Oikein Bartsu muisti, minulla oli myös tuo Thromboass, ja se on kuin onkin verenohennuslääke, miniasperiiniksikin sanotaan. Kun kävin Fertinovassa uusimassa lääkkeet, se muuttui Primaspaniksi, lääkärin ohjeiden mukaan syön sitä rv 18 asti, eli ensi viikolla loppuu.
Bartsu, ymmärrän fiiliksiäsi todella hyvin, juuri tuolta minusta tuntui 25-vuotiaasta asti, kun munasarjojeni toiminta lakkasi. voimia sinulle, ja toivotaan että ne kaksi jäljellä olevaa alkiota käyttävät tarrasukkia sitten! :hug:
Hilleville ja Gerperalle piinispeukkuja sekä hurjat plussapuhurit! :flower:
Saagalle lohtuhalit :hug: Toivotaan että se hcg alkaa siitä laskea, eikä olisi KU!
Ronyahille onnea hyvästä hcg:stä! :flower:
Tuosta Tarton klinikasta vielä, niinkuin monet siellä käyneet ovat maininneetkin, niin kyllähän se toiminta oli sujuvaa, mutta suhteellisen vähäsanaista ainakin lääkärin osalta, ja moniin kysymyksiin saimme vastaukseksi vain torjuvan vastauksen, silloin kun kysymys ei ollut oleellinen lääkärin mielestä. Eli ei voi sanoa että siellä olisi varsinaisesti kovin lämmintä kohtelua saanut, mutta toisaalta, ei huonoakaan, kun homma toimi pääsääntöisesti nopeasti ja sujuvasti. Kyllä minä edelleenkin suosittelisin kyseistä klinikkaa.
Tuolla jossain aiemmin joku pohdiskeli, kellä täällä ei munasarjat toimi, en nyt muista kuka se oli, yritin kyllä etsiä mutten löytänyt. Mutta, minä ainakin olen yksi, 80% munasarjoistani poistettiin 12 vuotta sitten, ja se 20% ei toiminut enää, siitä lähtien olen ollut hormonikorvaushoidolla. Ja sitten viime vuoden syksyllä se loppukin poistettiin, kun siihenkin oli alkanut kystaa vääntää.
Noista kystistani, viime äippäpolikäynnillä oli erikoislääkärin kanssa niistä puhetta, ja lääkäri oli sitä mieltä että ne olisivat voineet johtua perussairaudestani, Ehlers-Danlosin syndroomasta, joka on raumasairaudeksi luokiteltava sidekudosten kollageenivirhe. Sairaudelle on tyrät, suonikohjut ja hyvänlaatuiset kasvaimet aika tyypillisiä.
Vähän jänskättää, mitä kaikkea sairauteni aiheuttaa raskauteni aikana. Onneksi sain lähetteen tarkkoihin tutkimuksiin, joissa kaikki sisuskaluni tutkitaan mahdollisten heikkouksien varalta. Siskollani on kaksi lasta, ja hänellä kaikki meni hyvin, toivottavasti minullakin.
Niin, vielä vähän noista fiiliksistä. Kun olen 12 vuotta tuntenut itseni epänormaaliksi totaalisen hedelmättömyyteni takia, ja kärsinyt suoranaisista toistuvista masennuksistakin pääsääntöisesti tuon takia, niin nyt tuntuu todella oudolta, ikäänkuin identiteetti olisi vähän hakusessa. Joskus tuntuu jopa siltä, ettei minulla olisi oikeutta olla raskaana, minähän olen vain raakki enkä "oikea" nainen. En osaa tarkalleen selittää, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.
Suzyanne rv 17+4