MarraskuunVauvat 2006

eetunmamma nopsaan
ajattelin tuohon matkakeskusteluun osallistua, että meillä on tehty pari kertaa n550km reissu.ja aamusta on lähdetty kun on ensimmäisten aamu unien aika. sit parin tunnin päästä pidetty eka noin puolen tunnin tauko ja sit ajattu pari tuntia taas. Sen jälkeen ollaan onneksi päästy mun mummolaan siksi aikaa kun herra jaksaa olla hereillä eli pari tuntia. sit on loppumatka menny taas kivasti. näin ollaan oltu perillä alkuillasta ja yöunet ovatkin alkaneet ihan normaali aikaan eikä rytmi ole siirtynyt.

sit jos reissu on sellainen 3h reissu toiseen mummolaan niin pitkien päiväunien aikaan se menee näppärästi ilman pysähdystä. ja kyllä Eetu viihtyy autossa vaikkei nukkuisikaan.

mukavaa viikonloppua kaikille.
 
Me on semmonen reilu 100km ajettu yhtäsoittoa että poika on ollut kaukalossa kokoajan.
Ja meillä menee vielä hyvinkin tuo Britaxin baby safe, varmaan menee ihan sinne kokosuositukseen asti.
Päätukea pitää vaan hinata ylöspäin.

Ollaankin tästä lähdössä lasten messuille kunhan heppuli vaan herää päikkäreiltä ja syö lounaan.

hyvää aurinkoista viikonloppua !

t.nyyrikki ja poju 5,5kk
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.05.2007 klo 23:56 unikuu kirjoitti:
iltaa kamut.

joskus lauriinan kanssa olimme samaa mieltä tissille nukkumaan oppimisesta ja siinäpä hautaa kaivan itselleni-ajatuksesta.

unikuu ja sukellusmonsteri teo reilu 5,5kk
Tissille nukkumisesta... Meillä on muutaman viikon ajan joinain iltoina pikku-ukko ollut hereillä vielä iltatissittelyn jälkeen. On siinä sitten sylitelty, silitelty ja suukoteltu :heart: :D ja sen jälkeen olen vienyt pikkuisen omaan sänkyynsä. Toivottanut vain hyvää yötä, laittanut tutin suuhun ja rätin kainaloon. Sinne on sitten nukahtanut omia aikojaan.

Ostin pikku-ukolle syöttötuolin =) Stokken trip trap-tuolin. Kasattiinkin se jo ja pari kertaa kokeiltukin. Ylpeä poika siinä istuessaan =)

Tänään keitin bataattia ja laitoin soseen jääpalamuotteihin. Sillä sitten aloitetaan vähitellen. Tänään ajattelin jo antaa pienen makuannoksen.

Aurinkoista viikonloppua =)

Lauriina ja pikku-ukko 5kk 1pv
 
unikuu108
huomenta.
mepäs päätimme lähteä italiaan heinäkuun lopulla koko perhe.kattelen tässä matkakuumeessa lentoja.. jihuu..
mutta tuli sellanen mieleen(ja tarkastankin sen kunhan kerkeen ihan virallisia reittejä) että tietääkö kukaan pitääkö tuollaisialla vauvoilla olla passi vaiko riittääkö henkilökortti?
kun italiahan on Schengen-maa..hassua ottaa passi tuolle pallonaamalle kun näyttää varppina ihan eriltä sit 4vuoden päästä.. kun nyt on kaljukin ja kaikkee..

me ollaan ennen teon syntymää matkusteltu aika paljon ja ollaan sellasia semi-reppumatkaajia. nyt löysin lennot 381e menopaluu milanoon 2aikuiselta ja vauvalta. ja sit vaan buukataan hotellit.. mä jo oon lentokoneessa..dippadai..
viimeksi ollaan oltu matkalla kun mentin naimisiin new yorkissa pari vuotta sitten.(visalla on vieläkin siltä matkalta velkaa..). käytiin kyllä vielä minihäämatkalla riikassa pari kuukautta sen jälkeen. ja oli niin sweettii olla super rakastunut.. eihän tässä elämässä nyt ole mitään vikaa.juuri eilen totesin miehelle että olen kyllä todella onnellinen. että mullon kaikkee mitä olen aina toivonut.ihana komee mies ja sulonen vauva ja hyvä avioliitto ja puitteet kunnossa..on ammatti ja plääplää..
ainahan sitä on jotain mitä haluaa mutta.. johon mieheni sitten kommentoi,että voithan sä nyt vaan sit nauttii kaikesta mitä sulla on ja ei stressata mistään..

oho.ruoka kuulostais palavan pohjaan..
moikka
 
Matkailusta Me lähdettiin reissuun iltapäiväunien aikaan. Ja ajeltiin semmonen puoltoista tuntia yhteen soittoon. Tauko oli n. puoli tuntia. Siinä jaloiteltiin, vaihdettiin vaippaa ja syötiin. Ajattelin lähteä pojan kans kesäkuussa "reilaamaan" junalla Etelä-Suomeen. :) Vaunut ja turvakaukalo vaunujen alle ja äipälle rinkka selkään. Eiköhän se siitä opi tykkäämään matkustelusta poikakin. :D
Tolki ja Rasmus huomenna 5kk
 
Yökukkuja täällä taas!

Migreeni vaivannut taas perjantaista saakka, ja nyt taisin viimein saada talttumaan, siksi ei edes nukuta...

Alma on alkanut pikkuhiljaa kehittämään omaa päivärytmiä! Tähän saakka päivisin on ihan säkällä nukuttu pitempiä unia tai ihan vaan pikaunosia. Mutta nyt varmaan viikon ajan on rytmi muodostunut selkeämmäksi ja selkeämmäksi. Aamulla heräilee 8:30-9:00, ja päiväunet nukkuu n. 10:30-13.30. Sitten hereillä noin puoli viiteen ja tunnin-parin unet. Illalla alkaa hieroa silmiään 20:30-21:00. Ennen puoltayötä herää tankkaamaan pikaisesti pari kertaa ja herättää vielä kerran ennen aamua, joskin usein en muista siitä mitään... Heh. "Ihmettelen" vaan aamulla, että taas se pikkuinen on onnistunut vaeltamaan pinnasängystä meidän sänkyyn...

Kestovaippojen ompeluun ryhdyin viimein! Lauantaipäivä menikin iloisesti kankaita valitessa ja leikatessa, tänään aloitin ompelun ja sainkin jo kasan imuja ommeltua, ja pari taskuvaippaakin. =) Migreeni hieman verotti jaksamista, mutta tein minkä kykenin, ja lähipäivinä lisää! Mukavaa hommaa. Alma pääsikin heti testaamaan tekeleitäni, ja hyvin kelpasi.

Toinen testaus on tänään ollut vesipullo, päätin että vettä voisi pikkuhiljaa alkaa tarjoilemaan pieninä huikkina. Kesä kuitenkin tekee tuloaan, ja janoon voinee joskus vettäkin juoda, ainakin automatkoilla vesipullo oli esikoisen vauva-aikana kesäisin pelastus, muuten oltaisiin pysähdelty varmaan puolen tunnin välein imetykselle... Vesipullo kelpasi Almalle mainiosti, innokkaasti natusteli tuttiosaa ja ottipa ihan parit imaisutkin, eikä irvistyttänyt yhtään. :)

Huomenissa ajattelin minäkin keitellä hieman bataattia, porkkanaa, ja ehkäpä vielä jotain muuta kasvista ja pakastaa kuutioina maistiaiskokeiluja varten. Tähän saakkahan ne muutamat kiinteiden maistelut ovat päättyneet irvistyksiin ja oksentamiseen. :whistle: Rintapumpun ostoa olen myös miettinyt, olisi varmaan helpompaa lypsää maito ruokia varten pumpulla kuin roiskutella keittiö täyteen maitoa käsin lypsämällä... ;) Täytynee kuitenkin ensin kysellä lähipiiristä, josko jollakin lojuisi lypsykonetta nurkissa käyttöä vailla, sen verran vähän tulen todennäköisesti tuota kapinetta tarvitsemaan, että halvimmankin hinta tuntuu aika suolaiselta.

Mitäpä vielä... Ainiin! Melkein unohtui hehkuttaa Alman uusimmalla taidolla! Tänään on nimittäin siirrytty kokokämmenotteesta hienomotorisempaan osastoon ja testailtu innolla pinsettiotetta! =) Hauskaa on riittänyt kun (ommellessa lennelleitä) froteekankaan nyppysiä on koitettu saada pyydystettyä pieneen kätöseen lattialta. :D Myös äitiyspakkauksen makuupussin (lattialla leikkialustana toimiva) vetoketjunvedin on ollut innokkaan tarkastelun kohteena. Hellyyttävää. :heart:

Kas niin, jokohan sitä koittaisi siirtyä nukkumaan, jos vaikka herättäisin tuon sohvalle nukahtaneen miehenikin vielä pariksi tunniksi sänkyyn viereeni nukkumaan. :snotty: :whistle:

Ihan liian pirteä Bliss ja taitava pikku Alma melkein 6kk
 
Tervehdys =) Tänään on käyty siellä lastentautienpoliklinikalla...lääkäri oli mukava ja asiansa osaava =) Aloitetaan siitä, että saadaan iho nyt kuntoon eli saatiin resepti vahvempaa kortisonia, sitten saatiin resepti apteekin maitoon, johon on tarkoitus siirtyä kokonaan, eli imetys sitten taitaa olla lopuillaan :( haikea olo on, mutta keskustelun perusteella on parempi näin Venlalle ja minulle. 2 viikon päästä soittaa lääkäri, miten on siirtyminen onnistunut ja antaa ajan osastolle maitoaltistukseen, vaikka se on jo selvä verikokeenkin perusteella, mutta altistus pitää silti tehdä. Sitten saadaan aika ravitsemusterapeutille, että saataisiin jokaista lajia mukaan ruokavalioon se yksi (siis viljat, kasvikset, liha, marjat jne.) ja sen jälkeen tehdään lisää kokeita. Kokeilin siis viime viikolla perunaa 2 päivänä ja maha meni ihan ripulille ja iho kamalaan kuntoon, joten se ei käy. Nyt siis koitetaan saada tuo apteekin maito kuvioon. Niin ja paino ja pituus otettiin tänään...eli painoa 6810g ja pituutta 64,5cm :heart:

Himpula & Venla 6kk :heart:
 
Hei! Toivottavasti Himpula Venla tulee pian kuntoon! Ja jaksamisia kaikille muillekin noitten erilaisten allergioiden kanssa. Mä oon ainakin jotenkin väsynyt, kun mikään ei tunnu sopivan ja harmittaa hirveesti tytön puolesta.

Annoin tässä muksun riisivelliä, joka siis on maitopohjainen (siis äidinmaitokorvike) ja parissa minuutissa helahti tulipunaiseksi suun ja kaulan ympärys. Sitten testasin pelkkää nannia ja hieman lähti punoittaan. Ei kai vaan oo kysymys maitoallergista...Mietin, että pisätkö vielä nannia kokeilla tai sitten jotain toisen merkkistä, että jos se oliskin vaan siitä kiinni. Nyt sitten oon antanut maidotonta muksun riisipuuroa, jonka teen veteen. Se kai käy ihan ok, paitsi että tytöllä tasaisesti siellä täällä aina ihottumaa ja kauheesti ilmvaivoja. Tää on kyllä yhtä pähkäilyä, että mistä vois johtua yms.

Mulla itellä on koivun siitepölyallergia niin oon miettinyt, että voisko meijän tyttö nyt sitten esim. siitepölyn vuoksi reagoida milloin mihinkin, vaikkei varisinaisesti sitten allerginen olisikaan.

Meillä on 6kk neuvola 16.5. Sitä odotellessa...ja toivotan jo kaikille ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!!!

Nipsu

P.S. Meillä molemmat mummolat kaukana ja 250 km on meillä pisin matka mikä matkustettu. Joku kerta neiti nukkuu tyytyväisenä koko matkan tai sitten kerran pysähdytään.
 
mimosa

Heips himpula!

Me käytiin yksityisellä testeissä. Minulle ssanottiin että voin imettää, koska en käytää maitoa, ja vältän joitakin ruoka-aineita.
Olen niin onnellinen että toi maito jutska selvisi. On mennyt apteekin maitoihin jo rahaa liikaa,kun maksaa 42.46e. nyt haettiin b lausunnolla maitoa, niin maksoi hieman yli kuusi euroa. Kysyin kelasta maksavatko he takautuvasti takaisin maidot, ei kuulema. Yritän jossain vaiheessa laittaa vakuutukseen.
Hyvä että teille selvisi mikä on.

Nipsu!

Olen sitä mieltä et teilläkin olisi maitoallergia,mut en ole varma. oireet vaikuttavat niin tutuilta.
Saa nähdä miten meillä käy muiden ruoka aineiden kanssa.

Tänään neljäs päivä perunalla.

Tsemppiä kaikille allergisille
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.05.2007 klo 15:43 mimosa kirjoitti:
Heips himpula!

Me käytiin yksityisellä testeissä. Minulle ssanottiin että voin imettää, koska en käytää maitoa, ja vältän joitakin ruoka-aineita.
Olen niin onnellinen että toi maito jutska selvisi. On mennyt apteekin maitoihin jo rahaa liikaa,kun maksaa 42.46e. nyt haettiin b lausunnolla maitoa, niin maksoi hieman yli kuusi euroa. Kysyin kelasta maksavatko he takautuvasti takaisin maidot, ei kuulema. Yritän jossain vaiheessa laittaa vakuutukseen.
Hyvä että teille selvisi mikä on.

Nipsu!

Olen sitä mieltä et teilläkin olisi maitoallergia,mut en ole varma. oireet vaikuttavat niin tutuilta.
Saa nähdä miten meillä käy muiden ruoka aineiden kanssa.

Tänään neljäs päivä perunalla.

Tsemppiä kaikille allergisille
Heips =)

Minäkin olisin halunnut imettää pidempään...olen ollutkin nyt aika kauan jo täysin maidottomalla, viljattomalla, kalattomalla ja sitrushedelmättömällä dieetillä ja siltikin masu on pienellä ajoittain ripulilla ja iho pahana ja iho on siis niin rikki, että vaatenukka tarttuu kiinni :( Yöt on repaleisia raapimisen vuoksi...Iho välillä märkii ja tihkuu nestettä ja välillä valuu veri...On ilmeisesti niin monelle aineelle allerginen, että on melkein mahdottomuus saada selville mikä syömistäni aineista tekee oireita ja tiukemmaksi ei läääkärin mukaan enää voida laittaa, koska vauva ei kasva minun maidolla, jos siitä on poistettu kaikki ja oma jaksaminen menee ihan loppuun..koen epäonnistumista kun en pysty enempää imettämään, mutta ei tässä nyt auta kuin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ensimmäisenä on tietysti Venlan oma vointi ja se on valitettavasti vielä huono, mutta toivottavasti pian tasaantuu.

Nipsu: kannattaa selvittää allergioiden mahdollisuus ennen kuin menee liian pahaksi..kuulostaa oireet ainakin allergia oireilta..Tsemppiä!
 
Ramu harmailee
Kuulostaa tosi ikävältä Himpulan Venlan allergia! Ja muidenkin! Imettämisen lopettamisesta ei tosin kannata ottaa huonommuuden tunteita-- mut hyvähän se on sanoa, ku itsekin tuntee huonommuutta, jos antaa iskä korviketta kun on itse pois kotoa...Eihän sitä loputtomiin voi diettiään tiukentaa. Ja parempihan se vauvalle on, että pääsee iho paranemaa ja vaivat helpottaa.
VOimia teille kaikille allergioiden kanssa painiskeluun!

MEillä oli tänään 5kk neuvola. Rasmus on onneksi kasvanut hyvin, ku oli pari edellistä mittauskertaa laskusuuntaisia käyriä. Vaik käyrät on käyriä- lapsen olohan se kertoo, miten voi. No mut kumminkin nyt oli painoa 7060g ja pituutta 62,5 cm. Rokotuksen toinen joutui ottamaan molempii kankkuihin, ku meni eka yrityksellä suurin osa hukkaan. Pojalla on voimaa potkussa!
Me jatketaan pääasiassa imetyksellä ja otetaan pikkuhiljaa maisteluita kiinteistä. Niin kuin tähänkin asti. Perunaa ja riisisamettia ajattelin tän kuun maistattaa ja sit lähemmän 6kk vasta enemmän lajeja.
Äsken oli muuten aivan ihastuttavaa yritystä ryömiä eteenpäin. Peppu nousi jo semmoisiin asemiin, et kunhan jalat ja kädet sattuis toimimaan vielä jotenki yhteen, nii sitten mentäis..
:heart:
tolki ja Rasmus 5kk ja 1pv
 
unis
hei kaikki allergisten lasten äidit ja iskät.
allargialistalta löytyy paljon tietoa tietysti allergioista mutta myös ruokaohjeita, elintarvikkeiden tuoteselosteita ja ennen kaikkea myös vertaistukea.

http://health.groups.yahoo.com/group/allergia/

meillä ollaan nyt oltu pari kuukautta vehnättömällä ja kuukausi maissittomalla imetysdietillä ja iho on hyvä,ei oksennella enää,mutta suolistossa joku häslää kun kakka on kaikkea mitä väripaletista voi vaan löytyä.
kävimme myös tänään lääkärissä lähinnä äidin mielenterveyden ja henkisen hyvinvoinnin takaamiseksi.korvat tarkastettu ja keuhkot kuunneltu. terve niiltä suhtein.eilen illalla oli kuumetta poitsulla ja pureminen on niin raivokasta(ikenet siis kutiaa) että välillä tulee itku..

meillä käännytään kumpaankin suuntaan jo ja ihan hitusen peruutellaan mahallaan ja kääntyillään navan ympäri..
yöt on edelleen ihan hillitöntä mekastusta ja nälkäänsä se ei ainakaan hillu kun eilen kokeilimme ohravelliä mustikkasoseella.keitin ja haudutin pitkään hiutaleita,lantrasin vedellä ja hienonsin sauvasekoittimella ja mustikat mukaan.
veti hillittömällä ruokahalulla mahan täyteen ja sen jälkeen vielä tissimaitoa päälle ja poika silti heräsi tarkkana kun kello 2, 4 ja 6 kuten joka ikinen yö viimeisen kuukauden ajan.lääkäri sanoi että eipä sitten nälkäänsä herää että voi olla opittu tapa.ja suositteli että yritän saada hänet nukahtamaan muuten kuin tissillä öisin.
no,ajattelin odottaa vielä 2vk kunnes on oma neuvola ja sitten vierottaa yösyömisestä vaikka unikoululla.

mut nyt mä meen nukkuu..
moikka ja hyvää yötä

unikuu ja teukka kohta 6kk
 
unis
millasia matkarattaita teillä on? mietin sitä italian matkaa että vaikka nuo teutonian funit on kepeet ja kapeet niin ehkä ne on liikaa kuitenkin..

mietiskelee unikuu hillittömässä matkakuumeessa
 
Milloin voi aloittaa syöttötyolissa istumisharjoitukset? Meillä istutettu vauvaa vain hieman sylissä, mutta milloin voi laittaa tuettuna istumaan? Kovasti opettelee konttaamisen alkeita, osaa vetää jalat jo oikealla lailla koukkuun mutta eteenpäin ei vielä osaa mennä. Osaa kyllä peruuttaa vatsalla ollessaan ja kieriä sinne sun tänne. Kahden viikon päästä tulee täydet ½-vuotta täyteen, täytyykin sanoa et lentäen mennyt tämä aika ja hoitovapaa anomuksia pitää kohta laitella eteenpäin. :wave:
 
Bellukka pikana
mimmi: meillä on jo pieniä aikoja sylissä istutettu vaikka mein neukkatäti onkin sitä mieltä ettei missään nimessä sais alle puol vee istuttaa :whistle: se on vähän "vauvakohtaista" millon on ns valmis istumaan, meillä ainaki ite pitkään jo sylissäkin pungertanu istumaan ja lääkäri sanoi että sillon ku ite pungaa pystyyn niin on lihakset "valmiit" että voi joitain aikoja istuttaa =) ja rattaissa on pidetty istumassa pieniä aikoja jo =) tainnu olla nuo isommatki n 5-6kk kun alettu istuttaa.. pienii aikoja siis ;) jaahas nyt saunaan :wave:


Bellukka ja Nea reilu 5kk :heart:
 
Heips pitkästä aikaa :)

Meillä on toi meidän jäppinen istunut syöttötuolissa jo pari viikkoa syöttöjen ajan. Tyynyillä tuettuna. Näyttää aika pieneltä mies vielä mutta hyvin näyttää viihtyvän. Istutettu sylissä jo kohta kk verran, kun tämä meidän mies on syntymästään asti ollut hyvin jämäkkä B)

Tänään ostin jo taikamukin että saa alkaa antamaan ruokailujen yhteydessä maidon siitä.

Ei vielä mennä eteenpäin mutta taaksepäin senkin edestä ja navan ympäri.

Hampaita löytyy suusta 2, joilla on kiva puraista kaikkea mitä sinne laitetaan.

Kiinteitä menee aikalailla päivässä, kala on ainut jota ei ole vielä saanut. Itse yritän keitellä soseet miehelle ja vaihtelevalla onnella mies niitä syö. Reissussa yleensä kaupan soseet maistuvat.

Autollakin ollaan reissattu moneen kertaan yli 300km matkat mummolaan. Jos on nukkunut, on ajaa pösötetty koko matka kerralla. Viime aikoina joka kerta. Lähtöajan kohdat liikkeelle lähdöille on ajoitettu päiväunien aikaan. Meillä on istuimena ollut syntymästä asti oleva turvaistuin(Britax First class) ja on ollut hyvä. Voi asentaa selkä- että kasvot menosuuntaan. Ihan pienenä oli istuimen pienennin, mutta jotain 4,5kk iässä oli otettava pois.

Mutta näin hyvää Äitienpäivää teille kaikkille :flower: :heart:

Äippä ja jäppinen kohta 6 kk
 
Terveiset puolivuotisneuvolasta!

Eilen käväistiin näyttäytymässä neuvolan tädille, ja tänään on sitten puoli vuotta täynnä! =) Kyllä aika tosiaan on kulunut ihan huimaa vauhtia, ja vauva muuttunut jo avuttomasta nyytistä leikkisäksi pikkuihmiseksi.

Mittaukset neuvolassa näyttivät tällä kertaa lukemia 9050g ja 70,5cm, eli oli tainnut viime kerralla pituusmittaa tulla hiukan ylimääräistä, viime mitta kun oli tasan 70cm. Silloin olikin tullut normaalia enemmän mittaa, joten luultavimmin oli vaan virheellinen mittaus. No, pitkä on tyttö joka tapauksessa edelleen. :) Babysitterikin taitaa nyt joutua varastoon/myyntiin, sillä meidän yksilössämme on painorajana tuo yhdeksän kiloa... Toisaalta, eipä neitokainen ole siinä enää aikoihin viihtynyt. Päänympärysmitta kasvaa edelleen tasaisesti omaa käyräänsä, 46,5 oli tämän kertainen tulos.

Rokotuskin saatiin, sillä edelliskerralla oli juuri flunssanpoikanen iskemässä, enkä halunnut kiusata nuhanenää ylimääräisillä oireilla. Rokotuksesta tuli tälläkin kertaa sen verran oiretta, että illalla oli pakko antaa suppo (nestemäinen lääke ei mene vielä Almalla kurkusta alas millään...) että sai raukkaparka unenpäästä kiinni. Tänäänkin on vielä ollut selvästi rauhattomuutta ilmassa, taatusti rokotuksen aikaansaannosta.

Konttausasento alkaa olla pikkuhiljaa hallussa, nyt odotellaan vain, että jaksaisi pysytellä siinä hiukan pidempään ja tajuaisi kuinka liikkeelle lähtö käy... Ihan hirvittää oikeastaan miten sitten käy, kun Alma pääsee itse siirtymään paikasta toiseen vauhdilla. Nimittäin isosiskon lelut koostuvat suurelta osin pikku tilpehööristä, jota on kylvää huoneensa lattian täyteen joka päivä. Argh. Osan olen jo vaivihkaa siirtänyt ylähyllyille jemmaan, mutta kaikkea ei voi huomaamattaan anastaa. :whistle:

Maanantaina aloitimme myös vihdoin ja viimein ruokailun harjoittelun, ja porkkanasosetta on sitten päivittäin maisteltu jääkuution verran. Joskin tuntuu, että enemmän ruokaa tulee suusta ulos, kuin sinne menee. ;) Veden juonti kupin reunasta sen sijaan on niin kivaa, että ei malttaisi Alma antaa kuppia takaisin lainkaan, vesi maistuu niiiiin hyvältä! Pitänee käydä ostamassa isosiskon vanhoihin Aventin taikamukeihin uusia nokkaosia Almalle matkakäyttöön, mukin reunasta juottaminen kun kuitenkin helposti kastelee koko tytön. Eva ainakin aikoinaan oppi nopeasti juomaan Aventista. Niin, ja syöttötuoli (Tripp trapp) on jo käytössä täälläkin ruokailujen ajan, jämäkkä tyttö kun on niin ei huoju yhtään...

Matkarattaista joku kyseli, ostimme n. kuukausi sitten uudet, Peg peregon pliko p3- sattarit, ja ovat kyllä ihan älyttömän hyvät! Meilläkin nuo päivittäisrattaamme, bugaboot, menevät pieneen tilaan nekin, mutta nopeammat ja helpommin matkalle otettavat ostettiin rinnalle. Ja meillähän rattaita käyttää tarvittaessa vielä tuo 3-v esikoinenkin. Suosittelen kyllä Peg peregoita, entisiin Gracon Mirageihin verrattuna suorastaan taivaalliset...

Bliss ja Alma, tasan 6kk :heart: <br><br>
 
Bliss hoi!

Meilläkin noita aventin nokkamukia ennestään muutama kappale, mut tuli mieleen et saako niissä lämmittää maitoa mikrossa vai käykö vaan kylmiin juomisiin? Onkohan minkä hintasia ne nokkaosat niihin mukeihin? :wave:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.05.2007 klo 21:04 mimmi06 kirjoitti:
Bliss hoi!

Meilläkin noita aventin nokkamukia ennestään muutama kappale, mut tuli mieleen et saako niissä lämmittää maitoa mikrossa vai käykö vaan kylmiin juomisiin? Onkohan minkä hintasia ne nokkaosat niihin mukeihin? :wave:
Kyllä minä niitä olen lämmittänytkin, eihän se neste kuitenkaan kädenlämpöä lämpimämpää ole. Ilman nokkaosaa tietenkin kannattaa lämmitys hoitaa, nokan materiaali ei välttämättä mikroon sovi. En kyllä yhtään muista noitten nokkien hintoja nyt, esikoinen kun ei ole noita mukeja pariin vuoteen enää käyttänyt.
 
Missäs korkeudella teillä on pinnasängyn pohja, oletteko jo alimmalle tasolle laittaneet? Meillä vanhanaikainen sänky laskettavalla laidalla, jossa 4 eri korkeutta ja nyt taitaa pohja olla toiseksi korkeimmalla. :wave:
 
:wave:

5kk neuvolassa sanoi että vauvaa voi istuttaa syöttötuolissa ja ollaan poikaa pidetty Tripp Trapissa jossa syö sormiruokaa muttei olla vielä syötetty siinä kun se on vielä vähän huteraa se istuminen. Saattaa lusikka näpsähtää otsaan.

Ja nokkamukista yritän harjoittaa että joisi vettä, tuntuu kyllä että eniten se hinkkaa ikeniään siihen pehmoiseen nokkaosaan... Mutta eiköhän sieltä jokunen vesitippa uppoa alaskin.

Meillä on tänään pojan eka hammaslääkäri ja siellä kuitenkin sanotaan että ruokailujen jälkeen pitäisi suu huuhdella vedellä että senkin puoleen saisi pikkuhiljaa oppia juomaan vettä.

Meilläkin on vanha pinnis jossa pohjan voi säätää neljään korkeuteen mutta on vielä kaikkein ylimmällä kun ei tuo sieltä mihinkään vielä kuiki.
Mutta kohta voisi varmaan jo laskeakin.

Ens viikolla ajattelin aloittaa viljat kun lihaa syöty kolmisen viikkoa, kala meilläkin vaan enää maistamatta.
Varmaan tuo puuro alkaa auttaa tuohon kovahkoon vatsaankin kun saa kuitua napaan.


Hyvää Äitienpäivää kaikille, meillä risteillään se päivä mummoloissa
:eek:

t. nyyrikki ja poika 5kk 3vkoa
 
Himpula23 pikana
Moi =) Tuohon istuttamis kyselyyn haluan vastata =) Meillä nyt on alettu istuttamaan syöttötuolissa välillä (ikää 6kk), mutta hyvä vinkki katsoa onko vauvan selkä valmis on, että nostatte vauvaa käsistä istumaan (kun makaa selällään) ja kun istuu niin jos selkä on suora niin voi istuttaa, mutta jos on vielä pyöreä niin ei ole valmis. Kaikki vauvat niin yksilöitä tuossakin asiassa :heart:
 
Meidän neuvolantäti sanoi, ettei vielä muutamaan viikkoon syöttötuoliin. Ja Rasmus siis vähän yli 5kk. Mut poika on punnertanut sylissä kuukauden verran istumaan , joten sylissä istuu välillä jopa ilman tukea. Ja tanakasti istuukin. Sitterissä on noussut monta kertaa istumaan! :) eli mä vähän luulen, et meidän pojukin vois olla valmis kokeilemaan syöttärissä istumista. Varsinkin, ku ei tuolla sitterissä oo enää kiva olla.
Rasmus on ollu tän viikon tosi äkäinen. Sai ti rokotuksen ja annoin kaksi suppia sen päivän aikana. Mut ei kait se koko viikkoa vaikuta tuo rokotuskaan? Ja selvästi on enemmän ollu rinnalla... onkohan alkanu nälättää raukkaa. Ollaan annettu kiinteitä vaan ihan pari teelusikallista maisitaisina silloin tällöin. Onko muilla täysimettäjillä mitään merkkejä tällaisesta kiukkuisuudesta? Vai mistähän vois johtua?
Jaa nyt nukkumaan, et jaksaa aamulla taas lähteä vauvauintiin.
 
Täällä kuumeisesti ollaan myös mietitty tuota syöttötuoli asiaa, ja tänään isäntä lähtee sellaista ostamaan. Poika ei viihdy yhtään makuullaan vaan koko ajan punnertaa ylös. Myös hoitotasolle laskiessa suuttuu, kun laitetaan selälleen ja nostaa päätään ylös ja saakin ylävartaloaan jo nostettua, mutta ähkii siinä sitten kasvot punaisina ja hermostuu pian.

Sitteriin, kun laitaa syöttöasentoon niin siitä ei meinaa tulla mitään, kun nostaa itsensä istumaan ja sitten on nenä kiinni varpaissa. Sylissä istuu, itse nousee. Mielestäni selkä ei jää kaarelle/pyöreäksi, kun nostaa käsistä istuma-asentoon. Pitää testata vielä.

Tykkää ihan kauheesti siitä, että nostetaan käsistä istuma-asentoon. Ja itse itseään kyllä nostaa, että ei tarvi kuin pitää tukevasti sormista/käsistä kiinni.

Neukkulassa sanoivat kyllä 5kk käynnillä, että ei vielä pitkiin aikoihin saa istuttaa. Mikä se pitkä aika on? Nyt ollaan 6kk...

Mä aion silti kokeilla sitä syöttötuolia pehmusteilla, eihän siinä tarvii kauaa istua kerrallaan. Aluksi lyhyemmän ajan...

Ollaan sitä vaan niin isoja jo ;)
 

Yhteistyössä