** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.10 **

Oikein ihanaa äitiyslomaa intoilija!

ON. Kävin varhaisultrassa tänään ja siellähän 8 mm pitkä mato köllötteli ja sydän läpätti :heart: Kuulema kaikki riskitekijät oli minimissä; paksu limakalvo, pyöreä raskauspussi eikä missään näkynyt verenvuotoja. Vastasi päiviä 6+5 eli joko ovulaatio on ollut myöhemmin tai muuten vain kasvaa hitaammin. LA ois siirtyny neljä päivää eli 19.6., mut pysytään tuossa vanhassa, mun mielestä neuvolakin laskee sen kuukautisista eikä muuta sitä noin pienestä heitosta. Löytyi myös toinen raskauspussi, jossa ei elämää kuitenkaan ollut enää. Ultraaja meinas, että se tietää hyvää tuolle jäljelle jääneelle, istukkahormoonia on tuplasti just nyt alussa eikä näin ollen tulis keskenmenoja aiheuttavia supistuksia. Kyllä mulle ihan yksi terve vauva riittääkin :)

kodehu 7+2 (tai 6+5, jotenki tuo eka kuulostaa paljon paremmalta ;) )
 
Minulla oli kamala tunne ettei kaikki ollut kunnossa ja mieli sitten sen mukaisesti ollut hieman maassa..muttamutta..

Eilen käytiin siellä np-ultrassa, Papusella kaikki hyvin. Kovasti heilutteli käsiään ja jalkojaan, vilkutteli äitille ja isille <3 Laskettuaika muuttui, elikkäs se on 23.5. Terkkari ei suostunut uskomaan varhaisultran tehneen lekurin arviota vaan päätti että LA olisi ollut 17.5. Täytyypi nyt sitten hänenkin muuttaa mielipidettään :D

nyt voi siis huokaista helpotuksesta ainakin hetkellisesti, kaikki hyvin :)

-Tikimi & Papunen 10+5 <3
 
Mää muuten tässä mietin, että voisin ottaa päivityksen sitten, ku Ronjaliina pääsee siirtymään vauvautuneiden puolelle, jos muita vapaaehtosia ei ole. Ihan joka päivä en välttämättä tänne pääse, mut melkeen kuitenkin. Miltä muuten näyttää Ronjaliina, auttoko uus kuu?
 
  • Tykkää
Reactions: Ronjaliina
SL
Herkimmät älkää lukeko seuraavaa:

Onko teillä kellään valkovuoto hyvin vetistä? Kun mulla silloin rv 18 (kun alkoi tulee ennakoivia supistuksia) muuttui tuo valkovuoto sellaiseksi hyvinkin märän oloiseksi. Siis se on ihan sellaista vesimäistä, imeytyy pikkuhousuistakin läpi, ei kuitenkaan runsasta. Valkovuotoa siis siinä yleensä on mukana, mutta muuten se on hyvin vesimäistä ja jättää märän jälen valkovuodon ympärille sekä tosiaan imeytyy läpi ja valkovuodon kohtakin on imeytynyt pikkuhousun läpi. Ruvennut pelottaa,että jos se onkin tosiaan lapsivettä,jota tihkuttelee : /

SL 21+6
 
Viimeksi muokattu:
ONNEA kodehu ja Tikimi onnistuneista ultrakäynneistä!

kodehu uusi kuu ei ole auttanut mitään! Täällä sitä ollaan yhdessä koossa VIELÄKIN! :) Perjantaille on aika varattuna TAYSiin synnytyksen käynnistyksen suunnitteluun! Siellä ne sit tutkii tilanteen ja päättävät päivän jolloin käynnistetään, jollei itsestään lähde syntyyn. Uskoisin, että se ois sitten ehkä maanantaina. Katsotaan nyt, sittenhän sen näkee...
Kiva jos voit hoitaa päivittämistä! Tosin tilanne on varmasti se, että kannattaa ja varmaan pitääkin perustaa uusi pino, sillä luulen, että et pysty tätä mun perustamaa pinoa päivittämään! Mutta ei se ollut vaikeaa! Ja ei mulla nyt vielä heti kova kiire täältä pois ole, joten katsotaan sitä sitten kun oon ensin synnyttänyt jne. Mullakin on välillä ollut aikoja, että en ole ehtinyt vaikkapa viikkoon tänne, mutta eipä täällä joka päivä päivitettävää olekaan.

SL Valkovuodon määrä lisääntyy raskaana ollessa tosi paljon. Mulla sitä ainakin on ollut koko raskauden ajan tosi runsaasti. Ja koostumus on vaihdellut myös paljon. Voi siis olla tosi vetistäkin. Varsinkin aamuisin voi tulla isompi määrä, kun yön aikana sitä kerääntyy eikä pääse valumaan niin hyvin ulos ja sitten kun se holahtaa aamulla ulos niin voi luulla, että kyseessä on lapsivettä, näin meillä synnytysvalmennuksessa sanottiin. Jos on sitä mieltä, että kyseessä olisi lapsivettä niin sen pystyy kyllä ihan tarkistamaan. Laittaa siteen tai pikkuhousun suojan ja äippäpolilla niillä on aineet, jolla ne voi siitä siteestä tms tarkistaa, että onko kyseessä lapsivesi vai ei. Kannattaa neuvolasta ehkä kuitenkin ensin kysyä, että onkohan syytä huoleen ja mitä tehdä, mutta tällä tavoin asian voi kyllä tarkistaa.

Täällä jatketaan oottelua... Neuvolassa oli tänään kaikki vähän liiankin hyvin. Vähän oli verenpaine koholla ja tätsy oli sitä mieltä, että jospa vaikka se olisi merkki lähestyvästä synnytyksestä, mutta en kyllä usko sitä yhtään!

Ronjaliina ja JJ 41+2
 
Onnea tikimi ja kodehu ultrista!

Ronjaliinallakin jännät paikat..tsemppiä!

Kysymys raskausarvista: Onko teille tullu ja jos on niin mihin ja etenkin: milloin?
Mun rinnat meni tossa n. kuukaus sit pilalle ja tuli täyteen arpia.. buu :( Oon aina tykänny mun tisseistä kun ne ei o roikkunu yhtään jne... mut minkäs teet.. rasvasin ja pidin hyvin tukevia liivejä.. mutta.. ei auttanut. Mahaan ei onneks o vielä tullut mitään, vaikka on siis nyt aiiiivan järkyttävän iso. Elättelen toivoa josko ei tuliskaan, kun ei o vielä tullut.. mutta saas nähä. On tässä kyll sulattelemista kun ei kehonsa muutoksia hallitse, ja muuttuu lopullisesti nuoren ja kiinteän kehon omistajasta.. noh.. elämää nähneen kehon omistajaksi :LOL:

Alkaa kyllä sellanen sporttikuuri heti kun vaan pystyy synnytyksen jälkeen liikkumaan! (Ja mikäli sitä oikeesti sit ehtii mitään tekemään kun pieni syntyy?)

Tällasia itsekkäitä aatoksia tänään :ashamed:
 
Intoilija Tisseissä mullakii ollut raskausarvet jo varmaan yli kuukauden.... muualla ei viel toistaiseksi mitään... Oikein komeet juovat kuin auringon säteet mitkä nännipihoista lähtee ulospäi :LOL:
ja Ronjaliinaa vahditaan täälläkin, jos ei päivittäin tule kuule Hep-huutoa, niin otaksun jotain tapahtuvan ;)

Vissyliini 24+0 POKS!
 
En tiä ehinkö oikeen vrk puolella Vissyliini, mutta kotona ollaan! Tänään kävin hakemassa homeopaattisia juttuja, jos vaikka käynnistyis! Huomenna sit sinne TAYSiin tutkiin, että mikä on tilanne...

Raskausarvista... Mä pääsin tosi pitkälle, että ei tullut arpia, mutta kun JJ alkoi laskeutua alemmas jotain siinä ehkä vkon 35 kohilla. Silloin pingahti kylkiin pari arpea. Toistaiseksi ei muita ole näkynyt. Joku kyllä kertoi, että arpia voi ilmaantua näkyviin vasta synnytyksen jälkeenkin. Hope not!

Huomenna sit lisää stooria, elleivät ala jostain syystä heti käynnistellä.
Ronjaliina ja JJ 41+3

Ps. Huomenna pe on mun pikkuveljen synttärit. Veli toivois, että JJ syntyis huomenna. Hän vois kuulemma aina tulla meille juhliin synttäreitä ja sais samalla juhlat itsellekin! :)
 
Viimeksi muokattu:
Suuret onnittelut Ronjaliinalle pienestä neidistä :heart: Innoissani odotan sun selontekoa että käynnistettiinkö sulla vai auttoiko homeopatia?!

Täällä selvittiin melkoisen pitkälle myös ilman raskausarpia mutta sitten tuossa muistaakseni 35 viikon tuntumassa huomasin peilistä, että sinne mahapallon "pimeälle puolelle" (elikkäns alapuolelle) oli ilmaantunut arpia. Nyt myös masun yläosaan/sivuille on alkanut ilmaantua sellasta väritöntä raskausarpiverkostoa. Se varmaan ottaa väriä sitten synnytyksen jälkeen. Arvasin ettei tästä taistelusta ilman arpia selvitä, joten tämä nyt oli vaan ajan kysymys :D

Nyt sitten kaikki peukut ja ukkovarpaat pystyyn että huomenna mulle annetaan käynnistysaika äitipolilla! Mä tahdon Sintin ulos kun se on vielä alle 5kg :D Ja meillä oli tavoitteena saada Sintti ulos isänpäivään mennessä!

Tuna ja Sintti 37+6
 
  • Tykkää
Reactions: kodehu ja Tikimi
Voi vitsi Ronjaliina ja Tunafish-78 kun työ olette jo pitkällä!

Ronjaliinalle ja neitiJJlle kovasti onnea! :flower:

Tunan kohdalla pitää kyllä kysäistä: miksi hätistelet jo viikolla 37? Ehkä minä tässä olen jotain missannut...

Raskausarpia en ole viellä saanut... kovasti yritän hölvätä öljyllä niin massua kuin rintojakin. Olen samaa mieltä intoilijan kanssa, kyllä tämä on outo oman kropan kanssa olemista kun ei minkäänlaista mahdollisuutta tunnu olevan asioihin vaikuttamiseen... No, rutut ja juovat on merkkejä eletystä elämästä, muistoja kokemuksista, ehkä niitä sietää tällä asenteella vähän paremmin :LOL:

cynde & mukula 27+2
 
:flower:paaljon onneeaaa vaan paaljon onneeeaaaa vaaaan Ronjaliina ja pikkuneiti JJ!! :heart:
Ja kohtahan sitä päästään laulelemaan Tunalle ja Sintille :)

Tääl on pikkujäbä tainnu pyörähtää pääalespäin kun rakkoon painaa ikävästi ja potkut tuntuu tuossa pallean alapuolella...

Vissyliini 24+5
 
SL
Ronjaliinalle onnea hirmuisesti pikku prinsessasta :heart:

Voehan elämän kevät sentään... neuvolassa aivan yllättäen olikin virtsassa glukoosi +4 :O Meinasin pudota penkiltä, että MITÄ IHMETTÄ SENTÄÄN!!! Aamupalalla olin syönyt täysjyvävilja Weetabixia 2kpl kera laktoosittoman maidon ja kaksi lasillista appelsiini tuoremehua ja mandariinin. Yöllä noin klo 5.00 söin puolikkaan banaanin kun oli huono-olo ja nälkä. Mutta eihän tuollaisista voi noin tulla pissaan glukoosia ??? : / Verensokeri sormesta mitattuna oli 6,6 noin 1,5h aamupalasta. Edellisenä päivänä en ollut herkutellut mitenkään erityisesti. Töissä oli tarjolla ollut suklaata, johon oli sotkettu suolapähkinöitä ja vaahtokarkkia ym. Sitä maistoin 3-4 suklaapalan kokoista palaa. Nyt mun täytyy mennä jo ennen rv26 sokerirasitustestiin. Sain ajan rv24+5.
Eikös tää nyt meinaa aika ikävästi tuota raskausajandiabetestä? En muutenkaan syö herkkuja kuin ihan joskus ja niitäkin hyvin kohtuudella. Kasvikset eivät ole enää oikein vielä kunnolla maistuneet kun pahimmassa pahoinvoinnissani oksensin niitäkin pihalle. Täytyy varmaan alkaa vaan enemmän tarkkailee syömisiä jne.

SL 22+6
 
Oi paljon onnea Ronjaliina ja Tunafish! :heart::flower:

SL, harmi homma tuo sokeri virtsassa. :(

Kävin just viime viikolla tuossa sokerirasituskokeessa ja hyh mitä litkua se neste on. Tuli aika huono olo siitä, mutta mulla oli normaalit tulokset kuitenkin.

Täällä on vietetty hiljaiseloa ja koetan vain kestää töissä äitiysloman alkuun. Selkä ei meinaa kestää istumatyötä, sain jopa fysioterapeutilta satulatuolin mutta sepäs vasta kipeää tekeekin. Lisäksi on kiireisten päivien jälkeen ollut muutamia kertoja rytmihäiriöitä joten levoksi menee illat ja viikonloput.

Olen myös miettinyt tuota hiustenvärjäystä, viimeksi kävin just ennen raskautta ja silloinkin otin huppuraidat. Nyt olen ensi viikolla menossa pitkästä aikaa taas värjäyttämään, tällä kertaa folioraidoilla ja pyydän että varoo osumasta värillä päänahkaan. Huppuraidoitus oli aika kivulias kokemus, tiedä sitten oliko vika kampaajassa vai mun herkässä päänahassa...

Tämän päivän jälkeen vielä 22 työpäivää ja 36 päivää viikonlopuin ja lomapäivineen ennen mammalomaa. Ai miten niin kärsimätön? :rolleyes:

Wanda 29+0 *poks*
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Ronjaliina
Ronjaliina ja Tuna Onnea!!!!!!! :heart: :flower: Innolla odottelen kertomuksia... :)

SL Pahoittelut sokereista.. :( Mullakin kerran neuvolassa nous, mutta olin kyllä syöny karkkia. Seuraavana päivänä oli normaalit. Toiv sullakin ois ollu joku hetkellinen juttu vaan...

Mulla on nää liitoskivut (otka on siis vaan häpyliitoksessa ja tuntuu siltä kun häpyluu olisi keskeltä kahtia) pahentunu niin paljon ettei voi tehä juurikaan mitään... mammajoogassakaan en pysty tehä puoliakaan liikkeistä, ja itku kurkussa pohdin tänään etten jaksa mennä enää sinne taistelemaan.. istuminen sattuu, käveleminen sattuu.. se siitä nautinnollisesta äippälomasta. BUU!

Uutena ihanana vaivana näiden lisäks oon ruvennu kutisemaan ihan kamalasti!! Tämän takia mulla epäillään raskaushepatoosia (joku sappi/maksahäiriö), ja jos kokeet osoittaa että mulla on se, niin käynnistämistä saatetaan harkita. En eka panikoinut asiasta, mut kysyin lääkäriltä että eihän tää nyt mitenkään o vaarallinen kuitenkaan, ja hän vastas että pitkälle menneenä voi olla hengenvaarallinen, varsinkin sikiölle. Kiva. No menin sitten aamulla labraan, jonotin tunnin kuullakseni että mun ois pitäny olla 10h syömättä. Tätä ei lekuri tietty kertonu mulle, ja olin siis syöny just aamupalan. Tässä sit paniikissa odotellaan huomista, että pääsis uudestaan kokeisiin ja sais ne tulokset :stick: Positiivista on se että jos nyt jouduttais menee niinkin pitkälle että käynnistetään, niin oon jo niin pitkällä että ei tartte siitä huolehtia.

"Pikkuinen" oli eilen 3100 (!!apua!!!), ja arvio syntyessään 4000g. Sellanen sitte pitäis tuolta putkauttaa.................................................


Intoilija 36+1
 
Viimeksi muokattu:
Tuun kommentoimaan lokakuun onnenmuruista Intoilijalle, että mulla alkoi kutina noihin aikoihin, kävin verikokeissa ja arvot oli koholla. Se oli maanantai ja sit terkkari soitti et heti huomenna äitipolille käyrille eli tiistaina ja sit siellä ultrattiin ja otettiin käyrää. Sillon oli 36+5 ja lääkäri sano et kutinan loppumiseen ei oo muuta vaihtoehtoa kuin synnytys. Ne sappiarvot ei ollut tullu viä, niissä menee pari päivää kun taas maksa-arvojen tulokset tulee samana päivänä. Sit lekuri sano et he soittaa ku ne arvot tulee, mut et todennäköisesti sappi on koholla kun maksa-arvot oli todella reippaasti yli sallitun ja sano et varaudu siihen et synnytys käynnistetään ja heti huomenna eli sillon keskiviikkona kun viikkoja on 37. No minähän olin paniikissa kun sanottiin et seuraile sikiön liikkeitä, et jos vähenee niin heti soitat. Sain sillon tiistaina vielä reseptin mikä laskee noita arvoja. Ei ne sit soittanu sillon tiistaina ja mä hermona kotona odottelen ja sit keskiviikkona soitin terkalle että mitä mä teen kun ne lupas soittaa kun arvot tulee ja se sano et soita synnärille kun se näki et tulokset on tullu ja ne oli koholla. Soitin ja sieltä sanottiin, et joo voit lähtee tulemaan tänne päin. Olin vaan et apua! Ny se sit alkaa. Eli mulla sit aloitettiin käynnistys viikoilla 37 ja neiti syntyi yöllä viikoilla 37+3. En siis tahdo pelotella enkä mitään, mutta toi hepatoosi voi olla sikiölle ja sen sydämelle vaarallinen. Sen takia sitä seurataan tosi tarkasti, mäkin olin parin tunnin välein sen pari päivää käyrillä ennen synnytystä ja ultrattiin muutaman kerran. Ja toi hepatoosi tulee yhdelle prosentille raskaana olevista eli tosi harvinainen eikä tiedetä mistä se tulee. On myös perinnöllistä ja voi myös tulla seuraavassa raskaudessa. Kun kerroin äitille tästä niin sano et sillä oli mun nuorimmasta siskosta sama ja tällä samaisella siskolla oli molemmissa raskauksissa tää. Mutta toisella siskolla taas ei mitään. Mystisiä asioita. Niin ja tosta kokoarviosta, mulla tehtiin se sillon samalla ja sanottiin et joo 3600g näyttäis sillon 36+5 mut neiti oli tosiaan sillon kun synty niin 3280g. Eli ei niihinkään oo ihan luottamista.. Ajattelin vaan kertoa oman tarinani kun oon tätäkin ketjua käyny lukemassa ja iski silmään toi kutinajuttu. Mutta siis tsemppiä, se nyytti voi olla sylissä ennen kuin arvaatkaan! :heart: :)

Sanz ja neiti 6vko =)
 
SL
Tunalle hirmuisesti onnea! :)

Täällä kanssa odotellaan mielenkiinnolla kertomuksianne Tuna ja Ronjaliina :)

Intoilijalle voimia! :hug: Ei ole helppoa tämä raskausaika. Toivottavasti olis vain esim ihon kuivumisesta tms johtuvaa kutinaa. Kutiseeko jotkut tietyt paikat vai kuuluuko siihen koko kropan kutina? Mulla on atopia ja selkä välillä kutissut, mutta nyt ei vähään aikaan ja kädet kuivuu aivan korpuiksi. Mä pidän peukkuja sulle!

Mä toivon kyllä kans että toi mun sokerijuttu olis joku tilapäinen häiriö vaan, mutta jotenkin en vaan osaa ajatella asiaa positiivisesti. Olen itse kotona tiksaillut ( joo tiedetään, todella tyhmää :headwall: virtsakoeliuskoilla pissaani ja aina aamupalan jälkeen glukoosi on koholla pissassa. Muutoin päivällä ei ole.

SL 23+1
 
Kiitos Sanz kun tulit kertomaan tarinasi! En millään tahdo ymmärtää että nyt voisi käydä niin että käynnistys tehtäisiin.. se olisi kyllä aika hurjaa! Niinku itsekin sanoit niin ei siihen ihan vielä näillä viikoilla ole varautunut (hyvä kun oon vieläkään tajunnut olevani raskaana). Ja se asian vakavuus kyllä pelottaa, että jos vauvalle jotain sattuu.. Mutta siis testeissä käyty, ja terkkari lupas soittaa tänään ennen neljää tulokset. Jännittää kyllä ihan sairaasti! Pikkunen liikkuu ainakin ihan kauheesto masussa, että sen suhteen on rauhallinen olo. Ihmettelen että jos kyse on niin vakavasta asiasta, miksei lähetetä vaikka päivystykseen suoraan tms? (kun siis meillä oli ke labra jo kiinni ku olin lekurissa)

SL Kutinaa on siis ihan sairaasti kaikkialla, etenkin jaloissa. Ja rasvaan siis ihan hulluna itseäni, et luulis ettei kuivuudesta ole... mutta tää raskaus nyt tuoki kaikkea ihmevaivaa, että mistä sitä tietää mitä on, jos ei nyt ole se hepatoosi :O

Mitäköhän toi aamupissan sokeri kertoo? Aika hassua että vaan aamulla, muttei päivällä ole kohollaan?
 
Tosta kutinasta vielä et se kun ei lähde rasvaamalla ja vaikka raapii niin ei lähde.. mullakin kutisi joka paikka, varsinkin reidet ja selkä. Tajusin ton hepatoosi vaihtoehdon kun heräsin yöllä siihen että raavin kämmeniä ja tää kutina ei lopu vaikka tekis mitä. Valitettavasti se kutina lähtee sitte ku on synnyttäny. Lääkäri tuli mua moikkaan pari päivää synnytyksen jälkeen ja kysy et kutittaako ja sanoin et eipä kyllä enää. :D
 
huhhuh mikä vuorokausi.. Eli mulla todettiin raskaushepatoosi eilen :( kättäriltä sanottiin että heti pitää lähteä sinne, että ehkä käynnistetään.

Apua mikä paniikki tuli! Mies lähti duunista ja himassa pakkailtiin sairaalalaukkua (en tiedä yhtään mitä pakattiin :D ), ja matkaan. Kättärillä sitten otti kokeita ja laitettiin käyrille. Parin tunnin päästä lääkäri otti vastaan ja sanoi että mut laitetaan lääkitykselle ja passitettiin himaan. Nyt sitten käyn viikottaisessa seurannassa nouseeko arvot entisestään.. Ja kuulema viimeistään laskettuna käynnistetään, jos kaikki menee siihen asti hyvin. Tavallaan olen helpottunut, mutta nyt on sit tosi kiva kotona kokoajan kuulostella liikkeitä.. kun sanottiin että tauti on vakava ja heti pitää tulla jossei liikkeitä tunnu. No onpa kivaa, eikös se sitten oo jo liian myöhästä mennä sinne, jos liikkeitä ei o tuntunu hetkeen :'( Toivottavasti ens viikon seurannassa on eri lääkäri, niin saa toisenkin mielipiteen, toi eilinen päivystävä lekuri oli tosi tyly ja kiireisen olonen.

Paljon sulla Sanz oli arvot, kun käynnistettiin?
 
Maksa-arvot oli 345 ku sais olla 10-45 ja sappiarvot 64 ku pitäis olla alle 10.. ei ne paljoo kerinnyt siitä laskea kun käynnistettiin. Ja ne sappiarvot on ne mitä tarkemmin seurataan.
Sulla ei sit varmaan oo niin kohonneet arvot jos annettiin vaan lääkitys?
 
Hui intoilija, tsempit ja peukut täältä että kaikki kääntyy parhainpäin. Sehän voi piankin olla jo pikkuinen maailmassa. Siis mitä ihmettä vastahan me piinailtiin vauvakuume-puolella... en tajuu!!!
Tunalle paljon paljon onnea ja tuoreelle isille myös näin Isänpäivän kunniaksi!!

Vissyliini 25+3
 

Yhteistyössä