Tahkoojat 168

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sanelma*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Voi perhana! Just kun vähän aika sitten puhuttiin, että ollaan päästy "helpolla", kun tämän lapsettomuuden lisäksi ei ole juuri muita suruja ja sit niitä alkoi kertymään Keijukaiselle. Keijulle kovasti voimia ja tsemppiä!
 
Perjantaita.
Voi, mua alkoi huolestuttaa Keijukainen. Tosi ikävää, jos on nyt jotain tosi kurjaa tapahtunut. Kyllä Keijua koetellaan nyt. Kaukohalaus Keijulle. Toivottavasti pärjäät?

Taukoa...

Kävin saunassa, jatkan mihin jäin. Pahoittelut Kastikselle, tai oikeastaan veljen pojan geenijutulle. Valitettavaa, jos asia vaikeuttaa elämää ja aiheuttaa murheita. En tosin ole yhtään kuusalla, mistä voisi olla kyse, mutta ilmeisimmin jotain huolestuttavaa.

Gissan kokemukset on olleet kovia. Tuli taas mieleen, miten suakin on koeteltu tän lapsettomuuden kanssa. Mutta olet tullut raskaaksi, siinä on ehkä jotain lohtua, vaikkakin vielä on syli tyhjänä. Yhdyn Mollyn kanssa siihen toiveeseen, että kaikkien koettelemusten jälkeen saat vielä plussan ja sitten sulla on ihmeellinen onnistumistarina kerrottavana. Kyllä mä uskon sun plussaan:)

Musta on edelleen vaan ihanaa ajatella, että Molly on raskaana. Voi että. Hyvä vinkki tuo, että joka aamu alkaa hyvällä asenteella. Miten paljon tarkkailet kehoasti ja oloasi? Oletteko kertoneet vielä kenellekään plussasta? Aiotko harrastaa vielä viinan/viininjuontivilppiä viikonloppuna, jos menette ulos? Kovasti kysymyksiä ;)

Sanelma, mulla tosissaan on kanssa luovuttajafiilis. Mua jotenkin ärsyttää, kun pitää testata, kun jotenkin olisi nyt helpompi, jos vaan menkat alkaisi ilmoittaa itsestään. Mua pelottaa se koko testi, kun oon ihan varma, että tulen pettymään, vaikka kuinka yritän suojella itseäni. Olikohan mulla muistaakseni keskiviiko se testipäivä; en oo varmistanu sitä kalenterista. Huoh. Mä toivon sulle kuitenkin tsemppiä ja pidän peukkuja, koska ei sitä tiedä, miten tässä käy, vaikka on mitä fiiliksiä tahansa.

Kiitti muuten edelleen myötätunnosta kaikille. Asiat on edelleen samalla tolalla; välillä on helpompia hetkiä ja välillä vaikeampia. Todellisuudessa huolia on enemmänkin, mutta jääkööt ne nyt. On kuitenkin ihanaa, kun ajattelette.

Mitä vielä...
Niin, hassua, että meillä oli kampaajat samaan aikaan :D Mulla lähti aika reilusti hiuksia. Mulla oli kiinni hiukset häissä, mutta enää ei tosiaankaan saa sellaista kampausta :) Nyt on sellainen kerroksittain leikattu "pidempi lyhyt tukka". En harrasta monivärijuttuja, vaan pysyn omanani eli vaaleita raitoja vaaleeseen tukkaan ts. tylsä, mutta toimiva väri (ei oo pissisväri ;) Mitäs muut teki kampaajalla? Jotain räväkämpää?
Shoppailin myös vaatteita muutamina päivinä ja ostin mustat suht.pillit farkut..Aika hassua oli vetää ne jalkaan ja kun mulla ei oo ihan minikokoinen reisi-peppu-alue, muttei nyt mikään tajutonkaan, mutta silti:) Löysä tunika ja pidempi toppi alla paransi kokonaisuutta ja sit uudet nilkkurit.
Rakas aviomieheni on vaihteeksi matkalla tiistaihin asti ja mä nyhjään kotona. Sain kummasti aikaan, kun oon yksin. Pesin kaikki ikkunat ja hiukan pihahommia. Nautin syysauringossa karviaissiiderin, kun sain hommat tehtyä. Laitoin lisää kynttilöitä ja lyhtyjä ulos ja hain jo muutaman callunan ulos. Ulkonaoleminen teki hyvää, kun on ollut niin raskas olla.
Mutta, nyt pitää mennä pesemään naamio pois ja syventyä telkkuun..
Mukavaa viikonloppua!
 
Iltapäivää!
Mukavannäköinen ilma pihalla, täytyy kohta mennä vähän ulkohommiin. Ikävä Manna kuulla huolista ja murheista. Itse asiassa mullakin on vähän huolia tai siis aika paljonkin liittyen perheeseen. Välillä on tosi vaikeaa ja itkusta ei tuu loppua ja välillä on parempia hetkiä. No, toivotaan että elämä voittaa ihan kaikilla osa-alueilla.
Kastis, mun miehen simpat on syynissä ikävä kyllä vasta ens torstaina. Käydään viemässä näyte sinne ja lähdetään sen jälkeen laivalle vähän rentoutumaan.
Molly, muista nyt nauttia olostasi ja jokaisesta päivästä, toivotaan että me muut tullaan täältä perästä.
Mä oon huomannut kans että saa paljon enemmän aikaan kun on yksin kotona. Siks mä yleensä siivoankin aina silloin kun mies on iltavuorossa.
Mutta nyt hommiin että kerkiää vielä torkkumaan tänään pienet päikkärit (ne on parasta viikonlopuissa!)
Hauskaa viikonloppua ja pärjäilkää!
 
Ketjun yleishyvä fiilis jatkuu, vaikka huoliakin on. Koitetaan pitää häntä pystyssä ja tsempata toisiamme. Keijukaiselle lähtee lämmin lohtuhalaus, sähköpostitse ehdinkin jo kirjoitella vähän enemmän. Manna ja Annu, täällä aivan sama tilanne, minulla myös perhehuolia jotka itse asiassa olivat aika isojakin alkukesästä. Tilanne edelleen aika sama, mutta omasta puolesta en vaan jaksa enää stressata ja itkeä. Tiedän, että olen parhaani tehnyt ja enemmänkin.

Ja Kastiksellakin perhepiirissä ikäviä uutisia. Höh :( Toivottavasti menee loppujen lopuksi ok. Sinäkin voit elää sairauden kanssa, ehkä veljen lapselle se ei tulisi kauhean vaikeana myöskään? Paha tietty sanoa mitään kun ei tiedä sen enempää asiasta, tarkoitus on kuitenkin tsempata. Hei muuten, on ollut puhetta, että olet urheillut ihan korkeallakin tasolla ja olen monta kertaa meinannut kysyä, että haluatko paljastaa lajin? Kiinnostaisi, siis ihan muuten vaan kun utelias olen :) Ja sitäkin on pitänyt kysyä Kastis, että joko olette kokkaillut mitään Jamien kirjasta kun silloin alesta sen löysit?

Annu, loistavaa että teillä on ensi torstaina se aika varattu. Peukutetaan, että nyt menee nappiin ja saatte viimein toimitettua uimarit suurennuslasin alle. Hyvin se menee! Ja mukavaa, että pääsette heti sen jälkeen rentoutumaan minilomalle! :)

Ensviikolla tapahtuukin paljon täällä! Annun miehellä tiukka paikka ;) Mulla on ti se varhaisultra, näkyisköhän siellä vielä mitään... Ja Sanelmaa ja Mannaa jännätään. Entä muita? Kukaan ei vissiin jaksa laskea mitään kiertopäiviä enää nykyään...

Sanelman ja Mannan puolesta mulla on ainakin hyvä fiilis! Niin se menee kuten Sanelma sanoi, että muita on helpompi tsempata kuin itseään. Mullahan oli ihan luovuttajafiilis jo siinä plussakierrossa, just tässä vaiheessa missä te nyt olette, muutamia päiviä ennen testausta. Mutta - it aint over til it's over! :)

Manna, hehee, mun mies lähtee kans työmatkalle ja olen koko ensviikon yksin. Tiedän jo nyt, että tulen saamaan vaikka mitä kaikkea aikaiseksi! Kuulostipa kivalta sun kampaajallakäynti ja ne shoppailut. Mä tykkään tästä muodista mikä nyt on. Sopivan rentoa ja mun mielestä mukavia pehmeitä vaatteita, paljon trikoota, venyvää matskua ja matalia kenkiä. Mä muuten maistoin kans taannoin sitä karviais siideriä, en oikein tykästynyt (vaikka karviaismarjat uppoo, nam). Raparperi-mansikka ja mansikka-lime on sen sijaan mun makuun noista :) Puhutaan varmaan samasta valmistajasta kuitenkin. Hei, nyt kun olet aikaansaava ja yksin kotona, jos haluat tai uskallat, voithan pistää sen sun "manna-postin" tähän elleihin, niin mä laitan sulle mailia ;) Kovasti yritetään ainakin ylipuhua sua, eikö vaan!

Vippe ja Nasuppi, mitä kampaaja sai aikaiseksi??

Ai niin, piti vielä vastailla Mannan kysymyksiin. Eli joo, kyllähän kehoa tulee tarkkailtua vaikkei tietoisesti sitä mieti. Kuitenkin monesti esim. työpäivän aikana unohdan koko asian. Sitten yhtäkkiä muistan, että ai niin mähän olen raskaana! :) Aika hassua. Tuntuu edelleen epätodelliselta enkä tiedä, voiko tämä oikeasti olla totta. Teidän lisäksi oma sisko ja neljä ystäväpariskuntaa tietää tästä kyllä jo. Pari on sellaisia jotka ovat itsekin käyneet läpi IVF:n ja oli paljon keskustelua ja tukea heistä ennen meidän hoitoa ja sen alla, niin niille tietty piti ilmoittaa. Ja yhdet läheiset kaverit joiden kanssa vietetään paljon vapaa-aikaa ja jotka myös omalla tavalla auttoi tässä asiassa, tietävät myös. Muille ei vielä kerrota ja alkohuijaus tulee jatkumaan toistaiseksi :)

No niin, sainpa romaanin aikaiseksi pitkästä aikaa! Eipä muuta kun ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!
 
Huomenta!!
Jännä viikko alkamassa monelle..Sanelma ja Manna voi että peukut on pystyssä!! Jospa toi Molly aukas ton plussatukoksen ja nyt niitä alkais ropiseen...!!
Mollylla hyvät kuulumiset, ehkäpä kun se masu alkaa kasvaa niin konkreettisesti huomaat olevasi raskaana!! ja kyllä se kohta alkaa kasvamaan, maltapa hetki!
Keijulle voimia ja jaksamisia murheen keskellä! Tuuhan kertoon kuulumisia, kun jakselet!
Taas ois maanantai, ja mikään ei oikeen lähe käyntiin! Aamulla herättiin puoli kaheksalta..yleensä ei tarvii herätyskelloo, kun aamuvirkku oon. No kiirettä pukkas kun tyttö meni kasiin kouluun, joten hulinaks meni. No jospa tuo loppupäivä sujuis paremmin, meen vasta iltavuoroon...
Kampaajallakin oli moni käyny..no katsaus peiliin kertoo että tekis hyvää itse kullekin. Jos sen ny varais seuraavaks. Mulla kun hiukset kasvaa tietyn pisteen yli, niin niitä ei saa kuosiin kirveelläkään, menee sitten niin päätä myöten että yäk!!!! Oikein tyypillinen suomalainen hius.
Mutta viikonalkuja tytöt!!!!
 
Huomenta, terveisiä rankan nuhan keskeltä. Pieni paniikki, että oisko kissasta johtuvaa, mutta taitaa olla ihan perusröhää, mitä tuntuu olevan liikkeellä.

Molly, en viitsi paljastaa lajia. Kuitenkin lyhyellekin ihmiselle sopiva joukkuelaji :) Alastoman kokin kirja on vielä testaamatta, meillä kun yks hylly pursuu reseptejä, joita pitäisi kokeilla, mut ei olla vielä ehditty. Talven aikana on usein paremmin aikaa keskittyä kotona kokkailuun. Tosin nyt viikonloppuna kokeiltiin uutta ruokaa, kanaa valkoviinissä, vihannespedillä. Oli ihan nam.

Mietin tossa, että kirjoitinko jossain, että sairausepäily on mun veljen pojalla, mutta en kirjoittanut. Eli siis kyseessä on veljen tyttö, vaikka samapa se, siis tavallaan. Mä en ole selvinnyt siitä sairaudesta kivuttomasti. Siis olen ihan työelämässä ja hengissä, eikä "kukaan" oikeastaan tiedä, että vakava perussairaus on taustalla (koska se on välillä pitkiä aikoja pois kuvioista), mutta omallakin kohdalla kävi niin, että olin lähellä kuolemaa teini-iässä. Koko elämä meni silloin uusiksi, eikä mun oikeasti pitäisi enää olla tänä päivänä täällä. Mutta.. mikäs pahan tappaisi ;) Oon käynyt läpi paljon kipua ja tuskaa sekä oon ollut pitkiä aikoja poissa pelistä, mutta nykyään siis ihan hengissä. Ja sitten kun miettii, että jos pieni lapsi joutuu käymään saman läpi, niin eipä tunnu hyvältä. Mutta.. ehkä se on väärä hälytys.

Monella tuntuu olevan surua ja murhetta. Valitettavasti sellainenkin kuuluu elämään, vaikka ei sitä aina oikein ymmärrä eikä jaksa. Toivottavasti kaikkien asiat järjestyvät pian, parhain päin ja saatte taas voimia ja aurinkoa elämään!

Annu, mä sekoitin viikot, sori. Mutta tämän viikon to sitten on totinen paikka :)

Hmm.. olikohan muuta. No, peukut ovat ainakin tukevasti kaikille pystyssä!!
 
Heissan naiset! Tulin ilmottautumaan etten ihan putoa kärryiltä =)
Kiitos kaikille tuhannesti osanotoista ja halauksista, niitä tarvitaan :) Myös Aniliini ja Suvi, kiitos! Kävin lukemassa myös teidän kuulumiset.

Sanelma, kiitos kaunis tekstarista ja kiva kun laitoit tännekin infoa että olen vähän aikaa hissukseni.

Surua on vielä mutta päivä päivältä parempi mieli ja tapahtuneet on helpompi hyväksyä vaikkei niitä ehkä koskaan lopullisesti hyväksy. Äkillisistä kuolintapauksista oli siis kyse kuten varmaan kaikki arvasivat. Ja Kastiksen sanoin, kaikki kuuluu elämään, myös surulliset uutiset.

Nyt on tietysti ensin mielessä Sanelman ja Mannan jännäykset sekä Mollyn huominen varhaisultra joihin kaikkiin on peukut isosti pystyssä!
Annun miehen simppatutkimuksiin kans peukkuja että kaikki on kunnossa tai jos ei ole niin vika löytyy sieltä ja voidaan ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Kastis, ikävä kuulla tuosta sun veljen perhettä kohdanneesta huolesta. Mä muistan että oot joskus maininnut että sulla on tuo perussairaus joak on vakavaa laatua ja joskus epäilit että se(kin?) voisi olla syynä ettei tärppää? Muistanko väärin?

Omaa napaa sen verran että hoito alkoi kun alkoikin tässä kierrossa ja sumuttelen nyt kolmatta päivää. Yllättävä soitto tuli, itse asiassa vasta samana päivänä kun sumut piti jo aloittaa. Pitää olla tarkkana puhelimen kanssa ettei missaa :-)
Tällä viikolla tulee postia kotiin ultra-ajoista ym. ja jos kaikki menee hyvin, toimenpideviikko on ilmeisesti vko 42, että olikos se sitten sama kuin sulla Gissa..??
Mieli on ihan hyvä, kun nyt jotain konkreettista tapahtuu. Ei enää yhtään jännitä tai pelota, toivon vaan kovasti että kaikki menisi hyvin.

Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Keijukainen, kiva kuulla susta! Ja hurjaa, että hoito on jo käynnissä, kaiken tuon surun keskellä. Jospa se nyt meniskin niin, että kun mielessä on kaikkea muuta (vaikka ei niin kivaakaan asiaa), niin tulosta tulee! Peukut ovat siihenkin suuntaan tanakasti pystyssä (kohta ne varmaan kramppaa :)).

Huh, minä ja Vippe, sekä Tiitu (josta ei olekaan kuulunut aikoihin) taidetaan sitten olla ainoat, jotka eivät hoidoissa käy. Tai no, onhan tietysti Annu ja Emmi myöskin, mutta periaatteessa muilla aktiiveilla on jotain käynnissä. Uskon vahvasti, että tulosta alkaa tulemaan.

Keijukainen, muistit oikein että joskus ajattelin mun perustilan olevan syynä tähän lapsettomuuteen. Mutta.. mitään sellaista ei ole todistettu vaan tutkimuksissa verrokkiryhmä raskautui ihan samalla tavalla kuin "meikäläisetkin". Eli suoraa syytä ei ole löytynyt, kunhan itse pohdin että hyvin voisi olla mahdollista, kun elimistössä ei ole kaikki palikat kuitenkaan niin suorassa kuin pitäisi. No, ehkä parempi näin ettei levitä huonoja geenejä enää ympäriinsä :)

Mollyn ultraan peukutuksia. Mä uskon (koska tahdon uskoa), että kaikki on siellä varmasti hyvin!

Kylläpä tämä nuha tekee musta optimistisen ja positiivisen ;) Ja laiskan työntekijän.
 
Hei Kastehelmi, lukiessani tätä ketjua silmiini pistää kovin selvästi halusi saada muilta huomiota ja sääliä osaksesi. Oletko tällä palstalla vain huomiota keräämässä, sillä olen kirjoituksistasi ymmärtänyt, ettei lastenteko ole sinulle ajankohtaista?
 
Heippa!
Vitsi, miten Keijulla onkin jo hoidot alkaneet. Onnea siis siitä ja toivottavasti tulee jotain positiivista surun keskelle! On muuten tosi outoa, miten meillä voi olla punktio samalla viikolla, vaikka aloitit sumut 2 vkoa aiemmin??? Tietysti mullakin voi jonkun takia se vielä lykkääntyä, mutta alustavasti pitäisi olla vko 42.

Taidan jättää taustisten kommentit omaan arvoonsa...

Viikonloppu meni kalastaessa ja sienestäessä. Ahvenia ja kantsuja, kivaa oli!
Tosiaan jännä viikko, kaikille siis peukkuja rutkasti!!
Tiitua mäkin kaipailen, taitaa hukkua töihin??
 
Gissa, mä oon ehkä sit ymmärtänyt väärin, oisko se ollut sittenkin viikko 40. Mun mielestä se hoitaja kyllä puhui viikosta 42. En mä tajua..eikös se pitäisi kaikille mennä saman kaavan mukaan??? No, ehkä tuosta postista selviää lisää jonka saan toivottavasti pian.
Ja ainahan mä voin sinne soittaa jos joku askarruttaa mieltä.

Kuinka kauan sitten yleensä sumutellaan? Hoitaja sanoi että jatka nyt vaan niitä sumuja ja toimi sitten miten kirjeessä neuvotaan kun sellainen tulee...
Mulla ei ainakaan vielä ole tullut mitään oireita sumuista. Tuleeko ne heti vai vasta myöhemmin? Mollyllakaan ei ollut mitään, jospa olisin yhtä onnekas!!?

Juu, ilmeisesti noita taustiksia oli ed. ketjussa enemmänkin kun joku siitä tämän ketjun alussa mainitsi. Ei viitsi edes kommentoida.
 
On otettava huomioon myös se mahdollisuus, että ns. taustiksena ja anonyymina kirjoittelevat saattavat olla palstan vakiokirjoittajia, jotka sanoakseen tiettyjä mielipiteitään 'piiloutuvat' eri nimimerkkien taakse, ettei yleishyvä ilmapiiri ketjussa kärsi pahasti.
 
Hi hii, sääliähän mä täältä haen - sehän on mun elämänsisältö, lisäksi oon katkera, onneton.. ja mitä muuta vielä olinkaan :)

Ei vaan, yritän myöskin jättää huomioimatta noi hakusessa olevat kommentit..
 
Hellou tytöt!

Hinoa Keiju että homma tosissaan pyörähti käyntiin. Mullakaan ei tullut mitään sivuoireita jarrusta, joka mulla oli siis piikkinä. Muutenkaan ei kyllä ollut mitään pahoja sivuoireita koko hoidon aikana, mikä olis erityisesti jäänyt mieleen. Kyllä musta kanssa tuntuis siltä että sulla voi Keiju olla se punktio jo aikaisemmin. Odotellaan siis tulevaan infoa. Ei muuta kuin tsemppiä, ja otahan mallia Mollysta. Eli plussa tikkuun heti vaan eikä tällaista touhua kuin meikäläisellä. Pahalta nimittäin näyttää. Viikonlopuna tuli jo ekat tuhrut, joten ihan vanhan kaavan mukaan mennään. Hyvä jos testata ehdin. (*salaa mielessään toivoo kuitenkin vielä että olis väärässä*) Pahin pettymys kuitenkin jo takana. Sunnuntaina oli kyllä vähän alavireinen tunnelma, mutta tänään on jo parempi. Täytyy vaan jatkaa päivä kerrallaan ja ottaa vastaan mitä tulee.

Mannalle vielä peukut tanassa ja samoin Julialle tuonne toiselle puolelle. Pikkulinnut nimittäin visersi, että menkat oli myöhässä...

Toivottavasti Kastis ei ole kisun aiheuttamaa nuhaa. Onkos kisu muuten ollut kiltisti? Onko jättänyt sen sohvan ja muut huonekalut rauhaan?

Mollylle onnea matkaan ultraan! Odotan jännityksellä, että montako kyytiläistä sieltä löytyykään :)!

 
Kiitti Sanelma kysymästä, kissa on ollut tosi kiltisti ja on jo täys perheenjäsen. Mitä nyt yks kukka on tullut pari kertaa alas (ei onneks mullat lähteneet tms) ja joskus pyykit lähtee naruilta mukaan, mutta muuten ei mitään. Raapimiset tekee omaan puuhunsa, sohva on toistaiseksi saanut olla rauhassa. Veikkaan kyllä, että on ihan perusnuhaa, koska täällä töissäkin varmaan 80% niistää koko ajan ja mun eläinallergiat ovat olleet enemmän silmäoireita. Vaikka tokihan se hirvittää, että hitsi, tuliko se tie nyt jo päähänsä..

Toivotaan, että oisit elimistösi suhteen väärässä ja pääsisit testaamaan ihanan tuloksen! Sulla on kuitenkin hino asenne. Täytyy kyllä sanoa, että tässä ketjussa on aikamoinen "kasa" vahvoja naisia.
 
Ok Kastis, arvaan lajin :)

Keijukainen, huippua huippua kun hoito pyörähti käyntiin! Kuten sanottu, sure toki rauhassa ja kerää voimia. Ehkä se elämä myös antaa kun välillä ottaakin ja vaikka kukaan tai mikään ei korvaa menetettyä läheistä, niin toivotaan, että uusi elämä saa alkunsa pian teillä. Mulla oli kans keräys aika tasan 4 viikkoa sen jälkeen kun sumut alkoi, eli voi olla, että sullakin on toimenpideviikko aikaisemmin. Senhän näkee F:n kirjeestä sitten, sellaisen mäkin sain kotiin silloin :)

Sanelma, onko tuhru ihan tasan samanlaista kuin normikierrossa vai hailakampaa vaaleanpunaista tai ruskeaa? Valuuko se lugejämien kanssa pois? Sori ihanat kuvailut, heh, mutta mietin vaan kun itsellä oli sellaista. Mä sanon kyllä, että peli ei ole vielä menetetty! :) Mutta tuskallisiahan nämä viimeiset päivät on... Tsemppiä.

Mua pelottaa ja jännittää huominen. Ihana Sanelma sun kommentti, kiitos siitä, ja muitten tsempeistä myöskin :) Ei pitäisi miettiä kauhuskenaarioita ja sitä jos ei sydämenlyöntejä näykään, vaan sen sijaan pitäisi ajatella, että näkyyköhän yksi vai kaksi. Huh, en kuitenkaan varmaan saa nukuttuakaan ensyönä :/ Jotenkin varsinkin tää oireettomuus tekee olon niin epävarmaksi ja skeptiseksi.

Joo ja ei anneta taustailijoiden vallata tätä ketjua ja meidän keskusteluita. Musta on ihanaa kun heiltä tulee tsemppejä ja onnitteluja (ja saahan ketjuun mielellään liittyä vakikirjoittajaksikin, tervetuloa!) mutta nuo tylsät kommentit voisi tosiaan jättää kirjoittamatta. Ketä ne palvelee? Mutta hyvä kun et Kastis lähtenyt mukaan huudatukseen, ei lähdetä me muutkaan, jatkossakaan. Ei niitä vaan jaksa.
 
Molly, sä olet varmaan niitä onnekkaita odottajia, joilla suuria pahoinvointeja ei ole ollenkaan. Mahdollistahan sekin on ;) Usko vaan, että kaikki on hyvin! Ja peukut ovat edelleen tukevasti tanassa! Niin ja varmaan arvaat lajin, erittäin yleinen sellainen, mutta kovaa kuntoa vaativa, nopeatempoinen juttu :)

Oon myös samaa mieltä sun kanssa noista sivullisten kommenteista. Jos niissä on asiaa, niin mikäs siinä, vapaa foorumi ja mukaan mahtuu, mutta kun esim. mun kirjoittelun syy tuli aika selväksi viime ketjun sivullisten kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa, niin pitääkö se joka ketjussa perata erikseen.. Sitä en muuten jaksa tai lähinnä halua uskoa, ettei näillä naisilla ois sisua sanoa suoraan, eli että sivulliset ois omia ketjulaisia (palstalaisia voivat kyllä olla). Ei taida noi sivulliset olla lukeneet niitä vuoden, parin takaisia ketjuja, jossa oltiin ihan avoimesti nimimerkeillä eri mieltä ja väännettiin asioista :)

Nyt tämä nuhanenä lähtee urheilemaan ja toivottavasti ehtii huomenna lukemaan hyviä uutisia!
 
Keiju, sumuja käytetään pitkässä kaavassa 2 viikkoa, jolloin ultra ja sitten piikit ja sumut rinnakkain. Ei mulla mitään kauheita oireita tuosta ajasta ole tullut. Silloin ekassa pitkässä kaavassa tuli, kun jouduin sumuttelemaan 2 viikkoa suunniteltua enemmän, eli yhteensä about 6 viikkoa.
Kyllä se pitkä kaava tosiaan pitäisi saman pituinen olla kaikilla. Venyä se voi, esim. mulla näkyi ultrassa keltarauhanen tms. ja halusi odottaa, että se häipyy. Nyt mulla on kierto alkanut viikonlopusta, eli hoito näyttää nyt muutaman päivän lyhyemmältä. Aloinkin nyt miettiä, että pitäiskö soittaa ja kysyä onko tosiaan tarkoitus näin. En haluis että menee pilalle koko juttu jonkun inhimillisen virheen takia... Äh, en jaksa murehtia. Soitin ja jätin soittopyynnön, en jaksa yrittää soittoaikana, kun ei tällä mikään kiire ole.

Ja kiitos Manna, kiva että joku uskoo :)

Vitsi Sanelma, ei luovuteta!!! No, ymmärrän hyvin, että koitat pikku hiljaa asennoitua, jos tulee tuhruja. Itse olen myös tehnyt niin ja ei se menkkojen alku ole ollut enää kamala isku. Onneksi ne tuhrut ei vielä tarkoita mitään ja täällä edelleen peukut tanassa :)

Mitäs muuta unohdin... Mollylle tietysti isot tsempit huomiselle, ei pysty edes kuvittelemaan kuinka paljon jännittää, hui sentään!! Siis vaikka ei murehtiskaan mitään, niin jännittäähän se silti, eli en maalaile piruja :)
 
Nyt pitää yhden sivullisen kommentoida, joka viime ketjussa otin kantaa johonkin juttuun; tuo kastikselle suunnattu sivullisen kommentti oli todella turha, ja haluan painottaa, että vaikka en ole saanut aikaiseksi kirjautua, ja esiinnyn sivullisena, varmaan ihan joku harva voi käyttää aikaansa heittämällä tänne noin typerää kommenttia, eli me sivulliset ollaan suurin osa ihan kivoja=))) On tosiaan kurjaa kun tuollaisen jälkeen kirjoittaa sivullisena, helposti heti samaistetaan tuollaisiin paskiaisiin, mutta hauskaa päivän jatkoa ja kurjaa että on monella ollut murheita ja surua, toivottavasti plussa-aalto vie teidät kaikki mennessään.(eikä tuo ollut mikään negatiivinen tervemenoa-toivotus)
T.Sivullinen
 
Vikko taas pyörähtänyt käyntiin :) Mua väsytti ihan tajuttomasti aamulla ja oikeestaan koko päivän. Esimies tiedusteli, olenko tulossa kipeäksi vai onko mulla kurheita, kun olen kuulostanut puhelimessa jo parisen viikkoa vaisulta. Ei kivaa, että huono fiilis heijastuu töihin. En vaan kovin pysty esittään energistä, kun olen aika loppu. Viikonloppuna on juhlat ja ne vie jo paukkuja, kun mulla on kunniatehtävä niissä. Täytyy vaan yrittää jatkaa. Ja jos/kun testi on keskiviikkona nega, niin sit pitää jättää Luget ja hanat aukee varmaan opsivasti lauantaiksi. Voi perse! Kiva kapealla mekolla taituroida tampoonien kanssa !"#!*!! Mekko on vielä tekeillä, kävin sovittamassa äsken. Luotto-ompelija on onneksi taitava:)
Sanelma, mä myös haluan uskoa, että peli ei ole menetetty sun kohdalla. Vaikka se on just niinkuin sanoit, että toista jaksaa tsempata, kun itseä taas ei :( Mä pidän kybällä sulle peukkuja. Oliko se sun testipäivä torstai? Sori, kun en jaksa selata ja tarkistaa.
Keijusta oli kiva kuulla. Voimia surun keskelle. Sua tosissaan koetellaan. Mahtavaa kuitenkin, että hoidot on pyörähtäneet käyntiin. Samoin gissalla :) Pidetään porukalla peukkuja!!
Kastiksen puolestakin mä olen pahoillani.Tai siis siitä sairauden tuomasta varjosta pinen lapsen ylle. Itsehän sä tiedät sen läpikäyneenä, mitä se voi pahimmillaan olla. Toivotaan kuitenkin kaikkea hyvää sinne. Niin, mä en jaksa edes kommentoida tuohon yhteen kirjotukseen. Tosin viimeinen sivullisen kommentti oli jees; monet ja varmaan useammat taustikset ovat mukavia tyyppejä.
Mollyllä jännittävää huomenna :) Tulethan kaiken kertomaan meille sitten? Pääsehän miehesi mukaan, ettei ole jo lähtenyt matkalle? Voi että, miten jännää. Mutta kaikki menee varppina hyvin. Me uskotaan hyvään!
Huoh, saan miehen yöllä kotiin. On ollut kova ikävä.
Nyt lähden järjesteleen viikonlopun juhlia...hommaa pukkaa...
 
Huomenta!

Pikaisesti vastauksi kysymyksiin ettei unohdu. Tuhrut mulla tuli kanssa lugejen mukana. Ruhsehtavaa ennemmin kuin punaista. Tiedä häntä sitten. Ja virallinen testipäivä on vasta perjantaina. Viime viikollahan pohdin testausta jo huomenna keskiviikkona, mutta jos enempää tuhruja ei tule, niin taidan odotella sitä perjantaita sitten...

Mannalle edelleen peukut tanassa, ja koitahan kuitenkin nauttia tulevista juhlista kaiken pyörityksen keskellä.

Mollyn kuulumisia odotellessa töiden pariin. Tästä ne kiireviikot taas mulla alkaa.
 
Heissan!

Täällä jännätään kans Mollyn ultraa, tsemppiä!! Sanelman tilanne vähän huokastuttaa, mutta toivotaan parasta.. Mannallekin peukut! Tsemppiä Manna myös sinne huolien ja juhlien keskelle. :/ Toivottavasti pystyt myös nauttimaan juhlista kaiken keskellä.

Keijulla suru-uutisia taas.. :( Lämmin osanottoni suruun. *halaa* Onneksi pieni ilonpilkahduskin surun keskellä, kun hoidot alkoivatkin jo. Tsemppiä!

Kastiksen veljen perheessäkin ollut vähän murhetta. Sulla se kolahtaa vissiin pahiten, kun tiedät mitä se on. Toivotaan kuitenkin parasta. Tsemppiä sinnekin!

Omaa napaa muuten kans sen verran, kun Kastis mietiskelit noita kiertoja taannoin. Mulla kävi toisin päin, ensin oli pitkä (34) kierto ja nyt oli tosi lyhyt (25). Kummallisia kyllä, mutta enpä toisaalta jaksa vaivata päätäni mistä moinen johtuu.. :)

Viikonloppu sujahti nopeasti kotiseudulla, näin kummityttöäkin (10kk) pitkästä aikaa.. Hih, oli kyllä outo olo sunnuntaina kun heräsin jo ysin maissa eikä ollu krapulaa.. :D Hehe, ihan hyvä rauhoittua välillä. ;) Ens vkl onkin sit taas pippalointia luvassa.
 
Ainii, siitä piti sanoa, kun kampaajalla tuli käytyä, että niin radikaalisti ei tukka muuttunu ku Mannalla. Pituus pysyi kutakuinkin samana, että leikattiin kuivat pois, mutta väri muuttui vähäsen.. Nyt on sillee et on ihan tumma alaosa ja päällä kuparia raitaa.

Mollyyy!? Kuulumisia kaivataan!!
 

Similar threads

S
Viestiä
99
Luettu
2K
S
S
Viestiä
106
Luettu
2K
G
M
Viestiä
98
Luettu
2K
M
M
Viestiä
103
Luettu
3K
S
S
Viestiä
99
Luettu
2K
A

Yhteistyössä