Tahkoojat 165

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Manna*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Moikkis likat!

Tassa lainakoneelta kirjoittelen :) Tosiaan ollaan oltu mokilla mahdollisimman paljon loman aikana ja siella ei yhteytta.

Niista seitsemasta follikkelista oikeestaan vain 6 oli hyvia, joten kaikki hedelmoittyi. Tama on hyva uutinen sinansa, etta (jos hoitotarve jatkossa) ei tarvi menna ICSIin eli mikrohedelmoitykseen, vaan IVF riittaa miehen siittioilla. Lohduttavaa faktaa siis esim. Keijukaisellekin kun teilla miehella aika sama tilanne kuin meilla. Hyvin eteenpain liikkuvia runsaasti ja iso maara muutenkin, mutta normaalimuotoiset vahissa. Nakojaan kuitenkin hyvin hedelmoittyy! Kuudesta hedelmoittyneesta follikkelista saatiin siis kolmantena paivana yksi 8 soluinen, yksi 7 soluinen ja loput nelja oli 4,5,6,6. Eli eivat lahteneet jakautumaan tarpeeksi nopeasti ja hyvin. Niita ei siis voisi kayttaa nyt eika jatkossa, ja laakari oli sita mielta, etta 7-soluinenkaan ei kestaisi pakastusta joten jos sita ei siirreta se menee ns. hukkaan. 8-soluinen oli siis selkea siirrettava, siihen vauhtiinhan just pitaisikin jakautua. Suositteli sitten harkitsemaan molempien siirtoa ja siihen miehen kanssa paadyttiin. Laakari ei kauheesti hehkuttanut tai antanut toivoa, vaikka puhuikin "sitten KUN olet raskaana", etta vahan sellainen empivainen fiilis jai, vaikka tuntuu hyvalta etta kaikki on nyt ohi ja mita tarkeinta, etta siirrettavaa oli! Eipa tassa kovin suuria odotuksia ole, mutta taytyy vaan toivoa parasta.

Kastis oli taas oikeassa noissa pohdinnoissa, itsekin niita mietin aaneen ja laakarin kanssa juteltiin, etta tassa voi olla syy tahan meidan "selittamattomaan lapsettomuuteen". Eli 6 munasolua kun voi olla noin 6-8 kuukauden saalis luomuoloissa, jos vaikka aina hedelmoittyis mutta niista vain yksi lahtee ihan kunnolla jakautumaan (muttei sit jatka jakautumista tai ei kiinnity tai tulee varh. km), niin eipa ne luomumahikset kovin hyvat ole. Tosin lohduksi muillekin pitkaan yrittaneelle jos on tallaisesta kiinni, niin laakarikin sanoi etta yllattaen voikin tyyliin 5 vuoden yrittamisen jalkeen raskautuakin luomusti. Kestaa vaan paljon pidempaan.

Noh, nyt on kaksi kyytilaista tuolla heilumassa, toivottavasti heidan kehitys jatkuisi hyvin ja osaavat /tai ainakin yksi osaa kiinnittya. Se pakkasjuttu vahan harmittaa, olisihan sinne ollut hyva saada jotain jemmaan. Tosin se sulattaminen vaatii kai aika prima alkioita.

Anteeksi minakeskeisyys taas kerran. Viimeistaan ensviikolla paasen sitten joka paiva koneelle! Voi kommentoida muitakin asioita :)
 
Vippen kanssa samoihin aikoihin linjoilla :) Voi sua, koita parantua heti alkuun. Hyva etta jait kotiin lepailemaan ja hoidat itsesi kuntoon ennenkuin kunnon tauti paalla, niin sita aina pitaisikin!

Vippe, teillahan kans sama tilanne kun meilla niitten siittioiden osalta, eiks vaan? Eli ehdottomasti suosittelen IVF:aa, kylla tama oli loppujen lopuksi niin "helppo" juttu. Eh, koputan nyt puuta, ettei tartte kuitenkaan heti tehda uudestaan, vaan taa olisi nyt talla hoidettu... Pregnylin kavin muuten pistamassa mehilaisessa sairaanhoitajalla kun hoitsukaveri ei paassyt apuun juuri oikeaan aikaan ja itse asiassa siella hoitaja ihmettelikin aivan, etta "itseko sun olisi pitanyt tama tehda"??

Jees, palataan tytot! Tyossa oleville tsemppia tyoviikon jatkoon! Mannalle kans erityisterkut ja halit, hyvalta kuullostaa!
 
Kiitos Molly raportista. Älä sure , ettei pakkaseen mennyt, nyt on kuitenkin kaksi matkassa ja toivotaan, ettei muuta tarvitsisi. Ja koska niin hienosti kaikki meni, niin nyt vain "jalat maassa, mutta toivonkipinä mukana ja peukut pystyssä" seuraavat pari viikkoa. Olisit kyllä onnesi ansainnut pitkän yrityksen jälkeen. Meillähän on miehellä kanssa liikaa epämuodostuneita, mutta liikkuvat hyvin ne, mitä on. Edessä on simppojen tarkistus, kun inssi on edessä. Niin ja Molly, älä nyt pahoittele itsestäsi puhumista, koska NYT on sulle tapahtunut niin suuria, että me puhutaan ihan mielellään sun asioista nyt. Kukin vuorollaan on "tapetilla." Tsemppiä ja peukkuja!!!

Vipelle paranemisia. Me ollaan pidetty tuuletinta makkarissa, niin on ollut vähä kurkku kipeä aamulla :S Näköjään helposti tulee. Täytyy sammuttaa se yöksi.

Kastiksen pohdinnoissa oli asiaa jälleen, kun puhuit niistä vuoden muniksista. Niinhän se on.

Mulla oli tänään erityinen päivä. Puhuin erään ihmisen kanssa heidän pitkästä taipaleesta ivf-hoidoissa. Vuosiin oli mahtunut todella paljon surua ja yrityksiä. Lopuksi ns. viimeinen yritys yksityisellä useamman kerran jälkeen, joilloin siirrettiin kaksi. Toinen tuli pois, mutta toinen sinnitteli ja lapsi on nyt 3v. Kyllä meitä itketti molempia,kun puhuimme. Oli ihana kuulla se tarina, onnellinen loppu todella raskaiden vuosien jälkeen. Kyseinen ihminen sanoi, että lapsi on aarre, niin rakas ja erityinen, juuri tämän kaiken koettemuksen jälkeen etenkin lapsen saaminen ja eläminen äitinä tuntuu erityisen ihanalle. Hän sanoi myös, että kaikki se yritys ja suru/pettymys/ilo/toivo/toivottomuus=kaikki mahdolliset tunteet ovat ikuisesti sydämessä, kun ajattelee asiaa. Se, että lapsi lopulta syntyi ei vie pois sitä erityistä tunnetta, mikä siihen liittyy. En tiedä tajuatteko, mitä yritän selittää, mutta tämä tuttavani piteli ihan sydäntään, kun hän sanoi, että "se kaikki on tallessa täällä koko elämän." Musta se oli jotenkin niin koskettavasti kuvattu. Hänellä oli ns. ääriesimerkki kaikista vastoinkäymisistä, mutta ihanasti kannusti jaksamaan ja uskomaan. Meidän työasiat oli 2 tuntia pöydällä, kun vain puhuttiin ja itkettiin ja naurettiin. Oli jotenkin vapauttavaa ja lohduttavaa puhua.
On: menkkajomoja. No hope-> inssi parin viikon päästä.
 
Huomenta. Lyhyesti: Mollyn tilanne kuulostaa hyvältä, peukut ovat täältäkin suunnasta pystyssä. Ja ihanaa, että olet hyvillä fiiliksillä, se on oikeasti tärkeää!
Manna, ei menetetä toivoa vielä, eihän.. Ja mä tiedän mitä tarkoitat tuolla keskustelulla.
Tiitu, uskon, et Porvoon suuntaan tulee muutettua helpommin, jos sinne on suhteita niin kuin sun miehellä. Jotenkin tälleen ihan ummikkona ei tulis ekana mieleen, vaikka tosiaan kesäisenä päivänä näytti ihanalta.
Ja vikana.. meille muutti eilen pieni kissavauva. Hih, mies on ihan intona. Ei meinannut raaskia lähteä edes töihin.
Nyt on pakko alkaa pakertamaan. Kiireinen päivä edessä ja kolmas yö putkeen vähillä unille, jotan väsyä alkaa pukkaamaan.. Tänään onneksi hieroja, jospa ens yönä nukuttaisi hyvin ;)
 
Heipsan,
Kastiksella kissavauva, ihanaa :) Kiva että mies on noin intona. Mistä otitte, onko tyttö vai poika, millainen?

Mulle tosi tärkeä ihminen on kuollut eilen, oon ihan pois tolaltani. Just kun puhuttiin ettei suurempia menetyksiä tai suruja ole tän lapsettomuuden lisäksi ollut. Tuntuu tosi pahalta ajatella ettei koskaan näe kyseistä ihmistä enää.
Tuli surullinen päivä, tänään vasta kuulin asiasta.
Ehkä ne jotka lehtiä lukevat ja minut tuntevat, arvaavat mistä on kyse.

Eilen olikin varsinainen ukkonen yöllä. Paukkui niin että ajattelin talon lentävän ilmaan. Salamatkin valaisivat koko huoneen. Ilma olikin raikkaampi tänään.

 
Keijukainen, otan osaa suruun. Ja samalla myönnän olevani täysin tietämätön kenestä voisi olla kyse, en ole huomannut lehdissä mitään erikoista. P*ska juttu silti, varsinkin jos on ollut nuori eli elämää ois ollut vielä edessä.

Kissa on harmaa poika, yhdestä maalaistalosta haettiin jossa lapset ovat kissoja käsitelleet ja sen huomaa. Siis on luottavainen ja antaa koskea tosi hyvin, ei lainkaan arka. Tänään kisu on yhdessä huoneessa ja toiveena ois, ettei akvaario ja sohva ala kiinnostamaan. Sohva on kuitenkin vasta 12/06 tullut, tilaustyönä tehty eikä halpa. Mites sä olet Keijukainen saanut kissat pysymään erossa sohvista? Mun vanha kissa pysyi kyllä, mut tais siinä aikamoinen taisto olla..
 
Kiitos Kastis. Uutinen on näissä maksuttomissa"työmatka"-lehdissä.

Meidän kissat ei ole koskaan repineet huonekaluja. Mun eka kissa, nyt 17v. oli pentuna mahdoton, repi nojatuolten päälliset niin että mun vanhemmat joutu verhoiluttamaan ne uudestaan.
Kynsienteroituspuu on paras keino, koska kissan on pakko saada teroittaa kynsiään ja jos ei ole puuta niin huonekalut on seuraavaks paras vaihtoehto :/
Sellainen puu jonka päällystää vanhanajan pyykkinarulla on paras ja onhan niitä valmiitakin kissanpuita eläinkaupoissa.

Harmaa on meilläkin toinen ja pitkäkarvaisia kumpikin. Poikia oon aina halunnut, en tiedä miks. Kai ne lupsakampia sitten vanhemmiten?
 
Voi Keiju, olen pahoillani. Tuollaiset uutiset pysäyttää ja satuttaa. Voimia ja jaksamista. Sitä varmasti miettii ja pohtii hiukan elämän asioita eri tavalla, kun kuoleman kohtaa. (En tiedä, kenestä on kyse, mutta sillä ei sinänsä merkitystä, koska läheinen ihminen kuitenkin).

Kastis!Kissa!!! Voi , ne on niiin suloisia karvapalloja. Aiotteko leikkauttaa, kun on sen aika? Tuo raapimispuu on hyvä juttu, meillä kisut hiukan teroitti aikoinaan sohvan alle kynsiään, mutta kun saivat oman puun, niin oppivat siihen tosi hyvin.

Nyt on mentävä ulos, kun paistaa. Täytyy leikata kilometrin korkuinen nurmikko:D
 
Pikavastaus. Leikataan ilman muuta ja edellisellä kissallakin oli raapimispuu, mutta silti sohva meinas olla kiinnostavampi :) Toivotaan et ois nyt, kun on kuitenkin aika kallis ja tuore sohva. Vaikka rahallahan noita saa..
 
Surunvalittelut täältäkin Keijulle! :( Ikävää todellakin. En tiedä minäkään tarkemmin, kun en lue noita ilmaislehtiä, mutta eipä sillä merkitystä. Halauksia ja jaksamista surussa.

Onnittelut Kastikselle kissavauvasta! On noi kissanpennut suloisia.. Harmaa on kyllä aivan ihana kissan väri.

Mollyn kuulumiset on kyllä edelleenkin hyvät. :) Peukkuja!! Nopeasti tosiaan tää aika on menny, ja täytyy kyllä sanoa, että suosittelusta huolimatta tuntuu ettei aika ole vielä kypsä IVF:ään. Mies haluais jatkaa inssejä, mutta mulla vähän tökkii sekin ajatus.. Kahtotaan kahtotaan..

Oonko mää muuten teille muistanu kertoa, että mää lopetan työt ja jatkan taas opiskeluita kokoaikaisesti? Oon todennu, että en saa töiden ohessa opiskeluja eteenpäin, gradu jumittaa, joten kun ei tää asiakaspalvelu mitään herkkua ole ja sopimus päättyy sopivasti tän kuun loppuun, niin ratkaisu oli aika selkeä. Miehen kanssa vähän väännettiin asiasta, mutta mää vedän omat kuluni minimiin, niin eiköhän pärjätä. :)
 
Hei. Kiitos kaikille, olette ihania.
Surullinen olo on vieläkin ja tuntuu niin epätodelliselta. Kuolinilmoitus oli tänään Hesarissa. Mies oli suurena tukena eilen ja tuntuu aina löytävän just ne oikeat sanat lohduttaakseen.

Nyt onkin jo pientä syksyn tuntua ilmassa. Eilen tais olla vika hellepäivä ainakin vähään aikaan. Mökillekään ei ole luvattu huisaa säätä mutta uskon että uimavedet ovat lämpimät, tänäänkin siellä on vielä +28!!
Ja kivaa päästä muutenkin rentoutumaan.
Huomenna lähdetään iltapäivällä niin ollaan hyvissä ajoin perillä ja ehditään ajaa saareenkin mahdollisesti. Tarkoitus on käydä molemmilla mökeillä, välimatka on n. 50 kilsaa plus venematka.

Mä muistelen Vippe hämärästi että kerroit sun ratkaisusta. Ihan hyvä päätös.
Olikos Mannallakin samansuuntaista kuviota vai muistanko väärin?

Ensi viikolla taitaa tulla lisää lomalaisia niin saadaan ketju vauhtiin :)
Mä taidan olla seuraava ivf-putkeen menijä, odottelen menkkoja alkuviikosta ja sitten soitan NKL:ään. Vähän jännittää että mahdunko mukaan, kovin on siellä ruuhkaa ja labran remontti on jäljessä aikataulusta.
 
Sateista torstaita. Sopiva siivouspäivä näin heti töiden jälkeen.
Keiju, mä oon ehkä jäämässä enskeväänä vuorotteluvapaalle, mutta nyt yritän sinnitellä työn lomassa. Mikä Vippe sun tiedekunta onkaan? En muista..
Oispa ihana päästä mökille! Nyt viikonloppuna on muita suunnitelmia, niin ollaan ihan kuivalla maalla. Sääkään ei ole mitä parhain, mutta mökillä se ei niin haittaa. On siinäkin oma hohtonsa, että voi sateenropinassa istua takkatulen ääressä ja lukea kirjaa..ja nauttia viiniä;) Rentoudu Keiju mökillä, kun on nyt surullista aikaa. Ihanaa, että mies on tukea ja osaa myös juttelemalla helpotta oloa. Se on aika vaikea tehtävä, kun lohdutuksen sanat on aika vähissä.
Juu, menkkajomot jatkuu, vuoto alkaa illalla tai huomenna. Ei auta. Sit vaan soitto lääkärille ja inssi pian. Haluan kokeilla sitä, mutta haluaisin kovemmat myrkyt, ne luget ainakin. Täytyy yrittää ehdottaa. Mä olisin jotenkin niin toivonut nyt, että menkat ois jäänyt pois. Jotkut kierrot menee helpommin, jotkut ottaa enemmän kupoliin. Tulevan syksy on varmaan raskas; pukkaan tulla aina hiukan melankoliseksi ja sitten tää lapsettomuus tuntuu raskaammalta. No, eipä kannata etukäteen märehtiä, kun ei ne asiat siitä miksikään niin muutu. Niin, onko se sit Keiju, joka on seuraava ivffiläinen? Niin kukin vuorollaan..

Nyt täytyy alkaa siivota..
 
Takana järkky hedari-päivä ja samoin pitkä työpäivä, vasta klo 19 pääsin lähtemään. Nyt ne hommat ovat sitten vauhdissa :)
Kissan kanssa on mennyt toistaiseksi hyvin, toivotaan että menee jatkossakin.

Keijukainen, se NKL:n remppa tais olla kuukauden jäljessä ja ivf-hoidot jatkuu vasta lokakuussa. Jotkut pääsee sitä ennen Felicitakseen maksusitoumuksella. Sellainen "kohtalo" ois kyllä herkkua :)

Omat viikonloppusuunnitelmat ovat vielä auki. Jos ok keli, lähdetään mökille. Jos huono keli, ollaan Hesassa. Miehellä gradu-hommia ja mullakin ois vaikka mitä tekemistä.. Mutta sen näkee sitten huomenna, että mikä meininki. Nyt kun ei voi kuitenkaan suoraan töistä lähteä, kun pitää toi yks sankari hakea mukaan.

Manna.. kurjaa, jos olet itsesi suhteen oikeassa. Toivotaan vielä parasta.
 
Huomenta!
Ihanaa, perjantai. Tää viikko onkin ollut aika raskas kun työpäivät venyneet melkein 10-tuntiseksi. Tää päivä on onneks helpompi. Voi, kissanpennut on kyllä ihania. Me hommattiin kissanpentu mun äidille keväällä. Neiti on nyt n. 4kk ikäinen ja aivan ihana.
On taas ollut niin kiireitä, etten oo kerennyt kirjoittelemaan, lukemassa käyn kyllä aika säännöllisesti.
Aateltiin nyt ens vkolle vihdosta viimein varata se simppatestiaika. Tehdään se nyt sitten kotona ja kiikutetaan sitten isoo lujaa sinne klinikalle. Mulla myös menkkajomot pikkuhiljaa alkaneet. Veikkaan että tuhruilut alkaa viikonloppuna. Viikonlopulle ei mitään kummempia. Mies on töissä ja mä yritän tehdä kotihommia; siivoiluja ja maalailua yms. Meillä on uusi, ihana sohva. Aion myös rentoutua ja lukee kirjaa löffäten soffalla.
Nyt täytyy pikkuhiljaa lähtee töihin, oikei hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 
Hello,
Sateinen päivä. Ihan kiva autossa istumis-päivä mökkireissua ajatellen. Lähden tänään jo klo 14 ja sitten suunnataan landelle. Sinne on luvattu ihan kivaa säätä huomiseksi ja sunnuntaiksi. Eipä tuo muuten mitään muttei veneellä ole kiva mennä jos kaatamalla sataa vettä ja tuulee.

Eilen olin hautajaisissa sitten. Toisissa uskontokunnissa kun haudataan heti kuoleman jälkeen. Oli aika lohdutonta, porukkaa oli tosi paljon ja vaikka fiilis oli tavallaan valoisa, on menetys liian kova monelle. Toisistamme saimme tietysti lohtua mutta iso puristus on rinnassa koko ajan ja pala elämästä pois. Ehkä tapaus konkretisoitui vasta eilen, on ollut niin epätodellinen olo keskiviikosta saakka. On niin vaikea ymmärtää miksi hyvät viedään aina ensin.

Mulla on kans jomotellut päätä monta päivää. Luulen että johtuu siitä kun on koko ajan vähän ukkosta ilmassa.

Kiitos Kastis, NKL-infosta. Näin arvelinkin. Mun tuurilla olen taas joku "ei-niin-kiireellinen-tapaus" joka voi hyvin odottaa eikä pääse Felicitakseen. Nyt nuokin asiat on vähän taka-alalla, joten ehkä se kuukauden ylimääräinen odottelu ei maailmaa kaada.

En usko että tänään ehdin enää koneelle joten oikein mukavaa viikonloppua kaikille minunkin puolestani!

 
Mä olen vieläkin pihalla, että kuka se Keijukaisen tärkeä henkilö oli. Mutta tietysti itse henkilön tietämisellä ei ole väliä. Kovasti voimia surun selvittämiseen.

Mun täytyy taas kerran todeta olevani onnekas. Lapsettomuus ja sairaus (jonka kanssa voin elää) ovat olleet mun elämän vastoinkäymiset ja ihan pannu kasassa tässä vielä ollaan. Että varmasti voisi olla enemmän ja isompia vastoinkäymisiäkin. Toivotaan, ettei niitä tule.

Keijukainen, tosta NKL:n tilanteesta oli Hesarissa joskus heinä-elokuun vaihteessa. Toivotaan, että sä pääsisit Felicitakselle mutta voihan se olla, että siellä on jonossa sellaisia, jotka ovat jonottaneet vielä pidempään.

Annulle tsemppiä simppatestin suoritukseen. Muistan, että se on ollut teillä suunnitelmissa pitkään. Toivottavasti saisitte sen nyt vihdoin eteenpäin, ois taas yks etappi takana ;)

Omat viikonloppu-suunnitelmat ovat vielä auki. Ehkä mökille tai ehkä jäädään kotiin. Pitää katsella. Ois kyl ihana mennä mökille grillaamaan mut kotonakin ois tuhat ja yks hommaa. Ja kaipa kissallekin tekis ihan hyvää tottua vähän mestoihin ennen reissuja.
 
Nää viikonloput on ihania. Saa vain olla. Eilen oltiin työporukan kanssa iltaa istumassa, kotiuduin ennen puolta yötä ja nukahdin kivassa nousukkaassa lähes saman tien. Menossa kp2 ja nyt loppui onneksi kivut. Maanantaina täytyy varata aikaa lääkäriin, se inssiaika osuu onneksi viikolle tällä kertaa, jos se nyt tehtäisiin. Jestas, munhan täytyy huomenna aloitta clomit taas!! Unohdin vallan ja täytyy sit kipittää päivystävään apteekkiin. Nyt alkaa siis neljäs clomikierto...
Keiju, luin Hesarin ja ymmärsin heti, kenestä oli kyse. Tuntui pahalle lukea ilmoitus. Jaksamisia sulle ja todellakin varmaan on tyhjä olo, kun ihminen on poissa. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta todellakin.
Annusta oli kiva kuulla, hyvä, että simot menee nyt syyniin. Kyllä ne asiat siitä menee eteenpäin.
Mollyn olosta olis kiva kuulla. Toivottavasti olet hyvällä fiiliksellä ja olet voinut hyvin.
Lähtikö Kastis mökille? Me ollaan vaan kotosalla. Käytiin taloesittelyssä (uusi) ja kauppaan pitäisi raahautua. Illaksi pitäs keksiä jotain herkkuja :D Jospa tekis pizzaa ja salaattia..
 
Ettei ihan tiputa sivulta, niin pidän ketjua yllä ;D

Tuli mieleen, kun tossa laskin kp:ta ja mahdollista inssipäivää. Onko teillä ollu miehet mukana inssissä? Tai jäikö ne siis itse toimenpiteeseen mukaan? Onko siinä jotain odotteluaikaa useampi tunti, kun mies on antanut näytteen ja se "käsitellään?" Ihan vaan käytännön järjestelyjen kannalta olis mukava tietää, kun meillä on matkaa kuitenkin jonkun verran.
Ihanan lämmin sunnuntai. Täytyy lähteä ulkoilemaan:)
 
Sunnuntaita. Viikonloppu on mennyt vauhdilla. Olen ollut niin väsynyt, ettei mitään rajaa. En voisi edes kuvitella, että mahdollinen alkuraskaus ois väsyttävämpi (kun siis moni sanoo, että nukkuu vaan). Ollaan kissan kanssa vain nukuttu. Ei lähdetty mökille, koska kissan masu oli perjantaina hieman sekaisin, nyt jo parempi. Vaati pientä ruokavalio-muutosta rauhoittuakseen. Piti tehdä töitäkin, mutta nekin ovat nyt jääneet. No, huomenna sitten taas.

Manna, insseissä homma menee niin, että simot viedään heti aamusta ja itse toimenpide on sit iltapäivällä. Eli menee useampi tunti, kun pesevät ja valmistelevat simot (ei yhdessä satsissa varmaan niin kauaa mene, mutta toi on klinoiden työjärjestys että kaikille sama meininki). Mulla ex ei ollut yhdessäkään inssissä mukana, vaikka oisin tahtonutkin. Ei siinä, ettenkö pärjännyt yksin, ois vaan ollut kiva että tuleva isäkin ois ollut samassa huoneessa missä tyyppi saa alkunsa. Mutta ei siis ollut läsnä, eikä tosin kukaan saanut alkuaankaan. Ikävää muuten, että olit kehosi kanssa oikeassa, ois kyllä ollut kiva lukea plussa-uutisia pitkästä aikaa, mutta ehkä niitä kohta alkaa tulemaan.

Meillä on siis ketjussa kaks ahkeraa opiskelijaa. Hinoa. Itselläkin on ollut takaraivossa ajatus, että vois opiskella työn ohessa, mutta nyt alkanut suuri ja pitkä projekti on sen verran työllistävä, että kannattaa unohtaa toistaiseksi se haave. Miehellä on vielä opintojen loppusuora tekemättä ja on nyt alkanut tekemään sitä. Tekee työnantajalle eli saisi tehdä työajalla, mutta ei ole vielä oikein ehtinyt kun ns. oikeat työt kaatuvat päälle.
 
Sunnuntaita jälleen. Onko sulla Kastis työstä johtuvaa väsymystä? Vai univelkaa? Me nukuttiin tänään 10.30 saakka, mikä on meille tosimyöhään. Oli ihanaa vetkutella sängyssä, vaikka heräilin pitkin aamua ja joka kerta olin väsyneempi kun heräsin :)
Ja huomenna töihin, nää viikonloput menee niiin nopeesti. Miten sitä taas jaksaa viikon??(Huomaa, että mulla ei ole oikein motivaatio kohdallaan..)
Inssistä..Noin mäkin Kastis mietin, että JOS onni potkaisis inssissä, nin olis enemmän kuin luonnollista, että myös mies on paikalla. Kyllä mä haluan sen sinne mukaan ja se kyl tuleekin. Juu, se lääkäri puhui mun mielestä 3 tunnin odotuksesta. Menee siis koko työpäivä sillä reissulla, ei haittaa..heh heh!
Nyt täytyy keskittyä elokuvaan, toisella silmällä katsoin jo alkua..
 
Huomenta. Taas sorvin ääressä. Kyllä mulla oli ihan univelkaa (nukuin viikolla hedarin takia monta yötä huonosti ja yleensäkin liian vähän) mutta myös työstä johtuvaa väsyä. Niin paljon asiaa, uutta sellaista, että aivot joutuu koko ajan olemaan ihan täydellä teholla. Niinpä siis nukuin n. 11 h yönunet, aamupala ja takaisin 1,5 h:n unille :) Ja mitään en saanut koko viikonloppuna aikaiseksi, tuntui että silmät vaan menee kiinni. Eiköhän se tästä, kun tuli taas hieman tankattua unta kupoliin. Meillä on miehen kanssa harmillisen erilaiset unirytmit, joten mä herään usein kun mies tulee nukkumaan enkä sit saakaan enää unta :( Tarttee varmaan tehdä sillekin asialle jotain.. Eniten siinä ärsyttää sit se, et mies nukahtaa ihan nanosekunnissa ja itse jää pyörimään hereille.
 
Voi Keijukainen, otan osaa myös :( Vähän myöhässä, kun en ole tässä päässyt lukemaan ketjua taas vähään aikaan, ja teillä oli ne hautajaisetkin jo. Ne on kyllä raskaita :( Toivottavasti mökkiviikonloppu teki hyvää ja on vähän valoisampi fiilis. Ja mä toivon niin kovaa ja pidän peukkuja, että pääsisitte sinne Felicitakseen maksusitoumuksella!! Olisi teidän vuoro olla onnekkaita jossakin tähän lapsettomuuteen liittyvässä asiassa jo, eikö!

Mannallekin pahoittelut menkoista, paaaaa-aaaaaaah :/ Mutta hinoa, että pääsette nyt inssiin ja että se ajoittuu viikolle. Ja mies mukaan, eihän se teidän vauva muuten varmaan suostu, kun odotteli ensin sitäkin, että menette naimisiin :) Pitää isän olla mukana inssissä :) Mulla oli muuten Manna aikoinaan kans neljä niitä clomikiertoja. Toivottavasti niistä ei ole tullut kauheesti mitään sivuoireita sulle.

Vippe, loistava päätös sen opiskelun suhteen. Nimim. edelleen opinnot kesken... :/ Mites teidän viikonloppu meni? Me oltiin kaverin mökillä, pidettiin rapujuhlat :)

Mulla on hyvä olo ja fiilis, mutta en kyllä odota liikoja. En edelleenkään tunne sitä kuudes-aisti-vibaa mitä jostain syystä kuvittelen, että kuuluis mukamas tuntea jos oikeasti olisikin raskaana. Välillä alavatsassa on ollut jotain tuntemuksia ja rinnat on tosi kipeät, mutta tällaistahan se on joka kierrossa ennen menkkoja.

Hassu juttu, törmäsin plussien Pirittaan kaupungilla yksi päivä :) Hän tapasi sitten miehenikin, hih! Sanoin miehelle jälkeenpäin, että et kyllä arvaa kuka tuo oli. Hän oli ajatellut, että joku mun kollega pääkallopaikalta :) Oltiin kai niin tuttavallisia ja niin kuin oltaisi kauhean kauan jo tunnettu. Mun täytyy nyt samalla paljastaa, että Keijun, Nekun ja Pirittan kanssa siis tavattiin loman aikana - kiitos vaan tytöt tosi mukavasta illasta! Ja toivottavasti muut ei pahastu. Olisi kyllä hauska nähdä joskus isommallakin porukalla! Ja Mannaaa, sitä postia odotellessa........ :)

Äh, nyt täytyy rientää vähäksi aikaa, mutta palailen varmasti pian...
 
No niin. Kastikselle muuten onnea uudesta pikku kissanpennusta! Toivottavasti teidän uusi sohva säästyy :) Ja saas nähdä voitteko ottaa enää sitä teidän kavereiden koiraa hoitoon kun nyt on uusi kingi talossa.

Annulle ja miehelleen mun pitikin toivottaa tsemppiä ja onnea simppatestiin. Toivottavasti onnistuu paremmin nyt kotona.

Mikäköhän Sanelman tilanne on tällä hetkellä? Mä en nyt edes muista mitä kirjoituksia edellisellä sivulla on, sen takia Gissankin kuulumiset on mulla nyt vähän hakusessa. Onkohan Emmi käynyt linjoilla pitkään aikaan? Mulla kummittelee myös Nasuppi mielessä (meidän "vanha" ketjukaveri) jolla piti olla ivf kans nyt samoihin aikoihin mun kanssa. Olisi kyllä tosi kiva kuulla, miten on mennyt...

Joo. Tiedättekö, mä olen vähän tällainen taikauskoinen ja taidan nyt avata meille uuden ketjun! En oo sitä vielä koskaan tahkoojissa tehnytkään, joten jospa se tuottaisi onnea...
 

Similar threads

S
Viestiä
99
Luettu
2K
S
S
Viestiä
101
Luettu
2K
M
G
Viestiä
102
Luettu
3K
S
S
Viestiä
99
Luettu
2K
A
S
Viestiä
101
Luettu
2K
K

Yhteistyössä