Epskeps, musta toi sun laittama linkki oli oikein lämmittävä! Että tätä käy monille ja me ei olla mitään erityistapauksia. Ja että suuri osa raskauksista kuitenkin päättyy hyvin!
Tätä asiaa on varmaan ennenkin täällä käsitelty, mutta mikä on tuntunut teistä ikävimmältä, mitä ihmiset ovat sanoneet keskenmenonne jälkeen?
Mulle kävi just, että kun kerroin tutulle keskenmenostamme hän valitteli kyllä tapahtunutta, mutta jatkoi, että ei voi ymmärtää miltä se tuntuu koska itse ei ole sitä ikinä kokenut. Vaikka on jopa ehdoin tahdoin lisännyt riskiä istukkabiopsialla kahdessa raskaudessa ei silti ne ole menneet kesken. Heille kun on tärkeää, että lapsi on terve.
Olin vähän että HÄH!?! Ja alkoi samantien harmittamaan, että sanoin asiasta yhtään mitään. Ei varmaan tarkoittanut loukata, mutta ikävältä tuo tuntui. En tiedä oonko vaan herkkänahkainen tästä asiasta nyt vai mitä, mutta ei ollut mukava kommentti.
Tein muuten eilen negatestin kun halusin juoda oluen. Oletetusta oviksesta olisi nyt n. 9 päivää, että eihän siinä mitään olisi näkynytkään. Halusin kuitenkin varmistaa. Viime raskaudessa join kaksi kertaa (jouluna ja uutenavuonna) puoli lasia viiniä ruuan kanssa, olen päättänyt että seuraavassa en kyllä ota tippaakaan! Enkä syö mitään juustoa, paitsi edamia!
Vielä omaa napaa sen verran, että kuviteltuja oireita on taas alkanut löytymään... Jano ja pissahätä on koko ajan, lämmöt on korkealla (siis sehän ei johdu flunssasta

), tänään etoi "matkapahoinvointisesti" ja iho kukkii.
Niin ja mun mies on työmatkalla niin mulla on iltaisin hyvää aikaa tarkkailla mikroskooppimaisesti itseäni! Just kun olin päättänyt, että otan nyt tämän kuumeen kanssa rennosti!