Onnea tosiaan munkin puolesta Neitipippuri ja Anncherie! :heart:
Mä sain vihdoin pienen hetken tull koneelle, ukkeli ja pikkuinen nukkuu
eli synnytyskertomukseen.. toivon etten sitten pelästytä tällä ketään, sillä kokemukseni oli aika kamala, enkä sitä nyt ala tässä kaunistelemaan.
eli mulla piti käynnistää synnytys ke 5.12 (LA), kuitenkin kävin ma hepatoosin takia kontrollissa, ja ti-aamuna soittivat että nyt arvot noussu sen verran että pitää lähteä tulemaan heti. Jännityksestä sekasin siinä syötiin aamupala, kävin suihkussa ja suoristin hiukset (??! ) ja lähettiin matkaan. Tässä mainittakoon että olen aika sairaala - ja piikki - ja toimenpidekammoinen, eli jännitin kauheesti jo pelkästään ballongin laittoa (oli kertonut että sillä alotetaan). Se sattui about saman verran kun kierukan laitto, koska mun tilanne oli täysin epäkypsä kohdunsuulla. Eli sattui paljon, mutta ei kestänyt onneksi kauaa, eli sen kesti. Sen kanssa sitten osastolle makoilemaan. Ballongin paikallaan olo sinänsä ei sattunut sitten enää, mutta kävely ja vessassa käynti oli tosi haastavaa kun letku tulee kohdusta suoraan teipillä reiteen kiinni, ja se laitetaan vielä tosi kireälle että stimuloisi kohdunsuuta. No tästä alkoikin sitten 10 tunnin supistukset, jotke tuli 3-10min välein. En ottanut vahvoja kipulääkkeitä, koska voin niistä yleensä pahoin. Siinä sitten kärvistelin ukkelin kanssa, ja makasin sikiöasennossa, josta mua kokoajan yritettiin pakottaa ylös, mutta itse koin makaamisen paremmaksi ja turvallisemmaksi tossa vaiheessa. 10 illalla ei ballonki ollu tullu ulos, eli kohdunsuu ei ollu auennut. Mulle annettiin kipupiikki kankkuun ja ukko lähetettiin himaan. Tuli hirvee olo siitä piikistä, pyöri vaan päässä ja meinasin laatata. vihdoin onneks nukahdin kun supistukset alko laantumaan.
Aamulla tehtiin sisätutkimus, ja otetiin ballonki pois (saa olla vaan vuorokauden). Tulos: ei yhtään auki. Jatketiin cytoteceillä, jota annettiin tää vuorokausi 4h välein alapäähän ja suun kautta. Tulos: kaksi supistusta koko päivän aikana. Illal helvetin kovakouranen mieslääkäri teki sisätutkimuksen joka sattu niin et itku tuli, ja kerto et en o auennu yhtään, eikä saada kalvoja puhkastua niiku se oli ajatellu... ja eikun nukkumaan.
Seuraavana aamuna lääkäri laitto toisen ballongin, ja tässä vaiheessa aloin jo oleen vähän epätoivonen, kun sain sen inhottavat letkun takas, ja muutenklaan kun mitään ei tapahtunu. Supistukset alkoi kuitenkin taas, n 5-10min välein, koko päivän. Aika kivuliaina, mutta verrattuna tulevaan, ei ollut mitään.. Illalla supistukset laantui ja sain kipulääkettä, vähän miedompaa ettei tullu paha olo.
Perjantaina aamupäivällä menin vessaan ja ballonki tippui pois! olin ihan fiiliksissä että nyt jotain tapahtuu! lääkäri tuli tsekkaan mut päivällä, totes että oon 4cm auki ja puhkas kalvot. Ihanaa kun se ei sattunut! Tästä alkoi supistukset kuitenkin kovenemaan, ja me siirrytiin synnytyssaliin. Siellä iski vähän paniikki, kun alko tulemaan letkua ja tippaa, tuntu että jokapuolella oli jotakin kiinni, ja se ahdisti. Supistukset alkoi olemaan todella kovia, oksitosiinia kun laitettiin tippumaan muutaman tunnin päästä niin tuli jo itku ja sain käyttöön ilokaasun, ja sen saman piikin kankkuun. supisteli koko perjantain aivan järkyissä kivuissa ja sit rupesin oksentamaan sen kipupiikin takia. siinä sit yritin maata ja olla pallolla ja itkin ja oksentelin. Kätilö tsekkas tilanteen illalla, ja wtf, olin auki 1cm!! eli joko eka lääkäri katto väärin, tai mulle kävi niinkun todella harvoille; ballongin jälkeen kohdunsuu vetäytynyt takas. Siinä vaiheessa lakoi usko loppumaan, ja pyysin epiduraalin. Jännitti aivan sairaasti se piikki tonne selkään, muttase ei onneks niiltä supistuksilta sattunu juurikaan. Kun oksitosiini oli ollu 6h mulle sanottiin että voisin nukkua (onneks mies sai nyt jäädä yöksi!), ja aamulla alotetaan taas. No hyvinpä sain nukuttua kun olin täynnä niitä letkuja ja piuhoja, ja tiesin että aamulla klo 6 alkaa taas oksitosiin-supparit.
Niinpä la-aamuna alotettiin taas ne oksitosiinit, ja kivut oli niin kamalat että rupesin oksentamaan enkä enää päässy sängystä ylös. Siinä sit makasin 6h sängyllä itkien ja oksentaen ja supistellen . Päivällä katottiin tilanne kohdunsuulla: 1cm auki. Siinä vaiheessa kätilö sanoi että menee konsultoimaan lekuria sektiosta. Päätös tuli pian, että leikkaukseen lähetään, koska mnu kunto oli niin huono ja vesien menosta oli 24h. Tieto oli helpotus, mutta tossa vaiheessa mulla ei ollu mitään voimia tsempata itteäni kohtaamaan sektiopelkoani, joten saliin kärrättiin itkevä, ja tärisevä sekä oksentava nainen. Hoin vaan miehelleni et oon aika varma että kuolen, mutta onpahan sit ohi. No onneks mies osasa tsempata, ja jutteli kokoajan mulle joka pelasti etten pyörtynyt. Mun pulssi oli koko leikkauksen vaarallisen korkea paniikkikohtauksen takia, mutta muuten kaikki meni hyvin. Kipua ei tuntunut, ja toimitus oli nopea. Ja SE HETKI kun kuuli vauvansa itkevän ekaa kertaa.. se oli se hetki kun ahdistus, paniikki ja väsymys väistyi, ja tilalle tuli mieletön onni ja rakkaus. heräämössä oli vaikeeta olla se 2h, kun ikävöin vauvaa niin paljon. Mutta kun pääsin miehen ja vauvan luo niin huhhuh mikä fiilis!!:heart: ei sitä voi kuvailla.
Sairaalassa oltiin sitten 5 päivää, koska mulla oli hirveet tulehdsarvot (tietysti ). Sektion jälkeen 2päivää olin myös niin kipeä että itkin aika paljon että millon tää kipu loppuu. Enkä päässy sairaalassa tekemään vauvan kanssa paljon mitään, kun olin vuoteessa. Mutta vihdoin 12.12 ke päästiin kotiin ja siitä asti on ollu mahtavaa! Vaikeeta, mutta mahtavaa. Kipee olen vieläkin, mutta poäivä päivältä pystyn enemmän tekemään vauvan kanssa, ja se tuntuu upealta:heart:
Multa kysyttiin sairaalassa synnytyskokemusta asteikolla 0-10 (0=kamala), sanoin 0, ja ne kävi hirveesti juttelemassa mun kanssa, ja sain ajan tammikuulle kättärin psykoterapeutille juttelemaan mitä kävi ja miksi, ja miten tästä eteenpäin jos haluan taas lapsia. Se tuntuu hyvältä' idealta, koska mulle kokemus oli hyvin traumaattinen. Onneks vauva vie pois ajatukset niistä hetkistä, ja antaa iloa jokaiseen päivää!
Toiv. ette nyt pelästyneet tätä, mutta tuntui helpottavalta se tänne purkaa, kun on ollu vähän ahdistusta asiasta..
Muistakaa että vaan harvoille käy näin kun mulle!
Intoilija ja rakas 1vk 1pvä
Mä sain vihdoin pienen hetken tull koneelle, ukkeli ja pikkuinen nukkuu
eli synnytyskertomukseen.. toivon etten sitten pelästytä tällä ketään, sillä kokemukseni oli aika kamala, enkä sitä nyt ala tässä kaunistelemaan.
eli mulla piti käynnistää synnytys ke 5.12 (LA), kuitenkin kävin ma hepatoosin takia kontrollissa, ja ti-aamuna soittivat että nyt arvot noussu sen verran että pitää lähteä tulemaan heti. Jännityksestä sekasin siinä syötiin aamupala, kävin suihkussa ja suoristin hiukset (??!
) ja lähettiin matkaan. Tässä mainittakoon että olen aika sairaala - ja piikki - ja toimenpidekammoinen, eli jännitin kauheesti jo pelkästään ballongin laittoa (oli kertonut että sillä alotetaan). Se sattui about saman verran kun kierukan laitto, koska mun tilanne oli täysin epäkypsä kohdunsuulla. Eli sattui paljon, mutta ei kestänyt onneksi kauaa, eli sen kesti. Sen kanssa sitten osastolle makoilemaan. Ballongin paikallaan olo sinänsä ei sattunut sitten enää, mutta kävely ja vessassa käynti oli tosi haastavaa kun letku tulee kohdusta suoraan teipillä reiteen kiinni, ja se laitetaan vielä tosi kireälle että stimuloisi kohdunsuuta. No tästä alkoikin sitten 10 tunnin supistukset, jotke tuli 3-10min välein. En ottanut vahvoja kipulääkkeitä, koska voin niistä yleensä pahoin. Siinä sitten kärvistelin ukkelin kanssa, ja makasin sikiöasennossa, josta mua kokoajan yritettiin pakottaa ylös, mutta itse koin makaamisen paremmaksi ja turvallisemmaksi tossa vaiheessa. 10 illalla ei ballonki ollu tullu ulos, eli kohdunsuu ei ollu auennut. Mulle annettiin kipupiikki kankkuun ja ukko lähetettiin himaan. Tuli hirvee olo siitä piikistä, pyöri vaan päässä ja meinasin laatata. vihdoin onneks nukahdin kun supistukset alko laantumaan.Aamulla tehtiin sisätutkimus, ja otetiin ballonki pois (saa olla vaan vuorokauden). Tulos: ei yhtään auki. Jatketiin cytoteceillä, jota annettiin tää vuorokausi 4h välein alapäähän ja suun kautta. Tulos: kaksi supistusta koko päivän aikana. Illal helvetin kovakouranen mieslääkäri teki sisätutkimuksen joka sattu niin et itku tuli, ja kerto et en o auennu yhtään, eikä saada kalvoja puhkastua niiku se oli ajatellu... ja eikun nukkumaan.
Seuraavana aamuna lääkäri laitto toisen ballongin, ja tässä vaiheessa aloin jo oleen vähän epätoivonen, kun sain sen inhottavat letkun takas, ja muutenklaan kun mitään ei tapahtunu. Supistukset alkoi kuitenkin taas, n 5-10min välein, koko päivän. Aika kivuliaina, mutta verrattuna tulevaan, ei ollut mitään.. Illalla supistukset laantui ja sain kipulääkettä, vähän miedompaa ettei tullu paha olo.
Perjantaina aamupäivällä menin vessaan ja ballonki tippui pois! olin ihan fiiliksissä että nyt jotain tapahtuu! lääkäri tuli tsekkaan mut päivällä, totes että oon 4cm auki ja puhkas kalvot. Ihanaa kun se ei sattunut! Tästä alkoi supistukset kuitenkin kovenemaan, ja me siirrytiin synnytyssaliin. Siellä iski vähän paniikki, kun alko tulemaan letkua ja tippaa, tuntu että jokapuolella oli jotakin kiinni, ja se ahdisti. Supistukset alkoi olemaan todella kovia, oksitosiinia kun laitettiin tippumaan muutaman tunnin päästä niin tuli jo itku ja sain käyttöön ilokaasun, ja sen saman piikin kankkuun. supisteli koko perjantain aivan järkyissä kivuissa ja sit rupesin oksentamaan sen kipupiikin takia. siinä sit yritin maata ja olla pallolla ja itkin ja oksentelin. Kätilö tsekkas tilanteen illalla, ja wtf, olin auki 1cm!! eli joko eka lääkäri katto väärin, tai mulle kävi niinkun todella harvoille; ballongin jälkeen kohdunsuu vetäytynyt takas. Siinä vaiheessa lakoi usko loppumaan, ja pyysin epiduraalin. Jännitti aivan sairaasti se piikki tonne selkään, muttase ei onneks niiltä supistuksilta sattunu juurikaan. Kun oksitosiini oli ollu 6h mulle sanottiin että voisin nukkua (onneks mies sai nyt jäädä yöksi!), ja aamulla alotetaan taas. No hyvinpä sain nukuttua kun olin täynnä niitä letkuja ja piuhoja, ja tiesin että aamulla klo 6 alkaa taas oksitosiin-supparit.
Niinpä la-aamuna alotettiin taas ne oksitosiinit, ja kivut oli niin kamalat että rupesin oksentamaan enkä enää päässy sängystä ylös. Siinä sit makasin 6h sängyllä itkien ja oksentaen ja supistellen . Päivällä katottiin tilanne kohdunsuulla: 1cm auki. Siinä vaiheessa kätilö sanoi että menee konsultoimaan lekuria sektiosta. Päätös tuli pian, että leikkaukseen lähetään, koska mnu kunto oli niin huono ja vesien menosta oli 24h. Tieto oli helpotus, mutta tossa vaiheessa mulla ei ollu mitään voimia tsempata itteäni kohtaamaan sektiopelkoani, joten saliin kärrättiin itkevä, ja tärisevä sekä oksentava nainen. Hoin vaan miehelleni et oon aika varma että kuolen, mutta onpahan sit ohi. No onneks mies osasa tsempata, ja jutteli kokoajan mulle joka pelasti etten pyörtynyt. Mun pulssi oli koko leikkauksen vaarallisen korkea paniikkikohtauksen takia, mutta muuten kaikki meni hyvin. Kipua ei tuntunut, ja toimitus oli nopea. Ja SE HETKI kun kuuli vauvansa itkevän ekaa kertaa.. se oli se hetki kun ahdistus, paniikki ja väsymys väistyi, ja tilalle tuli mieletön onni ja rakkaus. heräämössä oli vaikeeta olla se 2h, kun ikävöin vauvaa niin paljon. Mutta kun pääsin miehen ja vauvan luo niin huhhuh mikä fiilis!!:heart: ei sitä voi kuvailla.
Sairaalassa oltiin sitten 5 päivää, koska mulla oli hirveet tulehdsarvot (tietysti
). Sektion jälkeen 2päivää olin myös niin kipeä että itkin aika paljon että millon tää kipu loppuu. Enkä päässy sairaalassa tekemään vauvan kanssa paljon mitään, kun olin vuoteessa. Mutta vihdoin 12.12 ke päästiin kotiin ja siitä asti on ollu mahtavaa! Vaikeeta, mutta mahtavaa. Kipee olen vieläkin, mutta poäivä päivältä pystyn enemmän tekemään vauvan kanssa, ja se tuntuu upealta:heart:Multa kysyttiin sairaalassa synnytyskokemusta asteikolla 0-10 (0=kamala), sanoin 0, ja ne kävi hirveesti juttelemassa mun kanssa, ja sain ajan tammikuulle kättärin psykoterapeutille juttelemaan mitä kävi ja miksi, ja miten tästä eteenpäin jos haluan taas lapsia. Se tuntuu hyvältä' idealta, koska mulle kokemus oli hyvin traumaattinen. Onneks vauva vie pois ajatukset niistä hetkistä, ja antaa iloa jokaiseen päivää!
Toiv. ette nyt pelästyneet tätä, mutta tuntui helpottavalta se tänne purkaa, kun on ollu vähän ahdistusta asiasta..
Muistakaa että vaan harvoille käy näin kun mulle!
Intoilija ja rakas 1vk 1pvä