöksen että tahtooko sen vai ei. Kyllä mäkin mietin sitä että tarviiko vaikka ensimmäistä odotetaan, mutta tulin siihen päätökseen että on se sitten kiva availla ja penkoa kun tulee ja on siellä niin paljon kaikkee tarpeellista mun mielestä. Hei te jotka ootte sen saanut niin minkäs kokoinen se talvihaalari nyt sitten on? Kun oliko se meitin ketjussa vai jossain muualla kun puhuttiin siitä etä se olis kuitenkin iso, vaikka pitäis olla sen 68 cm?

Lellulle :hug: Rankalta kuulosti teidän viikko.

Bamboo: Sulla olikin tosi pian se eka kontrolli, ettei sit ollu kerenny muuttuun altaiden tilanne, toivottavasti toisessa sitten on jo kaikki hyvin. Meillä on eka kontrolli vasta 18.10, eli kaks kuukautta rakenneultran jälkeen. Kyllähän se tuokin asia välillä hiipii mieleen, mutta oon kyllä yrittänyt olla murehtimatta.

Vakuutuksista, niin me taidetaan pysyä edelleen viä lähivakuutuksessa, missä jo kaikki muutkin vakuutukset on ja siellä ainakin palvelu toimii, ja meillä pelkästään hyvää sanottavaa. Että jos se turva nyt pikkasen ois edullisempi, niin sittä ei oo mitään kokemusta, eikä tutuillakaan, niin kyllä nuo hyvät kokemukset myös vähän painaa valintaa tehtäessä.

Tervetuloa vieläkin vaan uudet.

Tää rupee nyt lopetteleen tätä romaania ja lähtee vielä paranteleen flunssaa. Tiistaina on lääkäri-neuvola ja sieltä sitten kuulumisia silloin. Ja olen ainakin itsestäni huomannut, että sillon kun on vapaata, tulee useammin kirjoteltua, mut kyllä niin voimat menee töissä, ettei mitään jaksais kotona enään, ja nyt vielä tämä flunssa..
Masukuvaa vois kans yrittää päivitellä, on se jo aika muhkea..

Oikein rentouttavaa sunnuntain jatkoa kaikille =)

Cattie ja Osku 24+2
 
Kirppu 80: Oliko niin että olet Joensuun suunnalta vai muistanko väärin? Minullekkin veikkasivat poikaa PKKS:ssa mutta en itse nähnyt kiveksiä, joku keppi siellä kyllä oli... Pitänee vielä kysyä varmistusta loppuraskauden ultrassa. Asumistukea saa enemmän kun on enemmän henkilöitä asunnossa, että ihan viisaita puhuivat :)



Taustaileva Piimäparta rv 24+5
 
oisko kahvin puute... Taidan keittää kahvit ja hörppiä samalla kun surffaan.

Neuvolassa olin perjantaina ja kaikki ok, supisteluista huolimatta. Ylävatsakipuun sano, että tarkkaile ruokavaliota äläkä päästä mahaa tyhjäks. Niin ja juominen auttaa supistuksiin, kuulemma. Kolmatta teen enkä tuota vielä ole tiennyt. :) Sykkeet kuulu ja sf-mitta oli 19cm. En tiiä onko paljon vai vähän, on väliaikaiskadoksissa edellisten neuvolakortit. Niin ja ne KELAn paperit. Ai maailma miten ne saa yksinkertaset asiat niin monimutkasiksi!!! Meen niiden kanssa suoraan KELAn toimistoon enkä edes yritä miettiä itse... Paitsi nimeni laitan valmiiksi ;)
Ja taas kerran pähkäiltiin hätäkastenimiä (sairaalaa varten), kun meidän mielestä ne ei voi olla samat kuin mitä ollaan "oikeesti" ajateltu. En tiedä onko ihan hassu periaate, mutta me nyt tehdään niin. Lopullisesti ollaan nimi vasta valittu, kun ollaan nähty minkä näköinen vauveli on. Eli korvan takana on muutama nimiehdotus. Pojalle on nyt kolme nimeä ja tytölle kaksi mietittynä, niistä sitten valitaan. Jep.

Ai niin, se kahvi...

Johnu
 
Sunnuntai iltaa!

Äitiyspakkaus tulossa meillekin, vaikka edelleen mietin tuleeko vähän turhaan, mutta laitan sitten vaatteet kiertoon.
Johnu puhui noista hätäkaste nimistä. Meillä piti viedä sairaalaan tuo lappu kun meni np-ultraan. Nyt en sitten enää yhtään muista mitkä nimet laitettiin. Tytön taidan muistaa, mutta kun pojan nimi ei ole vieläkään selvä niin mitähän siellä papereissa lukee. :whistle: No toivottavasti niitä ei tarvita..

Jokin aikaa sitten oli puhetta, että kukahan jakaantuu ensimmäisenä. Eiköhän joulukuussa ainakin ole jollakin jo vauva sylissä. Toivottavasti ei kenenkään vauva kuitenkaan liian aikaisin päätä haluta maailmaan. Luin jostain, että jo viikolla 23-24 vauva voisi jo selvityä jos syntyisi. Alkaa nuo viikot olla jo monella ylitetty, mutta toivotaan, että vauvat nyt vielä pitäisivät yksiöistään..

Kovin usein ei kyllä tule kirjoteltua, kun ei tässä oikein mitään tapahdu. Kahden viikon päästä olisi se 4d ja samana päivänä neuvola ja siitä viikon päästä sokerirasitus ja lääkärin tarkastus. Menisi nämä 2 viikkoa nyt nopeaa. Tänään lähes pyörryin, kun olimme kaupungilla ja menimme kahville. Käskin ukon maksaa ja menen tytön kanssa pöytään istumaan. Tarpeeeksi istuttua olo meni onneksi ohi. Verenpaineesta tuo varmaan johtui, ainakaan muuta selitystä en keksi. Vauva on alkanut painamaan jo ylävatsaa ja tuntuu ettei hengitys enää kulje kunnolla ja närästystäkin on ollut.
Juu eihän tässä asiaa ollutkaan.. :D

iita ja nuutti 24+0
 
piimäparta:Joensuusta ollaan, oikein muistit :) . Oletko itsekin täältä päin? PKKS:ssa siis veikkasivat vahvasti poikaa. Näytti se itsestäkin siltä että siellä heppi ja kivekset olisivat olleet, vaikka en liiemmin ultrakuvia olekaan katsellut :) . Moni tuttu on veikannut vatsan muodostakin poikaa... Jotenkin en vaan oikein uskalla (?) luottaa tuohon arvioon, saa nähdä sitten tammikuussa!

Sitteristä: Meillä on sitteri lainassa (varmaan n. 10 vuotta vanha kylläkin). Kokemusta siitä ei tosin vielä ole, kun esikkoa odotellaan. Tuskin olisin ostanut sitä itselleni jos en olisi saanut lainaan. Jotenkin ajattelen, että lapsi pääsee paremmin liikkumaan esim. lattialla. Makuasia varmaan, ja riippuu varmaan lapsestakin miten siinä viihtyy.

Jep jep, mutta ei sen kummempaa tällä kertaa. Viimeiset rutistukset opinnoissa vievät voimat (ja kovasti touhuava vauveli :heart: ), joten luulen että sitten joulukuussa on paremmin aikaa syventyä keskutelemaan :) !

Kirppu ja Paolo 23+3
 
Jimena: Tutta-merkkisiä potkareita olen nähnyt prismassa.oli ihania vaaleanvihreitä ja keltaisia.mä meinasin sellaiset käydä hakemassa jossain vaiheessa.itse kyllä tykkään enemmän puolipotkareista mutta pitäähän niitä perinteisiäkin olla =)

Esikoisen vauvavaatteetkin on nyt sit kaivettu esille mutta täytyy pestä niitä vasta sit marrasjoulukuussa.En vaan malttanut olla niitä hakematta varastosta.


Sitterin meinaan myös hankkia.Musta se on ihan tarpeellinen.Esikkokin viihtyi siinä hyvin ja eipä tarvi koko ajan vauvaa kanniskella.Tietyssä iässä kun eivät oikein vielä sit lattialla kauaa aikaa yksikseen viihdy.

Täällä kanssa mahanahka paukkuu ja veikkaan että vauveli on kohta kilonpainoinen.Potkut näkyy jo ulospäin ja enemmän liikuskelee muutenkin.
Harmittaa kun tuo kävely tekee kipeää,mahaa niinkuin jomottaa tuosta kohdun ympäriltä koko kävelyn ajan vaikka kuinka vetäis mahaa sisään..taitaa kohdun kannatinlihakset kipuilla työn rasituksista.
Onneksi mulla on viikko lomaa tuossa kuun vaihteessa että saa hiukan levätä.
Viikot menee kauheeta vauhtia ja laskin just että mulla on enää 9 viikkoa töitä!

HeMa05 ja vauva 25+6
 
Viikon alkuja!
Aika hiljaistahan täällä nyt näköjään on. Täälläkin seesteinen keskiraskaus menossa, ei mitään erikoista. Maha kyllä kasvaa ja pieni potkii kovasti yksiössään. Välillä kyllä kiristää maha nahkaa oikein kunnolla, olen koittanut rasvailla aina muistaessani jos siitä mitään apua olisi.

Saaru taisi puhua että on nähnyt unia, joissa vauva syntyisi aikaisin. Minäkin pari yötä takaperin näin ensimmäistä kertaa unta vauvoihin ja raskauteen liittyen. Siinä meillekin syntyi pieni poika näillä viikoilla kuin nytkin on menossa. Kuhan vielä pysyisi kasvamassa monta viikkoa.

Pinnasänkyä olen alkanut nyt kunnostamaan. Vanha lakka hiotaan pois ja maalataan uudelleen vähän eri värillä. Aikamoinen homma siinä hiomisessa kun käsin pitää kaikki pinnat hioa ja ne pinnojen välit. Huh! Onneksi on aikaa niin voi vaikka hioa pinnan päivässä jos siltä tuntuu =)

Sitteri me saatiin lainaksi, mutta oltaisiin varmaan muuten ostettu. Ainakin tutuilla mitä olen nähnyt niin hyödyllinen kapistus ollut, vaikka varmaan riippuu lapsesta kuinka siinä viihtyy.

Mitähän vielä. Ä-pakkausta odotellaan, tällä viikolla sen pitäs tulla. Neuvola lääkäri on vasta kahden viikon päästä. Tuntuu että viime neuvola käynnistä on ikuisuus aikaa, vaikkei siitä ole kuin reilu pari viikkoa.

Eipä muuta nyt, mukavaa viikkoa kaikille =)

Pippuri ja onnimanni 24+5
 
Kiitos HeMa vinkistä! Käynkin kurkkaamassa Prismassa, kunhan viedään ensin tuo esikoinen kerhoon.

Täällä sairaalassa ei ole multa koskaan kysytty mistään hätäkastenimistä. En ole koskaan niitä edes ajatellutkaan! Kaveri kerran niistä mainitsi ja sanoi, että sille tuli se kans yllättäen (sectio raskausmyrkytyksen takia) ja sanoi nopeasti vaan Matti ja Maija, kun kysyttiin :)

Eilen illalla mulla tuli vähän esimaitoa suihkun jälkeen yöpukuun. Onkos muilla havaittu jo vastaavaa?

Joo. Nyt syömään ja sitten kerholle. Värikästä viikkoa! Täällä ainakin viikonlopun aikana on tullut upea ruska :)

Jimena 25+2
 

Yhteistyössä