Tahkoojat 129

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sandeman
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihmettelin samaa kuin ulkopuolinen. Tikutin vain silloin, kun söin clomeilla ja pelkästään kotihoito. Inssit meillä on tehty aina ultran avulla. Tietysti eri käytäntöjä on varmaan aika paljon...
 
Ehkä tuo käytäntö johtui nyt siitä että tähän kiertoon ei pitänyt tehdä inssiä vaan ihan tavallisesti mennä clomeilla, kunnes lekuri päätti eilen toisin. Kokeillaan nyt tätä vaihtoehtoa, ei kai sekään haitaksi ole. Huomenaamulla testaan tikuilla, ehdotan miehelle purkitusta ja menen sitten iltapäivästä uudelleen hakemaan simoja sisääni:-). Ovatpahan sitten oikeassa paikassa, vaikka ovis oliskin vasta ylihuomenna...

Keiju oli samaan aikaan perustanut uuden ketjun. Keleen sonera kun päivitykset kestää nykyään...

Käykääpä lukemassa Siirapin synnäritarina, kuulosti hinolta kokemukselta!
 
Edelleen kökin töissä joten yritän tässä rauhoitella Suvia.

Missäs hemmetissä sä kävitkään lekurissa? Kun on niin erikoisen kuuloisia lausuntoja hoitsuilta ja lääkäreiltä. Eihän mullakaan ole ongelmaa ovuloinnissa ja silti määrättiin clomeja. Ja olihan teillä yritystä ennen sitä viime kesän tärppiäkin jo ihan riittämiin, jotta se simppatutkimus olis perusteltu? Voisko olla että jos VAADIT niin saat lähetteen? Toisaalta jossain yksityisellä sen saa tehtyä ilman lähetettäkin, maksaa kyllä enemmän. Jos siis luulet että ongelma on siinä, niin kannattaahan se testata. Onpahan ainakin sitten poissuljettu asia jos simot ovat ok.

Toisekseen musta on epäilyttävää että hoitsu yleensäkin lähtee kommentoimaan mitään hoitojen etenemisestä vaikka olis kuinka ammattitaitoinen. Lääkärihän (ja sinä) päättää asioista.

Joko sait Suvi ovistikkuun plussan? Mä en kyllä millään usko että viisi voisi irrota ja hedelmöittyä yhtä aikaa, mutta kai sillekin joku pikkiriikkinen todennäköisyys on. Hankala tilanne, et vissiin pääse ultraan mihinkään varmistamaan tilannetta? Mä varmaan ottaisin riskin, mutta mä oonkin vähän uhkarohkea:-)). Tsempit vaan...

Mä lähren kotia kohti ja odottelemaan huomista. Joskohan silloin tulis ovisplussa ja meitille edistystä??
 
Kiitti Sandemanille rauhoitteluista! En mäkään nyt usko, että ne kaikki viisi irtoaisivat, mutta kahden irtoaminen on kai ainakin hyvin mahdollista! Odotan tosiaan jännityksellä minkä kommentin lekuri antaa asioista. Odottelulinjalle mä en todellakaan suostu enää jäämään, joten sitten lähdetään kohti yksityistä, jos ei homma suju. Tai sitten menen sille hyvälle lekurille yksityisesti täällä päin. Julkisella puolella siis olen nyt käynyt. Josko se Kastehelmi vielä saatais kommentoimaan tätä tarkentunutta tilannetta? Mutta eilen oli ovisplussa, joten tänään tai viimeistään huomenna on ovis. Ja tehty jo mikä tehty, ei tässä enää peräännytä. Kummallista vaan, kun yksi lääkäri on yhtä mieltä ja toinen toista, en enää tiedä, ketä uskoa ja ketä ei. Mutta Kastiksen kommentteihin mä luotan kuin kiveen! :)

Koitahan Sandeman saada nyt tikkuun kunnon viivat!
 
Täällä ollaan taas, kiirettä pitänyt ja koneelle ei oikein kerkeä pysähtymään.

Sandelle tsemppiä huomiseen ja hämmästyttävän nopeeta toimintaa nyt sitten.

Suvi toivottavasti saat selvyyttä noihin asioihin.

Sitten piti vielä kysymän, meillä on huomenna se ensikäynti ja mietin että kuinka kauan teillä on menny siellä? Siis sillon ku mies oli mukana? Me täytettiin äsken niitä papereita sinne ja mies meinas laitella kaikkia tyhmiä vastauksia, nauruhan siinä pääsi. Toivottavasti se osaa olla normisti huomenna. Ja mies totes tuossa, että nämä tutkimukset käydään ja jos näistä ei selviä kummempia niin sitten ollaan ilman lapsia. Ei ruveta kuulemma mitään isoja hoitoja käymään läpi. No se on taas tämän hetkinen ajatus, mutta en itsekkään ole aivan varma haluanko sitten niitä isoja hoitoja. Toivottavasti nää jutut lähtis luistamaan ihan vaikka clomien avustuksella tai sais ees selvyyden miks se lapsukainen ei halua meidän perheeseen tulla. Nythän meillä on pari vuotta yritystä takana ja ajattelin koittaa sitä vyöhyketerapiaa, jos vaikka tällä viikolla soittas ajan.

Nyt täytyy painua salille..
 
Iltaa vielä..
Suvi, kuulostaapa lääkäri ja hoitsu aikamoisilta tapauksilta. Ilmeisesti hoitsu ei luota lääkäriin, kun heittää omia lausuntoja. Ja toisaalta, jos lääkäri oli niin epämääräinen kuin mitä kerroit, niin hoh hoijaa.. Mä uskoisin, että se 14 mm on johtava ja muut jäävät jälkeen. Ja olisiko tuo nyt edes niin katastrofi, jos kaksi irtoaisi? Olisi ainakin tuplamahdollisuudet. On kuitenkin hyvin mahdollista, että toinen ei hedelmöittyisi tai kiinnittyisi - joten jäljelle jäisi vain yksi. Lisäksi se, että sulla on yksi torvi, heikentää mahdollisuuksia. On tietysti aina mahdollista, että munis kiertää vatsaontelon kautta asemiin, mutta ne mahdollisuudet ovat huomattavasti pienemmät kuin että munis irtoaisi ns. terveeltä puolelta. Ja simppalähete.. Kannattaa ehdottomasti vaatia. Se, että on kerran raskauduttu (jo lähes vuosi sitten) tai että on lapsia (aikuisia tai ainakin isoja), ei valitettavasti takaa mitään. Lähetettä kehiin vaan :) Pysy tiukkana ja toivotaan, että plussa tulis nyt tikkuun, jotta ei tarttis näitä pähkäillä. Ja mäkin ovuloin luomuna, mutta olihan mullakin silti clomit - tosin niillä tuli vain yksi näpsäkkä munis ""oikeassa"" aikataulussa, mutta tulostahan se ei siltikään tuottanut.

Sandemanille PQ.. Veikkaanpa, että inssi on huomenna :)

Keijukainen.. Eihän ne lääkkeet tosiaan tolleen paljoa maksa. Muistan vaan kun katsoin hintoja ja noilla 30 kpl oli 14 EUR (ilman kela-korvausta) ja jollai Zyrtecin tapaisella 30 kpl oli reilut 4 EUR. Että sillä tavalla aika iso ero. Ja mä ostin siinä samalla piippuja jne, joten apteekkiin upposi lähes 70 EUR - kuukauden satsista. Ei siis ihan halpaa, mutta mieluustihan sitä maksaa, että pääsee eroon näistä vaivoista - tai ainakin helpommalla.

Ja kyllähän sitä kysyä saa.. Sukanpyörittäjän kanssa ei ole mitään sen vakavampaa. Enkä nyt edes halua mitään vakavaa. Kunhan viihdytään yhdessä (eikä me nyt ihan koko ajan nähdä, välillä enemmän ja välillä vähemmän). Ollaanhan me pari kesäreissua sovittu ja loppuvuodeksi puhuttu pitkästä reissusta, mutta kaikki tollaisethan voivat muuttua ihan mikä päivä tahansa. Riittää, että nyt on mukavaa :)

Oma mies, tai ex-mies.. En tiedä mitä oikein ajatteli. Siis tuskin luuli, että olen avosylin ottamassa vastaan. Eikä se paljoa kommentoinut, kun kyselin, että olisiko hänen mielestään joku muuttunut (kuulemma olisi, parempaan suuntaan). Valitettavasti mä en näe samaa muutosta, enkä ainakaan riittävästi. Ja tämä olisi muutenkin liian pian. Niin paljon pitäisi tapahtua, että asiat voisivat jatkua. Ilmeisesti oli vaan huomannut, että olisi helpompaa, jos mä hoitaisin edelleen asiat. Mutta kun se ei mene niin.. Onhan mies mulle tärkeä ja rakas edelleen, mutta nyt haluan sitä ""omaa aikaa"". Torstaina käydään pankissa fiksaamassa vähän asuntolaina-kuvioita, sekin on tavallaan yksi etappi tässä hommassa.
 
Heips Kastehelmi! Tsemppiä sinulle parisuhdekiemuroihin ja kiitokset taas kommentista! En mä tiedä, miks mä olen niin hermoraunio näistä kaikista jutuista. Ehkä ne on ne hormonit, joita on nyt tumpattu vielä lisää tämän höperön naisen elimistöön?

Toiveet raskautumiseen eivät vain ilmeisesti ole kovin korkealla, koska näin kovasti hermoan tulevasta. Jos niin iloisesti kävis, niin eihän mun tarvitse mitään jatkoja miettiä, vaan päräytän plussan tikkuun vaan ja se on siinä. Juu, mutta kun ei jaksa uskoa ja siksi pelottaa, että homma menee taas ihan plörinäksi.

Mutta ei tässä nyt auta muuta kuin tassut ristiä, että raskaus alkaisi ja kaikki menisi sitten vihdoin loppuun asti hyvin. Pitäisköhän mun aloittaa ne Luget huomenna? Ovispäivä on varmaan tänään, joten tänään niitä ei vielä kantsi. Vai olisiko vasta ylihuomenna hyvä? Pieni pää on pyörällä ja sitten fiksut lääkärit ja muutkin ihmiset sanovat, että älä stressaa niin se onnistuu. Voi katin villat!

Pauhasin tuossa just äsken miehellekin, että kyllä mäkin voin alkaa vaikka parisuhdeterapeutiksi tai lastenkasvatuksen ammattilaiseksi. Hemmetin helppoa se on pöydän takaa jaella ohjeita ja neuvoja, kun ei ole oma lusikka sopassa.

Se perjantainen tytön heitukka lääkäri sanoi, että elä vain normaalia elämää ja kaikenlainen stressi vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Sanoin, että kyllä tässä yli kahden vuoden aikana on jo pakko ollut ""normaalia"" elämää elää, ei olis muuten enää poltsi näinkään selkeänä! Tuo stressaaminen varmasti haittaa raskaaksi tulemista, mutta mites sitä nykypäivänä vältät? Pikkuisen vaikea on olla stressaamatta, jos esim. töissä hiillostetaan jotain jatkuvasti. Siksiköhän ihmiset eivät sitten enää tule raskaaksi samalla tavalla kuin ennen muinoin kun lapsia vain ""tupsahteli"" vuoden välein.

Mutta nyt odotan vain lääkärin mielipidettä lääkityksen jatkamisesta ja simppatutkimuksesta ja elän ""normaalia"" elämää! Tulokset tästä kierrosta on sitten parin viikon päästä nähtävillä. (ehkäpä jo vajaankin)

Stressi pois tytöt, niin kyllä se siitä! :)))
 
Suvi, luget tulisi aloittaa n. 3 vrk oviksen jälkeen. Lukee pakkausselosteessakin :) Mulla ne alkoi inssin jälkeen inssiä seuraavana päivänä, ts. vrk oviksen jälkeen. Mutta useimmiten siis 3 vrk. Ei kai tuo nyt päivän päälle ole - stressi tosiaan pois :)
 
Juu, niinhän siinä selosteessa lukee! :) Mutta mutta, tein äsken vielä ovistestin ehkä vähän laimeasta pissasta, eikä viiva ollut kyllä ihan tasavahva? Joten en sitten edes tiedä, oliko se ovis tänään vai onko vasta ensi viikolla. Mutta stressi pois! Tikut loppuivat, joten olkoon nyt ovis ihan milloin haluaa, en jaksa enää miettiä yhtään mitään! Hormonit tosiaan taitavat heitellä. Äsken tirautin sitten pitkästä aikaa oikein itkut ilmoille. Vähän huonot yöunet viime yönä, töissä aika huiskepäivä ja sitten nämä lapsiasiat vielä päälle. Äitienpäivä tuli vain yht'äkkiä mieleen ja se, saanko mä sitä koskaan juhlia... No, itku puhdistaa, toivottavasti se sen teki!

Te olette kyllä aivan uskomattoman ihana tukiryhmä! Mä olisin jo varmaan suljetulla osastolla ilman teitä! Kiitos teille kaikille taas kerran!
 
Jaahas miten tämän nyt ilmaisisi....mä jänistin. Testasin aamulla ovista, ei tullut plussaa:-(. Viime yön valvoin mahakipujen takia joten varmaan se ovis oli viime yönä joten tän päivän inssi olis mennyt ihan harakoille.
Aamulla sanoin miehelle että eiköhän mennä ihan normisetillä tämäkin kierto, otetaan sitten seuraavaan apuja mukaan. Se siinä vaan yrähteli ja sanoi että sun päätös. Ei siis ollut mitenkään yhteistyöhaluinen purkitukseen vaan olisin saanut tehdä kaiken työn. Noh, kaadoin miehen sitten ja normiahan sain. Jälkeenpäin tuli vaan niin paska fiilis ettei toista....

Itkuraivarihan siitä tuli. Kun en mä voi tehdä näitä hoitoja yksin ja tarviin tukea (niiden simojen lisäksi) ja kaverin tähän hommaan. Ja en pysty kertomaan asioista jos kaveri ei kysy mitään ja en voi tietää mikä on epäselvää kun en ole ajatustenlukija. Sanoin että nyt tuntuu siltä että olen ainoa tässä perheessä joka niitä lapsia edes haluaa. Tyyppi ei sanonut mitään......

Just nyt tekis mieli vetää pää täyteen, flirttailla jokaiselle vastaantulevalle miehelle, ahmia herkkuja, itkeä yksin.

Ehkä tuo inssi tuli liian nopeasti ja sekoitti miehen pasmat, mutta en jaksa nyt ymmärtää sen mielenliikkeitä kun ei se voi olla yhtään empaattinen mua kohtaan:-(((((((((.

Ojasta allikkoon, pitäisi varmaan opetella nollaamaan aivot jotenkin.

ON viesti sori. On vaan niin paska fiilis.
 
Huomenta!

Hitto Sandeman, tsemppiä. Mä olen ollut pari päivää nyt ihan sekaisin tuon ivf-hoidon takia ja myös riehuin miehelle, että ei sitä kiinnosta yhtään jne. Tiedän tietysti, että kiinnostaa, mutta jotenkin se sitten saisi näyttää sen enemmän tai jotain. Eli tuttu tunne, mene shoppailemaan :)

Tsemppiä myös Suville. Puuhailua vaan nyt reilusti koko loppuviikon, niin ei niin tarkkaa, onko ovis tänään, huomenna, vai ylihuomenna :)

).( Minä syön e-pillereitä, ei tosiaan mitään kerrottavaa!!!!!!!!!
 
Voi Sandeman, lohtuhali täältä! Kyllä tämä on hitsin rankkaa ja nykyään tuntuu ettei päivääkään mene ettei näitä asioita miettisi.
Hassua vaan että ovis olis ollut viime yönä eikä tikussa silti näkynyt plussaa. Mulla on sellainen käsitys että ovisplussa pitäisi näkyä vielä ainakin päivän oviksen jälkeenkin kun sitä hormonia on veressä. Sori jos sekoitan lisää pakkaa...
Ehkä toi inssi kandee jättää suosiolla ensi kiertoon jos se nyt tuntuu vaan aihettavan lisästressiä. Ei ne miehet oikein ehkä osaakaan ottaa kantaa näihin hoitoihin kun eivät ole niihin yhtä perehtyneitä kuin me naiset.

Suville kans että jo tuntuu olevan ihmeellinen lääkäri. Mutta julkisella puolella se onkin vähän tuuripeliä, lekureja on moneen lähtöön. Sanon samaa kuin muutkin että ei kannata liikaa stressata niitä rakkuloita. Kyllähän esim. Surulla ja Julialla oli kaksi hedelmöittynyt mutta toinen sitten vaan oli lähtenyt kehittymään.

Kyllä oli kuulkaa tytöt jännä matsi eilen!! Huhhuh. Jos niitä nyt joku täällä minun lisäkseni seuraa..??
Tehtiin ex-tempore-retki baariin katsomaan matsia, mies oli töissä ja minä menin ihan kundiporukan kanssa. Mies tuli sitten töiden jälkeen katsomaan tokaa erää. Tunnelma oli varsin katossa ja nautin pienestä iltakävelystäkin matsin jälkeen. Onhan nämä extempore ym. asiat tällä hetkellä niitä joista vaan PITÄÄ nauttia. Sitten kun on se pieni käärö nin eipä sitä lähdetä mihinkään ilman isoja järjestelyjä.

Lauantaina olisi Linnanmäki-keikkaa tiedossa. Mennään erään firman vieraaksi aamupäiväksi joten lompakon voi jättää kotiin. Ihan hauskaa. Se on niin kallis paikka nykyisin etten minä ainakaan raski ranneketta ostaa. Nyt voi sitten juosta laitteesta toiseen täysin riemuin :D
Onkohan Piritta saanut saman kutsun taas...?? :)))

Kastis, onhan se Zyrtec toki halvempaa. Tulikin heti aamubussissa mieleen että lääkkeet jäi kotiin ja olo alkaa olla kamala. Millä ihmeellä selviän tämän päivän?? ARGH.

Mukavaa päivää kaikille, nautitaan vielä tästä auringosta. Loppuviikolle on jo luvattu viileämpiä kelejä :(
 
Gissa, sori mutta nyt mä tipahdin kärryiltä. Mulla on varmaan mennyt jotain ohi reissun aikaisia viestejä selaillessa.Pitääkö sun siis syödä nyt pillereitä? Why?
 
Joo pitää. Eli mun kierto pitää olla kesäkuun alussa kp 2, joten vedän e-pillereitä siihen asti. IVF-hoito lyhyellä kaavalla aloitetaan silloin. Mulla oli lääkärillä käydessä kp1, eli hoidon ois voinut aloittaa heti seuraavana päivänä, jolloin punktio ois ollut vkolla 20. Aikoja ei kuitenkaan ollut. Hitto. Siinä tapauksessa oltais päästy katsomaan Metallicaa Tallinnaan, eikä ois tarvinnut heittää 100 euron lippuja roskiin ja tehdä kavereille ohareita. Ok, onhan tämä sata kertaa tärkeämpää, mutta harmittaa silti.

Mun PITI vastata ihan lyhyesti :)
 
Ok Gissa, kiitos selvennyksestä :) Onhan varmaan ihan outo fiilis vetää pilsuja kun on yritys päällä. Mutta kun tavoitetta miettii ja tulossa olevaa hoitoa niin kyllä se varmaan siitä! Kesäkuu tulee onneksi jo pian!! Hitto, toi Metallica harmittaa sun puolesta! Että kenkkua on näiden hommien kanssa.
Nyt täytyy tehdä töitä välillä....minä vaan pulisisin täällä :))
 
Hei kaverit!

On jo ollut ihan ikävä kun en ole tänne ehtinyt!

Koferenssit on ohi ja takapuolta on tullut puudutettua penkissä iha riittämiin. Nyt sitten hommia painamaan täällä taas (kuten kuvasta näkyy..eli tänne chattailemaan vaan..)

Gissa, kiva että pääsette hoitoon käsiksi, onko se varma että kesäkuussa aikoja on, ettei tuu mitään ikäviä yllätyksiä? Kyllä se varmaan ottaa päähän Metallican peruuntuminen silti, vaikka ns. tärkeämpää on tekeillä. Mua ärsyttää jo se jos pitää vähentää juhlimista (siis jos jotain kivaa olisi) siirron jälkeen. Nyt joku taas älähtää, mutta mä olen alkanut tulla sellaiseen tulokseen et jos on jotain ohjelmaa niin juhlin ihan rauhassa siirron jälkeen siihen asti kun teen testin. Niin sitä kaikki normaalitkin ihmiset raskautuu.

).( Menkat alkoi la ja nyt popsin estrogeeniä sitten ja ensi viikon tiistai kp11 on ultra. Katsotaan sitten onko oma hormonitoimita pysynyt hiljaa ja päästäänkö siirtoon joku päivä.

Polttarit ei oo ollut vieläkään. Alan käydä kärsimättömäksi..Olisi kummikin ollut mukavampaa jos ne olisivat olleet ennen siirtoa eli viim. ensi viikonloppuna. Eilen meillä oli vanhempien ensitapaaminen meillä, meni yllättävän rennosti, hyvä että sekin on ohi! Sulhanen vuokraa puvun tällä viikolla ja sitten pitäisi vielä hääyöksi varata sviitti ja tavata pappi jossain välissä, tehdä pöytäjärjestys ja valita hääkimppu. Ja ai niin, sormus on vielä ostamatta =) Muuten rupeaa olemaan paketissa homma.

Sandeman, tuo sun kokema miehen kanssa taitaa tulla useimmille vastaan jossain vaiheessa. Miehet kyllä varmasti haluaa ja toivoo yhtä paljon tulosta, mutta meillä ainakin miehen stressinsietokyky ja vahvuus tämmösissä asioissa on vaan yksinkertaisesti huonompi kuin mulla. Mä ajattelen että venytään niin pitkälle kun tarvitsee, mutta miehellä tulee raja vastaan välillä. Se on uskomaton stressi molemmille kun täytyy aikataulussa tehdä sitä ja tätä vällyjen välissä. Kytätä ovista ja miettiä että nyt ei voi harrastaa kun pitää purkittaa, ja ai nyt menis inssi viikonlopulle, harrastakaapa kotona mahdollisimman paljon ja voi aargh! Tätä ei voi käsittää ihminen jolla lapsettomuus-ongelmaa ei ole.

Me saadaan vene tällä viikolla, joten viikonloppuna tiedossa veneilyä, ajateltiin käydä grillailemassa jossain saaressa, nyt ei oo säälläkään väliä kun koppivene!

Hyvää keskiviikon jatkoa, ahkeroikaa!



 
Voihan se olla Keiju että ovis olis vasta huomenna mutta kun en oikein enää usko tähän kropan toimintaankaan. Olis aika erikoista että O olis vasta kp15 kun kierto on ollut viime aikoina kp26. Että sitten olis luteaalivaiheessa probleemia. ÄH, emmä tiedä enää mitään.

Odotan että mies jotenkin hyvittäisi tai edes avaisi suunsa tänään mutta on just sopivasti menossa talkoohommiin illalla ja tulee joskus myöhään. Turha kai kauheasti odotella, luulen että on unohtanut koko itkuraivarin:-(. Ja mulla on edelleen paha mieli....great. Taidan ostaa suklaata ja mässätä sitä ja punaviiniä että olen oikea pirttihirmu kun mies vihdoin palaa...?? Hyvä Idea??

Eilen olin elämäni ekalla sauvakävelylenkillä. Hiki tuli, mutta ihmeen kovaa niillä pääsee:-). Tosin mun tarvii hankkia sellaiset tupet niihin kun taitaa olla jotain maastomallia kun terät kopisee asfalttia vasten. Karmee meteli ja tärinä.

Ja nyt onkin nenu niin tukossa ettei henki kierrä, taisi olla koivu pölläyttänyt pölynsä maantielle. Pöhkö kun olen niin olen yrittänyt sinnitellä pelkillä silmätipoilla ja nenäsumulla (sen inssin takia) mutta nyt täytyy varmaan hakea tabuja. Pää halkee......
 
Hopi hopi ultraan! Se on pieni vaiva mutta saat selvyyden ja sitten huomenna inssiin. Se beibi voi saada alkunsa juuri tässä kierrossa! Itsellä munasolu oli jo irronnut onnistuneessa inssissä ja tässä ollaan viikolla 35! Ja clomithan sekoittaa joillakin kiertoa, joten turha miettiä miten ennen on ollut.

Siis puhelin käteen ja ultraa soittamaan :-)

Kaikella hyvällä tahdolla täältä jostain
 
Iiks, jännittävä tilanne Sandemanilla ja Suvilla! Tosi paljon nyt peukutuksia ja onnea tähän kiertoon ihan jokaiselle!!!

Gissa, tuo cayenne-pippuri on melko tulinen, siemenet tietysti kaikista tulisempia, mutta itse ""hetelmäkin"" on aika voimakas. Yhden pienen voi kyllä käyttää ruokaan muutaman siemenen kera. Mutta se vaatii kyytipojaksi jo maitoa! Ostin ihan k-kaupasta sen miehelle synttärikukaksi viime kesänä, taisi olla ihan Pirkka-merkkinen. =) Tsemppaukset sullekin pillereiden syönnin lomaan, varmaan tosiaan kelmiä käyttää ehkäisyä nyt, mutta hyvään tarkoitukseen niitä napsit!
 
Kata, mennään sitten tismalleen samoissa ja mulla kans ultra+lekuri tiistaina kp11!! Hih! :)
Tosin mulla ei lähdetä etenemään noin radikaalisti mutta clomit toivoisin saavani jos muniksissa ei näy mitään elonmerkkejä. Sä toivot että hormonitoiminta olis hissukseen ja mä taas että siellä olis kunnon actionia!! Niin se menee.

Aniliini, onkohan se miehesi pippuri samainen chilipuu mitä minä kasvattelin viime kesänä. Se oli kyllä ihan chilipuu-nimellä, teki sellaisia pieniä kirkkaanpunaisia chilejä. Että taitaa olla eri lajike kyllä. 3 satoa sain ja me kun rakastetaan thaimaalaista ruokaa, oli ihana napsia omia chilejä joukkoon. Se teki ensin sellaiset pienet valkoiset metsätähden näköiset kukat ja sitten ne chilit.
Harmi vaan ettei se talvea selvinnyt joten nyt olen kuumeisesti metsästänyt uutta yksilöä. En vaan ole löytänyt, höh.

Mitä muuten tykkäätte tästä meidän Euroviisuihin lähtevästä Lordistamme? Musta on tosi mielenkiintoista seurata miten siellä käy. Onpahan totaalisen erilainen esiintyjä ja varmasti jää mieleen :)
Ei ehkä kovin Euroviisuhenkinen....
 
Tarvii varmaan munkin ruveta puutarhuriksi kun ei muita siemeniä saada kasvamaan:-((.

Niin se ultra nyt olis aika turha kun pidättäytymisajan inssiin pitäisi olla 2-4 pv ja tänä aamuna kuitenkin tahkottiin. Että ihan omalla toiminnalla olen mokannut tän kierron, miehen evvk-asenteen lisäksi. Ehkä tässä pitää suunnata katseet seuraavaan kiertoon jos silloin olisi päästy yhteisymmärrykseen miten tässä edetään.

Nyt mua lisäksi hävettää. Purkauduin ystävälleni ja hän oli menossa NKLlle tutkimuksiin kun bebe supistelee ja meinaa tulla ulos vaikka la on vasta elokuussa. Pikkuisen pitäisi munkin miettiä että elämässä on toki muitakin huolenaiheita kun yksi simojen purkittaminen??

Meen sitten kuitenkin ens viikolla siihen progeverikokeeseen jotta näkee irtosiko se munis ja sitten vaan uutta putkeen. Selitän sitten vaikka lekurille että oli kommunikaatio-ongelmia, kaippa sekin on hyväksyttävää?

Katalla on jännät paikat vähän joka rintamalla. Mun hääkimppu oli Living roomista erottajalta, se oli tosi makee ja kuulemma kestävä (oli ollut kimpunsaajalla maljakossa vielä viikon). Ihan simppeli orkidea-kimppu, olikohan niitä viisi ja sitten vihreetä. Olin tosi tyytyväinen, toimi hyvin. Istumajärjestyksestä: laitoin ihmiset pöytiin siten että samassa pöydässä oli aina joku jonka tunsivat etukäteen, näin ekat minuutit ei olleet niin piinaavia ennenkuin skumppa alkoi vaikuttaa:-). Miljoonasti ollaan saatu kehuja järjestelyistä ja häiden fiiliksestä, kannattaa siis miettiä etukäteen:-))
 
Voi Sandeman tsemppiä! Sitä vaan, että miehiltä monesti puuttuu toi empaattisuus järjestelmästä kokonaan. Mä taistelen samasta asiasta omani kanssa. Ei puhua pukahda ongelmista ja tuntuu ettei välitä yhtään kun ei tajua miltä musta tuntuu. Argghhh noita miehiä!!! Pitäiskö lepsoks ruveta???!!
 
Sandeman.. Mulla oli yhdessä inssi-kierrossa (clomit) niin, että tuli lähes yhtä vahvat viivat (tais olla kp11), tuntui kipuja jne. ja ajattelin, että ovis meni. Sitten kp 12 tuli vain haalea viiva. Kp13 tuli taas vahvempi viiva ja inssi taidettiin tehdä silloin. Ovis oli kuitenkin vasta kp14. Eli ei vielä ole myöhäistä. Testaa ihmeessä huomenaamulla ja mieti, että josko vielä.. Toisaalta, jos on ollut normi-toimintaa, niin ei ole ehkä järkeä mennä inssiin. Ja tietysti jos on jo sen päätöksen tehnyt, että ei tässä kierrossa, niin mikäs siinä.. Sekavaa, sekavaa. Arvatkaa vaan tytöt, että oma elämä on alkanut taas tuntua helpolta :) Toivottavasti se sun miehes osaa paijata sua myötäkarvaan ja tajuaa olleensa pölhö.

Sanelman miehestä piti kommentoida, että simpoissakaan ei se määrä vaan se laatu. Jos on 240 milj lähes liikkumatonta, niin eihän se hyvä ole. Parempi olisi vaikka 80 milj mutta liikkuvaa yksilöä. Miten noi miehet onkin niin vaikeita.. :)



 

Similar threads

S
Viestiä
101
Luettu
2K
K
K
Viestiä
101
Luettu
2K
H
M
Viestiä
69
Luettu
2K
K
M
Viestiä
101
Luettu
2K
M
S
Viestiä
105
Luettu
2K
P

Yhteistyössä