Toggle sidebar

Tahkoojat 169

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sanelma*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Maissa on kyllä fiiwikset täälläkin.. :( Voi mein Mollya.. *halii*

Nuka, kävin kans laparoskopiassa reilu vuosi sitten. Mää pääsin sairaalasta pois seuraavana päivänä (ei hajuakaan kuinka kauan itse toimenpide kesti), ja toipumiseen meni muutamia päiviä. Jälkikivut riippuu ilmeisesti operoinnin laajuudesta, potilaasta ym. Toiset toipuvat nopeamminkin ja pääsevät jo samana päivänäkin pois sairaalasta. Kaiken kaikkiaan mää sain viikon saikkua. En sitten tiedä miten toimitaan kun endo on levinny peräsuolen ympärille..

Keiju, kuulostaa kyllä kurjalta yöltä. :/ Tsemppiä loppusumuihin!

Eilen istutettiin miehen kanssa orapihlaja-aitaa. Aiemmat asukkaat on ilmeisesti poistanu sen tosta kohtaa, sillä siinä kohtaa on (ollu) kasvimaa. Meitä häiritsi suuresti toi aukko aidassa mein ja naapurin välissä.. Noh, kyllähän tossa saa vähän aikaa oottaa, että se on täyskasvuinen.. Olis kyl pitäny istuttaa jo viime syksynä. Noh, toisaalta me saatiin tää kämppä haltuumme vasta 1.10, ja sillon tohistiin vaan sisäremppaa.

Talitintit kävi ikkunan takana koputtelemassa..<3 Vein lintulaudan nyt jo ulos. :)
 
Voi Molly, olen tosi pahoillani. Tuli niin kurja mieli sun puolesta. En osaa sanoa mitään järkevää, eikä mikään nyt varmaan lohdutakaan. Kovasti voimia ja miehesi kanssa tukekaa toisianne. Halaus.
 
Voih Molly, suuret pahoittelut täältäkin. Niin helv***in epäreilua!!!! Toivottavasti saatte toisistanne voimaa ja jaksatte pian taas katsoa tulevaisuuteen. *halaa kovasti rutistaen*

Me käytiin eilen suuri keskustelu siitä, lähdemmekö sittenkään ivf:ään laisinkaan. Jotenkin koko tämä odottaminen on ollut niin turhauttavaa. Meillä myös adoptioprosessi pikkuhiljaa etenisi ja se pysäytti hetkeksi miettimään, josko keskittyisimme siihen täysilllä ja unohtaisimme ivf:än. Mutta sitten kuitenkin päätettiin lähteä vielä tähän viimeiseen hoitoon, koska se on jo niin lähellä.

Sain eilen Felicitaksesta soiton. Ivf olisi voitu aloittaa seuraavassa kierrossa, mutta koska olemme lähdössä pitkälle matkalle, siirtyy se vasta marraskuun kiertoon. Argh, yritimme järjestellä matkan juuri niin, ettei se vaikuta hoitoihin, mutta yllättäen tämä hoitoon pääsy venyi venymistään. Noh, nyt aiomme nauttia matkasta ja sen jälkeen sitten ivf:ään. Toivottavasti saamme sitten sen kauan toivotun joululahjan :)

Tällaista omanapaista taas täällä suunnalla. Nyt pitää taas palata kirjan ääreen. Palailen taas sopivan hetken tullen!
 
Nuka, Keijukainen olikin jo vastannut sulle. Mullakin moni gyne ohitti endon täysin, eivät siis tunteneet sitä. Toisaalta on mahdollista, että mulle se on tullut pikkuhiljaa, eikä ole ollut alusta alkaen. Ainakin ekassa Sjöbergin tutkimuksessa ja juuri ennen leikkausta tehdyssä tutkimuksessa ero oli jo valtava, aikaa näiden tutkimusten välissä oli n. 3 kk. Mulla juuri ennen leikkausta epäiltiin myös, että olisi kiinni jotenkin peräsuolessa (ja aina menkkojen aikaan varpusparvi lauloikin kyllä), joten en saanut edeltävänä vuorokautena syödä mitään ja jouduin juomaan sellaista tyhjennyslitkua. Olo oli kamala, oksentelin jne. Seuraavana aamuna leikkaus, en tiedä kestosta, mutta koska suoli olikin ollut vapaa, pääsin samana päivänä himaan. Jälkivuotoa mulla oli n. 2 vkoa. Ekaan sairaslomapätkään jouduin hakemaan jatkoa, taisin olla n. 1,5 - 2 vkoa saikulla. Mulla nuo endon oireet eivät olleet mitkään megapahat, ei siis kipuja tms mutta seuraavat oireet olivat
kova ja tiheä vessahätä
varpusparvi menkkojen aikaan
väsyneen tuntuinen alaselkä loppukierrosta
jotkut asennot seksissä tuntuivat pahalta (kiinnikkeen takia)
oikean kyljen omituinen tunne ja repäisytuntemukset nivusen suuntaan

Nämä kaikki jäivät lapan jälkeen täysin pois, vaikka endoa ei suuremmin ollutkaan. Kiinnike kiristi virtsarakkoa, siksi tiheä wc-hätä. Nyt tuota vessatusta on taas hieman palannut joten varmaan se kiinnike on kasvanut takaisin. Tai sitten ei.

Homma menee kuitenkin helpoiten niin, että etsit (tämä voi olla se vaikein osuus) endoon erikoistuneen lääkärin, kerrot oireet tarkkaan ja pyydät/vaadit saada lähetteen lapaan. Mullakin se kesti samoin kuin Keijukaisella n. 3-4 kk, mutta voi päästä nopeamminkin. Tsemppiä ja tuo vaiva kannattaa ehdottomasti hoitaa!
 
Kiitoksia kaikille!!! =)
Yritän keksiä tässä parhaan ajankohdan sairaslomalle. Kyllä kai se on joskus hoidettava, kun noita oireita on pikkuhiljaa alkanut tuleen. Ei mullakaan ollut oireita sillon, kun se "vahingossa" löydettiin.

Syksyn jatkoja kaikille ja Mollylle vielä kerran voimia!!!

Nuka
 
Nuka, skopiassa kävin minäkin ennen raskautta, osana lapsettomuushoitoja. Sanoivat Naikkarilla että eiköhän hoideta tuo endo ensin pois. Mulla siis munasarjassa endometriooma joka todettiin 10/05, siitä leikkausjonoon ja leikattiin 2/06. Laparoskopian jälkeen suosittelevat kai 6kkn luomuyritysjaksoa (kun paikat ovat puhtaat ja jotenkin "huuhdeltu"), mutta me saatiin clomifen-kuuri ja yksi inssikin tehtiin vielä ennen plussaa kolmannesta clomi-kierrosta 8/06. Nyt epäilen että endo on tullut takaisin vaikka imetän edelleen eikä menkkoja ole vielä kuulunut:-(((.
Endosta on lisätietoja www.endometrioosi.fi sivuilla.
 
Toivottavasti saat Nuka, asian pian hoidettua.
Mä en oikein osaa sanoa mun endosta juuta enkä jaata, välillä on oireita, välillä ei mutta kun vertaan aikaan ennen skopiaa niin menkkakipuja ei enää ole,. Silloin en selvinnyt koskaan ilman buranaa, kivut olivat niin kovat ja nyt, vaikka juilimista tuntuu niin ilman lääkkeitä selviää.

Huh, musta tuntuu että mä jotenkin eritän noita sumuja ympäristöön. Nehän voi aiheuttaa pinnan kiristymistä. Mies on pinna kireellä kotona ja töissä muut riitelee keskenään mun ympärillä. Ja minä vaan istun ja hikoilen.
 
Niin, moni homma voi johtua endosta tai jostain ihan muusta. Mutta jos epäilyä on tai jopa todettua endoa, niin ei se ainakaan lisääntymismahdollisuuksia paranna eli kannattahaan se hoitaa. Itsellä mitkään muut oireet eivät ole palanneet kuin loppukierron pissatus, joka voi johtua ihan estrogeenitason laskustakin. Kaikenmaailman tiputtelut ja repäisytuntemukset sekä varpusparvet ovat pysyneet poissa. Onneksi ;) Niin ja tuota sairasloman ajankohdan määrittelyä. Useinhan sitä ei voi oikein itse määrätä, jos jono on esim. 2-4 kk niin se aika on otettava, joka sattuu tulemaan. Aika lyhyt aikahan se 1-2 vkoa on olla pois, varsinkin kun on kyse omasta terveydestä. Vaikka tiedän kyllä fiiliksen, nyt oon ollut pari päivää pois ja huono omatunto alkaa jo kalvamaan. Oon tässä lueskellut huomisen palaverin, johon aion saikusta huolimatta osallistua, papereita, että oisin edes vähän kärryillä..

Keijukaiselle tsemppiä sumujen kestämiseen. Kyllähän se on mahdollista, että muut aistii kireyden ja ovat sitten itsekin kireitä. Tai sitten se on vain sattumien summaa..
 
Keiju, mun mies just sanoi, että aika raikasta kamaa tuo synarela, kun luin ohjeista, että ei saa käyttää raskaana olevien, eikä lasten lähellä.. Omaan nenään sitä kuitenkin voi laittaa :)

Hitto, olin eilen kolarissa ja vieläkin ahdistaa. Ei henkilövahinkoja, mutta kuitenkin oli tosi ikävä kokemus. Omassa mielessä olen syyllinen, vaikka virallisesti tuskin olenkaan, tai sitten ollaan molemmat yhdessä. Mähän en anna itselleni mitään anteeksi, joten saa nähdä miten kauan kärsin tästä.
 
Varmaan toi synarela ja vastaavat leviää jollain tavalla ilmassakin, toimii varmaankin joidenkin feromonien tavalla.. Ja onhan sillä pakko olla aika rankat vaikutukset, kun sillä kuitenkin ajetaan niinkin iso asia kuin hormonitoiminta alas.

Gissa, onneksi ei käynyt muita kuin peltivahinkoja. Ja peltiähän saa rahalla. Ei kannata olla itselleen noin ankara. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, usein ihan puhtaita onnettomuuksia eikä niistä kannata itseään rangaista hirveästi! Voi, vielä kun oppisit olemaan anteeksiantavaisempi itseäsi kohtaan, niin elämä vois helpottua. Mä olen ollut monessa peltirytäkässä mukana, tosin vain yhdessä itse kuskina (autokoulun auto jarrutti edessä keskellä risteystä ihan yllttäen ja mä liuin ratikkakiskoilla perään, tosin siitä tuli ainoastaan klommo puskuriin), ja kyllähän ne aina hetken aikaa tuntuvat inhottavilta..
 
Kiitos kaikille teille myötätunnosta ja haleista, ja sähköpostitulvasta. Tuntuu, että oikeasti oikeasti välitätte. Ihanaa, että on tällaisia ystäviä. Ja vaikkei tähän itsekään, puhumattakaan muista, osaa löytää oikeita sanoja niin voin sanoa, että paremmin varmasti ymmärrätte - ja paremmin muotoilette lohdutuksen sanat - kuin moni irl-ystävä joka ei ole ollenkaan samassa veneessä. Pelkkä lyhyt mainintakin teiltä lämmittää mieltä (ja taas mä itken).

Tuntuu, että on pakko saada kirjoittaa johonkin vaikkei ole ollenkaan valmis puhumaan ääneen tästä oikein kellekään kasvotusten tai edes puhelimessa, tulisi varmaan vaan älytön parku eikä siitä tulisi mitään. Kirjoittaminen on aina ollut mulle terapeuttista jollain lailla, vaikka sitten kyyneleet silmissä.

Olin eilen sairaalassa toimenpiteessä poistamassa sikiöpussin ym jäljelle jääneet raskauden merkit kohdusta. Se oli jotain aivan _hirveetä_. Mies oli onneksi tukena (ja kertakaikkiaan aivan ihana on ollut ihan koko ajan, halinut, paijannut, passannut ja sanonut vain oikeita sanoja vaikka itsekin suree ja on ihan tuskissaan, jäänyt mun kanssa kotiin töistä jne.), mutta tunsin niin valtavaa itsesääliä varsinkin yksin siinä leikkaussalin käytävällä eilen, ettei itkutulvalle meinannut tulla loppua oikein missään vaiheessa. Pääsin kyllä jo illalla kotiin, mutta en ole koskaan ennen ollut leikkauspöydällä ja mua pelotti kieltämättä sekin siellä, oman menetetyn vauvan ja valtavan tyhjyyden tunteen ja surun lisäksi. Onneksi kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja toipuminen näyttää menevän ok, ei edes vuoda paljon ollenkaan. Halusin heti toimenpiteeseen, en jaksanut enää odottaa luonnollista keskenmenoa, tässä on jo ahdistuneena odotettu ja odotettu pari viikkoa. Km olisi voinut tulla milloin vain, viikonloppuna tai vasta kahden viikon päästä, keskellä yötä tai työpäivää, ja jos oma lääkäri ei olisikaan sitten tavoitettavissa tai tulisi yllättäviä komplikaatioita, joutuisi sittenkin hätäpäin kaavintaan, kohtu tulehtuisi tai muuta. En olisi jaksanut sitä.

Päällimmäisenä fiiliksenä on aivan älytön itsesääli (olenkohan vähän itsekäs...) ja olo, että helvetti miten TURHAA ja epäreilua. Nyt alkaa IVF:kin tuntumaan raskaalta, näin jälkeenpäin, vaikkei se silloin sumujen ja pistoksen keskellä loman aikana tuntunut vaikealta ollenkaan. Puhumattakaan kun saatiin se kauan toivottu plussa, silloin se tuntui niin valtavan hienolta, että olisi tehnyt sen eteen ihan mitä vaan, piikitellyt tai vaikka viillellyt itseään, tuntui, että se on minkä tahansa arvoista.

Ihmeellinen kuitenkin tämä vahva ihmismieli ja selviytymiskyky. Kyllä sitä vaan herää uuteen päivään tällaisenkin kokemuksen jälkeen...

Jatkakaa tytöt vain normaalia jutustelua, älkää masentuko mun viestin takia, oli vaan pakko purkaa sydäntä jonnekin, saada ajatuksia kasattua ja kirjoitettua ulos, pois pyörimästä päästä, ja minnes muualle kuin tänne.
 
Nuka, muistaakseni se oli n. 2500 - 3000 eur. Aikas paljon, kun mulla maksoi julkisella n. 400 eur. Olisi ollut halvempi, mutta olin itse valinnut varmasti asiantuntevan lääkärin eli Sjöbergin leikkaamaan.
 
Mollyn kirjoitus oli tullut samaan aikaan. Voi Molly, koita jaksaa. Uskon, että tilanne on ollut pelottava, mutta onneksi Suomessa on asiantuntevaa henkilökuntaa. Eli varmasti itse toimenpide on mennyt hyvin, ne sielun haavat ovat varmasti paljon suuremmat :( Kuten sanoit ihminen on onneksi sisukas ja jonain päivänä huomaat, että nokka on suunnattu kohti tulevaa. Koita jaksaa!
 
Ihanaa kuulla susta Molly kun jaksat kertoa meille tuntemuksistasi. Mä jotenkin koen niin mielettömän voimakasta myötäsurua sun kanssa. Ja kun tiedän millainen ihminen olet, tuntuu NIIN väärältä että tälläistä tapahtuu. Onneksi miehesi jaksaa olla tukenasi ja yhdessä jaatte tämän kamalan tilanteen.

Ymmärrän hyvin että halusit heti toimenpiteeseen. Hyvä kuitenkin että fyysinen toipuminen edistyy, mitään ylimääräistä ei nyt kertakaikkiaan saa enää tulla.

Jotenkin tuntuu että tuo IVF:ssa juuri on se pahin, henkinen puoli. Ja just se turhuus, oman kropan rääkkääminen hormoneilla, ultrissa juokseminen ja myös se rahanmeno. Kuitenkin, siinä nähtiin että hedelmöittyminen on mahdollista teidän kahden soluilla ja kiinnittyminen myös ja se varmasti antaa jollain lailla uskoa tulevaan kun tästä raskaasta kokemuksesta on selvitty.
Nyt vaan suret ja itket niin paljon kun sitä riittää ja pikkuhiljaa elämä alkaa taas tuntua hyvältä. Kerro vapaasti tuntemuksia aina kun jaksat, täällä me ollaan...
 
Ihana kuulla susta, Molly. Aika rankkaa aikaa ollut kyllä sulla.. Mies on ihanasti sua kyllä tukenut, vaikka varmasti hänelläkin mieli aika myllerryksessä.. Oot ollu ja oot edelleenkin paljon ajatuksissa. Haleja ja voimia sinne!

Kastis, aika jännä, että sulla maksoi toi lapa noinkin paljon julkisella. Mulla oli kaikkine käynteineen yhteensä 100e.

Täytyy vielä IVF:stä sanoa, että ootte kyllä niin vahvoja naisia, kun sitä läpi käytte.. Musta tuntuu, että mää en koskaan lähde siihen.
 
Niin, eihän se itse ivf niin järjettömän raskasta ole, vaikka kaikenlaisia sivuvaikutuksiakin on, vaan ne epäonnistumiset ja pettymykset. Kuitenkin on hyvä muistaa, että jotkut onnistuukin ekalla.

Edelleen Molly sulle haleja ja sympatiaa, on se ihan kauheaa, tiedän. Jotenkin vaan kaikki haaveet murenee yhdessä hetkessä ja se tuntuu niin lopulliselta. Itsesääli on ihan normaalia, ei siitä tarvii tuntea mitään huonoa omatuntoa ja oikeesti käy täällä vaan jauhamassa, koska ei ne asiaa tuntemattomat ihmiset vaan tajua. Aika parantaa haavat, niin kliseistä kun se onkin. Sure ihan rauhassa ja vaikka se ei ehkä nyt kiinnosta, niin teillä on kuitenkin vielä kaikki mahdollisuudet onnistua! Ihanaa tosiaan, että miehesi on täysillä mukana, koska moni mies ei sitä osaa.

Itsestä huomaan, että katkeruus on hiukan helpottanut, ainakin väliaikaisesti. Vielä vähän aikaa sitten tuntui, että voisin kuristaa kaikki raskaanaolevat, nyt en enää jaksa niihin reagoida juurikaan. Ehkä se tulee vielä takaisin, tai sitten jonkin asteinen hyväksyminen on alkanut?
 
Ihanaa kun kirjoitit Molly! On ollut jotenkin sormet lukossa, kun ei ole tiennyt mitä kirjoittaa. Mutta yritetään jatkaa jutustelua. Keijukainen puki niin hyvin sanoiksi kaikki munkin ajatukset. Myötäsuru on suuri ja jotenkin juuri tämä oma tilanne ja hoidot antaa sitä mainitsemaasi perspektiiviä asiaan. Otan jotenkin henkilökohtaisesti tämän luojan määräämän vääryyden vaikka se ei itselleni tapahtunutkaan. Ääh, en mä vieläkään osaa tätä sanoiksi pukea. Ajatuksissa olet kuitenkin ollut Molly monta kertaa viime päivien aikana.

Ja samaa mieltä olen tuosta IVF:n "rankkuudesta". Fyysisesti se oli mulle ihan pala kakkua. Mutta juuri se ajatus, että käyn tämän kaiken läpi vain pettyäkseni kerta toisensa jälkeen ja mahdollisesti läpi käyden vielä tuon menetyksenkin surun, on se voimia vievä osa. Ja kaikki tämä ilman takuuta lopulta onnistumisesta.

Mutta ollaan tytöt vahvoja. Jaksetaan, kestetään ja noustaan suosta - kerta toisensa jälkeen. On meillä kullakin tiedossa sitten minkäkin lainen tulevaisuus lasten kanssa tai ilman, niin varmasti näistä vuosista jää sieluun jonkinlainen arpi. Tuetaan kuitenkin toisiamme ja annetaan haavoillemme mahdollisuus parantua vaikka arpia jäisikin. Etsitään niitä positiivisia asioita elämästä ja kokemastamme vaikka sitten välilä joutuisimme niitä kaivamaan syvemmältäkin ja kyynelten kanssa.

Tsemppiä meille kaikille ja aurinkoista syysviikonloppua!
 
Kiitos, tytöt! Olette aivan ihania!!! Mistä löydättekin sanat, ne on niin totta ja just niin sitä miltä tuntuu. Täällä on aivan käsittämättömän mahtava porukka herkkiä, empaattisia ja vahvoja naisia. Kalliiksi tulisi terapia, jos ei teitä olisi. Uskon, että aika parantaa haavat ja päivä päivältä saan sen huomata. Pysyn täällä kirjoittelemassa vaikka väkisin, se on varmasti parasta mun toipumisen kannalta. Mulla on kahden viikon sairasloma. Ja hei kaikesta muustakin voi mun puolesta jutella, on ihan mukavaa lukea muiden normaalista arkisista asioista (vaikka itse vatvon nyt tätä asiaa), ei sitä kuitenkaan jaksa tässä itsesäälissä ryvetä ihan koko ajan vaikka pitääkin surra, itkeä ja työstää tätä raskasta ja surullista kokemusta. Sitä teen kanssa koko ajan, varmaan vielä pitkään.

Jaksan ihmetellä tätä mun ihanaa miestäkin, hän on vaan absolutely maailman paras. Mitä tekisinkään ilman häntä, onneksi meillä on toisemme. Ihanaa, että tuntuu tältä. Kaiken surun keskellä.
 
Vippe, mun lapa maksoi siksi enemmän, että valitsin lääkärin itse. Eli olin tavallaan julkisella yksityispotilas. Jos oisin ottanut kenet tahansa lääkärin, ois hinta ollut suht sama kuin sulla..
 
Moi tytöt!
Mä en tiedä mihinkä se mun tän päivän aikaisempi kirjoitus oikein hukkui. No joka tapuksessa isot pahoittelut Mollylle. Elämä on kylla todella epäreilua. Elätte rankkoja ja vaikeita aikoja, jaksamisia ja voimia.
Jotenkin taas masentaa tosi paljon tää lapsettomuus. Mun kaveripiiristä putkahtelee koko ajan uusia raskausuutisia ja vauvoja. En mahda mitään mutta ajattelen kyllä usein että miksi vielä tämän piti sattua meidän kohdalle muitten vaikeitten asioitten lisäksi ja mahdetaanko ikinä onnistua varsinkin noitten huonojen simppatulosten vuoksi.
No, ehkä tää joskus tästä.
 
Perjantaita vain kaikille. Mollyn rankka kokemus on herättänyt muakin kirjoittamaan ja haluan olla nyt täällä, kun ystävällä on rankkaa. Voin vain kuvitella, minkälaisia ajatuksia oot Molly käynyt läpi. Sellainen voimattomuus ja ahdistus on henkisesti varmasti tosi rankkaa. Hyvä, että pääsit toimenpiteeseen, eikä tarvitse sitä miettiä, niinkuin sanoit. Vaikka fyysisesti alat toipua, niin henkinen puoli tulee tietenkin pikkaisen perässä. Mutta tulee kuitenkin. Miten ihanasti kuvailit vielä miestäsi; tälläisinä hetkinä se suhde on puntarissa ja on varmasti ihanaa ja helpottavaa huomata, että puoliso on siinä juuri sellaisena kuin tarvitset. Yhdessä te selviätte. Tässä nyt on itse kullakin surua ja murhetta; itse olin viimeviikolla niin loppu, etten tiennyt tämän viikon edes koskaan koittavan. Mutta tässä sitä ollaan ja kun katsoo taaksepäin, niin voin sanoa, että ihminen kuitenkin selviää toisten tuella. Aika on se kultainen klisee, mikä meitä auttaa kuitenkin aika paljon. Toivon ja uskon, että jaksat. Muista pitää itsestäsi huolta ja kahden viikon aikana elät vain itsellesi. Tekisi mieli rutistaa ja halata, mutta välitän virtuaalihalin täältä kaukaa :)

Mulla on edelleen kaikki jutut ihan hukassa, mutta kommentoin nyt vaikka omaa napaani sen verran, että kaksi luomukiertoa päätimme nyt pitää ja marraskuussa kokeillaan inssiä. Tässä välissä on matka.Tammikuussa alkaa sitten se meidän ivf. Se on yllättävän pian.

Annun miehen simppatulokset ei munkaan mielestä kuulosta "toivottomalta". Samaa luokkaahan meillä; vai oliko huonommatkin. En edes muista. Mitens teidän jatkot nyt olikaan?

Oli muuten kiva kuulla Nasupista. Ivf:ää kohden siis siellä mennään. Käythän täällä jakamassa ajatuksia hiukan useammin jatkossa ? Seurasi olisi tervetullutta:)

Mua muuten nauratti tuo Keijun kirjoituksen loppu "muut tappelee ja Keiju vaan istuu ja hikoilee". Näin sen kuvan jotenkin mielessäni ja alkoi hymyilyttää. Kovasti tsemppiä Keijukaiselle sumuihin ja tulevaan ivf:ään.

Nyt täytyy mennä laittaan sauna päälle..
 
Niin. mulla siis gyneaika varattuna 22.10. En tiedä mitä hän sitten aikoo, sanoi aiemmin kirjoittavansa lähetteen simppatestien jälkeen taysiin.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille, kaikista negatiivisista asioista huolimatta.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Similar threads

S
Tahkoojat 163
Viestiä
99
Luettu
2K
Lapsen saaminen
Sanelma*
S
S
Tahkoojat 162
Viestiä
106
Luettu
2K
Lapsen saaminen
gissa
G
S
Tahkoojat 168
Viestiä
102
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Vippe
V
M
Tahkoojat 166
Viestiä
103
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Sanelma*
S
M
Tahkoojat 165
Viestiä
98
Luettu
2K
Lapsen saaminen
molly
M

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa